perjantaina, huhtikuuta 06, 2018

Taiteilijatalli / Coming up...




Pakkohan oli sanoa taas "kyllä", kun kysyttiin!

Muutenkin olen jännittänyt heinäkuusta alkavaa ajanjaksoa, kun loppukesälle ja alkusyksylle ruuhkautuu melkoinen määrä asioita - alkaen isosta putki- ja keittiöremontista ja suurinpiirtein koko asunnon tyhjentämisestä ja työvälineiden siirtämisestä toisaalle, ja siihen päälle vielä kolme deadlinea, josta yksi on vielä hutera "ehkä". Olen kauhistellut omaa aikatauluani ja jälleen yhden kesän lipsahtamista täysin työn merkeissä, joten oli ihan outo tunne, kun sanottuani joo Porin Asuntomessujen Taiteilijatallille, valahdinkin outoon kaikki-kyllä-järjestyy-tunteeseen.

Nyt nautiskelen tästä olosta niin kauan, kun se vielä päällä säilyy.

Asuntomessut on Porissa 6.7.-5.8.2018 ja itsekin pasteeraan joinakin päivinä paikan päällä - tarkempaa aikataulua pukkaa tietoon lähempänä tapahtumaa ja nopeimmin info tulee esille Taiteilijatallin omalla FB-sivulla. En vielä ihan tarkkaan tiedä, mitä tuonne asuntomessuille mukaan lähtee, mutta todennäköisesti jotain vähän isompaa, ja ihan varmasti pieniä Toisenlainen arki -sarjan vedoksia (kuten Avantouinti alla), jotka mahtuvat vaikka käsveskaan, jos ei autossa ole tilaa. Jospa sitä yrittäisi muutaman uudenkin työn saada mukaan.

...

I DID reply 'yes', once again, when I was asked.

I've been a bit horrified thinking about the time period starting next July, because there's such a lot of things piling up for the end of this summer and for the beginning of the autumn. Starting with a large scale pipe repair and kitchen reneval in our house, including emptying almost the whole home and moving my workstuff yet to another place, and on the top of that three deadlines, of which one is still a 'maybe'. I've been regretting my schedule already, thinking that there will be yet another summer that I'll spend working, so I was feeling very weird about it, when after replying yes to this Pori Housing Fair artist group, I suddenly felt that everything will just be ok.

Now I'm enjoying this feeling as long as it lasts.

The Pori Housing Fair will take place from July 6 to August 5, 2018 and I will be there in some days also - more information will be available closer to the event. I don't know yet for sure which artworks I will take with me to the fair, but very possibly something bigger with frames, and absolutely those small prints from Another Kind of Life series (like Ice Swimming below), which will fit to one's purse, if there's no room in the car.  Maybe I'll try to make also a few very new pictures also...






Avantouinti / Ice Swimming

keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2018

Sanoilla, sanoista, sanoihin / With words, from words, to words


Alan tässä taas heräillä jälleen yhden flunssaviikon jälkeen. Ja vanha tuttu aikapaniikki alkaa rakentaa pesää päähäni. Alunperin tarkoitukseni oli työskennellä maaliskuusta kesän loppuun kiireettömästi omien projektieni parissa, mutta (itsestäni riippumattomista ja inhimillisistä syistä) eräs projekti lykkääntyi alkuvuodesta maaliskuulle. Lievää aiempaa paniikintunnettani tasoittelin ajattelemalla, että koko homma hoituu maaliskuussa, ja huhtikuussa pääsen aloittamaan jälleen täysipainoisesti oman työni, mutta ensin tuli viivettä ennakoimattomien asioiden kanssa ja sen jälkeen flunssa, ja yhtä-äkkiä myös huhtikuu on isoksi osaksi hävinnyt kalenteristani. Oman luovan työn tekeminen on taas ahtautumassa pieniin ajanmurusiin, jotka jäävät jäljelle kaiken muun jälkeen. Eikä tunnu kovin lupaavalta, kun toipilasaika tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan.

Ihan jumissa en ole sentään. Puolitainnuksissa olen saanut vähän tekstejäni eteenpäin: kynällä en ole jaksa kirjoittaa, mutta mieli on kirjoitellut ja muokannut, ja olen merkinnyt muistiin aina sen, mitä olen jaksanut. Luonnon editointijärjestelmä, ja itseasiassa ihan hyvä. Lisäintoa toi viime viikolla eteisen lattialle kopsahtanut Ikonimaalari-lehti, jossa oli ensimmäinen pigmenttikolumnini, hienosti präntättynä.

Ja onneksi tästä tukkoisesta päästä saa revittyä myös tahatonta kapinamieltä. En tiedä, miten Earth Hour - valojen sammuttaminen tunniksi - melkein joka vuosi pääsee unohtumaan, mutta nyt flunssaisena ja maailmanmenosta ulossulkeutuneena suorastaan ylitin itseni! Tämän kerroin kavereilleni Facebookissa, miksen sitteen tunnusta sitä täälläkin: Makasin koko päivän vuoteen pohjalla flunssaisena ja heräsin illalla pimeään. Räväytin tottakai valot päälle, ensin makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen; sitten eteiseen, kun poimin päivän mainospostit lattialta; sitten keittiössä menin laittamaan teeveden liedelle ja jätin valot päälle, siksi aikaa, kun menin lukemaan meilini työhuoneeseen, johon myös laitoin valot. Enempää meillä ei huoneita olekaan. (Paitsi kylppäri.) Olin sit jotenkin hitaalla ja kaikki kesti sen verran, että vasta noin tunnin kuluttua aloin palata teemuki kourassani kohti leposijaa, ja samalla räpsyttelin valot pois. Siinä sitten tajusin, että koko tuon Earth Hourin, ja vain sen ajan, asuntomme oli loistanut pimeydessä kuin lyhty. (Paitsi se kylppäri, jossa ei ollut valoja, mutta ei siellä kyllä ole ikkunaakaan, josta kukaan ulkopuolinen olisi voinut nähdä, että osallistuin Earth Houriin edes yhdellä pimeällä huoneella.)

Tällä hetkellä tuntuu, että yllä kuvattu on vertauskuva koko elämästäni tällä hetkellä.

Ehkä sitä pitää vain hyväksyä, että elämä nyt menee kuin menee, ja istun vain kyydissä. Tulee niitä flunssia jatkossakin, ja ehkä sitten osaan seuraavan kerran todella Arvostaa, kun sitä Ehjää Aikaa omalle työlle on taas tarjottimella. Ja ehkä ensi vuonna Earth Hourin aikaan muistan räpsäyttää valot pois - tai ainakaan en laita niitä kaikkia päälle.


---




I'm slowly getting back to life after one more flu week. And my old friend, Time Panic, is trying to visit me again. Originally I planned to work with my own creative projects from March until the end of summer, but one project was postponed from the beginning of the year. At first I tried to calm myself thinking that I can manage the project fully in March - it's only one month and then I'll have time from April on - but then there was some unexpected delay with other stuff, and then my flu begun, and suddenly the April has vanished partly from my calendar. There's some time for my own creative work in small fragments only, left when everything else is finished. And it's not very promising, when I feel convalescent all the time, not healthy...

I'm not totally stuck, however. I've written some of my texts in bed: not using pen, but my mind has both written and edited, and I've tried to make some concrete notes now and then. Natural editing system, that is, and actually quite a good one. Last week I also received my copy of Ikonimaalari magazine (Icon Painter) in which my very first pigment column was published.

And I'm happy that my state brings out some unintented rebellion. I don't know why is it, that I tend to miss Earth Hour - putting lights out for an hour - almost every year, but this time I exceeded myself! I shared this for my friends in Facebook, so why not here: First I lied the whole day in my bed with flu, and when I woke up, it was sooo dark. I of course put the lights on: first to bedroom and living room, and then to hallway; then I went to put a tea kettle on and left the kitchen light on while I went to read my email to my office room (where I also put the lights on). Well, we don't have any more rooms (except the bathroom). I had planned to just check out my email very fast and then return to kitchen to my tea, but I somehow it took me almost an hour, before I returned to kitchen, took my tea, and returned to my bed, turning off the lights as I went. It was only then when I realised that it had been the Earth Hour, and through that time, and only for that hour, our apartment had shined like a lantern in the darkness. (Except the bathroom, which was dark, but there is not window which would have shown to the people outside that there was even one room dark...)

Right now I feel that this story above is like allegory of my life at the moment.

Maybe I should just accept  the fact, that life goes as it goes, and I'm just enjoying a ride. There will be yet another flu in some time, and maybe then, the next time, when I get some True Time for my own creative work, I can really Appreciate it. And maybe next time during Earth Hour I remember to turn the lights off - or at least I try to not turn them all on. 




 


perjantaina, maaliskuuta 02, 2018

TEOS 2018



Näköjään olen liian kiireinen kertomaan täällä blogissani ajoissa kaiken oleellisimman, mutta onneksi sentään tiedon Facebook-sivuilleni ja Instagramiin sain. Kevään tärkein tapahtuma on omalta osaltani Suomen taidegraafikoiden teosmyyntitapahtuma TEOS 2018, joka on Helsingin Kaapelitehtaalla avoinna vielä pari päivää, sunnuntaihin 4.3.2018 asti (pe 11-18, la-su 11-17, ilmainen sisäänpääsy).


VOITA pieni VEDOS!
Mene Suomen taidegraafikoiden teosmyyntitilaisuuteen Kaapelitehtaalle, etsi joku teoksistani, ja ota valokuva valitsemastasi teoksesta (tai ota vaikka selfie sen kanssa) - ja jaa se Facessa tai Instassa (tai molemmissa) hashtageilla #teos2018 #päivihintsanen
Voit osallistua useammallakin kuvalla.
Näin tehneiden kesken arvon tapahtuman päätyttyä 5.3.2018 yhden pienen (8x14cm +marg.) vedoksen Toisenlainen arki -sarjasta (voittaja saa valita minkä).

Lisää TEOS 2018 - teosvälitystilaisuudesta

---

Apparently I'm too busy to share the most current information in my blog at the moment, but luckily there's some info on my Facebook page and on Instagram. For me the most important event for this spring is the art sales event by the Finnish Printmakers, TEOS 2018, which takes place in Cable Factory, Helsinki, and is still open until Sunday March 4, 2018 (Fri 11am-6pm, Sat-Sun 11am-5pm, free entrance).

Win a small print
Go to the event and find one of my artworks, take a photo of the artwork (for example a selfie with it) - and share it on Facebook or Instagram (or both) hashtag #teos2018 #päivihintsanen (you can lose the ä dots if you like :D ) Please, take as many photos as you like.
At the end of the event, on March 5, 2018, I'll draw one winner who gets a small (8 x14cm + marg) print from Another Kind of Life series.

More about the event on TEOS 2018 FB page.


lauantaina, helmikuuta 17, 2018

Kohtaamisia / Meeting People

Tuhannen ajatuksen kyyneltäjä - The Artisan of the Tears of a Thousand Thoughts

Päättyvä viikko on ollut jälleen niin täynnä huikeiden hetkien ja surkeiden tuntien vuoristorataa, että jälleen tästä jatkuvasta vatkauksesta ylös ja alas tulee taustalla vaanivaa elämän matkapahoinvointia. Jostain syystä eniten on kuitenkin kyrsinyt aivan yksinkertaisten asioiden muuttuminen (tai oikeammin: muuttaminen) äärimmäisen monimutkaisiksi ihan vain siksi, että kukaan ei tiedä tai viitsi ottaa selvää - ja se, että tilanteet eivät ratkea, vaan jäävät ilmaan seisomaan - ja minä siihen alle odottamaan, milloin se ratkaisu sitten romahtaa niskaan. Vaikka tällä kertaa ei ole kyse asiasta, millä lopulta olisi merkitystä oman elämäni tai työni kannalta lopulta mihinkään suuntaan (muutoin, kuin että asioita joutuisi taas hoitamaan mutkan kautta), tämä joka viikkoinen jatkuva keskeneräisten asioiden tilassa seisottaminen vain yksinkertaisesti niin k y l l ä s t y t t ä ä.

Siksipä olen jotenkin niin iloinen, että eilinen oli olemassa. Mikään keskeneräisistä asioista ei edelleenkään liikahtanut eteenpäin, mutta onnistuin jotenkin (ainakin vähäksi aikaa) pääsemään olotilaan, missä sillä ei ole väliä. Koko viikon olin vähän kahden vaiheilla, siitä, osallistunko Jyväskylän taidemuseolla taiteilijatapaamiseen ja teosesittelyyn vai en, ja vielä eilen kaupungille kävellessäni olin oikeastaan menossa vain kuuntelemaan muiden teosesittelyjä. Mutta sitten ajauduinkin puhumaan Kyyneltäjät-sarjastani (niinkuin kunnon kyynelpuutarhurin pitääkin työssään tehdä). Esittely jäi kuitenkin itsessään vähän sivujuonteeksi tuossa tapahtumassa, koska kohtasin Ihmisen, joka oikeasti - kaiken runsaan tarjonnan keskellä - näki Kyyneltäjäni, ja jonka sanat jäävät elämään vielä pitkäksi aikaa päähäni.

Mutta mistäpä minä en ongelmaa itsekin nykyään tekisi! Juuri eilen kerroin yleisölle Kyynelpuutarhurin päiväkirja -kirjoitusprojektistani, ja siitä, kuinka julkaisun kokoamisen ongelma on lähinnä editoinnissa: materiaalia on niin valtavan paljon, että sen koostaminen tolkulliseen parin sadan sivun muotoon tuntuu välillä ihan ylitsepääsemättömän hankalalta. Kun eilen pääsin kotiin, puolen metrin korkeutta lähentelevään materiaalipinoon tuli jälleen muutama käsinkirjoitettu muistiinpanosivu päälle lisää tuon Arvokkaan Kohtaamisen innoittamana. Merkkasin ne vihreillä post-it-lapuilla, kuten olen tehnyt muillekin kaikkein tärkeimmille sivuille, jotka haluan lopulliseen julkaisuuni sisällyttää.

Näyttää siltä, että Kyynelpuutarhurin päiväkirjasta taitaa tulla yhden kauniin taidekirjan sijaan viiden kilon järkäle - tai moniosainen kirjasarja...

---

This week has (again) been filled with such ups and dows that I'm starting to have some continuing motion sickness of life lurking in the background of my workdays. But somehow what annoys me the most is how some people just turn the simplest things to the most complex ones just because they don't know or they just don't bother to find out facts. This leaves the problems unsolved, but they just keep lingering above me, and I'm standing below them, waiting for all the solution to crumble down on my neck. Though this time it's not a question of an issue that actually would have any bigger importance in my life or work (it just would make some work-related things a bit more akward to do), but this continuous line of unfinished business, every week something new, just w e a r s   m e   o u t.

That's why I'm so happy, that I had yesterday. Anything unfinished didn't get solved, but somehow I succeeded to get those things out of my head (for some time, at least). I've been pondering the whole week if I should go to the artist meeting at the Jyväskylä Art Museum (yesterday). When I walked to town yesterday, I was still going rather to hear other artist to speak than to speak myself. But then it just happened that I found myself in front of the Tear Artisans telling about them (like any good Tear Gardener should do). However, the introduction to my artwork was just a secondary thing on that event, because I met a Person, who really - amongst all those dozens of artworks - really saw my Tear Artisans, and whose words will stay with me for a long time.

But there's no thing I don't turn into problem these days! Just yesterday I told about my Diary of a Tear Gardener writing project to the audience, and about my main problem being the editing of stuff: there's so ridiculous amounts of material, that editing it all to just a few hundred pages feels sometimes to be an impossible job. But yesterday, when I got home, I added yet a couple of pages to that pile of almost half a meter, as I was so inspired about meeting this Person. I marked these notes with a green post-its, like I have done with all the other pages, which I would like to include in my final text collection.

At times it feels like this Diary of a Tear Gardener will be a five kilos heavy block of pages, or a book series, instead of one beautiful art book.


.

torstaina, helmikuuta 08, 2018

Terveisiä lomakelandiasta / Greetings from the Form-Land



Tammikuu loppui ja helmikuu on alkanut flunssalla. Enää en makaa voipuneena vuoteen pohjalla, mutta vielä tämä viikko on toipilaismaista pikkupuuhailua. Hyvin järjestetty, kiireettömyyteen tähtäävä työkalenteri on taas romahtanut kuin hutera korttitalo: melkein vatsaan koskee, kun lukee listaa tulevista hoidettavista asioista, jotka ovat tässä muutaman viikon aikana kertyneet kasaksi. Kaikki pieniä, mutta lukumäärä suuri aikaan nähden. (Miten tässä taas näin kävi?)

Hyvä mieli silti, kun jotakin olen puolikuntoisenakin saanut tehtyä. Sunnuntaina - vielä ihan tolkuttomassa olotilassa - sain täytettyä Suomen taidegraafikkojen Teos 2018 -teosvälitystapahtumaan ilmoittautumisen (Helsingissä, Kaapelitehtaan Puristamossa ja Valssaamossa  22.2.-4.3.2018), joskaan en ole yhtään varma, merkkasinko mitään tietoja paperiin oikein (en ole päässyt käymään työhuoneella kohta kolmeen viikkoon ja siellähän se tieto on). Eilen rutistin kokoon Suomen kulttuurirahaston Keski-Suomen maakuntarahaston apurahahakemuksen. Melkein nauratti oma y-k-s-i-k-i-r-j-a-i-n-k-e-r-r-a-l-l-a-a-n täyttäminen, mutta olotilaan nähden ihan kelpo hakemuksen sain aikaiseksi. Kerrankin pedantista etukäteisvalmistelustani oli hyötyä, kun ei tarvinnut alkaa kehitellä liitteitä tyhjästä. Tosin iloa lähetetystä lomakkeesta vähän latisti myöhään illalla tullut Taiken kohdeapurahan kielteinen päätös. (Mutta mitä ihmettä: olin ilmeisesti hakenut jostain monitaidejaostosta? Pitää alla olla tarkkana noiden lomakkeiden kanssa: luulin, että se alun ensimmäisellä sivulla määritelty taiteenlaji tulee jotenkin automaattisesti hakemuksiin!)

Jos vaikka ensi viikon alussa pääsisin rahtautumaan työhuoneelle tsekkaamaan Teos 2018 -tapahtumaan ilmoittamieni teosten mitat ja pakkaamaan ne valmiiksi, ja pistämään alulle muutaman toipilasvuoteella mieleen hahmottuneen teoksen.

Mutta vielä tämän loppuviikon toivun hetken vielä värien kanssa. Lyhyttä apurahatyötäni en halua flunssalle lahjoittaa.

---

January ended and February started with flu. I'm not in fever anymore, but still this week is dedicated for very little chores. My well organized calendar, aiming for avoiding over-working, has just lost this fight: my stomach almost hurts, when I read the to-do list of following weeks - things that I haven't been able to do during these weeks. Not so big projects, but too many of them for the time in use. (How did this happen again?)

Still I'm quite in a good mood, since I have managed to do even something. On Sunday - still being very sick - I was able to fill out the sign-in form to the sales event of the Finnish Print Makers, Teos 2018 (in Kaapelitehdas in Helsinki from February 22 to March 4, 2018), though I'm not completely sure if I marked any of the artwork info correctly (I haven't been able to visit studio for almost three weeks and it is there, where all the necessary info is). Yesterday I filled the grant application for a local culture found, which came out quite good, considering that I wrote it with o-n-e-l-e-t-t-e-r-i-n-t-i-m-e. I was so happy I had made proper pdf-sheets for my projects earlier, and I didn't have to start making all the attachments yesterday. Though, my happiness about managing to send this application was a bit diminished, when I got the negative verdict of one Taike grant. (But what the hell: apparently I had applied the grant from a wrong place! I have to be more careful later!)

I wish that I could get to my studio at the start of the next week. I'd like to check out the Teos 2018 artwork info and pack them for transport, and also I'm already waiting to get to start my new artworks.

But there are still a few days left this week, and I'll spent them with my colour work. This grant funded working time is too short to give it for flu.

keskiviikkona, tammikuuta 17, 2018

Apurahatyöskentelyn sietämätön keveys / The Unbearable Lightness of Working with a Grant



Sain viime vuoden puolella Kauppaneuvos Otto A. Malmin Lahjoitusrahastolta apurahan noin kuukauden työskentelyyn Coloria-projektini parissa. Tein jo muutamia kuukausia sitten itselleni suunnitelman asioista, joiden parissa työskentelisin ja selkeän aikataulun työlleni, ja olen nyt tammikuussa toteuttanut suunnitelmaa tunnontarkasti. Itseasiassa - innostuneena vähän tehokkaamminkin kuin piti: ehdin todennäköisesti tehdä apurahalla paljon enemmän kuin mitä olin suunnitellut.

Mutta mikä ihme siinä on, etten pysty tekemään tätä apurahatyötä levollisin mielin? Olen vuosikaudet varastanut Colorialle ja väreille aikaa muulta työltä, ja vahva "ei-nyt-saisi-tehdä-tätä-kun-pitäisi-tehdä-muuta" -ajattelu on näköjään vaikea karistaa päästä pois. Tammikuun päiväjärjestykseeni merkitsin, että värit ovat nyt ensisijainen työni, ja muu työ saa vuoronsa vasta apurahatyöpäivän jälkeen, mutta silti kiukustunut omatunto nalkuttaa heti, kun silmä osuu pakkausta odottaviin vedoksiin työhuoneen pöydällä. Järjestin jo ajat sitten asiat niin, että muu työ ei kärsi yhtään, ja silti en usko itseäni. On todella outo tunne, kun samanaikaisesti puhkun innostusta, ja kuitenkin on vaikea keskittyä ja joudun hokemaan koko ajan mielessäni, että teen tätä ihan luvan kanssa.

Jos olen vihdoin saanut apurahoja jakavan tahon arvostamaan värityötäni niin paljon, että saan apurahan tarkoitukseen - miksi kummassa en saa itseäni sisäistämään samaa asiaa?

---

Last year I received an one month working grant from Otto A. Malm Foundation, to work with my colour project Coloria. I made a working plan and schedule for my grant work already months ago, and now, in January, I have followed my plan strictly. Actually - because I'm so enthusiastic about this, even more efficiently than I had planned: probably I will achieve much more with this grant than I thought.

But why an earth can't I put my mind on ease with this grant work? For years I have stolen time to Coloria from my other projects and works, and now that strong 'you-can't-do-anything-with-colours-because-there's-other-stuff-to-do' thinking is apparently difficult to get rid of. In my January day planner it states that for this month the colours are my primary work, and everything else comes after the grant-workday, but still I find my conscience nagging angrily, when I accidently see the prints on my studio desk waiting for packing. It was already weeks ago when I organised everything in a way, that my other projects won't suffer at all, but still I can't make myself believe it. It really feels weird, when, at the same time, you are filled with enthusiasm, and still it's hard to concentrate and I have to remind myself constantly, that I have a permission to do this.

If I've finally gotten to the point, where a grant-giving organisation is believing in my colour work so much, that I get a grant for it - how come it's so unbelievable difficult to adopt the idea myself?

maanantaina, tammikuuta 08, 2018

Jyväskylän taiteilijaseura juhlatuulella / Jyväskylä Artists' Association Celebrating



Vaikka nyt reilun puolen vuoden yksityisnäyttelytauolla olenkin, ei näyttely- ja tapahtumatauko ihan totaalinen ole. Parhaillaan Jyväskylän taidemuseossa on meneillään Jyväskylän Taiteilijaseura Juhlatuulella -näyttely, joka aukesi jo joulukuun puolella, samalla kun samanniminen kirja julkistettiin. Lisätietoa kirjasta ja näyttelystä Juhlatuulella-Facebook-sivulta ja niihin liittyviä kuvia löytyy Instasta hashtagilla #jtsjuhlatuulella. Minulta on näyttelyssä esillä yhdeksän kuvan Kyyneltäjät-sarja - joka ei aiemmin olekaan ollut Suomessa esillä samalla kokoonpanolla.

Viime viikolla sain peräti kaksi näyttelyynosallistumiskutsua, joista toiseen (helmikuussa aukeavaan) lupauduin samantien mukaan parilla työllä ja toista vielä hetken mietin. Ja kunhan tässä pari pientä juttua saan vielä kotona hoidettua, lähden työhuoneelle jatkamaan inventaariota ja samalla valitsen töitä valmiiksi Teos 2018 -teosvälitystapahtumaa varten.

Muuten olenkin pitänyt sormet näppäimistöllä: väritekstien ohella Kyynelpuutarhurin päiväkirja on alkanut ottaa muotoaan. Tekstiä on niin paljon, että lähinnä jäljellä oleva työ taitaa olla editointia: järjestämistä ja karsimista. Kuvat saavat odottaa nyt vähän aikaa.

---

I'm taking a short break from having solo exhibitions, but that doesn't mean that I'm totally avoiding exhibitions or events.  At the moment there is an exhibition by Jyväskylä Artists' Association at the Jyväskylä Art Museum. It opened already in December at the same time when a book with the same title as exhibition (Jyväskylän Taiteilijaseura Juhlatuulella) was published. Take a look at book/exhibition related photos at Instagram using hashtag #jtsjuhlatuulella. I'm exhibiting my nine picture Tear Artisans series - which actually haven't been shown in Finland in this all-nine-combo.

Last week I also received two group exhibition invitations, and I replied already yes to one (opening in February) with a few requested artworks, and I'm still thinking about the another one. And as soon as I get a few smaller things finished, I'll leave to my studio to continue making inventory and at the same time I'll pick some artworks to be sent to Teos 2018 art sales event in Helsinki.

Besides this: I've been keeping my fingers on keyboard, writing. A lot about colour, but also the Diary of the Tear Gardener is starting to look like more than a possibility. There are so many texts that I think the rest of my work now is mainly editing: organising and leaving something out. My work with pictures has to wait for a while.