Tom Eno - Jungle Camp

[Tauko metsässä / A Pause in the Forest. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus), ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.]

Ja yhtä-äkkiä on marraskuu. Mitä ihmettä?

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet taas ihan järkyttävää kiitoa tukka putkella, hyppimistä projektista toiseen ja työstä toiseen ja sekalaista sillisalaattia ja asioiden kilkettä. Lisää silppua kokonaisuuksiin, jotka eivät tunnu koskaan valmistuvan. Ja kuten aina, herra Murphy ja lakinsa tulevat vierailulle juuri silloin, kun niitä vähiten kaipaisi. Tällä viikolla olen taistellut viiden suuren nettityödeadlinen kanssa ja bonuksena täyttänyt apurahakuponkeja (itselleni, en vain projekteille!) vähän joka suuntaan. Onneksi kone turtui vasta eilen illalla, eikä esimerkiksi kolmea tuntia aiemmin. Kuului vain zzzzzmmmmmmmm ja kone vaipui pimeyteen. Istuin typertyneenä kynä kädessäni näytön edessä (olin juuri kirjoittamassa tietokantatietoja muistiin) valehtelematta kokonaisen minuutin, ennenkuin henkisessä yksikössäni syntyi mitään reaktiota. Ensimmäisenä toimenpiteenä menin keittämään kahvit. Odotin käytännössä kahvipannun äärellä kuppi kädessäni kahvin valmistumista, sitten seisoskelin höyryävä kuppi kädessäni varttitunnin parvekkeella otsa parvekelasissa kiinni; sade valui silmieni edessä lasia pitkin, vääristäen hämärän maiseman, joka oli jotenkin uuvahtanut päivällä vallinneen oudon valon jälkeen. Mietin jälkeenpäin, että ihmiset vastakkaisella bussipysäkillä tuskin ovat pitkään aikaan nähneet niin tyhjäkatseista ihmistä.

Onneksi tilanne ei kuitenkaan ollut niin vakava kuin luulin. Sain koneen päälle safe-modessa (mikä lienee onkaan suomeksi) ja pääsin edelliseen palautuspisteeseen, jonka jälkeen kone aukesi ainakin  jotenkin ymmärrettävään näkymään. Suurin osa ohjelmista ei vain toiminut, joten eilinen ilta  ja tämän päivän aamu meni sitten niitä asennellessa. Helpotus siitä, että taisin selvitä tästä omin voimin (koputan puuta), mutta harmitus siitä, että täksi päiväksi sovittu nettisivupalaveri piti perua. Kyseessä oli projekti, joka on ollut pitkän aikaa tekeillä ja oikein odotin tapamista ja projektin kulminoitumista jonkinlaiseen valmiuteen, vesillelaskua ja shamppanjapullon kylkeen posauttamista. Olisi ollut niin hienoa saada edes yksi kimaltava piste i:n päälle tällä viikolla.


Edelleenkin mieli polkee vähän matalalla, mutta muistutan itseäni, että vain muutaman tunnin kuluttua voin pistää koneen kiinni ja kirmata ulkoilmaan. Luvassa kahvihetki hyvän ystävän seurassa tunnelmallisessa kahvilassa.

Sitä ennen otan kuitenkin varmuuskopiot.

Smoke Fairies - Let Me Know

Välillä jotain muuta. Olen yrittänyt keskittyä vähän kuvituspuolen juttuihin ja viimeistellä joskus keskenjääneitä juttujani. Viime viikon Illustration Fridayn teemana oli Loneliness ja päädyin viimeistelemään siihen vanhan kuvitukseni Autumn Day at the Park, joka oli koneellani lähinnä ääriviivapiirustuksena lukuisten kommenttimuistiinpanojen kanssa. Yritin niitä tulkiten raapustaa kuvan loppuun mahdollisimman uskollisena alkuperäistoteutukselle, vaikka kaikkea suunnittelemaani en muutamien vuosien takaa enää muistanutkaan. Jossakin välissä aloin lähestyä niin paljon sitä perusartsuani, että tietoisesti jätin kaikki varjot ja sen sortin viimeistelyt pois - jotta tämä oikeasti saa olla eri näköinen.

Alunperin tein kuvan hahmottelemaani itse kuvittamaani tarinaan, jossa jonkun epämääräisen grande-katastrofin jälkeen yksinäinen lapsi kuolleessa kaupungissa yrittää elää onnellisen lapsen elämää niin hyvin kuin pystyy: rakentaa itselleen huolehtivat vanhemmat pahvista, käy heidän kanssaan nauttimassa syyspäivästä puistossa, talvisella luistinradalla autiossa kaupungissa, keväisessä omenapuutarhassa ja kesäpäivänä meren äärellä. Aloin kirjoittaa sitä runomuotoa lähentelevänä lastentarinana, mutta lopputuloksesta ei ollut tulossa ehkä kumminkaan kertomusta perheen pienimmille, kun siitä tuli niin tolkuttoman onneton ja surullinen.Tarkoitus oli alunperin tehdä tarinaan happy ending: kesäiselle rannalle eksyisi toinenkin yksinäinen lapsi, jonka pahvivanhemmat adoptoisivat ja hiljalleen perhe kasvaisi suuremmaksi, kun yksinäiset lapset löytäisivät toisiaan. Mutta jotenkin teksti muuttuikin kirjoittaessa niin, että aurinkoisen kesäpäivän pahvivanhemmat vettyvät sateessa meren äärellä, kun on muutenkin kosteaa, ja nousuvesi vie mennessään ne.

Toonasin tuohon Illustration Fridayn kuvaversioon syksyn ruskaväriloistoa reippaasti alaspäin, mutta taidanpa tehdä myös sen alkuperäisen idean mukaisen version pehmennettyine viivoineen ja hieman erilaisella värityksellä. Jos vaikka jossain välissä saisi aikaiseksi puurtaa tekstin kuvineen kokonaisuudessaan valmiiksi. En  tiedä, osaanko enää luopua siitä hirveästä, lohduttomasta lopusta, mutta jos vaikka tekisi varmuuden vuoksi vaihtoehtolopetuksen niitä varten, joiden tarinoiden pitää päättyä aina onnellisesti.

Atrocity- Smalltown Boy

[Ilta / The evening. Pigmenttimustetuloste, 27x42cm (+marginaali), ed. 15.]

Jee - perjantaista 13. päivä läpi hengissä, vaikka loppuviikko ei välttämättä ole antanut ihan parastaan. Keskiviikkoinen kesäbasaari sateessa ja tuulessa ei nyt ollut mikään maailman ylevin tapahtuma ja vaikka itselläni oli kohtuullisesti yllä, enemmänkin olisi voinut olla. Niinkuin talviturkki. Illalla kurkkuun muutti pieni kaktus, joka on tehnyt kotoisan pesän sinne ja aika ajoin muistuttelee olemassa olostaan. Terveempikin voisi olla, mutta minkäs sille voi, että on sokerista tehty ja sulaa sateessa.

Ei pelkkää huonoa silti: muutamia mukavia asiakkaita ja kaksi oikeasti sydäntälämmittävää palautetta, joiden takia pelkästäänkin kadulla olisi voinut palella.

Siinä istuessa tuli myös suunniteltua tulevia tekemisiä ja kun päivä alkoi tänään sähköpostin toimimattomuudella, sen kummempia ajattelematta aloin koota välipuuhana pientä shoppia Zazzleen, jossa olen ajatellut myydä Monsterium-printtejäni ja muuta kamaa, lähinnä merten takaisille asukeille suunnattuna. USAsta ja Kanadasta on tullut melko paljon kyselyitä etenkin kuvitustöistäni, mutta edullistenkin kuvituspläjäysten ostaminen tuntuu aina tyssäävän postimaksuihin ja epämääräisyyksiin tullin kanssa. Ensimmäinen postin syy ja jälkimmäinen silkkaa aikaansaamattomuuttani, kun en ole saanut otettua selvää kaikista kansainvälisen kaupan kommervenkeistä. Aion pistää pystyyn myös toisen eurooppalaisen t-paitakaupan ja vielä kolmannen, artsumpaan laatuprinttaukseen keskittyneemmän kaupan kunhan tässä ehdin. Omatekoiset signeeratut kuvat kuitenkin pysyvät itse tehtyinä, enkä niiden tekemistä aiokaan missään vaiheessa ulkoistaa, lähinnä nuo jo pinsseinä leviävät kuvitustuotteet ja muut sellaiset - joilla toivon rahoittavani ei-kaupallisia projektejani, kuten outoja installaatioita ja Coloriaa. Zazzlessa pian myyntiin tulevien Happy Bunny - Stunned Fish -tuotteiden esimakua posterikuvista Kuvituksia.com-sivultani.

Töitäkin yritin tehdä, mutta  hitaastihan kaikki edistyy - jonkin sisällä tiedostaa, että pitäisi nyt toipua rauhassa ja tehdä sitten kaikki tehokkaasti, kuin että nuokkuu puolikuntoisena ruudun äärellä ihmettelemässä (ja pelaamassa Outernautsia). Makuuasento vain aina tuottaa niin hirveästi ideoita, että lepäily ei välttämättä ole aina paras valinta, jos haluaa aivonsa rauhoittaa.