keskiviikkona, helmikuuta 12, 2014
Manic Street Preachers - 3 Ways To See Despair
[Poissa 179. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]
Ooh, alkaa olla maata näkyvissä. Live Herring '14 -näyttelyn oheistapahtumien järkkäily (viimeisen viikonlopun arduinopajaa lukuunottamatta) on alta pois hoidettu, pari työprojektiakin saatu alta pois ja ennenkaikkea, Timpan työt saatu matkaan kohti Prahaa. Loppukiri oli aivan järkyttävä suoritus. En ymmärrä, miten Timppa sai noin 30-tuntisen nonstop-työmaratoninsa pakkaamisen ääressä suoritettua. Itse sentään nukuinkin muutamia tunteja yöllä ja silti teosluettelon lähettäminen vakuutusta varten oli melkein yliluonnollinen suoritus. Miten kaikki aina kasautuukaan yhteen aikapisteeseen, vaikka kuinka yrittäisi valmistautua asiaan?
Vuorokausivalvomisen jälkeen tuli mentyä tiistai-iltana nukkumaan iltaseitsemältä ja nukuttiin molemmat ihan suvereenisti 15 tuntia aamukymmeneen. Olisin nukkunut enemmänkin, mutta kun oli pakko tehdä työt. Ja saada kahvia. Koko päivä ollut niin toisaivoinen, ettei mitään rajaa. Kun eiliseen tavallaan siirtyi ilman kokonaista yötä, tuntuu kuin olisi loikannut yhden päivän yli. Tai useamman.
Viime lauantaina (joka tuntuu toissapäivältä) oli ehkä innoittavin päivä pitkään aikaan. Brains on Art -kollektiivi esitteli Live Herring '14 -näyttelyn yhteydessä teoksiaan ja sitten iltapäivä kirjoiteltiin aivosähkörunoutta. En muista milloin viimeksi missään näyttelyssä on ollut niin hauskaa. Ja ajatuksia herättävää. Vaikka seuraava päivä meni päänsärkyisenä ja työt tuli tehtyä lähinnä hammasta purren ja sisunappi pohjassa, samalla edelleen sykki mielessä edellisen päivän hyvä mieli.
---
On ollut jotenkin häkellyttävä pari viikkoa. Teosten lähettäminen ja kuljetusten tilaaminen ja kaikki siihen liittyvä on vienyt moninkertaisesti aikaa siihen mitä kuvittelin (ja teoskuljetusten tarjouspyynnöistä saa ihan oman saagansa sitten, kun on jotenkin henkisesti selvinnyt tästä), kaikenlaiset pienet työt ovat vieneet päivän ja elämä on ollut yhtä juoksemista ja pikkuasioiden järjestelyä - päivän lopuksi tuntuu aina siltä, ettei mikään ole edennyt mihinkään. Ehkäpä sen jälkeenpäin tajuaa, mitä kaikkea tässä on tapahtunut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti