perjantaina, toukokuuta 25, 2018

Haalistunut kaiku ja muut kadonneet / Faded Echo and other ones missing

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu


Huomasin alkuvuonna, että minulla on paljon teoksia, jotka olen merkinnyt myydyksi gallerioista/jälleenmyyjiltä jo hyvän aikaa sitten, mutta joita ei ole tilitetty minulle. Jonkin aikaa sitten aloin tehdä sitten oikein perusteellista inventaariota: ensin käymällä kevään aikana jokaisen sarjan jokaisen vedoksen läpi teoshallintaohjelmassa, ja kunhan homman saan loppuun, siirryn konkreettisesti tutkimaan joka kolon työtiloissani.

Inventaarion ensimmäinen konkreettinen tulos oli se, että sain takaisin Haalistunut kaiku- vedoksen, jonka olin merkinnyt myydyksi, ja josta en vain ollut saanut tilitystä. Harmittaa, koska tätä  teosta on kysynyt useampikin, mutta olen kertonut kaikille, että sitä ei ole enää saatavilla. Toisaalta, ehkä, kun teosta on kyselty niin paljon, se löytää vielä kodin nopeastikin.

Ironiaa on, että miltei samanlainen juttu tapahtui saman teoksen toisen vedosnumeron kohdalla. Hain muutama vuosi sitten kaikki teokseni pois galleriasta, joka ei tilittänyt koskaan ajallaan ja josta omien rahojensa kinuaminen oli oikeasti työlästä, kerta toisensa jälkeen. (Galleria ei ole enää jälleenmyyjälistallani). Tuolloin olin saanut tilityksen tämän vedoksen nimellä, mutta se olikin sekaannus: toinen teos oli tilitetty väärällä nimellä. Huomasin sen, kun Haalistunut kaiku olikin noutamieni vedosten joukossa, ja sitä toista vedosta ei ollut.

Ja kuinka ollakaan: jossain välissä gallerian ja työhuoneen välillä - tai toivottavasti: myöhemmin työhuoneessa - hukkasin pois noutamani vedoksen.

Useita muitakin vedoksia on teillä tietämättömillä. Joskus teokset "katoavat" jälleenmyyjän väärän tilitysmerkinnän vuoksi, mutta sitä tapahtuu melko harvoin. Useimmin teokset katoavat ihan omassa hallussani. Joudun näyttelyiden ja tapahtumien vuoksi siirtelemään vedoksia paikasta toiseen jatkuvasti, ja kehystämättöminä nuo ovat juuri niin ohuita ja sellofaanipussissaan liukkaita lipumaan kyydistä pois, että helposti karkaavat omille teilleen.

Luulen silti, että suurin osa nyt kadonneista vedoksista on piilossa työtiloissani, ja löytyvät, kun nyt pääsen aloittamaan perusteellisen läpikäymisen, supersuursiivouksen, ja avaan kaikki laatikot, kansiot ja muut, ja käyn läpi jokaisen raon, johon vedokset olisivat päässeet liukumaan. Todennäköisin skenaario katoamisille on se, että kun yleensä pakkaaminen tehdään ihan valtavassa kiireessä, ja varsinaisesta pakkauslaatikosta ulos jäävät työt helposti pakkaa johonkin väliaikaispakettiin, "jonka varmasti muistaa sitten myöhemmin". Kun taas purkaminen viivästyy ehkä viikon tai parikin, ja siinä ajassa ehtii aina unohtaa ne "väliaikaisratkaisut", jotka pakkauskiireessä tuli tehtyä.

Toivotaan, että kesäkuukaudet tuovat mahdollisimman monta kadonnutta kuvaa takaisin.

---

Early in this year I noticed that there are a lot of prints that I've marked as 'sold' from reseller galleries but of which I haven't got my payment of. A while ago I started making a thorough inventory: first going through every print of every series in my print management program (where I can see where each print is situated), and after I'll finish, I'll start to explore my work spaces.

The first concrete result of my inventory was to get back this one print Faded Echo, which I had marked as sold, but which hadn't been paid for me. I'm annoyed, because there have been a lot of people requesting this print, and I've told them it's no longer available. On the other hand, maybe it will find a home soon because it has been so requested.

The biggest irony is that almost the same thing happened earlier with this same print (another edition number). A few years back I fetched all my prints from one gallery which never paid on time and where it was a true agony to get payments. (The gallery is no longer on my resellers list.) At that time I had received payment of this print, but it was a mixup: another sold print was paid with a wrong name. I only found out, when I noticed that Faded Echo was among the prints I took back, and the other one wasn't.

And what happened: somewhere between the gallery and studio - or hopefully: later in the studio - I lost the print.

There are some other prints missing as well. Sometimes they "get lost" because of the wrong markings made by reseller, but this happens very rarely. Most of the prints are lost by me. I have to move prints around and from one place to another constantly, and without frames, in their cellophane bags they are just so thin and slippery, that they easily slide off.

I still think, that most of the lost prints are now hiding somewhere in my workspaces, and they will be found, when I'll get to start my thorough super cleaning: I'll open every folder, box and check every possible place, including all the slots and spaces in-between drawers. The most likely scenario on losing the prints is, that they get lost in this moving-around. Often the packing is made in such a hurry, and I make a lot of 'temporary' solutions for packing, "which I will certainly remember later". But when the unpacking then starts a week or two later, at that point I've certainly forgot all those 'temporary solutions' made a few weeks earlier.

I wish, that the summer months will bring back many of those lost pictures.


maanantaina, toukokuuta 14, 2018

Lisää loppuja... / More 'Endings'...



Toisenlaisia loppuja... Yritän nyt ennakoida loppukesän ja alkusyksyn kiirettä tekemällä valmiiksi vedoksia jo olemassa olevista teoksista, jotta sen jälkeen voin rauhassa keskittyä täysin uusiin. Samalla tulin ottaneeksi loppuun muutaman vedossarjan. Myrskyn nousu oli viimeinen Ihmisiä saarillaan -sarjan 2014-2016 teoksista, joka sai reunaansa 30/30 merkinnän (vuoden 2017 teoksista on vielä noin kolmasosa tekemättä). Mutta viimeisen numeron piirsin myös Murheen kyyneltäjään (30/30) ja Pian lähtevän linnun varjo -työhön (20/20).

On se outoa, kuinka haikea olo voi tulla tuon viimeisen numeron kirjoittamisesta. Vähän niinkuin muuttaisi paikasta toiseen ja katsoisi viimeisen kerran tyhjää asuntoaan - että hei hei vaan, oli iloa ja surua, mutta tämän aika oli nyt tässä. -

Tarkoitus on viedä mahdollisimman moni Porin Asuntomessuille (heinäkuu), Galleria Aarnin näyttelyyn (elokuu) ja Habitareen (syyskuu) menevä työ kehystykseen jo nyt toukokuun aikana. Piti jo tänään viedä ensimmäinen setti, mutta signeerauskäsi alkoi eilen antaa sellaisia varoitusmerkkejä väsymisestä, että pakko pitää kynätön päivä, ettei kramppi muutu krooniseksi.

Edit: Maanantain ensimmäinen posti oli luonnollisestikin lasku tilaamistani papereista: 917,90. Käden palautumista odotellessa pitää laskea varmaankin tarkka kehystyssuunnitelma budjetteineen, ettei käy niinkuin viime vuonna, kun paperi-, muste- ja kehystyskulujen vuoksi heinäkuun viikkobudjetti oli noin neljä euroa (onneksi kesällä uusi peruna on hyvää ja halpaa!) :D

---

The other kinds of endings... I tried to prepare myself to the rush at the end of this summer and beginning of next autumn by making prints of the series of my old images, so I could then concentrate fully on the new ones. At the same times I took the last prints of some series. The Storm Rising was the last of the People on Their Island 2014-2016 prints to have 30/30 marking on it (there are still about one third not printed of the 2017 prints from that series). But I also made the last prints of the The Artisan of the Tears of Grief (30/30) and A Shadow of the Bird Leaving Soon (20/20).

It's the weirdest feeling, writing the last number. Like you were about to move from one place to another, and you were standing there, looking at your old place, thinking - bye, bye, it was both joy and sorrow, but there's time for everything. -

I'm planning to take prints to be framed during May, as many of those that I possibly can. I need the framed ones to Pori Housing Fair (July), Gallery Aarni exhibition (August) and Habitare (September). I had planned to take the first ones to the frameshop already today, but my signing hand started to send warning signs - too much writing. So, I just have to take a break of signing the prints, so the pain wouldn't turn to chronic one.

Edit: Monday. Of course the first mail was a bill of the papers I ordered: 917,90. While waiting my hand recovering, I propably should make a proper budget for my framing plan, so I could avoid what happened last year: because of my paper, ink and framing orders I only had about four euros for a week to use in daily stuff through the whole July! (Luckily in summertime the new potatos are both delicious and cheap!) :D



Pian lähtevän linnun varjo / A Shadow of the Bird Leaving Soon (17x17cm+marg, 100€)

tiistaina, toukokuuta 08, 2018

Loput ja alut / Ends and beginnings



Tämä on ollut monien viimeisten kevät. Pari vuotta sitten päätin siirtyä täysin oman luovan työni varaan ja luopua täysin kaikista muista projekteista (kuten nettisivusuunnittelusta ja -toteutuksesta, tiedotukseen liittyvistä työpajoista ja koulutuksista, ja muusta sellaisesta), ja tässä viimeisen parin kuukauden aikana on taputeltu parin viimeisen suuremman projektin siirtymävaiheet loppuun. Vielä jää yksi asiakas, jonka kanssa homma jatkuu syksyyn, mutta sielläkin työmäärä on valunut jo nyt ihan olemattomiin, kun vastuu on siirtynyt pääasiassa henkilökunnalle. Lievä kaiho pitkästä nettiuran päättymisestä, mutta samalla ihana keveys uuden edessä.

Olin kyllä vähän hämilläni jossain vaiheessa, kun tajusin, että ajan repaleisuuteen tämä muutos vaikutti vain näennäisesti. Tuntuu, että täyspäiväisenä oman luovan työn tekijänä aika on vieläkin pienempinä sirpaleita, jos vain mahdollista. Olen kyllä aina tiennyt, kuinka pieni prosentti (vai peräti promille?) luovan työn tekijöillä on mahdollista tehdä sitä varsinaista luovaa työtä, mutta sen oikeasti sisäistää vasta, kun kokee sen käytännössä. Eikä sitä paperihommaa ainakaan vähemmän ole. Ja kuinka pieneen osaan voi itse vaikuttaa, kun useimpien asioiden eteneminen ei ole itsestä kiinni!

Mutta sitten on niitä ihania päiviä, kuten eilen, kun pääsin keskittymään ihan täysin ja ainoastaan vain teoksiini.

...

Ajasta ja sen puutteesta tarinoiminen on näköjään usein läsnä puheessani ja kirjoituksissani, mutta enää en ole siitä yhtään pahoillani! Noin kuukausi sitten vinguin ystävilleni erityisen pahasta työkertymästä ja olin aivan epätoivoinen siitä, miten saisin tehtyä kaikki. Pois ei voi jättää mitään, kun se näkyy välittömästi lompakossa. Tilanteen raskaudesta huolestunut (tai aikapulavalitukseeni kyllästynyt) tuottajaystäväni lupasi tehdä minulle ilmaiseksi ajankäyttösuunnitelman, josta saisin sitten työkalun helpottamaan arkeani. Otin tietenkin ihan onnellisena tarjouksen vastaan. Hän tarvitsi tätä varten vain tehtävälistauksen aika-arvioineen, ja koska teen sellaisen viikottain joka tapauksessa - tosin ihan vain ranskalaisin viivoin listattuna, kun en ehdi sen tarkempia suunnitelmia ikinä tehdä - se oli helppo lähettää. Seuraavana päivänä kaverini palasi asiaan hienon aikataulutuksen kanssa. Hän sanoi, että olihan hommia kieltämättä kyllä vaikea sijoitella, jos haluaisi työpäivän pitää ihan kohtuullisena alle yhdeksän tunnin päivänä, mutta hän sai ne hienosti aseteltua kuukauden ajalle asioiden kiireellisyysjärjestyksessä niin, että samana päivänä ei olisi ihan samantyyppisiä juttuja, eikä työpäivä ylittäisi yhdeksää tuntia, ja minulle jäisi vielä sunnuntait vapaaksi. Minulla kesti vähän aikaa, ennenkuin sain lähetettyä kaverilleni mutta-kiitoksen. Siis tällaisen: "Kiitos! ...mutta tuossa oli minun viikon työmääräni, ei kuukauden."

Kun näki viikon työmääränsä kuukauden mitalle ripoteltuna, ja silti päivät olivat pitkiä ja vapaapäivät harvassa, kieltämättä lannistuin tuosta hienosta suunnitelmasta, ja vastassa oleva vuori muuttui yhä korkeammaksi. Mutta tässä sitä ollaan, kolmen vastaavanlaisen viikon ja työmäärän jälkeen!

Pitää vain muistaa, että sitten on näitä tasapainottavia viikkoja, kun voi lähteä vapaasti kävelylle keskellä päivää ilman, että elämä keikahtaa nurin samantien. Ja kun asioihin voi vähän vaikuttaakin, ainakin ennakoimalla. Tällä viikolla teen vedoksia Porin heinäkuisia asuntomessuja, elokuun Galleria Aarnin näyttelyä ja syyskuun Habitarea varten. Ja teen pitkiä kävelyitä auringossa.

---

This has been a spring of many last times. A few years back I decided to concentrate fully on my own creative work only, and at the same time to let all my other projects go (like webpage designing and making, workshops and lectures about pr and information sharing, and other things like that). Now the last few big projects have finally ended during this spring. I still have one long-time client, with which I'll continue with until autumn but with only a few hours in a month. I have the strangest nostalgy over my nerdy web career ending, but at the same time a light feeling in front of everything new.

I was a bit mesmerised at one point, when I realised that this all didn't change my shattered schedules at all. If anything, it feels that now, as I'm working with my own creative projects only, my schedule is even more fragmentary, if possible. I've always known that the actual creative works is just a few percents (or even a few promilles?) of the overall working time, but it only hits you when you actually experience it all. And there is no less office work. And the amount of those things you really can't have affect on!

But then there are those wonderful days like yesterday, when I concentrate fully on my artworks - and only them!

Apparently I write and talk constantly about the time and how there is too little of it, but I'm not sorry about that anymore! About a month ago one I complained to my friends about the exceptionally big, almost unrealistic work load, and I was completely desperate about the situation. One of my producer friends worried about my situation (or bored with my whining) offered to make me a project plan for free, to help my work survival. Of course I accepted the offer gladly. She only needed a list of my jobs with an estimated time duration, which was easy to send, as I write one for myself for every week - only in very simple listing, not daily schedules or charts or anything, since I have no time to think about that. The very next day she sent a detailed time plan for me. She told me, that it really was quite hard to get all those jobs to fit in timetable, when she wanted to keep the working hours under the very reasonable 9 hrs per day, but she actually go it done: all the jobs scheduled on one month timetable, for the most urgent ones first, and also avoiding same kind of things successively, and with keeping working days under 9 hours, and I could have free Sundays even! It took me a while before I got myself to send her a but-thanks. Like this: 'Thanks! ...but that actually was my one week's work, not for a month...'

When I saw my week's work in a timetable for a month, and even then the days were long and not so much freetime, admittedly I was even more discouraged than before, and the work-mountain ahead me just grew biger. But here I am no, after three similar massive weeks!

I just have to remember - on the balancing side, there are also these kinds of weeks, when I can just leave for a long walk in the middle of the day without any worries. And when I actually can have influence on my time use, at least I can prepare myself for future hustles. This week I'm making prints for Pori Housing Fair in July, for my exhibition in Espoo in August and for Habitare in September. And I'll have long walks in the sun.

.