tiistaina, lokakuuta 29, 2024

Väriä kohti

Otin Habitaresta mukaani jonkun taudin, joka piti pedin pohjalla melkein kolme viikkoa. Kun sitten nousin jalkeille ja katsoin ikkunasta ulos, kesä olikin jo mennyt ja syksy louskutteli vettä ikkunalasiin. Ja minä katsoin kalenteriani järkyttyneenä siitä, että oli jo lokakuu ja Värinkeräilijän pieni käsikirja II pitäisi jo melkein olla painossa. Sen sijaan se oli vielä pieninä muistilappusina pöydälläni. Joten lokakuun olen kirjoittanut. Vielä on hommaa tehtävänä, mutta välillä häivähtää jopa usko siihen, että se ehtii ajoissa painoon. Tällä kertaa deadline ei ole vain omassa päässäni: olen menossa marraskuun puolen välin jälkeen Jyväskylän kirjamessuille, ja olisihan se hienoa, jos osastolla olisi myös uudempi kirjani viimevuotisen rinnalla. On ollut suunnaton kiire - mutta olen nauttinut jokaisesta hetkestä! Kunpa nyt saisin vietyä kirjan loppuun saman olotilan vallassa... Maaliviiva melkein näkyy jo, vielä vähän pitää ponnistaa.

Ei kommentteja: