Aallon harjalla

[Poissa - Absent 14]

Ensin ajattelin, ettei tämä koronakevät juuri itselläni missään tunnu, kun kevät on yleensäkin itselleni aikaa, jolloin keskityn luovaan työhön. Ja kun keskityn luovaan työhön, aikalailla eristäydyn. Tarvitsen aikaa ajatuksilleni ja "ehjälle" tekemiselle. En käy kahvilla tai lounaalla ystävien kanssa (ja usein unohdan syödä koko lounaan), enkä muutenkaan tapaa juuri ketään tai käy yhtään missään. Sellaisina aikoina teen töitä kotona ja työhuoneella ja kävelen näiden kahden paikan väliä usein pitkiä kiertolenkkejä ajatuksiani keräillen. Se, mikä on erilaista tähän poikkeustilaan verrattuna, näkyy lähinnä kaupassa käynnissä työmatkalla (nyt en käy). Työhuoneeni ovet pidän normaaliaikoina avoinna vain kerran kuussa, ja se on sen verran harvoin, että ei sen pois jäämistä oikeastaan tajua (ennenkuin katsoo tiliotettaan). Ja sen huomaan myös, että kun nyt ei ole tapahtumia, joihin myyntipöydälläni osallistun - se jatkuva lähtöpakkaaminen ja paluupurkaminen on jäänyt pois.

Kuitenkin kaikki on totaalisen eri tavalla. Minulla on kova luottamus tulevaisuuteen, mutta silti kaikki tuntuu epävarmalta, ja hyvin toisella tavoin epävarmalta kuin normaalisti. Jossain välissä havahduin siihen pelottavaan tunteeseen, että ehkä katselen työhuoneeni ikkunan takana hiljalleen eloon herääviä puita viimeisen kerran. Tahdonvoima on kumma juttu, ja olen vakaasti päättänyt, että ensi keväänä katson samasta ikkunasta ulos - mutta siltikin ajoittainen epävarmuus muljahtelee vatsanpohjassa. Vaikka päivisin luulen uskovani siihen, että kyllä tämä tilanne vielä selviää, yöllä herään siihen, että huomaan puoliunissani tekeväni suunnitelmaa siitä, mitä tavaroita pystyn työhuoneeltani siirtämään kotiin, ja mitkä esineet pitää laittaa myyntiin.

Koko kevät on ollut melkoista aaltoliikettä. Maaliskuu ja huhtikuun alku meni jonkinlaisessa lamaannuksessa, siellä aallon pohjalla. Sitä teki paljon, mutta ei oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä ja mihin pitäisi fokus suunnata. Vedosten postittaminenkin alkoi stressata, kun itsellä ei ole mitään intoa postissa asiointiin, ja toisaalta, asiakkailta alkoi tulla viestiä, että he eivät halua noutaa vedoksia postin toimipisteestä tai edes automaatista. Sitten huomasin, että minullahan on pieniä teoksia, jotka voin itse sujauttaa suoraan postilaatikkoon ja jotka jaetaan asiakkaille suoraan postilaatikkoon tai postiluukkuun. Ja aika pian huomasin olevani jälleen aallon huipulla: kun nollamyyntimaaliskuun jälkeen saa pakata vedoksen pakettiin ja lähettää sen uuteen kotiinsa... se jos mikä valaa uskoa tulevaisuuteen.

Jo itsessään tilausten pakkaus ja lähetys on tuntunut suunnattomalta helpotukselta lomakesulkeisten ja loputtomalta tuntuvan budjetoinnin ja tulevaisuuden suunnittelun keskellä. Sitten koitti se hetki, kun tajusin, että yhden kuun vuokrarahat on koossa - olen jälleen saanut kuukauden lisäaikaa työhuoneelleni. Outo ilmiö, jonka olen huomannut aikaisemminkin: kun perusasiat saa kuntoon, tulevan suunnittelukin on aivan erilaista. Viime päivät olen suorastaan kylpenyt ideoissa; sellaisissa, jotka voin toteuttaa tässä poikkeuksellisessa tilanteessakin, ja materiaaleilla, joita minulla jo on. Sen tahmean, siirappisen epätoivossa kylpemisen sijaan pää on vapautunut jälleen (eikä toivottavasti vain hetkeksi) riemukkaaseen suunnitteluun: tulevaisuuden pelkäämisen sijaan sitä ja tulevien projektien käynnistymistä suorastaan odottaa.

(Muutenkin asiat näyttävät ratkeavan ihan itsekseen: vien mielelläni postiin nyt myös niitä suurempia vedoksia - minulle neuvottiin luukku, jonne voin isommat pakettini viedä sisällä asioimatta! Minkä vuoksi ajattelin pitää postikuluttoman kevään koskien kaikkia minulta tilattavia vedoksia. Vastaanottajan tosin pitää lähetys noutaa sellainen isompi lähetys joko Postin toimipisteestä tai pakettiautomaatista (pienet työt tulevat xxs-pakettina muun postin mukana kotiin saakka). Kotiinkuljetuskin on Postilla tarjolla, mutta siitä joudun perimään 15 euron maksun. Jos olet kiinnostunut tilaamaan jotain, laita viestiä Facebook-sivuni kautta tai vaikka sähköpostilla paivi.hintsanen(a)coloria.net)

Värejä / Colours

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Tammi 21, 2020 kello 4.26 PST

Joulun jälkeen tilasin itselleni kunnon satsin joululahjoja (= väriä käsitteleviä julkaisuja) ja nyt paketteja on alkanut saapua. Olen kyllä kirjannut tammikuun työsuunnitelmaan myös apurahahakemusten kirjoittamisen, mutta eihän siitä mitään tule, kun päivät kuluvat värin parissa. Onneksi värikirjoihin uppoutuminen ei kumminkaan tunnu ihan totaaliselta lintsaamiselta - värit ovat kuitenkin oleellinen osa työtäni. Tänään pääsin hetkeksi kirjoista eroon siksi aikaa, kun kirjoitin väriteemaisen kolumnini Ikoni & kulttuuri-julkaisuun (johon olen kirjoittanut väriteemaisia juttuja parin vuoden ajan). Kirjoittaessa sain yhtä-äkkiä idean pikkuriikkisestä luonnonvärinäyttelystä, jonka aion koota oman työhuoneeni näyteikkunaan kesällä (samalla, kun pigmenteistä tulee näyteikkunanäyttely toisaalle - siitä lisää myöhemmin). Jälleen olen niin innoissani ideoiden paljoudesta, etten oikein tiedä mistä aloittaa. Joten painun takaisin lukemaan värikirjojani.

...

After Christmas I ordered some late Christmas presents for myself (that is, books about colour). Now the parcels are finally arriving. My working plan for January includes also writing grant applications and such, but that's not really happening, as I'm spending all my days with colour. However, it's not  really skipping work - as colours are my work, at least one essential part of it. Today I put the books aside for a while as I wrote my article on pigments to a Ikoni & kulttuuri publication (to which I've written colour themed articles for a couple of years). As I was writing, I suddenly got this idea about a tiny natural dye exhibition, which I will show on my studio display window next summer (at the same time as there will be another display window exhibition in another place - more about that later). Now I'm too excited about all these ideas coming into my head, that I really don't know where to begin. So, I'll get back to my colour books.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Tammi 16, 2020 kello 4.17 PST

Työhuoneella ja muuallakin / At my studio and also somewhere else

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Hyvän työhuoneen salaisuus: paksut lämpimät villasukat, kupillinen kuumaa teetä ja pieni vaaleanpunainen matto. Vierailijoita odotellessa... . The secret of a good #studio / #atelier: thick warm woollen socks, hot cup of tea and a rose-coloured rug. Waiting for some guests to arrive... . . #artistlife #taiteilijaelämää #workingday #workdiary #työhuone

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Loka 5, 2019 kello 1.10 PDT

Viimeksi oli Konstrundanin aikaan niin kova pöhinä työhuoneella heti aamupäivällä, että ajattelin aikaistaa työhuoneaukioloani parilla tunnilla. Kun ennen olen tullut tänne puolelta päivin, tänään päätinkin avata ovet jo kymmeneltä. No, onneksi en eilen illalla raatanut itseäni ihan uuvuksiin viimeisten Habitare-pakettien purkamisen kanssa, sillä kello lähentelee puolta kahtatoista, eikä täällä ole käynyt ketään!

Siitä huolimatta on ollut jotenkin aivan ihana aamu. Olen herätellyt itseäni pienillä hommilla (kylttiteksti valmiiksi ja kyltti ulos; näyteikkunalle jotain pientä esille; värikkäät matot lattialle) ja kun sitten äsken istahdin hetkeksi nojatuoliini kuuma teekuppi kädessäni ja katselin ulkona hitaasti (ja vain hitusen aikaa) satanutta lunta, tunsin itseni yhtä-äkkiä aivan järjettömän onnelliseksi siitä, että minulla on tämä tila.

Etenkin nyt, kun oma prosessori on ollut koko vuoden melko jumissa ja sisäisessä kovalevyssä ilmeisesti joku pysyvä lukuvirhe, tuntuu, että todella tarvitsin tämän hetken. Ja tämän päivän. Istua, olla ja katsella.

Jo onkin aika sille näyttelypaussille, jota olen suunnitellut jo vuosia, ja joka piti viime vuonna pitää. Työtä en siis lopeta, mutta gallerianäyttelyitä en ole ensi vuodelle hakenut - on pakko vähän aikaa voida keskittyä täysin luovaan työhön. Hiljalleen alan päästä luomisen rytmiin jälleen kiinni.

Tänä vuonna on tosin kolmekin tapahtumaa, joihin aion vielä osallistua: Korjaamon Design Marketissa kävin viime vuonna ensimmäisen kerran ja oli niin hienosti järjestetty, että pakko on mennä toisenkin kerran (9.-10.11.2019 Korjaamo, Helsinki); Tampereen Designtorille hain kokeeksi nyt ensimmäisen kerran (7.-8.12.2019 Tullikamari) ja Jyväskylän Taidemuseon Jouluinen taidebasaari (14.-15.12.2019) on ihan jokavuotinen jouluperinne - siitä itsellä alkaa jouluaika. Mutta nämä on kevyttä kenttäurheilua: sekä Helsinkiin että Tampereelle lähden kahden matkalaukun kanssa ja se mitä laukkuun mahtuu, lähtee mukaan. Jyväskylän Taidemuseo on puolestaan ihan tuossa kulman takana työhuoneeltani. Tällainen roudaaminen, jota ei tarvitse viikkokaupalla pakata ja sitten saman verran purkaa, tuntuu mielekkäältä (ja kasvonaamio illalla hotellihuoneen sängyssä take awayta mussuttaessa tuo sen levollisen lisäarvon noihin matkalaukkureissuihin).

Työhuonettakin aion pitää avoinna. Tämän päivän jälkeen seuraavan kerran 16.11. ja sitten joulun alla pidemmän aikaa (päivät tarkentuvat lähiaikoina). Ja ensi vuoden puolella jatkan ovien auki pitämistä noin kerran kuussa. Nyt, kun tavarat ovat löytäneet paikkansa ja niiden esille ottoon ja pois laittoon on tullut rutiini, eivät nämä aukiolopäivät tunnu enää lainkaan vaivalloisilta ja väsyttäviltä - päin vastoin!

Eikä sekään haittaa, jos kukaan ei käykään. Vaikka rästihommiakin olisi tehtävänä ja niitä hyvin pystyisin tekemään odotellessa, tärkeämpää on se, että minulla on villasukat, teetä ja mattoja lattian lämmittäjinä, pehmeä mukava nojatuoli ja hetki aikaa vain istua ja olla.

---

The last time my studio was open during Konstrundan event there were so many people visiting my studio already in the morning, that I thought to start my open door day earlier today. Before I've always opened my doors at noon, and now I opened already at ten pm. Well, I'm glad I didn't work too late yesterday cleaning the studio, since the time already about half past eleven and no one has visited so far!

But still it has been absolutely wonderful morning. I've woken myself with tiny tasks (like writing the outdoor sign and setting the display window) and then when I just sat onto my chair with a hot tea cup on my hands, I suddenly felt myself unbelievably happy about the fact that I have this space.

Especially now, when my own inner processor hasn't work well all year and there's some problems with my inner hard drive, I feel, that I really needed this moment. And this day. To sit, to watch, to just exist.

FInally it's the time for my break on exhibitions, which I have been planning on for years and which I'm finally keeping. I won't stop working, but I haven't applied any gallery exhibitions for the next years - I just need some time to concentrate fully on my creative work. Slowly I'm getting back to the rhythm of creating.

There are still three events in my calendar this year: Korjaamo Design Market in Helsinki, to which I took part for the first time last year and I just had to apply there once again (November 9-10); Tampere Design Market to which I applied now for the first time ever (December 7-8, at Tullikamari) and Jyväskylä Art Museum Christmas Art Bazaar (December 14-15) which is already a tradition for me - that's where my Christmastime starts. But this is just lightweight working: the trip to both Helsinki and Tampere happens with two suitcases with me, nothing else. The Jyväskylä Art Museum is situated right across the corner from my studio. This kind of travelling where there's no need to pack for a couple of weeks and then unpack for another two weeks, is no work at all (plus there's something extra with laying a clay mask on your hotel room at the evening, eating takeaway and watching telly),

I also intend to continue my studio open doors days. After today the next opening date is November 16, and then there are more dates just under Christmas (dates to be announced soon). And in 2020 I'll keep my doors open about once a month. Now when there are places for things, there is a routine of how to set everything up and then in dismantling everything, which makes these open doors dates quite easy.

And it won't matter either, if no one comes. There are some work waiting to be done, and I just might be able to do them as I am waiting, but somehow it feels much more important that I have my woollen socks, tea and rugs warming my floor, a nice comfy chair and a moment just for sitting and breathing.


.

Slow Art Day

Galleria Napa osallistuu kansainväliseen Slow Art Day -päivään lauantaina 9. huhtikuuta. Klo 13 pysähdymme ihmettelemään...

Julkaissut Lapin taiteilijaseura ry 6. huhtikuuta 2016

Kaiken hämmennyksen ja surumielisyyden keskellä ehdin jo unohtaa, että minulla on parhaillaan näyttely Rovaniemellä. Ilahduin, kun huomasin, että myös Galleria Napa osallistuu Slow Art Day -päivään 9.4. - tapahtumasivu Facebookissa löytyy osoitteesta https://www.facebook.com/events/1716999818548435/

---

In midst all this confusion and sadness I already somehow forgot, that I currently have an exhibition in Rovaniemi. I was very glad to find out, that also Gallery Napa takes part to Slow Art Day in April 9 - please, check out the event page in Facebook: https://www.facebook.com/events/1716999818548435/





 

Jääefektejä // Frost Effects

Eilen vielä puuhailin ruostekukkien kanssa, tänään vuorostaan jääkukkien. Puutarhurointini on näköjään vähän toismaailmaista.

Viime viikon kovilla pakkasilla innostuin kuvaamaan keittiön avonaiseen ikkunaan syntyneitä jääkukkia ja jäin vähän harmittelemaan, kun kukka- ja kuvasato oli kovin pieni. Vähän mietiskeltyäni hoksasin, että höyryhän niitä kukkasia pakkasessa synnyttää, joten laskin hanasta ämpäriin niin kuumaa vettä kuin sieltä tuli ja vein sen parvekkeelle. Ja voilá, muutamien minuuttien kuluttua ensimmäiset jääkukat olivat syntyneet. Kuvailin jäätä parvekelasista varmaan lähemmäs puoli tuntia, mutta tuolloin hoksasin vasta valon jo loppuessa ujuttaa lasin taakse paperia uudenlaisten efektien saamiseksi. Jääkukat vaativat aurinkoa elääkseen, hämärässä kuvaus ei enää onnistunut ja seuraavana päivänä lämmennyt ilma oli kadottanut kukkatarhani.

Tänään aamulla herätessä pakkasta oli mittarissa melkein 20°C ja koska aurinkokin häämötteli kaukana jossain, päätin toistaa jääkukkakuvaussessioni. Aamupäivällä en oikein osannut tehdä muuta kuin odottelin vain sitä, että aurinko liukuisi oikeaan paikkaan ja muuttaisi lasiin piirtyneet jääkiteet kristalleiksi. Samoin kuin viimeksi, kuvailin jonkinlaisessa riemukkaassa kauniin päivän ja lumoavien muotojen synnyttämässä transsissa miltei puoli tuntia, kunnes kamera alkoi jähmettyä kylmyydestä ja muistikortti loppui. Sormissa kylmä ei edes tuntunut, vaikka olin ilman hansikkaita, mutta tuntuu että jalanpohjat eivät ole vieläkään oikein toipuneet sessiosta, useamman tunnin jälkeen. Seuraavan kerran pistän kengät jalkaan. (Oli minulla villasukat ja parvekkeella ohut räsymatto betonilattian päällä).

Mitäkö kuvilla teen? Ihastelen. Ja jos vaikka niistä saisin puuttuvan osaan jo ikuisuuksia työn alla olleeseen "Aaria"-kuvasarjaani. Ja elementtejä muihin, uusiin teoksiin.

---

Yesterday I spent my day with copper flowers, today it was ice flowers. My gardening seems to be out of this world.

Last week, during those frosty sub-zero temperatures, I got excited by some ice flowers which were formed to our kitchen window. But there were just a few and I didn't get to take enough photos, so I was a bit disappointed about that. After a little while I realized that it is the steam that makes the flowers during frost, so I filled a bucket with very hot water and took it to our balcony. And voilá, after a few minutes the first ice flowers showed themselves on out balcony window. I took photos about almost half an hour, but it was only when the light already started to fade, that I figured that if I'd install paper behind the window, I'd get new kind of effects. But those ice flowers need the sun for glowing, in the dusk I just didn't get good photos anymore, and the very next day the weather was already warmed so much that my flower garden had vanished.

Today when I woke up, it was almost 20°C and because the sun was there somewhere, I decided to repeat my ice flower photographing session. During the morning and midday I really couldn't focus in anything but to wait, when the sun would hit the right place and turn the ice flowers into shiny crystals. The same happened as last time: I took photographs nearly half an hour, almost like in some kind of trance born by the combination of the beautiful day and mesmerizing forms of ice - I took photos until the camera started to freeze and the memory card filled. I didn't feel any cold in my fingers, even though I didn't have any gloves, but after several hours from the session, I still feel that my feet hasn't really gotten warm enough after that. Next time I'll wear my shoes. (I did have woolen stockings and there is a thin carpet upon concrete floor).

What will I do with these pictures? Admire them. And maybe I'll get the missing peace to my "Aria" series, which has been in process for ages now. And maybe elements to some other, new artworks.

Eugene McGuinness - Sugarplum

Toissapäiväisen  hardcore-työpäivän (lähinnä Habitareen valmistautumista pakkailuhenkisesti) ja alati voimistuneen migreenin yhdistelmä johti sanoinkuvaamattoman kammottavaan olotilaan, jonka mustimmassa hetkessä valuin jo melko vahvaan toivottomuuteen. Kun olo alkoi vihdoin eilen illalla parantua, olin vielä jokseenkin angstinen ja mietin, etten mitenkään selviä kaikesta työstä, mikä pitää tänä viikonloppuna tehdä. Mutta tänä aamuna, kun sain jälleen seisoa parvekkeella villasukat jalassa ja kahvikuppi kädessä, syksyn sumuista maisemaa haistellen, adrenaliini suorastaan kuohusi suonissa. Pitkään aikaan ei ole tuntunut näin voimakasta intoa päästä tekemään yhtään mitään, ja nyt pienten piirrosten tekeminen Habitaren VIP-lahjoiksi tuntuu suorastaan palkinnolta rutiiniuurastuksen jälkeen.

Niveleni eivät kovasti tykkää tämän päivän kosteasta usvasta, mutta pää tuntuu siitä pitävän. Usein migreenin jälkeen muutenkin tulee sellainen pieni paleleva hetki - ja usein juuri silloin tietää, että kohtaus alkaa olla ohi, eikä enää tule heti takaisin. Tuota hyvää hytinää olen lisännyt istumalla ulkona vain t-paita päällä, mutta jostain syystä piirtelyhetket ovat nyt tuntuneet suorastaan autuailta. Parvekelasi on saanut toimia kuvien kuivatustelineenä.

Aina välillä olen joutaessani kerinyt yhden kesän aikana värjäämistäni langoista, jotka ovat roikkuneet parvekkeella käsittelyä odottamassa jo viikkoja. Paperia, värejä, ei koneita. Luksusta webbityöläiselle.

Ensi viikko sitten näyttää, oliko tämä alipukeutuneena ulkoilmassa hyppiminen mikään järkevä ratkaisu. Uskon kuitenkin vakaasti villasukkieni lämpimään suojaan - kunhan jalat pysyvät lämpiminä.

Radiohead - Fake Plastic Trees

Muutama päivä sitten oli ensimmäinen oikeasti pilvinen päivä ja lämpötila tippui (päiväksi) noin pariin kymmeneen asteeseen. Kovan tuulen kanssa ilma on tuntunut vihdoin helpottavalta ja taivaalta siivilöityvä valo muuttuu päivä päivältä kauniimmaksi. Illalla, kun ylätaivaalla juhlivat vielä kevyet lammaspilvet, alempaa ohitse ajelehti melkein mustien pilvien massa, joita laskeva ilta-aurinko valaisi altapäin - kuin yö olisi ajellut hitaasti päivän ohitse. Unenomaista vaikutelmaa lisäsivät pikkuiset pimeät pilvihattarat, jotka matkustivat mustan jättiläisen ohitse omaa vauhtiaan paljon lähempänä meitä. Oma pokkarikamerani ei pystynyt tallentamaan surrealistisen spektaakkelin verenpunaisia värejä; toivottavasti ne tallentuivat Timpan parempaan kameraan. Siltikin kaikki tapahtumasta ottamani kuvat näyttävät siltä, että joskus tulevaisuudessa en varmaan usko itsekään, ettei niitä ole käsitelty mitenkään. Jos olisin elänyt keskiajalla ja nähnyt moisen näyn, olisin todennäköisesti maannut useita viikkoja valveilla odottaen pelolla ruton puhkeamista.

Muutamina viimeisinä päivinä varjot ovat kasvaneet (vai tuntuuko se vain siltä?), kamera on saanut tallennella uusia näkyjä ja kuvia on päässäni valmiina jo monen näyttelyn verran. Pitää huolehtia siitä, että järjestää jostain niiden tekemiselle aikaa, etteivät ne jää vain epämääräisiksi läikiksi kummittelemaan pään perukoille. Joitakin luonnosmaisia kuvia olen raapustellut muistikirjaani, mutta pääasiassa aika on mennyt kirjoittamiseen - ja päämäärättömään harhailuun ja oleiluun.

Viime päivinä elämä on tuntunut unenomaiselta. Lähinnä ihmeellisen ihanan valon takia, ja koska voi istua ikkunat auki keittiön pöydän äärellä työskentelemässä samalla, kun pihalla keskustelijoiden huitovat varjot piirtyvät seinään jättimäisinä. Tai siksi, että mahdottomuuden tuntu on kadonnut, asiat vain ajautuvat oikeisiin uomiinsa ihan omalla voimallaan.

Atrocity- Smalltown Boy

[Ilta / The evening. Pigmenttimustetuloste, 27x42cm (+marginaali), ed. 15.]

Jee - perjantaista 13. päivä läpi hengissä, vaikka loppuviikko ei välttämättä ole antanut ihan parastaan. Keskiviikkoinen kesäbasaari sateessa ja tuulessa ei nyt ollut mikään maailman ylevin tapahtuma ja vaikka itselläni oli kohtuullisesti yllä, enemmänkin olisi voinut olla. Niinkuin talviturkki. Illalla kurkkuun muutti pieni kaktus, joka on tehnyt kotoisan pesän sinne ja aika ajoin muistuttelee olemassa olostaan. Terveempikin voisi olla, mutta minkäs sille voi, että on sokerista tehty ja sulaa sateessa.

Ei pelkkää huonoa silti: muutamia mukavia asiakkaita ja kaksi oikeasti sydäntälämmittävää palautetta, joiden takia pelkästäänkin kadulla olisi voinut palella.

Siinä istuessa tuli myös suunniteltua tulevia tekemisiä ja kun päivä alkoi tänään sähköpostin toimimattomuudella, sen kummempia ajattelematta aloin koota välipuuhana pientä shoppia Zazzleen, jossa olen ajatellut myydä Monsterium-printtejäni ja muuta kamaa, lähinnä merten takaisille asukeille suunnattuna. USAsta ja Kanadasta on tullut melko paljon kyselyitä etenkin kuvitustöistäni, mutta edullistenkin kuvituspläjäysten ostaminen tuntuu aina tyssäävän postimaksuihin ja epämääräisyyksiin tullin kanssa. Ensimmäinen postin syy ja jälkimmäinen silkkaa aikaansaamattomuuttani, kun en ole saanut otettua selvää kaikista kansainvälisen kaupan kommervenkeistä. Aion pistää pystyyn myös toisen eurooppalaisen t-paitakaupan ja vielä kolmannen, artsumpaan laatuprinttaukseen keskittyneemmän kaupan kunhan tässä ehdin. Omatekoiset signeeratut kuvat kuitenkin pysyvät itse tehtyinä, enkä niiden tekemistä aiokaan missään vaiheessa ulkoistaa, lähinnä nuo jo pinsseinä leviävät kuvitustuotteet ja muut sellaiset - joilla toivon rahoittavani ei-kaupallisia projektejani, kuten outoja installaatioita ja Coloriaa. Zazzlessa pian myyntiin tulevien Happy Bunny - Stunned Fish -tuotteiden esimakua posterikuvista Kuvituksia.com-sivultani.

Töitäkin yritin tehdä, mutta  hitaastihan kaikki edistyy - jonkin sisällä tiedostaa, että pitäisi nyt toipua rauhassa ja tehdä sitten kaikki tehokkaasti, kuin että nuokkuu puolikuntoisena ruudun äärellä ihmettelemässä (ja pelaamassa Outernautsia). Makuuasento vain aina tuottaa niin hirveästi ideoita, että lepäily ei välttämättä ole aina paras valinta, jos haluaa aivonsa rauhoittaa.

Elvis Costello & The Attractions — I Just Don'T Know What To Do With Myself

[Poissa 87. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Niin jumalainen valo valuu olohuoneen ikkunasta sisään, etten tiedä, miten päin olisi. Lumisateessa koko maailma on värittäytynyt pehmeän kellertäväksi ja taivaalla vilahtelee sininen - käsittämätöntä. Pikkupokkarikamerani ei suostu tallentamaan tätä valoihmettä edes sinnepäin, joten en viitsi turhaan yrittää. Keskityn olotilasta nauttimiseen. Suloinen sunnuntai.

Vaikka tekemistä kyllä olisi niin työ- kuin artsuilurintamalla, puhumattakaan sitten Live Herringistä; ensi vuoden tapahtuman järjestäminen on todella ottanut tulta alleen. Pää pyörii.

Ja kun varsinaiset työt ja muut projektit on saatu kuriin ja ojennukseen, pitäisi varmaan keskittyä vähän omiin artsuiluihinkin. Hankasalmen näyttelystä ei mennyt kaupaksi yhtään työtä, mutta pari kyselyä niistä on tullut. Yritän lisäillä nuo uniikkikuvat tietoineen verkkosivulleni lähiaikoina, samoin kuin Vieraat-sarjan. Jälkimmäisestä sarjasta oli kuvia esillä Helsingin näyttelyssäni pieninä uniikkiversioina kehyksineen, mutta isot ovat edelleen signeeraamatta ja pari pientäkin vielä puolivalmiina. Pitäisi yrittää saada projekti loppuun kunnialla.

Työmoodiin pääseminen on vain hieman hankalaa: viikonloppua sekoittivat läheiselle osuneet uskomattomat uutiset ja vastapainoksi maailma syyti taas harmittavia uutisiakin, ja - ennenkaikkea - eilisen Buffy Vampyyrintappaja -maratonin (ja siihen liittyvän mässyn) jälkeen ehkä turvallisinta olisi tässä vaiheessa pistää kone kiinni, lähteä ulos kävelylle ja imeä ilmasta irti kaikki valo, mikä nyt irtoaa - se alkaa olla sen verran harvinainen kokemus vuodenaikaan nähden.

Hercules And Love Affair - Blind

Näytä suurempi kartta


----

Alkusoittoa :)

Emilie Autumn - Dead Is The New Alive

Viime aikojen über-stressitilanteissa, koodin katveessa kirotessa on mielessä välkkynyt alan vaihto - tai ainakin painopisteen vaihto. Väri on työllistänyt jonkin verran, mutta on useammankin kerran pohtinut, josko heittäytyisi elannon etsinnän tiimoilta kokonaan värin armoille (nettijuttuja kuitenkaan ihan täysin unohtamatta). Jonkinlaisen pienen enteenpoikasen sain, kun ladoin ostamaani leimasimeen pienillä irtokumikirjaimilla yritysnimeäni coloria.net d:sgn. Kun laitoin mustetyynyn kiinni ja pamautin leiman, koko d:sgn tippui pois ja jäljelle jäi vain coloria.net. Jos tämä ei ole enne, niin ei sitten mikään.

Grand Volume - Fire Come Soon

(In case you nice people in Insomniac just happen to visit this blog, please please PLEASE hire me!)