Todellisuuspakomatkalla

Olen pitänyt jonkinmoista työpäiväkirjaa niin ahkerasti Instagramin puolella, että olen melkein unohtanut tämän blogin olemassaolon. Osittain se on jäänyt siksi, että on tuntunut, että olisi niin läkähdyttävän paljon mielestä purettavaa, että ajatus on pysähtynyt ensimmäiseen kirjaimeen. Olen jäänyt odottamaan sitä "sitten joskus" -hetkeä, kun olisi aikaa. Mutta sitten kun on marmattanut asiat kavereille ja Facebookin keskusteluryhmissä, katharsiksen puolesta homma on hoidettu, eikä kirjoitustarvetta enää olekaan. Vaikka ne epäkohdat ja ihmeellisyydet ei olisi mihinkään hävinneet. On tästä tullut melkoista tarpomista. Kieltämättä muutaman viime vuoden aikana on tapahtunut melkein joka kuukausi jotain niin lannistavaa, että sitä alkaa pakostakin kyseenalaistaa tällä alalla - tai oikeastaan millään yksinyrittäjäalalla - toimimista. Mutta välillä on näitä ilon hetkiäkin! Tässä on tapahtunut paljon upeita juttuja, Värinkeräilijän pienen käsikirjan ilmestymisestä neljän kuukauden työskentelyapurahaa. Nyt olen iloinnut siitä, että näyttelyteokset ovat valmiina, huomenna on näyttelyn ripustus ja lauantaina on näyttelyn kesäjuhlamaiset avajaiset Höyry-galleriassa, tervetuloa! Että kyllä se tästä!