sunnuntaina, maaliskuuta 29, 2020

Oletko taiteen ystävä? - Ole myös taiteilijan ystävä!



Viimeiset viikot ovat kyllä olleet melkoinen taloudellinen horror-show. Alkuvuoteen osuneet kalliit pakkohankinnat ja laskujen suma tyhjensivät tiliä niin tehokkaasti, että kylmä hiki on ollut pinnassa monena aamuna herätessä. Tukalaa oloa on lisännyt asunnon viime vuotisen putkiremontin vuoksi tuplaantuva vastike. Ja sitten alkoi maaliskuu. Teostilaukset loppuivat melkein kuin seinään ja muutamia jo sovittuja peruttiinkin, kun asiakkaat alkoivat olla huolestuneita omasta taloudestaan. Jouduin perumaan kerran kuussa pitämäni avointen ovien päivät, joiden avulla olen tähän mennessä melkein takuuvarmasti saanut työhuoneeni vuokran maksettua. Sitten, ihan yhtä-äkkiä olin tilanteessa, jossa mikään ei ollut niin varmaa kuin epävarmuus. Samalla on ollut hieman hämmentävää huomata, kuinka monelle on tullut täytenä yllätyksenä se, ettei taiteilijalla tai pienryrittäjällä todellakaan ole mitään tyhjyydestä ilmaantuvaa kuukausipalkkaa. Ja paitsi, ettei ole säännöllisiä tuloja, on kuitenkin säännöllisiä menoja - siis niiden normaali kodin vuokrien ja vastikkeiden ja muiden elinmenojen lisäksi. Oli pysähdyttävää havahtua siihen, että ehkä parin kuukauden päästä minulla ei ole enää työhuonetta, eikä mahdollisuutta jatkaa.

The last few weeks has been quite a financial horror show. I emptied my account on the beginning of the year with some very expensive (but necessary) equipment purchases and received some other very big bills, and I've bathed in cold sweat watching my money flying out of window. And then came March. Suddenly all the art orders stopped suddenly and some of them were cancelled, when people started to worry about their own economy. I had to cancel those once-a-month open doors days, which have provided a months studio rent at least. I was already a bit worried, but then, suddenly I was at the situation where nothing was so certain as uncertainty. At the same time it has been strange to realise, that so many people have been surprised to find out that there's really not a certain monthly pay check for artists and small enterprises - you earn what you sell. And besides that, you have all those monthly payments to pay - besides the normal living costs. It's very blood freezing to suddenly realise, that maybe in a couple of months time I won't have a studio anymore, or even a possibility to continue making art.


Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Cocoa and a cookie in my hideaway from the world (otherwise known as my studio). I am so deeply grateful of this space, and it makes my heart to break thinking that I may need to let it go. I've calculated that I'm able to pay my rent until the autumn at least, but then... It all depends on how this situation with corona virus will go, and if people will continue buying art. The truth is, however, that the art sales go low in every economical crises, and they will stay low for a long time afterwards. Let's hope this time it's different. ❤ A hug to all you who are in the same situation. I know there are many of you! ❤ . . #artistlife #taiteilijaelämää #workingday #workdiary #työhuone

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu



Nyt, muutaman viikon jälkeen asiat alkavat hieman kirkastua. Tai tilanteeseen alkaa sopeutua. Mitenkään selvillä vesillä en ole edelleenkään, mutta järjestelyillä ja hyvällä onnella olen saanut hieman lisäaikaa. Koskaan aiemmin en ole ollut niin iloinen apurahoista kuin juuri nyt. Jyväskylän kaupunki myönsi minulle pari viikkoa sitten avustusta työhuonekuluihin, ja sen avulla selviän kesän yli. Taikelta alkuvuonna materiaalikustannuksiin saamani apurahan ehdin osittain käyttää ennen tätä kriisiä, mutta loput ovat säästössä loppuvuotta varten, ja voin hätätilanteessa lainata itseltäni näistä rahoista yhden työhuoneen vuokran verran. Vuokranantajani on luvannut paitsi maksuaikaa vuokrien maksuun, myös alentanut pariksi kuukaudeksi vuokraa jonkin verran. Nyt tiedän, että jos vain nipistän joka ikisestä asiasta, selviän ainakin kolme kuukautta, vaikka kukaan ei tilaisi yhtään mitään, ja mistään ei tulisi myyntitilityksiä.

Now, after a few weeks time, things are starting to get more clear. Or maybe I've just got used to this uncertain situation. I'm not in the clear yet (far from it), but with some agreements and good luck I've bought myself a bit more time. Never before have I been so happy about getting grants but now. The City of Jyväskylä gave me a grant for my studio rent, which helps me over the following summer. I've already spent a part from the grant for material expenses I received from Taike (art council of Finland) earlier, but some it are saved for the rest of the year, and in emergency situation I can borrow myself a one month rent from it. Also my lessor has given me extra time to pay my rents and they have also lowed my rent a bit for the next couple of months. Now I know that, if I just save in every turn of everything, I can manage three months at least, even if no one would buy anything.




Tuttavani kommentoi (hyvää tarkoittaen), että nythän on aika sitten tehdä luovaa työtä, kun kaikki on peruuntunut. Mutta ainakin omalla kohdallani kävi juuri päin vastoin. Nyt aika on käytännössä juossut sormien välistä, kun kaikki päivät ovat menneet asioiden järjestämiseen ja pienten tulipalojen sammuttelemiseen. Tänään olen saanut lomakeurakkani valmiiksi (kaikki lisäaika-anomukset, ennakkoveron alennukset, apurahahakemukset), ja tulevina viikkoina rumba ehkä rauhoittuu sen verran, että pystyn jo johonkin muuhunkin. Eri asia sitten, saako itsensä keskittymään minkään luovan tekemiseen - ja tuleeko se luova työ sieltä ulos, kun mieli velloo ongelmanratkaisutilassa. Ja jaksanko? Tämän pari viikkoisen tauottoman hässäkän jälkeen olen niin tolkuttoman uupunut, että pienetkin asiat tuntuvat suurilta. Facebook-postauskin saattaa viedä tunteja.

Luovassa mielessä eniten huolta on aiheuttanut antotypia-projektini, jonka testivedosten aktiiviseen tekemiseen olin varannut nämä kevätkuukaudet. Koska kasvivärien haalistuvuuteen perustuva antotypia on riippuvainen valosta (työt valotetaan auringonvalossa ja aika on viikosta kuukausiin), ja koska aikani on kulunut pääasiassa juoksevien asioiden hoitoon, nyt juoksen kellon kanssa kilpaa, että saan testikappaleet valottumaan ajoissa, eikä projekti siirry vuodella eteenpäin. Toisaalta: nyt kiittelen itseäni ja järjestelmällisyyttäni. Tutut joskus naureskelevat pedanttisuudelleni, mutta kuinka järjettömän suuri apu onkaan hyvästä työsuunnitelmasta, josta voi oikeasti luntata, mitä pitää tehdä seuraavaksi, kun pää on ihan liian täynnä (tai tyhjä), että ajatus pyörisi siellä omaehtoisesti. Myös tämä vaihe, jossa sivelen valotettavat paperit kasviväreillä, on ihanan mekaanista työtä. Tällainen valmisteleva työ on normaaliaikoina hermostuttavan aikaa vievää ja hidasta, kun haluaisi vain jo siihen valmiiseen lopputulokseen, mutta juuri nyt ei ole mitään ihanampaa kuin saada aikaiseksi edes jotain - vaikka se sitten olisi näitä yksinkertaisia pieniä testipapereita. Pienetkin jutut vievät eteenpäin.

Joten: pysytään pystyssä - ja pysytään terveinä! ❤


One acquaintance of mine commented (meaning well) that now I have all the time I need for creative work, when everything else is cancelled. But, at least in my case, it's just the opposite. The time just runs between my fingers, when all days are spent with trying to fix things. Today I've finished filling forms and applying more time for payments, and maybe, just maybe, it will get a bit easier in future weeks and I'll be able to do something else too. Though, it's completely other thing, if I'll be able to make anything creative - and it anything creative happens when my mind its working with heavy problem solving. And if I'll manage and have enough strength. After these two weeks hassle I'm so totally exhausted, that even small things turn gigantic. Even Facebook-posting might take hours.

About my art processes, I'm most worried about my anthotype projectm, for which (making test prints) I had booked these spring months. Because the anthotype process is depending on natural light (prints are made by using sun light and the exposure time is from weeks to months), and because I've had to spent all my time to these errands, I now compete with time. I just need to get those sample and test papers ready for exposure in time, so that I don't have to wait another year to continue with it. On the other hand: currently I'm praising myself and how systematic I am. My friends sometimes make fun of my pedantic way of doing things, but at the moment my overly detailed work plan helps me more than I had ever guessesd: I can just follow the instructions without needing to think at all, which is perfect when my head is now too filled (or too empty?) to think about anything. Also the phase of this project is perfect: I just need to make the dyes and brush the papers with dyes, which is perfectly mechanical work. This kind of preparatory work is nerve-breakingly slow and time-consuming in normal times, when you just would like to see the finished work ready, but right now nothing feels better than to get at least something done - even though it would be just small test papers. Even small things carry me forward.

So: just keep on going - and stay safe!




maanantaina, maaliskuuta 09, 2020

Laskentaa tonneissa / Counting Thousands



Vuoden olen aloittanut tyhjentämällä tililtä säästöjäni. Keittiöremppa on nyt maksettu (useita tonneja), samoin muut arkeen liittyvät jutut, ja vuoden alussa teen aina vähän suuremman paperitilauksen (noin tonni) ja mustetilauksen (melkein tonni), jotta voi työskennellä alkuvuoden rauhassa murehtimatta materiaalien loppumista. Mutta mitä sitten käy, kun rahatilanne on heikoimmillaan (ja tämä alkuvuosi on tulojen puolesta aina kovin hiljaista, eli täytettä ei kovasti tule tilalle)? Pöytäkoneeni ottaa ja sekoaa totaalisesti. Sain sen väliaikaiskorjattua, mutta ilmiselvää oli, että uusi kone on hankittava (reilu tonni). Tilasin myös uuden ammattitulostimen (puolitoista tonnia) ja siihen toisen setin musteita (yli puoli tonnia). En uskalla mennä katsomaan pankkitiliäni. Pitää vain yrittää muistutella itseään, että tämä kaikki on sijoitus, joka maksaa itsensä takaisin. (Todennäköisesti.) (Ehkä.)

(Iiik!)

(Tätä kirjoittaessa posti toi pari laskua ja lapun, joka kertoo, että vastikkeemme liki tuplaantuu huhtikuun alusta lähtien viime syksyisen putkirempan takia. Yritän tässä nyt hengitellä rauhallisesti. Tiedossahan se oli, mutta asioiden realisoituminen aina vaatii hetken totuttautumista.)

Tosiasiassa tuo tilin haihtuminen on tuntunut vain pieneltä käytännön asioihin verrattuna. Uusien laitteiden hankkiminen kun on aiheuttanut kunnon pyörityksen kodin työhuoneessani, kun ne eivät mahdu samaan järjestykseen kuin ennen. Kun käytettävissä ei ole avaraa studiota, vaan vaatehuoneesta raivattu pienehkö tila, tuntuu, että tämä huonekalujen ja laitteiden järjestely on jo kovimman luokan tetristä, jossa en oikein pärjää. Ja jotta järjestelemään pääsee, pitää ensin vielä siivota huoneen toinen puolisko, jossa on vieläkin pakattuna tavaraa syksyisen putkiremppaevakon jäljiltä - pieneen tilaan nähden tardismaisen paljon. Yleensä pystyn hahmottamaan kolmiulotteisuutta ja mittasuhteita melko hyvin ja hoksaan nopeasti, mitä pitäisi laittaa mihinkin, jotta toiminnallisuus säilyisi, mutta tämä homma ei nyt ole ollenkaan hallussani. Helpottaisi kyllä, kun pystyisi tekemään mittatilaushuonekalut, mutta kun niitä tonneja ei enää ole kovasti jaossa tähän projektiin, pitää yrittää askarrella toimivuus niillä huonekaluilla (ja vanerilevyillä ja muilla härpäkkeillä), mitä on saatavissa. Se nyt on selvää, että mitään sisustuksellista ihmettä tästä ei ainakaan tule.

Ja miten ärsyttävää, kun ei oikein osaa tehdä melkein mitään muuta niin kauan, kun tämä prosessi on kesken. Olin varannut helmikuun Väri ja kemia -kirjaseni tekstimuokkausten tekemiselle ja maaliskuun ko. kirjan kuvitusten tekemiselle, mutta kumpaankaan en ole päässyt käsiksi. Uusia kuvateoksia oli tarkoitus lähettää jo helmikuun lopun Teos 2020 -tapahtumaan, mutta näillä näkymin en pääse uusien töiden pariin kunnolla kuin vasta - aikaisintaan - toukokuussa, kun varmaan kuukausi menee musteiden testailuun (uudet musteet, uusi väriavaruus, uudet kujeet). Kun vain nyt löytäisi itsestään tarpeeksi kärsivällisyyttä, että jaksaisi tehdä asiat järjestyksessä ja yhden vaiheen aina loppuun saakka, kun eivät ne asiat siitä ainakaan helpommiksi muutu, että säntäilee kiireellä seuraavaan juttuun ja säätää sitten monta asiaa yhtä aikaa.

Eli: ensin odotetaan laitteet kotiin ja kodin työhuone järjestykseen, sitten saa pää alkaa ulotella muualle.

Onneksi tässä sekavan arjen välissä ehtii tapahtua hienoja asioitakin. Viime lauantaina ajelimme Neuvosen Kirsin kanssa Mikkeliin, jossa meillä oli yhteinen taiteilijatapaaminen Studio M3:ssa. Brita-kakkua, shamppanjaa ja kävijäennätys, ja ihan mahtavia uusia kohtaamisia - virtaa ja perspektiiviä tähän perusarkeen. Ja kaksi automatkallista jutustelua Ystävän kanssa. Se on tärkeintä.

***

I've started the year by emptying my bank account savings. Kitchen renovation has now been paid (several thousands), as well as other everyday life things, and in the beginning of each year I order a big amount of paper (about a thousand) and ink (almost a thousand), so I can start working without worrying about materials ending. But what then, when you're almost used your savings (and when this starting of the year is always more quieter sales-wise)? My computer lost it totally. I managed to temporarily fix it, but it's obvious that I needed to buy a new one (over one thousand). I also ordered a new professional printer (about a thousand and a half) and one set inks for it (over half a thousand). I don't dare to check my bank account. I just need to remind myself of that this all is an investment that will pay back itself someday. (Most likely.) (Maybe.)

(As I was writing this, the mail arrived: two bills and a paper to remind me, that our home maintenance charge about doubles from the beginning of April because of the last autumn's pipe renovation. I just try to breath calmly right now. I knew that, but it just takes time to realize these things...)

But really, this vanishing of my savings feels small to some practical things I'm facing. Buying these new equipments has messed my home studio completely, because I can't fit them to the same order as before. As I don't have any wide open space studio, but this very small space taken from our walk-in wardrobe, the whole thing has turned into a hardcore real-life tetris, which I'm not very good at. Before I'll get to organize my work space, I still need to clean the other half of the room, which is filled with stuff from the autumn when we had to remove all our stuff from the living room temporarily somewhere - very very small space, but tardis-like much stuff there. I usually understand well three-dimensionsal plans and proportions, and I can fast figure out how to build a functional space, but not this time. It would make it so much easier if I could just order the custom-made furniture, but since those thousands are running out, I just need to try to build something with those furnitures I already have (and using plywood and stuff). One thing is clear: this won't be any interior decoration jewel.

And how annoying is that, when I can't do anything else during this process is on-going. I had booked February to edit the text of my little booklet about colour and chemistry (in Finnish only), to which I had planned to finish the illustrations on March, but I haven't got to start neither of those projects. I also had planned to send some new artworks to Teos 2020 even in the end of February, but now it seems that I won't be able to start working with my new prints before May - if even then. Testing new inks and materials takes time. ...I just need to find some patience in me to do these things one at a time - it won't turn any easier if I just try to do everything at once.

So: first waiting my new studio equipment to arrive, and after then finishing my studio renovation, and after that the other projects.

I'm just so happy that there are some brilliant things happening in-between these brain-hurting days. On last Saturday, Kirsi Neuvonen and I drove to Mikkeli, where there was an artist meeting at Studio M3. Brita cake, shampagne and the record amount of visitors, and amazing encounterings - a new kind of energy and a different perspective on my every day life. And two times sitting in a car and chatting with a Friend. That's something.