perjantaina, joulukuuta 30, 2016

Viha-rakkaus / Love-Hate



Terveisiä tunteitten vuoristoradasta! Niin ihanaa kuin työni onkin, väsyneenä tulee tehtyä typeriä virheitä. Katselin juuri viikko sitten ottamaani Instagram-kuvaa ja totesin, että kaksi kolmesta melkein valmiista työstä palaa takaisin alkupisteeseen, kuten myös luultavasti aika moni muu jo sekuntia vaille valmiiksi työstämäni teos. (En uskalla mennä juuri nyt tarkistamaan tilannetta, nukun ensin yön yli - jos sitten aamulla osaisin ajatella selkeämmin.) Jossain välissä lakkaan on ilmeisesti tipahtanut pisara tai pari titaanivalkoista. Aiemmin niin kauniin satiinikiiltoiset kirkkaat työt ovat muuttuneet kuin sumuisen maitolasin takana oleviksi. Tämä on tapahtunut nimenomaan tummapohjaisille, kaikkein työläimmille ja hankalimmille teoksille. En usko, että saan ohuita lakkakerroksia poistettua ilman, että työ menee prosessin mukana, mutta ehkä huomiseksi on jostain uskoa kerättävä. Toivottavasti unista.

Greetings from the rollercoaster of feelings! However I love my job, I still make stupid mistakes when I'm tired. I just watched some Instagram photo I took about a week ago, and noticed that two of three almost finished works will return back to the starting point, as well as probably quite a many other works that I thought were just about finished. (I just don't dare to go and check the situation right now. I have to sleep it over - if then I could think more clearly in morning.) At some point probably a few drops of titanium white has been mixed with the lacquer. Those works, earlier so satin glossy clear are now like sitting behind opal glas. This has happened especially to those dark based, the most hardest and difficult artworks. I don't think I can remove the lacquer layers without losing the work with process, but somehow I just have to find some faith for tomorrow. Hopefully I can find it in my dreams.

tiistaina, joulukuuta 27, 2016

Ihanaa olla töissä! // I just love to work again!



Ihanaa olla vihdoin työn ääressä! Jotenkin tuo joulua edeltänyt aika oli kaikkine tapahtumineen ja menoineen niin säläistä ja sirpaleista, että vaikka sain ihan hyvin työskenneltyä näyttelytöitteni parissa, joulu tuntui lähinnä ikävältä työ-flown katkaisijalta. Pari kolme päivää työn äärestä pois olivat toisaalta ihan mukavaa pakkolomaa, mutta toisaalta eivät: pää pörräsi kuitenkin koko ajan työn parissa ja aivo askarteli ratkaisuja ongelmiin, ja huomasin hermostuvani, kun en päässyt ideoitani ja ratkaisujani heti kokeilemaan. Joskus sitä vain toivoisi, että osaisi kytkeä aivonsa off-asentoon ja olla ajattelematta meneillään olevia töitä, mutta tähän astisessa elämässäni en siihen ole kyennyt, vaikka olen kuinka yrittänyt. Eikä lomakaan tunnu lomalta, jos sen joutuu viettämään väärässä kohtaa työrupeamaansa.

Ja kuinkas sitten sattuikaan: eilen, kun tarkoitus oli päästä kunnolla työn syrjään kiinni, iski tauti. En tiedä mikä, mutta en pystynyt tekemään yhtään mitään muuta kuin makaamaan tietoisena pääni kaikista kolkista ja kolotus kaverina joka puolella. Ehkä normaalia hurjempi migreenikohtaus vain, ja onneksi (toivottavasti) myös normaalia lyhempi. Tämä päivä alkoi edelleen hieman huterassa olotilassa, mutta ainakin pääkipu on poissa. Ja töiden pariin pääseminen itsessään on helpottanut. En muista milloin viimeksi olisin ollut yhtä huojentunut ja onnellinen kuin avatessani aamupäivällä lakkapurkin kannen.

Työviikon aloituksen kruunasi tämä postaus:


I'm so happy to work again! Somehow the time preceeding Christmas with all events and happenings was so splittered, that even though I could work ok with my exhibition artworks, the Christmas itself just felt more or less just an annoyance in my flow. Two-three days off-work were also sort of nice forced holidays, but in a way they weren't: I was thinking about my work all the time and my brain battled with the solutions for the small problems I've had - and I found myself getting irritated when I just couldn't go and test my ideas and solutions rightaway. Sometimes you just wish that you could switch your brain to off mode and just be without thinking the ongoing processes, but in my life so far I have never succeeded in that, even after several tryings. And the holidays don't feel holidays when they are placed in a wrong moment.

And what happened: yesterday, when I was meant to continue my work, I was sick. I don't know what it was, but I just couldn't do anything else but to lie down with a deep knowledge of all parts of my hurting head. Maybe it was just a migraine, more harder than normally, and luckily (hopefully) also shorter than normally. I started this day still a bit shaky, but at least the headache is gone. And getting to work again - itself - has helped a lot. I don't remember when was the last time I was this relieved and happy as I was today when I opened the lid of the lacquer jar this morning.


sunnuntaina, joulukuuta 18, 2016

Vuoden viimeiset myyjäiset / The last market of the year



Eilen lauantaina osallistuin ensimmäistä kertaa Jyväskylän Designtorille. En ole aiemmin koskaan ehtinyt edes käymään tapahtumassa, joten en oikeastaan tiennyt ollenkaan, mitä odottaa. Vähän laiskasti valmistauduin kyllä. Ratamon tuleva näyttely on vienyt kaiken huomioni ja päässä pyörii tauoton teosvalmistelu, vaikka en fyysisesti töiden äärellä olisikaan. Vein vain Designtorille aikalailla samat kassit tavaraa kuin edellisellä viikolla Joulubasaariinkin, lisättynä niillä askartelemillani vihkosilla, joita ehti kertyä kuitenkin ihan hyvä nippu. Muutamaa päivää tapahtumaa ennen tulin ajatelleeksi, että koska taitettavat pöytäni eivät mahdu 2 x 1,5m tilaan samalla tavoin aseteltuna kuin miten ne esimerkiksi Habitaressa olivat, en voi käyttää vaneripäällyksiä sellaisenaan. Pöytäliinojakaan en oikein tuohon systeemiin ja tässä pienessä aikaikkunassa ehtinyt etsiä, mutta sen tiesin, että pöydän alla vallinneen Claes Ohlson- ja Biltema -kassien kaaoksen halusin piiloon. Joten Postista rulla pakkauspaperia ja sillä reippaasti pöytä pakettiin. Hyvin toimiva ja käytännöllinen - ja etten sanoisi peräti maanläheinen - ratkaisu. Lievästi kyllä nauratti oma diy-settini, kun kävin loppuvaiheessa päivää kiertämässä tilan ympäri ja kaikkialla oli niin mahdottoman... - no, mikä sana se olisi vastakohta tee-se-itselle? :D

Mutta kaikessaan: olipa sitten ihan mahtava päivä! Järjestelyt toimivat, tapasin aivan uusia ihmisiä ja asiakkaita ja viileässä jaksoi pysyä virkeänä koko tapahtuman läpi. Mutta kieltämättä pitkän tapahtumasyksyn viimeinen yksittäinen koetus, jonka jälkeen voimat vain valahtivat jäsenistä heti kotiovella. Eilisilta sujui puoliunessa scifileffaa katsoen ja kahtentoista tunnin yöunienkaan jälkeen ei olo ole yhtään voimaantuneempi. Tänään oli tarkoitus vähän siivota, mutta noinkohan jaksan edes purkaa tavaroita kasseista? (Eikä puhuta edes mistään joulusiivosta, vaan jos nyt sen tavallisen "viikkosiivouksen" - loka-, marras- ja joulukuun ajalta - saisi tehtyä ennen parin päivän joululomaa...) Kai se on pakko yrittää. Hyvänä pontimena toimii PS4 Ratchet & Clank -peleineen. Sovimme, että asennamme pari päivää sitten hankitun pelikoneen seinään vasta, kun asunto on siivottu.

Oikein Aikuisten Motiivit. :)

---

Yesterday I took part for the Jyväskylä Designtori for the first time. I haven't even visited the event before, so I actually didn't know anything about what to expect. I was totally lazy in all preparations. My next exhibition at the Gallery Ratamo has taken all my attention, and the preparation works for the exhibition are playing in my head constantly, even I wasn't physically doing the job. I just took the same bags to Designtori which I had in Christmas Bazaar the week before, only added those selfmade notebooks. Just a few days before the event I came to think about the table: I have had a custom size plywood covers for the tables, but I realized that because the space size was smaller than in previous events I have used the tables, I couldn't position the tables same way - and thus I couldn't use the plywood covers. I didn't find time to look for any table cloths either, but I knew that I wanted to hide the chaos of Claes Ohlson and Biltema bags under my table. So: I got a roll of brown packaking paper from the postoffice, and covered the table with it. It was a well working and very practical solution. But I was mildly amused of my diy set when I took a round at the event later and saw every other table that were... - well, what's the opposite for diy? :D

But in all: it was a great day! Everything worked fine, I met totally new people and custormers, and it was chilly enough to keep fresh through the event. But also, it was the last event of the long and busy autumn, and after getting back home, I just felt how my powers weakened. Yesterday I just watched some scifi movie in half-sleep, but even after twelve hours of sleep I'm not really energized. Today I had planned to clean a little bit, but I'm not sure if I have it in me to even empty those bags? (And I'm not really talking about any Christmas mega cleaning, but just an ordinary "weekly cleaning" - all of them for October, November and December in one time - if we only could managed to tidy a bit before the Christmas holidays...) I guess I have to try. A good motive is PS4 with Ratchet & Clank game. We agreed that we would install the game console that we bought a few days ago, just after the house is first tidied.

Really a Grown-Up Motive :)







keskiviikkona, joulukuuta 14, 2016

Vihkotehtaassa töissä / Working at the notebook factory



Tässä välissähän ehti jo tapahtua vaikka mitä kertomisen arvoista: kävin Raahessa ripustamassa Missä tuuli lakkasi -näyttelyni Galleria Myötätuuleen (ihana reissu! Lehtihaastatteluni voi lukeaRaahen seutu -lehdestä (9.12.); ja radiohaastatteluni voi kuunnella Radio Pookin nettiradion kautta); viikonloppuna olin Jyväskylän taidebasaarissa myymässä vedoksiani ja muuta pientä (mahtava viikonloppu!) ja ehdin perustaa pienimuotoisen vihkotehtaan!

No, en nyt ehkä varsinaista tehdasta kumminkaan. Olen aikani pyöritellyt erilaisia testivedoksia ja monenkokoisia sävymalliprinttejä kaapin pohjalla: ne ei ole myytäväksi tarkoitettu, ja kun sarja on vedostettu loppuun, värimalleilla ja muilla muistiinpanomaisilla koevedoksilla ei enää mitään tee, mutta jotenkin en ole kallista paperia vain raaskinut roskiinkaan heittää. Muutaman vuoden ajan olen kokoillut isommista vedoksista 17x17 cm kokoisia paloja uniikkiteosten pohjaksi myöhempää käyttöä varten, mutta pienempiä paloja en ole oikein osannut hyödyntää millään tavalla. Ennenkuin keksin, että paperi on sen verran vahvaa, että se hyvin toimii pikkuvihkosten kansimateriaalina. Siispä toimeen.

Otan vihkojani mukaan ensi lauantain Jyväskylän Designtorille (17.12. klo 10-16, Pergamenttihalli Jyväskylän Kankaalla) (katso FB-tapahtumasivu), kuten myös vedoksiani, Värikki-kyniä ja muuta pientä.

---

In between this posting and the last one before it there has happened a lot worth telling about: I visited Raahe and set up my exhibition 'Where the Wind Stopped' at the Gallery Myötätuuli (what a wonderful trip that was!), and after that I was at the Jyväskylä Art Museum Christmas Bazaar last weekend (amazing weekend), and I started a small scale notebook factory!

Well, not really factory. For some time now I've grown my pile of different kind of proof and test prints on my closet: these cannot be sold, and after the print series is finished, I really don't have any use for colour sample prints and other note-like proof prints, but somehow I just don't dare to trash the expensive paper materials. For a couple of years time I have cutted the larger prints into 17x17cm pieces to be used as base for a series of unique prints later, but I haven't found any use for those smaller left over pieces. Before I realized that the paper is strong enough to be used as a cover material for little notebooks. So, there I go.

I will take these notebooks with me to the Jyväskylä Designtori event next Saturday (December 17, 2016 from 10am to 4pm at the Pergamenttihalli at Kangas, Jyväskylä; FB event page), as well as some of my prints, Värikki recycled wax crayons and other small stuff.




lauantaina, joulukuuta 03, 2016

Kyynelpuuta kasvattamassa / Growing up the Tree of Tears



Ihana lauantai. Tänään vihdoin pääsin Kyynelpuun äärelle. Ostin viime viikolla Helsingistä titaanivalkoista ja Sennelierin Iridescent-pigmenttiä (siinä kiilto tulee micasta, joka on simpukan helmiäistä). Timo on avustanut projektissa sahaamalla sopivan kokoisia paksuja vanerilevyjä ja nyt on niistä ensimmäiset hierottu pigmentillä ja lakattu ensimmäisen kerran. Työt eivät ole lähelläkään valmista ja Galleria Ratamon näyttelyn alkuun on enää reilu kuukausi, mutta jo alkuun pääseminen helpotti niin paljon, että hengityskin tuntuu kevyemmältä. Teen ohuita kerroksia kerrallaan, joten tässä menee aikaa, mutta prosessivaiheessa on ihana olla. Asiat etenevät, se on tärkeintä.

Olimme Helsingissä perjantaista keskiviikkoon Plankko Popupin valvontavuorojen ja taiteilijatapaamisten vuoksi. Itselläni oli pari vapaapäivääkin: kävin perjantaina ja lauantaina ostamassa projektiini tarvitsemiani työvälineitä, pigmenttejä ja musteita (sekä jaoin Random Prints -vedokset ympäriinsä) ja nautin vain hotellihuoneessani lojumisesta. Tapasin Ystävän, jota en ole nähnyt kahteenkymmeneen viiteen vuoteen! Ihan käsittämätön aika ja ihan käsittämätön tapaaminen: kuin aikaa ei olisi ollut lainkaan välissä. - Ja sitten pari päivää myöhemmin toinen samanlainen tapaaminen, toinen Ystävä yhtä kaukaa menneisyydestä.

En tiedä, mikä se oli - noiden kahden itselleni aikanaan niin tärkeän ihmisen näkemisen herättämä tunnekuohu vai ne muutamat vapaat hetket, kun saattoi vain olla tekemättä mitään, vai ne molemmat yhdessä: vaikka sisälläni kupliva pieni stressinpoikanen ei kutistunut pois, kaikki tuntui muuttuvan hallittavammaksi ja oudolla tavalla pääni alkoi täyttyä jälleen ideoista ja kuvista. Kaikki ei ole vielä tammikuussa aukeavan näyttelyn osalta selvää, mutta nyt on jotenkin luottamus siihen, että asiat selkenevät.


I love this Saturday. Today I finally got to work with my Tree of Tears project. Last week I bought some titanium white from Helsinki, as well as Iridescent pigment by Sennelier (including mica, which is the nacre / mother-of-pearl in shellfish). Timo has been helping me by cutting me right-sized plywood pieces, and I've already rubbed them with pigment and made the first lacquer layer. They are not nearly to be finished soon, and I know it's only about one month until my exhibition at the Gallery Ratamo will open, but starting the project already eased my anxiety so much, that even breathing feels more lighter. I'm making thin layers one at a time, so this will take some time, but it's so wonderful to be at the process, finally. Things are going forward, that's important.

We spent last week in Helsinki because of our Plankko Popup shifts and artist meetings. I also had a few off days: in Friday and Saturday I purchased some equipment, inks, and pigments for my project (and I left 30 Random Prints envelopes around), and I just enjoyed watching telly at the hotel room. And I met a Friend whom I hadn't seen for a quarter of decade! It's really an incomprehensible time and meeting: like there hadn't been time in between the last time we met and now. - And then, a couple of days later, another meeting like that, another Friend from the same time.

I don't know what it was - meeting those two people, very important persons me in one time, or those few free moments without any obligations, or both of them together: even though the little stress bubbling inside me didn't vanish totally, everything just turned to be more controllable and strangely my head started filling again with ideas and images. Everything is not clear yet with the exhibition starting in January, but somehow I now trust everything to go well.


perjantaina, marraskuuta 25, 2016

Taiteilijatapaamiset / Artist Meetings


Meillä on Timon (www.facebook.com/tsalekivi) kanssa taiteilijatapaamiset peräkkäisinä päivinä Plankko Popupissa: ensin Timon maanantaina 28.11. klo 16-18, ja sitten minun tiistaina 29.11. klo 16-18. Timo päivystää puodilla muutenkin la-ma ja minä ti-ke (ja assarihengessä ehkä myös ma). Sitten emme popupissa käykään kuin purkamassa joulukuun lopulla, joten tervetuloa moikkaamaan!

We'll (Timo Sälekivi, (www.facebook.com/tsalekivi), and I) have the artist meeting's at the Plankko popup on the following days: Timo's on Monday, November 28 from 4 to 6 pm, and mine on Tuesday November 29 at the same time. Timo will be at the popup from Saturday to Monday, and I will be there from Tuesday to Wednesday (and as an assistant maybe aso on Monday). Then we won't be visiting popup anymore, before the very end of popup at the end of December (to pack the whole thing away). So welcome to meet us both!

maanantaina, marraskuuta 21, 2016

Vahaa ja värejä / Wax and colours



Vähän nihkeä päivä: työ ei suju, luovuus kiertää kehää ja käsikään ei tottele, kaarteesta tulee viiva. Päätin siksi tehdä Värikki-vahaliituja. Aiemmin kirjavasta joukosta eri koostumuksellisia vahaliituja olen saanut hyvän sekoituksen (joka ei sekoitu harmaaksi mössöksi) käyttämällä mehiläisvahaa (ja aiemmin karnaubavahani jämiä, ennenkuin hoksasin, kuinka kallista se on), mutta nyt ei meinannut onnistua, ei sitten millään. Lopulta sain muutamia valmiiksi. Ajattelin kuvata ne komeassa kasassa promokuvia varten, mutta siitäkään ei juuri tänään tullut mitään, koska kameran akku on kateissa. Tabletilla räiskäisin muutaman kuvan basilikojen juurella - olin ne aiemmin tuonut leikkurin päälle nauttimaan päivänvalosta, kun ikkunan läpi sellaista ei saa. Jotenkin tuli sellainen olo, että kun itsellä on kaikki mennyt koko päivän vähän sivuraiteellaan, eikä yleensä piristävä väriterapianikaan auttanut, niin nauttikoon edes basilikat väliaikaisesta valokylvystään rauhassa.

It has been one of those days...: nothing goes well, creativity is running one circle around, and even my hand doesn't obey me, all curves turn up as straight lines. So, I decided to make some recycled wax crayons. Earlier I have succesfully used additional beeswax (and carnauba wax, before I realized how expensive it is...) to unify the wax mixture of different crayons (so that it wouldn't be just a grey mass), but this time it just wasn't about to happen for a long while. Finally I got some of them finished. I thought that I would photograph them in a nice high pile for some promo use, but today wasn't a day for it either: the camera battery is missing. I tooks some photos of the wax crayons in between my three basils - I brought them earlier under my full spectre daylight fitting, because they can't get any through the window. Somehow I just felt, that because the day has been a bit low, and not even my - usually so cheering - colour therapy crafts didn't help, let those basils enjoy the light without any disturbance.





lauantaina, marraskuuta 19, 2016

Voi ihme tätä ajan lentämistä / ...How the time flies

Open Doors Studios - #päivihintsanen #timosälekivi #tourulanavoimet #tourulankuvataiteilijat #jklevents

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi



Tarkoitukseni oli kirjoittaa heti Tourulan kuvataiteilijoiden avointen ovien päivän jälkeen, kuinka mahtava päivä oli, ja kuinka paljon virtaa vierailijoista sai taas pitkäksi aikaa eteenpäin. Seuraavana päivänä ajattelin kirjoittaa siitä, kuinka mahtava ylläri oli, kun poikkesin isänpäivälounaalle mennessä Beckeriin viemään yhden kysellyn vedoksen - ja siellä tapasin samantien kaksi pariskuntaa, jotka olivat ostamassa teoksiani (toinen pientä sarjaa) - hyvä mieli kupli sisälläni koko päivän. Maanantaina ajattelin, että kirjoitan apurahalomakkeiden selättämisestä ihan hyvissä ajoin. Sitten päivät ovatkin vain lipsahtaneet välistä kerta toisensa jälkeen niin, etten ole ehtinyt kirjoittamaan edes normaalia työpäiväkirjaani (listaan aina ranskalaisin viivoin isoimmat jutut, jotta voin myöhemmin tarkistaa, milloin olen mitäkin tehnyt), saati sitten blogia. Viikolla joka tapauksessa ehdin hakea flunssarokotuksen, minkä vuoksi koko viikko on kulunut vähän alavireisessä ja kuumeilevassa moodissa; valmistelin Raahen näyttelyteosten pakkaamista ja ostin pakkausmateriaaleja oikein olan takaa, tsekkasin Kuulumattomat-teoksen ja sahasimme sille valuputkista sopivat kuljetusputket, hain uuden tabletin, allekirjoitin ja lähetin Galerie Pleikun sopimuksen (Berliini elokuussa 2017!), autoimme isääni television ostossa ja asentamisessa, tein uudet värisäädöt ja testiprintit kolmeen vanhaan Jatkumoissa-sarjan vedokseen (ja nyt, kolmen vuoden tauon jälkeen pääsen taas tekemään niitä), leikkasin nurkassa odottaneen noin kuutiollisen paketeista tullutta pahvia teosten taustapahveiksi, signeerasin aiemmin tekemiäni vedoksia, vein Beckerille lisää uusia vedoksia, kokosin lokakuun kuitit ja vein ne tilitoimistoon, maksoin Plankko Popupiin liittyvät tilitykset ja tein niihin liittyvät paperityöt, kävin tilaamassa lisää mustetta pigmenttimusteprintteriini ja onneksi Clas Ohlsonilta löysin mustetta myös laserprintteriini, etsin kalenterin ja teippiä, ja eilen vielä shoppailukierroksella hain lattiansuojapaperia (voimapaperia) pakkauspaperiksi, paristolla toimivia valoja somisteeksi Popupiin ja ehkä itsellekin, muuttolaatikon teosroudailuja varten ja jotain muutakin - en vain enää muista mitä. Eikä välttämättä tässä järjestyksessä. On sellainen hämärä mielikuva, että luonnostelin uuden työnkin jossain vaiheessa, mutta ko. prosessista ei oikeastaan ole itselläni mitään selkeää muistoa. Tuossa se luonnos kuitenkin pöydällä on, eli uskottavahan se on.

Kaiken tämän suunnittelun, valmistelun ja roudailun - kaikenlaisten varastotyön - keskellä luomisinto poreilee malttamattomana sisällä. Olen hiljalleen valmistellut Ratamon teoksia, mutta tuskin maltan odottaa, kun saan niiden tekemiseen kokonaisia päiviä, enkä vain tunnin repaleita sieltä täältä.

---

I meant to write my blog right after the Open Doors day at the Tourula Artists Studios, about how great the day was, and how much the visitors generated somekind of inner power for me for a long time ahead. On the very next day I planned to write about how great surprise it was to visit Gallery Becker on my way to father's day lunch with my dad: I was only delivering one print to the gallery, and instead I met with two couples who both were buying my artworks (the other couple was planning to buy a whole small series) - I felt so bubbly happy the whole day after that. On Monday I thought about blogging about my survival of the grant applications a long before deadline. And after dthen the days have just slipped away one after an other in a way, that I haven't even managed to write my workdiary (which is a daily list of the stuff I have done, so I can later check the dates of some job if needed), nor my blog. Last week was a busy week anyway. This is what I remember: I got a flu vaccination (which was why the whole week was a bit feverish), I prepared the packing of Raahe exhibition works and bought a lot of packing materials, I checked out my Detached installation and we fixed a proper tubes for its transportation, I picked up my new tablet, I signed and sent the exhibition/residence contract of Galerie Pleiku (Berlin in August 2017!), we helped dad buying a telly and installing it, I made the colour adjustments and test prints of three old prints from In Continuums series (and now, after three year's pause, I finally get to print them again!), I cut about one cubic meter of cardboard to back cardboards for my prints, I signed some prints I had made earlier, I took more prints to Gallery Becker, I collected my October receipts & bills and took them to my bookkeeper, I took care of Plankko Popup accounting & paperwork, I went to order more print for my pigment ink printer and luckily I found also some ink for my laser printer from Clas Ohlson, after some searching I found myself a calendar for the next year, as well as sticky tape, and yesterday's shopping tour I also bought some kraft paper for packages, battery charged led lights for decorative purposes for our Popup, and a large enough cardboad box for my framed prints and something else - I just can't remember anymore what that something was. And not necessarily in this order. I have a very faint memory of sketching a new artwork in some point, but I don't really have a clear image on that. But there is a new sketch on my table, so I have to believe it.

In between all this planning, preparing and carrying things around - storage jobs as I call it - my creativity bubbles impatiently inside me. I've been slowly working with my new artworks that will be shown in Ratamo exhibition in January, but I can hardly wait, when I will get some whole days to work with them, and not just shreds of time here and there.

tiistaina, marraskuuta 08, 2016

Avoimet ovet / Open Doors 12 XI 2016



Tourulan kuvataiteilijoiden Avoimien ovien päivä
Tourula Artists’ Studios Open Doors
lauantai / Saturday 12 XI 2016 klo/at 10-17
Vapaa pääsy! Free entrance!

Kivääritehdas, Tourula, Jyväskylä
Kivääritehtaankatu 6 A, 2. kerros

Tervetuloa tutustumaan Tourulan kuvataiteilijoiden työhuonetiloihin!

Tourulan kuvataiteilijat ovat toimineet Kivääritehtaan tiloissa neljätoista vuotta. Vanhassa tehtaassa on historian havinaa. Teollisuusmiljöö on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö ja tässä maisemassa työskentelevät myös Tourulan kuvataiteilijat. Yhden käytävän mittaiseen yhteisöön kuuluu tällä hetkellä 13 taiteilijaa: graafikoita, valokuvaajia, taidemaalareita, kuvataiteilijoita ja tekstiilitaiteilijoita. Avointen ovien päivänä taiteilijat esittelevät teoksiaan ja kävijöillä on mahdollisuus ostaa teoksia suoraan taiteilijoilta.

Olen alivuokralaisena taidemaalari Timo Sälekiven työhuoneessa. Minulta on avointen ovien tapahtumapäivänä esillä lähinnä vanhempia teoksia (työstän parhaillani teoksia tammikuussa Galleria Ratamossa, Jyväskylässä aukeavaa näyttelyäni varten, ja uusimmat teokset saavat ensi-iltansa sitten siellä). Mutta Timolla on esillä vähän harvinaisempia juttuja: työhuoneella on avointen ovien päivänä nähtävissä muutamia teoksia yksityiskokoelmista, jotka on tuotu työhuoneelle muutamaksi päiväksi teosten valokuvausta varten. Häneltä on esillä myös pienten teosten sarja, joka ei koskaan aiemmin ole ollut nähtävillä missään. Lisätietoa Timo Sälekiven teoksista: www.salekivi.fi / www.facebook.com/tsalekivi

Tervetuloa tapaamaan meitä molempia!



Welcome to visit the Tourula Artists’ Studios!

Artists have had studios in Tourula old rifle factory for fourteen years. The old industrial milieu is a nationally meaningful cultural surroundings. One hallway hosts an artist community of thirteen visual artists (at the moment): painters, print makers, photographers, textile artists… At the open doors day the artists will show their artworks and the visitors have a possibility to buy art from the artists themselves.

I share the studio with painter Timo Sälekivi at the end of the corridor. At the open doors day I mainly exhibit my older artworks (at the moment I’m making new artworks for my exhibition in Gallery Ratamo, Jyväskylä, in which the most newest artworks will be presented). But Timo has something more special to show: there are some older artworks from private collections, that have been brought to the studio for photographing purposes for a few days time. He also shows a series of smaller works that have never been seen publicly anywhere. More about Timo Sälekivi’s artworks: www.salekivi.fi / www.facebook.com/tsalekivi

Welcome to meet us both!

maanantaina, marraskuuta 07, 2016

Väliaikaisesti kotona / Temporarily at home




Kyllä viikko kuluu nopeasti, kun on tekemistä.

Lokakuun viimeisenä päivänä raahasimme Jyväskylästä Helsinkiin matkalaukullisen Ikean Ribba-kehyksiin kehystettyjä pieniä kuvituksia junakyydillä. Isot A0-kokoiset kuvitusprintit olivat onneksi saaneet kyydin Helsinkiin jo aiemmin - eivät olisi kyllä tulleet kainalossa junamatkalla. Tiesin, että Rikhardinkadun kirjaston korkeissa huoneissa myös ripustuskisko on korkealla, ja olin varautunut jonkinasteiseen säätöön, mutta kaikki sujuikin yllättävän sutjakasti. Kuvien yläreunaan kiinnitettiin kahdet pienet nippusiteet, ja sitten niiden ripustaminen ei kestänytkään enää kauan. Tavaroiden roudaaminen kesti hieman, mutta sen jälkeen, kun saimme kaikki valmisteltua, itse ripustustyö sujui noin tunnissa. Ainoastaan yksi pieni este tuli matkaan: yhdestä kiskosta puuttui kokonaan ripustuslangat, mutta sekin ongelma ratkesi siiman avulla.

Oli outoa kävellä näyttelyripustuksen jälkeen rauhassa syömään, kun ei ollut aivan näännöksissä. Illalla ehdimme vielä tehdä muutamia hankintoja seuraavan päivän Plankko Popup -näyttelyripustusta varten. Kerrankin näin!

The week goes by fast, when you have something to do.

The last day of October we dragged a suitcase full of Ikea Ribba framed illustrations from Jyväskylä to Helsinki - by train. Luckily I managed to arrange a lift for my A0 sized prints already earlier - they would have been impossible to carry by train. I knew that the hanging rail would be high at the Rikhardinkatu Library room, and I had prepared myself to all kinds of trouble, but actually everything went surprisingly well. We attached two cable ties to each akylite print and after that placing them to the right spots didn't take too long. It took a while to carry stuff around, but after the preparations, the picture hanging/placing process took only about an hour. Only ne small problem: one hanging wires were totally missing, but we got them replaced with fishing line.

It was strange to leave for dinner after the session, when we weren't totally starving and feeling ill of tiredness. We had even time to make some purchases for the next day's Plankko Popup setup. For once!



Myös Plankko Popupin ripustus seuraavana päivänä sujui nopeasti ja vaivattoman oloisesti. Tiistai-aamuna tila oli vielä ihan täysi kaaos, mutta kun on kaksitoista ammattitaiteilijaa ja kaikki pitivät huolen oman tonttinsa lisäksi vähän muustakin, niin äkkiäkös tuo. Loppuiltapäivästä meidän kauppamme oli jo täysin valmiina vastaanottamaan tulijoita, vaikka pientä hiomista ja lappujen paikalleen laittamista riittikin vielä koko loppuviikoksi. Avajaisissa oli huikeasti porukkaa, mutta muuten taisi vähän hurja, jäinen talviviima verottaa kävijöitä. Torstai-iltana popupista majoitukseen kävellessäni mietin, että kyllä oli tuuria maanantaisen kuvitusnäyttelyn ripustuksen kanssa, kun kuvitusnäyttelyn tavarat piti roudailla puolen kilometrin päästä jalkaisin. Ei olisi onnistunut jääpäällyisteisellä tiellä, kun lumi vihmoi päin kasvoja.

Also the Plankko Popup setup the very next day went fluently. On Tuesday morning there was still a total chaos, but it took only a couple of hours with the hands of twelve professional artists, when everything was ready for the shop to open. There were still some small chars for the rest of the week, but anyway. We had a huge amount of people at the opening, but maybe the wild, icy winter wind stopped some of our potential customers coming into shop later. When I walked back to my accommodation from Popup on Thursday, I was thinking how lucky I was with the weather on Monday, when we had to carry the illustration exhibition stuff on foot from half a kilometer away. It would have not been a successful effort on the street covered with ice and snow whipping your face...



Lauantai-aamuna nukuin kotona ihan suvereenisti puolille päivin, ja senkin jälkeen töihin ryhtyminen oli vähän hankalaa. Miten tuntuu siltä, että to do -lista vain kasvaa, mitä enemmän siitä saa ruksittua hommia tehdyksi?

On Saturday morning I finally woke up at home at about noon, and even after that starting the work again was a bit difficult. How can it be, that the more I have things done and finished on my to do list, the longer it becomes?


sunnuntaina, lokakuuta 30, 2016

Tavallinen (taiteilija)elämä / Ordinary (artist) life



Sain muutama päivä sitten ohimennen palautetta siitä, että voisin kertoa työstäni taiteilijana vähän paremminkin blogissani ja Instagramissa. Blogin puutteellisuuden allekirjoitan siinä mielessä, että kaikenlainen kirjoittaminen on jäänyt itseltäni puolitiehen ja blogi on virunut sisällöllisesti henkitoreissaan jo vuosia. Mutta tällä kertaa palautteen antajana oli nimenomaan se pointti, että miksi puhun kiireestä ja töitten kiikuttamisesta Matkahuoltoon ja Postiin, ja miksi Instassakin on kuvia sekasotkusta ja tavarakasoista ja kaikesta muusta kuin taiteesta. Ei ole esimerkiksi kuvia minusta itsestäni piirtämässä tai edes miettiämässä teoksia. En sinänsä hämmentynyt, koska tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun sama asia on minulle esitetty.

Tosiasia kuitenkin on, että sitähän tämä työ pääosin on: roudaamista ja sekasotkua, aikataulutusta ja siitä kiinni pitämistä. Näyttely- ja tapahtumakausilla käytän aikaani enemmän logistiikan miettimiseen kuin uusien teosten tekemiseen. Päässäni pyörii luova ruletti toki kokoajan, mutta kuka sieltä kuvaa ottaisi Instaan ihmisten ihailtavaksi?

Oman arkeni suurimpia hetkiä ovat juuri ne Suuret Pienet hetket, kun huomaa jotain mitättömältä tuntuvaa, joka ei usein kuviin tallennu mitenkään houkuttelevan taiteilijamaisena herkkuna. Niinkuin nyt tuo tämän blogijutun kuva. Kuvitusnäyttelyssäni olen laittamassa kuvia vitriiniin ja mietin, miten saisin niille kätevät nimilaput, joita ei tarvitsisi teippailla hyllynreunoihin. Kuva pienistä taitetuista pahvinpalasista leikkuripöydälläni ei ehkä ole innovatiivisen ihana muille, mutta se on itselleni oleellinen osa työpäiväkirjaani. Juuri nämä Suuret Pienet ideat ovat niitä, joista saa pieniä innonpurskauksia ja energiaa työn loppuun viemiseen, ja joiden avulla saa pidettyä jotenkin ohjaksista kiinni, kun melkein kaikki muu on muiden armoilla.

Onhan toki niitäkin hetkiä joskus, kun seisoo parvekkeella henkinen baskeri vinossa, kahvikuppi kädessä, ja katsoo autereiseen aamuun sivellin kourassaan, ja tuntee, kun se jokin uusi suuri on tiivistymässä häilyvästä, epämääräisestä ajatussikermästä toteutattavaksi ideaksi. Jotenkin niinä hetkinä ei vain tule mieleen lähteä kaivamaan kameraa selfietä varten, ja hyvä niin, koska jo minkäälaisen sen tyyppisen ajatuksen ilmaantuminen päähän poksauttaisi saippuakuplamaisen hetken rikki samantien. On jotenkin hienoa - ellei suorastaan pyhää - että vielä on sellaisia hetkiä, joita vain ei voi tallentaa millään tavalla, jotka eivät ole jaettavissa mihinkään. Niiden olemassaolo pitää ankkurin tiukasti luomisen ja tekemisen puolella; ja niin kauan, kun niitä on olemassa, tiedän, että työni fokus pysyy siellä missä sen pitääkin pysyä: tekemisessä, ei tekemisen "dokumentoinnissa" tai somemaineen keräämisessä.

---

A few days ago someone hinted me, that I could make better work in describing my work in my blog and in Instagram,. I agree with the comment about my blog in that I haven't written regularly and not even about every important aspect considering my work, and my blog has languished contentwise for years. But this time the point was specifically in the fact, that I write about my tight schedule and about carrying works to shipment companies, and there are only photos of my messy rooms and the piles of stuff in Instagram - of everything else but art. There aren't for example photos about me drawing or even thinking about the artworks. I wasn't surprised about this, because this wasn't the first time when this has come up.

However, the fact is that it is what it is: my work contains huge amount of carrying things and making schedules and trying to act to them. In these exhibition / event seasons I use more of my time to think about the logistics than to make new artworks. The creative roulette is spinning in my head all the time, yes, but who could go there and take a few snapshots for people to admire?

The biggest moments of my everyday life are just those Big Small moments, when you notice something very small in general scale, and which often doesn't look anything fancy and artistic-like eyecandy in snapshots. Just like the photo in this blog entry. I needed to find a way to make title labels for my artworks to be placed in glass cabinet, and I was thinking about an alternative way to make them - without taping them to shelf itself. The photo of those small, cut and folded cardboard pieces on my cutting table aren't maybe the most innovatively lovely to others, but for myself it is an essential part of my work diary. These Big Small ideas are just those, that bring some bursts of spirit and energy to finish the work, and which help me to somehow steer the wheel, while everything else on the project is already out of my control.

And yes, there are those magical moments sometimes, when you stand at the balcony with your spiritual beret hanging on one side of your head, with a coffee cup in your hand, and when you're watching to the hazy morning with a paintbrush in your other hand, and you can just feel, how something new and big is forming out of some flickering, vague thought to be a feasible idea. Somehow in those moments you just don't think about reaching for any camera for taking selfie, and that's a good thing, because if any thought of that kind sneaks in your head, the soap-bubble-like moments would just pop rightaway. It is somehow beautiful - if not sacred even - that there are still those moments, that you just can't capture in any way, that aren't shareable in any way. The existence of those moments is the one thing that anchors the work in creating and processing, instead of 'documenting' or raising the number of some followers.

sunnuntaina, lokakuuta 23, 2016

Plankko Popup, Helsinki



Taitomaailma / Craft Corner
Unioninkatu 26
Helsinki
www.facebook.com/plankkopopup


Plankko PopUp ottaa paikkansa kahdeksi kuukaudeksi keskeltä Helsinkiä, Taitomaailma-tiloista CraftCornerista (sisäänkäynti Unioninkatu 26).

Marras- ja joulukuussa 2016 Plankko vieraineen esittäytyy Plankko Popupissa Taitomaailma-tilassa Helsingissä. Yhteensä näyttelymäiseen popup-kauppaan osallistuu kaksitoista ammattitaiteilijaa ympäri Suomea: plankkolaiset Päivi Hintsanen (Jyväskylä), Jari Järnström (Helsinki), Anitta Ruotsalainen (Porvoo/Helsinki), Timo Sälekivi (Jyväskylä) ja Mika Vesalahti (Helsinki); sekä Plankkon mukaan kutsumat taiteilijat Mari Antjärvi (Jyväskylä), Hanna Holma (Helsinki), Aino Kajaniemi (Jyväskylä), Raija Korppila (Lapaluoto), Juha Laakso (Lapaluoto), Virpi Lehto (Joutsa) ja Ulla Remes (Kuopio).

Vien popupiin mukanani sekä kehystettyjä teoksia että irtovedoksia ja myös kaikenlaista pientä. Me taiteilijat olemme itse paikalla vuoronperään ja samalla tavattavissa: omat valvontavuoroni ovat heti avajaisviikolla 2.-4.11. sekä marraskuun viimeisellä viikolla 29.-30.11. Tervetuloa moikkaamaan (ja jouluostoksille!)

Tykkää Plankko Popup -facebook -sivusta, niin saat ensikäden tietoa siitä, mitä popupissamme tapahtuu!

----

Plankko Popup will take place in CraftCorner Helsinki (entrance at Unioninkatu 26) for two months!

In November and December 2016 five artists from Plankko and their guests will give an exhibition-like pop up shop experience. Together there are twelve artists from all over Finland: from Plankko Päivi Hintsanen (Jyväskylä), Jari Järnström (Helsinki), Anitta Ruotsalainen (Porvoo/Helsinki), Timo Sälekivi (Jyväskylä) and Mika Vesalahti (Helsinki); and the guests that Plankko have invited Mari Antjärvi (Jyväskylä), Hanna Holma (Helsinki), Aino Kajaniemi (Jyväskylä), Raija Korppila (Lapaluoto), Juha Laakso (Lapaluoto), Virpi Lehto (Joutsa) and Ulla Remes (Kuopio), all professional artists.

I will present both framed and unframed artworks at the popup, and also all kinds of small stuff. We artists take turns on gallerists/shopkeepers, and at the time we are ofcourse there for people to meet. My own turns are right at the beginning of the popup, November 2-4, and then at the last week and the last days of November 29-30. Welcome to say hi (and to make some xmas shopping…)

Like our Plankko Popup Facebook page to get the first hand info about what’s going on in our shop!

lauantaina, lokakuuta 22, 2016

Yhtä-äkkiä onkin melkein marraskuu / And suddenly it is almost November

I just cleaned the hallway yesterday. #homesweethome #anotherproject #artistlife #workingday #workdiary #inmaking

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi



Mitäpä minä? No, tätä. Kiire, kaaos, kaikkialle sohiminen. Viime viikonloppuna järjestetystä Jyväskylän taiteilijaseuran teosvälityksestä en ehtinyt edes blogissani mainostaa, vaikka ylväs aikomus oli. Otin projektin järjestääkseni, ja kuten aina, vetäisin taas jotenkin koko homman läpi niin hanat auki, että olin aivan valveunessa sen jälkeen. Vaikka ei olisi ehkä tarvinnut: ihania vapaaehtoisia kollegoita oli tilassa valvomassa ja ripustus, valvominen/myyntityö ja purkaminen sujuivat kaikki kuin pienen ohjelmoidun työläisarmeijan tekemänä. Teoksia myytiin ihan kivasti, mutta harmittaa, että muutamilta kaikkein ahkerimmilta jäi kaupat tekemättä. Toivottavasti tulee jälkimyyntiä, että jokainen talkoolainen saisi "palkkansa" muunakin kuin hyvänä mielenä (ja väsymyksenä).

Alkuviikko sujuikin vielä teosmyynnin jälkihommissa samalla, kun toisella kädellä kirjoitin tiedotetta Rikhardinkadun kirjaston lastenosaston marraskuiseen kuvitusnäyttelyyni, ja toisella pitelin imuria, kun luonnonvaloloisteputkien asentaja porasi kattoon reikää. Tarkistin painosta saapuneet akyliittikuvat kirjastonäyttelyyn, ihmettelin Ikean kehystilaustani (ei ollut eka edes lähtenyt, huolimattomuuttani - ja nyt jännään ehtiikö), kävin noutamassa kaakkuja isäni syntymäpäiväjuhlille ja juhlissa ollessani kauhistelin Berliiniin asiakkaalle mukamas hyvässä paketissa lähetetyn työn totaalista turmeltumista postin käsissä (korvausprosessi on pahoin kesken). Kävin Recenartilla kuvassa puhumassa väreistä ja muustakin (mikä ihana henkinen tauko kaikkeen muuhun); palaveerattiin lyhyesti Tourulan kuvataiteilijoiden avointen ovien tapahtumasta, pakkasin Helsinkiin popupiin lähtevät tavarat kasaan. Juoksin paketteja Matkahuollosta ja Matkahuoltoon, Postista ja Postiin, ja kun eilen tulin takaisin kotiin, en enää jaksanut tehdä mitään, vaikka olisi pitänyt.

Tänään olen hiljalleen käynyt yksi posti kerrallaan läpi viikon aikana kertyneitä työjuttuja, joita en ole aiemmin ehtinyt hoitamaan. To do -lista alkaa olla aika hälyttävän pitkä, mutta eiköhän se siitä. Luulen, että pitkä, lämmin kylpy auttaa jäsentämään asiat niin, että kun jossain vaiheessa palaan takaisin työn ääreen, kaikki sujuu suit sait vain!

---

What have I done lately? Well, this and that, usual stuff. Hurry, chaos, running around like a headless chicken. I didn't even find time to advertise the Jyväskylä Artists' Association's art sales last weekend, even though I planned to do so. I somehow ended to organize the whole project, and it's sort of my way of doing things in full steam, which always leads to an almost total stand-by brain after the event. And I didn't even have to: there were my wonderful artists collagues volunteering, and setting up the event, volunteering there during the event and then packing everything off happened so fast that it was like a small, programmed working army doing stuff. There vere plenty of artworks sold, but I'm a little bit bummed that some of the most devoted volunteers didn't sell anything. I wish that there will be some after-sales, so every volunteer could get 'paid' in some way.

The beginning of the week was all about the small finishing touches of the event, at the same time when I wrote my press release for my illustration exhibition at the Rikhardinkatu Library Children's department in November with my other hand, while the other was helding a vacuum cleaner, as the lighting fitter placed full spectrum natural fluorescent tubes onto my ceiling. I checked the akylite prints that came from the printing house, and I wondered about my Ikea frame order (which I hadn't even placed, and now I'm keeping my fingers crossed that they will make in time), I picked some cakes for my father's birthday and as I was at the birthday I received email from my customer in Berlin, about the print that was totally crushed in the mail. I visited the new premises of Recenart (what a joyful mental pause on everything else surrounding me right now); I was at the meeting about an open doors event in Tourula Artists' Studio, and I packed my Helsinki Plankko Popup packages ready. I did pickup some parcels and sent some, and yesterday when I finally got back home, I was too tired to do anything anymore...

Today I've been reading my email, one by one, finishing all the stuff I didn't have time to do last week. My to do list is starting to be alarmingly long, but I guess I'll manage. I think that maybe it's the long hot bath that makes me organize everything in my head in a way, that when I'll in some point return to my work, everything happens hands down.




sunnuntaina, syyskuuta 18, 2016

Kotona / At home


Viikko sitten päättyi Habitare. Oli ihan mahtavaa viettää sosiaalinen viikko, ja taloudellisestikin tapahtuma meni tarpeeksi hyvin, jotta ajattelin mennä ensi vuonna uudelleen. Ehkä jonkinlaista hienosäätöä pitää tehdä vielä käytäntöihin. Siinä vaiheessa, kun rahtauduimme Pasilan remonttiasemalla kassien kanssa kymmenen jälkeen illalla, aloin vahvasti kyseenalaistaa toiminnan järkevyyttä. Puoli kahden maissa yöllä kotiin tullessa olikin yhtä-äkkiä virkeä kuin peipponen, kun ennen sitä oli koko päivä ollut yhtä usvaista piiperrystä, josta ei ole oikein edes mitään mielikuvaa...

Viikon olen yrittänyt nukkua ja saada itsestäni uudelleen kiinni, mutta oikeasti tarvitsisin vielä viikon tai kaksi, jotta pääsisin jonkinlaiseen normaaliolotilaan. Onneksi ymmärsin pitää maanantain täysin tyhjänä lomapäivänä, muuten kaikenlainen järkiperäinen tahi älyllinen elonmerkki olisi jo kaikonnut. Ja tästä ultimaattisesta väsymyksen tilasta huolimatta olen tyytyväinen itseeni siitä, että hoidin kaikki messujen jälkihoitoon liittyvät asiat (inventaariot, teosten lähettämiset, uudet tilaukset, tavaroiden paikalleen laittamiset) heti tiistaista lähtien. Vaikka sitä aina ajattelee kirjoittavansa kaikki selkeästi itselleen muistiin, enpä enää näin monen päivän jälkeen ymmärtäisi, mitä tarkoittaa irtonaiselle lapulle sotkeentuneella tussilla hätäisesti kirjoitettu kut.pu.(meiliosoite). ("Kutsu popupiin"...)

Työhuone-Posti-Matkahuolto-Becker-kierros keskiviikkona veti takin aika tyhjäksi, mutta vielä jaksoin illalla maksaa ja lähettää laskut (taas mennään aika hyvin plus-miinus-nolla-linjalla taloudellisesti - muttei sentään tällä kertaa miinuksella). Viikonloppuna olen viikon aikana tehdyistä tehosuorituksistani nauttinut: käynyt tekemässä pieniä kävelylenkkejä ja vain istunut parvekkeella offline-tilassa (sekä konkreettisesti että vertauskuvallisesti) ja vain katsellut maailmaa. Aamukahvin juontiin parveke alkaa olla viileä, mutta onneksi villatakki ja villasukat on keksitty.

Ilmassa tuoksuu syksy.

---

Habitare ended a week ago. It was amazing week of social buzz and meeting people who like my artworks, and I managed also financially just so, that I might well take part also next year. Maybe I still have to make some fine tuning on some stuff. In the point, when it was already over ten pm and we were dragging our bags at the renovated Pasila station, I started strongly question the sanity of it all. And when we then arrived home at half past one next night, I suddenly was wide awake, when before that moment I could hardly stay awake during the day, of which I actually don't remember much...

During this week I've tried to sleep and get a hold of myself again, but really I should still need a week or two to recover. I was wise enough to have my Monday as a holiday - if I hadn't I doubt that I could even think right now. And besides this ultimate tiredness I'm very pleased of the fact, that I managed to complete all the little after-the-fair stuff (like inventory, sending artworks, new orders, returning things in their places) starting on Tuesday. I always think I'm writing everything down very clearly, but the fact is that when I look at my messy notes from the last days of the fair week, it takes time to solve those letter puzzles.

On Wednesday I had a studio - post office - bus station (package services) - Becker tour after which I was totally drained - but still I managed to pay all the bills and send some new invoices (again working with +/-/0 in balance, but at least not in negative side this time). And after this heavy load of work, I have now enjoyed my weekend fully, with no obligations: I've been walking around, and just sat on my balcony in offline mode (both concretely and metaphorically) and just viewed the world. It starts to get a bit chilly for drinking the breakfast coffee in the mornings, but that's why there are cardigans and woolen stockings.

It smells autumn outside.

maanantaina, syyskuuta 05, 2016

Habitare 2016 - osasto/booth 3b20

Vuosisatojen vaeltaja - The Wanderer of Centuries.
2015, 1/1, pigmentin siirto vanerille / pigment transfer on plywood

Kohta lähtee juna kohti Pasilaa ja Habitarea, ja mietin, että kuuleekohan kukaan osastollani (3b20) käyvä yhtään järjellistä ja ymmärrettävää lausetta koko viikolla. Sen verran väsyttää valmiiksi.

Olen aloittanut projektin kuin valmistumalla toiselle aikavyöhykkeelle lähtöön: kahden viikon ajan olen siirtänyt herätyksen aina viidestä kymmeneen minuuttia aiemmaksi joka aamu, kunnes tänään vihdoin pääsin ylös seitsemältä (ja päässä pyörii). Tämä kaikki, jotta ehdin messuille aamuilla ajoissa, vaikka nauttisin hyvin ja rauhassa hotellin aamupalan (johon pitää panostaa, koska se kuuluu hintaan ja muuta itselläni on tuskin varaa koko viikkoon syödä). Kello seitsemän aamuherätyshän ei varmaan kuulosta järin aikaiselle, mutta kun oma elämä on pyörinyt melkein neljäsosavuorokauden verran toisessa rytmissä... Tai, sanotaan näin, että seitsemältä herääminen ei tuottaisi tuskaa ja väsymystä, jos osaisi säätää vuorokausirytmiään myös sieltä toisesta päästä päivää, eikä ilta aina venyisi seuraavan päivän puolelle. Mistä ihmeestä se johtuu, että ideoille ja niiden työstämiselle otollisin aika alkaa vasta viisareiden kierähdettyä kahdentoista yli?

Olen ylpeä itsestäni siinä mielessä, että kerrankin aloitin valmistautumisen ajoissa. Kuukausi sitten ajattelin olevani työssä naurettavan aikaisin, pari viikkoa sitten meinasi iskeä lievä paniikin tunne, ja kyllä viimeiset päivät ennen auton pakkaamista lauantaina tuntuivatkin melko painostavilta. Paperihommat jäivät vielä viikonloppuun. Ja osastohan on vielä rakentamatta: se prosessi on edessä tänään.

Ihmeitäkin tässä matkalla on koettu. Kun torstaina koko päivä kului sutjakkaasti tavaroiden kokoamisessa ja lopputulos täytti työhuoneen edustan Tourulan taiteilijoiden tiloissa, alkoi hieman hermostuttaa, miten kaikki mahtuu autoon. Tein jo varasuunnitelmia. Mutta autoon olisi mahtunut vielä enemmänkin... (Osastolleni kyllä ei.)

FB-tapahtuma (saa jakaa)



Soon I'll catch a train to Pasila (Helsinki) and Habitare Fair, and I'm wondering if I can form any understandable sentences during the whole week, when I'm standing at my booth (3b20). I'm that tired already.

I've started this project like preparing myself to travel into another timezone completely: during a few weeks time I've let my alarm clock ring about five to ten minutes earlier each morning, until today I finally got up at seven (and my head is spinning). This all, because I want to be at my booth early enough each day, even after the hotel breakfast (which I have paid and which I will enjoy, because I hardly have any money to eat anything else the whole week). Waking up at seven doesn't probably sound very early, but when your life has been in whole another life rhythm, say almost quarter of the day later... Well, let me put it this way: waking up at seven would not be hard at all, if I could fix my rhythm also at the end of the day and if I'd learned to go to sleep much earlier. Why in the earth it is, that the best time for all the ideas and working with them is always after the midnight?

I'm very proud of myself in that I started preparing for the fair early enough this time. A month ago I was thinking that I started working ridiculously early for this, then a few weeks ago a slight panicky feeling started to form, and the two last day before packing the car on Saturday were quite horrible. Still I did some paperworks during the weekend. And the actual building of the booth is still ahead: today.

I have seen some wonders too. When at Thursday the whole day was spent on packing the materials for the fair and I got the whole hallway filled with mys stuff, I started to be a little bit nervous of how it would all fit in the car. I already made some b-plans. But we could have put even more stuff into the car, easily. (But for my tiny booth... probably not.)



FB event, please share



keskiviikkona, elokuuta 24, 2016

Varsinainen esteetikko... // A True Aesthete...?


Tunnustan, olen ihan koukussa life style- ja sisustusblogeihin. Ne ovat kuin ikkunoita johonkin utopistiseen maailmaan, jonka olemassa oloa on vaikea kuvitella, kun katsoo keittiönpöytää, jonka pintaa ei näy.

Sisustanko? En. Haaveilenko sisustamisesta? No... Kai sitten tavallaan. Tai en ehkä niinkään varsinaisesta "sisustamisesta" sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta kodin saamisesta hengittävämmäksi ja avarammaksi tai edes sellaiseen kuntoon, että työhuoneestaan pääsisi olohuoneeseen ilman, että jokin projektipino kaatuu matkalla. Mutta jotta sisustusvaiheeseen saakka pääsisi, pitäisi ensin saada puolet asunnontäytteestä muualle (tässä tavaramäärässä ei enää oikein Pinterestin näppärät säilytysniksit auta) ja ensin fiksailla kaikki hiljalleen rapistumaan päässyt. Kuten keittiön kaapit, joiden kahdenkymmenen vuoden takainen maali on lohkeillut paloina pois ja paljastanut seitsemänkymmenen vuoden takaisen alkuperäisen puupinnan.

Remonttihaaveet ovat haihtuneet tällä taloudellisella takapakkikaudella, kun teosmyynti on jo toista vuotta ollut niin hiljaista, että sillä saa hädin tuskin vuokrat maksettua. Ei oikein voi haaveillakaan, että käyttäisi paria euroa suurempaa summaa yhtään mihinkään (tämä ei ole liioittelua), mikä ei ole oikeasti akuuttia. Jos ylimääräistä löytyy, se kuluu melkein automaattisesti työvälineiden päivitykseen - koska ilman työvälineitä, ei valmistu teoksiakaan, eikä ilman teoksia ole mahdollista saada vuokrarahoja kokoon. Joten parikymmentä vuotta palvellut päiväpeitto saa vielä palvella jonkun aikaa (vaikka siihen tuli reikäkin leikattua, kun vuode toimi paketoimisalustana jossain välissä) ja uutta maalipintaa saa odotella useampikin kohta huoneistossa.

Olen jo muutamaan otteeseen ottanut päättäväisen askeleen tavaroiden karsimista kohti. Ongelmaksi muodostui se, että asunnossa ei lopulta ole valtavasti turhaa tavaraa. En ole koskaan ollut mikään suuri koriste-esineiden ystävä (siis koriste-esineiden, joiden tehtävä on olla vain koriste-esine), mutta muutamasta isosta "turhasta" lasipurkista olohuoneen ikkunalaudalla en suostu luopumaan - koska ne ovat kauniita ja valo laskeutuu niiden läpi olohuoneeseen niin kauniisti. Sitten pitääkin jo vähän miettiä, mikä täällä olisi sellaista turhaketta, jonka voisi heittää pois. Suurin osa tilaa vievistä ja etenkin läjittyneistä tavaroista liittyy työhöni tavalla tai toisella. Sohvan taakse nojaa pari paketillista painotuotteita ja niiden päällä odottaa lisää painotuotteita. Olohuoneessa kaksi neliötä lattiatilaa vie muutama keskeneräinen työprojektini ja pöydän virkaa toimittavan vanhan puulaatikon päällä on pahvilaatikollinen toista projektia. Toinen sohva toimii parhaillaan parin laatikon väliaikaisena sijoituspaikkana vielä siihen saakka, että palaan Habitaresta. Eteisen laatikoston päällä säilytän niitä papereita, jotka eivät mahtuneet työhuoneen kaappeihin (kuvassa; olisi tästäkin varmaan jonkun houkuttelevammaksi stailatun ja paremmin rajatun kuvan saanut, mutten jaksanut kaunistella), ja niitä kortteja, jotka eivät mahdu korttikaappiin. Parvekepöydälle olen kesän ajaksi levittänyt akvarellitavarani (se niistä ulkona auringossa nautituista iltapäiväkahveista). Kotona minulla on varattu omalle työlleni kokonainen pieni huone (sen toisaalla olevan työhuoneen lisäksi), jonka täyteen ahdetun kaapin eteen on kasautunut pari neliötä lattialla odottavia materiaaleja, joille ei löydy mitään sijoituspaikkaa ja joita jatkuvasti tarvitsen. Paperileikkurikin saa odottaa työvuoroaan paperikasan alla ja toinen paperikasa on arkistoituna skannerini päälle, kun kansioihin ja hyllyille ei enää mahdu. Tämä ilmiö vahvistuu aina reippaasti aina näyttelyiden ja muiden tapahtumien alla, kun valmistelu on kiireisimmillään, mutta suurimmalle osalle työtavaroitani ei yksinkertaisesti ole paikkaa tässä asunnossa missään vaiheessa, vaan ne ottavat paikkansa sieltä, mihin ne lasken.

Näiden villiintyneiden ja kaikkialle levittyneiden työmateriaalien lisäksi ovat ne työtavarat, jotka odottavat hyvässä järjestyksessä omilla paikoillaan. Pienen työtilan lisäksi olen vallannut yhdestä huoneesta pienen Ikean kirjahyllyllä rajatun nurkkauksen, jossa on pakkauspöytä (pinta pullollaan tavaraa ja jonka alla ovat korttilaatikot ja tyhjiä lähetyslaatikkoja) ja lipasto kirjoille ja papereille. Itse kirjahylly kannattelee työkirjojen lisäksi sen päälle kasattuja laatikollisia työtavaroita ja siihen nojaavia tukipahveja, silkkipainoscreenejä ja käsittelyvuorojaan odottavia vedoksia. Päädyssä on syvä kaappi, jonka sisältä löytyvät tärkeimmät työkalut ja korttivarasto numero 3. Viidestä vaatekaapista yksi on varattu kirjoille ja vedoksille. Sängynaluslaatikoissa on lisää pakkausmateriaaleja, luonnonvalolamppuja ja papereita. Yksin jo pakkausmateriaalit vievät asunnosta noin pari kuutiota tilaa.

---

Minulta kysytään aina silloin tällöin, miltä tuntuu työskennellä pääasiassa kotona. Olen pääsääntöisesti tykännyt kotona työskentelystä, mutta nyt olen kyllä havahtunut siihen huomioon, että enhän minä itseasiassa työskentele kotona. Vaan asun työpaikallani.

Habitaren jälkeen odottaa yksi kuvitusnäyttely (marraskuussa), kaksi muuta näyttelyä (joulukuussa ja tammikuussa) ja yksi mittava popup-kauppa-projekti (marraskuussa ja joulukuussa). Sitten pidän ilmeisesti pienen näyttelytauon. Ehkä siinä vaiheessa pystyn roudaamaan sen verran työtavaraa toiselle työhuoneelle, että loput mahtuvat ilman ylimääräisiä temppuja niille varattuihin tiloihin. Jos sitten taas koti muuttuisi kodiksi työpaikan sijaan.

---

I confess - I'm hooked on interior design and lifestyle blogs. They are like windows to some kind of utopistic world, which feels so unreal for me as I take a look at my kitchen desk and can't even see the surface.

Do I furnish or decorate myself? No. Do I dream of making some interior design projects in home? Well... In a way. Maybe I'm not so much into furnishing or decorating my home, but I would like to make my home more spacious and roomy, or even in the condition where some 'project' piles of stuff wouldn't collapse each time I make my way from my work room into the living room. But I could really get to do something about it if I just could move half of the stuff somewhere else (so much stuff that nifty Pinterest tips just won't do it) and first fix everything that has been slowly deteriorated during these years. Like the kitchen cabinets: they were last painted twenty years ago and the paint is now chipping off and showing the seventy-year old wooden surface.

Any renovation dreams that I have had, have vanished during this economical regression, as the selling of the art prints has really been so slow during the last few years, that I have been barely able to pay my rents. I really can't even dream of using more than a couple of euros (not really exaggerating here) to anything that is not really acute. If I have any extra, it goes almost automatically to purchasing new work equipments and materials - because no equipments or material, no artwork, no possibilities to get money for rent. So, if my bed cover has done it's job for over twenty years, it can still go on a few more (even when I accidentally cut a hole in it, when I used my bed as a packaking platform at one point) and the apartment just has to wait new paint for some time still.

For a couple of times I have taken a few steps towards getting rid of any extra stuff I have. The problem is, that I really don't have so much useless stuff here. I have never been a big friend of any decoration stuff (that means decoration for just decoration's sake), but I have a few 'useless' glass jars at the living room windowsill, that I won't give up - because they are beautiful and the light lands in the living room so beautifully through them. But if I leave those out - then I really have to think, which stuff would be really that kind of extra that I could just throw away. Most of the stuff that takes a lot of space or are in some kind of piles in places they shouldn't be, are my work-stuff, in a way or another. A few boxes of printed material are placed behind the sofa, and upon those, there is an extra pile of print materials. At the living room a few square meters is reserved for my work project in process, and a cardboard box of another project is waiting upon an old wooden box which we use as a table. Another couch is a temporary placement for a few boxes until I get back from Habitare. Upon the hallway dresser I keep those print papers that couldn't fit into my work room cabinet (in pic; I would have probably could style this much better and also edit & crop the picture, but I decided just to show it how it is), and those postcards that don't fit into card cabinet. My aquarelle stuff has taken over the balcony table for the summer (goodbye the idea of having nice afternoon coffee set at the balcony). At home I have a whole small room reserved for my work (besides my studio space elsewhere), and in front of my workroom's full cabinet there are a couple of square meters stuff waiting some space to put them in - and which I need continuously. Even the paper cutter bench is waiting under a pile of papers, and another pile is archived upon my scanner, when they don't really fit into any folders or shelves anymore. This phenomenom amplifies (really) before exhibitions and other events, when my preparations are at their highest peak, but most of my work stuff really don't have a proper place in this apartment at any point, but they just take their place wherever I just lay them.

And, besides all these 'feral' and out-spread work materials are those nice and neat ones, that are just waiting in their own places. In addition to my workroom I have conquered a corner of one room, divided from the rest of the room with Ikea bookshelf. There's a small packaking table (filled with random stuff upon it, and keeping my postcard boxes and empty shipment cases safe under it) and a chest for books and papers. The bookshelf itself carries my work-related books and upon it a lot of boxes of materials, and several cardboards, silk printing screens and prints are leaning against it in the floor. At the other end of the space is a cabinet filled with my most important tools and a postcard depot number 4. Out of five hanging cupboards one is reserved for my books and prints. Under our bed there are boxes with more packaking material, natural light fittings and papers. The packaking materials alone take about a few squaremeters of space.

---

Now and then somebody asks, how I feel about working mainly at home. Mostly I've liked working at home, but now I'm actually realizing, that I'm not really working at home. Instead, I'm living at my workplace.

After Habitare there will be one illustration exhibition (in November), two other exhibitions (in December and January) and one large scale popup shop project (in November and December). After this all I'll probably have a small pause in exhibitions. Maybe at that point I could move my workstuff all to my (other) studio, so that the rest of it could fit without any extra tricks to the places that I have for them. And maybe then I'll have a home again, instead of a workplace.