Liz Brady — Palladium (The Hip)

[Muistuma - Reminescence. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Eilinen Finncon-päivä oli inspiroiva! Ensimmäinen aamun luento Suomalaiskarjalaiset myytit fantasiassa ja scifissä meni jonkinlaiseksi kirjaluetteloinniksi - kyllähän siinä käytiin läpi periaatteessa, mitä missäkin kirjassa tapahtuu, mutta kun kuvaus totesi Fennougristi Iivari Koutonen esittelee suomalaiskarjalaisesta mytologiaperimästä nousevat aihelmat scifissä ja fantasiassa, ajattelin, että liikkeelle lähdetään nimenomaan aiheiden ja teemojen kautta, eikä hajanaisella kirjasaldolla. Harmillista sikälikin, että lopussa kävi ilmi, että luennoitsija selvästikin hallitsee alansa ja olisi varmaan voinut kertoa aiheesta vaikka mitä, jos olisi lähtenyt jostain ohjaimesta kiertymään toiseen suuntaan. Vampyyrien uusi tuleminen -keskustelun paras arvo oli hyväntuulisuus ja huumori - tuli oikeasti hyvä mieli, vaikka mihinkään hyvin syvälle ei tunnissa päästykään. Tarpeeksi kumminkin ja yleisökin näytti tyytyväiseltä - lukuunottamatta niitä kahta nuorta tyttöä, jotka piilottelivat kumarassa Twilight-paitojaan.

Carita Forsgrenin luento Fantastinen kuvataide kautta aikojen innosti kovastikin! Itseäni on aina jotenkin harmittanut, kuinka tiukasti jotkut asetukset on jämähtäneet paikalleen; niin taidehistoriassa (jotka sulkevat "oikeaksi kuvataiteeksi" tunnustetun fantasian aiheisen kuvataiteen pois fantasiasta, eikä useinkaan luokittele varsinaista fantasiataidetta "oikeaksi taiteeksi") kuin fantasian ystävilläkin (jotka puolestaan jättävät usein huomioimatta taidehistorian tunnustaman taiteen). Carita ei luennossaan luokitellut fantastista taidetta taide/ei taide -luokassa vaan lähestyi asiaa monestakin eri suunnasta, ja ainakin vieressäni istuneilta (taidehistorian?) opiskelijoilta meni täysin pasmat sekaisin. Joku luennon lopussa kommentoikin, että "kenellekään ei tulisi mieleenkään luokitella Hieronymus Boschia fantasiataiteilijaksi" - mikä mielestäni kertoo koko avainkysymyksen. Ymmärrän kyllä, että (taiteen) tutkimuksessa on pakko olla jonkinlainen luokittelu- ja määrittelyjärjestelmä, mutta taiteilijan / tekijän näkökulmasta sillä ei useinkaan ole merkitystä - monet tekevät työtään monen eri luokittelun alaisuudessa ja miltei pahinta, mitä voi taiteilijalle tapahtua, on joutua johonkin "luokkaan" kiinni. Näissä taidehistorian luokitteluissa tuntuu olevan ikävää juuri se, että luokittelut ja määrittelyt ikäänkuin lukkiutuvat ja tuntuu, että taiteilija on työnnettävä siihen yhteen lokeroon, mitä kautta hänen tekemisiään ja työtään sitten tarkastellaan. (Kuopion avajaisissa kuulin sivukorvalla kommentin: "Miten nämä ovat mediataidetta?" Vaikka lehdistötiedotteessa kerrottiin selkeästi näyttelyn sisältö - printtejä - itseeni jämähtänyt mediataiteilijan titteli määritteli cv:n yhdellä rivillä enemmän.) Itselleni Bosch on ollut aina nimenomaan fantasiataiteilija; hänen kuvansa ovat olleet kuvituksena useisiin tarinoihin ja satuihin, mitä päässäni on vellonut - ja taidehistoriasta tiedän edelleen niin vähän, etten edes tiedä, mihin tarkoitukseen teokset on alunperin tehty. Unikuvien tai näkyjen kuvauksia?

Kieltämättä aloin pohtia myös kirjallisuuden ja kuvataiteen käsittelyn eroavuutta: oikeaksi kirjallisuudeksikin noteerattu merkkiteos Kalevala sekä hiisiä ja noitia vilisevä kansanrunous kulki Finnconissa ihan selkeästi fantasiakirjallisuutena, ainakin fantasiafanien keskuudessa. Tiedä sitten, mitä kirjallisuuden tutkijat tähän sanovat...

Mutta ehkä tämän perinteisen fantasian luokittelukonteksin ja taiteentutkimuksen diskurssin ulkopuolelta tuleva luento oli juuri siksi niin piristävä ja innostava, kun kerrankin kuunteli jotain, mikä tulee jonkun omista havainnoista ja jonkun omasta mielestä - eikä sääntöjen mukaan rakennetusta ohjelmasta.

Istuin hetken Caritan kanssa kahvilla luennon jälkeen ja olisi ollut aihetta pidempäänkin keskusteluun - mutta Buffymiitti kutsui. Kirjailijatalolla vihdoin tapasin muitakin paikallisia ja kauempaa tulleita Buffy-faneja - enkä näköjään ole edes fanaattisimmasta päästä. :D

Painostava ilma antoi ymmärtää, että illalla nousi ukkonen, tai tulisi sade, mutta ei. Loppuilta meni puolitainnoksissa sohvalla, pään jomottaessa univelkaansa. Mutta nyt on päivä uusi. Jatkan Suuren Romaanin ja Pienen Novellin kirjoittamista, kunhan saan ensin noin viikon rästityöt lykittyä läpi.