keskiviikkona, syyskuuta 08, 2010

Taivas mustana, vaatteet puhtaina (siis mustina)

Tänään oli tarkoitus lähteä Sienan ekskursiolle, mutta eilen illalla katsoimme säätiedotuksia ja huomasimme, että sekä Sienaan että Firenzeen oli luvattu juuri täksi päiväksi hirveää myrskyä: pilviä, pisaroita, salamoita ja synkkyyttä - ei aurinkoa ollenkaan. Koska olimme illalla niin uupuneita päivän kiertelyn ja kaartelun jälkeen, päätimme suosiolla jättää reissun huomiseen. Aamulla sitten heräsin auringonpaisteeseen, mutta olo tuntui vielä liian väsyneeltä ja muutenkin semikuntoiselta paikkakunnalta toiselle liikahtamiseen - tai ylipäätään liikahtamiseen.

Vaikka aurinkoon heräsin, sitä ei kestänyt kauan. Istuin aamulla lukemassa keittiön pöydän ääressä, kun taivas alkoi tummeta ja jostain kaukaa kuului jyrinää, sitten yhtä-äkkiä kaikki olikin pimeää - ja kun vedin tuulen lonksuttamat ikkunaluukut kiinni, tuli täysi yö. Siirryimme katetulle kattoterassille nauttimaan loput aamukahvista, kuuntelemaan sateen ropinaa ja katsomaan, kuinka pilvet ajoivat toisiaan taivaan läpi ihan käsittämätöntä vauhtia. Varttitunnin päästä aurinko palasi kuumottamaan, mutta sitten pian sama toistui uudelleen. Reprise. Reprise.

Kaikin puolin on tuntunut mahtavalta vain olla asunnolla ja lueskella, piirrellä ja kirjoitella (- ja pestä pyykkiä: siihen ei muka ole ollut tähän asti aikaa). Katettu kattoterassi on ollut tähän asti luksusta, jota emme ole voineet juurikaan käyttää (paitsi pyykin kuivattamiseen), koska auringon porottaessa siellä voisi yhtä hyvin leikkiä saunovansa. Mutta heti kun aurinko menee piiloon, terassilla on ihan siedettävän lämpöistä, vaikka olisi lämmin ilmakin. Lisää tällaisia päiviä!

Ystävä oli tänään visiitillä kaupungissa; olisi ollut hienoa nähdä täällä ihan toisessa ulottuvuudessa kuin normaalisti, mutta itselläni aamu meni väsyneessä tokkurassa ja kävi ilmi, että ystäväkin oli kuumeen kourissa. Joten ei tapaamista tällä kertaa.

Muutaman artsuiluun liittyvän asiankin olen saanut järjestettyä: Anne-ystäväni haki myymättömät teokseni pois Art Fair Suomesta ja lupasi säilyttääkin niitä, kunnes pääsen Helsinkiin, ja varasin majoituksen itselleni Helsingin näyttelyn pystytys- ja avajais- reissulle, joka on jo melkein buukattu täyteen palavereita.

Ei kommentteja: