maanantaina, marraskuuta 13, 2017

Töissä / Working


Jälleen kerran: kun olisi kirjoitettavaa, ei ehdi kirjoittaa. Loka- ja marraskuu ovat olleet työtä täynnä ja kaasun saa pitää pohjassa vielä melkein vuoden loppuun. Lokakuussa viimeistelin pieniä vedoksia yhden seinän Kuukauden taiteilija -näyttelyyni Galleria Beckerille, ja  työskentelin myös Höyry-gallerian joulukuisen näyttelyni teosten kanssa. Lokakuun lopussa kävin viemässä muutaman teoksen Palokkaan Galleria Palkkiin, Jarmo Laaksosen kokoamaan Juuret Palokassa -näyttelyyn ja pari päivää myöhemmin kävin ripustamassa Beckerille pienet työni. Sen jälkeen olenkin yrittänyt työskennellä ihan täysipäiväisesti vain ja ainoastaan Höyry-gallerian näyttelytöiden parissa.

Paino sanalla yrittänyt - elämässä on taas asioita, jotka ovat saaneet mielen harhailemaan muualla. On outo tunne, kun periaatteessa tekee juuri sitä mitä haluaakin, mutta silti välillä tuntuu kuin tervassa tarpoisi. Kun ei saa mieltään pysymään työn ääressä, vaan se harhailee toimintakyvyttömänä niissä asioissa, joille ei voi mitään. Välillä tahtoisin ripustaa pääni vähäksi aikaa naulakkoon ja ryömiä peiton alle pimeään kuuntelemaan musiikkia kuulokkeet korvilla ja ulkomaailma ulos suljettuna. Näinä hetkinä sitä vain toivoo, että olisi ne viimekesäiset pinot pahveja vielä odottamassa leikkaamista, tai jotain muuta mekaanista työtä, johon voisi keskittyä kokonaisen päivän päänsä käyttämisen sijaan.

Viime lauantain Tourulan kuvataiteilijoiden avointen ovien tapahtuma sai sentään vähän harhautettua tätä epäfokusoitunutta mieltä. On ihan tavattoman virkistävää tavata ihmisiä, jotka saavat teoksistani jotain - ehkä jotain sellaistakin, jota ei oikein sanoin voi selittää. Tällaisista tapaamisista saa merkityksen sille tahmealle pakottamiselle, mitä töiden ääreen pääseminen välillä on - ja kas kummaa, työn ääreen palaaminen tuntuukin jälleen mukavalta.

Ja toisaalta: olen löytänyt myös itse lohtua omista teoksistani. Höyry-gallerian joulukuista näyttelyä varten tyhjennän ideoita pöytälaatikostani. Välillä raskaampaakin, mutta pääosin aika paljon kevyempää kuvitusmaista juttua, jonka tekeminenkin tuo hymyn huulille.

Pieniä Suuria asioita.

---

Once again the same thing: when there's something to write about, there's no time to write. Both October and November have been filled with work and my calendar is filled right until the end of year. Last month I finished small prints for my one-wall Artist of the Month exhibition at Gallery Becker, and at the same time I worked with my new artworks for my exhibition in December at the
Höyry Gallery. At the end of October I brought a couple of my artworks to Gallery Palkki in Palokka, where I went high school, and a few days later I hang my tiny prints at Gallery Becker. After that I've tried to work fully and only with the prints going to be shown at the Höyry gallery.

The emphasis on the word tried - my life is filled again with some things, that have made my mind travel to everywhere else but work. It's weird when you're quite doing what you really want to do, but still it feels so heavy it's almost impossible. When you can't get your mind to stay in work, but it just wanders unleashed and forceless in just the thoughts that you really can't do anything about. There are those moments when I'd just like to put headphones on and crawl under covers to listen some good music and keep the outside world totally outside. In those moments I just wished that the large amounts of cardboard, that were so annoying in our flat last summer, were still here and I could just cut them all day through - or if there was any other mechanical work that I could do, instead of using my head all the time.

Though, last Saturday's Tourula Artists' open doors day helped this unfocused mind a bit. It was really really refreshing to meet some people who can get something out of my works, even if they can't put it into words what that something is. This kind of meetings with people gives some kind of purpose to that heavy feeling which sometimes prevents to get to work - and suddenly getting back to my pictures feels nice again.

And also: I've found some comfort from my own works too! For the December exhibition I'm currently getting back to my old sketches and unfinished projects. There is some heavier stuff, but mainly the images are light illustration-like things, which bring smile to my face when I'm making them.

Those Little Great things.



maanantaina, lokakuuta 02, 2017

Viikko alkaa lomapäivällä / Starting the week by having a day off



Loppu hyvin, kaikki hyvin. Hygge 2017 -osastostani tuli ihan siedettävän näköinen, kun päällystettiin koko osasto A0-kokoisilla papereilla: kiinnitys tapahtui yksinkertaisesti nitomalla ne seinäkkeeseen kiinni. (Olisin tietenkin voinut vähän edullisempaakin paperia käyttää, mutta nytpähän on taas materiaalia uniikkivihkoihin, joita jälleen telkkaria katsellessani voin iltaisin näprätä.) Hämäräähän osastolla oli koko tapahtuman läpi, kun tein tilannearvion (olla hankkimatta maksullista valaistusta) perjantaina ripustusaikaan, kun hallin valot olivat vielä päällä, enkä osannut yhtään arvioida, että kun lauantai-aamuna saapuisin paikalle messuilumielellä, valot olisikin himmennetty "tunnelmalliseen" hyggehimmeyteen. No, hätäavuksi otettiin kotoa se valo, joka irtosi ja jonka pystyin minisähköliittymääni kytkemään: pari pattereilla toimivaa Clas Ohlsonin lediketjua ja yksi himmeävaloinen pöytälamppu. Onneksi huumoria riitti niin itsellä kuin asiakkailla, eikä lopputulos ollut lopulta yhtään hassumpi. Teosten nimiä ei kyllä kukaan nähnyt lukea, mutta siinäpähän tuli sitten jutusteltua.

Kaappasin itselleni käyttöön myös ihmeellisen metrin mittaisen näköesteen, jota ei osaston alkuperäisissä piirustuksissa ollut, mutta joka oli siihen sitten jostakin ilmaantunut. Ensiharmituksen jälkeen se ei ollutkaan yhtään paha juttu: ylimääräinen metri Café-Bistro Miniprintille - ne kun ovat vähän värikkäämpiä huomionkaappaajia ja näkyivät tuossa hyggevalaistuksessakin metrejä kauemmas.

Itse tapahtumaan ei valitettavasti mikään suuri yleisöryntäys ollut. Välillä oli melkein kiusallisenkin hiljaista... mutta toisaalta, enpä ole muilla messuilla ehtinyt itse istumaan kaikessa rauhassa hierovassa tuolissa ja askartelemaan kuurankukkia viereisellä Taito-keskuksen osastolla! Eikä se ihmisten määrä, vaan laatu: viikonloppuun mahtui jälleen aivan uskomattomia kohtaamisia ja ehti rauhassa jutella melkein kaikesta maan ja taivaan välillä. Tarpeeksi moni teokseni löysi uuden kodin, etten jäänyt tapahtumasta varsinaisesti miinuksellekaan (= osaston sain maksettua teosmyynnillä, vaikka palkkaa viikonlopun työstäni en saanutkaan - mutta se nyt on jo ihan vakio näissä hommissa).

Moni asia meni vähän vierestä, mutta silti tuli naurettua sekä osastollani vierailleiden että naapuriosastojen kanssa niin valtavasti, että poskiin alkoi sattua. Se ei ole huono merkki lainkaan.

Nyt maanantaina olen hyggeillyt kotona villasukat jalassa ja kurkkutabletti suussa. Päivä menee nopeasti, vaikkei tee mitään (paitsi seurannut masentavia uutisia sekä Espanjasta että USAsta).

Huomenna muutama vedostoimitus Galleria Beckerille / taidelainaamoon, teosten laittaminen paikalleen ja mini-inventaario työhuoneella, teosten pakkaaminen Kakslauttaseen ja pahvilähetyskin on tulossa. Keskiviikkona ajattelin jälleen viettää vähän relamman päivän, mutta sitten - täysin uusien teosten pariin!


Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu


All well that ends well. I managed to get my Hygge 2017 booth tolerable with covering the whole booth with a0 sized cream white papers: we just stapled the papers to the walls. (Of course it could have been much wiser to use some cheaper paper, but now I'm having new material for my unique notebooks that I can continue working with while watching telly.) On Friday evening, while we were setting up the booth, I estimated that I would do just fine with the existing general light, it was a bit shady but I wouldn't use another hundred euros for extra light - but I didn't guess at all that when I'd arrive to the place on Saturday morning, the lights would be dimmed to about half for this very atmospheric "hygge ambiance". Well, I grabbed the only battery-lights at home, as well as one dim-lighted desk lamp. It wasn't the most sophisticated solution, but not so bad as you could think, and my clients and I had a laugh about it. A lot. No possibility to read the pencil written names of the artworks but it was a great way to start the conversation.

I also conquered the extra wall that had appeared next to my booth (which wasn't at the original floor plan, when I decided to book the booth). After the irritation first, it turned out to be quite good thing: an extra wall for my Café-Bistro Miniprint illustration works - they are a lot colourful than my 'serios' art and were seen a lot further in that hygge lighting.

Unfortunately, not too many people found their way to the event. It was almost awkwardly silent now and then... but in another hand, in no other events I haven't got enough time to get myself a treat in a massaging chair or go and do some crafts on the booth next to me. And it's not really about the quantity but the quality of the people I met: there were some amazing moments and enough time to talk about nearly anything. And the biggest plus was, that enough many of my artworks found a new home, and I did make some profit, kind of (= I did pay my booth with the sales, even I didn't get enough for my work through the whole weekend - but that's kind of constant in this job.)

A lot of things were a bit out of tune, but still I did laugh so much through the weekend, both with the visitors at my booth and the next booth neighbors that my cheeks started to hurt. Not a bad sign.

Now, on Monday, I have hygged my way through the day wearing woollen socks and sucking a throat pastille. The day has passed fast even I haven't done anything (but watched the sad, sad news, both from Spain and from US). Tomorrow I'm going to take a few print deliveries to Gallery Becker, and then put everything on their places at the studio, with some mini inventory, and packing a few artworks to Kakslauttanen - and some cardboard is arriving. On Wednesday I'm going to have a bit easier day again, but then, on Thursday - I'll get to work with totally new artworks!

keskiviikkona, syyskuuta 27, 2017

Takaisin töissä / Back to work



...Enkä mitään viikon taukoa ehtinyt pitää. "Tauko" alkoi sillä, että eteen alkoi sataa kaikenlaista pientä pikaisesti korjattavaa. Osan olisi voinut tietenkin lykätä kalenterissa eteenpäinkin, mutta ajattelin, että mieluummin hoidan asioita vähän kerrallaan semikiireettömästä kuin sitten parin päivän päästä panikoin niiden kanssa.

Korjailin myös huomaamiani pieniä juttuja, jotka ovat saaneet odottaa sitä legendaarista parempaa aikaa, ja samalla jouduin virran vietäväksi yllätystehtävästä toiseen. Habitaressa muutamakin asiakkaani kertoi, että sivuiltani on vaikea löytää teoksia, kun teossarjasivuilla ei ole otsikoita. Menin tarkistamaan, ja kas kummaa, otsikot ovat vain hävinneet johonkin. Puoli päivää css-tyylejä turhaan räplättyäni päädyin lisäämään otsikot manuaalisesti sivuille. Siinähän yksi "lomapäivistäni" hujahtikin tuosta vain. Otsikointia tehdessäni huomasin, että kaikki Poissa-työni ovat kadonneet sivulta samalla, kun sivun galleriasysteemi on muuttunut. Toinen päivä meni niiden laittamisessa uudelleen verkkoon - onhan niitä sentään kaksisataa. Nyt ovat Poissa-teokset jälleen esillä, mutta sivulta puuttuvat vielä tiedot siitä, mitkä ovat myyty tai vähissä. Palaan siihen joskus tässä lähitulevaisuudessa.

Vuoden naiveimman ajatuksen palkinto menee pitkään hallinneelle käsitykselleni siitä, että selviän ensi viikonlopun Hygge2017-tapahtumasta rennosti hyggeillen. Ajattelin, että vain vien Habitaressa olleen satsin muutamilla päivityksillä ja karsinnoilla paikalle, lunkisti hyräillen ja karkkia syöden, ja siinä se. Tottakai suora tie tukkiutui heti alkuunsa muutamiin käytännön juttuihin ja kiertoteiden etsiminen on ollut vähän takkuista. Viimeisin haaste tuli eilen: OSB-levyseinien peittäminen jotenkin - kun niitä ei saa esimerkiksi maalata. Ihan omaa tyhmyyttäni saan tästäkin syyttää: taas oletin, enkä tarkistanut. Osastoa varatessani näin pikkuruisen kuvan puurakenneosastosta ja jotenkin vain oletin, että seinät ovat varmaankin koivu/havuvaneria tms. silmää miellyttävää (koti-teemainen osasto, ajattelin automaattisesti kotona viihtymistä ja siihen liittyvää estetiikkaa). Moni muukin levyvaihtoehto kävi mielessä, mutta ei kuitenkaan ihan itsensä värinen suurlastulevypuriste... Se on siis sitä samaa levottoman näköistä puulastupuristetta, mitä näkee kaikilla rakennustyömailla.

Menin muutenkin tätä messua kohti Habitare-asetuksilla: bonuksena tajusin vasta varsin myöhään, että tähän valmisosastoon ei kuulu ilman lisämaksua valaistusta ja mattoa (toisin kuin Habitaressa), joten luvassa taitaa olla sofistikoituneen "lämmin taidekokemus kotiin" -osaston sijaan hämärä takapihan taidevajaparakki, jossa vielä sitten kaupanpäällisiksi nurkassa nököttää nuutunut ja flegmaattinen taiteilija.

Kaikenlaisten pikkuprobleemien kanssa räpeltäminen väsyttää tällä hetkellä niin paljon, että en meinaa kuulla, kun optimisti jossain sisälläni huutaa, että nämä kaikki ovat pikkuprobleemeja, ja ne on ylipäätään tehty sitä varten, että pääsee soveltamaan luovuuttaan.

Joka tapauksessa, tervetuloa taideparakkiini Hygge2017-tapahtumaan ensi viikonloppuna!

---

...Well, I didn't get to have any break. My 'break' begun with all kinds of small errands starting to pile in front of me. I could have left some of them to do later, but I thought that I rather make them in no rush now than in panic mode a couple of days later.

I also started to fix some smaller things, that have long-waited better time, and went with the flow from one surprise task to another. At Habitare a couple of my clients told, that they've found it hard to find any print series from my website, as there aren't any headlines in any of the pages. I went to check upon this, and yes, somehow all the headlines had vanished. After trying several hours to solve the problem with css I ended up to add the headlines manually to each page. That took one of my 'holidays' just like that. While I was working with headlines I also noticed that all of my Absent prints were missing from the website since the gallery system had changed. I spent the second day remaking the site - there are 200 of them, so it took some time. Now they are all shown again, but the sold out / only few left infos are still missing from the page. I'll have to return to the matter sometimes soon.

The prize of the naiiviest thought of the year was my long-dominated assumption, that I would just hygge my way through the following weekend's Hygge2017 lifestyle event (where I have booth D204). I had planned just to update and edit stuff I had with me in Habitare, relaxing and eating candy, and that's about that. Of course the straight forward road was blocked with a few practical stuffs that I couldn't forsee in anyway, and it has been a bit hard to find roundabouts. The latest challenge revealed itself yesterday: how to cover the OSB walls, when you can't paint them. It's my own stupidity: once again I assumed things and not verified how it is. When I booked the booth I just saw a tiny photo of a 'timber booth' they had to offer, and I just somehow assumed that the walls must be birch plywood or something else more eye-pleasing (the theme of the area is home, so I instantly thought about the aesthetic surroundings while you are spending time home). Well, I thought about some other timber panel options, but oriented strand board was not one of them... It is the same busy-looking flakeboard you can often see in building sites.

I had my Habitare settings ruling my head also otherwise... I realized quite late that the spotlights and carpet are extrapaid option (not included like in Habitare), so I'm guessing that instead of sophisticated 'warm art experience for your homes' themed booth I had planned, I'm offering a shady backyard art shed experience, with a very tired and flegmatic artist sitting mute in the corner.

These all kinds of small problems are making me so tired, that I almost can't hear the voice of my little optimist inside me: these are all small things and any problems are made for you to use your creativity.

Anyway, welcome to my art shed in Hygge2017 next weekend!

torstaina, syyskuuta 21, 2017

Viikon tauko / A week off


Suurkiitos kaikille Habitaressa osastollani käyneille - ja etenkin niille, jotka antoivat uuden kodin teoksilleni! Kyllä tuo viiden päivän messusessio on aina sen verran sekoittava kokemus, että pitäisi pitää kokonainen kuukausi lomaa sen jälkeen (ja miten kummallinen kokemus: samanaikaisesti aivan tolkuttoman uuvuttava ja piristävä, kun kokopäiväinen läsnäolo ja keskustelu yhtäaikaisesti väsyttää ja tuo ihan uudenlaista virtaa). Mutta viikkokin riittää, ja siihen tässä on mahdollisuus ennenkuin tasan viikon päästä torstaina alkaa Hygge2017-osaston D-204 rakentaminen. Viisipäiväiseen Habitareen verrattuna se on kuitenkin kahden päivän tapahtumana lasten leikkiä, ja kun illaksi ja yöksi pääsee kotiin omaan petiin nukkumaan, kevyeltähän tuo meininki tuntuu.

Lisätietoa Hyggestä: facebook.com/events/1673640822933403 - tulkaahan moikkaamaan!

---

A Big Thanks to all of you who visited my booth at Habitare - especially big thank you for all you who gave a new home to my artworks! The five-day fair session is always so brain-messing experience, that I should really have a whole month off afterwards (and how strange experience it is: both totally exhausting and cheery at the same time, when being there and chatting all day long for five days in a row both makes you tired and brings you totally new kind of energy). But one weeks rest is enough, and that I can have, before building my Hygge2017 booth D-204 will start on Thursday next week. Compared to the five-day Habitare, this two-day Hygge feels much easier, and I'll get to my own home and own bed for the night, so seems to be much lighter in general.

More info about Hygge: facebook.com/events/1673640822933403 - please come visit me!




sunnuntaina, syyskuuta 10, 2017

Tiellä Habitareen / On my way to Habitare





Viime viikolla vastasin aloittelevan taideopiskelijan koulutehtävähaastatteluun, joka käsitteli taiteilijan ammattia hyvin laajasti. Yksi kysymys oli: "Luomisen ohella minkä muun taidon koet erittäin tarpeelliseksi?"Vastaukseni tuli sadasosasekunnissa, täysin miettimättä: "Pakkaustaito."

Mistähän johtuu?

Huomenna lähtee auto kohti Helsinkiä ja Habitarea, ja itse menen perässä junalla, kun en mahdu autoon tavaroitteni sekaan. Onneksi on melkein kokonaiset kaksi päivää askaroida osasto (3c20) pystyyn. Ja onneksi tänään nukuin piiiiiitkään, ja vietin levollisen sunnuntai-aamun pitkän tv-brunssin äärellä. Vielä on valtavasti kaikenlaista pientä tekemistä, mutta melkein kaikki sellaista kivaa ja aivoja vaatimatonta mekaanista, jonka voi tehdä olohuoneen sohvalla telkkarin ääressä istuen.


----

Last week I was interviewed by a new art student for her schoolwork, about the profession of artist. One of the questions was: "Besides creating, which other skill you find very important?" My answer came to mind instantly, without thinking at all: "Packing skills."

Wonder why?

Tomorrow our car leaves towards Helsinki and Habitare, and I will follow by train, because I can't fit amongst my art. :D Luckily we have a two whole days to set up the booth (3c20). And I'm so happy I got to sleep laaaaate this morning, and spend a slow morning with a long tv-brunch. There's a lot of all kind of small chores to finish, but almost all of it is easy and sort of I-don't-have-to-use-my-brains kind of stuff, that I can do on living room next to telly.


keskiviikkona, elokuuta 30, 2017

Jyväskylän Designtorilla ja Habitaressa / At the Jyväskylä Designtori and Habitare



Kolme viikkoa Berliinissä hujahti ohi tuosta vain. Siellä jos missä sormet syyhysivät päästä kirjoittamaan blogia, mutta ilman nettiyhteyttä... Tabletilla kirjoittaminen ei koskaan ole tuntunut luontevalta, ja kun yhdistin läppärin mobiiliverkkooni, se oitis alkoi ladata jotain vuosisadan megalomaanista (gigalomaanista?!) Windows-päivitystä, enkä uskaltanut toista kertaa konetta verkkoon tyrkätä. Ja nyt kun pääsi kotiin, elämä ei riitä sanoille, se on taas pakkaamista ja roudaamista tulvillaan. Joskin ihan hyvillä mielin sitä teen.

Tarkoitus oli ottaa muutamia uniikkeja, Berliinissä maalaamiani pieniä töitä myyntiin jo ensi viikonlopun Jyväskylän Designtorille, mutta en yksinkertaisesti taida ehtiä viimeistellä ja pakata niitä. Pöydän laittaminenhan on jo ylihuomenna! Vedoksia sain kyllä jo työhuoneelta tänään noudettua rankkasateen rätkiessä parastaan (tottakai ulkona nyt paistaa aurinko) ja uusia vihkojakin (kannet testivedoksistani) tässä iltaisin saanen muutamia väkerrettyä.

Tositehot kuitenkin säästelen Habitareen. Se on itselleni yksittäisenä toimijana aina ihan valtava ponnistus, ja kun kolmen viikon tiukan residenssirupeaman jälkeen aivotoiminta on taas aikalailla kapoista ja suoraa viivaa vain, koitos jännittää viime vuotta enemmänkin. Olen tosi iloissani siitä, että sain ennen residenssireissuani niin paljon siihen liittyviä töitä hoidettua alta pois, kun ihan perusasiatkin tuntuvat kangertelevan mielessä. (Sain muun muassa vietyä kehystämöön Habitaressa ensi kerran esille pääsevän Kun hevonen halusi piiloutua kukkiin -työn, jonka esittelen lähiaikoina omalla Habitare-FB-tapahtumasivullani.)

(Tätä kirjoittaessa käyn pisteen napautettuani välillä leikkaamassa aina muutaman vedoksen. Paperi on yllättävän kova vastus: se on ihan järjettömän painavaa kannettavaa ja sen leikkaaminen giljotiinileikkurilla voi saada niskat sellaiseen jumiin, että tokeneminen kestää viikkoja. Siksi tällä kertaa työn tekeminen on melkoista säntäilyä paikasta toiseen, mutta toisaalta: enpä vielä ole ihan mahdottoman kiireen edessä, ja kyllä tämä kolmen viikon kirjoitusresidenssin jälkeen maittaa!)

Jyväskylän Designtori
Lauantai 2.9.2017 klo 10-16
Torikeskus (Väinönkatu 11)
FB-tapahtuma

Habitare 2017 / osasto 3c20
13.-17.9.2017 Helsingin messukeskus
Oma FB-tapahtumasivuni (jota soisin levitettävän mahdollisimman paljon!)

---

Three weeks in Berlin went past just like that. My fingers were already moving, waiting to get to write my blog, but wihtout wifi... I've never felt easy to write with my mobile, and when I shared my mobile data with my laptop, that idiot started uploading huuuuuge update for Windows, and I was afraid that I would be debted for life because of that - so I plugged my laptop offline. And now when I'm back at home, there's no time in life for words; my life is just packing and transporting things from one place to another again. I'm very happy about it, though.

I had planned to bring some of the unique artworks I made in Berlin already to the Jyväskylän Designtori next weekend, but now I'm noticing, that it's simply too short time to finish and pack them. I'll have to go fix my desk already the day after tomorrow! However I did manage to get some print from my studio today, at the most horrible rain ever (of course now it's sunny), and I'll probably get some new notebooks made (with covers of my testprints) in the evenings.

But I'll save the most of my energy to Habitare. That is a huuuge thing for me, as I'm having a booth on my own, and because after a three week residency my brain activity is just a narrow straigt line, I'm even more nervous than last year. I'm very happy about the fact, that I got so many jobs finished before my residency, because now it feels that even the most basic things are being too hard for me. (I for example finished and brought to my frame shop a very new work When a Horse Wanted to Hide in Flowers which I will introduce in Habitare for the first time, there will be a sneak peek at my personal Habitare FB event page).

While I'm writing this I'm at the same time cutting my prints - a few prints after one sentence. The paper is surprisingly tought thing to fight with: it's insanely heavy to lift and if you cut it with guillotine cutter, you may just have the kind of pain in neck that doesn't go away for weeks. So, this time, again, my working is running from one spot to another, but then again: I'm not facing an impossible hurry yet, and after three weeks of writing residency, it's perfectly fine!)

Jyväskylän Designtori
Saturday, September 2, 2017, 10am-4pm
Torikeskus (Väinönkatu 11, Jyväskylä)
FB-event

Habitare 2017 / booth 3c20
13.-17.9.2017 Helsingin messukeskus (Helsinki fair centre)
My own FB event page (I'd be happy to see you share it!)




lauantaina, elokuuta 05, 2017

Voi ihme tätä elämää / I'm just wondering about my life...



Niin kuin vannoin, että oppisin jättämään aikaa projektieni / prosessieni välille, jotta ehtisin joskus nauttimaankin työni hedelmistä... Koko heinäkuu oli melkoista myllytystä, mutta tästä kuluneesta viikosta en varmaan muista jälkeenpäin yhtään mitään. Viime viikonloppuna istuin koneen ääressä kirjoittamassa kirjoituksen perusopintojen viimeiset tehtävät läpi, kun opinto-oikeuteni päättyi heinäkuun viimeisenä. Ensin ei ollut edes minkäänmoista kiirettä, kun olin varannut työlle vielä maanantainkin, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että lähden jo maanantai-illaksi Helsinkiin, koska jos joudun heräämään aamuviideltä ehtiäkseni ripustamaan Grafoteekin pikkunäyttelyni, eihän siitä mitään tule. Joten kirjoitin sormet vipattaen lauantaista maanantaiaamuun, menin nukkumaan neljän maissa, matkasin iltapäivällä Helsinkiin, ja tiistaina ripustin Grafoteekin näyttelyn, nousin viiden bussiin Jyväskylään ja olin illalla kotona kymmenen tienoilla. Sitten parin päivän asiantoimitusmaratoni Berliinin näyttelyä varten, jonka seurauksena eilen sain julisteen käsiini ja työtkin jo pakattua. Enää on jäljellä muu pakkaaminen, ja kaikki ne pienet rästityöt, joita olisi nyt päivässä runtattava noin viiteen tuntiin. En ole pariin päivään edes ajatellut mitään, edennyt vain to do -listalla yksi asia kerrallaan ja yrittänyt olla ajattelematta tekemisiä mahdollisimman vähän.

(Ja kun olin vielä haaveillut vähän valmistelevani Habitaren (Helsingin messukeskus 13.-17.9.2017 / osasto 3c20) ja Hyggen (Jyväskylän Paviljonki, 30.9.-1.10.2017 D-204) osastojeni mainontaa, puhumattakaan heti näyttelyresidenssini jälkeisestä Jyväskylän Designtorista (2.9.2017), johon onnistuin myös heinäkuussa ohimennen ilmoittautumaan...)




Mutta hopeareunat! Vaikka tekemisestä ei ole ollut pulaa, stressi ei ole tuntunut pahalta - vaan päin vastoin, tämähän on ollut suorastaan nautinnollista aikaa! Grafoteekin näyttelyripustus oli ihan tavattoman mukava homma. Sain maanantai-iltana nukuttua hotellissa edellisen yön valvomisväsymykset pois, ja seuraavana aamuna pääsin galleriaan sekä hyvin nukkuneena että runsaan aamupalan nauttineena. Ripustus sujui näpsäkästi henkilökunnan avulla, ja missään välissä ei tullut kiireen tuntua.

Erityisen ylpeä olen Hyvän ja pahan kyynelpuun ripustuskaaviosta, jonka tein työhuoneella jo pari viikkoa sitten. Käytin paperina Bilteman pakkaussilkkipaperia (jotain muuttopaperia tms.), joka ei paina paljon mitään. Teippailin siitä yhteen seinän mittojen mukaisen yhtenäisen pinnan, johon asettelin pienet työt, kunnes layout oli valmis. Piirsin tussilla paperiin töiden ääriviivat, kirjoitin niiden nimet ja mittasin jokaisesta niiden naulan paikan, jonka merkkasin paperiin myös. Paperi lähti viikattuna pienten töiden mukana Grafoteekkiin, missä ensi töikseni teippasin sen seinälle paikalleen yläreunasta (ja koska paperi on niin tolkuttoman kevyttä, se pysyi paikallaan ihan vain muutamalla maalarinteipin palalla). Nakuttelin naulat paperin läpi, ja poistaessani paperia laitoin teosten nimet maalarinteipillä naulojen alle. Jonka jälkeen vain nostelin työt paikalleen. Olihan etukäteisvalmisteluissa vähän työtä, mutta kyllä se nopeutti niin hurjasti ripustusta, että otan jatkossakin tämän käyttöön tuollaisten moniosaisten juttujen kanssa. Ja miksei vaikka messuosastoja suunnitellessakin?

Grafoteekin Kuukauden taiteilija -näyttely on siis paikallaan (Pieni Roobertinkatu 10, Helsinki) 27.8. saakka. Mutta nyt vielä viimeiset pinnistykset, jotta pääsen maanantaina ripustelemaan Kyyneltarhaani Galerie Pleikuun, Berliiniin. Se kukkii 26.8. saakka. Tervetuloa käymään - ja avajaisiin, jotka ovat tiistaina 8.8. klo 19. Facebook-sivultani löytyy piakkoin ajankohtaista tietoa!


---

I did promise myself, that I would leave some space between my projects / processes, so I could also find some time to enjoy my accomplishes too... The whole July was quite a ride, but it was this last week, that I probably won't be remembering anything about later. Last weekend I sat writing my last essays to my writing class (basic studies), as my study licence in open university ended July 31. First I didn't even have any kind of hurry, since I had marked also Monday for my writing day - but then I start to think, that I should leave to Helsinki already on Monday, because otherwise I should wake up at about five am to get myself early enough to Grafoteekki in Helsinki, to set up my small exhibition, and that sounded quite horrible. So I just wrote and wrote from Saturday until Monday morning, went to bed in about four am, took a train to Helsinki in afternoon, and on Tuesday I set up my Grafoteekki exhibition, after which I took a bus to Jyväskylä at five pm, and returned home at about ten. Then I had this few days working/chore marathon for my Berlin exhibition, and yesterday I finally got the poster and all my artworks packed. Only those tiny tiny things to do, and all those other jobs that I have missed during this weeks, and that I should now try to do in just about five hours. I haven't thought nearly about anything in these few days, just crossed one thing after another from my to do list. And I just try to continue that way.

(I just had planned to prepare a little bit the publicity thingies for my Habitare (Helsinki Fair, September 13-17, 2017, 3c20) and Hygge (Jyväskylä Fair September 30 - October 1, 2017 - D-204) booths, or me taking part to Jyväskylä Designtori on September 2, 2017.




But those silver linings! Although I have had even too much to do, the stress hasn't felt bad at all - on the contrary, it has felt even enjoyable! The exhibition set up at Grafoteekki was absolutely great. On Monday evening I got some sleep after the staying awake process last night, and next morning I got to the gallery well-slept and after generous breakfast. The set up went easily with the help of stuff, and there was not any kind of rush throughout the day.

I'm especially proud of my plan for the Tree of Tears of Good and Evil, which I finished at my studio already about two weeks before. I used some very thin and light Biltema wrapping tissue of which I taped a sheet exactly the size of the wall. I then placed the artworks to it, until the layout was finished. I drew the outlines of the artworks on paper, as well as the places for nails, and wrote their names. I sent the paper folded to Grafoteekki with exhibition works, and when I arrived to the gallery, I hanged the paper to the wall attaching it from the top with painter's tape (and since it's so very light, I didn't need that much of tape). Then I just hammered the nails through paper, and taped the names next to the nails when I removed the paper. Then I just placed the works on the wall, one by one. The prework was quite laborious but it made the setup itself so much faster, that I will use this later - maybe also with planning the fair booth layouts...

So, the Grafoteekki Artist of the month exhibition is open until August 27, 2017 (Pieni Roobertinkatu 10, Helsinki). But now I have to finish those little things to get to setup the Garden of Tears to Galerie Pleiku, Berlin, on Monday. It will be growing there until August 26. Welcome to visit - and to opening, of course, on Tuesday August 8, at 7pm. Up-to-date info on my Facebook page soon!




.

tiistaina, heinäkuuta 18, 2017

Näyttelyvalmistelua / Preparing for my exhibitions


Sunnuntaina ajattelin, että ehdin ihan hyvin pussittamaan Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamossa olevat irtovedokseni sellofaanipusseihin neljässä aukiolotunnissa. No, pääsin yli puolen välin kyllä, mutta aika paljon jäi tekemättä. (Eikä kaikkia sellofaanipusseja ollut edes mukanani.) Täytyy ottaa jatkokierros tällä viikolla, paremmin varautuneena.

Eilen lähdin työhuoneelle aikomuksenani purkaa Joensuun Galleria Kohinasta tulleet teoslähetykset, tehdä Kyynelpuu-sommitelma osviitaksi tulevaa Grafoteekin näyttelyä varten ja samalla kuvata teokset. Ajattelin, että illalla ehdin vielä hyvin kirjoittelemaan Galerie Pleikun pressimatskut ja muun, ja evääksikin varasin vain pikkusalaatin, jonka halvalla kaupasta sai. Kuuden maissa tajusin, että alkaa olla aikamoinen nälkä ja pääkin alkaa tulla kipeäksi, ja lopulta yhdeksän maissa olin saanut kaikki kuvat valokuvattua ja uudelleen pakettiin Grafoteekkiin lähetystä varten. Loput kaksi näyttelyteospakettia vielä hampaat irvessä puolipurin: tarkistin, että kaikki on suurinpiirtein ehjinä. Sinne ne jäivät lattialle, en jaksanut enää niitä paikalleen yrittää. Olin kotona kymmenen jälkeen.

Eli on se ajan hallinta hukassa itseltänikin. Ei kaikki viiveet näköjään johdu ulkopuolisista tekijöistä. Mutta toisaalta: tilanteelle ei juuri mitään voi. Kun heinäkuun loppu on deadline niin monelle asialle, x määrä asioita vain pitää yrittää tuossa ajassa runtata läpi. Olen sijoittanut ne mahdollisimman tasaisesti kuun loppupäiville. Välillä tulee iloisia yllätyksiä toisinkin päin - ehdin tekemään päivässä jo seuraavankin päivän hommia - mutta yleensä, valitettavasti, menee juuri toisinpäin. Se on kompromissin paikka taas. Ja toivontain. Se toivottavasti löytyy paikaltaan jostain keskiviikon ja torstain välistä.

---

On Sunday I thought, that I have plenty of time to bag all my prints at Jyväskylä Artists' Association's Artotheque into sellophane bags during its four hour opening time. Well, I did get over half of them done, but I still missed a lot. (And I hadn't even taken enough bags with me.) I have to take another round of it later this week, with better preparation.

Yesterday I left to my studio planning to check out the three parcels containing my works, sent from the Gallery Kohina in Joensuu, and to make some kind of rough plan for my Tree of Tears installation for my Grafoteekki exhibition in August, and take photos of the artworks at the same time. I somehow thought that I would have plenty of time to write my press materials for Galerie Pleiku exhibition in the evening, and because I thought I would be only a short time at the studio, I also bought only a tiny salad for my lunch there. At six pm I noticed, that I'm quite hungry and my head is starting to hurt, and finally at nine in the evening I had all the pictures photographed and re-packed for sending to Grafoteekki. I still half-opened the last two parcels from Joensuu: I just checked that everything looks just about right. I left them there, on the floor, I just didn't even try to put everything on their place. I was at home after ten.

So, I have a poor time management skills... But on the other hand: I can't really do much about this. When the end of July is the deadline for so many things, you just have to push yourself to make x amount of things. I've placed them on my calendar, on the rest of the July days quite evenly. Occasionally I have a happy surprise - I get some of the next day's jobs done already - but mostly, sadly, it's just the another way around. Then it's about compromising again. And that one extra day, which hopefully lies somewhere between Wednesday and Thursday.

torstaina, heinäkuuta 13, 2017

Kun menis kerralla / If Only I Had to do Everything Once


Muisto meren rannalta - A Souvenir From The Seaside , 2017


Muutaman "kaikki järjestyy, ehdin kyllä" -päivän jälkeen jälleen hirveän paniikkitilan äärellä. Sen sijaan, että olisin eilen viimeistellyt viimeisen yhdeksästä Kyyneltäjästä ja tänään vienyt sen (muiden kahdeksan kera) kehystettäväksi, eilinen meni taas elämän yllättävien käänteiden viemänä aivan toisin kuin olin suunnitellut, ja tänään olen jumittanut kotona hirveän migreenin kanssa. Onneksi eilisestä selvittiin säikähdyksellä, ja onneksi tämän päiväinen päänsärky on jo laantunut sellaiseksi, että olen jotenkuten toimintakykyinen, mutta yhtä-äkkiä huomaan olevani taas kahta päivää köyhempi. Tajuan, että en ehdi enää kehystämöön viemään edes niitä kahdeksaa työtä, jotka odottavat tuossa valmiina. Aikataulut lipsuvat.

Tuossa maatessani päänsärkyä pois mietin samalla, miten taas näin pääsi käymään. Ajattelin varanneeni omalle tekemiselleni reilusti aikaa, ja olin varautunut myös omiin virheisiini tai ongelmatilanteisiin, flunssaan ja päänsärkyihin, ja niihin elämän odottamattomiin kiemuroihin, joihin ei kenelläkään ole vaikutusvaltaa, ja joita elämä nyt väistämättä kantaa eteen. Aloin miettiä, mihin se aika on oikein hävinnyt. Tajusin, että olen heinäkuun aikana hukannut kokonaiset viisi työpäivää - siis kokonaisen normaalin työviikon - siksi, että asioita ei vain hoideta kerralla.

Esimerkkinä mainittakoon postitse odottamani sellofaanilähetys. Sen piti saapua viime viikolla kotiin kuljetettuna. Tajusin, että osoitteessa ei ehkä ole alaoven koodia, joten kävin varmuuden vuoksi napsauttamassa alaoven auki. Mitään ei kuulunut ja iltapäivällä huomasin, että postin seurantaan oli ilmestynyt tieto siitä, että pakettia oli yritetty toimittaa, mutta sisään ei oltu päästy jonkun esteen takia (esimerkkinä lukittu alaovi), ja että lähetys olisi noudettavana postista seuraavana päivänä. Ajattelin, että joku asukas oli käynyt nappaisemassa oven uudelleen kiinni, joten ei siitä sen enempää. Suunnittelin koko tiukille vedetyn työpäivän uusiksi: koska sellofaanit eivät saapuneetkaan silloin kun piti, en myöskään päässyt illalla pakkaamaan vedoksiani ja viemään niitä seuraavana aamuna postiin. Käytännössä ilta meni vapaa-ajaksi, kun ei ollut tyhjään tilaan mitään sellaista hommaa, jonka olisin saanut siihen aikaväliin mahtumaan, ja jonka olisi voinut jättää sopivasti kesken. Seuraavan päivän hommat siirtyivät päivällä eteenpäin, ja ketjureaktio jatkui seuraaviin päiviin, koska pääsin vasta aamupäivällä noutamaan sellofaanilähetykseni, ja pääsin vasta sen jälkeen pakkaamaan, ja kävelemään uudelleen postiin viemään lähetystä.

Paitsi, että kotona avasin paketin ja huomasin, etten ollut saanut, mitä olin tilannut. Olin tilannut kolmea eri kokoa sellofaaneja useampia paketteja. Koot olivat oikein, mutta jokaista oli vain yksi paketti. Reklamointia, meilejä, kynsien pureskelua stressin kourissa. Ei se mitään, virheitähän sattuu ja asiakaspalvelu oli hyvin ystävällistä ja täydennyssatsi luvattiin lähettää mahdollisimman pian. Saamani sellofaanit riittivät teosteni pakkaamiseen ja pääsin postiin juuri ennen sen sulkemisaikaa.

Maanantaina odottelin sitten täydentävää sellofaanilähetystä. Kävin jälleen jättämässä alaoven auki, mutta tällä kertaa kirjoitin myös ovikoodin kirkkaan oranssille post-it -lapulle ja teippasin sen numerokoodihärvelin viereen. Sitä ei yksinkertaisesti voinut olla huomaamatta, edes parin metrin päästä. Mutta jälleen iltapäivällä seurantaan ilmestyi teksti: "Vastaanottajan luona on ollut este, jonka vuoksi lähetystä ei ole voitu toimittaa." Tällä kertaa keskeytin kaikki työni, ja kävin tarkistamassa: sekä ulko-ovi oli auki että numerokoodi oli näkyvästi edelleen ovessa kiinni. Kirjauduin Postin chatti-palveluun, kerroin, että alaovi on ollut auki ja ovikoodi alhaalla, mutta jos kuskille kuitenkin voisivat toimittaa ovikoodini, koska haluan paketin tänään kotiin. Posti pahoitteli tapahtunutta ja lupasi välittää ovikoodin postimiehelle, joka ilmestyikin ovelleni noin varttitunnin kuluttua. Kysyin häneltä, oliko hän edes käynyt kokeilemassa ovea ja hän sanoi ihan suoraan, että ei - he kuulemma tietävät nämä talot, joissa alaovet on suljettu. Ihan oikeasti: maksan ylimääräistä siitä, että paketti tuodaan kotiin saakka, mutta tosiasiassa postinkantajat eivät edes vaivaudu käväisemään pihassa. He vain kuljettavat pakettia mukanaan päivän turhanpanttina. Nuori postinjakajatyyppi ei oikein tajunnut edes, mitä väärää tilanteessa oli, vaan naureskeli vaan, että eihän he mistään voi tietää, että lukittu ovi onkin yhtä-äkkiä auki. Sain sen käsityksen, että tämä on ihan vakiintunutta toimintakulttuuria (ja onhan se, koska minulla on monen paketin kanssa käynyt näin aiemminkin, en vain noin suoraa tunnustusta ole saanut).

Ongelmani on se, etten osaa keskittyä luovaan työhön, kun joku prosessi on kesken tai odotan jotain, enkä myöskään, jos joku asia jää vaivaamaan. Niinpä tuo maanantaikin meni ihan harakoille: ensin odottelin pakettia, sitten säädin sen toimituksen kanssa, ja loppuillan sapetti niin, ettei oikein pystynyt mihinkään. Onneksi aamulla sentään tiesin, että päivä menee pakettia vahdatessa, joten keskitin siihen paperihommia ja maksoin laskut (kuten aina teen, kun odotan lähetystä). Mietin vain, että jos kaikki olisivat hoitaneet osuutensa / työnsä hyvin, olisin saanut sellofaanit yhdessä lähetyksessä, yhtenä päivänä kotiin mutkattomasti toimitettuna, ja käytännössä olisin selvinnyt prosessista pienin ajallisin vaurioin - käytännössä  hukkatunteja ei olisi tullut yhtään. Puhumattakaan muista viime aikojen pieleenmenneistä prosesseista, jotka ovat kerryttäneet näiden hukkapäivien määrää.

Olen niin kurkkuani myöten kyllästynyt siihen, ettei asioita tehdä kunnolla. Ei ole mitään stressaavampaa kuin viivata asia yli to do-listalta huomatakseen parin päivän päästä, ettei sen hoitaminen kerralla onnistunutkaan. Lista ei tunnu lyhentyvän ollenkaan, vaan samaa asiaa pyöritellään parhaimmillaan useita kertoja. Vaikka osa bumerangimeiningistä johtuu selkeästi vain inhimillisistä virheistä (jotka sallittakoon), samalla tuntuu, että ihan silkka välinpitämättömyys ja ajattelemattomuus - ja laiskuus - ovat syypää ihan hälyttävän isoon määrään vastoinkäymisiä.

(Ärrinpurrin. Helpotti. Tämän postauksen kirvoitti se, että aamu alkoi sillä, että lähettämäni lasku oli hävinnyt ja piti lähettää toisen kerran; sitten sain perintäuhkauksen maksamastani laskusta ja lähetin sitä varten kuittikopion maksusuorituksesta; sitten vaivuin vain päänsärkykoomaan vuoteen pohjalle. Mutta hei, työhuoneen remonttimiehet pirauttivat eilen, että työhuone on käyttökelpoinen. Soittivat, kun olivat luvanneet soittaa. Valonpilkahdus.)

---

I'm just ranting about why nothing goes well with first trying. After a few pleasant 'everything will go ok, I have enough time' days I'm now again in a horrible panicking flush. I had planned to finish the last of the Tear Artisans yesterday, and the plan was to take it to the frame shop today, but something happened yesterday which made me forget all my plans, and today I've been fighting with migraine. I'm so glad yesterday was just a 'false alarm', and my head is getting better today and I can now do something, but I've just noticed that two days have gone past. And I realised, that it is too late to take even those eight already finished prints to the frame shop today. Slipping with schedules, I am.

When I was lying in my bed with headache, I wondered how did this happen again. I thought I had planned enough time for my work, and I had taken all my mistakes and problem situations into account, as well as possible flus and headaches, and those life events that nobody really can do anything about, and which are now presenting themselves like never before. I started to think about where my time has gone. And I realised that I've lost five days - a whole working week - because people aren't doing their jobs well.

One example is my sellophane bag order, which took two orders (first one delivered incomplete) from the sellophane seller; and I'm also very angry to post, which didn't deliver the orders as it should have been. I'm so completely bored to this: I'm striking out things on my to do list only to notice that they come back as boumerangs. The list isn't shortening at all. I don't mind the human factor, those errors and mistakes that just happen to everyone once and a while, but at the same time I'm alarmed because I feel that increasing number of these adversities happen only because of pure neglect and thoughtlessness - and lazyness.

(Arrrrgh. Writing this all helped a bit. Before going to bed with my head exploding, the morning had started with a message, that one of my bills had gone missing, and I had to re-write it and right after that I got a  red reminder of an 'unpaid' invoice, which I infact have paid, of which I had to send a  copy of my bank transfer to prove that I had paid. But what's positive: we got a call from the reno men at our studio: the studio is fixed. They had promised to call when the work is done, and they called. That's a tiny light at the end of a tunnel.)

perjantaina, heinäkuuta 07, 2017

Reidar ja minä / Reidar and I



Aina silloin tällöin kysytään, tykkäsinkö jo pienenä piirtää tai tiesinkö jo lapsena, että minusta tulee taiteilija. Yleensä olen vastannut, että piirsin varmaan siinä missä muutkin, mutta ei minusta pitänyt tulla taiteilijaa, vaan kirjailija. Katselinpa tässä kerran vanhempieni luona vanhaa valokuva-albumia, ja sieltähän tuo totuus tietenkin löytyi: 25.4.1974 tekemäni muotokuva Reidar Särestöniemestä. Äitini on kuvan yhteyteen kirjoittanut selityksen: 3v 10kk ikäinen Päivi piirsi tämän televisio-ohjelman "Reidarin värilliset aistumukset" innoittamana. Todellista varhaistuotantoa siis! (Huomatkaa vasemman käden hieno elegantti asento, joka tuskin on ollut kylläkään tarkoitus. Ja hienot muumimaiset varpaat, kaikki viisi.) Seuraavilla sivuilla on valokuvien lomassa muita pieniä nelivuotiaan minun piirroksia ja sitaateissa kommenttini: Minäpä olen oikea taiteilija.

Näköjään olen keittiöjakkaran kokoisena tiennyt tulevaisuuteni, vaikka sen välillä olin jo unohtanutkin. Itse en edes muista taiteilijan urasta ikinä haaveilleeni - lienevätkö kirjaimet ja sanojen taika vähän myöhemmin syrjäyttäneet kuvan? Muistan halunneeni vain kirjailijaksi niin kauan,  kuin mihin asti muisti riittää; aloitin ensimmäisen romaanini kirjoittamisen ensimmäistä kouluvuottani edeltävänä kesänä (en kylläkään tainnut päästä hienoa kansikuvitusta ja ensimmäistä sivua pidemmälle; käsinkirjoitettuna tuo romaani jäi varmaankin noin kolmen konekirjoitusrivin mittaiseksi.)

Tämä ylläoleva dokumentaatio ilmeisesti vastaa myös hyvin kysymykseen, minkä eräs toimittaja esitti minulle muutama vuosi sitten näyttelyni yhteydessä, ja johon tuolloin en osannut vastata: "Muistatko mitään lapsena kokemiasi suuria taide-elämyksiä?"

Mikä ihmeellisintä, minulla todella ON muistikuvia tuosta Reidar Särestöniemi -dokumentista! Muistan selkeästi sen värit ja sen tunteen, kun väriä levitettiin ruudun päälle.

Huomasin, että tuo värikylläinen Eeli Aallon dokumenttielokuva löytyy YLE Areenasta: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/08/18/reidarin-varilliset-aistimukset - ja se näytti aivan niin värikkäältä, kun muistinkin.

Tietenkin oli melko hämmentävä hetki, kun jossain vaiheessa kesken dokumentin katselun tajusin, että en ole voinut nähdä tätä väreissä. Ensimmäinen väritelkkari kotiimme hankittiin, kun olin jo koulussa. Todennäköisesti moni dokumenttiin liittyvä muistikuvani on tullut myöhemmin, kun olen nähnyt valokuvakansiossa tämän äitini sinne ujuttaman piirrokseni - mutta kummallisen tutulta dokumentti tuntui silti, kun sen nyt uudelleen Areenasta katsoin.

Neljänkymmenen kolmen vuoden jälkeen.


---

Every now and then someone asks, if I liked to draw when I was little, or if I knew already as a child that I will be artist one day. I've usually replied, that I think I drew as much as every child, but I never ment to be a visual artist, but a writer. One time I was at my childhood home looking at an old photo album, and found out the truth: a portrait I had drawn in April 25.1974 of Finnish artist Reidar Särestöniemi. My mom had written a note below my artwork: 3 years, 10 months old Päivi drew this inspired about 'Reidar's colourful sensations' film on television. Truly early work that is! (Notice the elegant position of the left hand, which, probably, has been an accident. And the very Moomin-world like toes, all five of them.) The next pages of the photo album shows more small drawings by four-year-old me, with my comment: I am a real artist.

It seems that I have known my destiny when  I was the size of a kitchen stool. I had just forgot about it in between now and then. I really can't remember ever dreaming about being an artist - maybe the letters and the magic of words pushed the images away a bit later? I just remember wanting to be a writer as long as I can remember; I started my first novel the summer before my first school year begun (though I didn't manage to get any further than the very detailed cover illustration and first written page; which means, with my handwriting, that the novel was about three machine written lines long.)

This documentary piece of work also answers very well to a question, which one journalist asked me a couple of years ago, and which I couldn't then ansver: "Do you remember any big art experiences when you were a child?"

It's amazing, that I really DO remember this Reidar Särestöniemi documentary! I remember clearly the colours of it, and the feeling I had, when the paint was spread over the television screen.

I noticed that the  colourful documentary film by Eeli Aalto can be seen at YLE Areena YLE Areenasta: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/08/18/reidarin-varilliset-aistimukset (no English subtext though) - and it looked just as colourful as I remembered.

So, it was quite distracting moment, when I, in midst of watching the documentary, realised, that I haven't actually seen this in colour originally. The very first colour television was bought to our family when I was already in school. Probably many memories that I have, have been born later, when I have seen this picture in the family photo album - but strangely familiar the documentary still was, when I now watched it again. 

After forty three years.




torstaina, heinäkuuta 06, 2017

Kesäpäivä museossa / A Summer Day at the Museum



Kesäpäivä II - Summer Day II

Kun ei taidettaan museoon esille saa, se pitää salakuljettaa sinne itse! :D

Aloitin pari päivää sitten järjestyksessään kahdeksannen Random Prints -projektini, joka tälläkin kertaa tapahtuu Suomessa. Kesäpäivä II-vedos on kuvallista jatkumoa viime vuoden erityisprojektille, joka toteutettiin geokätkentätyylisesti Porissa. Tänä vuonna taidekaupungiksi profiloitunut Mänttä sai kunnian olla ensimmäinen paikka, johon kirjeitä jäi löydettäväksi.

Tosiasiassahan matkasin Mänttään ja Serlachius-museoon, koska yksi teokseni on kutsuttu mukaan pienimuotoiseen näyttelyyn syksyllä 2018, joten olen oikeasti saamassa teokseni esiin museoon. Mutta voihan sitä ohjat ottaa omiin käsiinsä ja vähän nopeuttaa teostensa päätymistä museon seinien sisälle! En ollut suunnitellut jättäväni kirjeitä itse näyttelytilaan, mutta kun huomasin, että päänäyttelyn nimi oli Kesäpäiviä, en voinut vastustaa kiusausta. Näyttely oli niin hyvin vahdittu, että vaati jo melkoista sumplimista, että sain livautettua kuoren penkillä lepäävän näyttelyjulkaisun väliin - mutta onnistuipa se sittenkin. Toivottavasti joku on löytänytkin sen!

Pari muuta Mänttään jättämääni vedosta on ainakin löytynyt. Tarinoita voi lukea:
facebook.com/randomprints
randomprints.blogspot.fi

(Ja peukkuja vastaanotetaan #kaupunkienergiaa -stipendihaussa edelleenkin osoitteessa www.helen.fi/kampanjat/kaupunkienergiaa/2017-tapahtumakalenteri/random-prints (sivun alareuna, peukalon kuva mustalla taustalla.)

--

(Tämä Kesäpäivä II -vedos oli itseasiassa melko vaikea toteuttaa, koska halusin siihen värin, joka ei kuulunut musteiden väriskaalaan. Tein veden ensin sinisellä, sitten lisäsin sen päälle kerroksen vihreää ja keltaista. Se itseasiassa lopulta toimi ihan mainiosti, vaikka koevedoksia kertyi melkoinen määrä, ennenkuin sain ideasta kiinni. Kaikki koevedokset ja muut hukkavedokset ja hyvin työlään prosessin mukaanlukien tämä oli itseasiassa selvästi kallein Random Prints -vedos, jonka olen tehnyt - mutta olen iloinen, että vihdoin sain kokeiltua tätä kauan mielessä piillyttä ideaa, ja vielä onnistuin!)




When I can't get my art shown at the museum in other ways, I just have to smuggle it in myself! :D

A few days ago I started my eight Random Prints, which, also this time, takes place in Finland. Summer Day II print continues the theme of the last years Random Prints Special Edition, which was made with geocaching idea in Pori. This time Mänttä, a small Finnish town which has been profiling itself as a Art Town, was the very first of the several Random Prints locations this year.

In fact I travelled to Mänttä and Serclachius Museum because one of my artworks has been chosen to a small exhibition in autumn 2018 - so, I actually will get my art shown at the museum. But who can wait a whole year to get one's artwork inside museum walls? I really hadn't planned to leave any Random Prints envelopes to the exhibition space of the museum, but as I noticed that one exhibition was titled Summer Days, I just couldn't help myself. The exhibition was so well guarded, that it took a little bit of planning and a little bit of sneaking around, before I could slip my envelope in between covers of the exhibition book resting on a bench. But I managed! Hopefully someone has also found it!

A couple of other prints I left in Mänttä actually have been found already. The stories can be read at:
facebook.com/randomprints
randomprints.blogspot.fi

(And I still invite you all to like my #kaupunkienergiaa application at www.helen.fi/kampanjat/kaupunkienergiaa/2017-tapahtumakalenteri/random-prints (page bottom, white thumb on black background.)

---

(This Summer Day II print was actually a bit hard to execute, because I defied the gamut area and created a turquoise colour that really cannot be printed. I made this by printing the picture first in blue, and then overprinting it with green and yellow layers. It actually worked out quite nicely, although it took several misprints before I got a hang of it. So, because all the misprints and the very laborious work itself this is by far the most expensive of the Random Prints to make - but I'm very happy I finally tried this out with success!)




maanantaina, heinäkuuta 03, 2017

Kukkia minulle! / Flowers For Me!



Heinäkuu alkoi ilolla! Perjantaina sain kirjeen Otto A. Malmin lahjoitusrahastolta. Olen saanut henkilökohtaisen stipendin Coloria-sivuston kehitystyöhön. Tänään tieto julkisesttiin Otto A. Malmin lahjoitusrahaston nettisivulla.

Olen ollut tästä niin onnellinen, etten tiedä, miten päin olisin. Ajanpuutteen (nimenomaan Ehjän Työskentelyajan puutteen) vuoksi Coloria on jäänyt jo useamman vuoden ajan paitsioon - ja välillä asioiden tekemättömyys on käynyt vähän ahdistavaksikin. Tämä pieni apuraha tarjoaa minulle jonkin verran häiriötöntä laatuaikaa sivuston parissa ja pääsen uudistustyön alkuun.

Viikonloppuna avasin uudelleen Colorian Facebook-keskusteluryhmän. (Itseasiassa luulin, että Facebook oli arkistoinut sen, koska sellainen ukaasi minulle aikanaan tuli, minkä vuoksi siirsin väriuutisten jakamisen Colorian Facebook-sivulle. Siellä tuo ryhmä kuitenkin edelleen oli.)  Facebook-sivu saa jatkossakin toimia uutistenjakoalustana, mutta keskusteluryhmässä on kenen tahansa helpompi aloittaa keskustelu, mistä tahansa väriin liittyvästä.

---

This July started with Joy! On Friday I received a letter from the Otto A. Malmi Foundation. I've been granted a personal stipend for my work with Coloria website. Today the information was published in Otto A. Malmi Foundation page.

I've been sooooo happy about this! Because of my constant lack of time (and for the Distraction-Free Working Time especially) Coloria has been offside for several years already - and at times I've been a bit distressed about it, knowing there's so much left undone. This small grant allows me to Concentrate on my work, and I can finally start the renewal project.

Last weekend I reopened the Coloria Facebook Group. (Actually I had thought that the Facebook had archived it, because it once send me a note that the group would be archived and I should open a Facebook page - which I did, and where I have continued sharing colour related news. But now I found out, that the group is still there!) Bilangual (Finnish & English) Coloria FB page still continues sharing colour news, but in Coloria Group starting discussion about colour is easier for anyone.

sunnuntaina, heinäkuuta 02, 2017

Kaikenlaista / Everything and all


(Salaisuus / Secret, 2017)


Ahkeran ajan erottaa siitä, että silloin ei yleensä ehdi kirjoittaa edes sellaisia muistiinpanoja, joita kipeästi myöhemmin tarvitsisi, saati sitten blogia. Vaikka välttämättä nyt ei ole suoranaisesti ahkeruudesta: paljon on tosin tullut tehtyä, mutta syynä asioiden vääjäämättömät käänteet ja asioiden yllättävyys. Minähän pusersin oikein tietoisesti kaikki työt juhannukseksi nippuun, jotta sen ja Joensuun Galleria Kohinan näyttelyripustuksen jälkeen voisin aloittaa seesteisen ja etukäteen hyvin suunnitellun rentoilevan kesätyöskentelyn; suunnitelmani sisälsi päivittäistä paniikitonta käyskentelyä kesäilmassa, pitkiä ja leppoisia kahvihetkiä ja täysin stressitöntä tekemistä. Sen sijaan:

Suunnitelmani päästä ajoissa Berliinin näyttelyyni tarkoitettujen pitkien riisipaperivedosten pariin kaatui lähtöviivalle. Niin monta projektia kun voin kotiin siirtääkin, tämä vie tilaa eikä sovi parketille, ja sen toteuttamiseen olisin ehdottomasti tarvinnut muutaman työhuonevuoron. Jos suunnitelma olisi mennyt nappiin, työt olisivat nyt liki valmiit ja mieli rauhallinen. Sen sijaan juhannuksen alla kuulimme, että työhuoneelta on löytynyt joistakin saumoista kreosiittia. Sen poistaminen piti alkaa heti tällä viikolla ja projektin piti kestää vain pari päivää. Koska työhuoneella oli pienemmässä huoneessa reilusti tavaraa työstettävän sauman päällä (työpöytä, hyllyjä, ja vaikka mitä), Timppa vietti koko juhannussunnuntain roudaillen tavaraa syrjempään, että työmiehet pääsisivät töihin ongelmitta ja mahdollisimman nopeasti. Koska prosessin piti kestää vain pari päivää ja olla tällä viikolla ohi, tavarat vain siirrettiin edestä - ja nyt huone on sellaisessa järjestyksessä, ettei siellä työskentely oikein onnistu, ainakaan isojen paperien kanssa, kun lattiatilaa ei ole.

Tottakai prosessi pitkittyi. Jostakin Tourulan kivääritehtaalta löytyi asbestia, jonka purkamiseen tarvitseekin sitten odotella useampia päiviä toimenpidelupaa. Emme ole ihan varmoja, koskiko tämä meidän huonettamme, mutta työn alkua se joka tapauksessa on viivyttänyt. Toivottavasti ei sen kestoa. Tarkka aikataulu ei ole oikein vieläkään selvillä, mutta vaikka työ olisi valmis ensi viikollakin, sen jälkeen päivä menee taas roudaamiseen, välillä on käytävä Joensuussa purkamassa näyttely, ja kun työhuoneelle pääsee takaisin pari viikkoa on jo menetetty. Lyhyt aika sikäli, mutta kolmannes käytettävissä olevasta ajasta. Jos siis hyvin käy.

(Puhumattakaan siitä, että kyllähän tässä vähän miettii, että kuinkahan paljon sitä kreosiitti-asbestiitticocktailia on tullut Kivääritehtaalla hengitettyä. Tai suorastaan läähätettyä sisään, sillä monet työhuoneella tekemistäni projekteista ovat olleet sellaista pulssin nostavaa hikijumppaa.)

No, yritän ajatella positiivisesti. Hyvä, että huomattiin edes nyt, ja hyvä, että korjaustoimenpiteet (tai ainakin niiden aloitus) käynnistyivät niin nopeasti.

---

Mieltä ei ylennä sekään, että Joensuun näyttelystäni ei ole ollut minkäänlaista lehtijuttua yhtään missään. Se on aivan kuoliaaksi vaiettu "virallisen" lehdistön puolelta. Voin vain olla kiitollinen niille muutamille somettajille, jotka ovat jakaneet tietoa netissä tuttavilleen, ilman heitä näyttelynäkyvyys olisi ollut aikalailla fiasko. Minulle tuli vähän yllätyksenä, että galleria ei toimi aktiivisesti lehdistönäkyvyyden saamiseksi näyttelylle (tiedotteet sieltä lähetettiin alueen lehdistölle kyllä ennen näyttelyä, mutta heidän toimintaansa ei kuulu mitenkään sen jälkeen yrittää saada juttua näyttelystä, esimerkiksi jutun perään toimittajille soittelemalla, jne.), joten yksi päivä tässä vierähti myös siihen, että ensin googlailin Joensuun alueen viestimiä ja sitten lähettelin sinne uudelleen juttupyyntöä. (Toisaalta, eipä sinne työhuoneellekaan päässyt...) Edelleen hiljaista.

Vaikka ei tässä muutenkaan ole tarvinnut peukaloitaan pyöritellä työhuoneella kotonaankaan. Olen vedostanut, signeerannut ja pakannut teoksia. Muutama viikko sitten lähti neljä täysin uutta teosta Galleria G:n Summer Prints -näyttelyyn Helsinkiin (kuvassa oleva Salaisuus yksi niistä). Viime viikolla paketti lähti G12-galleriaan Kuopioon ja ensi viikolla vien uusia töitä Emalipuukauppaan (Höyry-gallerian alakerrassa) Korpilahdelle. Kaksi päivää olen signeerannut teoksia, joita en ole ehtinyt aiemmin signeerata. Olen työstänyt uutta Random Prints-projektia ja yrittänyt saada sille Helenin #kaupunkienergiaa -stipendiä (käy peukuttamassa: https://www.helen.fi/kampanjat/kaupunkienergiaa/2017-tapahtumakalenteri/random-prints/). Olen hoitanut Habitare-juttuja valmiiksi ja ilmoittauduin myös Hygge2017-messuille Jyväskylässä. Olen tilaillut paperia, musteita ja sellofaanipusseja. Kaikenlaista touhukasta.

Ja eilen sain ihanan kirjeen, joka lienee julkinen huomenna.

Eli ei pilviä ilman hopeareunoja...

---

I find that when I'm industrious, I usually don't take time even to write those notes that I later would need badly, not to mention writing anything to my blog. Although it's not really my industrious working this time: I've done a lot, but most of it because of how things have turned out, those little life's surprises. I was so determined to push all my other errands finished by midsommer, so I could start my well-planned and laid back creative working after midsummer and Joensuu trip (setting up Galleria Kohina exhibition). My workplan even included a couple of hours walks in the summer weather every day, easy, long daily coffee breaks and fully stress-free working. Instead:

I planned to start with a long prints on rice paper for my Berlin exhibition right after midsummer, but the plan stopped before getting started. There are so many projects I can do in my studio at home, but for this one I really need space and I can't even think about making it on our wooden floors. And if everything had gone as I planned, the prints would be almost finished now, and my mind would be easy and clear. However, just before midsummer weekend we heard that there has been creosite found at the studios. The removal job was supposed to start this week and be over in two days. We needed to clear space for the workmen, which was easy on the spacious bigger room, but one day job in smaller room, where the desk with shelves filled with stuff were just above the seam to be worked on. Timo spent the whole Sunday moving stuff around and making space, so everything would be ready for the workmen to start their job as soon as possible. Because the whole job was supposed to take only a couple of days and be over this week, we didn't think anything else but moving stuff to make space for workmen, and now the room is in such way, with stuff from the smaller room filling the big studio room's floor, that working is practicly impossible, at least with those big papers.

Of course, it didn't go as planned. There was asbestos found somewhere at the Kivääritehdas building, which requires other working permissions, and applying them takes a few more days. We're not quite sure if the asbestos is found in our room precicely, but it has prelonged starting of the job anyway. Hopefully it still will take only a couple of days, and not more... We don't know the schedule yet, but even if the work gets done next week, it will be one day for getting everything back in place after that, and with a trip to Joensuu to pack the exhibition in between, already two weeks' working time is lost. Short time in general, but it's a third of the time I have. IF it goes well.

(Not to mention about the whole subject itself: I'm just thinking how much creosite and asbestos have I breathed in during these years in Kivääritehdas... Heavily, mostly, beacuse many of my projects there have been sweaty workouts with packing and all kinds of heavy stuff.)

Well, I try to think positively. It's great it was found even now, and it's great that the repair job (or at least trying to start it) happened so fast.

---

Another low right now, is the press publicity of my Joensuu exhibition. There has been no articles in any local newspapers or any other 'official' press (other than mention at some event calendar with all other events). I'm just so thankful for those couple of people who has shared information about my exhibition in social media, because without them my exhibition exposure would have been completely fiasco. I was a bit surprised to hear that the gallery itself doesn't work actively to get any press publicity for the exhibition (yes, they have sent the press releases for the press before exhibition started, but it ends there; they don't reach for press afterwards to get some story published). So I spent one day first googling the Joensuu newspapers and other press, and then I resent the request for some kind of - even small - article on the exhibition. (Well, I didn't get to the Kivääritehdas studio anyway...) Still quiet.

But, in reality, there has been enough for me to do in my home studio also. I've been making prints, signing and packing. A few weeks ago I sent four completely new prints to Summer Prints exhibition in Galleria G, Helsinki (Secret, in this posting, being one of them). Last week I sent several works to Kuopio and next week I will take some of my newer prints to Emalipuu shop (downstairs of Höyry gallery) in Korpilahti. I've spent two days signing prints that I haven't got time to sign before. I've worked with my new Random Prints project (due to start next week) and I have tried to get a #kaupunkienergiaa grant for it from Helen (please, go and click the thumb at the bottom of the page: https://www.helen.fi/kampanjat/kaupunkienergiaa/2017-tapahtumakalenteri/random-prints/). I've planned some Habitare stuff and I also registered to Hygge2017 event in Jyväskylä (in autumn). I've ordered papers, inks and sellophane bags. All kinds of stuff.

And yesterday I received a wonderful letter, which will be public tomorrow.

No clouds without silver lining.

keskiviikkona, kesäkuuta 07, 2017

Uusia Kyyneltäjiä / New Tear Artisans



Teki hyvää olla pitkän aikaa äärimmäisen pienellä netin käytöllä ja keskittyä vain Italian ihanuuteen ja Oleelliseen. Pienellä halvalla nettiyhteydellä pystyin juuri ja juuri sähköpostit tarkistamaan; Instaan kuvia päivittelin lähinnä alakerran gelaterian vapaalla nettiyhteydellä. Kaikki vähänkin vaatinut työ sai jäädä: nettiä näköjään tarvitsee ihan kaikkeen. Irtiotto, jota eivät haitanneet edes kieltävät apurahapäätökset, joita tuntui tulevan sähköpostiin joka toinen päivä. (No, vähän liioittelua, mutta silti - kuinka montaa apurahaa olen oikein hakenut?)

Ihanuus.

Vaikka se johtikin sitten siihen, että kotiin palattua on ollut ihan käsittämätön paniikinkaltainen hoppu kaikella mahdollisella, kun jonossa ovat pitkän tuon melkein netittömän ajan rästityöt ja niiden perään kasautuneet normaalityöt vaanivat samaan aikaan kuin uusia teoksia pitäisi tehdä. Musteiden ja papereiden tilausten kanssa pelaamiset kaupan päälle, ja yhtä-äkkiä sitä huomaa jälleen käyvänsä epätoivoista kamppailua aikaa vastaan. Kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta sain kuin sainkin kaksi uutta Kyyneltäjää vihdoin viimeisteltyä Joensuun Galleria Kohinan Kyyneltarha-näyttelyyn (aukeaa 20.6.), ja keittiössä on puolivälissä prosessia valmistumassa muutama uusi hedelmä Hyvän ja pahan kyynelpuuhun. (Kunhan saan ensin viimeisteltyä työt Suomen taidegraafikoiden Summer Prints -näyttelyyn, sinnekin pitäisi lähettää teokset ensi viikolla...)

Jotain kuitenkin Italian Ihanuudesta olen säilyttänyt: otan stressini lunkisti. Vaikka on kiire, ei se panikoimalla helpota, päin vastoin. Istun työhuoneessani, ikkunat auki aurinkoon, ja juon kahvia kevyen lämpimän kesätuulen puhallellessa ympärillä. Voi niitä teoksia näinkin tehdä.

---

It was so absolute phenomenally fantastic to almost abandon web for over a month, concentrating on just the beauty of Italy and everything Essential. My cheap prepaid allowed me just about read my email; and downstairs gelateria offered a free wifi to upload some pics to Instagram. But the Work, that I just had to let go (suddenly I noticed how much I use interneet to almost everything I do). It was a little take-off from normal life to somewhere else, which wasn't even destroyed by all those systematical nos to my grant applications, which seemed to pop in my email every other day. (Well, slight exaggeration there - but still - how many grants have I really applied?)

Wonderfulness.

Of course it lead to the homecoming from hell: all those neglected projects for over one months time + the basic job on the top of them, at the same time, when I should totally concentrate on my new artworks. Plus add some problems with inks and paper orders there, and suddenly I find myself in the mids of the desperate fight agains time. Against the unlikelihood of me finishing any new artworks at this mess, I actually did just make two new works for the Tear Artisans series to be shown first time in the Garden of Tears exhibition at the Galleria Kohina in Joensuu (starting June 20), and there are several pigment transfer works for the Tree of the Tears of Good and Evil at the process... (Which I will continue after first finishing the new prints for the Summer Prints exhibition by the Association of Finnish Printmakers, they should be shipped next week...)

But there's something left from the time spent in Italy: I should stress all about this, but I'm taking it easy. Yes, I'm in hurry, but it won't help anything if I'm panicking around, quite an opposite. I sit in my studio, windows open to sun, and I'm drinking coffee while a warm summer wind blows around. I'm loving this my new way of working.