sunnuntaina, lokakuuta 24, 2010

The Hat — Less Of A Lover


[Poissa 198. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Helsingin näyttely tuli ja meni ja Hankasalmenkin on enää viikon esillä. Aika menee oudon nopeasti välillä; yleensä aina silloin, kun on näyttely jossakin. Aina pitää lähteä samantien purkamaan, kun on saanut pystyyn. Tällä kertaa Helsingin näyttelyn purkuun viikko sitten liittyi muutama äärimmäisen Hieno Hetki: kahden ystävän näkeminen piiiiitkän ajan jälkeen: toisen kanssa aivan sattumalta. Eikä ajelu auton kyydissä istuminen hienossa syysauringossakaan mitenkään hassumpaa ollut :)

Kolmasosa läänintaiteilijan hommat ovat haukanneet aimo osan elämästäni, mutta se oli odotettavaa ja suunniteltua: ensi vuoden näyttelykokonaisuus vaatii kohtuullisen suuret panokset. Tähän mennessä projektien kanssa työskentely on ollut lähes pelkkää riemua vain - ihmiset ovat olleet aktiivisia ja innoissaan ja asiat loksahdelleet paikoilleen melkein itsestään! Live Herring -hommien lisäksi aika on kulunut varsin sukkelasti Firenzen reissulla postilaatikkoon valuneiden työprojektien purkamiseen. Ja vähän artsuillessakin: olen jatkanut Vieraat-muotokuvasarjan tekemistä ja tein muutaman 10 sekunnun flash-versionkin Jumboart-galleriaan... Random prints -projektin kartta on saanut odottaa jo turhan kauan ilmaantumistaan, joten se olkoon nyt työlistalla ykkösten joukossa.

Päässä surraavat innokkaat ideat ja ajatukset, mutta silti on pari päivää kulunut myös viltin alla, vaikka päätin - jalkaa polkaisten - olla sairastumatta. Eiköhän tässä jaksa taas istua koneen ääressäkin hetken :)

---

Onneksi on keksitty kynttilät ja onneksi niitä oli vielä kaapin pohjalla edellisen pimeyden jälkeen. Vapaasti lepattava liekki valaisee enemmän kuin visuaalisesti on havaittavissa; ainakin tällaisina epämääräisen harmaina päivinä, kun ei tiedä, onko lumi tulossa vai menossa.

Ei kommentteja: