tiistaina, maaliskuuta 20, 2007

Sufjan Stevens - Chicago


Ra. Elämä on mennyt töiden ja kemian + fysiikan parissa. Viime viikolla aloin etsiä tietoa luminenssista ja päädyin radioaktiivisiin maaleihin, jotka veivät pakkomielteen omaisesti mukanaan. Kirjoitin jutun coloria-blogiini ja nyt ihmettelen postiini tulevaa kysymystulvaa. Sen verran tulee kysymyksiä etenkin siitä, mitä vanhoille radioaktiivisille kelloille pitäisi tehdä, että rohkenin lähestyä Säteilyturvakeskusta sähköpostin muodossa. STUKin sivujen yläreunassa on viehättävä "Säteily tänään" -tiedote, josta voisi katsoa oman paikkakuntansa säteilyn - jos olisi paikkakuntaa. Jyväskylää ei löydy, eikä Keski-Suomesta muitakaan paikkakuntia. Täytyy palata myöhemmin katsomaan, onko tuo vain väliaikaista. Huvittaisi kovasti tietää säteileekö Jyväskylässä enemmän kuin Näljätnevalla.

Tällä viikolla olen onnistunut myös perumaan kaksi matkaa, joille olin jo henkisesti lähdössä: Wienin reissu marraskuussa osuisi päällekäin Timpan näyttelyn avajaisten kanssa (ja muutenkin pahaan saumaan) ja Pietarin reissulle ensi kuussa minulla ei yksinkertaisesti ole valuuttaa. Jo aiemmin minulle on vihjaistu Milanon matkasta (jonne en pääse), joten jos reaaliteetit unohdetaan, ulkomaan vientini on varsin hyvä.

Ei kommentteja: