keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007

Dick Dale - Misirlou


Päivä meni vaelteluksi. Taas. Töitä sain aamulla tehtyä vähän ennenkuin kone alkoi kenkkuilla. Suljin sen ja päätin samantien pitää taukoa, kun oitis en löytänyt itsestäni rohkeutta kokeilla masiinan uudelleen käynnistämistä. Ja minnekäs muualle päädyinkään kuin taidetoimikuntaan lukemaan sanakirjaa. Pääsin perisyntiin saakka.

Anttilan levyvideomikälieneeosastolta löysin kympillä palikkapelin GBAhani ja tottakai sen päädyin ostamaan, vaikka tili takuttaa kohta nollaa. Eikä törsääminen siihen loppunut: piti käydä Coffee Housessa pikku välipalasella ennen näyttelyn avajaisia Käsityön museolla. Oikeasti alkoi harmittaa, että kamera ei viime aikoina ole kulkenut matkassa. Pitää visuaaliselta puoleltaan tyytyä arkaaiseen grafiikkaan - valitsin tähän mielestäni optimaalisimman suorituksen, jonka olen koskaan tehnyt graafisen suunnittelun saralla. Lisää voi käydä katsomassa museolla.

Kotiin palattua olen ruumiillisesti lähentynyt vihanneksen tasoa, mutta sähköpostissa oli sen verran mukavia työjuttuja, että oikein innolla odotan, että pääsen niiden kimppuun. Tänään ei ehkä enää mitään suurta saa aikaiseksi, mutta huomenna uuden energian vallassa.

Ei kommentteja: