maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Billy Talent - Pins and Needles


Väritettävää.

En edes jaksa änistä mitään töistä ja kaikenmaailman vastoinkäymisistä, kun kiire & sössiminen näyttää olevan normaaliarkea, eikä mikään ininällä ainakaan paremmaksi muutu. Eilen illalla monitorin edessä istutun viikonlopun päätteeksi iski kohtalainen kateus, kun Liisa ilmoitti lähtemänsä Kokoon katsomaan Basement Jaxxia. (Liisa on Lontoon lisäksi ehättänyt verkkoonkin.)
No, ulkona on sentään lunta - vaihtelua normaalinäkymään!

Tänään oli perinteinen itsensäkehittämismaanantai, eli joogaa ja sanakirjaa (olen tavoittanut K-kirjaimen). Tosin joogassa torkahdin, enkä voi etsiä lisätietoja ennakkosuunnitelmani mukaisesti sanakirjasta lukemastani kale-alkuisesta kummasta soittimesta, koska unohdin jo tuon sanan loppuosan. Muutenkin elän näköjään melkoisessa unhoituksen laaksossa - jostakin ihan oikeasta asiasta piti blogata, mutta näköjään sanoja syntyy, vaikkei asiaa ole.

Musiikkielämyksissä olen keskittynyt audacityjuttuihin. Uunituoreen Robbie Williamsin tilasin musiikinvälittäjäagentiltani ja riisuin jo kääreistäänkin, mutta soittimeen en ole uskaltanut sitä vielä laittaa. Hmm. Viimeksi taisi kestää pari viikkoa tämä viivyttely ja maanittelu, nyt ajattelin kerätä rohkeutta jo viikon sisällä.

Eihän siellä levykauppa X:ssä edes ollut sitä Robbie Williamsin limited edition -levyä. Ihan turhaan nolasin itseni.
- Timppa 27.10. agenttitehtävänsä päätteeksi -

2 kommenttia:

Mikko J. Kalavainen kirjoitti...

Kalebassi, eli pullokurpitsa?

Päivi kirjoitti...

Ei, ei... Kun KALEIDOFONI (kalo's - kaunis, eidos-muoto, phone-ääni - eli kaunismuotoinen ääni)

--------
Näin lausuu Otavan Pieni Tietosanakirja 1925-1928:

Kaleidofoni (kreik.), yksinkertainen koje n. s. Lissajous'n sointikuvioiden
osoittamiseksi. Sen muodostaa alapäästään kiinnitetty kimmoisa sauva, jonka poikkileikkauskuvio on suorakaide, ja tämän yläpäähän kiinnitetty valoa heijastaiva pallo.

-----------

Englanniksi voisi olla caleidophone, mutta ei sillä kauheasti tietoa googlaa.

Ken tietää, kertokoon lisää. Oli viehättävän näköinen vempele.