Koko syksyn odotin pakkasta, jotta pääsisin toteuttamaan hiljalleen materiaalikuvauksia ensi vuoden tammikuun näyttelyäni varten. Viime talvena jäädyttelin parvekelasiani ja kuvasin sitä pohjiksi tuleville töille, mutta jälki ei ollut aivan sitä, mitä kaipasin, joten piti odottaa vuosi eteenpäin, jotta pääsin jatkamaan projektiani. Malttamattomana jäädyttelin vettä pakastimessakin viime syksyn aikana, mutta se jäätyi eri tavalla, eikä pienessä pakastimessamme ollut tarpeeksi suurta tilaa sille, mitä tarvitsin. Nyt sitten, ensimmäisten oikeiden pakkasten sujahtaessa lämpömittariin, olen muuttanut parvekkeen jäädytyslaboratorioksi (aivan kuin taloamme ei ympäröisi tarpeeksi suuri kylmyys ilmankin, kun patterit eivät oikein tunnu lämmittävän tarpeeksi).
Joka päivä olen kuvannut tiiviisti aina ne muutamat valoisat tunnit (en halua käyttää mitään keinovalaistusta tähän, kun edes luonnonvalolamppuni ei tuo samanvertaista valoa kuin mitä luonnon oma kirkkaan hämärä valo on) ja pitänyt lämmittelytaukoa sen aikaa, kun kamera toipuu hyytymisestään. Tämä ei tee ehkä hyvää kameran akulle, mutta tekee omalle, mielelle. Olen hämmentyneenä seurannut, kuinka pienet muutokset valossa vaikuttavat näiden jääkuvien sävyihin: keskipäivän kuvissa sininen saa vallan, mutta vain puolta tuntia myöhemmin värimaailma on aivan erilainen.
Kuvatessani en ole keskittynyt turhia tekniikkaan tai edes tarkentamiseen, koska en aio esittää kuvia sellaisenaan, vaan ne ovat vain tulevien teosteni rakennuspalikoita kymmenien muiden palikoiden joukossa. Silti melkein jokaisesta kuvasta löytyy piilotettuja maisemia - merenrantoja, vuoristoja ja metsikköjä - ja epätarkat räpsäyksetkin muuttuvat kuvapinnoiksi, joita katsellessa aika unohtuu. Kuvaaminen on kuin meditaatiota, jolloin huoli kevään tiukasta aikataulusta ja niukasta kassanpohjasta unohtuu ja sitä uppoutuu vain näihin kuviin, jotka itselleni näyttäytyvät melkein jonkinlaisina visuaalisina runoina.
---
The whole autumn I waited for the frost to come, so that I could start taking "material" photos for my exhibition next January (2017). During the last winter I took photos of the frozen balcony window to be used in my future artworks, but somehow the result was not quite what I was seeking for, so I had to wait to another year to continue with my project. I was impatient enough to freeze water in my freezer already during last autumn, but it froze in very different manner, and there was not space enough in our small freezer to get what I wanted. Now, right after it went below zero, I changed the balcony into some kind of ice laboratory (like there wasn't enough coldness around our house before that, especially when our radiators don't seem to warm enough.)
Each day I have taking photos for those couple of hours when the sun is up (I really don't want to use any artificial lightning to this project, when even my day light special light fixture won't create same kind of light that the outside dimmed and blurry and cold winter light is). I've kept a warming pause when the camera has stopped working because of the cold, and I've had to wait until it works again. This maybe doesn't do any good to its battery, but it does do some good to mine, to my mind. I've been following how the small change in light fast affects to the tones of these ice photos: in midday photos blue takes over, but just an half an hour later the colour scheme is all too different.
When I have been taking photos I haven't been taking care of the technique or even focusing, because I won't be exhibiting the photos as themselves, but they are just mere building blocks to my future artworks, among dozens of other building blocks. Even then there is some kind of hidden sceneries in almost every shoot - the sea shores, mountains and forests depicted - and even the unfocused snapshots turn out to be image surfaces that you can just watch to forget the time. To me this kind of photosessions are like meditation, when the worries about the tight schedule of the spring and the too rapid emptying of my bank account can be forgot, and I just get absorbed in these pictures, which are almost like some kind of visual poems to me.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti