torstaina, helmikuuta 27, 2014

Prahassa...

Prahassa jo viikko ja tältä ajalta olisi enemmän kirjoitettavaa kuin alkuvuodelta yhteensä. Timpan teokset saatiin seinälle jo viime perjantaina ja oma Poissa-installaationi nousi melkein kokonaisuudessaan lauantaina, pientä trimmausta vielä maanantaina. Olimme varautuneet paiskimaan joka päivä töitä, mutta ripeydestämme johtuen meillä olikin yhtä-äkkiä vapaapäiviä käytössämme, peräti kolme kokonaista. Joitakin paperihommia on tehty, mutta pääosin on voinut vain olla.

Sunnuntaina kävimme eläintarhassa, jonne menimme toisen kerran tiistaina, kun kaikkea ei vain ehtinyt sunnuntaina. Aurinkoa, kävelyä, pysähtymisen hetkiä, hiljaisuutta.

Jotenkin ihanaa, kun ei ole tullut tänne turistimoodissa, eikä mielessä ole velvoitetta suorittaa kaupungin nähtävyyksiä läpi. Päivät voi käyttää vain olemiseen. Tähän tietenkin vaikuttaa sekin, että Praha on entuudestaan niin tuttu kaupunki. Täällä tuli ennen rampattua parin vuoden välein, sekä lyhyemmillä viikon parin omilla matkoilla että vähän pidemmillä residenssijaksoilla. Edellisestä kerrasta on kumminkin jo kymmenen vuotta (sitten jouduimme Firenze-kierteeseen), mutta vaikka kaupunki muuten on muuttunut, niin oleellisin on säilynyt samana. Kieltämättä vähän surullistakin, että vaikka Praha on siistiytynyt melko paljon, hohtavat kävelykadut ovat tuoneet tullessaan kansainväliset ketjut. Jotenkin tympeää huomata seisovansa risteyksessä,  joka voisi ihan hyvin sijaita missä tahansa muussa maassa.

Turismin kosketukselta ei voi täysin välttyä,  kun majailemme hotellissa Kampa-saaren tuntumassa. Meille oli tarjolla gallerian vierashuonekin, mutta se oli toisella puolella kaupunkia, ja kun sähköpostiin tipahti edullinen hotellitarjous kivenheiton päästä galleriasta,  pakkohan siihen oli tarttua.

Tänään avajaiset. Näyttelymme on ensimmäinen uudessa näyttelytilassa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan vähän jopa jännittää.

Tänään on muutenkin merkittävä päivä. Jos en olisi täällä, olisin formaalimmin toisaalla... mutta se on toinen tarina, josta huomenna enemmän.


keskiviikkona, helmikuuta 12, 2014

Manic Street Preachers - 3 Ways To See Despair


[Poissa 179. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Ooh, alkaa olla maata näkyvissä. Live Herring '14 -näyttelyn oheistapahtumien järkkäily (viimeisen viikonlopun arduinopajaa lukuunottamatta) on alta pois hoidettu, pari työprojektiakin saatu alta pois ja ennenkaikkea, Timpan työt saatu matkaan kohti Prahaa. Loppukiri oli aivan järkyttävä suoritus. En ymmärrä, miten Timppa sai noin 30-tuntisen nonstop-työmaratoninsa pakkaamisen ääressä suoritettua. Itse sentään nukuinkin muutamia tunteja yöllä ja silti teosluettelon lähettäminen vakuutusta varten oli melkein yliluonnollinen suoritus. Miten kaikki aina kasautuukaan yhteen aikapisteeseen, vaikka kuinka yrittäisi valmistautua asiaan?

Vuorokausivalvomisen jälkeen tuli mentyä tiistai-iltana nukkumaan iltaseitsemältä ja nukuttiin molemmat ihan suvereenisti 15 tuntia aamukymmeneen. Olisin nukkunut enemmänkin, mutta kun oli pakko tehdä työt. Ja saada kahvia. Koko päivä ollut niin toisaivoinen, ettei mitään rajaa. Kun eiliseen tavallaan siirtyi ilman kokonaista yötä, tuntuu kuin olisi loikannut yhden päivän yli. Tai useamman.

Viime lauantaina (joka tuntuu toissapäivältä) oli ehkä innoittavin päivä pitkään aikaan. Brains on Art -kollektiivi esitteli Live Herring '14 -näyttelyn yhteydessä teoksiaan ja sitten iltapäivä kirjoiteltiin aivosähkörunoutta. En muista milloin viimeksi missään näyttelyssä on ollut niin hauskaa. Ja ajatuksia herättävää. Vaikka seuraava päivä meni päänsärkyisenä ja työt tuli tehtyä lähinnä hammasta purren ja sisunappi pohjassa, samalla edelleen sykki mielessä edellisen päivän hyvä mieli.

---

On ollut jotenkin häkellyttävä pari viikkoa. Teosten lähettäminen ja kuljetusten tilaaminen ja kaikki siihen liittyvä on vienyt moninkertaisesti aikaa siihen mitä kuvittelin (ja teoskuljetusten tarjouspyynnöistä saa ihan oman saagansa sitten, kun on jotenkin henkisesti selvinnyt tästä), kaikenlaiset pienet työt ovat vieneet päivän ja elämä on ollut yhtä juoksemista ja pikkuasioiden järjestelyä - päivän lopuksi tuntuu aina siltä, ettei mikään ole edennyt mihinkään. Ehkäpä sen jälkeenpäin tajuaa, mitä kaikkea tässä on tapahtunut.

tiistaina, helmikuuta 04, 2014

Mazzy Star - California

Viikonloppu tuli vietettyä sekä tuottaja/järjestäjän että kurssilaisen rooleissa Live Herring '14 -näyttelyn oheistapahtumassa, kuopiolaisen Sampsa Kuhan vetämässä Taide XYZ-asteikolla -työpajassa. Työpajassa tutustuttiin virtuaalimaailmoihin ja päästiin kokeilemaan, miltä maailmat voivat näyttää Oculus Rift -lasien kautta.

Yleisen säätämisen ohessa sain jotain makua itse 3d-maailmojen tekemisestäkin. Blenderiä ja itse 3d-objektien tekemistä olen jo joskus aiemmin opetellut: saan objekteja tehtyä, mutten niin hyvin, että voisin konkreettisesti tehdä jotain näyttävää - mutta niiden avulla pystyn kuitenkin demoamaan haluamaani  lopputulosta. Unity-pelimoottori oli itselleni ihan uusi tuttavuus, mutta perusteet oppi nopeasti - ja pää alkoi heti raksuttaa, mitä kaikkea sillä saisikaan tehtyä.

Olen jo kauan hahmotellut mielessäni jonkinlaista tilallista sanateosta. The Undertakings -teoksen toteutin flash-animaationa ja olen suunnitellut sen jatko-osia projisoitavaksi eri materiaalein vuorattuun tilaan luodakseni sanapilvestä myös eräänlaisen 3d-kokemuksen. Prosessi on edennyt varsin hitaasti, kun suunnitelma on pysynyt etäisenä hahmotelmana eikä ole suostunut kirkastumaan. Oculus Rift -laseja kokeiltuani koko juttu alkoi hahmottua ihan eri tavalla, yhtä-äkkiä projekti alkoi ohjautua ihan eri suuntaan. En aio luopua aiemmasta ideastani, mutta ehkä luon rinnalle uuden version, rinnakkaistodellisuuden tälle.

Toteutusta pitää silti vielä odotella. En pysty keskittymään teosten suunnitteluun niin täysivaltaisesti kuin haluaisin, kun kaikkien muiden projektien pyörittäminen vaatii aikaa, eikä tämäntyyppisiä juttuja oikein saa tehtyä taustaprosessoinnilla. Toisaalta, mihin tässä on kiire? Tekniikkakin on vielä niin lapsen kengissään, että vähän odottelemalla koko tekniikka edullistunee ja käyttö helpottuu muutenkin. Ei kannata yrittää aikaansa edelle.

(...Totta kai  olin ottavinani työpajassa paljon kuvia, mutta yhtään kelvollista ei oikein kameraan tarttunut...)