Ihana lauantai. Tänään vihdoin pääsin Kyynelpuun äärelle. Ostin viime viikolla Helsingistä titaanivalkoista ja Sennelierin Iridescent-pigmenttiä (siinä kiilto tulee micasta, joka on simpukan helmiäistä). Timo on avustanut projektissa sahaamalla sopivan kokoisia paksuja vanerilevyjä ja nyt on niistä ensimmäiset hierottu pigmentillä ja lakattu ensimmäisen kerran. Työt eivät ole lähelläkään valmista ja Galleria Ratamon näyttelyn alkuun on enää reilu kuukausi, mutta jo alkuun pääseminen helpotti niin paljon, että hengityskin tuntuu kevyemmältä. Teen ohuita kerroksia kerrallaan, joten tässä menee aikaa, mutta prosessivaiheessa on ihana olla. Asiat etenevät, se on tärkeintä.
Olimme Helsingissä perjantaista keskiviikkoon Plankko Popupin valvontavuorojen ja taiteilijatapaamisten vuoksi. Itselläni oli pari vapaapäivääkin: kävin perjantaina ja lauantaina ostamassa projektiini tarvitsemiani työvälineitä, pigmenttejä ja musteita (sekä jaoin Random Prints -vedokset ympäriinsä) ja nautin vain hotellihuoneessani lojumisesta. Tapasin Ystävän, jota en ole nähnyt kahteenkymmeneen viiteen vuoteen! Ihan käsittämätön aika ja ihan käsittämätön tapaaminen: kuin aikaa ei olisi ollut lainkaan välissä. - Ja sitten pari päivää myöhemmin toinen samanlainen tapaaminen, toinen Ystävä yhtä kaukaa menneisyydestä.
En tiedä, mikä se oli - noiden kahden itselleni aikanaan niin tärkeän ihmisen näkemisen herättämä tunnekuohu vai ne muutamat vapaat hetket, kun saattoi vain olla tekemättä mitään, vai ne molemmat yhdessä: vaikka sisälläni kupliva pieni stressinpoikanen ei kutistunut pois, kaikki tuntui muuttuvan hallittavammaksi ja oudolla tavalla pääni alkoi täyttyä jälleen ideoista ja kuvista. Kaikki ei ole vielä tammikuussa aukeavan näyttelyn osalta selvää, mutta nyt on jotenkin luottamus siihen, että asiat selkenevät.
I love this Saturday. Today I finally got to work with my Tree of Tears project. Last week I bought some titanium white from Helsinki, as well as Iridescent pigment by Sennelier (including mica, which is the nacre / mother-of-pearl in shellfish). Timo has been helping me by cutting me right-sized plywood pieces, and I've already rubbed them with pigment and made the first lacquer layer. They are not nearly to be finished soon, and I know it's only about one month until my exhibition at the Gallery Ratamo will open, but starting the project already eased my anxiety so much, that even breathing feels more lighter. I'm making thin layers one at a time, so this will take some time, but it's so wonderful to be at the process, finally. Things are going forward, that's important.
We spent last week in Helsinki because of our Plankko Popup shifts and artist meetings. I also had a few off days: in Friday and Saturday I purchased some equipment, inks, and pigments for my project (and I left 30 Random Prints envelopes around), and I just enjoyed watching telly at the hotel room. And I met a Friend whom I hadn't seen for a quarter of decade! It's really an incomprehensible time and meeting: like there hadn't been time in between the last time we met and now. - And then, a couple of days later, another meeting like that, another Friend from the same time.
I don't know what it was - meeting those two people, very important persons me in one time, or those few free moments without any obligations, or both of them together: even though the little stress bubbling inside me didn't vanish totally, everything just turned to be more controllable and strangely my head started filling again with ideas and images. Everything is not clear yet with the exhibition starting in January, but somehow I now trust everything to go well.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti