torstaina, huhtikuuta 18, 2019

Jotain muuta / Something else



Luulin jo jättäneeni suurimman osan viestintäjuttuja entiseen elämääni, mutta niin vain löysin itseni eilen Jyväskylän Taiteilijaseuran Galleria Beckerin keittiöstä outojen kaavioiden ääreltä! Vedin (pitkästä aikaa) viestintä-workshopin ja yhdessä mietittiin mahdollisuuksia ja resurssointia tulevaan. En kyllä ihan osannut typistää normaalisti yhden kokonaisen päivän workshopiin tarkoitettua matskua viiteen tuntiin niin hyvin kuin luulin, joten viimeisen tunnin aikana alkoi jo itselläkin vähän nöyhtä pyöriä päässä ajatusten sijaan. Workshopin laatu ei näin vetäjän osalta ollut ehkä sitä samaa tasoa kuin mitä vastaavat ovat aiemmin olleet, mutta aika paljon saatiin aikaiseksi.

Itselleni workshop oli myös hyvä muistutus siitä, kuinka paljon taiteilijaseuran aktiivit tekevät kulissientakaista työtä. Seuraavana tapahtumana nurkan takana odottaa Jyväskylän taiteilijaseuran teosvälitys - eli taidemyyntitapahtuma kauppakeskus Sokkarissa ihan keskellä Jyväskylää huhtikuun viimeisenä viikonloppuna pe-su 26.-28.4.2019. Tapahtuma järjestetään talkoilla: teoksia on esillä talkootöihin osallistuvilta taiteilijoilta ja kaikki he ovat myös itse paikalla jossain välissä tapahtumaa - tervetuloa tapaamaan taiteilijoita! Osallistuvat taiteilijat ja aikataulutiedot siitä, kuka on paikalla milloinkin, päivitetään piakkoin tapahtuman Facebook-sivulle.

Itse olen paikalla sekä tapahtumalauantaina että sunnuntaina klo 12-15. FB-sivulla näkyykin jo, mitä olen viemässä paikan päälle kehystettynä, ja tänään tarkoitus olisi aloittaa työpäivä valitsemalla mukaan lähtevät vedokset ja kirjoittelemalla lyijykynällä kortteihin hintoja. Tervetuloa!

---

I thought I'd never work with communication processes again, but yesterday I suddenly found myself sitting at the Gallery Becker kitchen next to these strange diagrams. I gave a workshop on communications for the Jyväskylä Artists' Association and we pondered together the possibilities and the resources. Earlier all the workshops I've given have lasted about a day, and I really couldn't compress that all in five hours, and during the last hour it started even my head started spinning. So, it wasn't quite like some quality workshops I've been giving before, but still we managed to do a lot.

For myself the workshop was a good remainder on the fact how much work is done behind the scenes by the most active group of the art association. The very next event is happening soon, the art sales event of the association takes place in the heart of Jyväskylä, at commercial center Sokkari, on April 26 to 28, from Friday to Sunday! The event is organized by the volunteering work: the artworks displayed are from the artists volunteering, and artists are also joining the event on some days - welcome to meet artists! Full list of artists volunteering and the schedule of when the artists can be met on site will be soon published on the event Facebook-page.

I'm on the site on both Saturday and Sunday from 12 to 3pm. I've already selected my framed works (shown on the event site), and today I'm continuing my workday by choosing the prints without frames and writing prices to postcards. Welcome!



keskiviikkona, huhtikuuta 10, 2019

Työhuone avoinna lauantaina 13.4.2019 / My studio doors open on Sat April 13, 2019



Olen pitänyt työhuoneeni ovet avoinna noin kerran kuussa lauantaisin - ja tällä viikolla taas! Tänään menen valmistelemaan: tällä kertaa ajattelin ripustaa esille Kyynelpuutarha-kirjassa esiintyneitä ja siitä ulos jääneitä kyynel-akvarelleja. Aloitin viime viikolla niiden järjestelyn Turun Kirjakahvilassa ensi kuussa aukeavaa pienimuotoista kahvilanäyttelyä varten, ja aloin ihmetellä, miksi olen niitä vedoslaatikossa piilossa pitänyt. Niinpä kokeilen, jos tänään saisin jotenkin fiksusti niitä työhuoneelle esille.

Paitsi että tämä työhuoneputiikkikäytäntö on näköjään itselleni melko hyvä työkalu kohtuullisen järjestyksen pitämiseen, se myös vähän rytmittää ja keskittää tekemistä. Olen melko huono keskittymään ja etenkin luomistyöhön tarvitsen pitkää, "ehjää" aikaa, enkä sen vuoksi pidä ovea joka päivä auki ex tempore -vierailijoille. Toki olen avannut kolkuttelijoille, jos vain kuulen - keskittymiseni maksimoidakseni kuuntelen usein musiikkia kuulokkeilla, mikä aika hyvin peittää ulkopuoliset äänet. Lounaalle houkuttelevat ystäväni ovat saaneet turhan usein seistä ulkona ihan turhaan, kun kolkuttavalle ei ole avattu. (Anteeksi!)

(Sivuhuomautuksena: vastaanotan kyllä mielelläni vieraita työhuoneelleni etukäteen sovittaessa muinakin aikoina! Aikataulutetut tapaamiset eivät ole tippaakaan häiriöksi - päin vastoin. Usein silloin saa kohdata rauhassa ja työn tekemiseenkin tulee aina vähän uutta virtaa.)

Vaikka suomalainen kevät on aina yhtä arvaamaton ja toukokuukaan vielä harvoin oikeasti keväinen, oli viime viikko jo niin lämmin ja aurinkoinen, että haaveilin pienen keitaan rakentamisesta ulos näyteikkunani alle. Vähintään aioin kadulle nostaa kaksi tuolia, mutta suunnittelin jo jonkinlaisen kivan pikku puun ostamistakin - olisi ollut vehreä lepopysäkki vierailleni ja ohikulkijoille. Parin päivän jatkuva lumisade pyyhkäisi suunnitelmaani tuonnemmaksi. Vaikka nämä lumet tästä sulaisivatkin, ehkä tämä katuterassini toteutuu sitten seuraavalla kerralla, lauantaina 11.5.2019. Jos ei sada lisää lunta.

Onneksi on työhuoneella seinät ja katto, sinne voi tulla, vaikka olisi millainen myrsky ulkona. Siispä, tervetuloa!

---

I've been opening my studio doors for public about once month - and it's that time again on Saturday! This time I'm exhibiting my tear themed aquarelles. Last week I started to select my artworks for the (very) small exhibition next month at the Kirjakahvila / Book Café in Turku, and I started to wonder why I have kept them hiding on a drawer.

This "studio shop once a month" has been a good policy for me in keeping the studio tidy, and it also gives me time to concentrate on my work. I'm very poor in concentrating and especially for my creative work I need a long time without no interruptions, and that's why I cannot keep the studio door open each day for ex tempore visitors. If you knock, however, I will open, if I just hear you knocking - I usually keep my headphones on to maximise my concentration - and that also covers well the voices outside. My friends, who have came to ask me for a lunch, have too often stood outside in vain, when I haven't just heard them. (Sorry!)

(A note: however, I'm very glad to have visitors in other times too, if only agreed beforehand! Those scheduled meetings won't bother my work at all - on the contrary they usually give enough time to really meet and these kinds of appointments also bring new energy to my work in otherwise.)

Although Finnish spring is always unpredictable and even May is often still very wintery, last week was so full of spring that I dreamed of building a small oasis outside my studio. I thought I'd put two chairs in the front of my window and I also thought about buying a small tree  - it would have been a green resting place for my guests and by-passers. Two days of continuous snowing wiped my plan to some future day. Even if all the snow would melt, maybe this street terrace will take its place better in next time, on Saturday, May 11, 2019. If it just won't snow then.

I'm lucky to have walls and ceiling on my studio, you can come in, however big storm outside. So, welcome!



.

maanantaina, huhtikuuta 08, 2019

Kun unohtaa pitää vapaata / When you forget to have days off



Aiemmin valitin, että kun on niin paljon kiirettä, ei ehdi kirjoittaa blogiin. Mutta ei näköjään ehdi (= saa aikaiseksi) kirjoittaa, vaikka mitään suunnatonta kiirettä ei olisikaan. Maaliskuun alun jälkeen olen elänyt juuri sellaista elämää, josta olen pitkään haaveillut. Yksinkertaista. Työn tekemistä ilman painostavaa kiirettä, aikaa myös muulle elämälle. Maaliskuussa ehdin kurssittautua muutamaankin otteeseen ja samalla löysin itselleni pitkään etsimäni tekniikan (en tiennyt, mitä etsin) toteuttaa erään katoamista kuvaavan teoskokonaisuuden.


***

Perjantaina lähdin aamulla Mikkeliin, jossa odotti näyttelyn ripustus Studiom3-galleriassa. Kieltämättä pitkästä aikaa sain itselleni nousemaan sellaisen jännityksen hien pintaan, kun pakettien lähettämisen jälkeen tajusin vasta kotona kuitista, että Matkahuollon virkailija ei ollutkaan lisännyt paketteihin särkyvänä-kuljetusta. Yleensä tarkistan kuitista asian samantien, mutta tällä kertaa virkailija toisti tilauksen niin monta kertaa oikein, ettei tarkistaminen ollut heti päällimmäisenä mielessäni - varsinkin, kun olin niin shokissa hinnannoususta. Vielä maaliskuun puolella kolmen paketin lähetys olisi mennyt yhtenä monikollilähetyksenä noin 70-80€ hintaan - nyt jokainen paketti menikin erikseen, ja lähetyksen yhteishinta oli 160€. Olisi ollut 190€, jos virkailija olisi muistanut lisätä erityiskäsittelyn lähetykseeni. Mieltä kuitenkin hieman huojensi se, että harvoinpa ne kuskit kuitenkaan pienellä präntättyä lukevat, ja laatikot oli käytännössä vuorattu varovasti-tarroilla. Ja ehjänähän ne perille menivät, turhaan uhrasin huolestumiselle aikaa.

Mikkelissä ja Studiom3:ssa olin perjantaina puolilta päivin, ja purin lähetyslaatikot. Siinäpä se työpäiväni sitten melkein olikin. Näyttelyn ripustus sujui äärimmäisen leppoisasti: katsoin teosten paikat, istuin sohvalla ja seurasin, kun ne ripustettiin. Ei varmaan ikinä ole näyttely noussut seinille yhtä nopeasti ja kevyesti. (Ensimmäiset kaksi teosta myytiin näyttelystä heti, kun ripustus oli saatu valmiiksi.) Ehdin vielä illalla kunnolla nauttimaan keväisestä Mikkelistä ja hotellihuoneessa kasvonaamio naamallani mitään tekemättömyydestä. Absoluuttisen täydellinen päivä.

Seuraava päivä jatkui samalla työluksuksella: hotellin aamiaiselta suoraan galleriaan, jossa oli tarjolla kuoharia ja täytekakkua. Ihmisiä kävi juuri sopivasti ja muutama teos löysi uuden kodin. Ja ulkona oli kevätpäivä kauneimmillaan! Paluumatkakin - matkalaukusta, pahvilaatikosta, junanvaihdosta ja syömättömyydestä huolimatta - tuntui kevyelle.

Toisaalta: työn keveys ja kiireettömyys ovat saaneet aikaan sen, etten ole kolmeen viikkoon hoksannut pitää yhtään varsinaista vapaapäivää. Eilinen sunnuntai sujahti vielä paperihommien parissa, mutta nyt heittäydynkin sitten alkuviikon vapaalle, enkä tee mitään työjuttuja, alkaen juuri nyt. En ole edes niin pahoillani kevätsään pakenemisesta. Tällainen sadepilvien luoma hämärä on aivan erilaista kuin lyhyestä päivästä johtuva: tämä on lempeä ja rauhoittava, ja juuri sopiva sille, että voi pujahtaa sohvan nurkkaan viltin alle kirjan kanssa, ja hörppiä teetä täydellisessä hiljaisuudessa.

---

Before I always complained how I have so much other things to do, and that's why I don't have time to write my blog. But it seems that I don't write even I would have some time. In March I've been living the life I always dreamt about. The very simple one. Working without any pressure, having time to other things in life too. In March I took part to some workshops and in one of them I found a technique I've been searching for a long time (without actually knowing what I'm searching for), to make an installation-like image series focusing on things vanishing.

***


On Friday  I traveled to Mikkeli, where I'm having an exhibition at Studiom3. There was some suspence in the air: when I sent the artworks via Matkahuolto bus service, I noticed only at home that the "careful handling" was missing from my receipt. I usually check my receipt at the site, but this time the official repeated my order for several times, so I didn't think about it - especially when the price was messing with my head. If I had sent those three boxes in March, it would have cost me about 70-80€ - but now each box was a separate issue, and the price for them was 160€. It would have been 190€ if the official had added the careful handling which I ordered. I wasn't truly worried though: the boxes were throughout covered with red warning stickers, and I guess the deliver guys rather read those big stickers than the small printed text. They arrived intact, so my worrying was totanny unnecessary.

I arrived in Mikkeli about noon, and emptied the boxes. And that was about it. Never has the exhibition set up been so easy: I just pointed where each artwork should be placed and then I sat on the sofa and watched the job to be done. (First two pieces were sold right after set up.) I had plenty of time to enjoy spring in Mikkeli and I sat on the hotel room with mud mask on my face, doing nothing. Absolutely perfect day!

The following day continued the same way: after hotel breakfast I walked straight to the gallery. Some bubbly and berry cake was served for my exhibition vernissage guests. I had plenty of visitors and a few artworks found a new home. The sun was shining and the air smelled as spring! Even the trip back home felt light - although I had to carry my suitcase and a big cardboard box through changing trains and I didn't find anything to eat...

On the other hand: this current lightness and leisuriness of my work has lead to the point where I haven't really had any days off for about three weeks. I still had to do some paper jobs yesterday, Sunday, but now I'm having my few days off, not thinking work at all. Starting right now. I'm not even sorry about the sunny, warm spring weather vanishing. This kind of hazy dusk created by raining clouds differs from the darkness that the short days bring aroung: this is kind and settling, and just perfect for reading a book and sipping tea in total quietness.








Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu

tiistaina, maaliskuuta 05, 2019

Ei - No



Viime vuoden lopulla tein itselleni melko jämäkän toimintasuunnitelman ja budjetin, jonka mukaan aion tehdä töitä ja elää tämän vuoden. Toimintasuunnitelmahan lipsahteli jo miten sattuu, kun näyttelyvapaan vuoden sijaan tämän vuoden kalenterissa on näyttelyitä enemmän kuin monena aiempana vuotena, mutta budjetistani en ole vielä onneksi lipsunut.

Houkutuksia on kyllä tullut eteen. Alkuvuoden aikana olen sanonut tiukan EI:n ryhmänäyttelyille Roomassa, Lontoossa, New Yorkissa, Tokiossa, Osakassa ja viimeksi tänään kieltäydyin kutsusta osallistua taidemessutapahtumaan Singaporessa. - Olenkohan vihdoin oppinut sen, että kaikki pieneltäkin tuntuvat toimenpiteet, kuten vedosten pakkaaminen tällaisiin näyttelyihin, ovatkin moninkerroin suurempia urakoita kuin niitä projektiin lähtiessään tajuaa? On jotenkin palkitseva tunne, kun pystyy säilyttämässään kalenterissaan tasaisen 4/4-marssipoljennon, jota ei kiireen tuottama sekalainen fuusiojazzin rytmittömyys sotke.

Mutta yksi syy kieltäytymiseen on myös tiukka budjettikurini. Ystäväni yritti kovasti vinkata, kuinka hienolta Tokio ja Lontoo näyttäisivät CV:ssä, mutta huomasin, ettei minulla ole niinkään kovaa tarvetta kerätä kaupunkien nimiä ansioluettelooni kuin pysyä taloudellisessa tasapainossa siten, että pystyn säilyttämään työhuoneeni, josta on lyhyessä ajassa tullut henkireikäni. Putkiremonttia odotellessa ei ole oikein varaa tehdä tappiollisia keikkoja, tai edes nollakeikkoja. Niinpä laskin vahvisti päätöstäni: pikaisella laskutoimituksella todettuna en olisi hyötynyt yhdestäkään näyttelyosallistumisesta taloudellisesti, vaikka kaikki lähetettävät teokset olisi myyty. Tai no, niin vähän, että se ei olisi itselleni ollut edes vaivan- eikä materiaalinpalkkaa. Totesin, että vastaavantyyppiset projektit sopinevat paremmin niille taiteilijoille, jotka tekevän hieman kalliimman hintaluokan teoksia.

Muutakin maksullista näkyvyyttä on tarjottu: lehdissä. Useimmiten viittaan kintaalla kaikkiin maksullisiin "mahdollisuuksiin", mutta välillä yritän miettiä niinkuin bisnesnainen konsanaan. Voisihan ajatella näinkin: periaatteessa lehtinäkyvyys maksaa vähemmän kuin näyttely jossakin pääkaupunkiseudun hyvässä galleriassa, tavoittaa todennäköisesti enemmän ihmisiä ja sen saa kokoon vähemmällä vaivalla. Tänä vuonna eräästä englanninkielisestä, kansainvälisesti tunnetusta sisustuslehdestä tullut tarjous (maksa meille 3000, lähetä meille kuvia ja me haastattelemme sinua) ja eräästä Finnairin, Scandinavian Airlines/SAS:sin ja British Airways:sin Pohjoismaiden välisillä reiteillä ja business-loungeissa lentokentillä ympäri Eurooppaa jaettavasta lehdestä (valittavana vastaavantyyppisellä diilillä yhden sivun artikkeli hieman yli 1100 tai aukeama hieman alle 1800) saivat kuitenkin kielteisen vastaukseni. Hetken jopa harkitsin, mutta sitten iski kielteisen päätöksen vaikuttajaksi ihan toinen syy: koko malli - maksa meille, me haastattelemme ja kirjoitamme artikkelin - alkoi tuntua kenkulta.

En nyt oletakaan, että noiden mainoksiin perustuvien julkaisujen tekstit olisivat mitenkään journalistisen toiminnan huippua, mutta silti. Muistan, kun ensimmäisen kerran sain tämäntyyppisen tarjouksen eräältä ranskalaiselta sisustuslehdeltä Habitaren jälkeen muutamia vuosia sitten. Kävin tuolloin kaupassa selailemassa lehteä ja vilkuilemassa artikkeleita, jotka he olivat esittäneet referenssiksi vastaavanlaisista jutuista. Siinä yhteydessä tajusin, että on mahdotonta erottaa maksettua artikkelia ja toimittajien "ilmaiseksi" kirjoittamaa artikkelia toisistaan. Jos jälkimmäisiä edes oli ollenkaan. Jos joku maininta maksetusta sisällöstä oli, se oli kyllä merkitty niin pienellä jonnekin, etten sitä huomannut. Pohdin tätä ystäväni kanssa, ja hän lohdutti, että valitsevathan he sentään kuitenkin sen, keitä tai mitä esittelevät, eivät he sinne kaikkia kutsu. Siinä mielessä kai tällaisesta pitäisi olla iloinenkin, ja ehkä ajattelen nyt koko kuviota liian naivisti, mutta en voi mitään sille, että tällaisessa pelissä se sisäinen bisneshenkilöni menee nukkumaan. Suostuminen tuntuisi niin huijaamiselta - niin kuin oikaisemiselta maaliin tai lunttaamiselta kokeissa. Mieluummin ostaisin sen rehellisen mainoksen, jonka kaikki tunnistavat mainokseksi.

(No niin. Saan sitten varmaan melkoisen rauhan tulevillekin kalenterisivuilleni. Tämän kirjoittamisen jälkeen tuskin hirveästi moisia tarjouksia tulee. Mutta tällä hetkellä minulla on työni kannalta tärkein: työhuoneeni ja rauha tehdä työtäni. Seuraavan kerran muuten työhuoneputiikki auki huhtikuun puolella: 13.4.2019 klo 12-16 - jos vierailu aiemmin kiinnostaa, laita meiliä!)

---

At the end of last year I wrote myself a plan for this year and calculated a budget to guide me through this year both workwise and in private life. I already slipped from my plan, when - instead of exhibition-free year - I have now several exhibitions booked, more than in some other passed years. But luckily no slipping from my budget yet.

I have had my temptations. During this year I have already said NO to group exhibitions in Rome, London, New York, Tokyo, Osaka and today I denied invitation to take part to one exhibition fair in Singapore. - Have I finally learned, that even every small things, like packing prints for exhibitions, stop being small at some point? It feels somehow rewarding when you can keep your even pace through days when there are no extra projects emerging in your workday.

But one reason for declining is also my tight budget. My friend tried to hint me, that Tokyo and London would look so great in my CV, but I realised that I really don't have any urge to collect the names of the cities in my resume, as I do to keep my financial balance in a way, that I can keep my studio, which has become almost a sanctuary for me these days. So, I let the calculator to confirm my already made decision: I did my math and I realised that I wouldn't have gained any profit from any of the exhibitions, even all my artworks had been sold. Well, in some cases, but so little, that it would have just about covered the material costs. These kinds of projects suit better to those artists, who make sligthly more expensive artworks.

I have been also offered other kind of paid exposure: in magazines. Often I just pass all these paid "possibilities" without even reading, but at times I try to think like a business woman. I could think like this: it would cost less than an exhibition at some good Helsinki gallery, it would probably reach more people and it all would take less effort. This year I've got a offer from one internationally well-known interior decor magazine (you pay 3000 and send us some photos of your art and we'll interview you for the story) and also a magazine which is available in European airports and is given away in some Nordic flights (with a same kind of deal, for one page article 1100+ or a spread for 1800-), but I declined them both. Why? The whole concepts feels somehow unpleasant.

I don't expect those commercial-based publications to be some kind of journalistic top publications, but still... I remember, when I first received this kind of offer from one French interior design magazine after Habitare, a few years back. Then I read through the magazine and searched for the articles they had given me as preference - and I noticed that it was impossible to pick the paid articles from those "freely" written ones, if there were even any of the latter ones. If there was some kind of mention of paid article, it was printed so small I didn't notice it. My friend noted, that they, however, pick the topics and choose who or what they will "write" from, it's not an open invitation for all. I guess I should be happy about these kinds of contacts, and maybe I'm thinking naively, but I can't help that in these kinds of situations my inner business person just goes to sleep. For me it just feels cheating - like taking a shortcut to reach the finish line before others. I'd rather bought that clear advertisement that everyone would recognize to be one.

(Well. After this I'll probably will have a peace forever in my calendar. I guess I won't be getting such offers after this blog entry. But at this point I've got the most important one work-wise: my studio, a place to do my job. Next time my studio shop open (btw) in April 13, from noon to 4pm, welcome!)


.

lauantaina, helmikuuta 23, 2019

No höh / Um...



Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu


Maailmankaikkeuden sääntöjen mukaan kaikki hässäkkä osui tietenkin tälle yhdelle helmikuun viikolle: useampi pienempi projekti, tapaamisia, Teos 2019 -tapahtuma sekä - ehkä itselleni merkittävimpänä - Vaskenruosteyrttitarhan ripustus Kaukana viileä varjo -näyttelyyn Serlachius-museo Göstaan ja avajaiset perjantaina. Mutta tällä kertaa olin kaukaa viisas: ei tullut kiirettä. Teos 2019 -tapahtuman työt lähtivät ajallaan, projektit sain hoidettua onnistuneesti aikataulun mukaan ja tapaamisetkin sain alta pois.

Sitten, Vaskenruosteyrttitarha-teoksen ripustusaamuna, heräsin aivan järjettömään päänsärkyyn. Huonosti nukutun yön jälkeen bussimatka Mänttään oli melko kammottava kokemus, mutta lääke alkoi vaikuttaa melko nopeasti, ja itse ripustus sujui ihan siedettävässä olotilassa. (Ja helposti, kiitos siitä Jonnalle ja Kaisalle, ja muullekin henkilökunnalle!) Minulle jäi kuitenkin reilut pari luppotuntia ennen bussin takaisin lähtöä ja sinä aikana päänsärky alkoi kehittyä aivan megalomaanisiin mittasuhteisiin. Tarkoitukseni oli kuvata teosta hieman, mutta olin niin pahoinvoiva, että ajattelin hoitavani homman sitten avajaispäivänä, parin päivän päästä. Olin suunnitellut katsovani museon muut näyttelyt läpi bussia odotellessani, mutta istuin sitten jossakin nurkassa silmät kiinni ja yritin estää päätäni putoamasta lattialle.

Jos menomatka Mänttään oli kammottava, minulla ei oikein ole edes sanoja paluumatkalle. Pään lisäksi myös vatsaan alkoi koskea, ja kun vihdoin pääsin kotiin puoli seitsemän maissa, melkein puhkesin helpotuksen itkuun. Vaikka eihän se mihinkään helpottanut. Seuraavan päivän voivottelin sekä päätäni että vatsaani ja tärisin paleluhorkassa, vaikka kuumetta ei ollutkaan. Vaikka perjantai-aamuna olo olikin helpottunut, olihan se heti aamusta selvää, ettei minusta ollut avajaisiin lähtijäksi.

Totesinpahan vain illalla itsekseni, että jos onkin kurjaa olla sairaana, niin vielä kurjempaa on, kun missaa tapahtuman, jota on jo hyvän aikaa odottanut. Voi tätä ketutuksen määrää!

No, onneksi näyttely on sentään syyskuulle saakka. Ehdin vielä pariinkin otteeseen käydä kuvaamassa teokseni prosessia ja - ennenkaikkea - käydä katsomassa väriteemaisen näyttelyn. (Mutta silti - avajaiset! Olin hankkinut uuden avajaispaidankin!)

Toinen jänskäämisen kohde on nyt Kaapelitehtaalla Helsingissä parhaillaan menossa oleva Teos 2019 -tapahtuma. Lähetin sinne viime viikolla teoksia - vai lähetinkö? Samana päivänä lähetin myös useampia muita paketteja, ja kaikista muista löydän kuitin seurantakoodeineen, mutta Helsinkiin lähettämästäni satsista en löydä kuittia. (Enkä siis myöskään seurantakoodia, jotta voisin katsoa, onko koko paketti mennyt perille.) Pahoin pelkään, että seuraavan kerran, kun menen työhuoneelleni, löydän paketin sieltä pakkauspöydältäni odottamassa...

Siitä huolimatta, yritän nyt luottaa siihen, että teokseni ovat perillä - ja siihen liittyen jälleen tämä instakisa:




Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu


The rules of the Universe: everything happened this week. I had several smaller projects, meetings, Teos 2019 even and - maybe the most important one for me - the set up of my installation Copper Rust Herb Garden at the Serlachius Museum Gösta, and its vernissage on Friday. But this time I managed my time perfectly: no hurry. I sent all my artworks for Teos 2019  in time, I managed to do all my projects as scheduled, and I didn't have to cancel any meetings. 

And then, on the morning when I was leaving to set up the Copper Rust Herb Garden installation, I woke up with head splitting headache. After a very badly slept night the bustrip to Mänttä was quite horrible experience, but my medicine started to work quite fast, and I actually managed to set up my installation in quite a good shape. (And easily, which I owe thanks for Jonna and Kaisa, and other personnel who helped me!) I still had a few extra hours before heading back, and at that time my headache started to develope again. I had meant to photograph my installation a bit, but I was feeling so bad, that I thought that I would do that on the vernissage day. I had planned to visit the other exhibitions at the Serlachius Museum, but instead I sat there in some corner, my eyes closed and tried to prevent my head from dropping to the floor.

If the trip to Mänttä was horrible, I don't even have words to describe the trip back to Jyväskylä. Besides my head, also my stomach started to hurt really bad, and when I finally was at home about half past six, I almost cried for relief. Although, it really wasnt't any relief. The next day I cried about my head and my stomach, and I shaked all over feeling cold, even I didn't have any fever. On Friday morning I felt a bit better, but it was clear at the morning already, that I wasn't well enough to join the vernissage.


In the evening I just noted myself, that if I was miserable to be sick, it's even more so, when you're missing out something you have waited for for a good time already. I can't even say, how vexed I am.

Luckily the exhibition itself is on show until September. I still have time to make a few trips there and take process and
- what's more important -  to get to view the colour themed exhibition. (But still - the vernissage! I had even a new shirt for that!)

Another thing is the Teos 2019 art sales event which is going on right now at the Helsinki Cable Factory. I sent some prints there last week - or did I? I sent several parcels that day, and I can find the receipt with tracking codes for all the other packages, but not for the Teos 2019 package. Hmmm. Maybe I'll find the package, when I'll go to my studio the next time... there it will be waiting for shipment in my desk...


Nevertheless, I try to trust myself and the fact that I've sent the prints, and they are all in Teos 2019. So, the Instagram draw (see the above picture) is on.




maanantaina, helmikuuta 11, 2019

Toisessa puutarhassa / In another garden



Naurahdin ääneen, kun huomasin, että projektini vievät puutarhasta toiseen - kun ei ole puutarhurin lahjoja oikeassa elämässä, ne pitää sitten keksiä. Nyt helmikuussa olen palannut hetkeksi Kyyneltarhan parista vuonna 2011 aloittamaani Vaskenruosteyrttitarha-projektiin.

Viimeksi Vaskenruosteyrttitarha-installaatio oli esillä Oulun taidemuseossa 2015. Olin jotenkin jo varautunut siihen, etten enää toisi installaatiota esille, mutta kun Serlachius-museosta kysyttiin, ja vielä väriteemaiseen näyttelyyn (Kaukana viileä varjo), ei tarvinnut kauan aikaa miettiä.

Kun seuraavaa näyttelyä ei ollut tiedossa Oulun installoinnin jälkeen, luulin pakkaavani yrttitarhani pakettiin lopullisesti, joten keräsin astioissa kasvaneen espanjanvihreän pigmentin talteen ja otin suurimman osan lasiastioista muuhun käyttöön tai lahjoitin pois. Niinpä tänä vuonna on ollut kiva kierrellä kirppareita sopivien lasiastioiden toivossa. (Mihin liittyen mielenkiintoinen havainto: kun edellisellä kerralla oikein etsimällä etsin jotain sopivan hintaisia karahveja, en löytänyt yhtään, mutta nyt niitä ovat kirpparit pullollaan!)

Jo kukkineita kupariyrttejä oli tallella vanhempieni parvekkeella koristeena (!), ja osan niistä otin uusiokasvatukseen, mutta suurin osa on uusia. Tammi- ja helmikuun aikana olen puuhaillut työhuoneellani työhanskat käsissäni, hengitysmaski ja suojalasin päässäni, porannut reikiä puupalloon ja kuorinut vanhoista antennijohdoista esiin kuparipitsiä. Suojaimet sen takia, että usein noista vanhoista johdoista esiin käärittävä kupari on ihan pirullisen ohutta ja haurasta, ja ei ole suotavaa, että tuota tajuttoman pientä kuparimurua menisi ihon alle, saati sitten, että se ajautuisi hengitysteihin tai silmiin...

Tuosta tiiviimmästä rupeamasta olisin saanut kyllä hienoja työkuvia, mutta eipä tuossa kaikessa suojavarustuksessa tullut mieleen kaivaa kameraa esiin. Ja nyt ovat yrttiset jo odottamassa matkaansa kuljetuslaatikoissa: omissa astioissaan suojapapereihin pakattuna.

Työhuonekin on jo imuroitu ja pyyhitty seuraavaa projektia varten. Huomenna olisi tarkoitus hakea TEOS 2019-tapahtumaa varten kehystyttämäni teokset kehystämöstä ja pakata sekä ne että irtovedokset pakettiin ja viedä Matkahuoltoon, jotta ovat perillä ajoissa Kaapelitehtaalla.

Sitten palaan hetkeksi kuvien pariin, ja alan koota teoksia seuraavaa näyttelyä varten.

...

I laughed out loud, when I noticed that my projects take me from one garden to another - as I don't have any talent for gardening in real life, I have to fabricate it. Now in February I've returned from my Garden of Tears project to the Copper Rust Herb Garden project which I started in 2011.

The last time Copper Rust Herb Garden was on view was at the Oulu Art Museum in 2015. I had already thought, that I wouldn't show the installation anymore, but when Serlachius museum inquiried about it, and especially for a colour themed exhibition (Distant Cool Shadow), I didn't need any time to think.

As there wasn't any exhibition agreed when the Oulu exhibition ended, I thought I was packing my herb garden away for good, so I collected all verdigris pigment growing in jars, and I gave some of the glass jars away. So, it has been fun to wander around flea markets searching for proper glass vessels for my project. (Last time I searched for affordable and showy carafes but didn't find any, but now there are more than enough of them!)

I had some flowered copper herbs saved at my parents' balcony (!), and I took some of them to bloom again, but most of the herbs are now new. During January and February I have worked in my studio with protective gloves on, as well as protective glasses and respirator on my face, drilling holes to a wooden ball, peeling copper lace from the old aerial cables. I've used masks and all because often the very very thin copper on those old cables is deviously brittle and it's not very desirable to have any under your skin, and less so in one's mouth or eyes...

I've could have had absolutely great process photos of this project, but with all those gear it didn't came to my mind to take camera out. And now those herbs are already packed on their boxes, waiting for the museum to come and pick up them. 

My studio is also already wiped clean for my next project. Tomorrow I've planned to pick up my artworks from the frame shop for TEOS 2019, and then I'll pack the framed ones and the non-framed ones for the shipping, so they'll reach Kaapelitehdas in Helsinki early enough.

After that, I'll return to work with my prints again, and I'll start to pack for my next exhibition.