Muse - Follow Me

[Vaskenruosteyrttitarha Tampereella TR1 / Checkpoint Leonardo 17.8. – 20.10.2013.]

Puuhaviikko, jolla ei ole loppumispistettä. Työn alla on kaksi todella suuritöistä nettinäyttelyä, oma SULOisia värejä -opas (jonka tekemiseen saimme Jyväskylän taide- ja tiedesäätiöltä apurahan, jonka saamme paradoksaalisesti kokonaisuudessaan vasta, kun opas on tehty! - mikä ei käytännössä ole juurikaan mahdollistanut sitä, että työhön olisi voinut keskittyä millään tavalla, vaikka kiitollisena olen ko. rahaa ajatellutkin) ja useita pieniä projekteja. Tämän viikon bonusaikataulutettavana on ollut vielä Checkpoint Leonardo -näyttelyn rantautuminen Tampereelle, TR1:een.

Tiistaina kävimme pystyttämässä. Onneksi ei itse tarvinnut tehdä raskaasta työstä juuri mitään muuta kuin osoitella paikka ja näyttää tärkeältä ja ammattitaitoinen henkilökunta ruuvaili hyllyt seinälle tuosta vaan. (Suurkiitos myös Timpalle, joka käytännössä teki sen osuuden, joka minun olisi pitänyt hoitaa). Lasipurkkienkin kanssa olin onneksi jo tehnyt kaikki käytännössä valmiiksi jo kesän aikana, joten kokonaisuudessaan pystytys saatiin tehtyä 6-7 tunnissa, mikä oli juuri sen verran, mihin kolmen tunnin yöunien jälkeen juuri ja juuri kykeni.

Seuraavana päivänä matka jatkui työvireiselle vapaa-ajan matkalle Hämeenlinnaan, josta palasin yöjunalla takaisin aivan uitettuna. Sade ei lakannut hetkeksikään koko päivänä. Vaikka se aamulla vielä tuntui virkistävältä ja raikastavalta, jossain välissä, kun laukun sisällä paperit käpristelivät kosteuttaan, alkoi tempaus tuntua aivan tolkuttomalta. Torstain taistelin deadlineja vastaan aivan kanveesissa, työ kieltämättä oli kuin tervan juontia. Matkailu ehkä avartaa, mutta kotimaanmatkailu vaikuttaa kuin nuijanukutus.

Nonstop-puuhaviikon väsymys kulminoitui tietenkin sitten Checkpoint Leonardo -näyttelyn avajaispäivään. Perjantai-aamuun liittyi sekä piristävä ja kevyt lounas ystävän seurassa että väsyttävää ja kiukuttavaa tekijänoikeussäätöä (josta varmaan kirjoitan monta ruudullista tekstiä myöhemmin); kolmen jälkeen pääsin näyttelytilaan viimeistelemään teoksen jo valmiiksi ryytyneenä, mutta onneksi ehdin vähän hoitaa meiliasioitani ja hengitellä ylhäisessä yksinäisyydessä ennen avajaisia.

Mikä siinä on, että nykyään, kun kavereita näkee muissa kuin kotikaupungissaan lähinnä näyttelynavajaisissa, tilanteessa on aina melkein puolikuollut ja keskustelu on lähinnä yksisanaista vastailua - tai sitten hirvittävä sanojen vuolas dadaistinen pulppuilu, jossa ei ole päätä eikä häntää? Kerta toisensa jälkeen huomaa, ettei näyttelyn avajaiset ole mikään ihana, palkitseva hetki, kun kaikki on valmista, vaan pääosin toivoo vain, että kaikki olisi jo ohi, että pääsisi nukkumaan. Jos paikalle ei satu ystäviä. Se kummasti aina siirtää fokuksen väsymyksestä johonkin muuhun. Onneksi nyt sattui, vaikka joutuivatkin sitten kuuntelemaan vuoroin lyhytsanaista vastailuani kysymyksiin tai täysin asian viereen osuvaa puhetulvaa.

Kuulin sen verran myöhään (tai todennäköisesti joku tärkeä meili on jäänyt kriittisessä kohdassa huomaamatta), että olisi ollut mahdollisuus yöpyä Tampereella avajaisten jälkeen, että olin jo ehtinyt sopia itselleni muuta ohjelmaa lauantaiaamuksi, enkä halunnut sitä perua. Skippasin epäkorrektisti myös tarjotun illallismahdollisuuden, osittain samasta syystä: tsekkasin, että ehdin suurinpiirtein istua alas, kun jo pitäisi sompailla toiselta puolen kaupunkia rautatieasemalle. Väsymyksen tilassa tuntui Oikealta Ratkaisulta lähteä kahville ja pienelle purtavalle Ystävien seurassa ja illasta tulikin aika rentouttava ja kerrassaan ihana. Lyhyt tosin, kun juna ei odota. Silti tunnen omantunnon pistoksen, kun jättäydyin itsekkäästi pois taideympyröistä ja tarjotusta ohjelmasta.

Junassa nukahdin lippu kädessä ennenkuin se lähti edes liikkeelle ja ilmeisesti konduktööri oli saanut helposti skannattua viivakoodin paperista herättämättä. Onneksi päätepysäkki oli Jyväskylä, muuten olisin tehnyt varmaan illan päätteeksi vielä itäisen Suomen ekskursion.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Työ on pystyssä ja saa kasvaa omillaan pari kuukautta - tosin jännittää millaisia yrttejä tällä kertaa tarhani tuottaa. Eilinen rentouttava päivä SULOisia värejä -projektin kanssa, pottupainellen ja valokuvaillen ja sitten kevyessä sateessa kotiin kävellen (ennenkuin se muuttui kumisevaksi kaatosateeksi) oli kovin virkistävä poikkeus koneen äärellä ähöttämiseen. Ja tänään aurinko paistaa jälleen.

Puheen aikana katosta lankesi niin taivaallinen valo, että pakko oli tallentaa. Laadullisesti ja rajauksellisestikin parempia valokuvia ko. tilanteesta löytyy, mutta tähän tallentui kertakaikkiaan niin hyvä pyhä kolminaisuus taustakööreineen, etten voinut jättää laittamatta.

Sound City - From Can to Can't

[Medusan uni / Medusa's Dream. Pigmenttimustetuloste, ~9x9cm (+marginaali), ed. 30.]

Yritin tilata printterin, mutta eri asia on, saanko sitä. Varastossa ei ollut, eikä tukkuri antanut mitään eksaktia toimituspäivää. Eilen sain kuulla, että yksi kone on kuitenkin paikallistettu Göteborgista. Joten sieltä saapuu sitten kotiin muutaman viikon kuluessa kolmenkymmenen kilon klöntti. Pitäisi vain raivata tilaa (sekä fyysistä että henkistä), jotta saisin masiinan otettua vastaan. Olotila on jokseenin liminaalinen: joku taso pitäisi saada tyhjäksi tai projekti loppuun, ennenkuin uutta voi aloittaa. Kaiken työhön / töihin liittyvän niiden lisäksi vähän niinkuin ohimennen käynnistimme asuntomme kevyen pintaremontin vähän turhankin tehokkaasti: tarkoitus oli heivata ensin vanhat kaapit pois ennenkuin uusia tuodaan, mutta ystävä tarjosi ilmaista kyytiä ja parin sadan euron säästö kuljetuskustannuksissa johti pikapäätökseen. Nyt on vielä vanhat kaapit paikallaan ja niiden sisällöt tyhjennetty ulos - eli käytännössä roina vie tuplatilan - ja niitten lisäksi vielä kahdeksan suurta pakettia uusia hyllyjä yliloikittavana. Ajatus vähän siistimmästä ja toimivammasta kodista on kutkuttava, ja varsinkin siitä, että työasiat saisi tungettua asunnossa kompaktimpaan tilaan, mutta kun prosessi etenee niin hitaasti -

Ainakin sain keittiön siivouksen sijaan aika hyvin sotkettua: toin Ahvenanmaalta mukanani keltamataraa, meriruo'on/kaislan päitä (ja hiukan varsia) ja ahdekaunokkeja, joilla värjäily käynnisti värjäilyketjun ja keittiöön ikkunan alle on ilmestynyt epämääräinen läjä kuivia kasveja ja kattiloita, ja värjättyjä ja värjäämättömiä lankoja. Heinäkuun loppupuolen värjäilin lähinnä kasveilla ja nyt olen aloitellut SULOisten värikokeilujen kanssa. Tekeillä on pieni roskisvärjäämisen opas Ullan kanssa ja sen pitäisi ilmestyä elokuussa (sähköisesti, pdf-muodossa). Keittiö on siis kuin pommin jäljiltä, kun puretettuja lankoja, värjättyjä lankoja, kuivattuja kasveja ja yrttejä ja maustekaapin jämät ovat kaikki suloisessa sovussa lattialla.

Sotkun kompensoi se, että värjääminen onnistuu samalla, kun yritän koneellani laittaa työprojekteja jonkinlaiseen ruotuun; sopivaa kevennystä näihin kesäisiin viikonlopun  työpäiviin. Ja suurin kompensaatio on tietenkin lankoihin aikaansaadut hienot värit!

The Jim Jones Revue - Where Da Money Go?

[Parhaan ystävän muisto / Memory of the Best Friend. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus), ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.
(12 variaatiota maisemalle -sarjan vedoksia on saatavilla ainostaan Höyrygallerista, Korpilahdelta)]

Keväällä havahduin jälleen siihen, että koti on muuttunut työpaikaksi ja työprojektit ovat syöneet kaiken pinta-alan asumiselta. Ajattelin kesän aikana hieman kohentaa elinoloja kevyellä pintaremontilla, kuten päällystämällä nojatuolit uudelleen (koska uutta sohvaa ei saakaan ihan heti ostettua, kun printteri otti ja hajosi ja sen perään vielä kamerakin teki saman - ja ne nyt työvälineinä menevät etusijalle), hankkimalla uudet verhot ja maalaamalla joitakin seiniä - ja mahdollisesti sitten myöhemmin keittiön kaapit, jotka ovat saaneet olla samassa kuosissaan jo kohta kaksikymmentä vuotta. Ja olisihan se lääkekaappikin vihdoin aika saada johonkin, kun aina laastareita etsiessään huomaa penkovansa keittokirjojen ja erilaisten lehtien pinoista irtokappaleita, joista puolet taustan tarrasta on jo päässyt irtoamaan. Piristysurakka ei vain oikein ota tulta alleen. Pari kertaa olen saanut aikaiseksi lähteä ostamaan kangasta oikein mittojen kanssa ja muitakin tarvittavia nipsuja ja napsuja, mutta takaisin olen tullut tyhjin käsin. (Tai en ihan tyhjin sentään, kengät olen löytänyt, pari mukia ja työprojekteihin sopivia tavaroita...) Jos nyt kumminkin parin päivän sisään saisi aikaiseksi siistiä näyttelyiden jäljiltä jääneet työkalut, vedokset ja muut omille paikoillensa, pakattua Poissa-sarjan teokset paikoilleen kaappiin odottamaan viimeistä esitystään (Prahassa ensi vuonna) ja siistittyä työpöytää sen verran, että työnteko olisi vähän sujuvampaa, kun ei tarvitsisi etsiä koko ajan kaikkea.

Kokeilen vielä lähipäivinä viimeisen kerran elvyttää vanhaa printteriäni. Uuden aion tilata ensi viikolla joka tapauksessa, mutta olisi hienoa saada viimeisteltyä muutama aloitettu uniikkiprojekti tällä rakkineella. Värien testaaminen ja niiden saaminen tasapainoon (ja tarpeeksi syviksi) on omilla metodeillani niin pitkä ja raastava prosessi, että pelkään sen jäävän kesken, jos joudun aloittamaan alusta. Tietenkin tässä ylikierrosten herkässä tilassa mielessä käy ajatus siitä, että kyllähän tämän voisi tehdä helpomminkin: tehdä yksinkertaisia printtejä, niinkuin noilla koneilla on tarkoitettukin tehtäväksi. Mielessäni enteilee paha tunne siitä, että työläs mutta palkitseva päällekkäistulostusmenetelmäni on pian taaksejäänyttä artsuilua vain. Ehjin tuolla metodilla tehty sarja on "12 variaatiota maisemalle", jonka vedokset ovat myynnissä ainoastaan Höyry-galleriassa Korpilahdella (ed. 5). Toivotaan, että olemassa olevat saavat hyvän kodin, koska seuraavaa moista ei todennäköisesti tule. :(

No, ehkä uudella printterillä saa sitten jotain muuta uutta aikaan. Pakko se on tilaukseen pistää ensi viikolla. Ehkä tätä on ajateltava uuden alkuna: printteriä varten pitää joka tapauksessa pistää vähän työhuonetta uusiksi, joten ehkä se pintaremonttikin saa samalla siivet alleen.


[Maan kruunu / Crown of the Earth. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus), ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.]

John Cale - Dying on the Vine

RED - PUNAINEN A2- ja A3-posterit ja A5-kortti

Jo heinäkuu?! Miten ihmeessä tämä pääsi käymään?

Viime viikonlopun reissu sisälsi myymättömien näyttelytöiden noudon Galleria Dixistä, Galleria Rantakasarmin näyttelyn purkamisen ja yhden työpalaverin.

Lisäksi kävin ihan turhaan Verkkokauppa.comin tiloissa tutustumassa Canon Pixma pro-1 -printteriin, kun paikalla ei ollut ketään, joka olisi esitellyt printteriä. Printterin itsensä näin kyllä, eikä se kaikista ennakkoinfoistaan huolimatta lopulta ole kuin vain hieman suurempi nykyistä edesmennyttä printteriäni, joskin 27 kilon painollaan melkein puolet painavampi. Esillä olleet esittelyprintit olivat varmaan joskus olleet hienoja, mutta klähmyyntyneinä ja ryppääntyneinä saivat minut epäröimään ja lähinnä luopumisen tuskani nykyprintterivainajastani vain kasvoi. Yläkerrassa olevan kakkosvaihtoehtoni, Epsonin R3000 -printterin tulostemallit olivat samanlaisia kuluneita klähmykasoja, mutta silti. Jos olisin Canonin tai Epsonin edustaja, saisin tuollaisesta presentaatiomateriaalista itkupotkuraivarin.

Reissu maksoi myös yhden kameran, onneksi vain pienen digipokkarin. Kellahdin Suomenlinnassa nurinniskoin ja romahdin suoraan kamerani päälle. Onneksi tämä tapahtui tasaisella hiekkamaalla eikä kalliolla meren ääressä - mutta Canon Ixus 105:lleni onnea ei ollut edes tässä. Hiekanjyvät ja/tai ruoho änkivät optiikan sisään ja siellä ovat ja pysyvät. Timppa sai sen verran putsattua, että kamera menee sentään nyt kiinni, mutta aukaisuyrityksellä vain murahtaa vihaisesti. Siivousoperaation puolittainen onnistuminen (tai, ehkä tässä käyttökelvottomuudessa kuitenkin puolittainen epäonnistuminen) sai kuitenkin kokeilemaan, josko sama optiikan putsauskeino pätisi pari vuotta hieman samaan tyyliin lakkoilleeseen Canonin G11 -kameraan. Ei toiminut, mutta netistä löytyi ohje, jossa neuvottiin lyömään kameraa samalla, kun sen käynnistää. Kamera on ollut niin kauan jo käyttökelvoton, että kaikenlainen viskominen ja paiskominenkin oli jo varteen otettavaa - ja voilá, toisella iskulla kamera virisi Timpan käsissä henkiin. Lakkoilleen G11-kameran tilalle ostettu samanlainen kamera lopetti jonkin aikaa sitten toimimasta manuaalisilla säädöillä ja sillä voi nykyään ottaa vain automaattikuvia, mutta pari vuotta kuoliaana maannut toimii nyt täydellisesti. Molemmat ovat kuitenkin niin jämeriä lohkareita, ettei niitä taskuunsa sujauta yhtä ketterästi kuin pikkuruista Ixusta, jota jään edelleen suremaan.

Luvassa siis uusi printteri ja uusi kamera, jossain vaiheessa. Ja uutta muutenkin: RED/PUNAINEN-korttini ja julisteeni saapuivat jo kesäkuun alussa painosta, mutta ovat saaneet lojua laatikoissaan kuukauden kiireitteni vuoksi. Nyt ovat kuitenkin tilattavissa. Lisätietoa: http://www.kuvituksia.com/shops-and-orders/colour-word-prints/

Sunnuntaina sataa aina, ja taas on sunnuntai

...ja synttärit. (Ja nimpparit.)

Seesteisenä ja vähän aurinkoisenakin alkanut päivä on kasvanut taukoamattomaksi vesisateeksi. Syntymäpäivästä erikoisen tekee jo se, että on kaukana kaikista läheisistään, mutta bonuksena koko päivä on ollut täynnä outoa toiseutta.

Koko näyttelyn hienoin hetki oli tänään, kun sade oli hakannut ikkunaa tauotta jo ainakin varttitunnin ja sisälle sadetta pakoon karanneet näyttelyvieraat alkoivat päivitellä tilannetta keskenään - vaikka yhteistä kieltä ei oikein ollutkaan. Tarjosin koko porukalle Marianneja, joita olen synttärimeiningillä muutoinkin koko päivän galleriassa tarjonnut. Suomalainen pariskunta oli ollut menossa piknikille ja näytti kahta termariaan, että heillä olisi kahvia ja vettä (pussikeittoa varten), mutta vain kaksi mukia. Amerikkalaisella pariskunnalla oli muovimukeja mukanaan. Saksalaisilla oli yksi teepussi mukanaan, mutta siitä riitti kolmelle. Väkeä oli näillä tarjoiluilla mukana parisenkymmentä; jo mainittujen maiden lisäksi myös Ruotsista, Venäjältä ja Japanista. Englantia puhuivat amerikkalaisten lisäksi vain suomalaiset ja ruotsalaiset, eikä kukaan muu osannut oikein mitään muuta kieltä, mutta näköjään sitä viestimään pystyy muutenkin. Valokuvia otettiin ryhmässä ja erikseen - minä en vain tajunnut kaivaa kameraani esiin. Toivottavasti joku lähettää jossain välissä kuvan.

Vielä varttitunti päivystämistä. Ensimmäisen kerran koko päivänä galleria on tyhjillään. Ulkona sataa edelleen.  Hassulla tavalla orpo olo tuon nauravaisen väen juostua lautalle. 

Galleria tuntuu yhtä-äkkiä valtavan suurelta.

Seitsemän seireeniä Savonlinnassa

Jotenkin ajattelin, että täällä näyttelyä valvoessani olisi aikaa tehdä kaikkia pieniä rästitöitä pois, täydennellä portfoliota, kirjoitella blogiin, purkaa päässä olevaa ajatusten sumaa. Turistimäärä ja jokaisen päivän vaatima sosiaalisuus on ottanut veronsa: aamuisin en ehdi juuri tehdä mitään muuta kuin pakollisen, ja gallerian sulkeuduttua ei enää jaksa tehdä mitään. Muuta kuin kävellä kallioilla ja katsella merta - mikä ehkä kuitenkin vaikuttaa olemassa olemisen jaksamiseen enemmän kuin jatkuva aherrus ja luominen. Huomaan, että olen ollut niin kauan ilman tyhjäkäyntiä, etten enää meinaa osata sitä. Olisi ihanaa osata vain olla. Se, jos mikä vaaatii taitoa.

Tänään on viikon rajapyykki: viikko enää Suomenlinnassa näyttelyvahtina (näyttely kyllä jatkuu kuun loppuun, mutta muut vahtivat) ja viikko siihen, kun näyttelymme puretaan Savonlinnan Galleria Pinnasta. Kummallinen tunne, kun en pääse itse ollenkaan näkemään, miten seitsemän seireeniäni surevat kiviseinäisessä gallerian alakerrassa.

Itä-Savo-lehdessä oli juttu 5.6.: Galleria Pinnassa unimaailmoja. Nettilehden juttu on lyhyt; painetun lehden juttu oli iso, mutta sitä en ole vielä itse pääsyt näkemään.

Valvoo Rantakasarmissa

Poissa - Absent -installaatio Galleria Rantakasarmissa.

Kevät meni niin työteliäänä, että pää hädin tuskin ehti vauhtiin mukaan. Olen nyt viikon istunut päivät Suomenlinnassa, Galleria Rantakasarmin turvallisessa viileydessä valvomassa näyttelyä ja illat kuljeskellut merenrantamilla, ihmetellyt hanhia ja meriharakoita ja suolaista merituulta. Kävijöitä on päivittään niin paljon (juuri tuli 500 kävijän raja täyteen), että vaikka päivät ovat palkitsevaa kielikylpyä, gallerian ovet sulkiessaan tuntee olevansa melko uupunut. Illat olen pyhittänyt lukemiselle ja kirjoittamiselle - jälkimmäiseen en tosin ole vielä kunnolla päässyt kiinni. Mutta rauhoittumisen ja normaaliaikaan palautumisen tuntee jäsenissään: aivan kuin olisi palannut pitkältä ulkomaanmatkalta, henkisestä jetlagista toipumista.

Toukokuun kiire oli täynnä useampia vastoinkäymisiä ja ikäviä sattumuksia, mutta kaikkein ikävin juttu on se, että jouduin hylkäämään Suomenlinnassa toteuttavaksi aikomani Random prints vol.4 -projektin (se olisi ollut aivan täydellinen tänne!) Kuva ja kirjeet olivat valmiina, mutta näyttelyn pystytysmatkaa edeltävällä viikolla printterini meni rikki. Ilmeisesti nyt lopullisesti. Edessä on uuden ostaminen - ja tällä hetkellä se tuntuu ihan ylitsepääsemättömän rasittavalta projektilta. Musteitakin jäi varastoon yli 300 euron arvosta, mutta katson sitten heinäkuussa, josko löytäisin niille netistä ostajan. Onneksi otin Dixin näyttelyyn uusista, tämänvuotisista töistänikin kunnon määrän vedoksia, joten aika hyvä varasto on jo toteutettuja kuvia - uusiin vain tulee nyt ainakin muutaman kuukauden paussi.

Ehkä ihan hyväkin. Paras paikka esitellä uusia kuvasarjojaan, on aina näyttely, jossa koko kuvakaari pääsee esille kokonaisuutena; eikä tänä vuonna ole enää tarkoitus pitää näyttelyitä nyt esillä olevien (Galleria Rantakasarmi, Plankko-ryhmä, 30.6. saakka; Galleria Pinna, Savonlinna, Timo Sälekiven kanssa, 20.6. saakka) lisäksi ennen ensi vuotta. Tai no, Checkpoint Leonardo ja Vaskenruosteyrttitarhani on matkaa Tampereelle (TR1) elokuussa, mutta sillä ei ole kuvieni kanssa mitään tekemistä. Ensi vuonna ensimmäinen näyttely onkin Prahassa, mihin esille menee nyt Rantakasarmissa esillä oleva teokseni Poissa - Absent - viimeistä kertaa. Sen jälkeen ainoa sovittu on näyttely on Berliinissä - eikä sielläkään suurta tilaa ole.

Ehkä siis hyvä hetki pysähtyä hetkeksi ja miettiä tulevaa.

DJ Shadow & Terry Reid — Listen

Kuningattaren syntymä - The Birth of The Queen, 2013.

Galleria Dixin näyttely (Uudenmaankatu 19, Helsinki) on avattu ja avoinna 30.5. saakka; Timo Sälekiven teoksia päägalleriassa ja mulla pieni näyttely Studiossa. Näyttely on auki ti-pe 11-17 aekä la ja su 12-16. FB-tapahtuma

---

Huolimatta siitä, että oma näyttelyni on varsin pieni, se oli suuritöisin pitkään aikaan. Tai sisältää töitä, joita olen yrittänyt tahkota jo useampia vuosia, mutta en ole onnistunut saamaan valmiiksi - ja nyt sain ne vihdoin rutistettua ulos itsestäni. Näyttelyn "pääteos" Kuningattaren syntymä on varmaan pisimmän aikaa valmisteilla ollut teokseni. Ensimmäiset luonnokset (ja versiot - jotka eivät kuitenkaan valmistuneet loppuun saakka) siitä tein vielä Tampereella opiskellessani vuosituhannen vaihteessa. Kun 2007 valmistelin ensimmäistä kuvanäyttelyäni Galleria Harmoniaan, kaivoin vanhat luonnokset esiin ja yritin  jatkaa tämän tekemistä - mutta kesken jäi. Tuon projektin jäljiltä erilaisia versioita oli jo muutama kymmenen, jotkut hyvinkin lähellä, mutta silti se jokin puuttui.

Viime vuonna suunnittelin Seitsemän seireenin suru -sarjaa ja sen rinnakkaissarjaa, josta valmistui vain ensin mainittu. Työstin tätä työtä monta viikkoa, mutta se ei vain tullut. Koevedokset olivat jo hyvin lähellä, mutta silti liian kaukana siitä, mitä halusin saada näkyviin. Sen sijaan tämän työn pohjalta syntyi sen rinnakkaisteos, tummasävyinen Kuningattaren kuolema, joka on esillä myös Dixin näyttelyssä parhaillaan.

Kuva ei van jättänyt rauhaan. Jatkoin sen luonnostelua ja muokkaamista pienissä erin koko viime vuoden loppupuolen ja vihdoin alkuvuonna, talven pimeyden keskellä, kupariyrttejäni taidemuseolle istuttaessa, sain sen lopullisen oivalluksen siitä, mitä kuvalle piti tehdä. Oli jotenkin harvinaisen juhlallinen hetki kuitata teos valmistuneeksi signeerauksella niin pitkän väännön jälkeen.

Naishahmot kukkakruunut tai kasvikruunut päässään ovat niin kliseistä kuvastoa, että teoksen valmistumissaaga kuulostaa ehkä kuvaan ja kuva-aiheeseen nähden epäsuhtaiselta. Nyt kun katson varhaisempia versioita viime vuodelta ja viiden vuoden takaakin, muutos ulkopuolisen silmin on ehkä hädin tuskin havaittavissa, mutta joskus "se jokin" piilee niissä hiuksen hienoissa eroissa, pienissä valinnoissa, sävyjen tarkassa säätämisessä. Itselleni kysymys on ennen muuta siitä, että olen saavuttanut sen, mitä ajoin takaa ja kuva on nyt sellainen kuin sen pitikin olla, huolimatta siitä, että kliseisessä kuvastossa pyörinkin.

Kevyt olo.

Jacques Dutronc - L’Ane Est Au Four Et Le

[Kruunajaispäivä / The Coronation Day. Pigmenttimustetuloste, 8x8cm (+marginaali), ed. 30.]

Kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet aivan käsittämätöntä vuoristorataa: vuoroin käsittämättömän hyviä ja vuoroin huonoja uutisia, epätasaisen tahtiin, jatkuvasti yllättäen, jatkuvassa jännityksessä. Viime viikolla sain kuulla kahdesta uudesta näyttelystä, joihin tulen osallistumaan ja vielä yhdestä pienemmästä projektiluontoisemmasta festarihommasta (johon osallistumista piti oikeasti harkita isolla H:lla, vaikka kyse on vain yhdestä työstä, joka on oikeastaan valmiina odottamassa). Lauantainen hammaslääkärihorrorsessio jäi kummittelemaan siinä määrin, että olen nämä pari päivää saanut ihan hirveitä kammoflashbackeja (en puudu kunnolla - tai tällä kertaa ollenkaan - ja kun hammashermoa tökittiin, oli tajun lähteminen aika lähellä). Ikävät uutiset eivät ole olleet mitään Ikäviä Uutisia isoilla alkukirjaimilla, mutta kyllä esimerkiksi muutamien wordpress-tilien hakkerointi ja sitä seurannut parin vuorokauden tunnusten ja salasanojen vaihto-operaatio oli ihan tarpeeksi uuvuttavaa. Mieluummin olisin sen vapaapäivän pitänyt, kun niitä muutenkin on nykyään vain yksi parin viikon välein.

Viime torstaina pidin Jyväskylän taidemuseolla luennon otsikolla "Espanjanvihreä vaskenruoste" ja myönnettäköön, että huolimatta aina vainoavasta lievästä esiintymisjännityksestä, lopulta nautin luennoimisesta niin paljon, että voisin tehdä sitä ihan päivittäin. Materiaalia ainakin riittää päässä ja paperillakin. Olen töiden ja kuvien tekemisen väliajalla lukenut silmät punaisina väritekstejä sieltä täältä koneen ääressä, rohmunnut värikirjoja ja näköjään tilaillutkin niitä, vähän kuin puolivahingossa.

Yksi itämaisista tekstiileistä kertova kirja saapui kotiin viime viikolla valtavassa US MAIL -säkissä, jossa oli kaksi kämmenen kokoista osoitelappuakin. Nimeni on yleensä näissä lähetyksissä Pivi Hintsanen, mutta tällä kertaa nimeni tuli ihan uudessa hienossa muodossa P. Ivi Hintsanen. Siinä on jo jotain hienoa vakuuttavuutta, kuten yksinäisissä alkukirjaimissa aina. Taidan kaapata siitä itselleni taiteilijanimen. Kiitos kirjakauppiaalle Chicagoon.

Purson - Mavericks & Mystics

[Tärkeä matka / Important Trip. Pigmenttimustetuloste, 8x8cm (+marginaali), ed. 30.]

Alkoi tulla sen verran paljon tuntemattomien ihmisten kaveripyyntöjä Facebookiin, että katsoin parhaimmaksi pistää itselleni pystyyn oman FB-sivun (jossa päätin asiaa mietittyäni esiintyä tittelillä kuvittelija - imaginator, vaikka heti sainkin ystävältä kommenttia, että jäätelöasiantuntija puuttuu titteleistä :D)

Facebook-sivu löytyy osoitteesta facebook.com/phintsanen ja sinne sopii mennä tykkäämään, jos haluaa jatkossa ajankohtaista informaatiota tulevista näyttelyistäni ja muista tapahtumista.

Muutenkin tämä maanantai on ollut Ihmeellinen Päivä. Sanottakoon näin, että sain merkittävää kannustusta työtaipaleelleni, kutsun osallistumaan näyttelyyn ja aika suuren läjän töitäkin tehtyä.

At The Drive-In - One Armed Scissor

[Melusinan uni / Melusina's Dream. Pigmenttimustetuloste, ~9x9cm (+marginaali), ed. 30.]

Terveisiä lokerosta. Olen saanut parikin palautetta siitä, että taidemuseolla oleva Vaskenruosteyrttitarha-installaatio ei ole yhtään sitä, mitä ihmiset menivät katsomaan - eli kuvia. Osasin tätä odottaakin, minkä vuoksi teoksen esittelyssäkin mainitaan, että työ on syntynyt nimenomaan väriin liittyvän työni ja värikokeilujeni pohjalta. Silloin, kun aloin tehdä kuvia ja laittaa niitä esille, ihmiset ihmettelivät, mihin se mediataide meni. Silloin, kun olen esitellyt ensi kerran näyttelyssä omia mediataideteoksiani, väki on ihmetellyt, miten väri niihin liittyy. Aina olen tekemisteni kanssa jossakin lokerossa ja aina löytyy se joku, jonka mielestä olen aina juuri siinä väärässä lokerossa, missä en hänen mielestään saisi olla. Saa nähdä miten lokerot lonksuttavat, jos pystyn taas lähiaikoina panostamaan taas kirjoittamiseen, niinkuin olen suunnitellut.

Ymmärrän kyllä senkin, että kaikenlainen lajittelu ja lokerointi on ihmisille tapa organisoida omaa maailmaansa jonkinlaiseen käsitettävään järjestykseen. Silti tuntuu jotenkin harmilliselta, kun itse haluaisi vain toteuttaa päähän ilmestyviä ideoita ilman, että ne joutuisivat välittömän lokeroinnin kohteeksi.

Tosin huomaan harjoittavani lokerointia itsekin:: olen yrittänyt selkeästi pitää erillään kuvitustyöni muusta kuvallisesta työstäni, koska ne ovat niin eriluonteisia juttuja, vaativat niin erilaisia työprosesseja - ja ylipäätään mielentilaa - ja itsekin lähestyn niitä kaikin mahdollisin tavoin eri tavalla. Projekteissa, joissa olen useammassa roolissa, pyrin selkeästi jäsentämään sen, missä roolissa sanon ja teen mitäkin. Silti tuntuu, että roolitus ja lokerointi eivät toimi kuin silloin, kun ne tulevat automaattisesti jonkun muun päästä.

Toisaalta tämä lokeroimisongelma tulee itselläni eteen myös siinä muodossa, etten tiedä, mitä titteliä käyttäisin itsestäni. Olen yrittänyt käyttää aina tilanteeseen sopivaa titteliä (kuvataiteilija, jos pidän kuvanäyttelyä; mediataiteilija, jos esittelen mediataideteoksiani; kuvittaja, jos esittelen kuvituksiani; graafinen suunnittelija, jos vaikka vedän kankaansuunnittelukurssia; värifani, jos pidän väriin liittyviä luentoja tai projekteja... Olen aika tyytyväinen toissa vuonna löytämääni titteliin kuvittelija (imaginator), jota olen käyttänyt aina, kun vain olen voinut. Tosin, muutama galleristi on kieltäytynyt käyttämästä titteliä, koska "sitä ei voi ottaa vakavasti". Se on jotenkin vähän surullista.

Huolimatta siitä, että Vaskenruosteyrttitarha ei ole ollut sitä, mitä ihmiset ovat ehkä odottaneet näkevänsä, palaute on suurimmaksi osaksi ollut positiivista, myös niiltä, jotka ovat odottaneet nähneensä jotain muuta.

Eli oikeastaan tämäkin vinku oli ihan turha.

(Ryömin takaisin lokerooni ja olen hiljaa.)

Low - Whitetail

Linokaiverruksen sijaan päädyin jatkamaan alkuvuonna aloittamaani tussausoperaatiota. En tiedä, mistä pakkomielle erilaisten kimuranttien solmupiirrosten ja viime aikoina myös isojen A2-kokoisten pinta-alojen pikkutarkkaan tussaamiseen on syntynyt, mutta halpa harrastus tämä ei joka tapauksessa ole. Eilen illalla, jälleen yhden tussin ehtyneen värin äärellä, tajusin käyttäneeni tähän yhteen työhön pigmenttitusseja jo neljällä kympillä. Jos puhuisin myytävistä teoksista, sehän ei nyt ole materiaalille hinta eikä mikään, mutta jotenkin en osaa ajatella näiden piirrosteni myymistä, vaikka niistä on joistakin tullut kyselyitäkin (olen antanut muutamia vuosia sitten joitakin pienempiä akvarellipaperille tehtyjä tuttavilleni lahjaksi, muutoin ne eivät ole olleet esillä kuin Kuvituksia-sivullani).

Eikä jälkikään ole niin hirmuisen pikkutarkkaa: tv:tä samalla katsoessa on vähän lipsahdellut, enkä näköjään muutenkaan ole mestari pysymään viivojen sisällä, edes omieni. Jotain terapeuttista näiden kikkaratukkaisten naiskuvien piirtämisessä (ja värittämisessä) kuitenkin on. Ehkäpä sittenkin joskus pidän jonkinlaisen piirrosnäyttelynkin. Sitten, kun kuvia on tarpeeksi ja kokonaisuudesta saa sen verran puhuttelevan, että kuvista saa jotain muutakin irti kuin terapiapiirtelyni viivanylityksiä. Sitä saa kuitenkin odotella hyvän aikaa: tämänkin prosessissa olevan työn piirtelin jo ennen jouluaa sen jälkeen olen väritellyt sitä parin kuukauden ajan melkein joka ilta - aina sen verran kuin käsi kestää kramppaamatta. Maaliskuussa oli pakko pitää muutama viikko taukoa, mutta nyt alkaa silti jo neljäs värityskuukausi, joten olen ilmeisesti löytänyt oman down-shiftausprojektini.

Viivoja piirrellessäni kävi mielessä, että ehkä näistä solmupiirroksistani löytäisin hyvän projektin linoiluuni. Solmukuvioiden piirtäminen vaatii sen verran keskittymistä, että hyvässä lykyssä saan yhdistettyä meditaation ja työn. Mutta saa nähdä, saanko tätä toisinnettua linolle missään muodossa - jos kynän kanssa on vähän kömpelöä, niin terien kanssa voi käydä miten vain. Pitää ottaa valmiiksi vähintään lievästi kubistinen linjaus ilmaisutyyliin...

Jos nyt ensin värittelisin tämän työn alla olevan kuvan loppuun.

Depeche Mode - Heaven

[Tyyni keskipäivä / Still Noon. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus), ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.]

Päätä halkoneen migreenin jälkeen ajatus blineistä iltaruokana tuntuu jälleen ajattelemisen arvoiselta. Muuta en ole vähään aikaan ehtinyt ajattelemaankaan, varsinkaan tänään, kun pienikin liike pään sisällä on muistuttanut kipureseptoreiden olemassaolosta. Kun aamulla oli ihan pakko mennä keittiön ikkunaan tuijottamaan värikästä kuumailmapalloa, joka ajelehti kirkkaansinisen taivaan poikki. Nyt päänsärky on kaikonnut muistoksi takaraivon perukoille, mutta sen verran varon vielä, että yritän pysyä irti monitorin äärestä loppupäivän.

Viikontakainen vierailu Turussa (Cirque Soleilia ja Värjärikillan vuosikokouksessa pistäytyminen) piristi ja junamatkalla intouduin suunnittelemaan muutamia linokaiverruksia - joiden toteuttaminen oikeasti onkin sitten ihan eri juttu. Jotenkin kuitenkin tuntui avartavalta vaihteeksi miettiä kuviakin uudella tavalla; peilikuva on aina jotenkin haastavampi päässä. Ja nyt, kun koneesta pitää irrottautua, pitäisikö ottaa kaiverrin käteen?

Tässähän se pääsiäinen mukavasti menee.

The Byrds - Everybody’s Been Burned

Vaskenruosteyrttitarha, Jyväskylän taidemuseossa Checkpoint Leonardo-näyttelyssä 28.4.2013 saakka.

Miten taas on käynyt niin, että kaikki projektit, sekä omat että tilausjutut, pienet että suuret, ne viimevuotiset että tulevat, ovat jotenkin kaikki taas jysähtäneet näiden parin viikon ajalle. Yritän edetä asioissa, yksi kerrallaan, jotta suurinpiirtein tiedän missä menen.

Jyväskylän taidemuseon Checkpoint Leonardo -näyttely on nyt pystyssä ja auki. Omalle näyttelyprosessilleni olin kerrankin varannut ruhtinaallisesti aikaa ja hyvä niin, muuten ei olisi ollut aikaa sairastaa viittä päivää ennen näyttelyn alkua. Lopulta päädyin siihen normaaliin prosessiin: työstämään teosta toisella kädellä ja tekemään muita teoksia toisella, mikä johti aivan järkyttävään väsymykseen - mutta sain tehtyä! Vaskenruosteyrtit saatiin kuitenkin paikalleen, istutettua lasipurkkeihinsa, ja siellä ne nyt kukkivat ja kuihtuvat rauhassa. Pientä hienosäätöä on vielä installaation kanssa, mutta periaatteessa kaikki on paikallaan.

Oli myös aivan mahtavaa tavata jälleen Jeanette (Schäring), jonka kanssa olisin kernaasti jutellut enemmänkin. Jeanettella on kenties näyttelyn ajankohtaisin työ: tämä on kansainvälinen veden vuosi ja näyttelyn ajankohtaan osuu myös ensi perjantaina vietettävä vesipäivä. Jeanetten työ tuo hienosti estetiikan kautta esille veden ominaisuuksia - ja epäpuhtauksia. Harmittaa ihan valtavasti, kun paikallinen lehdistö uupui massiivisen tiedotustilaisuuden alle eikä jaksanut kiinnittää Jeanetten työhön huomiota kovin paljon. Toivottavasti hänen työnsä saa huomiota ansaitsemansa määrän jatkossa...

Kaikkein ärsyttävintä tällaisessa ruuhkaelämässä on, kun ei ehdi nauttia työnsä tuloksista, vaan on heti syöksyttävä seuraavaan juttuun. Alan hiljalleen ymmärtää, mistä downshiftaamisen tarve syntyy... Mutta jotakin palkitsevaa on siinäkin, että kirjoittaa kaikki tekemisensä pitkäksi listaukseksi ja pääsee vetämään paksulla tussilla viivoja jokaisen tehdyn työn päälle.

Ulkonakin paistaa vihdoin aurinko.

The Pointer Sisters — Send Him Back

[Muinainen karpalopuu / Ancient Cranberry Tree. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus), ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.]

Viikonloppu oli mukavan hiljainen poikkeus ympäröiviin päiviin. Kävin katsastamassa sekä Galleria Dixin Studion, johon toukokuussa pitäisi pläjäyttää töitä, että Suomenlinnan Rantakasarmin galleriatilan, jossa kesäkuussa sitten istuskelen valvomassa. Rantakasarmissa oli aika kiva näyttelykin, mutta jotenkin menin sinne niin tilan katselumissiossa, että näyttelyn katsominen jäi melkein paitsioon - vasta jälkeenpäin paluulautalla oikeastaan tajusi ja alkoi harmitella asiaa. Galleriatsekkauksen jälkeen käyskentely hiljaisessa lumen vaivuttamassa Suomenlinnassa oli todellista terapiaa. Usko auringon olemassa oloon heräsi jälleen - sitä ei ole juuri Jyväskylän taajuuksilla näkynyt muutamaan kuukauteen.

Viikonloppuna sain myös varmistuksen Galleria Foggasta: työni ovat saapuneet galleriaan perille ehjinä. En ollut ihan varma Matkahuollon suorituksesta, kun homma ei tällä kertaa sujunut kuin Strömsössä, joten kivi tippui sydämeltä. En ole yleensä ihan hirveän innokas vastaamaan myönteisesti kaikkiin yhteisnäyttelykutsuihin ja etenkään osallistumaan näyttelyihin vain muutamilla töillä (varsinkaan, jos niitä ei ole etukäteen valittu, ts. näyttelyn kokoajalla / kuraattorilla ei ole ollut omaa missiota näyttelyn kuvallisen kokonaisuuden tai teeman suhteen). Tämä ei tarkoita, että vastustaisin yhteisnäyttelyitä - parhaimmillaanhan ne voivat antaa katsojalle monimuotoisemman elämyksen kuin monet yksityisnäyttelyt - mutta minun on vaikea suhtautua niihin osallistujana. Teen harvoin teoksia erillisinä kuvina: yleensä teen ne osana näyttelykokonaisuutta, jossa kuvilla on tietty järjestys ja myös töiden koko, ripustus, valaistus ja moni muukin asia ovat harkittuja valintoja - ja ainakin toivon, että näin kokonaisuus on aina enemmän kuin osiensa summa. Totta kai teokset on tehty toimimaan myös yksittäisinä töinä ja ne myydään myös yksittäin, mutta gallerian seinälle ripustettaessa minulla on voimakas tarve saada koko tarina on paikalleen ja on vaikea katsoa vain ikäänkuin yksittäisiä lukuja kirjasta. Kontrollifriikkinä tutisen tuskasta (vertauskuvallisesti, ainakin vielä), jos en pääse päättämään miten ja mihin työt ripustetaan: vaikka minulle on sama, miten tarina tulkitaan sen jälkeen, kun olen sen päässyt kertomaan, haluan kuitenkin olla kertoja ja määrätä sen, millaisena tarina tulee ulos; pienetkin ripustuksen yksityiskohdat vaikuttavat tähän hyvin paljon.

Galleria Foggan (Pohjoisranta 8B, Helsinki, www.fogga.fi ) näyttelyn suhteen kuitenkin tein poikkeuksen ja uskaltaudun jättäytymään muiden armoille. Unelmista totta II näyttely 5.-24.3.2013 on osa valtakunnallista Naisten Pankin Businessenkeli -kampanjaa, joka lanseerataan Naistenpäivänä 8.3.2013. Osa myyntituotosta menee Naisten Pankille. Hieno idea ja hyvä kohde.

Sunnuntaina tuli kutsu myös erääseen toiseen toukokuiseen yhteisnäyttelyyn, josta enemmän, kunhan saan asiat veivattua paikalleen. Kevät on siis näyttelykimaran aikaa.

Täytyykin jatkaa kuparidokumentaatiota - reilun viikon päästä alkaa jo taidemuseon Checkpoint Leonardo -näyttelyn pystytys ja omat videot ovat vielä editoimatta...

Loop - Straight To Your Heart

Ffffriend (What? We *all* love Flowers, don’t we?)

'

Montakohan vuotta olen suunnitellut e-korttien lähetyssysteemiä ja nyt sain sen melkein puoliunessa tehtyä Kuvituksia.com-sivuille. Käykäätten sinne vain hirviömäisen hyvää ystävänpäivää toivottamaan!

Vaskenruosteyrttitarha-installaation kokoaminen edistyy hiljalleen. Hyllysysteemeistä on nyt jonkinlainen hahmotelma ja sain tilattua kymmenen metriä luonnonvaloledinauhaa kilkkeineen. (Samalla päässäni iskostui ajatus täysspektrisen luonnonvalolampun tilaamisesta työhuoneeseeni, jossa printtien katsomisesta ei tule oikein yhtään mitään nykyvalossa ja talvisin päivänvalo saattaa olla parikin päivää pois käytöstä... Kaamos.)

"Ministudio" on melkein valmiiksi rakennettu huoneeseeni ja sähköjohtokin ujutettu hankalaan paikkaan paikalleen, mutta varsinainen projekti saa silti vielä odotuttaa itseään siihen saakka, että saan pari eheää kotipäivää projektin aloittamiseen. Nyt tulevat päivät ovat silppua, mutta hyvällä tavalla: nyt torstaina (joka on jo oikeasti tänään, vaikka henkisesti minulle tässä vaiheessa vielä huomenna) on PV Lehtisen elokuvantekijätapaaminen Arktisen Upeeta -festareilla (Live Herringin vieraana) ja lauantaina Lähikuva - keskisuomalaisten elokuvatoimijoiden tapaaminen. Maanantainakin on menoa.

Mutta ehkä ensi viikon tiistaina saan sitten vihdoin käynnistettyä prosessikuvauksen. Huh. Jos ajalle antaisi vallan, se voisi taas käydä vähiin, joten ehkä parempi pitää se tiukasti suitsittuna.

Animal Collective — Today's Supernatural

[Lumen pesä / Snow's Nest. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus), ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.]

Elämä on viime viikkojen aikana muistuttanut monimuotoisuudestaan, niin hyvässä kuin pahassa. Pysäyttäviä hetkiä, hiljaisuuteen uppoamista.

Työ on repinyt päätä moneen eri suuntaan ja henki natisee jatkuvan deadline-kierron alla, mutta siitä huolimatta luonnosvihkoon on piirtynyt ohuella lyijykynällä luonnoksia tulevasta kuvasarjasta. Mieli palaisi päästä aloittamaan sitä jo, mutta elämäntilanne ei anna mahdollisuutta vaihtaa asioiden järjestystä tälläkään kertaa. Yritän pidätellä itseäni.

---

Olisi niin aika käydä talviunille. Hereillä pysymisen taito on vähän hukassa.

Animal Collective — Today's Supernatural

Vaskenruosteyrtti-projekti on työn alla ja keittiö muuttunut pieneksi dokumentaatioministudioksi. Parhaillaan yritän raivata työhuoneeseeni sellaista pientä koloa, johon saisin ko. projektin siirrettyä, jotta ruokaakin pääsisi joskus syömään. Ei muutenkaan ole niin terveellistä sählätä noiden metallijuttujen kanssa keittiössä. Suurin osa tosin on purkissa. Yhden pienen pienen kokeilun tein ihan suoraan kuparilevylle, kun ajattelin hieman kerätä materiaaliani Checkpoint Leonardo -näyttelyn yhteydessä Jyväskylän taidemuseossa huhtikuussa pidettävään luentooni espanjanvihreästä (samaiseen näyttelyyn tuo Vaskenruosteyrtti-installaationikin menee). Nämä kuvat tästä nimenomaisesta värikokeilusta, kokeilin roueninvihreän valmistamista suolan avulla. (Ei ole varsinaisesti myrkyllistä, mutta haitallista kyllä, joten en suosittele kokeilemaan kuin siihen sopivissa tiloissa. Keittiöhän ei ole sellainen...)



Muutenkin tammikuu sujui varsin sutjakasti, kun vauhtiin pääsi. Prahan näyttelyn päivämääriksi varmistuivat 26.2.-5.4.2014 ja pääsimme myös Berliinin Galerie Pleikuun pitämään näyttelyä ja residenssiin 14.4.2014 alkaen. Ensi vuonna siis odottaa kosmopoliittielämä :) Kunhan nyt selviäisi ensin tästä täkäläisestä. Kasaantuneiden hommien purku vienee vielä hyvän aikaa päiviä ja uusia ja isojakin työprojektejakin odottaa.

Bat for Lashes — Laura

Että voi pänniä. Kerrankin olin etukäteen ajatellut laskeutuvani rattoisasti joululomalle ja keskittyväni muutaman viikon vain omiin juttuihini... Kiitos flunssan, kurkkuputken tulehduksen ja kaikkien maailman sivutautien koko joulu meni sängyn pohjalla ja vielä uusi vuosikin, eikä senkään jälkeen elämä ole ollut vielä mitenkään auvoisaa. Ei ollut todellakaan mistään pikkunuhasesta kysymys - moneen päivään en yksinkertaisesti kyennyt tekemään mitään muuta kuin nukkumaan ja joko palelemaan tai hikoilemaan. Onneksi otettiin jouluruoan kanssa vähän etulähtö, koska jouluaatosta viime viikkoon en maistanut yhtään mitään. Eikä kyllä tehnyt mitään mieli syödäkään. Onneksi sentään jouluiset maisemat olivat kaunistakin parempia ja se pieni päivittäinen valon tiraus aivan uskomaton. Jotain lohtua aina silloin, kun jaksoi avata silmänsä.

Nyt on sitten melkein normaali olotila saavutettu. Ei ehkä vielä terveyden kannalta, mutta töiden kannalta: rästissä on vino pino asioita, enkä tiedä kuinka monta viikkoa menee, ennenkuin olen kerennyt vastaamaan kaikille muutamien viikkojen aikana meilitse lähestyneille - saati sitten tekemään kaikki meiliin kertyneet työprojektit alta pois. Yritän olla ajattelematta asiaa, niin en rusennu ajatusteni alle.

Ehkä eniten harmittaa Vaskenruosteyrtti-projektini, jonka dokumentaatiokuvaus oli tarkoitus aloittaa ennen joulua - ja joka on edelleen aloittamatta. Ärsyttävää päätyä pielavetisiin ratkaisuihin tällaisten juttujen kanssa, mutta ei kai tässä auta muu kuin lopettaa ininä ja tehdä se, mikä tehtävissä on.

Sitten ensi viikolla, kun pääsen oikeasti tolpilleni. Olen päättänyt.

ps. Timpalle aukesi facebookiin taiteilijaprofiili, josta saa käydä tykkäämässä, jos haluaa pysyä ajan tasalla tulevista tapahtumista: https://www.facebook.com/tsalekivi

Joulukalenteri :) Karkit saivat odottaa tammikuista mässytystä - kiva bonus parantumisprosessille.

Sissy & The Blisters — Killing Time

Kiss. Miniprintti, 8x8cm, ed.50.

Viime viikonloppuiseen joulubasaariin ehdin tehdä myös c-kasetti- ja vinyylinostalgiapläjäyksen, printtejä ja pinssejä (Vinyl & C-Cassette Nostalgy -sarja). Pinssejä on ollut aiemminkin, mutta kun ne on olleet muiden pinssien seassa, ne ovat käytännössä hävinneet sinne. Nyt tajusin erottaa ne omaksi entiteetikseen omaan rasiaansa ja kyllä ne sitten hyvin löysivät asiakkaansakin. Myös paperiset kaffeet, kakkuset ja muut soppaset tekivät ihan hyvin kauppansa, joten pahvibistron puolellakin meni mainiosti. Olin melko varma siitä, että kun tv toitotti juuri edeltävällä viikolla virallisesti taantumasta, kalliimpia vedoksia ei liikkuisi pöydästä lainkaan, mutta ainakaan vielä uutinen ei hirveästi vaikuttanut ostajiin. Onhan tuo kahden päivän sosiaalinen maratoni aina kummallisen uuvuttava, mutta samalla raikas piriste normaalin keskelle. Myyntiäkin suurempi hienous on aina ihmisten kanssa jutteleminen - kuvista löytyneillä tarinoilla elää taas pitkään eteenpäin.

Viime aikoina olen ajautunut enemmän kuvitus- ja piirrosjuttujen pariin - tai oikeastaan ihan tietoisesti marssinut suoraan kohti. Ensi keväänä valmistuva isompi printtisarja saa taas rauhassa muhia ja sillä välin hauskuutan itseäni (ja toivottavasti jossain määrin muitakin) keskittymällä kuvitusjuttuihin. Suutarin lapsella ei vaan taaskaan ole kenkiä... Teen onnistuneita markkinointisuunnitelmia ja -kampanjoita muille, mutta omat tiedotusprojektit eivät ota onnistuakseen. Kuvituksia-sivu (www.kuvituksia.com) on kyllä paremmassa kuosissa kuin toinen portfoliosivuni (www.paivihintsanen.fi), mutta sivun ja kuvien markkinointi on kyllä jäänyt niin komeasti muun tekemisen jalkoihin, ettei mitään rajaa. Melkein hävettää, kuinka keppoisesti Monsterium/Kuvituksia facebook-sivu on saanut jäädä sijoilleen. Niistä muutamista tykkäävistä kiitollisena arvon tykkääjien kesken vuoden lopussa yhden Café-Bistro Miniprint -sarjan vedoksen ja kuukausittain pinssejä. Pitäisi varmaan tehdä oikeasti joku tykkääjien haku -kampanja, ettei tarvi tyhjille seinille kirjoitella, mutta aggressiiviset "jaa tämä kuva ja tykkää sivustamme, niin olet mukana arvonnassa" -jutut ovat vain ihan hirveitä... Tuntuu siltä, että parempi muutama aito tykkääjä aina silloin tällöin hitaasti kuin kerralla koko satsi mukatykkääjiä.

Mukavaa on se, että kiinnostusta on tullut etenkin ison veden toiselta puolen. Vielä kun jotenkin keksisi edullisen tavan postittaa tilaukset, niin asiasta voisi tullakin jotain. Jokin tuntuu olevan pielessä siinä vaiheessa, kun lähetyshinta on säännönmukaisesti korkeampi kuin tuotteen hinta... Hmph.

Café-Bistro Miniprintin annostaulu joulubasaarilla...

Joulubasaarilta...

Täytynee jatkossa panostaa kunnollisiin hintalappuihin :)

Joulua kohti. Aamuhetki sujui tänään normaalia leppoisammin, oli jopa aikaa istua kahvikupin kanssa pöydän ääreen ja tiirailla lähipuun valloittanutta tilhiparvea. Toivottavasti huomisaamusta löytyisi samanlainen hetki.

Salad - Kent

Tomato Soup With Turmeric and a Shark. (8x8cm miniprint, ed. 50. 15€)

Vielä muutama päivä pitäisi tikistää työprojektien viimeistelyyn, sitten meinaan heittäytyä pariksi päiväksi ihan vapaalle. Jo on aikakin: tietokanta-ajattelu ei aivossa oikein enää tunnu vääntyvän muotoonsa ja saatan tuijottaa monta minuuttia koodia tajuamatta mitä oikeasti katson.

Mieli tuntuu todella kaksijakoiselta, kun graafisissa tilaustöissä olen tehnyt muutaman suruaddressikuvituksen, oma tuleva vedossarja on aika synkeän puhuva ja onneton ja samalla - ehkä juuri siksi - ilmoille ryöppyää vinkeitä, kirkasvärisiä kuvituksia miniprinttien (ja tulevien pinssien) muodossa. Viimeisimpänä sarjana olen pukannut ilmoille jo viisi vuotta vääntämäni Café-Bistro Miniprint -sarjan, jonka ekat luonnokset löytyvät jo kymmenen vuoden takaa nimellä Ravintolapäivä! Nuo tussipiirroksista alkunsa saaneet työt eivät ole mitenkään teknisesti järkyttävän monimutkaisia tai syviä, että sen vuoksi aikaa niiden tekemiseen olisi kulunut viisi vuotta (mikä saattaa hyvinkin olla totuus joidenkin muiden kuvieni kohdalla), mutta melkein valmiista on yllättävän hankala saada oikeasti valmista. Aikapulaakin suurempi vaikuttaja tässä yhteydessä on varmaankin olllut vain oma aikaansaamattomuus. Paljon puhuttu puhti unohtaa käydä kylässä liian usein. Pitää ottaa se puhutteluun.

Jospa nyt pienen välivapaan terästämänä saisin Jyväskylän taidemuseon Joulubasaariin valmiiksi myös muutamia vuosia pyörittelemäni "musiikkiaiheiset" miniprintit (ja pinssit), niin alkaisin olla melkein ajantasalla todo:n ja todellisuuden kanssa. Tätä varmaan ennakoi viime yön unenikin, jossa tuotin jollekin nuorelle raskaan musiikin yhtyeelle jouluversiota Peltoniemen Hintriikan Surumarssista. Soisin kyllä, että päässäni soisi nyt joku vähän iloisempi humppa, koska alavirettä löytyy ikkunasta katsomalla muutenkin vähän liikaa.

More Like Trees - The Night

[Kuningattaren kuolema / The Death of the Queen. Pigmenttimustetuloste, 27x27cm (+marginaali), ed. 15.]

Kas, kävin Espanjassa. Madridin reissua edelsi miltei kahden viikon tauoton 24/7-työskentely ja Madridissakin joka päivä oli työpäivä, joten eilinen täysuni paluulennolla ja tämänpäiväiset pakkaus- ja inventointisessiot tuntuivat miltei lomalta vain. Illalla jollain energialla sain myös varastotilanteeni ajantasalle - huomenna voin vihdoin vastata viikon aikana tulleisiin tiedusteluihin, ja suurimpaan osaan suosiollisesti.

Madridin aurinkoiset säät ja puut lehtineen antoivat kyllä melkoisen energiapläjäyksen tämän pimeän sumun keskelle. Viikon keskittyminen aivan muuhun (kuusi työpajaa roskisvärjäyksestä; kuulumisia piakkoin Suloisia värejä -sivuilla: suloisiavareja.wordpress.com/) tyhjensi sopivasti päätä ja värjäsi sormet keltaisiksi ja vihreiksi, eikä tullikaan ollut kiinnostunut epämääräisistä nyssäköistä matkalaukuissamme. Päädyin taas itselleni räätälöityyn turismiratkaisuun: Pradon sijaan päädyin sen taakse, uskomattoman kauniiseen kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa vingutin kameraani ja sauhutin kynääni muutamia tunteja. Kuvamateriaalia sielulle ja jotain myös tuleviin artsuiluihin.

Kaikessa upeudessaan Madrid näytti myös kääntöpuoltaan ja paikallisten kanssa jutellessa sai käsityksen siitä, kuinka tukalalta monen tilanne maassa näyttää. Hotellimme sijaitsi parlamenttitalon lähellä, joten todistimme melkein livenä yleislakkopäivän mielenosoitusta. "Melkein" siksi, että seurasimme mielenosoitusta televisiosta ja kuulimme parvekkeelta mielenosoituksen ääniä, mutta kun katsoimme kadulle, näkyvissä oli vain leppoisaa keskiviikkoiltaa viettäviä nauravia ihmisiä. Tosin, koska asuimme niin lähellä parlamenttia, kadullamme oli jonkin aikaa ihan oma poliisibarrikadi, ja koska pidimme suurimman osan työpajoista vilkkaimman mielenosoitusalueen toisella puolella, poliisien ja barrikadien näkeminen kuului jokapäiväiseen arkeen. Työpajoihin osallistuvien ja muiden uusien tuttavuuksiemme kanssa jutellessa sai nopeasti käsityksen siitä, kuinka kattava ja epätoivoinen työttömyystilanne on ja kuinka tiukassa raossa monien ihmisten elämä on. Jos opiskelijat käyvät muotoilukoulua kahdessa tai kolmessa vuorossa ja opettajan päivä saattaa kestää aamuvarhaisesta kymmeneen saakka illalla, jotenkin oma elämänrytmi kaikkine kiireineen ja tilapuutteineenkin tuntuu kummallisen leppoisalta ja väljältä.

I Am Kloot - Hold Back The Night

[Das Cabinet des Dr. Caligari. Toisinto I / Reprise I. Pigmenttimustetuloste, 11x32cm (+marginaali), ed. 10.]

Firenzen jälkeinen aika on hulahtanut ohi nopeasti, kuin sekunneissa. Samalla aikaa tuntuu kuin koko reissusta olisi jo kuukausitolkulla aikaa. Hirveä kulinaristinen kriisi alkaa helpottaa. Gelatoikävä ei varmaan hevillä hellitä, mutta ikäväni tuoreisiin oliiveihin olen saanut joten kuten tasaantumaan. Sen verran reissu kumminkin vammautti, etten saa millään enää nieltyä kotomaan kaupasta saatuja mustia oliivin kaltaisia pikkuisia, kuivia nappuloita, jotka ravintoloiden salaatitkin tursuavat. Jotkut kalamatakset ovat sinnepäin, mutta edes tapastiskeiltä ei ole vielä helpotusta löytänyt. Seuraavan kerran varaan matkalaukun vakuumipakatuille oliiveille. Ja ne tomaatit... Onhan se eri kasvis, kun saa kasvaa auringossa, eikä sitä nypitä raakana matkustamaan kaukomaahan.

Lukeminen ja kirjoittaminenkin ovat taas ikävästi jääneet, kun pitää keskittyä tilaustöiden tekoon. Tiesin kyllä etukäteen, että loka- ja marraskuu tulisivat olemaan melkoisia koitoksia, mutten silti oikein tajunnut, kuinka elämää vievää voi parin suuremman projektin tekeminen olla. Se hyvä puoli näissä projektirysäyksissä kyllä on, että pää seikkailee luonnostelemaan ja ideoimaan jotain ihan muuta - en tiedä, mihin nuo ideani enää kirjaan. Pitänee tehdä omille projekteilleen samanlainen toimintasuunnitelma kuin tilaustöillekin - jos niitä sitten saisi myös tehtyä, eivätkä ressukat hylkiöt jäisi aina roikkumaan jonon viimeiseksi.

Timpan työhuoneelle Tourulaan menen asentamaan oman vaskenruosteyrttidokumentaatiopisteeni, kunhan ensi lauantain Tourulan kuvataiteilijoiden avoimet ovet -tapahtuma on ohi (Lisää tietoa tapahtuman FB-sivulla; infoa saa leivttää vapaasti!) Loppuvuonna sitten muutenkin keskityn enemmän omiin projekteihini, muutamaa pienempää juttua lukuunottamatta.

---

Polyannanismin mukaisesti tästäkin projektin syömästä päivästä pitää löytää jotain positiivista. Aamulla se ei ollut edes niin vaikeaa: tarvitsi vain katsoa ulkona vaakasuoraan viimovaa räntää ja hetkessä iski instant-onni, kun tajusi, ettei tarvitse mennä ulos tänään ollenkaan. Yritän vain muistuttaa itselleni, että olen ennenkin talven yli suurinpiirtein järjissäni selviytynyt.

Radiohead - Fake Plastic Trees

Muutama päivä sitten oli ensimmäinen oikeasti pilvinen päivä ja lämpötila tippui (päiväksi) noin pariin kymmeneen asteeseen. Kovan tuulen kanssa ilma on tuntunut vihdoin helpottavalta ja taivaalta siivilöityvä valo muuttuu päivä päivältä kauniimmaksi. Illalla, kun ylätaivaalla juhlivat vielä kevyet lammaspilvet, alempaa ohitse ajelehti melkein mustien pilvien massa, joita laskeva ilta-aurinko valaisi altapäin - kuin yö olisi ajellut hitaasti päivän ohitse. Unenomaista vaikutelmaa lisäsivät pikkuiset pimeät pilvihattarat, jotka matkustivat mustan jättiläisen ohitse omaa vauhtiaan paljon lähempänä meitä. Oma pokkarikamerani ei pystynyt tallentamaan surrealistisen spektaakkelin verenpunaisia värejä; toivottavasti ne tallentuivat Timpan parempaan kameraan. Siltikin kaikki tapahtumasta ottamani kuvat näyttävät siltä, että joskus tulevaisuudessa en varmaan usko itsekään, ettei niitä ole käsitelty mitenkään. Jos olisin elänyt keskiajalla ja nähnyt moisen näyn, olisin todennäköisesti maannut useita viikkoja valveilla odottaen pelolla ruton puhkeamista.

Muutamina viimeisinä päivinä varjot ovat kasvaneet (vai tuntuuko se vain siltä?), kamera on saanut tallennella uusia näkyjä ja kuvia on päässäni valmiina jo monen näyttelyn verran. Pitää huolehtia siitä, että järjestää jostain niiden tekemiselle aikaa, etteivät ne jää vain epämääräisiksi läikiksi kummittelemaan pään perukoille. Joitakin luonnosmaisia kuvia olen raapustellut muistikirjaani, mutta pääasiassa aika on mennyt kirjoittamiseen - ja päämäärättömään harhailuun ja oleiluun.

Viime päivinä elämä on tuntunut unenomaiselta. Lähinnä ihmeellisen ihanan valon takia, ja koska voi istua ikkunat auki keittiön pöydän äärellä työskentelemässä samalla, kun pihalla keskustelijoiden huitovat varjot piirtyvät seinään jättimäisinä. Tai siksi, että mahdottomuuden tuntu on kadonnut, asiat vain ajautuvat oikeisiin uomiinsa ihan omalla voimallaan.

Antony and the Johnsons - Cut the World

Kesti toista viikkoa Firenzeen pääsyn jälkeen, kun pää tuntui jälleen toimivan jotenkin. Kun turismi on hoidettu alta pois aiemmilla kerroilla, tällä kertaa voi keskittyä olennaisempiin asioihin: oleiluun, syömiseen, lukemiseen, nauttimiseen. 

Muutamana päivänä olen jäänyt asunnolle ihan vain kirjoittamaan ja tekemään muutamia kuvitushommia. Kun taustalla eivät paina muut työt, mikään itsestä tuleva projekti, olkoon se sitten sanoja, kuvia tai molempia, ei tunnu samalla tavalla työltä.

Tänään kävelimme turismin ydintä vältellen Firenzen suurimpaan puistoon kaupungin länsipuolelle. Valo oli ihan uskomaton. Syksystä ei ole vielä minkäänlaisia merkkejä, mutta elokuun kuumuus kuivatti myös luontoa ja maa on täynnä ruskeaksi karrelle kuivuneita lehtiä. Olimme puistossa ties kuinka kauan: otimme valokuvia, nautimme valosta, istuin jonkin aikaa kirjoittamassa.

Kotiin päin kävellessä tunsin pienen piston sydämessäni: samaan aikaan, kun itse käyskentelen huolettomana ja vapaana kaikista arjen harmeista sopivan lämpimässä (ja tänään myös tuulisessa) ilmassa, Habitare-messuilla Plankkon osastolla (2 C 71) Anne, Vippe, Anitta ja Katri tekevät pitkää päivää... Toivottavasti ihmiset löytävät osastolle ja toivottavasti kauppa käy, niin omatuntonikin vähän helpottaa.

Jimmy Cliff — One More

[Laivat purjehtivat ohi jo vuosia sitten / The Ships Sailed Past Years Ago. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus), ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.]

Aika hieno olo, joskin väsynyt. Ajattelin irrottautua työkoneesta joksikin aikaa, ja mikä sen paremmin kruunasikaan tämän lomalleirrottautumishetken kuin se, että Jyväskylän taiteilijaseuran teosvälitystilaisuudesta meni ihan hyvin töitä kaupaksi.

Nyt on laukku pakattu (melkein), työt tehty, taksi tilattu aamuksi ja kotimme valvojille kirjoitettu hyvät ohjeet huushollin ylläpitoon. Toivottavasti eivät saa slaagia pienestä epäjärjestyksestä luovasta sisustuksesta. Oman Italian avaimemme saamme huomenna lentokentällä (hieman jännittää tiukka aikataulu avainten luovutuksen ja koneeseen nousun välillä... Löydämmeköhän toisemme?) On jotenkin epätodellinen olo.

Random Prints -projektista on itselleni kahden edellisen toteutuskerran jälkeen tullut niin rakas, etten voinut edes kuvitella matkaa ilman sitä. Vedokset on valmiina, kirjeet pitää vielä taitella ja kirjekuoret täyttää, sitten taas salaperäinen missio kirjeiden kanssa alkakoon.

Antony and the Johnsons — Kiss My Name

[Vaikeneminen / Silence. Pigmenttimustetuloste, ~27x18cm (+marginaali), ed. 15.]

Kesän loppu on kulunut kaukokaipuun kielissä - työn pyörteissä. Tai no, kesän lopulta tämä ihmeellinen viileä harmaus on jo jonkin aikaa tuntunut, kunnes tänään sitten aurinko esitteli itsensä pitkän tovin jälkeen. Tekisi heti mieli lähteä temmeltämään kohti jäätelökioskia, mutta ei auta, kun koneelle tupsahtaa työpostia toisensa jälkeen. Joka vuosi huomaa selvästi, että ilmojen viileneminen tehostaa ihmiset toimittamaan eteenpäin kaikki työasiat, jotka ovat odottaneet toteuttamistaan jo kauan aikaa (sama käy myös joulun ja juhannuksen alla, yleensäkin lomien alla).

Toisella kädellä teen nettisivuhommia muille, toisella Isendiin Malesiaan lähtevää SULOisia värejä -projektin posteria, mielikuvituskäsillä lisäksi viimeistelen viime vuonna käsin piirtämäni Neulova noita -kirjan kuvia pidemmälle, väännän uusia kuvituskuvia ja hoidan paperiasioita pois. Välitoimenpiteinä pelaan FBssa Outernautsia, johon olen jäänyt koukkuun. Kohta oikeasti tarvitsisi mielikuvituskädetkin oikeaan käyttöön, kun signeeraus ei suju kuvitelluilla raajoilla. Jonkinlaista kummallista mielenrauhaa saan joka kerta, kun yksi projekti on valmis ja sen saa naulattua umpeen.

Keittiössä porisevat monenlaiset biojätteet hellalla (tuo kuulostaa niin paljon pahemmalta kuin on - jos vaikka muotoilisinkin tämän muotoon "hedelmien kuivatut kuoret") ja työn alla on posteri Isendiin Malesiaan. Vaikka nytkin meneillään on useimpia väriprojekteja ja niiden sivutuotteita, tuntuu, että Colorialle jäävä aika on typistynyt melkein olemattomiin. Toivoakseni elämäni taas muuttuu hieman värillisemmäksi jossain välissä. Ainakin olen viime päivinä tilaillut koko joukon väriaiheisia kirjoja lisänä kirjastooni, joka ei mahdu mihinkään. Kun se lottovoitto kohdalle päsähtää, ostan yhden huoneiston värikirjoilleni.

Taiteenedistämisasiaakin: Jyväskylän taiteilijaseura järjestää 24.-26.8.2012 Teosvälitystilaisuuden Jyväskylän taidemuseolla, jonne myös miulta menee myytäväksi kolme kehystettyä työtä (Aamu sekä tässä postauksessa näkyvät työt Vaikeneminen ja Uni jota ei voisi olla) (ja Timppa tuo myyntiin yhden, Nro. 29 -nimisen tänä vuonna valmistuneen teoksen). Ilmoittauduin perjantai-iltapäivän päivystysvuoroon, joten vähän vaihtelua tähän koneen ääreen istumiseen. Tapahtumalla on facebook-sivut, tervetuloa liittymään ja tietoa saa jakaa eteenpäin!


[Uni jota ei voisi olla / A Dream That Could not Be. Pigmenttimustetuloste, ~27x18cm (+marginaali), ed. 15.]

Smoke Fairies - Let Me Know

Välillä jotain muuta. Olen yrittänyt keskittyä vähän kuvituspuolen juttuihin ja viimeistellä joskus keskenjääneitä juttujani. Viime viikon Illustration Fridayn teemana oli Loneliness ja päädyin viimeistelemään siihen vanhan kuvitukseni Autumn Day at the Park, joka oli koneellani lähinnä ääriviivapiirustuksena lukuisten kommenttimuistiinpanojen kanssa. Yritin niitä tulkiten raapustaa kuvan loppuun mahdollisimman uskollisena alkuperäistoteutukselle, vaikka kaikkea suunnittelemaani en muutamien vuosien takaa enää muistanutkaan. Jossakin välissä aloin lähestyä niin paljon sitä perusartsuani, että tietoisesti jätin kaikki varjot ja sen sortin viimeistelyt pois - jotta tämä oikeasti saa olla eri näköinen.

Alunperin tein kuvan hahmottelemaani itse kuvittamaani tarinaan, jossa jonkun epämääräisen grande-katastrofin jälkeen yksinäinen lapsi kuolleessa kaupungissa yrittää elää onnellisen lapsen elämää niin hyvin kuin pystyy: rakentaa itselleen huolehtivat vanhemmat pahvista, käy heidän kanssaan nauttimassa syyspäivästä puistossa, talvisella luistinradalla autiossa kaupungissa, keväisessä omenapuutarhassa ja kesäpäivänä meren äärellä. Aloin kirjoittaa sitä runomuotoa lähentelevänä lastentarinana, mutta lopputuloksesta ei ollut tulossa ehkä kumminkaan kertomusta perheen pienimmille, kun siitä tuli niin tolkuttoman onneton ja surullinen.Tarkoitus oli alunperin tehdä tarinaan happy ending: kesäiselle rannalle eksyisi toinenkin yksinäinen lapsi, jonka pahvivanhemmat adoptoisivat ja hiljalleen perhe kasvaisi suuremmaksi, kun yksinäiset lapset löytäisivät toisiaan. Mutta jotenkin teksti muuttuikin kirjoittaessa niin, että aurinkoisen kesäpäivän pahvivanhemmat vettyvät sateessa meren äärellä, kun on muutenkin kosteaa, ja nousuvesi vie mennessään ne.

Toonasin tuohon Illustration Fridayn kuvaversioon syksyn ruskaväriloistoa reippaasti alaspäin, mutta taidanpa tehdä myös sen alkuperäisen idean mukaisen version pehmennettyine viivoineen ja hieman erilaisella värityksellä. Jos vaikka jossain välissä saisi aikaiseksi puurtaa tekstin kuvineen kokonaisuudessaan valmiiksi. En  tiedä, osaanko enää luopua siitä hirveästä, lohduttomasta lopusta, mutta jos vaikka tekisi varmuuden vuoksi vaihtoehtolopetuksen niitä varten, joiden tarinoiden pitää päättyä aina onnellisesti.

Public Service Broadcasting - London Can Take It

[Jos taivaanranta täyttyisi löytöretkeilijöistä / If only the Horizon Would Fill With Explorers. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus), ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.]

Huolimatta aamulla jatkuneesta väsymyksestä, tästä päivästä on tullut varsinainen multitaskaamisen malliesimerkki. Vedostan, kirjoittelen tiedotteita, pyykkään ja keittelen SULOisia värejä -projektin hengessä kiivin kuoria keittiössä. Kahvia kuluu.

Alkukesästä tuli kokeiltua erilaisia lakkoja ja vernissoja hukkavedoksiin, mutta ainakin tuli selväksi, että varsinaisia teoksia ei noilla kokeilluilla keinoilla kannata käsitellä. Paperi on huima imuri: lakat ja vernissat joko häviävät sinne sisään tai läntittyvät epämääräisinä pintaan. Parhaimmassa ja tasaisemmassakin tapauksessa niillä on taipumus ennemminkin sammuttaa värejä kuin muuttaa ne hehkuvimmiksi, mikä oli alkuperäinen tavoite. Tarkoitukseni ei ollutkaan lakkailla tai vernissailla koko teoksia (eikä varsinkaan olemassa olevia), mutta mielessäni on muutama teos, jossa olisin halunnut tehdä "mustaa mustalle" ja "sinistä siniselle" samalla tavalla kuin miten uv-vernissa käyttäytyy painotuotteissa. Pieniä yksityiskohtia ja koristeenomaista pintaa korostamaan mattavärejä. Ajatus saa jäädä siis prosessoitumaan päähäni vielä tuleviksi ajoiksi. Tänään kuitenkin päätin tehdä vähän erilaisia kokeiluja noilla lakoilla ja vernissoilla, nimenomaan hukkaprinteille - alkukokeilut lupaavat sopivaa outoutta.

Hukkaprinttikasani lisääntyi taas muutamilla vedoksilla, kun olen yrittänyt säätää Kaksitoista variaatiota maisemalle -sarjan vedoksia (kuvassa) ulos koneestani. Ne on tehty päällekkäin printtaamalla ja tuntuu, että on yhtä paljon kiinni tuurista kuin taidostakin, että saa ne onnistumaan. Vedoksia myydään eksklusiivisesti vain Höyry-galleriassa; niistä osa on siellä näyttelyssä esillä tämän kuun loppuun ja loput irtokappaleina alakerran Emalipuu-kaupassa ostettavina. Sarjan editio on viisi, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, etten todennäköisesti saa sarjaa ihan täyteen - niin monta on mennyt pieleen, että tulee pian kalliimmaksi tehdä koko satsi kuin jättää tekemättä.

The Damned - You Know

[Itäisen tornin portaat / Staircase of the Eastern Tower. Pigmenttimustetuloste, ~12x27cm (+marginaali), ed. 30.]

Ei mikään maailman paras päivä. Heräsin ihan järjettömään väsymykseen, joka ei lakannut koko päivänä. Aamupäivällä sain vihdoin vastattua eräälle prahalaiselle gallerialle, jonka meili saikin sitten odottaa vastaustaan yli kuukauden. Viive vastauksessa tuskin vaikuttaa ainakaan positiivisesti, mutta toivottavasti muu sisältö kiinnostaa niin paljon, että pieni vitka unohtuu. Asioiden roikkumaan jääminen normaalisti ärsyttää sen verran, että sitä vain harvoin tapahtuu, mutta jotenkin tuo asia vain pääsi päivä toisensa jälkeen lipsahtamaan jonnekin taka-alalle. Ehkä jotenkin alitajuntaisesti mietti pari vuotta etukäteen täydeltä näyttävää kalenteriaan ja sitä, että tahtooko sinne nyt oikeasti lisää täytettä. Kun olisi hirveä paine keskittyä vähäksi aikaa kirjoittamiseen ja kuvittelemiseen (sekä kuvainnollisesti että konkreettisesti), ja jonkin uuden ja isomman tekemiseen. Mutta päästä pulpahtelevilla kuvilla on kyllä ihan oma elämänsä: niitä tulee jatkuvasti uusia, johonkinhan ne pitää saadakin.

Kirjoittelusession jälkeen iltapäivällä kävin Beckerillä palaveeraamassa ja katsomassa Kapan näyttelyn, ja siinä samalla törmäsin muutamiin tamperelaisiin tuttuihini, joiden kanssa oli mukava vaihtaa kuulumisia (ja jotka poistuvat galleriasta teokseni kainalossaan - ja mukanaan myös lupaukseni siitä, että syön koko rahalla gelatoa :D). Kevyen palaverin ja iloisen tapaamisen jälkeen ilmakaan ei tuntunut niin raskaalta hengittää.

Välillä lannistavasti tuntuu siltä, että mitä enemmän tekee, sitä enemmän on tekemättä. Asiat kun tuppaavat tulemaan bumerangina takaisin, eikä mikään tunnu menevän kerralla putkeen.Viimeksi eilen iloiten vastaanotin tilaamani kortit, joista jo aiemmin olin saanut viivästymisilmoituksen pienten ongelmien vuoksi, ja joita olin joutunut odottamaan jo tuplasti normaalia kauemmin - mutta tämä "laatuvalvottu" satsikin oli viallinen: taittuneita kulmia, naarmuja, liimajälkiä ja yksi kortti liian vähän. Pari edellistäkin tilauksen reklamaatiota ja maksumuistutusta olisi pöydällä huomisen tehtävänä. Jatkuva reklamointi vie kumman paljon energiaa.

Onneksi maailmassa on tällä hetkellä mansikoita. Niiden läsnäolo arjen universumissa muuttaa kaikki asiat niin paljon paremmiksi.

The Woodbine & Ivy Band — Gently Johnny

Sais olla 25 tykkääjää facebook-sivulla, niin sais personoitua vähän enemmän...

Ohhoh, iski tanakka kuvittelu- ja kuvitustuokio. Zazzle-kaupan lisäksi pistin Kuvituksia.com-sivua kuntoon ja avasin sille facebook-sivun. Siinä välissä elvyttelin myös Illustraattori-taitojani ja piirtelin kaikenlaista vinkeää, mikä kylläkin on viimeistelemättä. Zazzleen en ole vielä saanut lisättyä kuin Happy Bunny - Stunned Fish -tuotteita, mutta eiköhän sinne piraattejakin jossain välissä esille saa. (Jotenkin lipsahti koko prosessi - alunperin aloin vain askarrella Lost-teemaista kuvitusta Illustration Friday -projektiin ja sitten yhtä-äkkiä olinkin ajautunut kirjoittelemaan ties mitä amerikkalaisia verolappusia. No, Lost-kuvitus jäi vielä tekemättä. Jos jossain välissä saisi aikaiseksi.

Tasapainon vuoksi pitäisi varmaan jatkaa oman www.paivihintsanen.fi -sivuston päivityksenkin parissa, mutta vaihteeksi taas muutamia muita töitä alta pois ja ihan ensimmäiseksi pari kierrosta Outernautsia Facebookissa (Insomniac on pelitaloista ihanin!) Meneehän se kesä näinkin, nörttinä koneen äärellä.

Atrocity- Smalltown Boy

[Ilta / The evening. Pigmenttimustetuloste, 27x42cm (+marginaali), ed. 15.]

Jee - perjantaista 13. päivä läpi hengissä, vaikka loppuviikko ei välttämättä ole antanut ihan parastaan. Keskiviikkoinen kesäbasaari sateessa ja tuulessa ei nyt ollut mikään maailman ylevin tapahtuma ja vaikka itselläni oli kohtuullisesti yllä, enemmänkin olisi voinut olla. Niinkuin talviturkki. Illalla kurkkuun muutti pieni kaktus, joka on tehnyt kotoisan pesän sinne ja aika ajoin muistuttelee olemassa olostaan. Terveempikin voisi olla, mutta minkäs sille voi, että on sokerista tehty ja sulaa sateessa.

Ei pelkkää huonoa silti: muutamia mukavia asiakkaita ja kaksi oikeasti sydäntälämmittävää palautetta, joiden takia pelkästäänkin kadulla olisi voinut palella.

Siinä istuessa tuli myös suunniteltua tulevia tekemisiä ja kun päivä alkoi tänään sähköpostin toimimattomuudella, sen kummempia ajattelematta aloin koota välipuuhana pientä shoppia Zazzleen, jossa olen ajatellut myydä Monsterium-printtejäni ja muuta kamaa, lähinnä merten takaisille asukeille suunnattuna. USAsta ja Kanadasta on tullut melko paljon kyselyitä etenkin kuvitustöistäni, mutta edullistenkin kuvituspläjäysten ostaminen tuntuu aina tyssäävän postimaksuihin ja epämääräisyyksiin tullin kanssa. Ensimmäinen postin syy ja jälkimmäinen silkkaa aikaansaamattomuuttani, kun en ole saanut otettua selvää kaikista kansainvälisen kaupan kommervenkeistä. Aion pistää pystyyn myös toisen eurooppalaisen t-paitakaupan ja vielä kolmannen, artsumpaan laatuprinttaukseen keskittyneemmän kaupan kunhan tässä ehdin. Omatekoiset signeeratut kuvat kuitenkin pysyvät itse tehtyinä, enkä niiden tekemistä aiokaan missään vaiheessa ulkoistaa, lähinnä nuo jo pinsseinä leviävät kuvitustuotteet ja muut sellaiset - joilla toivon rahoittavani ei-kaupallisia projektejani, kuten outoja installaatioita ja Coloriaa. Zazzlessa pian myyntiin tulevien Happy Bunny - Stunned Fish -tuotteiden esimakua posterikuvista Kuvituksia.com-sivultani.

Töitäkin yritin tehdä, mutta  hitaastihan kaikki edistyy - jonkin sisällä tiedostaa, että pitäisi nyt toipua rauhassa ja tehdä sitten kaikki tehokkaasti, kuin että nuokkuu puolikuntoisena ruudun äärellä ihmettelemässä (ja pelaamassa Outernautsia). Makuuasento vain aina tuottaa niin hirveästi ideoita, että lepäily ei välttämättä ole aina paras valinta, jos haluaa aivonsa rauhoittaa.

Smog — My Family

[Aamu / The Morning. Pigmenttimustetuloste, 27x42cm (+marginaali), ed. 15.]

Tänään pistin uuden korttitilauksen menemään ja vastaanotin postissa satsin aiemmin tilaamiani uusia kortteja - saatavilla mm. yllä oleva Aamu / The Morning. Kiikutin Beckerille pienen läjän uusia kortteja ja täydennyksiä loppuneisiin, ja samantien jäin galleriaan norkoilemaan pariksi tunniksi... Hiljaisen kesäpäivän verkkaisuuteen meinasi nukahtaa.

Perjantaina vien uusia kortteja saataville myös Korpilahdelle Höyry-galleriaan. Samalla reissulla olisi tarkoitus pistää taas Monsterium pop-up -kauppa pystyyn Palvipäiville - mikä tämänhetkisten säätiedotusten mukaan vaikuttaa ihan mahdolliselta. Jotenkin mukava keskittyä taas hetkeksi kaikenlaiseen joutavaan kuvitteluun. Odotan innolla - pakkasin jo kauppani kassiin odottamaan ylihuomista.

Samalla, kun virittäydyin kuvittelemisen maailmaan, intouduin pitkästä aikaa tekemään Illustration Friday -projektiin kuvituksen teemalla "Refresh" ja sen myötä virittelin hieman Kuvituksia-sivuani. Nyt on kommentointi mahdollista ja loput hienot kilkkeet ja ulkoasun hionta pistetään kuntoon sen jälkeen, kun olen oman pääsivuni www.paivihintsanen.fi jonkinlaiseen siedettävään kuosiin saanut. Hitaasti, mutta varmasti sinne olen dataa syöttänyt.

World of Twist — The Lights

Avajaispäivä Höyry-galleriassa: jutustelua ja oleskelua auringonpaisteessa, kiireettömyyttä ja ajattomuutta, hienoja uusia tuttavuuksia. Kerta kaikkiaan mahtava päivä. Oli hauska, kun yhteen teosnimeen piilottamani sanaleikin puolikas aukesi yhdelle näyttelyvieraalle välittömästi, vaikka olin ajatellut, että sitä ei kukaan ymmärrä. Yhtä hienoa oli, ettei hän jakanut keksimäänsä juttua edes mukana olleille ystävilleen, jotka ihmettelivät, mille mies hymähteli. Niin niiden arvoitusten pitäisi säilyäkin - arvoituksina, jotta oivaltamisen ilo säilyy niille, joille juttu osuu kohdalleen.

Linda Perhacs — Parallelograms

[Helmivana / Trail of Pearls. Pigmenttimustetuloste, 11x36cm (+marginaali), ed. 30.]

Kulttuuriosuuskunta Plankkon näyttely Höyry-galleriassa pystyssä, avajaisia vietetään huomenna maanantaina kahveen ja mehuboolin merkeissä. Omalle kohdalleni muodostui outo kokonaisuus, kun alunperin esille pääosaan aikomani kaksitoista pientä työtä (sarja "Kaksitoista variaatiota maisemalle") kiukuttelivat, eivätkä suostuneet ripustautumaan kattoon, niin kuin suunnittelin. Siitä huolimatta, että minulla tuntuu olevan varsin voimakas siimaripustusfiksaatio, mietin asiat äärimmäisen huonosti ja epäpätevästi etukäteen. Joten päädyin pistämään galleriaan omana "päätyönäni" Series naturæ -sarjan viisi "muuntautuvaa" uniikkivedosta, jotka on tehty päälle printtauksena - ne olivat jonkinlaisia kokeiluja, mutta jotenkin itse tykästyin niihin suunnattomasti, vaikka ne eivät tavallaan näytäkään omilta töiltäni. Koska ne ovat itseltäni jonkinlaisia väri-, muoto- ja tekniikkakokeiluita ja poikkeavat niin paljon muusta linjastani, arkailin jotenkin niiden esille laittoa ainakaan niin näkyvälle paikalle, mutta kun ne olivat paikallaan... ne olivat paikallaan.

Seinälle päätyi lopulta Helenan periksiantamattomuudella ripustetut kuusi työtä kahdentoista työn sarjasta, loput vien irtovedoksina kauppaan myyntiin. Maisemavariaatiot ovat myös päälleprinttauksella tehty ja vaikka sarjan suuruus on viisi, niin epäilen, että se lopulta voi jäädä kahteen, sen verran hankalaksi työstäminen muodostui. Sen verran mainittakoon kyllä, että kaikkien vedosten pohjalla on erilaisia kokeilu- ja hukkavedoksia, joita syntyi, kun tein yllä näkyvän Helmivana-teoksen maisemaa ja siihen liittyviä värikokeiluja.

Huomenna pitää dokumentoida näyttely - yhtään kuvaa en tänään ripustusvaiheessa ottanut.

Päivä oli jotenkin muuten autuaan ihana ja rento. Jossain välissä löysin niin upean sfäärin istuessani ulkona tuolilla lämpimässä auringonvalossa ja kuunnellessani lokkien kirkunaa jossakin Päijänteen päällä... olisin ehkä voinut istua siinä kauemminkin. Ehkä huomenna.

The Wave Pictures — Long Black Cars

[Ikuinen käytävä / Perpetual Passage. Pigmenttimustetuloste, ~12x27cm (+marginaali), ed. 30.]

Jotenkin tämä arjeton - tai ehkä ennemminkin nonstop-arkinen - elämä tehostaa juhlapyhien huomaamattomuutta. Enää juhlia ei huomaa edes siitä, että kaupat ovat kiinni, kun ne eivät käytännössä ole kiinni. Uudet perunat ruokapöydässä sentään vihjaavat jotain. Kaksi päivää sentään tuli oikeastikin oltua koneen ääreltä, tai ainakin melkein. Pikkuläppäri ei onneksi sovellu juuri muuhun kuin kirjoituskoneeksi, ja ajan löytyminen kirjoittamiselle edes yhden iltapäivän ajaksi oli suorastaan juhlallinen hetki. Sormet soittelivat fiktiivisiä sanoja ruudulle yksi toisen jälkeen - saa nähdä, tuleeko tarinasta koskaan kokonaista.

Kotiin päästyäni sain vihdoinkin aikaiseksi myös omien kotisivujen pitkäaikaisen rukkausprojektin aloittamisen.  Mielessä se on ollut jo viime syksynä, kun jonkinlaisen luurangon verkkoon asti sain, mutta nyt on tarkoitus pistää oikeasti asiat tolalleen. Helpottaisi itseäänkin, kun tiedot löytäisi itsekin samasta paikasta, eikä tarvitsisi aina sokkona arpoa päästään jotain epämääräistä hutitietoa. Päätin myös rohkeasti jättää keskeneräisen näkyville (juttuja ilman kuvia ja se pahamaineinen "Lisätietoa tulossa", jota ei koskaan näy kuin huonoilla huonoilla sivuilla), ehkä se rohkaisee aikaansaamaan projektin loppuun saakka. Ja sisältö edellä - ulkoasun rukkaamisen jätän siihen, kunnes perusasiat ovat paikallaan.

Pöydällä on kyllä taas sen verran suuri pino työn alla olevia projekteja, että alan itsekin odottaa jännityksellä, mitä tästä kaikesta seuraa. Jos saisi yhden asian viimeisteltyä ja pöydältä pois, se keventäisi tuota pään päällä roikkuvaa keskeneräisten asioiden harmaata pilveä. Jos nyt muutaman odottavan työprojektin ohella yrittäisi vaikka askarrella sinne Höyry-gallerian näyttelyyn jotain, kun se alkaa jo viikon päästä.

Herman Düne — How Things Are

[Päättymätön syksy / Never-Ending Autumn. Pigmenttimustetuloste, ~12x27cm (+marginaali), ed. 30.]

Viikonloppu keskeytti hienoksi jatkuvan deadlinesarjan kanssa kamppailun. Normaalisti viikonloppukin menee työn kanssa, mutta nyt synttärit sopivasti ensin lauantaina ja sitten SULOisia värejä -paja Korpilahdella sunnuntaina katkaisivat juuri hyvässä kohtaa loputtomalta tuntuvan säätämisen. Sää helli meitä sunnuntaina siinä mielessä mukavasti, että sade saapui vasta viimeisellä työpajatunnillamme ja silloinkin saimme jatkaa rauhassa touhujamme ison katoksen alla. (Illalla oli ihana nukahtaa ovi auki, kun sateen ropina kuului oikein kunnolla ja koko päivän ulkoilmailun jälkeen unikin maittoi.)

Itsellä kun ei puutarhaa ole, ei ole tullut puutarhakukkiakaan kokeiltua, mutta tällä kertaa saimme orvokkeja ja muista yksittäisiä kukkasia, joista jo joitakin kontaktipainokokeiluita teimme. Orvokki yllätti: käsittämätöntä vihreää, sinistä ja violettia. Sen väri ei varmaan ole kovin kestävää, mutta saa nähdä miten valokuvapaperilla väri säilyy. Se sitoo väriä niin eri tavalla kuin lanka. Joka tapauksessa, pieniin värikokeiluihin yritän ryhtyä parin päivän sisällä.

Parin viikon päästä aukeaisi Plankkon yhteis/ryhmänäyttely Höyry-galleriassa. Tein sinne kokeilevaa uniikkitöiden sarjaa - parin kuukauden prosessin jälkeen sain viime viikolla todeta, että pieleen meni. Nyt on hieman takki tyhjänä - mitä teen tilalle. Tietenkin varalla on samoja töitä, mitä Galleria Kapriisissa Tampereellakin oli esillä, mutta jotenkin olisi henkinen tarve pistää esille jotain muuta. Noista erilaisista kokeiluista saa kuitenkin ihmeen paljon energiaa, ja Höyry-galleria on niitä harvoja gallerioita, missä olisi mahdollisuutta tuoda esille epäkaupallisiakin projekteja.

Syvähengitystä. Kesän tuoksuja sisään nenästä ja sateenropinaa korvista. Kyllä tämä tästä.

David Ackles — Blue Ribbons

[Kadonnut sotilas / Missing Soldier. Pigmenttimustetuloste, 27x12cm (+marginaali), ed. 30.]

Viikko vierähti Saksassa, Karlsruhen ZKM-museoreissulla. Karlsruhea en kaupunkina voi hirveästi suositella, mutta ZKM on kyllä näkemisen arvoinen paikka. Vastaavaa mediataidekeskusta ei ole missään muualla, joten kokemus oli monessakin mielessä ainutlaatuinen. Kaiken teknologian, hienojen teosten ja audiovisuaalisen yliannin keskellä mieleen jäi kuitenkin lipunmyyjän ja oppaiden toivotus: Have fun! En tiedä johtuiko itselleni mieluisasta mediataidekentästä vai vaikuttiko toivotuskin, mutta museossa oli todellakin hauskaa. Ennenkuin väsymys melkein vei jalat alta ja aistit turtuivat kaiken keskellä.

Jotenkin oli hienoa huomata, että tuollainen mediataiteen jättiläinenkään ei selvinnyt ilman teknisiä ongelmia. Molempina päivinä yksi työ oli lopettanut toimintansa ja jälkimmäisenä päivänä todistimme myös yhden teoksen korjaamista. Ei hienoa teknisten ongelmien vuoksi, mutta hienoa siksi, että asenne on kohdallaan. Jos laitteet ovat käytössä joka päivä tuntikaupalla, ongelmilta ei todennäköisesti voi välttyä, mutta toimimattomuuden ei tarvitse olla maailmanloppu: senhän voi korjata. Yhtään toimimattomuudesta närkästynyttä ihmistä ei näyttelyssä näkynyt.

Sen verran kiire aikataulu kuitenkin oli, että jäätelöt jäivät pääasiassa syömättä ja etukäteen haaveilun kohteenani ollut tuorepuristettu mehu ja prätzelit myöskin. Muutenkaan kaupunkia ei hirveästi ehtinyt näkemään, vaikka läheisessä Ettlingenin keskiajalla perustetussa pikkukaupungissa ehdimmekin vierailla. Vanhaa ei ollut paljon jäljellä näissä kolkissa.

---

Ostin Karlsruhesta Julian Barnesin kirjan The Sense of an Ending, jonka luin kotimatkalla. Mieli tekisi lukea lisää. Huomasin, että Barnesilta on suomennettu vain neljä teosta ja viimeisimmät parikymmentä vuotta sitten, mutta tilailenpa kirjat Play.comista. Kieli oli sen verran sointuisaa, että mieluummin luenkin ne englanniksi. (Mikäli en ole vaahdonnut aikaisemmin, niin lukuintoiluni käynnisti pari kolme vuotta sitten uudelleen Sebastian Barry, jonka kirjoja ei myöskään (käsittäkseni) ole suomennettu, eikä niitä oikein edes meinaa saada täkäläisistä kirjakaupoista - mutta jos eteen tulee, niin suosittelen).

Joka tapauksessa: näyttelyiden inspiroimana muistivihkoon tuli useampiakin teos- ja muita ideoita, ja lukeminen puolestaan aiheutti sen, että päästä ulos pyrkivä tekstitulva alkaa olla jo siinä määrin häiritsevä, että pakko ryhtyä pian toimeen, ettei aivo räjähdä.

Innostus on paha silloin, kun työpöytä on notkollaan to-do-listoista.