Tämä on ollut monien viimeisten kevät. Pari vuotta sitten päätin siirtyä täysin oman luovan työni varaan ja luopua täysin kaikista muista projekteista (kuten nettisivusuunnittelusta ja -toteutuksesta, tiedotukseen liittyvistä työpajoista ja koulutuksista, ja muusta sellaisesta), ja tässä viimeisen parin kuukauden aikana on taputeltu parin viimeisen suuremman projektin siirtymävaiheet loppuun. Vielä jää yksi asiakas, jonka kanssa homma jatkuu syksyyn, mutta sielläkin työmäärä on valunut jo nyt ihan olemattomiin, kun vastuu on siirtynyt pääasiassa henkilökunnalle. Lievä kaiho pitkästä nettiuran päättymisestä, mutta samalla ihana keveys uuden edessä.
Olin kyllä vähän hämilläni jossain vaiheessa, kun tajusin, että ajan repaleisuuteen tämä muutos vaikutti vain näennäisesti. Tuntuu, että täyspäiväisenä oman luovan työn tekijänä aika on vieläkin pienempinä sirpaleita, jos vain mahdollista. Olen kyllä aina tiennyt, kuinka pieni prosentti (vai peräti promille?) luovan työn tekijöillä on mahdollista tehdä sitä varsinaista luovaa työtä, mutta sen oikeasti sisäistää vasta, kun kokee sen käytännössä. Eikä sitä paperihommaa ainakaan vähemmän ole. Ja kuinka pieneen osaan voi itse vaikuttaa, kun useimpien asioiden eteneminen ei ole itsestä kiinni!
Mutta sitten on niitä ihania päiviä, kuten eilen, kun pääsin keskittymään ihan täysin ja ainoastaan vain teoksiini.
...
Ajasta ja sen puutteesta tarinoiminen on näköjään usein läsnä puheessani ja kirjoituksissani, mutta enää en ole siitä yhtään pahoillani! Noin kuukausi sitten vinguin ystävilleni erityisen pahasta työkertymästä ja olin aivan epätoivoinen siitä, miten saisin tehtyä kaikki. Pois ei voi jättää mitään, kun se näkyy välittömästi lompakossa. Tilanteen raskaudesta huolestunut (tai aikapulavalitukseeni kyllästynyt) tuottajaystäväni lupasi tehdä minulle ilmaiseksi ajankäyttösuunnitelman, josta saisin sitten työkalun helpottamaan arkeani. Otin tietenkin ihan onnellisena tarjouksen vastaan. Hän tarvitsi tätä varten vain tehtävälistauksen aika-arvioineen, ja koska teen sellaisen viikottain joka tapauksessa - tosin ihan vain ranskalaisin viivoin listattuna, kun en ehdi sen tarkempia suunnitelmia ikinä tehdä - se oli helppo lähettää. Seuraavana päivänä kaverini palasi asiaan hienon aikataulutuksen kanssa. Hän sanoi, että olihan hommia kieltämättä kyllä vaikea sijoitella, jos haluaisi työpäivän pitää ihan kohtuullisena alle yhdeksän tunnin päivänä, mutta hän sai ne hienosti aseteltua kuukauden ajalle asioiden kiireellisyysjärjestyksessä niin, että samana päivänä ei olisi ihan samantyyppisiä juttuja, eikä työpäivä ylittäisi yhdeksää tuntia, ja minulle jäisi vielä sunnuntait vapaaksi. Minulla kesti vähän aikaa, ennenkuin sain lähetettyä kaverilleni mutta-kiitoksen. Siis tällaisen: "Kiitos! ...mutta tuossa oli minun viikon työmääräni, ei kuukauden."
Kun näki viikon työmääränsä kuukauden mitalle ripoteltuna, ja silti päivät olivat pitkiä ja vapaapäivät harvassa, kieltämättä lannistuin tuosta hienosta suunnitelmasta, ja vastassa oleva vuori muuttui yhä korkeammaksi. Mutta tässä sitä ollaan, kolmen vastaavanlaisen viikon ja työmäärän jälkeen!
Pitää vain muistaa, että sitten on näitä tasapainottavia viikkoja, kun voi lähteä vapaasti kävelylle keskellä päivää ilman, että elämä keikahtaa nurin samantien. Ja kun asioihin voi vähän vaikuttaakin, ainakin ennakoimalla. Tällä viikolla teen vedoksia Porin heinäkuisia asuntomessuja, elokuun Galleria Aarnin näyttelyä ja syyskuun Habitarea varten. Ja teen pitkiä kävelyitä auringossa.
---
This has been a spring of many last times. A few years back I decided to concentrate fully on my own creative work only, and at the same time to let all my other projects go (like webpage designing and making, workshops and lectures about pr and information sharing, and other things like that). Now the last few big projects have finally ended during this spring. I still have one long-time client, with which I'll continue with until autumn but with only a few hours in a month. I have the strangest nostalgy over my nerdy web career ending, but at the same time a light feeling in front of everything new.
I was a bit mesmerised at one point, when I realised that this all didn't change my shattered schedules at all. If anything, it feels that now, as I'm working with my own creative projects only, my schedule is even more fragmentary, if possible. I've always known that the actual creative works is just a few percents (or even a few promilles?) of the overall working time, but it only hits you when you actually experience it all. And there is no less office work. And the amount of those things you really can't have affect on!
But then there are those wonderful days like yesterday, when I concentrate fully on my artworks - and only them!
Apparently I write and talk constantly about the time and how there is too little of it, but I'm not sorry about that anymore! About a month ago one I complained to my friends about the exceptionally big, almost unrealistic work load, and I was completely desperate about the situation. One of my producer friends worried about my situation (or bored with my whining) offered to make me a project plan for free, to help my work survival. Of course I accepted the offer gladly. She only needed a list of my jobs with an estimated time duration, which was easy to send, as I write one for myself for every week - only in very simple listing, not daily schedules or charts or anything, since I have no time to think about that. The very next day she sent a detailed time plan for me. She told me, that it really was quite hard to get all those jobs to fit in timetable, when she wanted to keep the working hours under the very reasonable 9 hrs per day, but she actually go it done: all the jobs scheduled on one month timetable, for the most urgent ones first, and also avoiding same kind of things successively, and with keeping working days under 9 hours, and I could have free Sundays even! It took me a while before I got myself to send her a but-thanks. Like this: 'Thanks! ...but that actually was my one week's work, not for a month...'
When I saw my week's work in a timetable for a month, and even then the days were long and not so much freetime, admittedly I was even more discouraged than before, and the work-mountain ahead me just grew biger. But here I am no, after three similar massive weeks!
I just have to remember - on the balancing side, there are also these kinds of weeks, when I can just leave for a long walk in the middle of the day without any worries. And when I actually can have influence on my time use, at least I can prepare myself for future hustles. This week I'm making prints for Pori Housing Fair in July, for my exhibition in Espoo in August and for Habitare in September. And I'll have long walks in the sun.
.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti