...Enkä mitään viikon taukoa ehtinyt pitää. "Tauko" alkoi sillä, että eteen alkoi sataa kaikenlaista pientä pikaisesti korjattavaa. Osan olisi voinut tietenkin lykätä kalenterissa eteenpäinkin, mutta ajattelin, että mieluummin hoidan asioita vähän kerrallaan semikiireettömästä kuin sitten parin päivän päästä panikoin niiden kanssa.
Korjailin myös huomaamiani pieniä juttuja, jotka ovat saaneet odottaa sitä legendaarista parempaa aikaa, ja samalla jouduin virran vietäväksi yllätystehtävästä toiseen. Habitaressa muutamakin asiakkaani kertoi, että sivuiltani on vaikea löytää teoksia, kun teossarjasivuilla ei ole otsikoita. Menin tarkistamaan, ja kas kummaa, otsikot ovat vain hävinneet johonkin. Puoli päivää css-tyylejä turhaan räplättyäni päädyin lisäämään otsikot manuaalisesti sivuille. Siinähän yksi "lomapäivistäni" hujahtikin tuosta vain. Otsikointia tehdessäni huomasin, että kaikki Poissa-työni ovat kadonneet sivulta samalla, kun sivun galleriasysteemi on muuttunut. Toinen päivä meni niiden laittamisessa uudelleen verkkoon - onhan niitä sentään kaksisataa. Nyt ovat Poissa-teokset jälleen esillä, mutta sivulta puuttuvat vielä tiedot siitä, mitkä ovat myyty tai vähissä. Palaan siihen joskus tässä lähitulevaisuudessa.
Vuoden naiveimman ajatuksen palkinto menee pitkään hallinneelle käsitykselleni siitä, että selviän ensi viikonlopun Hygge2017-tapahtumasta rennosti hyggeillen. Ajattelin, että vain vien Habitaressa olleen satsin muutamilla päivityksillä ja karsinnoilla paikalle, lunkisti hyräillen ja karkkia syöden, ja siinä se. Tottakai suora tie tukkiutui heti alkuunsa muutamiin käytännön juttuihin ja kiertoteiden etsiminen on ollut vähän takkuista. Viimeisin haaste tuli eilen: OSB-levyseinien peittäminen jotenkin - kun niitä ei saa esimerkiksi maalata. Ihan omaa tyhmyyttäni saan tästäkin syyttää: taas oletin, enkä tarkistanut. Osastoa varatessani näin pikkuruisen kuvan puurakenneosastosta ja jotenkin vain oletin, että seinät ovat varmaankin koivu/havuvaneria tms. silmää miellyttävää (koti-teemainen osasto, ajattelin automaattisesti kotona viihtymistä ja siihen liittyvää estetiikkaa). Moni muukin levyvaihtoehto kävi mielessä, mutta ei kuitenkaan ihan itsensä värinen suurlastulevypuriste... Se on siis sitä samaa levottoman näköistä puulastupuristetta, mitä näkee kaikilla rakennustyömailla.
Menin muutenkin tätä messua kohti Habitare-asetuksilla: bonuksena tajusin vasta varsin myöhään, että tähän valmisosastoon ei kuulu ilman lisämaksua valaistusta ja mattoa (toisin kuin Habitaressa), joten luvassa taitaa olla sofistikoituneen "lämmin taidekokemus kotiin" -osaston sijaan hämärä takapihan taidevajaparakki, jossa vielä sitten kaupanpäällisiksi nurkassa nököttää nuutunut ja flegmaattinen taiteilija.
Kaikenlaisten pikkuprobleemien kanssa räpeltäminen väsyttää tällä hetkellä niin paljon, että en meinaa kuulla, kun optimisti jossain sisälläni huutaa, että nämä kaikki ovat pikkuprobleemeja, ja ne on ylipäätään tehty sitä varten, että pääsee soveltamaan luovuuttaan.
Joka tapauksessa, tervetuloa taideparakkiini Hygge2017-tapahtumaan ensi viikonloppuna!
---
...Well, I didn't get to have any break. My 'break' begun with all kinds of small errands starting to pile in front of me. I could have left some of them to do later, but I thought that I rather make them in no rush now than in panic mode a couple of days later.
I also started to fix some smaller things, that have long-waited better time, and went with the flow from one surprise task to another. At Habitare a couple of my clients told, that they've found it hard to find any print series from my website, as there aren't any headlines in any of the pages. I went to check upon this, and yes, somehow all the headlines had vanished. After trying several hours to solve the problem with css I ended up to add the headlines manually to each page. That took one of my 'holidays' just like that. While I was working with headlines I also noticed that all of my Absent prints were missing from the website since the gallery system had changed. I spent the second day remaking the site - there are 200 of them, so it took some time. Now they are all shown again, but the sold out / only few left infos are still missing from the page. I'll have to return to the matter sometimes soon.
The prize of the naiiviest thought of the year was my long-dominated assumption, that I would just hygge my way through the following weekend's Hygge2017 lifestyle event (where I have booth D204). I had planned just to update and edit stuff I had with me in Habitare, relaxing and eating candy, and that's about that. Of course the straight forward road was blocked with a few practical stuffs that I couldn't forsee in anyway, and it has been a bit hard to find roundabouts. The latest challenge revealed itself yesterday: how to cover the OSB walls, when you can't paint them. It's my own stupidity: once again I assumed things and not verified how it is. When I booked the booth I just saw a tiny photo of a 'timber booth' they had to offer, and I just somehow assumed that the walls must be birch plywood or something else more eye-pleasing (the theme of the area is home, so I instantly thought about the aesthetic surroundings while you are spending time home). Well, I thought about some other timber panel options, but oriented strand board was not one of them... It is the same busy-looking flakeboard you can often see in building sites.
I had my Habitare settings ruling my head also otherwise... I realized quite late that the spotlights and carpet are extrapaid option (not included like in Habitare), so I'm guessing that instead of sophisticated 'warm art experience for your homes' themed booth I had planned, I'm offering a shady backyard art shed experience, with a very tired and flegmatic artist sitting mute in the corner.
These all kinds of small problems are making me so tired, that I almost can't hear the voice of my little optimist inside me: these are all small things and any problems are made for you to use your creativity.
Anyway, welcome to my art shed in Hygge2017 next weekend!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti