perjantaina, lokakuuta 27, 2006

Charlotte Gainsbourg - Af607105


ClockWork. 2006.

Kaupungin uusi nettisysteemi antoi syyn kulttuurikierrokselle: ensin asiaa kaupunginteatterilla, sieltä kaffeelle taidemuseolle, josta pikapyrähdys käsityön museolle. Paluumatkalla tilitoimiston kautta koukaten pysähdys Beckerille, jossa huomasin, että on itseasiassa aivan turha kävellä kotiin saakka, koska olisi samantien pitänyt lähteä taijiin. Joten join kaffeet myös Beckerillä ja poistuin taijiin virkistyneenä. Kotiin tullessani olin varsin väsynyt (yöunta aika vähän...), mutta onnellinen. Kulttuurisaavutuksellisestikin oli aivan huippupäivä. Paitsi että näyttelyt missasin totaalisesti. Beckerinkin, vaikka vietin siellä aikaani melkein tunnin.

Mikaelin tekemät Live Herringin julisteet, flyerit ja (Arktisen Upeetan kanssa yhteinen) ohjelmalehtinen tulivat keskiviikkona painosta. Ehdimme palaveerata Nikolainkulmassa yhteistä palaverisessiotamme ja sitten tuntia myöhemmin läpikävimme vielä lisää Live Herringiä. Saimme eilen kivan sponsorinkin - päivän iloinen yllätys muutaman happaman puhelun jälkeen. Näkyy sivuillamme viimeistään ensi viikolla.

Nyt on taas sellainen olo, että kaikki sujuu yllättävänkin kevyesti. Toivottavasti jatkuu huomiseen asti. On vielä melko paljon asioita tehtävänä huomisen aikana ja uusia hienoja työjuttujakin pukkaa.

Oi, ja sain Seijalle joululahjan tehtyä (tosi-)telkkaria katsellessani! Projektia aloittaessani en tiennyt vielä vastaanottajaa, mutta ei mennyt kuin pari minuuttia, kun asia oli jo päivänselvä. Tuli niin hieno juttu, että tekisi mieli laittaa esille, mutta eihän sitä voi paljastaa.

Olen noin vuoden verran suunnitellut paperille kummallisia nukkeja, jotka joskus vielä aion toteuttaakin. Nightmare Before X-mas -nuket ovat tähän mennessä olleet hengenheimolaisia, mutta nyt vasta löysinkin hienon sivun: Strange Dolls.

Ei kommentteja: