maanantaina, lokakuuta 16, 2006

Gotan Project - Mi Confession


Anger II. 2006.

Viime torstaina oli Timpan avajaiset Keuruulla. Mukava maanläheinen tunnelma, kuin kutsut olisi olleet. Keuruun shoppailukeskuksesta (Tiimarista siis, mistäpä muualtakaan) mukaan tarttui iso merirosvolippu - eli viikon pääkalloiset hankinnatkin tuli tehtyä.

Live Herringin tekstit on koossa, voi melkein päivän huoahtaa tässä välissä, ennenkuin muilla asioilla puuha jatkuu.

Viime viikolla näin LEGOPALIKAN näköisen ulkoisen levyaseman, joka on siitä saakka vainonnut uniani. Pakko se olisi saada. Kyllä työprojektitkin näköjään maistuvat hunajalle, kun on päämäärä, johon sitä rahaa pitäisi kerätä. Töihin siis.

- Et ymmärrä, sanoi Tuu-tikki ystävällisesti ja kohottautui sen verran, että hänen puna-valkoraitainen nuttunsa tuli näkyviin. Sillä kertosäe käsittelee sellaisia asioita, joita ei voi ymmärtää. Ajattelen juuri parhaillaan revontulia. Ei voi tietää ovatko ne olemassa vai näkyvätkö ne vain. Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.
- Tove Jansson, Taikatalvi -

Ei kommentteja: