keskiviikkona, joulukuuta 01, 2010

Rialto — Monday Morning 5:19



Rööperin taidesalongissa järjestetään toisen kerran Jouluksi kotiin -näyttely; siellä on pari pienempää kehystettyä teostani ("Ovi taivaanrannalle" sekä "Avain"). Hyvä lahja pukinkonttiin...

Jouluksi kotiin 2 - 2.12. - 30.12.2010
Rööperin taidesalonki
Iso Roobertinkatu 48-50, Helsinki
Näyttely on auki ti-ke ja pe klo 12–17, to klo 16–20 ja la-su klo 12–16


[Ovi taivaanrannalle.]


[Avain.]

maanantaina, marraskuuta 29, 2010

The Dead Weather — Die By The Drop


[Vieras 2. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Perjantaista tuli pitkästä aikaa vaelteluluontoinen. Live Herring -miitin jälkeen oli tarkoitus haukata pikaisesti jotain ja jatkaa matkaa yliopistolle sinne Taiteen paikka -myyntinäyttelyn avajaisiin, mutta päädyimmenkin popahtamaan Jyväskylän Hubin tiloissa ja sitten ruokatauko venähtikin siinä määrin, että avajaiset jäivät väliin. Päivällä kävin viemässä uusia kortteja Galleria Beckeriin myyntiin ja sen verran mielenkiintoinen oli Kimmo Ylösen näyttely, että eksyin Beckeriin avajaisiin yliopiston ja Keski-Suomen museon sijaan. Tänään sitten tulikin jo tieto siitä, että yksi työ meni näyttelystä.

Lauantaiset Lutakon 20-vuotisbileet olivat aivan loistavat! Ennen lähtöä olin niin nuutunut, että harkitsin vakavasti kotiin jäämistä, mutta onneksi käänsin pääni: oli kiva nähdä monia tuttuja pitkästä aikaa ja muutaman sieltä melkein kahdenkymmenen vuoden takaakin. Juhlissa julkaistiin Tomin kirja Schaumaninkatu 3. Tanssisali Lutakko 1990-2010 - mikä pitää ehdottomasti hankkia omaan hyllyynkin. Muistelin ekaa Lutakon keikkaani, mutten saanut millään päähäni mikä se olisi ollut. Ihkaekalla keikalla (Rajuilma) en ainakaan ollut, mutta aika pian sen jälkeen tuli ensimmäisen kerran käytyä... ja pari vuotta myöhemmin löysin itseni sieltä työllistettynä. - Kyllä Jelmu ja Lutakko on ehdottomasti parasta kulttuuriantia tässä kaupungissa, ei siitä pääse mihinkään.

Vielä sunnuntaikin meni fiilistellessä - ja jälleen kipeänä. Alan hiljalleen kyllästyä tähän tolkuttomaan puolikuntoiseen rulettiin, kun joka toinen päivä on terveen kirjoissa ja joka toinen päivä ei meinaa pää pysyä hartioilla. Mrrr.

Jännä nähdä mitä viikko tuo tullessaan. Ainakin työlistalle on kertynyt niin hirmuinen pino projekteja, etten edes meinaa muistaa kaikkien syvintä olemusta. Posti toivottavasti kantaa lisää Monsterium-projektin kortteja tullessaan.

lauantaina, marraskuuta 27, 2010

Frankie Valli & The Four Seasons — The Night


[Vieras 1. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Lisäilin vedossivulleni www.coloria.net/dig.art/prints/ toisen uudesta vedossarjastani. Vieraat-sarjan vedosmäärä on 10 kappaletta ja lisäksi jokaisesta on olemassa yksi pieni versio kehystettynä erilaisiin kehyksiin. Pienet, kehystetyt työt olivat esillä Rööperin taidesalongin Hiljaisia harhoja -näyttelyssä aiemmin syksyllä; suuret vedokset eivät ole olleet vielä missään näytillä, mutta piakkoin niitä saanee ainakin Galleria Beckeristä. Sarjasta on tekeillä vielä viisi teosta, mutta pahoin pelkään, että loput sarjasta valmistuu vasta ensi vuoden puolella.

Uniikkiteos-sarjan Muistopeli vedokset saanen näytille samaiselle sivulle viimeistään joulukuun alussa. Sivu on ollut jo pienen ikuisuuden muutostyön alla, mutta ehkä viimein jotain tapahtuukin: sain vihdoin demon toimimaan. Pitää vain ennen päivitystä hoitaa kaikkien muiden nettisivut alta pois - ensin työ, sitten huvi :)

torstaina, marraskuuta 25, 2010

Tom Williams and The Boat — See My Evil

Neljä Hankasalmella esillä ollutta uniikkiprinttiäni Muistopeli-sarjasta (kehyksissä) on tulevana viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin esillä Jyväskylän yliopiston Taiteen paikka -nykytaiteen myyntinäyttelyssä Seminariumissa. Taidemyyntinäyttely on osa yliopiston varainhankintakampanjaa ja sen tuotot jaetaan taiteilijoiden sekä yliopiston kesken. Opiskelijat esittelevät Taiteen paikka -näyttelyä ja Seminarium-rakennusta lauantaina ja sunnuntaina 27.-28.11 klo 12, 14, 16 - näyttely ja opastuskierrokset ovat ilmaisia!


[Hetki kesää / One moment of summer.]


[Toivo / Hope .]


[Piilopaikka / A Hiding Place .]


[Tanssi / A Dance .]

Tiedote: Yli 40 ammattitaiteilijaa esillä harvinaisessa näyttelyssä Jyväskylän yliopistossa

----

Muutaman uniikkiteoksen aion tulevalla viikolla kiikuttaa Beckeriinkin ja ensi viikon kohdalla kalenterissa myös lukee isolla: OMIEN NETTISIVUJEN PÄIVITYS. Suutarin lapsella ei niitä kenkiä ole. Miten onkin niin hankalaa?

keskiviikkona, marraskuuta 24, 2010

Fight Like Apes — Hoo Ha Henry



Hahaa! Postinkantaja seisoi toissapäivänä oven takana pakettipino käsissään: "Ei tämän enempää tällä kertaa." Timppa sai omat pari pakettiaan ja itselleni saapui odottamani ensimmäinen korttierä: Vieraat-sarjaa, numeroimattomia + Monsterium-sarjaa (kuvassa olevaa kamaa) - joukossa muutamainen imelä joulukorttikin. Sitten, kun kameran akku löytyy jostakin, pitänee ottaa kuvia hienoista sarjoista blogiin :D Vielä odottelen lisäsatseja tulevaksi: Monsterium-sarjaa on tulossa vielä useampia kortteja.

Kameraan - tai lähinnä sen mukana oloon - pitäisi muutenkin panostaa: eilen, kun ajelimme Keuruun vierailulle Live Herring -asioissa, koko matka oli täynnä hetkiä, jotka olisi halunnut tallentaa kameransa uumeniin. Pitäisiköhän oikein askarrella johonkin nurkkaan Lataamo, johon asettelisi oikein nimikoituihin koukkuihin jokaisen laitteen laturin siististi riippumaan? Se voisi olla tämän vuoden jouluprojekti.

torstaina, marraskuuta 11, 2010

Tim Buckley — Song To The Siren


[Poissa 124. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Jälleen binääripäivä! Nörttisieluni riemuitsee!

Monsterium-matskusta on alkanut tulla reippaasti palautetta ja pinsseistä ja värityskuvista on tullut kivasti kyselyitä myös rapakon takaa, vaikka Etsy-tilini on ollut jonkun aikaa tyhjillään ajanpuutteen vuoksi. En ole uskaltanut vastaanottaa konkreettisia tilauksia, kun en tiedä, ehdinkö saamaan mitään ajoissa valmiiksi, mutta nimiä on listalla - olen luvannut ilmoitella, kun jotain on saatavilla. Pinssien ja värityskuvien lisäksi tarkoitus olisi painattaa kokeiluerä myös Monsterium-kortteja - ja ehkä jopa joulukortteja, jos tässä vielä ehtii. Ajankulku on kyllä yksi iso rontti. Ymmärtäisi nyt vähän hidastaa, ennenkuin joulu käy kimppuun takavasemmalta. Joulun suurimpiin nautintoihin kuuluu se, että kun lahjat on valmiiksi tehtynä jo viimeistään syksyn alkaessa, joulun alla on ollut aikaa vain relata ja katsella semivahingoniloisena muiden säntäilyä - mutta jotenkin tämä koko homma on nyt takatulittanut oikein kunnolla. Ja niin monella tasolla.

Ehdin jo laittaa tilaukseen kokeiluerän kortteja Vieraat (The Strangers) -sarjasta ja vanhoista digitöistäni jonkin aikaa sitten, mutta ei ole posti vielä tuonut. Murrr. Toivottavasti tulee jotain pikkumatskua ennen Taidemuseon joulubasaaria - siihen näyttää olevan enää vain kuukausi aikaa.

Huolimatta vingusta ja väsymyksestä, päivät osaavat olla aika antoisia. Eilen Live Herring -hommissa otettiin jälleen pikkuinen askellus eteenpäin - miten voikaan keskustelu lahjakkaiden ihmisten kanssa piristää elämää kummasti!

sunnuntaina, marraskuuta 07, 2010

Elvis Costello & The Attractions — I Just Don'T Know What To Do With Myself


[Poissa 87. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Niin jumalainen valo valuu olohuoneen ikkunasta sisään, etten tiedä, miten päin olisi. Lumisateessa koko maailma on värittäytynyt pehmeän kellertäväksi ja taivaalla vilahtelee sininen - käsittämätöntä. Pikkupokkarikamerani ei suostu tallentamaan tätä valoihmettä edes sinnepäin, joten en viitsi turhaan yrittää. Keskityn olotilasta nauttimiseen. Suloinen sunnuntai.

Vaikka tekemistä kyllä olisi niin työ- kuin artsuilurintamalla, puhumattakaan sitten Live Herringistä; ensi vuoden tapahtuman järjestäminen on todella ottanut tulta alleen. Pää pyörii.

Ja kun varsinaiset työt ja muut projektit on saatu kuriin ja ojennukseen, pitäisi varmaan keskittyä vähän omiin artsuiluihinkin. Hankasalmen näyttelystä ei mennyt kaupaksi yhtään työtä, mutta pari kyselyä niistä on tullut. Yritän lisäillä nuo uniikkikuvat tietoineen verkkosivulleni lähiaikoina, samoin kuin Vieraat-sarjan. Jälkimmäisestä sarjasta oli kuvia esillä Helsingin näyttelyssäni pieninä uniikkiversioina kehyksineen, mutta isot ovat edelleen signeeraamatta ja pari pientäkin vielä puolivalmiina. Pitäisi yrittää saada projekti loppuun kunnialla.

Työmoodiin pääseminen on vain hieman hankalaa: viikonloppua sekoittivat läheiselle osuneet uskomattomat uutiset ja vastapainoksi maailma syyti taas harmittavia uutisiakin, ja - ennenkaikkea - eilisen Buffy Vampyyrintappaja -maratonin (ja siihen liittyvän mässyn) jälkeen ehkä turvallisinta olisi tässä vaiheessa pistää kone kiinni, lähteä ulos kävelylle ja imeä ilmasta irti kaikki valo, mikä nyt irtoaa - se alkaa olla sen verran harvinainen kokemus vuodenaikaan nähden.

maanantaina, marraskuuta 01, 2010

Admiral Fallow — Subbuteo


[Poissa 11. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Voi ankeus tuota ulkona hämyävää maailmaa. Jos joku on töissä kynttilä- tahi tulitikkutehtaassa ja haluaa välttämättä sponsoroida kynttilänpolttelu/henkisen lämmön synnyttämisprojektiani, niin on enemmän kuin tervetullut pistämään kynttiläpaketin tulemaan.

Harmauden keskellä vietin hetken toiseudessa loppukesän/alkusyksyn Italian reissua muistellen ja vihdoinkin sain tehtyä Random Prints -projektille kartan, joka löytyy osoitteesta randomprints.blogspot.com/p/random-prints-map.html. Projekti jäi ikävästi roikkumaan limboon tarkoituksettoman pitkäksi aikaa, mutta reilu viikko sitten aloitin tarinoiden kokoamisen esille - ja kun torstaina sain Robertilta Pohjois-Irlannista pitkän ja polveilevan Random Prints -palautteen, sain lopulta pontta rakentaa kartankin valmiiksi. Projektia hidasti vain sitkeä ja kiusallinen flunssaväsymys - en tiedä kumpaa on vaa'assa enemmän, oikeaa tautia vai silkkaa väsymystä, mutta olo on joka tapauksessa ollut melko lötterö ja aikaansaamaton. (Niin ollen jo ajat sitten lupaamani Italian matkakuvatkin matkablogauksia piristämään saavat jäädä odottamaan, kunnes olen taistellut erinäiset kiireistä huomiota vaativat työprojektit ja muut ihmeelliset alta pois.)

Kieltämättä harmauden keskellä on muitakin valopilkkuja: yhtenä niistä Coloria ja Coloriasto ja sivujen tuottamat palautteet, joita on nyt lokakuun puolen välin jälkeen tullut melkoisena vyörynä. Yhden julkaisuluvan ja peruspalautteen lisäksi olen saanut pari yhteydenottoa, joissa tarjotaan materiaalia julkaistavaksi Coloriastossa ja Coloriaston hyvä kummi Martti on lähettänyt kunnon satsin suomalaisia väritekstejä; esille sain jo Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 1888 julkaiseman Todenperäinen Wäri-Kirja. Ohjeita ja neuwoja kotiwärjyyn. -opuksen!

---

Onneksi elän maassa, jossa päivämäärät merkitään oikein päin (! :D) - päivän pieni piristys on symmetrinen päivämäärä 011110. Toivottavasti joku tänään 30 (binääreissä siis tuo 011110) täyttävä hoksaa ottaa nörttäyksestä kaiken mahdollisen irti. En tosin voi olla miettimättä onko tuolla symmetrisellä päivämäärällä jotain tekemistä sen kanssa, että Blogger on temppuillut koko päivän ja Twitterilläkin näytti olevan liikaa käyttäjiä, jotta se olisi voinut toimia.

sunnuntaina, lokakuuta 24, 2010

The Hat — Less Of A Lover


[Poissa 198. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Helsingin näyttely tuli ja meni ja Hankasalmenkin on enää viikon esillä. Aika menee oudon nopeasti välillä; yleensä aina silloin, kun on näyttely jossakin. Aina pitää lähteä samantien purkamaan, kun on saanut pystyyn. Tällä kertaa Helsingin näyttelyn purkuun viikko sitten liittyi muutama äärimmäisen Hieno Hetki: kahden ystävän näkeminen piiiiitkän ajan jälkeen: toisen kanssa aivan sattumalta. Eikä ajelu auton kyydissä istuminen hienossa syysauringossakaan mitenkään hassumpaa ollut :)

Kolmasosa läänintaiteilijan hommat ovat haukanneet aimo osan elämästäni, mutta se oli odotettavaa ja suunniteltua: ensi vuoden näyttelykokonaisuus vaatii kohtuullisen suuret panokset. Tähän mennessä projektien kanssa työskentely on ollut lähes pelkkää riemua vain - ihmiset ovat olleet aktiivisia ja innoissaan ja asiat loksahdelleet paikoilleen melkein itsestään! Live Herring -hommien lisäksi aika on kulunut varsin sukkelasti Firenzen reissulla postilaatikkoon valuneiden työprojektien purkamiseen. Ja vähän artsuillessakin: olen jatkanut Vieraat-muotokuvasarjan tekemistä ja tein muutaman 10 sekunnun flash-versionkin Jumboart-galleriaan... Random prints -projektin kartta on saanut odottaa jo turhan kauan ilmaantumistaan, joten se olkoon nyt työlistalla ykkösten joukossa.

Päässä surraavat innokkaat ideat ja ajatukset, mutta silti on pari päivää kulunut myös viltin alla, vaikka päätin - jalkaa polkaisten - olla sairastumatta. Eiköhän tässä jaksa taas istua koneen ääressäkin hetken :)

---

Onneksi on keksitty kynttilät ja onneksi niitä oli vielä kaapin pohjalla edellisen pimeyden jälkeen. Vapaasti lepattava liekki valaisee enemmän kuin visuaalisesti on havaittavissa; ainakin tällaisina epämääräisen harmaina päivinä, kun ei tiedä, onko lumi tulossa vai menossa.

lauantaina, lokakuuta 16, 2010

The Burns Unit — You Need Me To Need You

Olen ollut vähän hämmentynyt viime viikon journalismin tasosta - monellakin taholla. Neutraliudenkin nimissä kirjoitettuja juttuja tehdään iltapäivälehtimäiseen tyyliin, äärimmäisen sensaatiohakuisesti ja - ainakin tuntuu siltä - mielipiteitä valikoimalla ja manipuloimalla. Ajankohtaisen kakkosen homoillassa sentään annettiin ääni kummallekin osapuolelle, mutta kieltämättä välillä keskustelijavalintojen painotus tuntui oudolta. Toisella puolella räksytti kovaan ääneen "kirkko", vaikka suinkaan kaikki penkillä istuvat eivät edustaneet kirkkoa (kylläkin yhtä ja melko yksipuolista Raamatun tulkintaa); toisella puolella puolestaan istui (käsittääkseni) yksi kirkon edustaja ja loput edustivat lähinnä itseään, elämäntapaansa ja omakohtaisesti syntyneitä mielipiteitään / elämänkatsomustaan. Toinen puoli puolusti "annettuja säädöksiä" ja "ohjekirjan" mukaan toimimista, toinen puoli reagoi enemmän tunteella ja puhui omasta näkökulmastaan. Ohjelma oli aika järkyttävää katseltavaa ja kirkkopuolen mielipiteitä oli vaikea kuulla - keskustelun alta pilkisti epäsuvaitsevaisuus ja välillä suoranainen viha. Mutta varsinkin näin jälkeenpäin jälkipyykkikirjoittelua seuranneena - ja kun on ottanut lähteeksi myös muut kanavat kuin päätiedotusvälineet, facebookin liikehdinnän, lukuisat kirkkoa parjaavat kolumnit ja mielipidekirjoitukset ja tutustunut myös maltillisempien keskustelupalstojen ja listojen sananvaihtoon - on alkanut mietityttää, että ohitettiinko varsinainen pointti. Ja aiheuttamansa keskustelun määrästä huolimatta: oliko tämä hyvää journalismia?

Vertasin Facebookissa Ajankohtaisen kakkosen ohjelman keskusteluilmapiiriä Monty Python -dokkarisarjan viidennessä osassa nähtyyn n. 70/80-lukujen vaihteen keskusteluohjelmaan, jossa kaksi pythonia puolusti Brianin elämä -elokuvaansa vanhoillista juontajaa ja piispaa vastaan (löysin siitä pienen pätkän youtubesta The 'Life of Brian' Debate (1979)). Kieltämättä nyt tuntuu, että vaikka myös leffan sisältö on ihan suoraa allegoriasyöttöä tuosta keskustelun "kirkkopuolesta", kyllä se kieltämättä on hyvä allegoria myös tästä ilmiöstä, mikä on tapahtunut jälkeenpäin. Itselleni tuli ohjelmassa esille tulleesta ahdaskatseisuudesta melkein fyysisesti paha olo, mutta samalla ihmettelen mediakritiikin/-kritiitikkömyyden puuttumista valtatiedotusvälineistä ja etenkin kolumneista. Moni odotti ohjelman synnyttävän rakentavaa keskustelua, mutta sen sijaan saatiinkin Brianin elämä -filmin muunnelma teemalla "Kirkko paha. Kivitetään, kivitetään."

Olivathan - varsinkin toisen puolen - keskustelija provosoivia ja provosoituvia, mutta edustivatko he todella koko kirkkoa? Aihe nousi keskusteluun myös eräällä lukemallani graafisen suunnittelun listalla ja kävi ilmi, että yksi listan jäsenistä on kristitty homoseksuaali. Hän toi esiin, kuinka vaikeaa oli katsoa ohjelmaa, mutta että jälkipyykki oli vielä vaikeampaa. Hän piti hyvänä sitä, että keskustelua syntyy, mutta koki tavan provosoivana, lähinnä keskustelijoiden epätasaisen valinnan vuoksi. Hänen mielestään rakentavampi ja tasapuolisempi keskustelu oltaisiin saatu aikaan, jos omaan Raamattu-käsitykseensä perustavat kirkon ja ylipäätään uskonnon edustajat olisivat saaneet vastapuolekseen niitä kirkon työntekijöitä, jotka tulkitsevat Raamattua toisella tavalla - koska heitäkin löytyy. Keskustelupalsta johdatti minut Kallion seurakunnan pastori Jaana Partin (työskentelee nimenomaan seksuaalivähemmistöjen kanssa) Kirkko ja kaupunki -lehden haastatteluun, jossa hän kertoi tuntevansa muitakin pappeja, jotka siunaavat homopareja. Heitä on vähän, mutta heitä on olemassa - lainatakseni artikkelia: Akavan kirkollisten ammattiliittojen jäsenkysely osoitti vuonna 2006, että koko maassa kaksi prosenttia papeista ja kanttoreista oli ollut toimittamassa rekisteröidyn parisuhteen kirkollista siunaamista. Runsas kolmannes kaikista papeista toivoi kyselyssä, että samaa sukupuolta olevat kumppanit voisivat saada rekisteröidylle parisuhteelleen siunauksen.

Ei siis enemmistö, mutta ei myöskään yksi ainoa ihminen, kuten monelle tuntuu jääneen mieleen. Olisiko keskusteluasetelmasta voinut todella tehdä neutraalimman: molemmille puolille maallikkoja ja kirkon edustajia yhtä paljon? Äärifleimaajat pois tai - jos nyt välttämättä kohua haluttiin nostaa, niin tasapuolisesti kummallekin puolelle. Ohjelman alussa kirkon kahtia jakautuminen asiassa tuotiin esiin lyhyesti, mutta koska keskustelijavalinnoissa kirkon jakautuminen ei näkynyt selvästi, koko asia hävisi melko pian kiihtyneen keskustelun alle. Keskustelusta hävisi täysin toivo ja muutoksen mahdollisuus - mistään ei käynyt ilmi, että kirkossa on myös kolmannes niitä pappeja, jotka toivoivat muutosta. Vai menikö se vain itseltäni ohi? Tuntuu, että tällä keskustelukokoonpanolla saatiin aikaiseksi mitä haluttiinkin, äänekäs keskustelu ja kunnon kohu. On hyvä, että asiat nostetaan esiin, mutta jos ne nostetaan esiin niin, että samalla piilotetaan se pieni toisinajattelevien osa, niin kuka tilanteesta lopulla hyötyy? Ja on jollakin tavalla hienoa, että mieltään voi osoittaa nopeasti eroamalla kirkosta ja että tällaisella mielipiteen ilmauksella on oikeasti ihan vakavasti otettavia seuraamuksia - kansaa ei voi enää johtaa ylhäältäpäin, vaan sillä on oikeasti voimaa vaikuttaa ja ehkä ohjaillakin suuria instituutioita. Samalla nousee se kysymys, että onko tämä se asia, mitä keskusteluun mukaan lähteneet toivoivat.

Miten käy keskustelupalstatoverini ja Mr. Gay Finland Kenneth Liukkosen, joille on tärkeää päästä kirkossa naimisiin? Ohjelman alussa jälkimmäinen oli sitä mieltä, että kirkon rakennetta ja asenteita ei voi muuttaa ulkopäin. Hän on ehdokkaana seurakuntavaaleissa tavoitteenaan muuttaa kirkon rakennetta sisäpuolelta - ja sanoi toiveikkaasti, että kirkon suhtautuminen homoliittoihin *tulee* muuttumaan seuraavissa kirkollisvaaleissa. Tuleeko? Ei, jos kaikki ne ihmiset, joilla olisi ollut mahdollisuus ja halua tehdä muutos, erosivat samantien kirkosta. Keskustelupalstatoveriani luvalla siteeraten: Kirkkohäät ovat olleet kaukana aiemminkin, mutta nyt tuntuu, että ne ovat tuon ohjelman takia tavoittamattomissa.

torstaina, lokakuuta 07, 2010

The Hat - Sound Machine


[Poissa 171. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Ihmeellisen outo viikko: ihanuutta ja raskautta, huippuja ja alhoja. Todellista syöksykierrettä sekä alas että ylös ja vähän sivusuunnassakin. Tällä viikolla on elämässä vallinnut sellainen absurdius, että välillä on tuntunut kuin olisi katsonut tuntikausia huonoa tositeeveetä ja vielä vieraalla kielellä ilman tekstitystä. Hetkeksi tuli eksistentiaalinen kriisikin, kun facebookin maailma katosi eilen täysin: oma profiili palautui parin minuutin päästä, mutta kaikki kaverit sharetuksineen näyttivät vain valkoiselta ruudulta tähän aamuun saakka.

Viikon kohokohtiin kuuluu ehdottomasti piristävät lounashetket ystävän kanssa ja paluu 1/3-läänintaiteilijahommiin ihan uudenlaisella energialla varustettuna! Tuntuu, että ideoiden hauduttaminen lievällä lämmöllä pitkähkön loman ajan oli erittäin hyvä ratkaisu tulevaa Live Herring '11 -tapahtumaa ajatellen. Muutenkin kaikki koko vuoden enemmän tai vähemmän aktiiviset projektit ovat sopivasti juuri nyt heräämässä, kun tuntuu, että aivoissa virtaa pitkästä aikaa muutakin kuin jäätelöä.

Tänään selvisin hammaslääkäristä juurihoidon kakkososasta täysin ilman kipua; tapasin pitkästä aikaa ystävän, jonka kanssa uusi projekti lähti hioutumaan; ja sain postiini valtavan upealta kuulostavan projektisuunnitelman, joka paitsi innostaa, myös vähän pelottaa...

Vielä, kun otan itseni kiinni näillä työhippasilla saattamalla kaikki loputkin projektini ajantasalle, eiköhän tämä hiljalleen ala tasoittua. Ja tekstityskin jossain välissä löydy.

keskiviikkona, lokakuuta 06, 2010

Muistopeli Hankasalmella 4.10.–29.10.2010



Päivi Hintsanen
MUISTOPELI | MEMORIAL GAME

4.10.–29.10.2010
Hankasalmen kirjasto (Pääkirjasto, Rantakalliontie 3)

Tervetuloa pienimuotoiseen uniikkivedosten näyttelyyn!

(Ja jossain välissä sitten se oikeakin postaus, ja valokuvat Italiasta, ja Random prints -kartta ja kaikkea muutakin, mitä on tullut luvatuksi...)

sunnuntaina, syyskuuta 26, 2010

Goldheart Assembly — King of Rome



Tervetuloa näyttelyni avajaisiin Rööperin taidesalonkiin (Iso Roobertinkatu 48-50, Helsinki) tiistaina 28.9.2010 klo 17-19!

tiistaina, syyskuuta 21, 2010

Crocodiles — Groove Is In The Heart / California Girls


[Poissa 121. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Paluu arkeen ja syksyn harmauteen on ollut turhan tiukka juonikäännös elämässä. En ole vielä onnistunut saamaan varsinaista flunssaa, mutta sellainen olo on, että moinen vaanii nurkan takana heti, kun vain esittelen itseni muulle kaupunkiyhteisölle. Vaikka syksy on ollut aina lempivuodenaikani, jotenkin nyt ei nappaa ollenkaan. Pitää varmaan kaivaa kynttilät ja kattokruunu esiin, jotta pääsee jonkinlaiseen lämpimään fiilikseen. Metsästä saattaisi löytyä veriseitikkejäkin, jos saisi aikaiseksi lähteä etsimään...

Viikonloppuinen Ween ja Maan Wiljaa -tapahtuma ei ollut hirveän hyvä katalysaattoritapahtuma laskeutumiselle: siinä missä Italiassa ruokakaupassakin joka ikinen viipaloitu metwurstinpala aseteltiin huolellisesti limittäin pakettiin ja muutenkin pakattiin niin, ettei minkäänlaista hikeentynyttä lihakönttiä olisi päässyt missään olosuhteissa syntymään, tässä paikallistapahtumassa ei ollut kuin yksi leipämyyjä, joka ei ollut ennakkopaketoinut leipiänsä muovipussiin, vaikka se tuntui ainoa kuljetusväline leiville olevankin. Siinä vaiheessa, kun katselin täyteviinereiden (onneksi ei omieni) pakkaamista kostuneisiin muovipusseihin ja niitten lämähtämistä pussin sisäosan seinämiin, ei voinut olla ajattelematta muuta kuin totaalista ruoan kunnioituksen puutetta. Oikeasti: jos on itsetehtyä ja tuoretta, miksi se pitää palata tiiviillä kelmutuksella tai hapettomalla, hikeentyvällä muovikääreellä? Ei ymmärrä. Mutta sitä kai myydään, mihin ostajat tyytyvät.

Muutenkaan tapahtuma ei onnistunut tälläkään kertaa herättämään hirveän positiivisia tunteita, mutta sikäli ei mitään uutta, että sama oli nähtävissä jo viime vuonna: kuinka monta samanlaisten hunajan, sinapin ja valkosipulisäilykkeiden valmistajaa alueelle mahtuu? Ruokatarjontana sentään makkaraperunoitakin useamman muikkupisteen lisäksi. Tämänkertaisena huippuna oli (vai huomasinko tämän vain ensimmäistä kertaa?) ainakin kahden aivan samoja tuotteita myyvän pisteen sijainti kahdessa eri paikassa. Paikallisia tuottajia oli vähän hankalampi löytää, vaikka tapahtuma onkin olevinaan lähiruokafestari, mutta suuri kiitokseni osallistumisesta niille muutamalle juuresmyyjälle, jotka oli sijoitettu oman reittini katveeseen.

Voi olla, että pettymys tapahtumaan maksimoitui vielä olotilan muutoksella ja sateessa talsimisella. Pitkän semiloman jälkeen on ollut vaikea asettua takaisin työpaniikin pariin: ensin alta kolmen viikon rästit ja muutama katalogipäivitys, sen jälkeen Hankasalmen töiden viimeistely ja lopulta valmistautuminen Helsingin näyttelyyn, jota lähden maanantaina pystyttämään. Kyllä tästä vauhtimuutoksesta taas pian kiinni saa.

Ajattelin taukotyönä jossain välissä päivitellä tuonne Italia-postausten väliin muutamia kuviakin - ihan itsellekin muistoksi. Oikein jännittää katsoa, mitä kamera on syönyt.

maanantaina, syyskuuta 13, 2010

Sataa sataa ropisee

...Pehmeä lasku kohti kotimaata: kolmen jälkeen tänään alkoi taivas pimetä ja sen jälkeen on ukkostanut ja satanut ihan kunnolla. Ensimmäistä kertaa koko Firenzessä olomme aikana moinen myräkkä: aiemmin on tullut vain muutamana päivänä pienen pieni kuuro. Luin muutamia paikallisuutisia netistä eilen ja niiden kuvitus, valokuvia harmaasta Jyväskylästä, aiheutti melkein pakokauhun. Ihmettelen, sillä syksy on ollut aina lempivuodenaikani, enkä ole juuri kesähelteistä koskaan nauttinut. Mutta nyt en vaihtaisi aurinkoa mihinkään.

Jotain hyvää tummasta taivaastakin: saipahan kerrankin pakattua kapsäkit ajoissa, eikä mene viimetingan paniikkipakkailuksi. En muka ole ostanut mitään, mutta matkalaukku on ihmeellisesti täyttynyt... ja onhan niitä ostoksiakin sinne kertynyt: kirjoja ja pronssikehyksiä, jotka painavat ihan mukavasti. Saa nähdä, kuinka paljon menee ylipainoksi. Villaostokseni onneksi painaa vain sen 150grammaa. :)

Ilta on mennyt pakkailun lisäksi siivoillessa. Kerrankin silittäminenkin tuntui jotenkin mielekkäältä toiminnolta: olin pimeässä kattoterassilla, kuuntelin sateen ropinaa kattoon ja katselin vastakkaisessa talossa käytävää keskustelua, jossa kädet huitoivat villisti edessuntaas kaikkialle. Muotoonommeltujen lakanoiden sielunelämää en ole oppinut vieläkään ymmärtämään: viikkasimme kaappiin jonkinlaisen nytyn, joka näyttää suurinpiirtein sisäsiistiltä.

Aiemmin tänään teimme kävelylenkin Piazza Ghibertillä sijaitsevaan kauppahalliin, joka on huomattavasti autenttisempi kuin liki sijaitseva Mercato Centrale; valikoimaa ei ole yhtä runsaasti, mutta aivan tarpeeksi. Ostimme kotiinviemisiksi makkaraa, joka myyjän mukaan oli "best in the world" (ja niin se kyllä onkin). Matkalla tietenkin kävimme jäätelöllä: menomatkalla Via Pietrapienalla sijaitsevassa paikassa, jonka nimestä en ole varma (Procolo?) ja paluumatkalla Borgo degli Albizilla Vestrissä, jota Lonely Planetin matkaopas suosittelee, mutta minä kyllä en (kallista ja aika hidas ja huono palvelu; vaikkakin jäätelö oli hyvää, mutta niin se on monessa muussakin paikassa) ja ihan kiven heiton päässä siitä toisessa jäätelöbaarissa, joka oli ulkoasultaan kliinisempääkin kliinisempi, mutta jäätelö oli silti hyvää. Luulin jo vihdoin löytäneeni silakkajäätelön (Alice muistini mukaan tarkoittaa silakkaa?), mutta se osoittautuikin mascarponevetoiseksi malliksi.

Päivän - ja varmaan koko reissun - tärkein kulinaristinen anti oli kuitenkin se, että uskaltauduimme vihdoin syömään trippaa, eli täkäläistä lehmän mahalaukusta paloiteltua herkkua. Emme perinteisen sopan muodossa, vaan sämpylän välissä: kauppahallin lähellä, Piazza Sant' Ambrogiolla sijaitsi pieni kärry, jossa tatuoitu rock-henkinen herrasmies pisteli trippa-sämpylöitä kasaan hyvällä vauhdilla. Voitti eilen nautitut Via dei Cimatorin veljesten (Fratellini) pikasämpylät 1-0; jälkimmäiset tosin voittivat mäkkärin Mozzarello-hampurilaisen 50-0, joten voin suositella molempia. (Paikallista Mäkkärituotetta en sen sijaan osaa hirveästi kehua.)

Eilen nautimme lämpimästä aurinkoisesta päivällä kävelemällä Oltrarnon puolelle Piazza Santo Spiriton sunnuntaikirpparille, jossa mukaani tarttui useampikin pronssinen pikkukehys. Olen ylpeä itsestäni: kaupanteko ja kaikenlainen kommunikointi sujui melkeinpä täysin italiaksi. On lohdullista, kun käsillä puhumisella on niin suuri rooli paikallisessa puheessa; sillä saa helposti suoritettua ne asiat, joihin ei sana vielä taivu.

perjantaina, syyskuuta 10, 2010

Turismista voipuminen

Alkaako tähän jatkuvaan turismiin turtua? Ainakin visuaalinen väsymys on jo sitä luokkaa, että eteen saa tulla ihan megalomaanisen ylivoimainen mestariteos ja todennäköisesti jotain ihan muuta kuin Botticellia, Leonardo da Vincia tai mitään muuta renessanssiajan taidetta, ennenkuin sielu värähtää mihinkään suuntaan. Sienassa sain ensimmäisen kerran todellisen turismiahdistuksen, kun Duomossa joutui ahtaaseen turistiryhmäruuhkaan, jonka seitsemän-kahdeksankymppisistä mummoista ja vaareista koostuva massa eteni äärimmäisen hitaasti madellen kapeaa kulkureittiä pitkin. Liberia Piccolominissa oli nähtävillä käsinkirjoitettuja jättimäisiä inkunaabeleita upeine koristuksineen; mutta huone ei ollut valtava ja jonossa pingviinikäveleminen rupesi varsinkin huoneen loppupäässä muistuttamaan enemmän Ruisrockista paluuta kuin mieltä ruokkivaa taidekokemusta. Kokemus oli muutenkin aika kaksijakoinen: toisaalta itse Duomo oli aivan huikea - minusta ehkä jollain tavalla vaikuttavampi kuin Firenzen Duomo, mustavalkoisine raitakuvioineen ja aivan käsittämättömän upeine lattiamosaiikkeineen (alttarin edessä oli parilla värillä tehty sen näköisiä kuvia, että jos en olisi tiennyt niitä vanhoiksi, olisin sijoittanut ne aikakartalla paljon lähemmäksi nykypäivää). Kaikkein vaikuttavin elementti oli seinän yläreunassa kiertävien rintakuvien sarja: ihan kuin kirkkosalin yläreunassa, pienen parven takana olisi istunut kymmeniä kaardinaaleja/pappeja/pyhimyksiä/mitälie äijiä (mitkään saatavilla olevat opaslehtiset eivät sanoneet näistä mitään), jokainen eri ilmeisenä ja vähän eri suuntaan katsoen. Mutta samanaikaisesti turismipaljous oli ihan käsittämätön, tuntui, että koko valtavassa tilassa ei ollut yhtään tyhjää kohtaa, vaikka jossain lukikin, että sisään pääsee "vain" 700 henkeä kerrallaan. Kun esim. Firenzen Duomossa ja Santa Crocessa ollessamme äänimaailma oli hiljaisen humiseva, Sienan Duomossa puheensorina oli niin kovaa, että se tuntui melkein meteliltä. Kaiken päälle museossa soi nauhalta gregoriaaninen kirkkolaulu (enkä voinut olla miettimättä, etteikö se omalta osaltaan edesauttanut metelin synnyssä, kun hiljaisuutta ei ollut edes missään vaiheessa tarjolla) ja kirkkolaulun keskeytti absurdi ja fiiliksen rikkova, vähän rohiseva, Neuvostoliiton aikaiselta kuuluva nauhoitus sekä italiaksi että englanniksi: Olkaa hyvä, älkää puhuko kovaa ja älkää ottako kuvia salaman kanssa. Kokonaisuudessaan tästä äänimaailmasta tuli jotenkin hurjan futuristisen militaristinen outo fiilis.

Duomon kastekappeli oli niin täynnä kuvitusta, että katsomista olisi riittänyt toisellekin vuosikymmenelle. Zoomasin pienen hetken, mutta äänimaailmasta puuttui se jokin, mikä oli kuuluvilla erityisesti Santa Maria Novellan ja Santa Crocen Pazzin kappelin äänimaailmassa. Krypta tarjosi hienon värielämyksen ja pienen palan värihistoriaakin: kun kastekappeli aikoinaan rakennettiin Duomon yhteyteen, krypta muurattiin umpeen. Vasta seitsemän vuotta sitten kryptaa alettiin avata ja monen sadan vuoden takaiset rakennusjätteet siivottiin pois - ja samassa yhteydessä löytyi 1270-luvulla tehtyjä seinämaalauksia. Varsinkin yhden seinän värit olivat aivan käsittämättömän hohtavat: kun tila on ollut suljettuna vuosisatoja, ei väreihin ole vaikuttanut ilma eikä valo - saa jonkinlaisen vaikutelman siitä, kuinka kirkkaita muutkin tuon ajan freskot ovat oikeasti olleet! Muuten kryptavisiitti olikin lähinnä vitriininäyttely. Ja nimenomaan vitriinien näyttely, sillä joka ikisessä vitriinissä oli kyltti, että esine on kehystettävänä. :D

Sen verran väsyttäväksi turismi kävi, että Duomon museo tuli juostua puoliajatuksella läpi ja Palazzo Pubblicossa sijaitsevan Museo Civicon salit kulki läpi lähinnä vessaa etsien. Joksasimme sentään portaat takaloggiaan, josta näkyivät valtavan hienot maisemat ukkospilvien nousun säestämänä!

Siena ei kokonaisuudessaan oikein auennut. Istuimme muiden turistien kanssa Il Campolla syömässä jäätelöt ja vaeltelimme muiden turistien kanssa kapeilla keskustan kujilla, mutta alkoi tuntua siltä kuin pari vuotta sitten Pisan rysässäkin: kaikki on tehty turisteille ja turisteja varten. Samoja t-paitoja ja nahkalaukkuja ja muuta ryönää kuin Firenzessäkin, ja ihan käsittämättömällä volyymillä. Toisaalta, ei tarvinnut astua kuin muutama askel viereiselle kadulle, ja olikin ulottuvuudessa, jossa ei näkynyt turisteja - eikä itseasiassa ketään. Mutta kun kaupunki on pelkkää mäkeä, joko ylös tai alas, loputon kiipeily alkoi tuntua jaloissa melko nopeasti ja silmätkin väsyivät jatkuvaan visuaaliseen hienouteen. Jos joskus pääsen kuvaamaan rikoselokuvaan takaa-ajon, niin nyt tiedän, mihin sen sijoitan. Todellisen Sienan matkan - ja melkein koko matkan - hienoimman elämyksen tarjosi, kun lähdimme turistirysän ytimestä vähän ulommaksi ja kävelimme Duomon suuntaan kiertotietä ja osuimme aivan käsittämättömän rakennuskompleksin eteen. Kamerat soivat varmaan parin sadan kuvan verran. Rakennuksessa oli inspiraatiota enemmän kuin missään muussa näkemässämme yhteensä tähän saakka. Valokin oli uskomaton: aurinko paistoi, mutta talojen takana vaanivat suuret mustat pilvet.

Palasimme Firenzeen jo yhdeksän maissa, mutta samantien hylkäsimme ajatuksen San Gimignanossa käymisestä tänään - tai lähipäivinäkään: jotenkin tuntuu, että voisi loppuajan täällä vain relailla ja puuhailla ihan rauhassa. Tämä päivä menikin sitten Ikeaa (!) etsiessä (Google Maps näytti, että se olisi sijainnut ihan vieressä, mutta oikeasti se sijaitsee samannimisellä kadulla lentokentän lähellä) ja kirja- ja levykaupoissa hortoillessa. Ja tietenkin jäätelöllä.
---

Tänään aamulla istuin kahvilla keittiön pöydän ääressä ja piirsin antikvariaattien sijainteja karttaan, kun ulkoa kuului ensin kovaääninen tuuttaus ja sitten sisäpihalla päivittäin mesoava mies huusi "MAMMA MIA!" Repesin totaalisesti. En tiedä, miten kotona tulen pärjäämään kerrostaloasunnon hiljaisuudessa, jonka rikkovat vain ohi ajavat ambulanssit ja ne bassojytkeautot.

keskiviikkona, syyskuuta 08, 2010

Taivas mustana, vaatteet puhtaina (siis mustina)

Tänään oli tarkoitus lähteä Sienan ekskursiolle, mutta eilen illalla katsoimme säätiedotuksia ja huomasimme, että sekä Sienaan että Firenzeen oli luvattu juuri täksi päiväksi hirveää myrskyä: pilviä, pisaroita, salamoita ja synkkyyttä - ei aurinkoa ollenkaan. Koska olimme illalla niin uupuneita päivän kiertelyn ja kaartelun jälkeen, päätimme suosiolla jättää reissun huomiseen. Aamulla sitten heräsin auringonpaisteeseen, mutta olo tuntui vielä liian väsyneeltä ja muutenkin semikuntoiselta paikkakunnalta toiselle liikahtamiseen - tai ylipäätään liikahtamiseen.

Vaikka aurinkoon heräsin, sitä ei kestänyt kauan. Istuin aamulla lukemassa keittiön pöydän ääressä, kun taivas alkoi tummeta ja jostain kaukaa kuului jyrinää, sitten yhtä-äkkiä kaikki olikin pimeää - ja kun vedin tuulen lonksuttamat ikkunaluukut kiinni, tuli täysi yö. Siirryimme katetulle kattoterassille nauttimaan loput aamukahvista, kuuntelemaan sateen ropinaa ja katsomaan, kuinka pilvet ajoivat toisiaan taivaan läpi ihan käsittämätöntä vauhtia. Varttitunnin päästä aurinko palasi kuumottamaan, mutta sitten pian sama toistui uudelleen. Reprise. Reprise.

Kaikin puolin on tuntunut mahtavalta vain olla asunnolla ja lueskella, piirrellä ja kirjoitella (- ja pestä pyykkiä: siihen ei muka ole ollut tähän asti aikaa). Katettu kattoterassi on ollut tähän asti luksusta, jota emme ole voineet juurikaan käyttää (paitsi pyykin kuivattamiseen), koska auringon porottaessa siellä voisi yhtä hyvin leikkiä saunovansa. Mutta heti kun aurinko menee piiloon, terassilla on ihan siedettävän lämpöistä, vaikka olisi lämmin ilmakin. Lisää tällaisia päiviä!

Ystävä oli tänään visiitillä kaupungissa; olisi ollut hienoa nähdä täällä ihan toisessa ulottuvuudessa kuin normaalisti, mutta itselläni aamu meni väsyneessä tokkurassa ja kävi ilmi, että ystäväkin oli kuumeen kourissa. Joten ei tapaamista tällä kertaa.

Muutaman artsuiluun liittyvän asiankin olen saanut järjestettyä: Anne-ystäväni haki myymättömät teokseni pois Art Fair Suomesta ja lupasi säilyttääkin niitä, kunnes pääsen Helsinkiin, ja varasin majoituksen itselleni Helsingin näyttelyn pystytys- ja avajais- reissulle, joka on jo melkein buukattu täyteen palavereita.

maanantaina, syyskuuta 06, 2010

Kirkkoisa päivä ja mahtavia näköaloja...

Aamulla katsoimme ikkunasta pilvistä taivasta ja pakkasin varmuuden vuoksi laukkuuni kaulaliinan, jos vaikka vilu iskisi. Ei iskenyt: varmaan kuumimpia päiviä parin viikon sisään.

Ajattelimme kivuta Ruusupuiston kautta San Miniato Al Montelle, mutta matka vähän kiemurteli. Ensin osuimme Orsanmicheleen (lyhyt käväisy) ja sitten - Vivolin kiinniolon ja siitä seuranneen jäätelöttömyyden aiheuttaman pettymyksen jälkeen astelimme San Crocen kirkkoon, kuten kunnon turistit ainakin. Siellä oli katseltavaa (voin nyt sanoa käyneeni Galileo Galilein ja Michelangelon haudalla) ja äänitettävää; etenkin Cappella dei Pazzin äänimaailma oli käsittämätön, parin ihmisen äänestä tuli aavemainen kaiku. Viime kerralla, kun kävimme Firenzessä, Santa Maria Novella -kirkon humiseva äänimaailma jäi päähäni soimaan pitkäksi aikaa. Kannoin pari vuotta sisälläni pakkomiellettä päästä äänittämään tuota outoa kaikuvaa tilaa, jossa suurin osa ihmisistä hiljentää puheensa kuiskaukseksi ja eri kieliset puheen pätkät sekoittuvat paikallisten ave marioihin. Joten onneksi tälle reissulle tuli pakattua myös Zoom. (Santa Maria Novellan kirkon edessä oli kyltti, joka kielsi melkein kaiken mahdollisen, mutta ei äänittämistä. Joten istuin penkillä piirtelemässä puolisen tuntia, tallennin vieressäni, ja sainkin aika hyvän otoksen, joskin tällä kertaa taisi paikallisten rukoukset jäädä pois.) Pazzin kappelin otoksesta taisi tulla vain kahdeksanminuuttinen, mutta jotenkin tuntuu, että sinne on jossain vaiheessa päästävä äänittelemään lisää. Zoomiin on tallentunut myös asuntomme sisäpihan arkea: laulua ja pianonsoittoa, huutoa, puhetta ja remonttiääniä, kadulla kulkevia ambulansseja ja autojen tuuttauksia. Talvella sitten kuuntelen luurit korvillani.

Joka tapauksessa: pääsimme vihdoin jopa Arnon yli, mutta Ruusupuisto jäi väliin, vaikka seurasimme kylttejä! Kipusimme kuitenkin huikeisiin maisemiin vuorelle ja kirkon ja luostarin alueelle. Näköalat olivat aivan käsittämättömät! Kamerat soivat kaikilla kielillä.

Vaikka kaikki on muuten ollut reissulla yhtä suurta auvoa, itikanpistoja on tullut siinä määrin, että aloin jo epäillä saaneeni rokon. Apteekissa käyminen jäi aamupäivällä väliin, joten munkkien rohdoskaupasta oli pakko ensimmäisenä tiedustella sopivaa salvaa - ja tottahan uskon, jos benediktiniläismunkki vakuuttaa hymyillen, että "One hour and then it's gone." Testasin ainetta käsivarteeni, jossa hyttyset ovat jokunen yö sitten viettäneet verifestareitaan ja jossa on ollut kipeä, kuumottava ja kutiseva suuri punainen läiskä jo jonkin aikaa - ja helpottihan se. :D

Viileähkössä kirkossa istuminen toi tervetulleen vaihtelun rinteellä, jossa ei puista huolimata paljon varjoa löydy ja onnistuimme kuulemaan, kuinka munkit kokoontuivat jonnekin seinän taakse iltahartauteensa laulamaan gregoriaanista kirkkolaulua. Äärimmäisen outoa palata hämärästä kirkosta takaisiin auringonpaisteeseen.

Huomenna voisi vaikka lepuuttaa vähän jalkojaan ja nautiskella vain kulman tarjonnoista, jotta sitten ylihuomenna jaksaa taas turisteerata koko rahalla.

sunnuntaina, syyskuuta 05, 2010

Sompailua Fiesolessa

Tänään leppoisana päämääränä oli päästä Fiesoleen pienille antiikkimarkkinoille tsekkaamaan mm. kehysten antia. Viime kerralla pari vuotta sitten lähdimme Fiesoleen Piazza San Marcolta tuosta parin korttelin päästä, mutta nyt olin tsekkaavinani, että seiskabussin pysäkkiä ei aukiolla enää näkynyt, joten uskoimme oppaita ja Fiesolen nettisivuja, jotka kaikki vääjäämättä osoittivat bussin lähtevän Santa Maria Novellan asemalta. Asunnolta asemalle ei ole ainakaan pidempi matka kuin Piazza San Marcolle, mutta kävelymatkaa tuli, kun kiersimme asemaa oikeaa bussipysäkkiä etsien. Lopulta tajusin kysyä bussikuskilta, joka osasi heti kertoa, että bussit lähtevät San Marcolta ja opasti meidät vielä samantien bussiin, jolla pääsemme San Marcolle, josta Fiesolen bussi lähtisi. Mikäs siinä reissaillessa, kun reilulla eurolla voi ajella puolitoista tuntia. Timpalla oli multiplo (4 matkaa) taskussaan, joten hurautimme San Marcolle, ja kun emme etsimisestä huolimatta löytäneet seiskan pysäkkiä, ATAFin miehet lopulta osoittivat oikean kujan kulmalle, hieman aukion ulkopuolelle. Pitäisi muistaa ajatella luovasti, täällä siihen oppii.

Fiesole oli itsessään yhtä pieni ja herttainen kuin aiemminkin. Antiikkimarkkinoilla oli vaikka minkämoista roinaa kitsistä kultaan, mutta projektiini sopivia kehyksiä en löytänyt. Hienoja kehyksiä kylläkin, mutta aika hirveissä hinnoissa; ebay taitaa voittaa tämän erän - postikuluineenkin. Rinnettä ylös Via San Francescoa pitkin kiivetessämme ihmettelimme, miten edellisellä kerralla missasimme koko mäen ja sieltä avautuvat näkymät. Mäen laella töröttävän kirkon pihan reunalta aukesi pieni polku rinteelle, jossa paikat olivat niin fotogeneettisiä, että vaikka miten olisi laittanut kameransa, niin tuli hyvä kuva. Sai taas ihan reippaasti matskua tuleviin kuviin ja itsellekin jää vielä albumiin. Puut antoivat toivottua varjoa auringolta: tuuheasta frisööristäni huolimatta luulen, että olen onnistunut polttamaan päänahkani.

Viimeksi käydessämme söimme kaupungin pääaukiolla niin hyvät pizzat, että päätimme jatkaa perinnettä; mutta osuimmekin ravintolaan, jonka ruokalistassa luki pizzojen kohdalla "frozen". Saituus iski: sielu ei salli maksaa pakastepizzasta 7-8 euroa (+ copertot) vaikka olisi miten hyvä. Joten bussi takaisin alas Firenzeen ja kaupan kautta omalle jääkaapille - joka näyttääkin olevan suhteellisen täynnä. Ei varmaan enää tarvitse mennä kauppaan aikoihin.

---

Random prints -projekti on tuottanut aika reipasta riemua monellakin tapaa. Ensinnäkin se, että jo nyt printtien sijainnista on tullut useampikin palaute ja monen mukana on ollut hieno tarina, kuten erään Firenzessä asuvan, amerikkalaisen naistaiteilijan kertomus (josta osan varmaan julkaisen jossain vaiheessa Random prints -sivulla). En ole normaalisti antanut printtejä kenellekään, vaan jättänyt ne oven pieliin, penkeille, katukivetyksille, portaille jne. yleisille ja julkisille paikoille löydettäväksi, mutta tänään tein poikkeuksen: juna-aseman edessä seisoi kilttiin pukeutunut nuorehko säkkipillinsoittajapoika, jolle kilautin parin kolikon lisäksi myös kirjekuoren. :) En ole myöskään seurannut, minne tai kenelle kirjeeni joutuvat, mutta toissapäivänä satuin näkemään, kun vanhahko italialaismies poimi kirjeen ja avasi sen ja elehti aivan riemuissaan ystävälleen. :D Veikkaan, että ko. tapauksesta ei välttämättä netin kautta tule vastakontaktia, mutta sehän ei ollutkaan projektin tärkein pointti, vaan tuo kirjeiden jättäminen - ja löytäminen.

lauantaina, syyskuuta 04, 2010

Lomailua Luccassa

Eilen heittäydyimme heti aamusta niin totaalisesti turismukseen, että tämä leppoisa lauantai on kulunut vain ollessa, lyhyttä kävelylenkkiä ja "pienen leivän festivaalia" (pieni torillinen ruokatuotteita leivästä ja hedelmistä hilloihin ja oliiviöljyihin; ja tietenkin käsitöitä) lukuunottamatta. Mutta vaikka eilen vähän sapettikin nousta melko aikaisin ylös - Luccaan menevissä junissa on juuri aamupäivän kohdalla pienoinen aikatauluaukko - ja vielä junassa tuntui, kuin jonkinlainen flunssa puskisi päälle, päivä muuttui melko pian aivan upeaksi! Lucca on melkein sietämättömän kaunis kaupunki, ainakin se muurin ympäröimä vanha keskus, jossa liikuimme. Kun aamulla kävelimme viiden minuutin matkan Santa Maria Novellan rautatieasemalle, ilma tuntui vielä hieman viileältä ja koko junamatkan mietitytti, että olisiko pitänyt ottaa jonkinlainen pitkähihainen paitanen mukaan; mutta puolentoista tunnin junamatkan jälkeen (5+€ per nenä) Luccassa lämmitti jo aurinko. Kävimme aamupalalla Piazza Napoleonella ja sen jälkeen kävelimme hetken vanhan kaupungin piskuisilla ja kimuranteilla kaduilla, ennenkuin eksyimme ensimmäiseen turismikohteeseemme: 44 metriä korkean Torre Guinigin katolla kasvaa opaskirjan mukaan "ihka oikea tammi, joka on ulottanut juurensa ylimmän kerroksen huoneeseen". Tornin katolla kasvoi kyllä omissa hiekkalaatikoissaan kolmekin puuta, eivätkä minkään juuret roikkuneet alla olevassa huoneessa. En väitä, etteivätkö ne olisi olleet tammia, mutta ei niissä silti suomalaisen tammen lehteä ollut.

Torniin nousu oli melkoista shokkihoitoa. Onnistuin kymmenisen vuotta sitten kehittämään Prahan raatihuoneen tornissa itselleni jonkinlaisen korkeanpaikankammon, kun tornin huipulle vievät metallirappuset nitisivät liitoksissaan ja heiluivat syvän tyhjyyden päällä, kun niissä liikkui yhtä aikaa yli kymmenen ihmistä, vaikka suuri lappu kiljui vieressä "MAX.3 persons". Tämä ei ollut ihan niin kauhea, mutta siinä määrin nousu tuotti adrenaliinia, ettei kipuaminen ottanut ollenkaan fyysisesti voimille - ei edes hengästyttänyt! Ensimmäiset 3-4 kerrosta meni normaalisti tavallisia kivirappusia ylöspäin, sitten tuli yhden kerroksen verran esimakua heiluvista seinään kiinnitetyistä ritiläportaista ja lopulta viimeinen nousu oli 4-5 (vai jopa 6?) kerrosta seinän viertä metrin leveydeltä kiertävää metallista, ihmisten liikkeistä tärisevää ramppia pitkin, kunnes lopulta portaat kapenivat puolen metrin leveyteen ja ohjasivat vielä yhden kerroksen ensimmäiselle tasanteelle. Ja siitä vielä yhdet ritiläportaat ylös katolle. Ylösmeno vielä jotenkin toimi, mutta laskeutuminen oli kohtuullisen hirvittävää, kun oli pakko katsoa, mihin jalkansa asettaa ja ritiläpinnasta tietenkin näki aivan loistavasti läpi alas. Mutta kokemus oli pienen kauhunväristyksen arvoista! Maisemat olivat henkeä salpaavat!

Tornin jälkeen tuntui ihan hyvältä kumminkin sinnitellä vähän aikaa maanpinnalla, niinpä vain vaeltelimme ja katselimme ympärillemme kaikessa rauhassa, kunnes bongasimme pyörävuokraamon: polkupyörä 2,5€/h. Joten vuokrasimme pyörät ja lähdimme ajelemaan Luccan kaupunginmuurille ("Muurit on rakennettu 1520-1650, ja ne ovat 12 metriä korkeat ja tyvestä 30 metriä leveät" tietää opaskirjamme). Muurin päällä kulkee jalankulku-/pyörätie ja sen reunalla kasvaa puita ja maisemat sekä kaupungin suuntaan että muurin ulkopuolelle suorastaan antoisat. Ensi kerralla osaamme pakata piknik-eväät mukaan ja pysähtyä syömään ne jonnekin monista hienoista paikoista muuripromenadin varrella. Tällä kertaa päätimme kunnon turistien tavoin syödä jossakin Piazza Amfiteatroa miehittävistä paikoista; ei tullut katsottua edes paikan nimeä, mutta ruoka oli hyvää - ja turistihintaista tosin. Melko likellä ruokapaikkaamme oli muuten jollakin tapaa Luccassa syntyneen säveltäjä Puccinin mukaan nimetty kahvila/ravintola (Cafe Puccini?), jossa soi aivan käsittämätön eurodisko kohtuullisen voimakkaalla volyymilla - "Puccinin muistoa kunnioittaen" niinkuin kahvila seinällä kuvan kanssa ilmoitti. :D

Meinasi tulla todellinen ulkoilmapäivä, mutta pakkohan kunnon turistin on vähän kirkotellakin: ensin eteen osui 1000-luvulla rakennettu San Michele in Foro, jossa Lippin maalaus (nimeä en vain muista) huikaisi väreillään; toisena suurinpiirtein samoihin aikoihin rakennettu Luccan Duomo, San Martinon katedraali, joka oli aivan upea rakennus. Sisällä Duomossa oli pokka pettää, kun siellä kuului melko kovalla äänellä italiankielisen miesäänen selostus jostakin - ilmeisesti kirkosta itsestään - melko hyvällä säröllä, ja kirkon vahtimestari valvoi aivan haukkana kameraa kantavia turisteja. Kontrasti messiaanisen valtavan ja jylhän kirkkorakennuksen ja säröselostuksen välillä oli lievästi sanoen outo.

Vähemmän henkisistä asioista mainittakoon Lucan vessat: juna-asemalla törmäsi pitkästä aikaa reikä lattiassa -meininkiin. Muut kaupungin julkiset vessat olivat sitä samaa meininkiä, mihin Firenzessäkin törmää: yhteiset miehille ja naisille, eikä istuttavaksi tarkoitettuja, vaikka pöntönlainen löytyykin. Lucassa sentään ON julkisia vessoja, toisin kuin Firenzessä.

torstaina, syyskuuta 02, 2010

Yön alku Santa Crocen aukiolla

Täytyy kyllä sanoa, että monumentaalisempaa paikkaa Leonard Cohenin keikalle saa hakea: ulkoilmakonsertti järjestettiin Firenzen Piazza Santa Crocella, siis Santa Crocen 1400-luvulla valmistuneen kirkon edessä olevalla aukiolla - tähtitaivaan alla (oikeasti! Tähdet näkyivät!) ja Danten (patsaan) valvovien silmien edessä. Jo pelkkä paikalla istuminen lämpimänä syyskuun iltana oli melkoinen elämys, ja kun siihen vielä lisättiin konsertti päälle... Meille kävi lippujen kanssa niin onnettomasti, että se muuttui onneksi: halvimmat paikat oli kaikki myyty, ja vain kalleimpia (103e) ja toiseksi kalleimpia (80+e - tarkkaa hintaa en muista) lippuja oli jäljellä. Lieneekö nuo toiseksi kalleimpien lippujen sivukatsomot lisätty myöhemmin - en tiedä - mutta kun menimme ostamaan lippuja, sivukatsomosta oli myyty vain yksi paikka meitä ennen. Saimme parhaat mahdolliset paikat, lähimpänä lavaa ja sen verran korkealla, että mitkään katsomon kantavat rakennelmat eivät tulleet meidän eteemme!

Jätin vastuuntuntoisena asunnolle lompakkokettingit, kamerat ja muut - valmistautuneena totaaliseen militanttiseen ruumiintarkastukseen, kuten aina suurilla keikoilla on tapana. Vaan ei täällä: porukka eteni rauhallisesti paikoilleen ja ainoa tarkastus oli lipun repäisy. Edes katsomon osia ei oltu eroteltu mitenkään aidoilla tai muilla esteillä toisistaan: halvimpien paikkojen yleisö olisi ihan hyvin voinut tulla kalliimmille paikoille notkumaan, vaan eivät tulleet (ennen encorea, jolloin väkivirtaus eteen tuntui vain toivotulta efektiltä). Järjestysmiehet olivat pukeutuneet kirkkaiden haalareiden ja järjestysmiesnauhojen sijaan tummiin pukuihin ja kantoivat kaulassaan lätkää. Jotenkin kaikki sujui juohevasti ja paniikitta, kukaan ei ängennyt tai töninyt; minkäänlaista aggressiivisuuden ilmapiiriä ei syntynyt. Outoa ja pelottavaakin. :)

Keikan alkua varjosti, tai pikemminkin häikäisi, järjettömän kirkas hätäuloskäyntivalo, joka pojotti säteitään suoraan katsomomme naamaan. Valosta vinguttiin monella eri kielellä (meidän vieressämme oli ainakin portugalilaisia ja ranskalaisia turisteja ja ainakin yksi italialainen alkuasukaskin, joka tulkkasi järjestäjien kommentteja meille muille englanniksi) ja koska eihän hätäuloskäyntivaloja voinut pois ottaa, järjestysmies ratkaisi häiritsevän ongelman asettelemalla valon päälle mustan roskapussin! :D

Konsertti itsessään oli jylhä kokemus: soundasi hyvälle, näytti hyvälle... se vain yksinkertaisesti toimi, ja sai moninkertaisen buustauksen ympäristöstään. Yli kolme tuntia hienoa kokemusta. Ja sen jälkeen puoli yhden maissa muutaman kilometrin kiemurtelu asunnolle unisen keskustan pikkuisia katuja ja kujia pitkin.

---

Tämän aamupäivän olen oleskellut asunnolla. Timppa lähti levykauppakierrokselle sekä käy ostamassa meille junaliput Luccaan. Junan käyttö on täällä mukavaa: halvempien junien liput ovat kaksi kuukautta voimassa, joten lippuja voi ostaa koko satsin kerrallaan etukäteen. Lähtiessä ne vain leimataan asemalla olevissa keltaisissa laitteissa ja sitten vain junaan. Kieltämättä on äärimmäisen houkuttelevaa, kun juna-aseman aikataulussa lukee päätepysäkkeinä Rooma, Milano, Venetsia... - mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että tämän kertainen reissumme taitaa jäädä pyörimään tänne Toscanan seutuville. Roomaan on ainakin tehtävä ihan erillinen reissu joskus.

tiistaina, elokuuta 31, 2010

Taide tulee korvista

Tänään oli puolipakollinen käynti Uffizissa. Onhan tuo taideaarteiden jättiläismäinen kammio varmasti monen unelmakohde, mutta tunnustan, etten saanut valtavia kiksejä edellisellä kerralla, enkä hirveästi nytkään. Botticellin työt kyllä olivat vaikuttavia ekalla kerralla ja olivat sitä nytkin ja onhan siellä eittämättä muitakin hienoja teoksia, mutta se ultimaattinen kuuluisa taideshokkisairaskohtaus jäi kyllä saamatta. Vinkuna mainittakoon myös, että suurella teholla mainostetussa Caravaggio + koulukuntansa -näyttelyssä ei ollut juurikaan Caravaggion teoksia (no, se Meduusan pää, joka Uffizissa olisi muutenkin esillä). Näyttelyn vaikuttavin teos oli oikeastaan 1990-luvun alun terrorismi-iskussa tuhoutunut, kohtuullisen suurikokoinen maalauksen jäännös, joka oli laitettu sellaisenaan, rappeutuneena itsenään esille. Pysäytti.

Itselleni se todellinen houkutin Uffiziin menemiselle oli alakerran kirjakaupparykelmä, joka mieleeni olit piirtynyt suurempana kuin sitten oikeasti olikaan. Viimeksi tein sieltä niin hienon Indigo-kirjalöydön (kirja, jota olin metsästänyt jo hyvän aikaa ja joka oli ilmoitettu loppuunmyydyksi), että tällä kertaa varasin oikein kunnolla käteistä megashoppailuun - mutta tällä kertaa ei kadonneita aarteita löytynyt. Pari mielenkiintoista väriaiheista kirjaa kuitenkin: Leonardo da Vincin The Treatise on Painting ja Spike Bucklow'n The Alchemy of Paint, jotka täydentävät ihan hyvin eilen ostamaani aarretta, Michel Pastoureaun Black-kirjaa. Mutta siis: mitään kaksikymmenkiloisia puolen ruokapöydän kokoisia väriaarteita ei tällä kertaa tarttunut mukaan.

Vaikka loma onkin, sen verran kuitenkin alkoi sormenpäitä kutittaa, että oli pakko käydä ostamassa muutama temperatuubi ja sivellin, että saa ideat talteen. Muistikirjan puutteessa onnistuin raapustamaan kassakuitit täyteen loistavaa kaunokirjallisuuden poikasta odotellessani Timppaa levykaupasta via dei Nerillä. Jonka vieressä kävimme sitten tilaamassa sen ultimaattisen jäätelökokeilun: gorgonzolajäätelöä. Ei ollut ollenkaan niin hirveää kuin ennakkoluuloisena ihmisenä olin etukäteen pelännyt, vaikka en mitenkään überriemuissani ollut mausta, johon suuhuni jäi. Tulipahan koettua.

Huomenna on edessä Timpan synttäriaamiainen Café Deluxeéssa, ruoan täydennyskierros Mercato Centralissa ja illalla Leonard Cohenin keikka Piazza Santa Crozella. Toivotaan, että lämmin ilma jatkuu: eilen illalla alkoi (toivottu) sade ropista ikkunan pieliin ja yöllä lämpötila laski ilmeisesti aika alas, koska aamulla oli aika viileää... Päivällä aurinko kumminkin lämmitti taas, mutta pysyttiin ihan hyvissä turismilukemissa siinä 25-27 asteen hujakoilla. Oli jo ihan ilo liikkua kaupungilla, kun jokainen askel ei tuottanut hikivirtaa selkään. Cohenin keikka alkaa vasta yhdeksän jälkeen, kun on jo aivan pilkkopimeää ja varmaan jo vähän viilennytkin... Odotan. Kovasti.

sunnuntaina, elokuuta 29, 2010

Suloinen sunnuntai

Tänään on ollut ehkä astetta viileämpi päivä, ei ainakaan enää hirveästi yli kolmenkymmenen asteen. Joskaan luvattua sadetta ei vieläkään tullut, vaikka pilvenpalleroisia vähän enemmän taivaalle ilmestyikin. Koska eilen ja toissapäivänä kengänpohjia on tullut kulutettua anteliaasti, päätimme, että tänään käymme vain parin kilometrin päässä Piazza dei Ciombin kirpparilla - vaikka reissu venähtikin äkisti neljäksi tunniksi. Kirpparitavara on tarjonnaltaan niin erilaista kuin Suomen kirppareilla vastaan tuleva: pöydillä on vierekkäin 90-luvun muovileluja, keräilykuvia 50-luvulta ja pari sataa vuotta vanhoja kirjoja ja painokuvia; vaatteita kolmella eurolla ja antiikkia 3000 eurolla. Löysin kirpparilta suht edullisesti kaksi hienoa pientä pronssista valokuvakehystä tulevaa artsuiluprojektiani varten; eilen Lastra a Signasta löytämäni mukaan laskettuna niitä on nyt yhteensä kolme. Vielä pitäisi muutamia metsästää.

Paluumatkalla poikkesimme ruokakauppaan ja heräteostimme antipastoksi pariakin eri makkaraa, mukaanlukien alueen herkkua, fenkolilla maustettua metwurstia, finocchionia. Päivälliseksi syötiin myös eiliseltä reissulta mukaan tarttuneita oliiveja. Lähiruokaa. :)

Loppuaika onkin mennyt lukiessa ja tarkoitus olisi vielä tänään ottaa kynä käteen skissikirjaprojektin merkeissä... Onpa mukavaa vain loikoilla.

lauantaina, elokuuta 28, 2010

Toscanan auringon alla

...jos se Suomen kesä oli olevinaan kuuma, niin mitähän tämä on? Firenzessä päivät ovat olleet melkoista henkistä pystyssäpysymisharjoitusta ja asunnolle paluun rankin hetki on koittanut aina alaoven avauksen jälkeen: neljä kerrosta rappuja hissittömässä vanhassa talossa (ja kerroskorkeuskin on ainakin puolitoistakertainen...) Jalat ovat ihan riesuina, kun aina sitä ajelehtii jonnekin kauemmas maisemien magnetoimana, vaikka olisi tarkoitus käydä ihan vain vieressä vilkaisemassa kaupungin tohinaa. Mutta väsymyksen ja läkähdyttävän kuumuuden saa pestyä hyvin pois raikkaassa suihkussa - ja (!) asunnossamme on tuuletus (todellinen viiletin :))

Viikko on mennyt kuitenkin aika rauhallisissa merkeissä, eikä varsinaisiin turistipyydyksiin ole vielä osuttu. Mercato centralissa kävimme heti ensimmäisenä päivänä, mutta se nyt sattuu olemaan lähin ruokakauppa. Järkyttävän hyvää ruokaa! Asunnolla on ollut ruhtinaallinen aamupala- ja iltapalatarjoilu, vaikka ei ulkonasyöminenkään mitään kallista ole. Varsin täyttäviä leipäsiä saa muutamalla eurolla. On vain niin kuuma, ettei tee mieli syödä mitään.

Prepaid-liittymän hankkiminen mokkulaan oli melkoinen show, kun kaupassa tietenkin otettiin terrorismin pelossa henkkareista kolmet kopiot ja nimikin laitettiin kolmeen kohtaan. Mitään APN-osoitteita tai muita ei sidedishina tullut (eikä olisi tullut kuittiakaan, ellei olisi tajunnut pyytää), joten eihän nettiin päässyt ekalla yrittämällä. Seuraavana päivänä TIMin liikkeessä löytyi sentään jotenkin englantia puhuva tyyppi ja voi kyllä sanoa, että palvelu oli loistavaa ja ystävällistä, vaikka ongelma ei sitten ratkennutkaan. Lopulta päädyin läppärini kanssa kahvilaan, jossa oli free wifi ja jossa pikku nörtittärenä googlasin ratkaisun. Kävi kieltämättä mielessä, että kannattikohan tuo liittymän osto, kun ko. kahvila on vieressä, eikä siellä joutunut edes antamaan henkkareitaan (kuten Italian laki vaatii) - mutta viimeksi tänään, kun katselin menoreittiä Lastra a Signaan, oma pikku nettinen oli enemmän kuin hyödyksi!

Alkuviikosta hankimme myös liput Leonard Cohenin keikalle, joka järkätään ensi keskiviikkona Santa Crocen aukiolla, mutta muutoin päivät ovat menneetkin vain päämäärättömään vaelteluun - itse olen poikennut useammassakin Gelateriassa ja Timpasta on tullut jo yhden levykaupan vakioasiakas... Tänään kumminkin päätimme käydä lähikylässä, Lastra a Signassa, joka sijaitsee 10-20 kilometria Firenzen ulkopuolella (oppaiden arviot olivat 8, 12, 16 ja 18 km - siitä voi valita). Junalippu maksoi 1.90 ja matka kesti ehkä vartin, joten ei kaukana jokatapauksessa. Olin lukenut, että siellä järjestetään nyt jonkinlaiset juhlat Antica Fiera di Mezzagosto, jotka perustuvat muinaisroomalaiseen perinteeseen ja ovat sittemmin olleet Neitsyt Marian juhlat.

Pohjoismaisina turisteina saavuimme kaupunkiin kohtuulliseen iltapäivän aikaan kahden maissa vain huomataksemme, että kaupunki on tyhjä (jäätelöbaari oli onneksi auki, melkein kaikki muu olikin kiinni). Juhlat alkoivat plakaatin mukaan viideltä ja siinä main sitten kaupunki alkoikin hiljalleen herätä henkiin ja kojuja alettiin rakennella katujen vierelle. Kuuden maissa alkoi jo oikeasti olla ihan juhlan tuntua: näimme Firenzen lipunheittäjien kulkueen ja lipunheittoakin ja söimme ihan perinteistä toscanalaista papua, leipää ja paistettua lihaa. Taisimme olla pienen kaupungin ainoat turistit; kaikki tuntuivat tuntevan toisensa ja selkeästikin ulkomaalaiskontakti hämmensi enemmän kuin täällä Firenzen keskustassa. Täytyy ylpeänä sanoa, että suoriuduin aika hyvin italiaksi (ja viittomalla). Lopulta lähdimme jo kymmenen vaille kahdeksan junalla takaisin Firenzeen - vaikka tuntui, että juhlat vasta alkoivat käynnistyä.

Mutta vaikka matkalla vielä vähän harmittikin aikainen paluu, ihan hyvä varmaan antaa jaloille vähän rauhaa, koska huomenna on taas pienimuotoinen maratonpäivä: kirppari ja kaikenlaista muuta pientä...

Mukava uutinen Suomestakin: Art Fair Suomesta meni heti ekana päivänä työ! Vielä kaksi työtä myytävänä, niin ei tarvitsisi miettiä tuota poishaun organiseeraamista ensi viikonloppuun... Uh.

Random prints -projekti on vaiheessaan: kirjeitä olen jättänyt ehkä parisen kymmentä, ja kontakteja on tullut kolme. Raportoin tilanteesta myös Facebookissa Viljelen loput kirjeet parin seuraavan viikon aikana, toivottavasti loputkin löytävät kotinsa.... :)

maanantaina, elokuuta 23, 2010

Sleigh Bells — Tell 'Em


http://randomprints.blogspot.com/

Huomenna aion aloittaa kauan mielessäni siintäneen Random Prints -projektin: jätän ympäri Eurooppaa 90 kirjekuorta, joissa kaikissa on signeerattu ja numeroitu vedos. Satunnaisille löytäjille. Katsotaan, kuinka moni ottaa yhteyttä ja kertoo, mihin printtini päätyy...

Seuraa projektin blogia: randomprints.blogspot.com ja FB-ryhmässä voi osoittaa tukeaan projektille :D

sunnuntaina, elokuuta 22, 2010

Ólafur Arnalds — Pau Hafa Sloppið Undan Þunga Myrkursins


[Poissa 86. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Aioin osallistua Portin novellikirjoituskilpailuun, mutta tajusin ajan minimaalisuuden (dedis 1.9.). Jos muita töitä ei olisi ja jos asiakkaani eivät olisi riehaantuneet tyhjentämään koko työpöydällään puoli vuotta odottanutta sisältöä JUURI NYT minulle eteenpäin prosessoitavaksi, ehkä muutaman sanan ehtisi muotoillakin - ja katsotaan nyt, jos vaikka yöllinen inspiraatio taas iskisi.

Onneksi minulla on kokolailla hyvin printtejä valmiina: printteri on taas osoittanut omapäisyytään vääntämällä värit miten sattuu. Olen tyytyväinen, että olen osannut ennakoida Helsingin näyttelyä ja kaikki on valmiina sitä varten, mutta saa nähdä, saanko mitään uutta Hankasalmen näyttelyyn lokakuun alkuun. Ei teoksiani pahemmin ole aiemmin Hankasalmella nähty, eivätkä nuo kuvat toivoakseni hirveän nopeasti vanhene - mutta silti mielessäni on niin kauan hääräillyt omiaan sellainen uniikkitöiden sarja, että haluaisin sen valmiiksi saada. Helpottaisi kyllä, jos ehtisin jo ennen reissuani saamaan vanhentuneen musteen ("photo black" uuvahti ja printeistä tulee harmaita...)

Firenze odottaa nurkan takana. Laukut on jo henkisesti pakattu, vielä pitäisi oikeastikin tehdä sama. Kiitos Wiljamille, joka asettuu huoneistovahdiksi matkamme ajaksi :D Postin valtakirjat pitää vielä täyttää, niin paketit eivät mätäne postiin.

Reissulla aloitan myös uuden projektini Random Prints - helpotettu versio alkuperäisestä ideastani, jonka senkin aion joskus vielä toteuttaa.

torstaina, elokuuta 19, 2010

Amy Winehouse — In My Bed


[Poissa 9. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Aloin katsoa näyttelyaikataulujani: niitähän näyttää pukkaavan. Seuraavaksi syyskuun lopulla aukeaa näyttely Helsingissä ja lokakuun alussa Hankasalmella. Tulevaisuutta on ensi vuonnakin: kaksi ensi vuoden näyttelyaikaa varmistui kesän alussa: yhteiskiertue Timpan kanssa jatkuu ensin kulttuuripääkaupunki Turkkusessa Raatihuoneen galleriassa heti tammikuussa ja sitten syyskuussa Porvoossa Vanhassa Kappalaisen talossa! Muutama viikko sitten bookkasimme näyttelyajan olympiavuoden 2012 toukokuulle Tampereelle, Galleria Kapriisiin... Kotimaan näyttelyitä on kiva tehdä, koska ne ovat jollain tavalla konkreettisempia - ja pystytys/avajaisreissuun kuuluu yleensä myös ainakin yksi hotelliyö aamupaloineen. :D Ulkomaan näyttelyissä tuppaa olevan sellainen puoli, että niitä ei tavallaan ole, kun tavara lähtee pakettina ja palautuu aikanaan (jos edes on sitä prosessia). Toisaalta se tietynlainen anonyymius, jota saan nettiprojektien kanssa toteuttaa, on tavallaan noita perinteisiä näyttelytapoja palkitsevampaa, kun silloin tekijä ei nouse fokukseen, vaan nimenomaan työ.

Kun vain saisi ne työt valmiiksi joskus :)

Muutoin on kyllä ollut aikaansaava viikko: eilen hain painosta Helsingin näyttelyn julisteet ja kutsarit ja juuri palasin postausreissulta: roudasimme Taurin kanssa paketin Art Fair Suomea varten Matkahuoltoon - perillä pitäisi olla sopivasti maanantaina pystytyksen aikaan. Alkuviikosta vihdoin sain ihan konkreettiseen toteutusvaiheeseen projektin, jonka tekeminen on ollut mielessäni jo useamman vuoden - valmistelen vielä projektia hieman pidemmälle ja ehkä saan sen julkiseksikin piakkoin. Ei ehkä maailman suurinta taidetta, mutta terapiaa itselleni kaiken haipakan keskellä.

sunnuntaina, elokuuta 15, 2010

Muse — Neutron Star Collision (Love Is Forever)


[Poissa 199. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Viime viikolla, kun pakkasin nipun korttejani Poriginal Galleriaan myytäväksi, pistin samalla osan palautukseen - neljännes korttitilauksestani oli rypyssä ja vahingoittunut kummalla tavalla. Palautusprosessi tulee varmaan Suomen loistavasti ylihinnoiteltujen postimaksujen vuoksi maksamaan enemmän kuin mitä olisi maksanut asian painaminen villaisella ja uuden korttisatsin tilaus. Muutenkin tuo korttisäätö on näillä pienillä erillä enemmän +/-/0-peliä kuin kannattavaa toimintaa, mutta onhan se kiva, kun on kortteja myynnissä! :) Painopaikan möhlimisestä huolimatta tilasin vielä uusiakin kortteja ja myöhemmin viikolla aion hankkia myös Monsterium-projektilleni tarroja. Etsy-kauppa on ollut kiinni nelisen kuukautta, kun en ole ehtinyt hoitaa asiaa, mutta syksymmällä on aikomus laittaa kauppa uudelleen toimintaan uusine hirviömäisine tuotteineen. Värityskuvien piirtely ja pinssien tekeminen ja muu monsterioituminen on ollut kohtuullisen hyvää toimintaterapiaa kaiken säädön keskellä.

Mutta siis: nyt on kortteja myytävänä mm. Jyväskylän taidemuseossa ja Galleria Beckerissä Jyväskylässä, Galleria Carreessa Kuopiossa ja Poriginal Galleriassa Porissa. Menkää ja ostakaa pois ja tehkää minusta rikas!

tiistaina, elokuuta 10, 2010

The Dead Weather — Blue Blood Blues


[Poissa 7. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

No, ei ole päivät veljeksiä. Miten voikin olla kaikessa niin vastakkainen tuuri kuin eilen. Ja osuihan tuonne eiliselle hyviäkin uutisia! :)

Tänään olen käynyt kirjanpitoni kanssa "myydään/ei myydä" -rulettia. Mukavaa saada tilityksiä teosmyynneistään varsinkin nyt, kun rahalle olisi oikeasti käyttöä. Harvinainen hetki, kun sekä Tampereelta Kapriisista, Kuopion Carreesta ja Poriginal Galleriasta - ja vielä Saarijärven näyttelystäkin - on mennyt kaikista yhtäaikaa kaupaksi töitä - mutta (pikkuruisen pikkuruinen) itku pitkästä riemusta: huomasin, että joitakin töitä on taidettu tilittää kahteen kertaan. :( Onneksi ei sentään kaikkia. Saa vähän jäätelörahaa.

Uudet työt ovat työn alla ...ja ovat työn alla ...ja ovat työn alla. Yritän saada valmiiksi ennen ensi viikkoa pari täydentävää teosta tulevaan Helsingin näyttelyyn, mutta saas nähdä miten käy. Mutta tänään jo tunsin löytäneeni sen kauan etsityn toivontain: kuudelta luulin, että kello on jo kymmenen - ja yhtä-äkkiä vuorokauteen tulikin neljä lisätuntia. Luksusta!

Moskovan savut ovat kuulemma jo hälvenneet, eli tämä tympeä paistetun puun rikkimäinen tuoksu lienee sittenkin paikallista tuotantoa? Vai palaako täällä joku?

maanantaina, elokuuta 09, 2010

Graham Parker & The Rumour — Hey Lord Don't Ask Me Questions


[Aamukaste - Morning Dew. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Päivä täynnä ikäviä uutisia.

Katselin netistä kaverien eilen ottamia myrskykuvia. Täällä ei näyttänyt olohuoneen ikkunasta niin valtavan dramaattiselta, vaikka taivaankansi valkoisena välkkyikin. Ukkonen taisi kiertää kaukaa. Sen verran painostavaa ja uhkaavaa kumminkin, että oli pakko siirtyä sisään parvekkeelta. Tämä päivä on jatkunut kummassa olotilassa: maailma on oudon värinen ja sisällä haisee poltetulle puulle ja edelleenkin valo siivilöityy oudon sävyisenä pilvien ja/tai savun läpi. Johtuuko tämä sitten Moskovan paloista vai tuon uuden energialaitoksen avaamisesta?

Jotenkin olisi sellainen olo, että tekisi mieli vain makoilla tai käydä piiiiitkällä kävelyllä, mutta ei auta: työpino ei näköjään katoa toivomalla. Jonkinlaista palkitsevuutta sen oheneminen kuitenkin tuottaa. Olen tehnyt kuten guruni neuvoi: jos työpöydällä on kaksi rumaa ja isoa sammakkoa syötävänä, niin aloitetaan siitä isommasta ja rumimmasta. :)

Sen verran lintsaan töistä kumminkin, että tyhjennän tätä haikeuden ja pienen surunkin täyttämää olotilaani tuonne artsuilun puolelle. Jospa saisin Helsingin näyttelyyni uusiakin kuvia esille.

keskiviikkona, heinäkuuta 28, 2010

Radiohead — Anyone Can Play Guitar


[Haalistunut kaiku - Faded Echo. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

KUUMA! Olin jo suunnitellut hiljaista hetkeä ajatusteni kanssa ja kuvittelin jo, kuinka teksti virtaisi sormenpäistä laveana laavana - mutta päivä on mennyt muissa kiireissä. Yhdet nettisivut uunista ulos (että vielä löytyy maailmasta palvelin, jolla ei toimi ajax!) ja viidet tulossa. Parinkin kanssa enemmän säätöä kuin normaali sielu kestäisi. Pää meinaa räjähtää!

Olen arponut keskenäni, lähdenkö huomenna Värjäripäiville vai en ja kun lopulta kyyti järjestyi (ainakin toiseen suuntaan), pakkasin jo laukkuni. Värjättäväähän ei ole (pakkasin eilen kaikki irtolangat minigripnyssäköihin parvekkeen helteeseen joko kontaktivärjääntymään tai homehtumaan - riippuen siitä, kuinka hyvin sain ilmat puristeltua pois ja pussit kiinni), mutta siitä viis: meinaan ottaa relan kannalta. Ja pistän pinssi/korttishopin pystyyn.

Sitä ennen asioita ja asiointia ja juoksentelua ympäri kaupunkia ilman kirjoitustaukoja. Tipautan samalla muutaman kirjan kaupunginkirjaston Book Crossingiin, jos jaksan kamppailla sinne saakka.

Joka tapauksessa: kaiken asioinnin päätepisteenä on Hannelen rentoutushoito, joten ei tämä päivä vinossa ole millään muotoa.

torstaina, heinäkuuta 22, 2010

Dan Sartain - Atheist Funeral


[Muualle - Elsewhere. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Eilinen oli kyllä taas huono päivä yhdelle onnettomalle Amnesty-feissarille, joka pompahti kasvoilleni Coffee Housen edessä... Ja tietenkin, kun tulin yläkaupungilta, reitti oli aika hyvässä määrin taas feissarimiinoitettu alusta lähtien. Vaihtaisivat joskus paikkoja, niin se ei ole aina se onneton Amnesty-aktiivi, joka viimeisenä saa kiukkupuuskan naamalleen. Ja oikeasti: oppisivat vähän tulkitsemaan eleitä - jos oikeasti katsoo ja VÄISTÄÄ KAHTEEN SUUNTAAN, niin se tarkoittaa, ettei ole kiinnostunut. Kieltämättä jäi kyllä surkuhupaisasti naurattamaan yhden Greenpeace-feissarin (melko kovaääninen) purkaus kanssatoverilleen: "***** mä vaan karkotan kaikki. Kaikki vaan ryntää mun luota pois". Toivottavasti nuo ressukat nuoret tajuavat jossain vaiheessa, että se feissarius on karkote, eivät varsinaisesti individuaalit sen takana.

Mutta kun tämä ei näköjään lopu ja käy aina vaan ärsyttävämmäksi, pitänee oikeasti alkaa suunnitella vastaiskua. Tietenkin voisi tehdä perinteisen "feissarit pois kadulta" -adressin, mutta ajattelin pakata hyvän edustuspaketin ja alkaa myymään feissareille kuviani. Pitänee ottaa kortteja ja pinssejä mukaan, koska kolikoilla maksettavaan juttuun voisi olla hyvinkin rahaa.

Kieltämättä silti ärsyttää: miksei saa rauhassa kävellä edes viittäkymmentä metriä kerrallaan ilman, että joku keskeyttää - saati sitten ilman sitä jatkuvaa keskeytysten virtaa? Jos olen yksin liikkeellä, haluan käyttää paikasta toiseen siirtymisen rauhalliseen pään tyhjennykseen ja seuraavaan miittiin valmistautumiseen; jonkinlaiseen keskittymiseen. Ja jos olen kaksin liikkeellä, haluan keskustella keskustelun rauhassa, ilman jatkuvaa keskeytystä. Kiertotien käyttäminenkään ei paljon auta, jos kohteet sijaitsevat kävelykadun varrella.

Äh.

Ärsytystä lievensi hieman feissariryöpytyksen jälkeinen onnistunut kirjoitussessio kahvikupillisen ääressä ja sen jälkeen Hannelen suorittama hoitoprosessi. Uskaltauduin pitkästä aikaa Jyväskylän Memphisiin (edellisen parin huonon kokemuksen jälkeen), kun terassi näytti niin mukavalta - lämpimältä ja varjoisalta. Ja tällä kertaa ruokakin osui nappiin - ihastuin karibialaiseen jerk-tahnaan. Voisi hankkia kotiinkin. Mutta kaupassa ei ollut enää illalla mansikoita. :(

Toissapäivänä aloin toimeliaana puuhastella jo tulevia apurahan hankintakierroksia varten (Coloria-projektille - mihin innoitti muutamakin inspiroiva yhteydenotto; arkistot aukenevat). Prosessia varten päätin pitkästä aikaa käydä vilkaisemassa Coloria-sivuston statistiikkaa. Hieraisin pariinkin otteeseen silmiäni, kun kolmantena Suomen ja USAn jälkeen statistiikassa oli Kiina - ei kävijämäärältään, mutta käytetyn kaistan leveyden osalta. Sitä oli kiinalaisten loudailuun kulunut parin päivän aikana enemmän kuin normaalikuussa yhteensä. WTF? No, Nancy Drew -moodilla tutkailin lisää ja selvisi, mitä ovat Kiinassa ladanneet: koko Uninvited Words -projektini liki 12-tuntinen ääniraitahan on mp3-fileenä verkossa ladattavissa samalla palvelimella. Hurraa! Spämmiteokseni on hitti Kiinassa!

Tänään oli herätys jo yhdeksältä, että ehdin signeeraamaan kehystettäväksi lähtevän työni ja muutaman muunkin. Eilen vein lisää kortteja myytäväksi Beckerille ja tarkoitus olisi askarrella jossain välissä jonkinlainen korttimyymälä nettiinkin (vaan missä välissä?) - kunhan ensin saan valitettua Englantiin siitä, että neljäsosa korteista oli nurkasta mäsänä tai muuten vaan huonolaatuisia. Rasittavaa tämä jatkuva pienten asioiden päälle törmäily.

Sentään aurinko tänään pojottaa vielä ulkona ja kun läpivetokin toimii, niin työntekohan on vallan mukavaa.

maanantaina, heinäkuuta 19, 2010

Liz Brady — Palladium (The Hip)


[Muistuma - Reminescence. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Eilinen Finncon-päivä oli inspiroiva! Ensimmäinen aamun luento Suomalaiskarjalaiset myytit fantasiassa ja scifissä meni jonkinlaiseksi kirjaluetteloinniksi - kyllähän siinä käytiin läpi periaatteessa, mitä missäkin kirjassa tapahtuu, mutta kun kuvaus totesi Fennougristi Iivari Koutonen esittelee suomalaiskarjalaisesta mytologiaperimästä nousevat aihelmat scifissä ja fantasiassa, ajattelin, että liikkeelle lähdetään nimenomaan aiheiden ja teemojen kautta, eikä hajanaisella kirjasaldolla. Harmillista sikälikin, että lopussa kävi ilmi, että luennoitsija selvästikin hallitsee alansa ja olisi varmaan voinut kertoa aiheesta vaikka mitä, jos olisi lähtenyt jostain ohjaimesta kiertymään toiseen suuntaan. Vampyyrien uusi tuleminen -keskustelun paras arvo oli hyväntuulisuus ja huumori - tuli oikeasti hyvä mieli, vaikka mihinkään hyvin syvälle ei tunnissa päästykään. Tarpeeksi kumminkin ja yleisökin näytti tyytyväiseltä - lukuunottamatta niitä kahta nuorta tyttöä, jotka piilottelivat kumarassa Twilight-paitojaan.

Carita Forsgrenin luento Fantastinen kuvataide kautta aikojen innosti kovastikin! Itseäni on aina jotenkin harmittanut, kuinka tiukasti jotkut asetukset on jämähtäneet paikalleen; niin taidehistoriassa (jotka sulkevat "oikeaksi kuvataiteeksi" tunnustetun fantasian aiheisen kuvataiteen pois fantasiasta, eikä useinkaan luokittele varsinaista fantasiataidetta "oikeaksi taiteeksi") kuin fantasian ystävilläkin (jotka puolestaan jättävät usein huomioimatta taidehistorian tunnustaman taiteen). Carita ei luennossaan luokitellut fantastista taidetta taide/ei taide -luokassa vaan lähestyi asiaa monestakin eri suunnasta, ja ainakin vieressäni istuneilta (taidehistorian?) opiskelijoilta meni täysin pasmat sekaisin. Joku luennon lopussa kommentoikin, että "kenellekään ei tulisi mieleenkään luokitella Hieronymus Boschia fantasiataiteilijaksi" - mikä mielestäni kertoo koko avainkysymyksen. Ymmärrän kyllä, että (taiteen) tutkimuksessa on pakko olla jonkinlainen luokittelu- ja määrittelyjärjestelmä, mutta taiteilijan / tekijän näkökulmasta sillä ei useinkaan ole merkitystä - monet tekevät työtään monen eri luokittelun alaisuudessa ja miltei pahinta, mitä voi taiteilijalle tapahtua, on joutua johonkin "luokkaan" kiinni. Näissä taidehistorian luokitteluissa tuntuu olevan ikävää juuri se, että luokittelut ja määrittelyt ikäänkuin lukkiutuvat ja tuntuu, että taiteilija on työnnettävä siihen yhteen lokeroon, mitä kautta hänen tekemisiään ja työtään sitten tarkastellaan. (Kuopion avajaisissa kuulin sivukorvalla kommentin: "Miten nämä ovat mediataidetta?" Vaikka lehdistötiedotteessa kerrottiin selkeästi näyttelyn sisältö - printtejä - itseeni jämähtänyt mediataiteilijan titteli määritteli cv:n yhdellä rivillä enemmän.) Itselleni Bosch on ollut aina nimenomaan fantasiataiteilija; hänen kuvansa ovat olleet kuvituksena useisiin tarinoihin ja satuihin, mitä päässäni on vellonut - ja taidehistoriasta tiedän edelleen niin vähän, etten edes tiedä, mihin tarkoitukseen teokset on alunperin tehty. Unikuvien tai näkyjen kuvauksia?

Kieltämättä aloin pohtia myös kirjallisuuden ja kuvataiteen käsittelyn eroavuutta: oikeaksi kirjallisuudeksikin noteerattu merkkiteos Kalevala sekä hiisiä ja noitia vilisevä kansanrunous kulki Finnconissa ihan selkeästi fantasiakirjallisuutena, ainakin fantasiafanien keskuudessa. Tiedä sitten, mitä kirjallisuuden tutkijat tähän sanovat...

Mutta ehkä tämän perinteisen fantasian luokittelukonteksin ja taiteentutkimuksen diskurssin ulkopuolelta tuleva luento oli juuri siksi niin piristävä ja innostava, kun kerrankin kuunteli jotain, mikä tulee jonkun omista havainnoista ja jonkun omasta mielestä - eikä sääntöjen mukaan rakennetusta ohjelmasta.

Istuin hetken Caritan kanssa kahvilla luennon jälkeen ja olisi ollut aihetta pidempäänkin keskusteluun - mutta Buffymiitti kutsui. Kirjailijatalolla vihdoin tapasin muitakin paikallisia ja kauempaa tulleita Buffy-faneja - enkä näköjään ole edes fanaattisimmasta päästä. :D

Painostava ilma antoi ymmärtää, että illalla nousi ukkonen, tai tulisi sade, mutta ei. Loppuilta meni puolitainnoksissa sohvalla, pään jomottaessa univelkaansa. Mutta nyt on päivä uusi. Jatkan Suuren Romaanin ja Pienen Novellin kirjoittamista, kunhan saan ensin noin viikon rästityöt lykittyä läpi.

sunnuntaina, heinäkuuta 18, 2010

The Box Tops - Letter


[Ikuisuus - Eternity. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Äh, taas on viikko vilistänyt varpaiden välistä kuin hiekka vain. Tai ei oikeastaan vilistänyt: alkuviikko mateli ohi, kun nihkeässä kuumuudessa ei jaksanut tehdä yhtään mitään; edes harrastusaktiviteetteja (vaikka hankinkin kunnon satsin minigrip-pusseja kontaktivärjäystä varten). Torstaina sentään syntyi jotain sosiaalistakin elämää: jäätelöä erään Tietotalon viileimmässä huoneessa (heh), ylettömän viisasta keskustelua Miken kanssa ja vahva koukuttuminen iPhonen Harbour Master -peliin (!) (argh) ja sattumalta myös kesälomamansikkajätskitarjoilu kahvitunnilla; salaattilounas ystävän kanssa ja sitten Jyväskylän kesän 55-vuotisjuhlallisuuksissa buffet ja henkevää keskustelua, joka jatkui myöhemmin Kirkkopuistossa vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa; ja lopulta kotiin saavuttua päätös pitää lauantai-iltaan saakka kone suljettuna ja hommat piilossa todellisuudelta.

Perjantaina kalenteriin oli merkitty pitkät aamu-unet, joita seurasi armoton ullakon teurastus: useita jätesäkillisiä vanhaa ja turhaa kamaa roskiin (ihan oikeasti ei mitään kierrätyskelpoista). Useamman tunnin uurastuksen jälkeen ullakko oli siinä kunnossa, että imuri olisi ilolla imaissut ekstrapölyt ja hiekat pois - mutta luonnollisestikaan lähimpään pistorasiaan ei käynyt mikään rakennusvuoden 1954 jälkeen valmistettu sähkölaite. Ullakon toisessa päässä olisi ollut pistokkeenpaikka oikein maadoituksineen, mutta kun ei sitä 25 m jatkojohtoa sattunut olemaan ihan hollilla, pölytys suoritettiin perinteisellä harjalla ja sitten epätoivoisella pesuoperaatiolla. Olen jatkanut mustan lietteen niistämistä vielä tänäänkin. Mutta pääasia, että sai vihdoinkin jonkinlaiseen järkiperäiseen taittoon koko säilytystilan; projekti jatkuu huomenna illalla vanhojen lehtien läpikäymisellä ja uudelleenarvioimisella.

Tänään (elän vielä lauantaita, vaikka olenkin tietoinen vuorokauden vaihtumisesta toiseksi muutamia tunteja sitten) koko päivä meni vanhempien luona grilliruokia syöden ja järvessä polskiessa. Luontoakin näkyi: ujostelematon sorsaraasu luuli saavansa ruokaa, kun Timppa heitteli leipiä (siis niitä kivisiä) veden pinnalle - se lähti aivan innoissaan porskuttelemaan kivenlumpsahduksia kohti ja pysähtyi sitten pettyneenä tajutessaan hutiarvionsa; ja takapihan tuolin alla puuskutti kohtalaisen komean kokoinen siili, joka aikansa tuhistuaan paineli aidan alta naapurin puolelle.

Nyt odottelen vielä hetkisen, että läppäri saa ladattua itsensä huomista päivää varten: Finnconissa on harvinaisen mielenkiintoisia juttuja tänä vuonna. Meinaan oikein pistää herätyskellon soimaan, jotta ehdin tsekkaamaan sunnuntain tarjonnan. Vien samalla jonnekin päärakennuksen tienoille nipun BookCrossingin kautta vapauttamiani kirjoja.

ps. Olen sivistänyt itseäni katsomalla sunnutai-iltana potkupalloa! Ennen kuulumatonta! Jäin jotenkin vahingossa tuijottamaan jatkoajan alussa (taloudellista television katsomista: puoleentoista tuntiin ei ollut tapahtunut mitään) ja katselin sitten loppuun saakka. Sääliksi kyllä kävi Hollannin kaljupäistä pelaajaraasua, joka istui myrtyneenä nurmikolla kyynelsilmin. Enkä tiennyt, että espanjalaiset pelaajat ovat niin huteria, että kaatuvat vallan hipaisusta. Pitää muistaa seuraavalla hispanjatourilla.

ps2. Jos joku tietää tuosta Harbour Master -pelistä jonkinlaisen nettiversion, niin kertokoon välittömästi.

sunnuntaina, heinäkuuta 11, 2010

Band of Skulls — Death By Diamonds and Pearls


[Hetki - A Moment. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Mahtavaa! Tuossa parveketta siivotessani korjasin pois myös kaiken sortin väri- ja printtitestini. Hätkähdyttävä lopputulos: vuoden ja puolitoista kuukautta aurinkoisessa (siis oikeasti aurinkoisessa!) paikassa olleet printit eivät olleet haalistuneet lainkaan (peitin osan suojaan auringolta). Vastaavassa - joskin vahingossa tehdyssä (kuva jäi tarkoittamattani parvekkeelle puoliksi suojattuna) - testissä pari vuotta sitten joku laatuöljyväri sai puolessa vuodessa kellertävän klangin ja haalistuikin jonkin verran. Tällä ei sikäli ole suurta merkitystä, että mitään taideteostahan ei suorassa auringonvalossa ole suositeltavaa säilyttää - kyllä se tehokas valo varmaan nämä printitkin jossain välissä haalistaa, jos oikein kauan yritetään. Siitä huolimatta, että olen luottanut papereissa ja musteissa lukeviin laatusertifikaatteihin, itselläni on ollut tarve tarkistaa myös se, mitä ei ole luvattu - kaikkihan nyt oikeissa olosuhteissa säilyy hamaan ikuisuuteen.

Tilasin tänään lisää kortteja ja olen piirrellyt lisää myös pinssikuvia (ja ensi viikon aikana on tarkoitus teettää niistä jonkinmoisia tarrojakin, kun niitä on kyselty melkoisesti...) Pitäisi taas tehdä jonkinmoinen tarjousscouttaus ympäri verkkoa painotuotteista ja muustakin. Äh.

Siis normaali projektisunnuntai. Lukuunottamatta alati kasvavaa kuumuutta, jonka vuoksi virkistäviä taukoja parvelleella kirjan kanssa oli päivän pituuteen nähden kohtuullisen valtavasti. :)

Ah, ja uudet perunat maistuvat niin hyviltä!

lauantaina, heinäkuuta 10, 2010

Air - So Light In Her Footfall


[Äänetön puutarha - Silent Garden. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Nyt riitti kaaoksessa rypeminen. Oman elämäntason kohottamisprojekti alkoi tällä viikolla - ensin ulkoisista asioista: työhuoneen kaapittomaan isoon komeroon hylly, joten 2m3 kaaosläjää saa järjestyksen ja artsuilut oman paikkansa. Mahtavaa, kun printit saa vihdoin olla omassa ylhäisyydessään omilla hyllyillään merkityissä laatikoissa, eikä enää joudu etsimään niitä nurkista epämääräisistä pinoista! Wacomikin sai ihka oikean paikkansa, eikä joudu naarmuttumaan työpöydän läjässä. Ja toisena tämän viikon sessiona pahasti ryönittynyt ja värjäämönäkin toimiva parveke viittä vaille valmis toimivaksi kesäiseksi pikkuterassiksi, jossa voi ehkä kaffitellakin joskus. (Kuten tänä aamuna - testattu on!)

Rikkinäisiä roinia on toimitettu jo kohtuu hyvä määrä keräyspisteisiin ja kaatopaikalle. Ryönärintamalla seuraavana projektina vaihe 2: esineet, joita ei koskaan käytä, parempaan käyttöön. Osan painavimmista kovakantisista ja ns. laatukirjallisuudeksi tulkittavasta kirjallisuudesta (nyt olisi tarjolla Keltaista kirjastoa, Otavan sarjoja sun muuta) meinaan pistää reippaasti yleiseen jakoon Bookcrossingin kautta.

Aion yhdistää tähän megalomaaniseen projektiin myös huvin: pakkaan osan kirjoista ja vähän muita kamppeita kasseihin ja suunnittelen pyöräilyä Oikokadulle hyvän lukukirjan kanssa ensi viikolla; en mitenkään "roudaan koko elämäni polkupyörällä kirpparille" -massiiviprojektin luontoisesti vaan kamaa kassiin sen verran mitä pyörällä saa helposti vietiä ja vähäksi aikaa vain olemaan. Pehmeä alku työpäivälle.

---

Viikko on mennyt aivo sulaen. Läpitunkeva kuumuus on kieltämättä vaikuttanut myös työntekoon: ei meinaa jaksaa tehdä mitään, kun tuntuu, että pää ei yksinkertaisesti toimi. Normaalimpaan (tai normaalimpana pidettyyn) elämänrytmiin siirtyminen on haave vain, kun yöllä lämpötila muuttuu lähelle siedettävää. Miksei tuo ilma liiku mihinkään, vaikka kaikki luukut molemmin puolin taloa ovat auki ja luulisi jonkinlaisen läpivedon ottavan vallan?

Lomaa sen sijaan ei ole näkyvissä. Onneksi nyt heinäkuussa on kuitenkin hyvää aikaa saada rästihommia pois plakkarista ja kokonaisvaltaista kesäsuoritusta varten olen rakentanut jopa aikataulun itselleni - ja se jättää vähän vapaa-aikaakin. Silti jouduin perumaan viikon ainoan kalenteriin merkityn menoni (Viitasaaren musiikin ajan avajaiset tiistaina), kun koneelle tippui yksi suuri työprojekti, joka oli vain pakko tehdä. Harmittaa kyllä kohtuullisen paljon, mutta toisaalta - on jotenkin palkitseva tunne, kun voi poistella post-itteja seinäkalenteristaan...

Ja työnteko on suuremmissa määrinkin kevyempää, kun voi pitää sen pakollisen kuumuustaukonsa (kyllä, yritän olla hyvä pomo itselleni) parvekkeen ilmavassa auvossa.

sunnuntaina, heinäkuuta 04, 2010

Spiritualized — Broken Heart


[Jäänyt - Remaining. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Viime viikolla muutama aurinkoinen päivä kesäisessä Turussa; lempikaupunkini! Tänä vuonna en ollut hommissa keskiaikaisilla markkinoilla, mutta kun Timpan kanssa tuli jossain vaiheessa mieleen tsekata tuleva näyttelypaikkamme Raatihuoneen galleriassa, päätimme lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Helpompi tehdä näyttelysuunnitelma, kun näkee gallerian ihan livenä, eikä toimi vain kirjallisen materiaalin ja pohjapiirroksen avulla - ja suunnitelma lähti jo rullaamaan hyvissä ajoin (puoli vuotta aikaa). Hotellihuonekin oli ilahduttavan epä-S-ketjumainen (= kerrankin erilainen): kattohuone seinästä esiin työntyvine parruineen ja puoliympyrän muotoisine ikkunoineen. Eilen olisin voinut lojua huoneen hämärässä ja ilmavirran tuuditeltavana (verhot oli puoliksi edessä ja ikkuna auki) vaikka kuinka pitkään. Jos vain olisi ollut mahdollista, olisin mielellään ollut vielä yhden ekstrayön, mutta pakko oli palata kotiin, kun tänään piti lähteä noutamaan töitä Kuopion näyttelystä kotiin. Ja roudata samalla uusia töitä ja kortteja galleriaan myytäväksi. Ihanaa: autossa toimi ilmastointi.

Huomenna yritän palata jonkinlaiseen arkeen nettisivuprojektien kanssa. Pahoin aavistelen kumminkin, että ensimmäinen missio on jonkinlaisen tuulettimen hankkiminen - ellei tähän huoneistoon saa minkäänlaista läpivetoa. Ilma ei liiku mihinkään suuntaan, vaikka luukut ovat molemmin puolin taloa auki. Mutta en valita, kun kerrankin on kesä.

ps. Taidelainaamo esittäytyy TV Jyväskylän Kodikas-ohjelmassa. Katso ohjelma TV Jyväskylän nettisivuilta (Taidelainaamon osuus alkaa n. kohdasta 12'20").

keskiviikkona, kesäkuuta 30, 2010

The Heartbreaks - Jealous? Don't You Know


[Ennallaan - Unchanged. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Olisi tietenkin voinut mennä vähän helpomminkin... Viime viikolla hoitui Live Herringin UudenPolvenMuseon JumboArt-screenausta varten tykki suht koht edullisella vuokralla ja mediasoitin lainaksi avaamattomassa paketissa. Juhannuksen jälkeen Satu hoiti JumboArt swf-fileiden muuttamisen AVIksi (jota mediasoitin tukee) ja eilen vielä projektin esille laittaminen UudenPolvenMuseon tiloihin vaikutti mielessä pikaiselta ja helpolta projektilta. Eihän se sitä tietenkään ollut. Maalattiin, säädettiin ja väännettiin. Mediasoittimen käyttö tuntui etukäteen ihan unelmalta, mutta eihän se sitä lopulta ollut, kun muka uudesta paketista puuttui kaukosäädin ja tuossa simppelissä laitteessa itsessään ei ollut mitään säätömahdollisuuksia. Vaihtoehto B, eli perinteinen DVD-soitin peliin. Matskujahan ei tietenkään ollut vielä dvd:llä, mutta toisella levyllä sentään saimme säädettyä kuvan paikan seinälle. Vaan jostain kumman syystä standardi läppärilukko ei sopinutkaan tykkiin, joten piti keksiä toinen keino nitoa se kiinni pöytään. Nythän se on sitten esillä rautahaarniskassaan hyvin kiinni köytettynä. Näky on sen verran luova, että pitää vielä vähän käydä säätämässä huomenna asioita paikalleen... Samalla, kun vie paikan päälle sen varsinaisen sisällön.

Mutta plussana mainittakoon: Satulla oli auto! Sillä pääsi Säykistä poiskin melko nopeasti ja ylimääräiset kamat roudattua toimistolle takaisin. Yritin ehtiä vielä läheiseen kauppaan kyselemään muunlaisista läppärilukoista, mutta kesäaikahan siellä oli: liike oli juuri mennyt kiinni. Sain sentään kolme viikkoa postitusta odottaneen kirjeen vihdoin pistettyä Kirkkopuiston postilootaan ja sitten jo Ellinoora kiisikin mustalla kostajallaan noutamaan smoothien ääreen. Kyllä helpotti. Ainakin hetkeksi.

Kotona säätö on jatkunut Premieren kanssa - mikä piti ensin asentaa koneelle ikuisuuksien tauon jälkeen. Ja sitten kaatuilua, kaatuilua, kaatuilua (mitä tuo Premma oikein käyttää bensanaan, kun kone on aika tehokas ja silti on aina "low memory" -varoituksia ja kitkaista taukosäätöä). Muutamien tuntien taistelun jälkeen matskut saatiin lopulta dvd:lle, joka näyttäisi toimivan ainakin omilla laitteilla. Saa nähdä, mitä sanoo soitin, jonka raahasin jo Säykkiin. Timppa on askarrellut tuolla kopioita masterista, varmuuden vuoksi. Uskaltanen jo väliaikahuokaista.

Huomenna uusi yritys täydellisempään suoritukseen; alkanee aamulla ysin maissa. Hyvällä tuurilla ehdin nukkumaankin pari tuntia ennen sitä - varsinainen työpäivä nimittäin alkaa nyt. Haaveet omien projektien maailmalle saattamisesta saavat tosin taas jäädä vähäksi aikaa: viimeinen päivä on kolmen mielenkiintoisen projektin deadline. Matskut on itseasiassa viittä vaille valmiina ja postileima kelpaisi, mutta usko on vähän loppu. Teen tilannetarkistuksen huomenna iltapäivällä. Jos olen hereillä.

maanantaina, kesäkuuta 28, 2010

Muse - Resistance


[Juurtunut - Entrenched. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Höh. Viikon takaiseen Shanghai-postaukseeni on tullut niin typerä kommentti, etten jaksa edes vastata siihen. Maailma jaksaa vain aina ihmetyttää enemmän.

Päivä on alkanut jotenkin takkuisesti. Yritin mennä maksamaan laskuja pankin nettisivuille: ensin en päässyt sisään ja nyt en pääse pois. Nordea jumittaa pahan kerran. Toivottavasti jossain vaiheessa saan paperiasiat hoidettua. Asiaa ei edistä sekään, että printteri-ressukka luuli olevansa paperisilppuri ja tulostamistani harjoittelutodistuksista tuli aloha-tyyliin suikalemaisia. En tiedä mitä tapahtui: laitoin printterin päälle ja pois ja uudelleen päälle - ja nyt näyttäisi toimivan.

Taitaa olla hyvä hetki pitää pieni kävelytauko ja tutkiskella eilen hyväksi todettua reittiä uudelleen.

Eilen oli ihan mahtava kesäpäivä pyöräilylle. Kunhan ensin sai renkaat täytettyä. Retken alku viivästyi noin tunnilla, kun kotoa ei päässytkään lähtemään renkaat alla, vaan ensin piti tassutella keskustaan, Veturille saakka, että sai ilmat renkaisiin. (Pitää varmaan ostaa oma pumppu; tai vaihtaa sisäkumi vanhanmalliseen, kun siinä ilmeisesti on joka tapauksessa jotain häikkää). Välissä piti tietenkin käydä tsekkaamassa Harmonian näyttely, syödä jäätelöt - ja rankan pyöräntalutusrupeaman jälkeen olikin jo lounasaika, joten huoltoasemaruoka osui ja upposi. Kuokkalan kartano oli - harmillista kyllä - kiinni, mutta hevoset kyllä nähtiin ja lopulta päästiin Viherlandiaan saakka. Kahvittelua aurinkoisella terassilla, veden liplatusta ja hurjaa tuulta. Paluumatka sujui leppoisasti Kuokkalan kauppojen kautta rantareittiä takaisin kotiin. Joku idiootti oli hajottanut Mattilanniemen rantaan viinapullon, mutta siitä ja jäisestä vedestä huolimatta uskaltauduin kevyelle kesäkahlailulle ennen kotiin paluuta.

(Juhannuksen alla suoritin täydellisen työn väistelyn: kaiken hyödyllisen sijaan aloin säätää oman blogini ulkoasua uusiksi. Fiksailen loppuun kunhan ehdin palata asiaan...)

torstaina, kesäkuuta 24, 2010

The Dawn Chorus - Carnivalesque


[Pirunkello - Devil's Bell. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Aurinko juhlii taivaalla! Jopa pesuaine- ja minigrip-pussiostoksille lähteminen tuntuu juhlallisen houkuttelevalta projektilta. Pesuaine menee perinteiseen käyttöön pesukoneeseen, mutta minigrippeihin meinaan askarralla kontaktikasvivärjäystä: pussiin lankaa ja väriaineita ja sitten katsotaan, mitä syntyy.

Ensin pitää varmaan tehdä jotain mielikuvaharjoituksia, että selviää feissaripilvestä ohi hyvin käyttäytyvänä ihmisenä.

Omalta osaltani eilisen Shanghai-tilitykseni nosti nimittäin jälleen ajankohtaiseksi se, että viime viikolla kävelykadulla palloilevat Amnesty-feissarit palauttivat muistikuvat viime syksyn chateista ruuhkaisen pääni sisään. Eivät tosin sillä, että olisivat puhuneet juuri tästä asiasta, vaan siitä, että onnistuin tiuskaisemaan epäkohteliaasti aurinkoiselle aktivistille ja podin sitten koko loppupäivän huonoa omaatuntoa hyökkäyksestäni ihmisoikeuksia ja hyvää tarkoitusta vastaan. Jotenkin vain tuo feissari nro. 18 parin kilometrin matkalla koti - grafiikkakeskus sai lopulta pinnani katkeamaan. Minkäänlainen eleviestintä (muualle katsominen, mp3-soittimen räplääminen, kännykkään puhuminen tai edes liioitellut "Älä tule tänne tai puren" -eleet) eivät onnistu kontaktin ottoa estämään.

Yleensä ne ovat vielä nimenomaan noita Amnestyn feissareita, joiden kohdalla pinna katkeaa. Omasta tulosuunnastani katsoen yleensä kaikki Unisefin, Mannerheimin lastensuojeluliiton ja Greenpeacen feissaajat (+ kaikki irralliset tapahtumien ja pikkupuotien mainostajat) tulevat reitille ensin ja ensimmäisten kohdalla vielä jaksaa kohteliaasti olla huomioimattakin. Ensimmäinen Amnesty-feissarikin yleensä pääsee vielä vähällä, mutta se kolmas on yleensä jo se, jolle ärähtää jotain.

Tunnustan samantien, että viime vuonna ärähdin poikkeuksellisesti jo melko alkumatkasta Luontoliiton feissarille, joka asettui liikennevaloissa vaanimaan toiselle puolelle katua - oli aika piinallinen vihreän valon odotus, eikä pään pudisteluni toiselta puolelta tietä auttanut lainkaan. Sinä päivänä tein kaikkien aikojen feissarintorjuntaennätyksen: 32 - parin kilometrin matkalla. Harmittaa vaan, että se varsinainen asia ja viesti jää tuollaisessa tapauksessa aina toiseksi. :(

Voisin tietenkin ottaa oman flyeripinoni mukaan ja kokeilla samaa tekniikkaa kuin puhelinmyyjien kanssa: vastamyyntiä. :D

Tosin eilen ainakin kampus näytti aika vaivattomalta reitiltä. Kun on kirja mukana ja voi tarvittaessa pysähtyä lukemaan sitä, ja kun aurinko paistaa ja linnut laulavat, edes ne ilmaiset halausten jakajat eivät niin hirveästi jaksa ärsyttää. ;)

---

(No, johan tässä on tullut otettua esiin sekä kansainvälisiä ihmisoikeuksia että yksilön oikeutta omaan rauhaan - tarkoittaakohan tämä, että olen saavuttanut YKOTin statuksen? (Yhteiskunnallisesti Kantaa Ottavan Taiteilija) :D )