Ei asuntomessuja tänä vuonna - No housing fair this year for me!

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Jälleen vähän uutta järjestystä työhuoneella... Ovet avoinna heinäkuussa pe-su 12-18, tervetuloa! . Yet another layout at my studio... The doors are open from noon until 6pm every weekend Fri-Sun in July, welcome! . #työhuoneputiikki #työhuonegalleria #työhuonekesä #työhuoneellatapahtuu #taidegraafikko #taidegrafiikka #keskustie21 #jyväskylä #ihanjklkeskustassa #jklevents #lahjaksi #ihanaaitselle #kuvataide #taidekohde #taiteilijantyöhuone #jyväskylänsydämessä @jyvaskylansydamessa

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Heinä 14, 2019 kello 2.37 PDT

Minulle on tullut viime päivinä useampiakin ihmettelyjä siitä, että emmekö me tänä vuonna ole asuntomessuilla (viitaten viime vuotiseen Taiteilijatalliin Porin asuntomessuilla)... No, emme ole, kun meille ei ollut sijaa Kouvolassa. Harmittaahan se kieltämättä, mutta onneksi on kaikenlaista muuta kesähommaa (ja Facebook-sivullani onkin vinkkejä, mistä vedoksiani voi löytää, muualta kuin Kouvolasta!) Porin asuntomessukokemus oli kyllä todella hieno, mutta myös kovin työläs, joten tekee ihan hyvää viettää yksi (ja toivottavasti vain yksi!) välivuosi asuntomessujen suhteen.

Pidän nyt heinäkuussa työhuoneeni ovia auki pitkät viikonloput pe-su klo 12-18, mikä on ollut todella antoisaa, kaikin puolin. Työhuonevieraita odotellessani olen saanut tehtyä kaikkia pieniä paperiasioita alta pois, jotka muuten aina jäävät viimeisiksi to do -listalle roikkumaan. Ajattelin ensin varata luovalle työlle viikon loput neljä päivää, mutta siitä on tullut vähän haastavaa, kun on elämä täynnä muuta sälää - esimerkiksi putkiremonttiin valmistautuminen kotona, joka näköjään nielee yllättävän paljon aikaa ja energiaa. Joten kerään nyt heinäkuussa ideoita ja palaan teosten toteuttamisen pariin elokuussa - kun saan taas työhuoneeni pöydän myytäviltä vedoksilta tyhjäksi työtä varten.

Huomaan vain syöväni omasta kuormastani... :D Kun ei pääse varsinaiseen toteutusvaiheeseen kiinni, tykkään kirjoitella muistiinpanoja ja piirrellä luonnoksia vihkoihin, ja nimenomaan näihin itse tekemiini pikkuvihkosiin, joita olen myyntitiskiltäni napannut itselleni jo useampia. Enemmän nämä vihkot ovat joka tapauksessa terapiaprojektini (saan kalliita papereitani hyötykäytettyä johonkin) kuin mikään "oikea tuotesarja", ja varmaan nuo parin euron hinnatkin kertovat, ettei tästä nyt mitään hirmuista taloudellista tappiotakaan tule. Ehkä joku näistä heinäkuun luonnoksista poikii tulevaisuudessa jotain isompaakin.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Heinä 13, 2019 kello 2.40 PDT

During the last few days there have been a couple of people wondering if we are at the housing fair this year (last year I was with several other artists at the Pori housing fair)... Well, we are not, since there was no room for us in Kouvola. Yes, it has bugged me a lot, but luckily there are a lots of other things going on (and on my FB page there are tips where you can find my prints - elsewhere than Kouvola). The housing fair last year in Pori was a truly wonderful experience, but also very very hard work, so maybe it's good to have one (and hopefully just one) year holiday from housing fairs.

In July I have my studio doors open every long weekend from Friday to Sunday from noon to 6pm, which has been really fun in so many ways. While waiting for guests I've been working with all those little nasty paper work things, that usually are the last ones on my to do lists. First I thought to make my creative work on those four remaining days of the week, but it has been a bit challenging, when my life is filled with little things to do - like that pipe renovation starting at our home - preparing it is taking a lot more of time and energy than I originally thought. So, in July I just collect my ideas and I'll return to actually creating artworks in August - after I've cleaned my studio desk of all the prints on sale right now.

I've just noticed I'm sort of 'stealing' from myself... :D I like to write up my ideas and also draw sketches on notebooks, and to these selfmade notebooks especially. I'm grabbing one to myself from the desk nearly every day... However, I'm defending myself that these are a sort of therapy project anyway (I've found some use for those very expensive print and drawing papers) and not a "real product", and maybe those low prices of a couple of euros tell, that I'm not heading towards financial crisis if they are not sold but used by myself. Maybe some of these July sketches will some day turn out to be something bigger.

Hidasta ja aikaansaamatonta - Slow, not achieving much

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

I took Tears of Sorrow and a few other prints to #galleriabecker #jkltaidelainaamo @jyvaskylantaiteilijaseura - and tjat's almost everything I've done today. Lazy Thursday. . #artistlife #taiteilijaelämää #workingday #workdiary

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Loka 4, 2018 kello 8.29 PDT

Aamu lähtee vähän hitaasti käyntiin. Illalla ei vain nukuttanut, ja lopulta menin kahdelta vuoteeseen ja kuuntelin kuulokkeilla Areenasta pari tuntia radio-ohjelmia, ennenkuin tabletin akku loppui ja jäin kellumaan hereillä hiljaisuuteen. Ehdin jo mietiskellä kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta ilmeisesti jossain välissä lopulta nukahdin, koska jonkinlaisesta unesta kymmenen maissa heräsin. Myöhään, kyllä, mutta silti tuskin nukuin kovin paljon yli neljä tuntia. Siltä ainakin tuntuu.

En halua aloittaa tätäkin päivää tietokoneruudun äärestä vain huomatakseni istuneeni siinä koko päivän, joten siirryn toisen ruudun ääreen: katan itselleni monimuotoisen brunssin olohuoneeseen. Nautin brunssini katsellen Areenasta Kulttuurien juurilla -sarjan Värien lumo -jakson. Samalla luonnostelen muutamia yöllä mieleeni tulleita aiheita, ja heti tulee levollisempi olo. Miten se onkin, että pää lukee oikeaksi työksi vain tämän luovan osuuden, ja kaikki muu - mitä suurin osa työstä joinakin päivinä kuitenkin on - tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta.

Tiedän hyvin pian, etten tänäänkään tilitoimistoon ehdi, mutta lohdutan itseäni, että papereilla ei ole vielä kiire. Lykkään niiden viemisen vielä kerran huomiseen, mikä on logistisestikin viisaampaa, kun olen muissa asioissa ohi kulkemassa joka tapauksessa. Tänään valikoin ja pakkaan vedoksia lähetettäväksi eteenpäin: työpöydän puutteessa perustan lajittelukeskuksen vuoteen päiväpeiton päälle ja nostelen vedokset omiin kasoihinsa jatkokäsittelyä varten.

Pakkaaminen vie aina yllättävän paljon aikaa. Osan vedoksista voi lähettää sellaisenaan (kuten Grafoteekkiin), mutta suurin osa vaatii oikein perusteellisen pakkauksen tukipahviin ja sellofaanipussiin. Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamoonkin voisi periaatteessa viedä vedokset ilman suojamuovia, mutta joskus asiakkaat ovat penkoneet vedoslaatikkoani tavalla, joka on vahingoittanut vedoksia; kun muutama vuosi sitten keräsin laatikosta pois toista kymmentä naarmuuntunutta vedosta (joista kaikki eivät olleet enää korjattavissa), päätin pussittaa vedokset varmuuden vuoksi.

Pakkaan muutkin vedokset valmiiksi, mutta Jyväskylän taidelainaamon vedoksista kirjoitan samalla lähetyslistan, koska aion kiikuttaa ne perille vielä saman päivän aikana. Mukana on yksi vedos, josta on tullut jo varaus, ja se pitää saada asiakkaalle mahdollisimman pian. Ja melkein yhtä painavana syynä tälle toimitukselle oma kasvava tarpeeni päästä ulos. Vilkaisen säätiedotusta ja tiedän, ettei huominen ole enää samanlainen: aurinkoinen ja värikäs, kuiva syyspäivä, ja se on aivan täydellinen tekosyy lopettaa tämä työpäivä tähän.




Morning starts slowly. I just wasn't sleepy at all last night, and finally I ended up going to sleep at about two and then listened radio until my battery ran out. I still was awake for a long time, thinking all things, but apparently I had fallen asleep at some point because I woke up at ten from some kind of dream. Late, yes, but still I hardly slept over four hours. And that's exactly how it feels.

I don't want to start this day too sitting next to my computer screen just to notice later that I have sat there through the whole day, so I just move to another screen: I make myself quite a brunch and sit down in living room and watch some colour documentary. At the same time I'm sketching some ideas that came to my mind at night, and it makes me feel eased rightaway. How can it be, that I somehow feel that only the creative job is work, and everything else - which is then a big part of my job anyway - is just time wasted.

I know quite soon, that this won't be my day to visit my accountant either, but I also know, that I'm not in a hurry. I will take them tomorrow, which is also logistically wiser. Today I'll pick and pack some prints to be sent to galleries. Since I don't have a proper desk, I'm spreading the stuff on my bed.

Packing takes always surprisingly long time. Some of the prints can be sent as they are (like to Grafoteekki), but some of them - most of them - must be packed in cellophane bag with supporting (acid free) cardboard. I could take prints to the Jyväskylä Artists' Association Artotheque without cellophane bags, but sometimes the clients have handled my prints in a way that has damaged the prints; when I noticed over dozen damaged prints (some of them not repairable) a few years ago, I decided to pack them all.

I decide to take the prints to the artotheque rightaway, because one of the prints is already booked, and I need to get it there as soon as possible. And also: I need to get out. I just look at the weather forecast and know that tomorrow won't be like this: sunny and colourful, dry autumn day, so that's a good excuse to just go out and enjoy.


.

Reidar ja minä / Reidar and I

Aina silloin tällöin kysytään, tykkäsinkö jo pienenä piirtää tai tiesinkö jo lapsena, että minusta tulee taiteilija. Yleensä olen vastannut, että piirsin varmaan siinä missä muutkin, mutta ei minusta pitänyt tulla taiteilijaa, vaan kirjailija. Katselinpa tässä kerran vanhempieni luona vanhaa valokuva-albumia, ja sieltähän tuo totuus tietenkin löytyi: 25.4.1974 tekemäni muotokuva Reidar Särestöniemestä. Äitini on kuvan yhteyteen kirjoittanut selityksen: 3v 10kk ikäinen Päivi piirsi tämän televisio-ohjelman "Reidarin värilliset aistumukset" innoittamana. Todellista varhaistuotantoa siis! (Huomatkaa vasemman käden hieno elegantti asento, joka tuskin on ollut kylläkään tarkoitus. Ja hienot muumimaiset varpaat, kaikki viisi.) Seuraavilla sivuilla on valokuvien lomassa muita pieniä nelivuotiaan minun piirroksia ja sitaateissa kommenttini: Minäpä olen oikea taiteilija.

Näköjään olen keittiöjakkaran kokoisena tiennyt tulevaisuuteni, vaikka sen välillä olin jo unohtanutkin. Itse en edes muista taiteilijan urasta ikinä haaveilleeni - lienevätkö kirjaimet ja sanojen taika vähän myöhemmin syrjäyttäneet kuvan? Muistan halunneeni vain kirjailijaksi niin kauan,  kuin mihin asti muisti riittää; aloitin ensimmäisen romaanini kirjoittamisen ensimmäistä kouluvuottani edeltävänä kesänä (en kylläkään tainnut päästä hienoa kansikuvitusta ja ensimmäistä sivua pidemmälle; käsinkirjoitettuna tuo romaani jäi varmaankin noin kolmen konekirjoitusrivin mittaiseksi.)

Tämä ylläoleva dokumentaatio ilmeisesti vastaa myös hyvin kysymykseen, minkä eräs toimittaja esitti minulle muutama vuosi sitten näyttelyni yhteydessä, ja johon tuolloin en osannut vastata: "Muistatko mitään lapsena kokemiasi suuria taide-elämyksiä?"

Mikä ihmeellisintä, minulla todella ON muistikuvia tuosta Reidar Särestöniemi -dokumentista! Muistan selkeästi sen värit ja sen tunteen, kun väriä levitettiin ruudun päälle.

Huomasin, että tuo värikylläinen Eeli Aallon dokumenttielokuva löytyy YLE Areenasta: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/08/18/reidarin-varilliset-aistimukset - ja se näytti aivan niin värikkäältä, kun muistinkin.

Tietenkin oli melko hämmentävä hetki, kun jossain vaiheessa kesken dokumentin katselun tajusin, että en ole voinut nähdä tätä väreissä. Ensimmäinen väritelkkari kotiimme hankittiin, kun olin jo koulussa. Todennäköisesti moni dokumenttiin liittyvä muistikuvani on tullut myöhemmin, kun olen nähnyt valokuvakansiossa tämän äitini sinne ujuttaman piirrokseni - mutta kummallisen tutulta dokumentti tuntui silti, kun sen nyt uudelleen Areenasta katsoin.

Neljänkymmenen kolmen vuoden jälkeen.


---

Every now and then someone asks, if I liked to draw when I was little, or if I knew already as a child that I will be artist one day. I've usually replied, that I think I drew as much as every child, but I never ment to be a visual artist, but a writer. One time I was at my childhood home looking at an old photo album, and found out the truth: a portrait I had drawn in April 25.1974 of Finnish artist Reidar Särestöniemi. My mom had written a note below my artwork: 3 years, 10 months old Päivi drew this inspired about 'Reidar's colourful sensations' film on television. Truly early work that is! (Notice the elegant position of the left hand, which, probably, has been an accident. And the very Moomin-world like toes, all five of them.) The next pages of the photo album shows more small drawings by four-year-old me, with my comment: I am a real artist.

It seems that I have known my destiny when  I was the size of a kitchen stool. I had just forgot about it in between now and then. I really can't remember ever dreaming about being an artist - maybe the letters and the magic of words pushed the images away a bit later? I just remember wanting to be a writer as long as I can remember; I started my first novel the summer before my first school year begun (though I didn't manage to get any further than the very detailed cover illustration and first written page; which means, with my handwriting, that the novel was about three machine written lines long.)

This documentary piece of work also answers very well to a question, which one journalist asked me a couple of years ago, and which I couldn't then ansver: "Do you remember any big art experiences when you were a child?"

It's amazing, that I really DO remember this Reidar Särestöniemi documentary! I remember clearly the colours of it, and the feeling I had, when the paint was spread over the television screen.

I noticed that the  colourful documentary film by Eeli Aalto can be seen at YLE Areena YLE Areenasta: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/08/18/reidarin-varilliset-aistimukset (no English subtext though) - and it looked just as colourful as I remembered.

So, it was quite distracting moment, when I, in midst of watching the documentary, realised, that I haven't actually seen this in colour originally. The very first colour television was bought to our family when I was already in school. Probably many memories that I have, have been born later, when I have seen this picture in the family photo album - but strangely familiar the documentary still was, when I now watched it again. 

After forty three years.

Torstai // Thursday

More postcards. Taking some tomorrow to Gallery Becker in Jyväskylä. #everydaylife #artistlife #postcards #ordinaryday #workdiary

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 30. 07ta 2015 klo 9.03 PDT

Tämä päivä tiivistyy hyvin lyhyeen: aamulla tsekkasin eilen tulleen korttilähetyksen läpi ja sen jälkeen olen piirtänyt koko päivän. Käsi kramppaa, mutta pakko vielä vähän - olen aikataulusta myöhässä. Huomiseksi on kasautunut hommaa niin järjetön määrä, että pakko vielä illan päätteeksi listata yhteen mitä kaikkea pitää hoitaa ja missä kaikkialla.

---

This day is described very shortly: this morning I checked out the postcard delivery I received yesterday, and after that I've been drawing the whole day. My hand is getting stiff, but I'll just have to continue just a little bit more since I'm a bit behing with schedule. Tomorrow I'll have such a mindless amount of work, that I still have to white a detailed to-do-list to get it all done.

Eugene McGuinness - Sugarplum

Toissapäiväisen  hardcore-työpäivän (lähinnä Habitareen valmistautumista pakkailuhenkisesti) ja alati voimistuneen migreenin yhdistelmä johti sanoinkuvaamattoman kammottavaan olotilaan, jonka mustimmassa hetkessä valuin jo melko vahvaan toivottomuuteen. Kun olo alkoi vihdoin eilen illalla parantua, olin vielä jokseenkin angstinen ja mietin, etten mitenkään selviä kaikesta työstä, mikä pitää tänä viikonloppuna tehdä. Mutta tänä aamuna, kun sain jälleen seisoa parvekkeella villasukat jalassa ja kahvikuppi kädessä, syksyn sumuista maisemaa haistellen, adrenaliini suorastaan kuohusi suonissa. Pitkään aikaan ei ole tuntunut näin voimakasta intoa päästä tekemään yhtään mitään, ja nyt pienten piirrosten tekeminen Habitaren VIP-lahjoiksi tuntuu suorastaan palkinnolta rutiiniuurastuksen jälkeen.

Niveleni eivät kovasti tykkää tämän päivän kosteasta usvasta, mutta pää tuntuu siitä pitävän. Usein migreenin jälkeen muutenkin tulee sellainen pieni paleleva hetki - ja usein juuri silloin tietää, että kohtaus alkaa olla ohi, eikä enää tule heti takaisin. Tuota hyvää hytinää olen lisännyt istumalla ulkona vain t-paita päällä, mutta jostain syystä piirtelyhetket ovat nyt tuntuneet suorastaan autuailta. Parvekelasi on saanut toimia kuvien kuivatustelineenä.

Aina välillä olen joutaessani kerinyt yhden kesän aikana värjäämistäni langoista, jotka ovat roikkuneet parvekkeella käsittelyä odottamassa jo viikkoja. Paperia, värejä, ei koneita. Luksusta webbityöläiselle.

Ensi viikko sitten näyttää, oliko tämä alipukeutuneena ulkoilmassa hyppiminen mikään järkevä ratkaisu. Uskon kuitenkin vakaasti villasukkieni lämpimään suojaan - kunhan jalat pysyvät lämpiminä.

Vincent Vincent & The Villains - Beast

Joulun aika vilahti ohi hurauksessa. Mutta hienoja lahjoja sain! Tuskin maltan odottaa, että saan tämän yhden nimeltä mainitsemattoman megalomaanisen virkkausprojektin alta pois ja pääsen tussaamaan jossakin välissä.

Raconteurs - Many Shades of Black

Odottelen, että If you just...-projektin animaatio renderoi itsensä loppuun (tai mitä tekeekään), ennenkuin pääsen painamaan pään tyynyyn. Olen alkanut valua päivärytmin suuntaan, kun jo parina yönä on alkanut väsyttää jo yhdeltä. Mikä lienee ihan hyvä nyt, kun lähitulevaisuudessa on luvassa matkailua ja muu maailma kuitenkin elää päivällä.

---

Uusi innostus tussailuun. Television edessä on tullut piirreltyä ajatuksen juoksua monen kilometrin (oletan) mittaisilla viivoilla. Tussit eivät tehokäytössä kestä kuin pari iltaa. Copiceihin on lempiväreihini onneksi vielä varastossa täyttöpulloja, joten hätä ei ole hirveä. Harjoittelen samalla vähän kuvitustyöprojektia varten. En ole aikoihin tehnyt mitään kuvitusluontoisia juttuja muille, joten jännittää vähän, että mihin tässä päätyy.

Illustraattorinkin voisi taas joskus avata. Olen niin lumoutunut paperin tunnusta, että tietokone jää väliinputoajaksi tässä pelissä. Käsi ei vaan tuppaa tottelemaan yhtä hyvin kuin kone.

---

Piip, sanoi kone juuri. Tulkkaus: animointi on valmis. Saimme muuten viime viikolla AVEKilta pienen apurahan projektin toteuttamiseen, joten tällähän saattaa vielä olla toivoa.

Amy Winehouse - You Know I'm No Good

Voi mitä riemua! Perjantaina Timppaa kaupungilla odotellessani lorveksin Kaira House -kauppaan, jossa nökötti - kuin meitä odottamassa - pääkalloinen rikkalapio harjoineen. Olisi ollut myös isompia lattiaharjoja, mutta pakkohan tuo oli ostaa, kun oli viimeinen kappalekin. Hyvän ostoksen tuntu levisi jäseniin, kun Waynes Coffeessa hetkistä myöhemmin joku tiedusteli, mistä ko. esine oli hankittu. Meillä siivotaan tänä vuonna riemulla!

Joulun lopetus sujui semilomaillen. Ensin hyvää ruokaa ja leppoisaa oloa ja sitten kotona illustraattorilla leikkimistä. Ja copiceilla. Tussi vinkuu ja niitä pitää hankkia lisää. En vaan tajunnut, että ne Tampereelta ostetut lehtiöt ovat melkoisesti suurempia kuin A4. Sinänsä ei ongelma, mutta pikkuskanneriini eivät mahdu suosiolla. Pitää koota palasista.

Nyt on vihdoinkin vuosi alkanut virallisestikin: sain muutama päivä sitten hankittua kalenterin, johon voin täydennellä elämän suunnittelua piiiitkäksi aikaa. Eilen irrottelin ympäri monitorin reunaa ja seinään kiinnitettyjä päivämäärälappusia kellonaikoineen - ja alkaa kalenterikin näyttää taas ihan normaalilta. Seuraava vapaapäivä suurinpiirtein ensi jouluna. ¬_¬

Ryan Adams - The Shadowlands

Illustraattori on nyt kunnossa! Adoben tuesta soitettiin eilen ja viiden minuutin kuluttua ohjelma toimi. Ei tarvinnut asentaa uusiksi, eikä mitään sen sorttista. Heti innostuin treisaamaan valokuvia - kuvassa simppeli trace Timpan joulukuisen hempeästä valokuvasta. Olen tekemässä muutamaakin projektia, johon pitäisi tehdä piirrospohjaista kuvitusta. Pitäisi siis opetella kunnolla hienosäätämään kuviaan. Ja sitä ennen harjoittamaan taas vähän piirustelua... Ennen joulua tuli Tampereelta Tuubista (vai mikä onkaan) ostettua piirustelulehtiöitä oikein könttänä, kun siellä harrastavat oikein bulkkimyyntiä. Siinä copicit liitävät pinnalla kevyesti! Mietin jo, että pitäisikö ensi viikolla ostaa lisää...

Keskuskeittiössämme oli eilen parsakaalikeittoa tarjolla ja sitä sain tänäänkin vielä lounaaksi. Illaksi on vielä pikkuinen tilkkanen. Ja sitten pitää saada uutta satsia. Se, että vingun jonkun noin terveellisen ruoan perään, alkaa hiljalleen häiritä ajatuksiani. Siinä varmaan syy, etten tunnu saavan mitään valmiiksi (...olet mitä syöt = kasvis). Isot jutut vaativat aina keskittymistä ja aikaa kunnolla ja jotenkin onnistun aina aloittamaan päiväni räpiköimällä pikkujuttujen parissa. Pitää varmaan alkaa vähän priorisoida projekteja.

--

Unohdin kokonaan: kävimme viimeisenä aukiolopäivänä joulukuussa katsomassa Galleria Harmonian grafiikasalkkunäyttelyn, jossa on Marja-Leenankin tuttuja mukana! (Maailma on pieni.) Tykkäsin kovasti. Jotenkin on sellainen lievä visuaalinen väsymys taas, etteivät suuret kokonaisuudet mene oikein läpi, mutta näköjään nuo useista eri tekijöistä koostuvat näyttelyt toimivat kuin häkä. Vai onko tämä jonkinlainen visuaalinen ADHD -häiriö?

Äiti sanoi kerran, aikansa uutta maalausta tuijoteltuaan: Nyt on pakko laittaa silmät kiinni, ettei värit kulu. Ihailtavaa optimismia.