tiistaina, lokakuuta 16, 2018

Melkein - Almost





Just tätä. On vasta tiistai ja jo tuntuu, että viikko saisi jo loppua. Olin vielä viikonloppuna ihan hirveän energinen, kun lauantaina ja sunnuntaina sain työlistaltani pois ihan kunnon annoksen pitkään odottaneita asioita (huolimatta lauantain piinallisesta migreenistäni), mutta sittenpähän maanantai oli Maanantai isolla alkukirjaimella. Asiat vain alkoivat tulla bumerangina takaisin.

Olin tietenkin muutenkin huonossa vireessä aamupäivällä, kun kaikki oli hukassa tai kaatui tai tökki muuten vain. Totesin ensitöikseni uudella tekniikalla toteuttamieni testivedosten menneen ihan totaalisen pilalle ja tajusin, etten saa tekniikkaa hiottua loppuun tulevaan Beckerin näyttelyyni. Suunnitelma B käyttöön siis, ja jälleen kompromissitilaan.

Sitten postikin toi pelkkiä laskuja ja heti ensimmäiset lukemani meilit olivat pelkkiä ikäviä asioita - aamulla sain torppauksen peräti kahdelle pitkään tekemälleni projektille. Ja sen jälkeen työ jatkuikin jo tehtyjen uudelleen tekemisellä. Lauantaina lähettämäni liitteet pyydettiin lähettämään uudelleen, koska ilmeisesti "matkalla on tapahtunut jotain, mikä on vahingoittanut kuvia, eivätkä ne aukea". (Niin että mitä?) Sunnuntaina tilasin reippaasti paperia, ja maanantaina sain viestin, että vain osan saa lähetettyä nyt, ja loput tulevat sitten parin viikon päästä. (Ok, tätä osasin kyllä odottaakin, koska yleensä käyttämäni paperi on maahantuojalta aina loppu ja aina sitä olen joutunut odottamaan.) Lähetin uudelleen tiedusteluja, joihin oli luvattu vastata jo edellisellä viikolla.

Päivän huipentuma oli tämä: loppuviikolla, kun siirtelin jälleen tavaroita kotona paikasta toiseen, jotta mahtuisin tekemään työtäni, kypsyi ajatus etsiä kunnon työtila. Menin samantien nettiin ja löysin ihan kohtuuhintaisen tilan, vaikkakin ihan reilusti suuremman kuin mitä tarvitsin. Sovin samantien esittelyn maanantaiksi. Henkilö, jonka kanssa ensin juttelin, kertoi olevansa syyslomalla, joten asiaa hoitaisi toinen henkilö. Itse tila olisi ollut juuri sitä, mitä etsin, mutta paikalle tulikin kolmas henkilö, joka ei osannut vastata mihinkään kysymyksiini. Sillä ei lopulta ollut mitään väliäkään, kun kävi ilmi, ettei tila ollut edes vuokralla. Olisi se ollut itselleni joka tapauksessa varmaankin liian kallis, mutta silti turha käynti ja jonkinlaisen haavetilan romuttuminen tuntui niin käsittämättömän lannistavalta, etten oikein osaa edes sanoiksi pukea. En yksinkertaisesti kestä sellaista jatkuvaa melkein-tilaa: se peruspainajaismainen olotila, missä rämpii koko ajan samassa kohdassa pääsemättä mihinkään.

Yritän nyt piristää itseäni sillä, että jokin prosessi sentään saavuttaa maaliviivankin joskus! Alunperin tilasin 25x25 cm kokoisia vedoksilleni, mutta huomasin sitten pussit saatuani kotona, että saamani pussit ovatkin paljon pienempiä. Siispä reklamoin, ja minulle luvattiin lähettää kaipaamiani pusseja. Tällä kertaa tosin huomasivat jo ennen lähettämistä, että varastoon olikin saatu tilaamieni pussien sijaan väärän kokoisia, joten kysyivät, kelpaisiko minulle nuo vääränkokoiset 25x35cm pussit sen sijaan. Totta kai mieluummin ottaisin sitä, mitä tilasin, mutta koska ekasta tilauksestani oli jo pari kuukautta, ja tuli vain niin vahva tunne siitä, että edes yksi prosessi pitää saada loppuun, myönnyin. Joten tänään kävin postissa noutamassa nuo vääränkokoiset pussit. Ja näin on yksi parin kuukauden ostosprojekti kunnossa.

Nyt kaipais jotain piristävää juttua. Ehkä huominen on toisenlainen.



ps. Mainittakoon vielä, että tämä maalin saavuttamattomuus vaivaa myös vapaa-ajallani. Viikonloppuna varasin hotellin pariksi yöksi. Tänään tuli viestiä, että korttimaksu ei ole jostain syystä mennyt läpi. Pyysivät tsekkaamaan kortin maksuasetuksen (no, siinä ei ole mitään vikaa) tai laittamaan toisen kortin tiedot. Laitoin viestiä, etten kyllä korttitietojani meilillä pistä - mutta jos vaikka onnistuisi maksaminen paikan päällä. Toivottavasti, koska en ihan oikeasti enää jaksaisi hoitaa näitä loma-asioitakin kaikkia kahteen kertaan.





Just like this. It's only Tuesday and I already wish that this week would be over. Still last weekend I was buzzing energy, when on Saturday and Sunday I managed to finish several small chores on my to do list (even though I had a head splitting migraine on Saturday), but then again, Monday was a True Monday. Things came back boumerang-like.

I was alredy not in the best mood in the morning, since everything started going downhill: I couldn't find anything, I dropped things or there just were these little things... The first thing that happened was, that I made a note that my proofs made with a new technique I've been trying to practise for a while now, had all gone totally wrong, and I just realised that I really can't use that technique for my future Gallery Becker exhibition. So, plan B it is, yet another compromising to do.

Then the mailman brought only invoices and the first emails I read were just not fun to read at all - in the morning two projects of mine got a final "no", there's no hope to continue. And after all that, I had to start re-doing what I had already done. The attachment images I had emailed on Saturday for one client, had to be sent again, since 'something had happened on a way, and they won't open'. (Um, what?) On Sunday I ordered plenty of paper, and on Monday I received a message, that only part of them will arrive now, and the rest of them follow in a few weeks time. (Ok, for this I had prepared, because usually the paper I use is always ended from the importer, and I've always had to wait for it.) I re-sent some enquiries, to which I should have had replies last week already.

But the real top of the day was this: last week, when I was yet again moving stuff from a to b, so that I could fit to do my job, I decided to try to find myself a proper place to work. I checked some places online, and I found rather a good space, although a lot larger than I thought. We agreed a show-out for Monday, and the space would have been really really excellent for me, but... The original real estate agent couldn't make it and I had agreed to meet with another agent from the same company, but when I went there, I met a third guy, who actually didn't know anything about this space. But it really didn't matter, since there were already some people in the space, who said that the space isn't available for renting after all. It probably would have been too expensive for me anyway, but still visiting the place in vain and somehow sort of losing my dreamy place felt so stultifying, I can't even really describe the feeling. I just can't deal with this almost status around me - this nightmarish mode where I feel like doing the same things all over again, never getting ahead.

I try to make myself feel better by proving that it's possible for some 'projects' end some time! Originally I ordered 25x25 cm cellophane bags for my prints, but after receiving them, I noticed that the bags were much smaller than I had ordered. Naturally, I complained about this and I was promised new right-size bags. Except they weren't - the importer had received wrong size bags, but this time they luckily understood the mistake before sending them to me, and they asked me if I would accept 25 x 35 cm bags instead. Of course I would rather receive the ones I ordered, but since it was already two months from my first order, and because I just had so strong feeling about getting even one process finished, I said yes. So, today I picked those wrong-size bags from the post office. And this is how I can finally over-line one thing from my to do list.

I would so need something uplifting right now. Maybe tomorrow will be different.


ps. I just have to mention, that this goes to my freetime too. On weekend I booked a hotel room for a couple of nights. Today I received a message, that my card payment hasn't been ok for some reason. They asked me to check the settings of the card (nothing wrong there) or to send a info of another card to them. I just messaged that I won't send my card info via non secured email - but if I could pay then on site. I hope so, since I really wouldn't like to do my freetime thingies twice too.



.

sunnuntaina, lokakuuta 07, 2018

Kuivaa - Dry



Ystäväni on lukenut blogiani tämän viikon ajan, ja kysyy nyt: Onko sun työ oikeasti noin tylsää? Vastaan rehellisyyden nimissä, että ei se aina ole. Mutta näitä monotonisia paperiasiainhoitoviikkoja on kyllä turhan paljon. Olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että pitää ottaa toinen otanta työviikosta sitten, kun näyttelyteosten valmistelu on se suurin työagenda. (Tosin - onko sitten aikaa kirjoittaa yhtään mitään?)

Ärsyttävintä tässä on se, että viikon alussa työlistallani luki ensimmäisenä:
- Korjaamon Designmarkkinoiden esittelyteksti ja kuvat!
- Malmin apurahaselvitys (koskien viime vuonna Colorialle saamaani apurahaa)
- Mela-vakuutuksen hakeminen (koskien tämän vuoden työskentelyapurahaani)
- Kyyneltäjä-korttien leikkaus (yksi erä korteista saapui hieman epäkeskitettynä; ostin ne käytännössä koodilla, jonka sain kompensaatioksi edellisestä reklamaatiostani, ja olin niin täynnä reklamointia, etten enää jaksanut reklamoida toista - tai itseasiassa kolmatta kertaa)
(- Inktober)

Yhtään näistä en saanut hoidettua, kun meiliin tuli koko ajan akuutimpia asioita. Ehkä sitten tänään, sunnuntaina. Ennen nukkumaanmenoaikaa, jossain välissä.

Oikeastaan kaiken muun ehdin ensi viikollakin, paitsi Inktoberiin osallistumisen, jota olin haudutellut jo pitkään. (Some-juttu, lähinnä Twitterissä, mustepiirustus per päivä tai ainakin joinakin päivinä.) Ajattelin, että tänä vuonna osallistun siihen, mutta vieläpä sellaisella twistillä, että teen projektia varten itse omat kasviväripohjaiset musteeni. Ne eivät ole ehkä tarpeeksi kestäviä lopullisiin teoksiin, mutta käytän kasvivärejä ja omia musteita paljonkin luonnosteluun ja skannattuina elementteinä niitä näkyy joskus myös lopullisissa teoksissani. Syyskuun lopun taudeissa lojuessani tajusin, että haaveeksi se jälleen jää, enkä viitsi pakkoahtaa tekemistä muun keskelle, kun virkistystoiminta muuttuu silloin helposti vastakohdakseen. Joten jääköön Inktober tällä(kin) kertaa itseltäni väliin, ja musteen tekeminenkin (en löydä arabikumikätköäni mistään!) Mutta keittiön pöydällä odottavat vielä syysöissä paleltuneet ja ylikasvaneet thaibasilikat. Olen kuullut, että niistäkin jotain väriä saattaa irrota, joten päätän kokeilla ennenkuin viskaan puolikuolleet kasvit roskiin. (Kun katselen haaleankellertävää värilientä, totean, että odotukseni olivat ehkä liian korkealla, mutta toisaalta, muista kuivaneista yrteistä saa otettua aivan jumalaisen kauniita kuvia.)

Päätän, että selkäni on tarpeeksi hyvässä kunnossa, jotta voin mennä ulos, mutta yhä liian rikki siivoamiseen. Pitää odottaa myöhempään ajankohtaan sen suhteen. Kyllä se sunnuntai näinkin menee.

---

My friend has read my blog for a week, and asks now if my life is always this dull. I reply honestly, that not always. But still there are too many of of these weeks made of filling and sending forms and papers around. I agree with her that I should make another daily blogging project at some time, when it's more about my work with exhibition preparation. (Though - do I have then time to write anything?)

The most annoying thing is, that the first things on my to do list at the beginning of the week were:
- Send short description and press images to Korjaamo Design Market
- Make a report of a grant use for Malm foundation (last year for Coloria)
- Apply Mela insurance (for this years working grant)
- Cutting the Tear Artisans portcards (one batch arrived a bit noncenteres; but as I bought them actually using a code that I had received from my reclamation before, and I was so filled with reclamations one after another, I didn't bother to make yet another one
(- Inktober)

Not one of these I managed to do, when more acute stuff arrived to my email the whole time. Maybe then today, on Sunday. Before bed time, at some point.

Almost everything else I'll get to do next week, except taking part to Inktober, which I had planned for a long time. (Some thing, mostly on Twitter, daily ink drawing or so.) I thought, that this year I would take part to the event, and with a twist: I decided to make my own plant dye based inks for the project. They are not maybe durable and fast enough to be used in final artworks, but I use my own inks a lot in sketching and they can be seen also in my final artworks as scanned / digitized. But when I was lying fluishly in bed in the end of September, I realised, that it won't be happening this year either. I don't want to force it to fit in my schedule, because then it stops being fun. So, I miss Inktober this year (too), and also making ink (can't find my arabic gum anywhere!) But there are some overgrown thai basil waiting on my kitchen table. I've heard that they might give some dye, so I decide to try before tossing them to trash. (When I look at the very light yellowish dye, I agree that maybe I have wished too much, but on the other hand, those other dried out herbs photograph divinely well.)

I decided that my back is well enough to have a long walk, but absolutely too aching still to cleaning. So, cleaning must wait. I don't really mind, this is a good Sunday as it is.


.

lauantaina, lokakuuta 06, 2018

Vapaa päivä - the Day off




Vapaapäivä. Ensin äitiä katsomaan ja sitten loppupäiväksi isän luo. Pari päivää sitten kehittämäni selkäsärky pääsi siihen pisteeseen, etten uskalla ulos lähteä edes asianmukaisesti topattuna ja lupaamani isän auton imurointisessio saa jäädä odottamaan tulevaisuuteen. Olin suunnitellut sunnuntaiksi kunnon kävelyreissua kameran kanssa, mutta kyllä peli alkaa jo heti lauantai-aamupäivällä näyttää selvältä: tästä tuli sisäviikonloppu. Kotona olin suunnitellut siivoavani viikonloppuna ja raivaavani vanhaa tavaraa pois tehdäkseni tilaa uudelle ja tekemiselle, mutta ei siitäkään taida tulla mitään. Kirjahyllyyn sain sentään ujutettua lattialla odotelleet kesähankintani. Ehkä loppuillan lekottelen lokoisasti sohvalla ja yritän olla liikkumatta, kun liikkuminen näköjään vähän pahentaa olotilaa. (Mutta vähän hermostuttaa tämä rapistuminen. Kurkussakin tuntuu kumman karhealle. Tulevan näyttelyn kanssa ei ole vielä mikään hengenhätäkiire, mutta ei myöskään varaa minkäänlaisille sairasteluille. Edes päivän pausseille.)

---

My day off. First we go to see my mun and then we spent the rest of the day with my dad. The back ache I developed a few days ago, has finally reached the point that I don't dare to go outside even with heavy winter clothes, and vacuuming my dad's car (a promise I made) must wait for a while now. I had planned a good long walk for Sunday, but it's clear to me already on Saturday morning: this weekend will be spent inside. I had also planned to clean our house during this weekend and trash some extra stuff to make room for some new and for my work, but that's not happening. I managed to place a few books I bought last summer to their shelf, but that's all, so far. Maybe I'll just watch a movie and rest this evening, since moving around just makes the aching worse. (But this all makes me feel a bit worried. My throat also feels a bit sore. I'm not in a horrible hurry with my upcoming exhibition, but I don't have time to any kind of sickness. Not right now. Not even for a day.)

.

perjantaina, lokakuuta 05, 2018

Kevyt perjantai - A Light Friday



Herään sateeseen. On niin hämärää, että tavakseni tullut aamukahvin nauttiminen kirjan ääressä olohuoneen sohvalla ei onnistu ilman, että laittaa valot päälle. Ja kun valot laittaa päälle, alkaa heti tuntua illalta, eikä kahvista tunnu olevan mitään apua. Laitan kirjan kiinni ja päätän siirtyä talviaikaan: silloin juon aamukahvini työkoneeni ääressä lueskellen meilini ja miettimällä missä järjestyksessä hoidan minkäkin asian.

Yön aikana sähköpostiini on tullut palaute: "Huikean hienosti kirjoitettu kirja. [---] Näin jälkikäteen melkein toivon, että olisit jättänyt kuvat pois. Ei niin, että ovat huonoja, mutta ihmiset luulevat tätä varmaankin taidekirjaksi, ja taidekirjoja ei enää kukaan osta. [---] Tämä on tekstin osalta niin ansiokas, ja tietokirjana olisi varmasti myyntimenestys. Tietokirjathan ovat Suomessa myydyimpien joukossa." - Melkein samalla tavoin sanoi minulle jonkin aikaa sitten eräs toinen taidekentän toimija. Hetkellisesti minulla on hitusen ontto olo - olenko tehnyt virheen? Mutta kyse on vain sekuntien häilähdyksestä, sitten palaan omaan varmuuteeni: kirja piti tehdä sellaisena kuin sen tein, missään muussa muodossa se ei olisi onnistunut.

Kiitän viestistä, ja jäämmekin puoleksitoista tunniksi mielenkiintoiseen sähköpostikeskusteluun. Paljon uutta, paljon ideoita, hyvää mieltä - mutta samalla päällekäyvä aikaansaamattomuuden tunne.

Olen huono aloittamaan mitään hommia, kun tiedän, että kohta pitäisi lähteä. Pitäisi toimittaa taidelainaamoon lähetyslista, jonka eilen kirjoitin, mutta unohdin viedä mukanani, ja viedä tilitoimistoon syyskuun kuitit ja selvitellä Suomi-valtuutuksen saloja, kun en ole saanut sitä toimimaan - ennenkuin kolmelta taidemuseolla alkaa Toisia todellisuuksia -näyttelyn taiteilijatapaaminen, joka toimii samalla ystävätreffieni aloituksena. (Menen yleisöksi, Timo on taiteilijavieraana ja hänen teoksensa on museossa esillä kokoelmanäyttelyssä.)

En saa mitään isompaa aikaiseksi (kuten esimerkiksi teosten pakkaamista, jota en voi aloittaa, koska sopivankokoisia taustapahveja ei olekaan valmiina, ja pahveja en pääse leikkaamaan, koska leikkurin päällinen on valjastettu pohjustettujen paperien kuivumistasoksi, ja juuri nyt en voi niitä liikuttaa). Joten teen kaikenlaista pientä: vastaan Kuvittajien jäsenkyselyyn, luen muutaman artikkelin tekijänoikeuksista, vastaan muutamiin sähköposteihin, joihin olisi pitänyt vastata jo ajat sitten.

(Kenkiä jalkaan laittaessani huomaan, että eilisillan ahneus on rikkonut selkäni. Beckerille kävellessäni huomasin, että Kampus oli täynnä opiskelijoita haalareissaan (tai, tärkeämpi havainto: tölkit kädessään). Olin toki kuullut järjettömän bassonjytkeen kotiin - tai itseasiassa huomasin ensin, että haarukka tärisi pöydällä, ennenkuin kuulin itse äänen - mutta luulin, että pihalle on parkkeerattu joku discodatsun. Mutta Kauppakadun aprohan se olikin. Kaikenkattavat haalariryypiskelybileet. En osannut lähtiessäni varustautua oikein, joten lainasin Beckeristä muovipussin. Kauppaostokseni (maito, viinirypäleitä, parmankinkkua, ciabatta) maksoin kokonaan tölkeillä, mikä on aika huomattava saavutus, ottaen huomioon, että matkaa Beckerin ja kaupan välillä oli vain reilun korttelin verran. Tarkoitukseni oli Pokemon-kävellä vähän, mutta siinä samalla intouduin keräämään tölkkejä, kun niitä vain oli niin runsaasti tarjolla - ja ihan lyhyessä ajassa keräsin tölkkejä neljän kympin edestä. Sitten oli pakko palata kotiin tuomaan ostokset ja hakemaan hanskat, loppumatkan tölkit keräsin kotiin. Koko illan podin huonoa omaa tuntoa siitä, etten mennyt keräilemään enempää tuota ilmaista rahaa, mutta nyt kenkiä laittaessani ymmärrän plokkauksen vaarat harjoittelemattomalle - selkä kramppaa siinä määrin, että jos olisin lähtenyt toiselle kierrokselle ja olisin varmaankin huumaantunut maahan heitetyn rahan määrästä, etten olisi osannut lopettaa ollenkaan, makaisin juuri nyt vuoteen omana kykenemättä nousemaan.)

Kaikki ei mennyt tietenkään ihan putkeen: tilitoimistossa ei ollut enää ketään paikalla. Saan kuitit vietyä, mutta Suomi-valtuutuksen salat jäävät vielä tutkimatta. Taidemuseolla taiteilijatapaamisen aikana pää alkaa taas syöttää puheisiin mitenkään liittymättömiä ideoita (miten käy aina, kun en oikein kuule hälyn takia puhetta ja pää pääsee odotustilassa harhautumaan muuhun), ehdin kirjoittaa jotakin ylös. Viimeiset kolme esittelyä kuulen vaivatta ja mietiskelen, että minun pitäisi oikeastaan käydä enemmän tämäntyyppisissä tapahtumissa. On jotenkin vapauttavaa irtautua hetkeksi omasta hommastaan ja kuulla muiden prosesseista.

Loppuilta menee vapaan merkeissä. Tapaan pitkästä aikaa ystävän, jonka viimeksi näin viime jouluna. Osittain siksi, että hän asuu toisaalla, mutta osittain siksi, että vaikka periaatteessa olen fyysisesti tehnyt keväästä syksyyn töitä kotona, olen jotenkin henkisesti ollut paljon kauempana - tavoittamattomissa. Olen joskus miettinyt, onko mikään työ järkevä valinta siinä vaiheessa, kun ei ole aikaa muulle elämälle, eikä ystäville - mutta toisaalta, vaihtoehtojakaan ei hirveästi ole. On tehtävä se, mitä mieli vaatii, ja olen superkiitollinen niistä muutamista rakkaista ystävistäni, joiden ystävyyttä tämä ajoittainen pitkäksi aikaa katoamiseni ei tunnu haittaavan.

---

It's raining when I wake up. It's so grey and dark that I can't read at the living room without turning the lights on. And at that point it starts to feel like evening, and coffee loses its magical waking powers. So I close my book and decide to change my habits to winter time: I drink my morning coffee next to my computer, while reading emails and thinking about my today's to do list.

The first email I read: 'This book is written absolutely beautifully. [---] I almost wish that you had left the pictures out from this book. Not that they are bad, but people might think this is an art book, and no one buys art book these days. [---] This is so well written, and if as a non-fiction it would be probably a success. You know, non-fiction books are the most sold in Finland.' - This is almost the same what another worker on the art field said to me some time ago. For a moment I feel a bit strange - have I made a mistake? But it lasts just a few seconds, then I get back to my own certainty: this book had to be done in a way I did it, it wouldn't have worked in any other way.

I thank him for the feedback, and we have a very interesting email conversation for an hour and a half. A lots of new ideas and good things - but at the same time an invasive feeling of inefficiency.

I can't start doing anything when I know that soon I should leave. I should deliver the artwork list to the Gallery Becker / artotheque, that I wrote yesterday, but forgot to take with me, and take September book keeping to my book keeper, before an artist meeting will start at the Jyväskylä Art Museum at three. (I'll be in audience, Timo is an artist guest since his artwork is presented at the museum collection exhibition.)

I really get nothing bigger done (like packing artworks, which I can't continue, because I don't have right sized support cardboard ready, and I can't cut any, since my cutting board is being occupied by papers which are drying, and right now I can't move them). So I do all kinds of small stuff: I reply to the member questionnaire of the illustrators organization, I read through a couple of articles of copyrights, I reply a few emails, that I should have replied a good time ago.

During the artist meeting I can't hear everything since the background noise and my mind starts drifting, and my head starts forming new ideas (which happens everyday I get distracted even a little bit), and I even manage to write something down. Luckily I hear the three last talks without effort and I think that I should really visit these kinds of event more. It's somehow nice to break free from my own job, and hear about the processes of the others.

The rest of the night I have free time. I meet with my friend, who I last saw last xmas. Partly because she lives partly somewhere else, but partly because my time use: even I have physically worked home from spring to autumn, I've been away, eaten by my job, unreachable. I've sometimes wondered if my job is the right choice at the point, when I don't have time to other life, nor friends - but on the other hand, there aren't really choices. I just have to do what my heart tells me to do, and I'm super grateful of those few friends of mine, who don't seem to mind about me vanishing from time to time.


-







torstaina, lokakuuta 04, 2018

Hidasta ja aikaansaamatonta - Slow, not achieving much



Aamu lähtee vähän hitaasti käyntiin. Illalla ei vain nukuttanut, ja lopulta menin kahdelta vuoteeseen ja kuuntelin kuulokkeilla Areenasta pari tuntia radio-ohjelmia, ennenkuin tabletin akku loppui ja jäin kellumaan hereillä hiljaisuuteen. Ehdin jo mietiskellä kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta ilmeisesti jossain välissä lopulta nukahdin, koska jonkinlaisesta unesta kymmenen maissa heräsin. Myöhään, kyllä, mutta silti tuskin nukuin kovin paljon yli neljä tuntia. Siltä ainakin tuntuu.

En halua aloittaa tätäkin päivää tietokoneruudun äärestä vain huomatakseni istuneeni siinä koko päivän, joten siirryn toisen ruudun ääreen: katan itselleni monimuotoisen brunssin olohuoneeseen. Nautin brunssini katsellen Areenasta Kulttuurien juurilla -sarjan Värien lumo -jakson. Samalla luonnostelen muutamia yöllä mieleeni tulleita aiheita, ja heti tulee levollisempi olo. Miten se onkin, että pää lukee oikeaksi työksi vain tämän luovan osuuden, ja kaikki muu - mitä suurin osa työstä joinakin päivinä kuitenkin on - tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta.

Tiedän hyvin pian, etten tänäänkään tilitoimistoon ehdi, mutta lohdutan itseäni, että papereilla ei ole vielä kiire. Lykkään niiden viemisen vielä kerran huomiseen, mikä on logistisestikin viisaampaa, kun olen muissa asioissa ohi kulkemassa joka tapauksessa. Tänään valikoin ja pakkaan vedoksia lähetettäväksi eteenpäin: työpöydän puutteessa perustan lajittelukeskuksen vuoteen päiväpeiton päälle ja nostelen vedokset omiin kasoihinsa jatkokäsittelyä varten.

Pakkaaminen vie aina yllättävän paljon aikaa. Osan vedoksista voi lähettää sellaisenaan (kuten Grafoteekkiin), mutta suurin osa vaatii oikein perusteellisen pakkauksen tukipahviin ja sellofaanipussiin. Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamoonkin voisi periaatteessa viedä vedokset ilman suojamuovia, mutta joskus asiakkaat ovat penkoneet vedoslaatikkoani tavalla, joka on vahingoittanut vedoksia; kun muutama vuosi sitten keräsin laatikosta pois toista kymmentä naarmuuntunutta vedosta (joista kaikki eivät olleet enää korjattavissa), päätin pussittaa vedokset varmuuden vuoksi.

Pakkaan muutkin vedokset valmiiksi, mutta Jyväskylän taidelainaamon vedoksista kirjoitan samalla lähetyslistan, koska aion kiikuttaa ne perille vielä saman päivän aikana. Mukana on yksi vedos, josta on tullut jo varaus, ja se pitää saada asiakkaalle mahdollisimman pian. Ja melkein yhtä painavana syynä tälle toimitukselle oma kasvava tarpeeni päästä ulos. Vilkaisen säätiedotusta ja tiedän, ettei huominen ole enää samanlainen: aurinkoinen ja värikäs, kuiva syyspäivä, ja se on aivan täydellinen tekosyy lopettaa tämä työpäivä tähän.




Morning starts slowly. I just wasn't sleepy at all last night, and finally I ended up going to sleep at about two and then listened radio until my battery ran out. I still was awake for a long time, thinking all things, but apparently I had fallen asleep at some point because I woke up at ten from some kind of dream. Late, yes, but still I hardly slept over four hours. And that's exactly how it feels.

I don't want to start this day too sitting next to my computer screen just to notice later that I have sat there through the whole day, so I just move to another screen: I make myself quite a brunch and sit down in living room and watch some colour documentary. At the same time I'm sketching some ideas that came to my mind at night, and it makes me feel eased rightaway. How can it be, that I somehow feel that only the creative job is work, and everything else - which is then a big part of my job anyway - is just time wasted.

I know quite soon, that this won't be my day to visit my accountant either, but I also know, that I'm not in a hurry. I will take them tomorrow, which is also logistically wiser. Today I'll pick and pack some prints to be sent to galleries. Since I don't have a proper desk, I'm spreading the stuff on my bed.

Packing takes always surprisingly long time. Some of the prints can be sent as they are (like to Grafoteekki), but some of them - most of them - must be packed in cellophane bag with supporting (acid free) cardboard. I could take prints to the Jyväskylä Artists' Association Artotheque without cellophane bags, but sometimes the clients have handled my prints in a way that has damaged the prints; when I noticed over dozen damaged prints (some of them not repairable) a few years ago, I decided to pack them all.

I decide to take the prints to the artotheque rightaway, because one of the prints is already booked, and I need to get it there as soon as possible. And also: I need to get out. I just look at the weather forecast and know that tomorrow won't be like this: sunny and colourful, dry autumn day, so that's a good excuse to just go out and enjoy.


.



keskiviikkona, lokakuuta 03, 2018

Toinenkin toimistopäivä - Another Office Day



Ajattelin, että tänään teen jotain muutakin kuin roikun toimistotöissä, mutta kun katson työlistaani, akuuteimmat jutut näyttävät olevan juuri niitä, paperinpyöritystä pahimmillaan. Pankki- ja muiden rahaasioiden hoitoon menee ensin pari tuntia, sitten tarvon hetken lomakelandiassa. Printtailen syyskuun tiliotteet ja merkitsen niihin huomiot kirjanpitäjälle. Printtailen iZettle-tiliotteet ja myyntiraportit ja huomaan, että olen unohtanut tehdä saman elokuun loppuosalta, joten teen sen samantien. Kaikenlaista ärsyttävää: kone ei yhtä-äkkiä ymmärrä excel-tiedostojen muotoja, eikä osaa avata niitä. Käyn läpi melkoisen ruljanssin, ennenkuin saan vihdoin tiedostot avautumaan; sen jälkeen unohdan muuttaa oletusasetuksen letteristä A4:ksi ja printteri alkaa temppuilla. Säätö tämän ja muiden vastaavien juttujen kanssa vie liki tunnin ja alan muistaa, miksi näiden asioiden hoito on aina niin vastenmielistä. Varsinkin silloin, kun mieli palaisi päästä jo tekemään luovaa hommaa.

Hoidan loppuun myös Kopioston kirjautumisen, joka ei sujunut eilen ihan oikein. Ja hups, kello on kolme iltapäivällä. Enkä ole vielä päässyt edes (mielestäni) varsinaiseen työpäivän asiaan kiinni. Paketti kirjanpitäjälle on vihdoin valmis, mutta siirrän sen viemisen suosiolla huomiselle: en enää jaksa juosta kilpajuoksua kaupungille vain huomatakseni, että toimistoaika on jo loppunut ja kolkuttelen kiinni menneen toimiston ovella.

Pienet sälät:
Meilaan kirjan kansisuunnittelusta muutamia kysymyksiä, saan vastauksia, ja kerään tarvittavat materiaalit yhteen paikkaan;
Hoidan vielä muutaman taiteilijoiden tiedotushomman (nämä oli tarkoitus hoitaa viikonloppuna, mutta en ehtinyt) ja yhden nettisivupäivityshomman (olen käytännössä lopettanut kaikki nettisivuhommat, mutta joitakin säikeitä menneestä vielä on jäljellä);
Tehopäivään mahtuu myös sählinkiä, ihan omasta takaa. Mukakiireessä kommentoin näköjään liian hätäisesti muutamaa viestiä, joissa vastaus olisi löytynyt, jos vain olisin osannut keskittyä tarpeeksi hyvin. (Sama tapahtui eilen ja kerran viime viikolla, pitänee painaa vähän jarrua, etten muutu kaikkien silmissä ärsyttäväksi nipottajaksi.)

Alunperin minun oli tarkoitus tänään pakata ja lähettää vedoksia muutamaan galleriaan sekä tilauksia asiakkaille, mutta se oli suunnitelma vielä siinä vaiheessa, kun luulin, että ehdin hoitaa paperihommat alta pois puoleen päivään mennessä. Päätän, että aloitan vedosten pakkaamisen tänään, mutta lähetettäväksi paketiksi ja Postiin saakka aion tänään viedä vain toissapäivänä tulleen kirjatilauksen. Muiden pakettihommien kanssa jatkan aamulla uudella päällä. Vedoksia lähetettäessä kun on oltava niin tarkkana, jotta varmasti lähettää oikein numeroidut vedokset oikeisiin paikkoihin. 

Kirjapaketin saan onneksi sentään matkaan, ja samalla pimenevässä syysillassa kävely on hyvä työmatka ja laittaa pään hieman enemmän vapaa-ajan asetuksille  (kun työmatkaa ei muuten olisi, kotona kun työskentelen).




I thought I would do something else today but sitting next to my computer screen doing office work, but when I check out my to do list, the most important stuff is really those office ones. It takes me a couple of hours to first go through all my bank and money things, and then I have to fill out some forms to proceed with one of my future projects. I print all my bank account statements for September and make some notes for my accountant. Then I print the same info about iZettle sales, and I noticed that I have forgotten to do so in the end of August. All kinds of annoying stuff happens: suddenly my computer doesn't read excel files. I go through zillions of phases before finally getting the files to open, and then I forgot to change the printer settings from letter to A4, which makes my printer unwilling to co-operate. This kind of waste of time takes nearly an hour, and I'm starting to remember why I hate these tasks. Especially when I really would like to return to my creative work.

I also will finish some of yesterday's extranet registrations since something apparently went wrong at the first time. And so, suddenly it's already three o'clock in the afternoon. And I haven't even gotten to the actual thing I had planned to do today. Well, my papers for my accountant are finally ready to go, but I decide to take them tomorrow, since it's already almost the end of day at the offices.

The small things:
I have some questions about the book cover design job, and I also get some replies. I file all the materials in one place for the start of the project.
I still do a few publicity / some stuff for a few artists (this I meant to do last weekend, but I didn't have time) and one web site update (I have finished all kinds of web site jobs in practice, but there are still some fading projects left.)
And not everything goes smoothly. I send my replies to a few emails too hastily, I just didn't read the emails through to see the answers to my questions there. (The same thing happened yesterday and once last week, I should probably slow down, before these kinds of incidents turn me to be the overly pedant annoying one.)

Originally I had planned to pack and send prints to some galleries and orders to clients, but that was the plan only when I thought that I could finish all my paper work before noon. I decide, that I'll start the packing today, but I'll really finish just one parcel: the book order from day before yesterday. I'll then continue packing tomorrow with a clear head.

I'm happy to get the book packed. The walk to the post office is a good walk 'from work' and sets my thoughts a bit more towards free time (- I work at home, so there wouldn't be this kind of transition otherwise).

.

tiistaina, lokakuuta 02, 2018

Toimistopäivä - An Office Day



Kupillinen kahvia, ja toinenkin, ja aamu ja iltapäivä ohittuu nopeasti sähköpostin äärellä. Lähtötilanne: 76 lukematonta/reagoimatonta viestiä. Toiveena olisi hoitaa ainakin puolet alta pois. Onneksi kaikki eivät ole niin aikaa vieviä, ja osa on tullut kahteen, tai kolmeen kertaankin, saa heitellä viestejä roskikseen lukemattakin.

Olen saanut näyttelykutsun (en kerro mistä, ennen kuin kaikki on selvillä ja sopimus allekirjoitettu, mutta mistään perinteisestä galleriasta ei ole kyse). Vastaan ja saan tarkempaa informaatiota. Printtaan papereita ja teen niihin muistiinpanot, ja jätän asian hautumaan vähäksi aikaa.

Toinen päivän näyttelyjuttu koskee Serlachius-museon ensi vuoden puolella aukeavaa näyttelyä, johon Vaskenruosteyrttitarha-teokseni on menossa esille. Ajattelen vastata näyttelyarkkitehdille nopeasti teoksen mitoista ja muusta, mutta prosessiin uudelleen ajattelu ja uuden skissin tekeminen (joka ei onnistu; lähetän rautalankaversion) viekin aikaa. Kahdelta huomaan, etten ole vielä syönyt mitään, juonut kahvia vain, ja heti viestin lähetettyäni pidän ruokatauon. (Thaimaalaista jauheliha-tomaatti-nuudeliruokaa, kunnon tujaus kuivattua chiliä ja tuoretta korianteria annoksen päälle; katson Netflixiltä jotain ja askartelen hetken luonnonväriprojektini kanssa.)

Lounaan jälkeen yritän perehtyä tarkkaan Sanaston ja Kopioston materiaaleihin. Liityin Sanastoon viime viikolla, ja sain sieltä postitse esitteen ja papereita. Kopiosto vastasi muutamaan kysymykseeni pitkällä ja perusteellisella meilillä, ja käyn rekisteröitymässä myös Kopioston lainauskorvauspalveluun (vaikka tuskin pääsen koskaan Kopioston lainamääriin perustuvien korvausten piiriin).

Päivitän Plankkon sivuille Hanna Holman haastattelun ja hoiden myös muita Plankkoon ja taiteilijoiden viestintään liittyviä asioita.

(Muut nippelihommat:
Society6:lta dollarimuodossa tulleiden tilitysten konversio euroiksi ja kuittien tulostus kirjanpitoon;
Yritän mennä myöntämään Suomi-valtuutukset kirjanpitäjälle, mutta eihän se tietenkään onnistu (tässä vaiheessa tunnustan, etten edes tiedä, mitä tein, seurasin vain ohjeita - eikä sittenkään onnistunut);
Neuvottelut ensi vuoden Habitare-paikasta ovat alkaneet - en ole ihan tyytyväinen minulle tarjottuun osastoon, joten asiasta vielä neuvotellaan;
Tiedustelen eräästä kirjankansiprojektista, jonka olen luvannut tänä vuonna tehdä;
Nipotan sähköpostissa eräälle taidekentän toimijalle sanavalinnoista - ärsyttää, kun sanoja käytetään hutiloiden, miten sattuu, eikä nähdä, millainen merkitys niillä voi olla viestinnässä - sitten tunnen itseni inhottavaksi pikkutarkaksi pilkunnuolijaksi.)

Loppuiltapäivää kohden alan hermostua. Olen jo muutamia tunteja vilkuillut ulkona hohtavaa auringonpaistetta kärsimättömänä, mutta joudun pasteeraamaan sisällä, kun odotan DHL:n lähetystä. Arvioitu toimitusajankohta oli alunperin aamupäivällä, mutta täällä edelleen odottelen, ja ulkona olisi juuri sellainen huikea tummien pilvien, auringonpaisteen ja ruskassa kimaltelevien lehtien valo- ja värileikki, jonka kuvaamista olen odottanut viikkotolkulla. Yritän ottaa muutamia kuvia avonaisesta ikkunasta, mutta ne näyttävät juuri siltä, avoinaisesta ikkunasta otetuilta. Viideltä saan viestin, että paketti tuodaan päivän loppuun mennessä, ja se tuodaan lopulta seitsemän maissa.

Olen odottelusta ärtynyt, ja siitä, etten koko päivänä ehtinytkään tekemään mitään luovaa. Ja että postilaatikkoon jäi 70 viestiä, vaikka niitä ei tullut kuin muutama lisää. En haluaisi lipsua tavoitteestani, koska sillä tavoin asiat alkavat kasautua - mutta päätän olla järkevä ja luovuttaa tältä päivältä. Ulos on päästävä, vaikka sitten kävelylle kauppaan hakemaan lamppuja pimenevään asuntoon. (Nostan kuitenkin illaksi vihkon ja tussin sohvan viereen, jos sitä vaikka myöhemmin telkkaria katsellessaan piirtäisi jotain.)


---

One cup of coffee, and another one, and so the morning and early afternoon go by fast reading and replying to emails. Starting point: 76 messages to read and react. I wish that I could manage about half of them. Luckily not all of them are not so time consuming, and some of them I've received in two or three times, so I can toss some to trash without doing anything.

I've received an exhibition invitation (more about this one after writing contract, but it's not a traditional gallery space anyway). I reply and receive more information. I print some papers and make some notes, and leave it to be for a while.

There's also another exhibition coming up: next year an exhibition opens in Serlachius museum where my Copper Rust Herb Garden will be included. I thought that I could reply the exhibition architect fast about the size and requirements of my artwork, but thinking the whole process throughout and making a new draft of design takes time. At two I finally realise that I haven't eaten anything during the day, just drank coffee, and right after sending the message I'll have my lunch break. (Some thai cooking, minced meat with tomatos, noodless, a lot of dried chilli and fresh coriander; I watch Netflix for a while and continue with my natural dye freetime project for a while.)

After lunch I try to familiarize myself with the materials I received from some Finnish copyright organisations. I joined Sanasto (writers) last week, and received some printed material which I read through. I also went and registered myself to Kopiosto (pictures).

I update Hanna Holma's interview to Plankko page and make also some other publicity / media work for Plankko artists.

(Other small bits and bobs:
Converting Society6 payments from dollars to euros, and printing receipts to my bookkeeping;
I try to go and make some important system changes for my accountant, but that doesn't just work out - I need to continue with this later;
I start the negotiations about next year's Habitare booth;
I ask about one book cover project that I've promised to make this fall;
I sent a bit annoying email to one person about one press release - I'm always meticulous about some word choices and can't really stand when people use words without thinking what they actually mean, and how significant they can be in communication - and then I feel myself as a too pedantic fussy.)

When time gets closer to four I start to get annoyed. For a few hours already I have watched the beautiful sunlight outside, but I have to wait inside, while waiting DHL delivery to come. I thought it would come before lunch time, but here I am still waiting, and there would be just a beautiful dark clouds + sun shine + colourful foliage combo outside, that I have been waiting for weeks. I try to take some photos through an open window, but the photos looks just like they were taken from the window. At five I finally receive a message that my delivery is arriving before the end of the day, and finally it arrives at seven.

I'm a bit vexed about waiting, and about the fact, that I didn't have time to do anything creative during the day. That about the fact that there are still 70 messages waiting in my email, even though I received just about a dozen new ones. I just worry that the things are starting to pile again - but still I decide to act sensibly and give up work for today. I need to get out, even if it's just a walk to a shop to get more light bulbs to this darkening apartment. (I still fetch my notebook and pigment ink pen and place them next to couch, in case I'll draw something later while watching telly.)


.