Kalenterijuttuja / Calendar Things

'Winter Night Sky' #pigmentinkprint 2017 shown in my exhibition at Höyry-galleria through December. #taidegrafiikka #taidegraafikko #illo #illustration #kuvitus #illustrationdaily #kommuneo #shooart #illustrations #illustratorsofinstagram #artistsofinstagram #instaillo #dailyillustration #Höyrygalleria #jklevents #näyttely #winter #night #nightsky #talvi #yö #yötaivas #lumi #tähdet #snow #stars

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Joulu 22, 2017 kello 1.52 PST

Katselen kalenteriani ihmeissäni. Tänään on vielä melkoinen määrä hommia tehtäväksi, mutta jouluna, eikä joulun jälkeen, ensi viikolla, kalenterissa ei ole yhtään merkintää. Myöskään tammikuun ensimmäisellä viikolla ei ole yhtään merkintää, eikä toisellakaan. Eikä kolmannellakaan. Valun jonkinlaiseen lempeään auvon tilaan, kunnes tajuan, että käsissäni uusi kalenteri: en vain ole ehtinyt tekemään vielä merkintöjä siihen. Teksti löytyy vanhan kalenterin sivuilta, eikä se ole yhtä lempeä. Mutta silti: kun olen varautunut kirjoittamaan käteni kipeäksi ja seuraamaan tyhjien päivämäärien peittymistä kirjainten alle, lopputulos ei olekaan yhtään niin hurja kuin olen kuvitellut. Jossain vaiheessa, joko uudenvuoden aattona tai tammikuun ensimmäisellä viikolla näyttelyn purkaminen Höyry-galleriasta Korpilahdella, muutoin hiljaista sisäsiistiä toimistotyötä. Muutaman teoksen lähettäminen sinne tänne, mutta ei massiivisia näyttelylähetyksiä, ei junalippujen ja majoitusten varailuja, ei aikataulujen sumplimista... Ei ajan risaiseksi repiviä pikkujuttuja.

Kalenterien tyhjät päivät tuntuvat omituisen ihanilta. Muutenkin olo on kummallisen kevyt. Joulukuun aikana elämä on ollut täynnä hyvällä tavalla outoja tapahtumia ja kummia yhteensattumia. Viimeisin niistä tuli muutama päivä sitten. Kävin parin päivän pikareissulla Tampereella (pakkohan Muumimuseo oli vielä tämän vuoden puolella nähdä - jostakinhan kuvituskateutta pitää kerätä moottoriksi ensi vuotta varten), ja samalla päätin laittaa loput Random Prints -kuoret maailmalle. Tampereella asuu paljon tuttujani, mutta en ilmoittanut vierailustani kenellekään, joten oli aivan sattumaa, kun ystäväni Outi löysi yhden jättämistäni kirjeistä tamperelaisesta kirjakaupasta!

...

Toivottavasti tämä odottavaisen kevyt olotila jatkuu pitkälle ensi vuoden puolelle. Vuosi alkaa heti aivan uudenlaisilla haasteilla. Olen uuden vanhan edessä: kirjoitushommia - josta maksetaankin. Onneksi tilaushomma alkaa kevyesti ja harvakseltaan (ei heti altaan syvimpään päähän sentään!), vaikka odotankin sitä jo ihan valtavasti! Samanaikaisesti tarkoitukseni on työskennellä tammikuu Otto A. Malmin lahjoitusrahastolta saamallani apurahalla Colorian ja kirjoittamisen parissa. Ja siinä sivussa luonnostelupöytäni on jo raivattu valmiiksi tulevaa varten!

---

I'm looking at my calender astonished. I have plenty to do today, but at xmastime, or next week, after xmas, there are no markings on my calender. Nor on the first week of January, nor the second or third week. I'm sinking into a soft and warm bliss - until I realize that I'm holding my new calendar: I just haven't made any markings yet. I can find it all on the pages of my old calendar, and it's not as gently to me as the new one. But still: after preparing myself writing the dates and to-dos until my hand hurts, covering all pages with letters, the result is not what I had expected. At some point, next week or at the first week of January, I have to go to pack my exhibition at Höyry gallery in Korpilahti, but otherwise there's nothing but silent office work. Maybe sending a few artworks here and there, but not really massive shipping thingies, nor booking train tickets or accommodations, nor fighting with schedules... No anything that rips the time into tiny shreads.

Those empty days on my calendar feel extraordinary nice. I'm feeling oddly light. In December my life has been filled with odd events and coincidences, the latest happened a few days ago. I visited shortly Tampere (I had to see Moomin museum, and collect some illustrator 'envy' to fuel my next year...) and I decided to leave the rest of my Random Prints envelopes on that trip. There are a lot of my friends living in Tampere, but I didn't let anyone know that I'm visiting ...so it was totally a happenstance that my friend Outi found one of the envelopes in one bookshop!

...

I wish that this light feeling will continue for the next year, which is starting with complete new challenges. I'm facing both new and old: starting writing again, and getting even paid of it. Luckily the commission job is not very heavy and I'm waiting quite anxiously to get to it! At the same time I'm planning to work January with my working grant, given to me by Otto A. Malm foundation, for working with Coloria and colour stuff. And my sketching desk is already emptied for the future days.

@Regrann from @okotala - Just a wonderful surprise today: I found #randomprints artwork from the bookshop shelf while shopping today! I've followed @paivi.hintsanen 's Random prints project so long — and now found one! (I have also bought her artwork). Päivi, you made my day!! - #regrann . . EDIT: How likely it is, that the #randomprints2017 envelope is picked by one of your friends? Who has had no idea that you have spent the day in town, who has has no idea where to look for these, and who has had no idea that the last fifteen prints of this year's #randomprintsproject have now been left around #Tampere! Outi, YOU made my day!

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Joulu 20, 2017 kello 6.52 PST

Jääleikit jatkuvat // The Icy Play Continues

Muutama päivä sitten muistin joskus vuosia sitten näkemäni rantaan jäätyneen ruostuneen raudan palan, jonka punainen väri näytti aivan huikealta jään läpi katsottuna. Joten heitin jääsoppaan mukaan punaisen rautaoksidin, sekä vesivärinä että jauheena. Ja sitten olen kuvannut, kuvannut ja kuvannut, paitsi yhtenä harmaana päivänä, kun valo ei vain riittänyt. Tänään aloin lisätä jäädytykseeni päälle vettä ohuina kerroksina, uusi kerros aina jäätyneen päälle, ja kenties sävytän osaa vesikerroksista jossain vaiheessa. Jatkan tätä hyistä puutarhurointia ainakin vielä huomisen. Onneksi pakkasta on luvattu jatkossakin, eikä tämä jäinen ilo heti pääse loppumaan.

A few days ago I remembered seeing a piece of rusted iron stuck into the shore of the lake a few years back. I remembered how the strong red colouring looked when viewed through the ice. So I decided to add some red iron oxide to my icy soup, using both aquarell paint and powdered pigment. And then I have just taken photos, again and again, except in one grey day, where there just wasn't enough light. Today I started to add thin layers of water, a new layer after another frozen one, and maybe I'll tint some of those layers at some point. I'll continue this frozen gardening at least still tomorrow. Luckily it seems, that the weather just gets colder, so I'll have some good frozen days ahead.

Jään kauneus / The Beauty of the Ice

Koko syksyn odotin pakkasta, jotta pääsisin toteuttamaan hiljalleen materiaalikuvauksia ensi vuoden tammikuun näyttelyäni varten. Viime talvena jäädyttelin parvekelasiani ja kuvasin sitä pohjiksi tuleville töille, mutta jälki ei ollut aivan sitä, mitä kaipasin, joten piti odottaa vuosi eteenpäin, jotta pääsin jatkamaan projektiani. Malttamattomana jäädyttelin vettä pakastimessakin viime syksyn aikana, mutta se jäätyi eri tavalla, eikä pienessä pakastimessamme ollut tarpeeksi suurta tilaa sille, mitä tarvitsin. Nyt sitten, ensimmäisten oikeiden pakkasten sujahtaessa lämpömittariin, olen muuttanut parvekkeen jäädytyslaboratorioksi (aivan kuin taloamme ei ympäröisi tarpeeksi suuri kylmyys ilmankin, kun patterit eivät oikein tunnu lämmittävän tarpeeksi).

Joka päivä olen kuvannut tiiviisti aina ne muutamat valoisat tunnit (en halua käyttää mitään keinovalaistusta tähän, kun edes luonnonvalolamppuni ei tuo samanvertaista valoa kuin mitä luonnon oma kirkkaan hämärä valo on) ja pitänyt lämmittelytaukoa sen aikaa, kun kamera toipuu hyytymisestään. Tämä ei tee ehkä hyvää kameran akulle, mutta tekee omalle, mielelle. Olen hämmentyneenä seurannut, kuinka pienet muutokset valossa vaikuttavat näiden jääkuvien sävyihin: keskipäivän kuvissa sininen saa vallan, mutta vain puolta tuntia myöhemmin värimaailma on aivan erilainen.

Kuvatessani en ole keskittynyt turhia tekniikkaan tai edes tarkentamiseen, koska en aio esittää kuvia sellaisenaan, vaan ne ovat vain tulevien teosteni rakennuspalikoita kymmenien muiden palikoiden joukossa. Silti melkein jokaisesta kuvasta löytyy piilotettuja maisemia - merenrantoja, vuoristoja ja metsikköjä - ja epätarkat räpsäyksetkin muuttuvat kuvapinnoiksi, joita katsellessa aika unohtuu. Kuvaaminen on kuin meditaatiota, jolloin huoli kevään tiukasta aikataulusta ja niukasta kassanpohjasta unohtuu ja sitä uppoutuu vain näihin kuviin, jotka itselleni näyttäytyvät melkein jonkinlaisina visuaalisina runoina.

---

The whole autumn I waited for the frost to come, so that I could start taking "material" photos for my exhibition next January (2017). During the last winter I took photos of the frozen balcony window to be used in my future artworks, but somehow the result was not quite what I was seeking for, so I had to wait to another year to continue with my project. I was impatient enough to freeze water in my freezer already during last autumn, but it froze in very different manner, and there was not space enough in our small freezer to get what I wanted. Now, right after it went below zero, I changed the balcony into some kind of ice laboratory (like there wasn't enough coldness around our house before that, especially when our radiators don't seem to warm enough.)

Each day I have taking photos for those couple of hours when the sun is up (I really don't want to use any artificial lightning to this project, when even my day light special light fixture won't create same kind of light that the outside dimmed and blurry and cold winter light is). I've kept a warming pause when the camera has stopped working because of the cold, and I've had to wait until it works again. This maybe doesn't do any good to its battery, but it does do some good to mine, to my mind. I've been following how the small change in light fast affects to the tones of these ice photos: in midday photos blue takes over, but just an half an hour later the colour scheme is all too different.

When I have been taking photos I haven't been taking care of the technique or even focusing, because I won't be exhibiting the photos as themselves, but they are just mere building blocks to my future artworks, among dozens of other building blocks. Even then there is some kind of hidden sceneries in almost every shoot - the sea shores, mountains and forests depicted - and even the unfocused snapshots turn out to be image surfaces that you can just watch to forget the time. To me this kind of photosessions are like meditation, when the worries about the tight schedule of the spring and the too rapid emptying of my bank account can be forgot, and I just get absorbed in these pictures, which are almost like some kind of visual poems to me.