
Yllättävää (?), mutta niin totta: kone taas jumpsahti samaan mystiseen käynnistysluuppiin kuin uuden vuoden tienoilla. Aukaisin läppärin, jotta voisin sillä hoidella tärkeimmät hommat, mutta TA-DAA! - se ei suostunut menemään verkkoon. Jeeeeez. Jyräsin torstaina kiintolevyn ja asentelin windowsin uudelleen ja seuraavana päivänä sain photarinkin kuntoon. Tänään sain hoidettua verkkoyhteydetkin taas kasaan, joten elämähän ei olekaan silkkaa ruusunpiikkien napsimista jalkapohjan pikkurypyistä.
Luultavasti Adoben ohjelmat kiukuttelevat jonkin win-päivityksen kanssa, joten on hyvin todennäköistä, että tuosta windowsin uudelleen asennuksesta tulee rutiinia joka käynnistyksen yhteydessä. Muutenhan huo meneekin rutiinilla, mutta Adoben C-Suitea asennettaessa pitää joka kerta soittaa Adobelle ja pyytää aktivointikoodia. Tosin, sen saa ilmeisesti nettisivunkin kautta.
No, tuon romahduksen ansiosta sosiaalinen elämäni pompsahti päiväksi huippuunsa. Onneksi tämä tragedia sattui Jyväskylän päivän tienoilla, jolloin oli ilmaista pullakahvetta ja särvintä useammassakin harhailupisteessä.
Ja toinen ilon aihe: voi tuota tussien ihanuutta. Ne toimivat kunnes niistä muste loppuu ja sittenkään eivät piippaa hädissään.




































NIIN hillitön päivä, ettei rajaa. Koko päivän meilaillut, soitellut ja tärissyt hermostuneesti sekä työasioita että Live Herring -asioita. Ja nyt on pakko mennä koneen edestä pois, ennenkuin pää iskeytyy monitorin ruudun läpi jonkun lihaskouristuksen varjolla. 








