[Poissa 121. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]
Paluu arkeen ja syksyn harmauteen on ollut turhan tiukka juonikäännös elämässä. En ole vielä onnistunut saamaan varsinaista flunssaa, mutta sellainen olo on, että moinen vaanii nurkan takana heti, kun vain esittelen itseni muulle kaupunkiyhteisölle. Vaikka syksy on ollut aina lempivuodenaikani, jotenkin nyt ei nappaa ollenkaan. Pitää varmaan kaivaa kynttilät ja kattokruunu esiin, jotta pääsee jonkinlaiseen lämpimään fiilikseen. Metsästä saattaisi löytyä veriseitikkejäkin, jos saisi aikaiseksi lähteä etsimään...
Viikonloppuinen Ween ja Maan Wiljaa -tapahtuma ei ollut hirveän hyvä katalysaattoritapahtuma laskeutumiselle: siinä missä Italiassa ruokakaupassakin joka ikinen viipaloitu metwurstinpala aseteltiin huolellisesti limittäin pakettiin ja muutenkin pakattiin niin, ettei minkäänlaista hikeentynyttä lihakönttiä olisi päässyt missään olosuhteissa syntymään, tässä paikallistapahtumassa ei ollut kuin yksi leipämyyjä, joka ei ollut ennakkopaketoinut leipiänsä muovipussiin, vaikka se tuntui ainoa kuljetusväline leiville olevankin. Siinä vaiheessa, kun katselin täyteviinereiden (onneksi ei omieni) pakkaamista kostuneisiin muovipusseihin ja niitten lämähtämistä pussin sisäosan seinämiin, ei voinut olla ajattelematta muuta kuin totaalista ruoan kunnioituksen puutetta. Oikeasti: jos on itsetehtyä ja tuoretta, miksi se pitää palata tiiviillä kelmutuksella tai hapettomalla, hikeentyvällä muovikääreellä? Ei ymmärrä. Mutta sitä kai myydään, mihin ostajat tyytyvät.
Muutenkaan tapahtuma ei onnistunut tälläkään kertaa herättämään hirveän positiivisia tunteita, mutta sikäli ei mitään uutta, että sama oli nähtävissä jo viime vuonna: kuinka monta samanlaisten hunajan, sinapin ja valkosipulisäilykkeiden valmistajaa alueelle mahtuu? Ruokatarjontana sentään makkaraperunoitakin useamman muikkupisteen lisäksi. Tämänkertaisena huippuna oli (vai huomasinko tämän vain ensimmäistä kertaa?) ainakin kahden aivan samoja tuotteita myyvän pisteen sijainti kahdessa eri paikassa. Paikallisia tuottajia oli vähän hankalampi löytää, vaikka tapahtuma onkin olevinaan lähiruokafestari, mutta suuri kiitokseni osallistumisesta niille muutamalle juuresmyyjälle, jotka oli sijoitettu oman reittini katveeseen.
Voi olla, että pettymys tapahtumaan maksimoitui vielä olotilan muutoksella ja sateessa talsimisella. Pitkän semiloman jälkeen on ollut vaikea asettua takaisin työpaniikin pariin: ensin alta kolmen viikon rästit ja muutama katalogipäivitys, sen jälkeen Hankasalmen töiden viimeistely ja lopulta valmistautuminen Helsingin näyttelyyn, jota lähden maanantaina pystyttämään. Kyllä tästä vauhtimuutoksesta taas pian kiinni saa.
Ajattelin taukotyönä jossain välissä päivitellä tuonne Italia-postausten väliin muutamia kuviakin - ihan itsellekin muistoksi. Oikein jännittää katsoa, mitä kamera on syönyt.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti