keskiviikkona, tammikuuta 17, 2018

Apurahatyöskentelyn sietämätön keveys / The Unbearable Lightness of Working with a Grant



Sain viime vuoden puolella Kauppaneuvos Otto A. Malmin Lahjoitusrahastolta apurahan noin kuukauden työskentelyyn Coloria-projektini parissa. Tein jo muutamia kuukausia sitten itselleni suunnitelman asioista, joiden parissa työskentelisin ja selkeän aikataulun työlleni, ja olen nyt tammikuussa toteuttanut suunnitelmaa tunnontarkasti. Itseasiassa - innostuneena vähän tehokkaamminkin kuin piti: ehdin todennäköisesti tehdä apurahalla paljon enemmän kuin mitä olin suunnitellut.

Mutta mikä ihme siinä on, etten pysty tekemään tätä apurahatyötä levollisin mielin? Olen vuosikaudet varastanut Colorialle ja väreille aikaa muulta työltä, ja vahva "ei-nyt-saisi-tehdä-tätä-kun-pitäisi-tehdä-muuta" -ajattelu on näköjään vaikea karistaa päästä pois. Tammikuun päiväjärjestykseeni merkitsin, että värit ovat nyt ensisijainen työni, ja muu työ saa vuoronsa vasta apurahatyöpäivän jälkeen, mutta silti kiukustunut omatunto nalkuttaa heti, kun silmä osuu pakkausta odottaviin vedoksiin työhuoneen pöydällä. Järjestin jo ajat sitten asiat niin, että muu työ ei kärsi yhtään, ja silti en usko itseäni. On todella outo tunne, kun samanaikaisesti puhkun innostusta, ja kuitenkin on vaikea keskittyä ja joudun hokemaan koko ajan mielessäni, että teen tätä ihan luvan kanssa.

Jos olen vihdoin saanut apurahoja jakavan tahon arvostamaan värityötäni niin paljon, että saan apurahan tarkoitukseen - miksi kummassa en saa itseäni sisäistämään samaa asiaa?

---

Last year I received an one month working grant from Otto A. Malm Foundation, to work with my colour project Coloria. I made a working plan and schedule for my grant work already months ago, and now, in January, I have followed my plan strictly. Actually - because I'm so enthusiastic about this, even more efficiently than I had planned: probably I will achieve much more with this grant than I thought.

But why an earth can't I put my mind on ease with this grant work? For years I have stolen time to Coloria from my other projects and works, and now that strong 'you-can't-do-anything-with-colours-because-there's-other-stuff-to-do' thinking is apparently difficult to get rid of. In my January day planner it states that for this month the colours are my primary work, and everything else comes after the grant-workday, but still I find my conscience nagging angrily, when I accidently see the prints on my studio desk waiting for packing. It was already weeks ago when I organised everything in a way, that my other projects won't suffer at all, but still I can't make myself believe it. It really feels weird, when, at the same time, you are filled with enthusiasm, and still it's hard to concentrate and I have to remind myself constantly, that I have a permission to do this.

If I've finally gotten to the point, where a grant-giving organisation is believing in my colour work so much, that I get a grant for it - how come it's so unbelievable difficult to adopt the idea myself?

maanantaina, tammikuuta 08, 2018

Jyväskylän taiteilijaseura juhlatuulella / Jyväskylä Artists' Association Celebrating



Vaikka nyt reilun puolen vuoden yksityisnäyttelytauolla olenkin, ei näyttely- ja tapahtumatauko ihan totaalinen ole. Parhaillaan Jyväskylän taidemuseossa on meneillään Jyväskylän Taiteilijaseura Juhlatuulella -näyttely, joka aukesi jo joulukuun puolella, samalla kun samanniminen kirja julkistettiin. Lisätietoa kirjasta ja näyttelystä Juhlatuulella-Facebook-sivulta ja niihin liittyviä kuvia löytyy Instasta hashtagilla #jtsjuhlatuulella. Minulta on näyttelyssä esillä yhdeksän kuvan Kyyneltäjät-sarja - joka ei aiemmin olekaan ollut Suomessa esillä samalla kokoonpanolla.

Viime viikolla sain peräti kaksi näyttelyynosallistumiskutsua, joista toiseen (helmikuussa aukeavaan) lupauduin samantien mukaan parilla työllä ja toista vielä hetken mietin. Ja kunhan tässä pari pientä juttua saan vielä kotona hoidettua, lähden työhuoneelle jatkamaan inventaariota ja samalla valitsen töitä valmiiksi Teos 2018 -teosvälitystapahtumaa varten.

Muuten olenkin pitänyt sormet näppäimistöllä: väritekstien ohella Kyynelpuutarhurin päiväkirja on alkanut ottaa muotoaan. Tekstiä on niin paljon, että lähinnä jäljellä oleva työ taitaa olla editointia: järjestämistä ja karsimista. Kuvat saavat odottaa nyt vähän aikaa.

---

I'm taking a short break from having solo exhibitions, but that doesn't mean that I'm totally avoiding exhibitions or events.  At the moment there is an exhibition by Jyväskylä Artists' Association at the Jyväskylä Art Museum. It opened already in December at the same time when a book with the same title as exhibition (Jyväskylän Taiteilijaseura Juhlatuulella) was published. Take a look at book/exhibition related photos at Instagram using hashtag #jtsjuhlatuulella. I'm exhibiting my nine picture Tear Artisans series - which actually haven't been shown in Finland in this all-nine-combo.

Last week I also received two group exhibition invitations, and I replied already yes to one (opening in February) with a few requested artworks, and I'm still thinking about the another one. And as soon as I get a few smaller things finished, I'll leave to my studio to continue making inventory and at the same time I'll pick some artworks to be sent to Teos 2018 art sales event in Helsinki.

Besides this: I've been keeping my fingers on keyboard, writing. A lot about colour, but also the Diary of the Tear Gardener is starting to look like more than a possibility. There are so many texts that I think the rest of my work now is mainly editing: organising and leaving something out. My work with pictures has to wait for a while.






maanantaina, tammikuuta 01, 2018

Lupaavaa - Promising



Eikö ole aika rohkaiseva merkki, jos viimeinen vuonna 2017 lukemani sähköpostiviesti koskee teostiedustelua, ja ensimmäinen vuonna 2018 lukemani samoin? Höyry-gallerian joulukuinen näyttely kului nopeasti ja moni teos sai uuden kotinsa - juuri luin vieraskirjaan kirjoitettuja viestejä, eikä suu voi vetäytyä kuin hymyyn.
Kuvitusvedosten ja korttien inventaariokin tuntuu pitkästä aikaa mukavalta ajanvietteeltä (televisiota katsellessa), eikä vastentahtoisesti suoritettavalta pakkopullalta.

Ja sain peruutusajan huomisaamuksi hammaslääkäriin! (Hampaasta lohkesi yli viikko sitten iso pala pois, enkä päivystykseen pääse, kun ei ole kipuja. Käskettiin ostamaan apteekista väliaikaista paikka-ainetta ja paikkaamaan itse, ja koska kyseessä on toiseksi viimeinen hammas takaa, ja murtuma äärimmäisen hankalassa paikassa, Timppa on sitten iltaisin tökkinyt paikka-ainetta suuhuni. Jokailtainen manööveri, kun eihän se paikka oikein ota pysyäkseen. Hammas on niin halkeillut muutenkin, että pelkään menettäväni koko kruunun, mutta enää vain yksi ilta - peukut pystyyn!)

Muutenkin taidan jälleen löytää jälleen muutamia vuosia sitten kadonneen positiivisen vireen ajattelumaailmastani. Viime vuodet ovat kieltämättä olleet Raskaita isolla alkukirjaimella. Välillä on tuntunut, että vain vetää elämää perässään kivireen lailla - elämisen sijaan. Säikähdin jo vähän itsekin kyynistynyttä maailmankuvaani ja väsynyttä suhtautumistani pieniinkin vastoinkäymisiin. Vastoinkäymisten käsitteleminen "haasteina" kuulostaa korviini edelleenkin vain sanapyörittelyltä, ja maailma kieltämättä antaa aika paljon aihetta kyyniseen ajatteluun, mutta jotenkin vain valonsäde sisäisessä mielikuvitusmaailmassani on nyt kaikin puolin voimakkaampi ja valaisee vähän isommin kuin aikoihin.

Pitkästä aikaa huomaan odottavani asioita innolla - jotain muutakin kuin viltin alle nukkumaan pääsemistä.

Ja uusia ideoita... Niitä olen kirjannut joulun jälkeen jo yhden pienen vihon täyteen.

Eiköhän tästä vuodesta hyvä tule.


---

Isn't it quite promising, when the last email you read in 2017 is a artwork inquiry, as is the very first email you read in 2018? My exhibition at Höyry gallery in December went by almost to fast and several of my artworks found a new home - I just read messages on my exhibition guest book, and I can't but smile. Even the inventory of my illustrations and postcards feels like something nice to do (while watching telly), and not something that I'm forcing myself to do.

And I did get a dentist appointment for tomorrow! (My tooth splitted over a week a go, and I can't get the fast/daily appointments (sort of emergency) since my tooth is not hurting. They just told me to buy some temporary filling stuff from pharmacy and fill it myself, and because it's in such a difficult spot in my mouth, Timppa has put the filling into my mouth every evening. Every evening, because it just won't stay put. And my tooth is so cracked that I'm afraid of losing the whole tooth, but only this night to be nervous about that anymore, tomorrow it will be fixed in dentist!)

Somehow I feel that I'm going towards the basic positive mood I earlier had all the time but which has been a bit lost for the couple of years. Undeniably the latest years have been really Heavy, with a capital letter. At times I've felt myself dragging my life with me, instead of living it. I was already a bit startled when I noticed how cynical my world view has become and how tired I got of every little misfortune. I still think that talking about challenges instead of problems is just a word play, and the world admittedly is giving plenty of reasons to be cynical, but somehow the light beam in my inner, imaginary world is just so much stronger and more illuminating than in ages...

After a long time I'm finding myself waiting for stuff to happen - something else than getting back to sleep.

And new ideas... Since christmas I've already filled one small notebook with them.

I think this year is going to be just fine.