Melkein - Almost

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Loka 15, 2018 kello 11.58 PDT

Just tätä. On vasta tiistai ja jo tuntuu, että viikko saisi jo loppua. Olin vielä viikonloppuna ihan hirveän energinen, kun lauantaina ja sunnuntaina sain työlistaltani pois ihan kunnon annoksen pitkään odottaneita asioita (huolimatta lauantain piinallisesta migreenistäni), mutta sittenpähän maanantai oli Maanantai isolla alkukirjaimella. Asiat vain alkoivat tulla bumerangina takaisin.

Olin tietenkin muutenkin huonossa vireessä aamupäivällä, kun kaikki oli hukassa tai kaatui tai tökki muuten vain. Totesin ensitöikseni uudella tekniikalla toteuttamieni testivedosten menneen ihan totaalisen pilalle ja tajusin, etten saa tekniikkaa hiottua loppuun tulevaan Beckerin näyttelyyni. Suunnitelma B käyttöön siis, ja jälleen kompromissitilaan.

Sitten postikin toi pelkkiä laskuja ja heti ensimmäiset lukemani meilit olivat pelkkiä ikäviä asioita - aamulla sain torppauksen peräti kahdelle pitkään tekemälleni projektille. Ja sen jälkeen työ jatkuikin jo tehtyjen uudelleen tekemisellä. Lauantaina lähettämäni liitteet pyydettiin lähettämään uudelleen, koska ilmeisesti "matkalla on tapahtunut jotain, mikä on vahingoittanut kuvia, eivätkä ne aukea". (Niin että mitä?) Sunnuntaina tilasin reippaasti paperia, ja maanantaina sain viestin, että vain osan saa lähetettyä nyt, ja loput tulevat sitten parin viikon päästä. (Ok, tätä osasin kyllä odottaakin, koska yleensä käyttämäni paperi on maahantuojalta aina loppu ja aina sitä olen joutunut odottamaan.) Lähetin uudelleen tiedusteluja, joihin oli luvattu vastata jo edellisellä viikolla.

Päivän huipentuma oli tämä: loppuviikolla, kun siirtelin jälleen tavaroita kotona paikasta toiseen, jotta mahtuisin tekemään työtäni, kypsyi ajatus etsiä kunnon työtila. Menin samantien nettiin ja löysin ihan kohtuuhintaisen tilan, vaikkakin ihan reilusti suuremman kuin mitä tarvitsin. Sovin samantien esittelyn maanantaiksi. Henkilö, jonka kanssa ensin juttelin, kertoi olevansa syyslomalla, joten asiaa hoitaisi toinen henkilö. Itse tila olisi ollut juuri sitä, mitä etsin, mutta paikalle tulikin kolmas henkilö, joka ei osannut vastata mihinkään kysymyksiini. Sillä ei lopulta ollut mitään väliäkään, kun kävi ilmi, ettei tila ollut edes vuokralla. Olisi se ollut itselleni joka tapauksessa varmaankin liian kallis, mutta silti turha käynti ja jonkinlaisen haavetilan romuttuminen tuntui niin käsittämättömän lannistavalta, etten oikein osaa edes sanoiksi pukea. En yksinkertaisesti kestä sellaista jatkuvaa melkein-tilaa: se peruspainajaismainen olotila, missä rämpii koko ajan samassa kohdassa pääsemättä mihinkään.

Yritän nyt piristää itseäni sillä, että jokin prosessi sentään saavuttaa maaliviivankin joskus! Alunperin tilasin 25x25 cm kokoisia vedoksilleni, mutta huomasin sitten pussit saatuani kotona, että saamani pussit ovatkin paljon pienempiä. Siispä reklamoin, ja minulle luvattiin lähettää kaipaamiani pusseja. Tällä kertaa tosin huomasivat jo ennen lähettämistä, että varastoon olikin saatu tilaamieni pussien sijaan väärän kokoisia, joten kysyivät, kelpaisiko minulle nuo vääränkokoiset 25x35cm pussit sen sijaan. Totta kai mieluummin ottaisin sitä, mitä tilasin, mutta koska ekasta tilauksestani oli jo pari kuukautta, ja tuli vain niin vahva tunne siitä, että edes yksi prosessi pitää saada loppuun, myönnyin. Joten tänään kävin postissa noutamassa nuo vääränkokoiset pussit. Ja näin on yksi parin kuukauden ostosprojekti kunnossa.

Nyt kaipais jotain piristävää juttua. Ehkä huominen on toisenlainen.



ps. Mainittakoon vielä, että tämä maalin saavuttamattomuus vaivaa myös vapaa-ajallani. Viikonloppuna varasin hotellin pariksi yöksi. Tänään tuli viestiä, että korttimaksu ei ole jostain syystä mennyt läpi. Pyysivät tsekkaamaan kortin maksuasetuksen (no, siinä ei ole mitään vikaa) tai laittamaan toisen kortin tiedot. Laitoin viestiä, etten kyllä korttitietojani meilillä pistä - mutta jos vaikka onnistuisi maksaminen paikan päällä. Toivottavasti, koska en ihan oikeasti enää jaksaisi hoitaa näitä loma-asioitakin kaikkia kahteen kertaan.





Just like this. It's only Tuesday and I already wish that this week would be over. Still last weekend I was buzzing energy, when on Saturday and Sunday I managed to finish several small chores on my to do list (even though I had a head splitting migraine on Saturday), but then again, Monday was a True Monday. Things came back boumerang-like.

I was alredy not in the best mood in the morning, since everything started going downhill: I couldn't find anything, I dropped things or there just were these little things... The first thing that happened was, that I made a note that my proofs made with a new technique I've been trying to practise for a while now, had all gone totally wrong, and I just realised that I really can't use that technique for my future Gallery Becker exhibition. So, plan B it is, yet another compromising to do.

Then the mailman brought only invoices and the first emails I read were just not fun to read at all - in the morning two projects of mine got a final "no", there's no hope to continue. And after all that, I had to start re-doing what I had already done. The attachment images I had emailed on Saturday for one client, had to be sent again, since 'something had happened on a way, and they won't open'. (Um, what?) On Sunday I ordered plenty of paper, and on Monday I received a message, that only part of them will arrive now, and the rest of them follow in a few weeks time. (Ok, for this I had prepared, because usually the paper I use is always ended from the importer, and I've always had to wait for it.) I re-sent some enquiries, to which I should have had replies last week already.

But the real top of the day was this: last week, when I was yet again moving stuff from a to b, so that I could fit to do my job, I decided to try to find myself a proper place to work. I checked some places online, and I found rather a good space, although a lot larger than I thought. We agreed a show-out for Monday, and the space would have been really really excellent for me, but... The original real estate agent couldn't make it and I had agreed to meet with another agent from the same company, but when I went there, I met a third guy, who actually didn't know anything about this space. But it really didn't matter, since there were already some people in the space, who said that the space isn't available for renting after all. It probably would have been too expensive for me anyway, but still visiting the place in vain and somehow sort of losing my dreamy place felt so stultifying, I can't even really describe the feeling. I just can't deal with this almost status around me - this nightmarish mode where I feel like doing the same things all over again, never getting ahead.

I try to make myself feel better by proving that it's possible for some 'projects' end some time! Originally I ordered 25x25 cm cellophane bags for my prints, but after receiving them, I noticed that the bags were much smaller than I had ordered. Naturally, I complained about this and I was promised new right-size bags. Except they weren't - the importer had received wrong size bags, but this time they luckily understood the mistake before sending them to me, and they asked me if I would accept 25 x 35 cm bags instead. Of course I would rather receive the ones I ordered, but since it was already two months from my first order, and because I just had so strong feeling about getting even one process finished, I said yes. So, today I picked those wrong-size bags from the post office. And this is how I can finally over-line one thing from my to do list.

I would so need something uplifting right now. Maybe tomorrow will be different.


ps. I just have to mention, that this goes to my freetime too. On weekend I booked a hotel room for a couple of nights. Today I received a message, that my card payment hasn't been ok for some reason. They asked me to check the settings of the card (nothing wrong there) or to send a info of another card to them. I just messaged that I won't send my card info via non secured email - but if I could pay then on site. I hope so, since I really wouldn't like to do my freetime thingies twice too.



.

Hidasta ja aikaansaamatonta - Slow, not achieving much

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

I took Tears of Sorrow and a few other prints to #galleriabecker #jkltaidelainaamo @jyvaskylantaiteilijaseura - and tjat's almost everything I've done today. Lazy Thursday. . #artistlife #taiteilijaelämää #workingday #workdiary

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Loka 4, 2018 kello 8.29 PDT

Aamu lähtee vähän hitaasti käyntiin. Illalla ei vain nukuttanut, ja lopulta menin kahdelta vuoteeseen ja kuuntelin kuulokkeilla Areenasta pari tuntia radio-ohjelmia, ennenkuin tabletin akku loppui ja jäin kellumaan hereillä hiljaisuuteen. Ehdin jo mietiskellä kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta ilmeisesti jossain välissä lopulta nukahdin, koska jonkinlaisesta unesta kymmenen maissa heräsin. Myöhään, kyllä, mutta silti tuskin nukuin kovin paljon yli neljä tuntia. Siltä ainakin tuntuu.

En halua aloittaa tätäkin päivää tietokoneruudun äärestä vain huomatakseni istuneeni siinä koko päivän, joten siirryn toisen ruudun ääreen: katan itselleni monimuotoisen brunssin olohuoneeseen. Nautin brunssini katsellen Areenasta Kulttuurien juurilla -sarjan Värien lumo -jakson. Samalla luonnostelen muutamia yöllä mieleeni tulleita aiheita, ja heti tulee levollisempi olo. Miten se onkin, että pää lukee oikeaksi työksi vain tämän luovan osuuden, ja kaikki muu - mitä suurin osa työstä joinakin päivinä kuitenkin on - tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta.

Tiedän hyvin pian, etten tänäänkään tilitoimistoon ehdi, mutta lohdutan itseäni, että papereilla ei ole vielä kiire. Lykkään niiden viemisen vielä kerran huomiseen, mikä on logistisestikin viisaampaa, kun olen muissa asioissa ohi kulkemassa joka tapauksessa. Tänään valikoin ja pakkaan vedoksia lähetettäväksi eteenpäin: työpöydän puutteessa perustan lajittelukeskuksen vuoteen päiväpeiton päälle ja nostelen vedokset omiin kasoihinsa jatkokäsittelyä varten.

Pakkaaminen vie aina yllättävän paljon aikaa. Osan vedoksista voi lähettää sellaisenaan (kuten Grafoteekkiin), mutta suurin osa vaatii oikein perusteellisen pakkauksen tukipahviin ja sellofaanipussiin. Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamoonkin voisi periaatteessa viedä vedokset ilman suojamuovia, mutta joskus asiakkaat ovat penkoneet vedoslaatikkoani tavalla, joka on vahingoittanut vedoksia; kun muutama vuosi sitten keräsin laatikosta pois toista kymmentä naarmuuntunutta vedosta (joista kaikki eivät olleet enää korjattavissa), päätin pussittaa vedokset varmuuden vuoksi.

Pakkaan muutkin vedokset valmiiksi, mutta Jyväskylän taidelainaamon vedoksista kirjoitan samalla lähetyslistan, koska aion kiikuttaa ne perille vielä saman päivän aikana. Mukana on yksi vedos, josta on tullut jo varaus, ja se pitää saada asiakkaalle mahdollisimman pian. Ja melkein yhtä painavana syynä tälle toimitukselle oma kasvava tarpeeni päästä ulos. Vilkaisen säätiedotusta ja tiedän, ettei huominen ole enää samanlainen: aurinkoinen ja värikäs, kuiva syyspäivä, ja se on aivan täydellinen tekosyy lopettaa tämä työpäivä tähän.




Morning starts slowly. I just wasn't sleepy at all last night, and finally I ended up going to sleep at about two and then listened radio until my battery ran out. I still was awake for a long time, thinking all things, but apparently I had fallen asleep at some point because I woke up at ten from some kind of dream. Late, yes, but still I hardly slept over four hours. And that's exactly how it feels.

I don't want to start this day too sitting next to my computer screen just to notice later that I have sat there through the whole day, so I just move to another screen: I make myself quite a brunch and sit down in living room and watch some colour documentary. At the same time I'm sketching some ideas that came to my mind at night, and it makes me feel eased rightaway. How can it be, that I somehow feel that only the creative job is work, and everything else - which is then a big part of my job anyway - is just time wasted.

I know quite soon, that this won't be my day to visit my accountant either, but I also know, that I'm not in a hurry. I will take them tomorrow, which is also logistically wiser. Today I'll pick and pack some prints to be sent to galleries. Since I don't have a proper desk, I'm spreading the stuff on my bed.

Packing takes always surprisingly long time. Some of the prints can be sent as they are (like to Grafoteekki), but some of them - most of them - must be packed in cellophane bag with supporting (acid free) cardboard. I could take prints to the Jyväskylä Artists' Association Artotheque without cellophane bags, but sometimes the clients have handled my prints in a way that has damaged the prints; when I noticed over dozen damaged prints (some of them not repairable) a few years ago, I decided to pack them all.

I decide to take the prints to the artotheque rightaway, because one of the prints is already booked, and I need to get it there as soon as possible. And also: I need to get out. I just look at the weather forecast and know that tomorrow won't be like this: sunny and colourful, dry autumn day, so that's a good excuse to just go out and enjoy.


.

Toinenkin toimistopäivä - Another Office Day

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

One book order to go. Possibly to some library somewhere... Facebook.com/kyynelpuutarhuri ♡ #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #thediaryofateargardener #tietokirja #taidekirja #kirjat #kirjasto #kirjatilaus #päiväkirja

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Loka 3, 2018 kello 6.01 PDT

Ajattelin, että tänään teen jotain muutakin kuin roikun toimistotöissä, mutta kun katson työlistaani, akuuteimmat jutut näyttävät olevan juuri niitä, paperinpyöritystä pahimmillaan. Pankki- ja muiden rahaasioiden hoitoon menee ensin pari tuntia, sitten tarvon hetken lomakelandiassa. Printtailen syyskuun tiliotteet ja merkitsen niihin huomiot kirjanpitäjälle. Printtailen iZettle-tiliotteet ja myyntiraportit ja huomaan, että olen unohtanut tehdä saman elokuun loppuosalta, joten teen sen samantien. Kaikenlaista ärsyttävää: kone ei yhtä-äkkiä ymmärrä excel-tiedostojen muotoja, eikä osaa avata niitä. Käyn läpi melkoisen ruljanssin, ennenkuin saan vihdoin tiedostot avautumaan; sen jälkeen unohdan muuttaa oletusasetuksen letteristä A4:ksi ja printteri alkaa temppuilla. Säätö tämän ja muiden vastaavien juttujen kanssa vie liki tunnin ja alan muistaa, miksi näiden asioiden hoito on aina niin vastenmielistä. Varsinkin silloin, kun mieli palaisi päästä jo tekemään luovaa hommaa.

Hoidan loppuun myös Kopioston kirjautumisen, joka ei sujunut eilen ihan oikein. Ja hups, kello on kolme iltapäivällä. Enkä ole vielä päässyt edes (mielestäni) varsinaiseen työpäivän asiaan kiinni. Paketti kirjanpitäjälle on vihdoin valmis, mutta siirrän sen viemisen suosiolla huomiselle: en enää jaksa juosta kilpajuoksua kaupungille vain huomatakseni, että toimistoaika on jo loppunut ja kolkuttelen kiinni menneen toimiston ovella.

Pienet sälät:
Meilaan kirjan kansisuunnittelusta muutamia kysymyksiä, saan vastauksia, ja kerään tarvittavat materiaalit yhteen paikkaan;
Hoidan vielä muutaman taiteilijoiden tiedotushomman (nämä oli tarkoitus hoitaa viikonloppuna, mutta en ehtinyt) ja yhden nettisivupäivityshomman (olen käytännössä lopettanut kaikki nettisivuhommat, mutta joitakin säikeitä menneestä vielä on jäljellä);
Tehopäivään mahtuu myös sählinkiä, ihan omasta takaa. Mukakiireessä kommentoin näköjään liian hätäisesti muutamaa viestiä, joissa vastaus olisi löytynyt, jos vain olisin osannut keskittyä tarpeeksi hyvin. (Sama tapahtui eilen ja kerran viime viikolla, pitänee painaa vähän jarrua, etten muutu kaikkien silmissä ärsyttäväksi nipottajaksi.)

Alunperin minun oli tarkoitus tänään pakata ja lähettää vedoksia muutamaan galleriaan sekä tilauksia asiakkaille, mutta se oli suunnitelma vielä siinä vaiheessa, kun luulin, että ehdin hoitaa paperihommat alta pois puoleen päivään mennessä. Päätän, että aloitan vedosten pakkaamisen tänään, mutta lähetettäväksi paketiksi ja Postiin saakka aion tänään viedä vain toissapäivänä tulleen kirjatilauksen. Muiden pakettihommien kanssa jatkan aamulla uudella päällä. Vedoksia lähetettäessä kun on oltava niin tarkkana, jotta varmasti lähettää oikein numeroidut vedokset oikeisiin paikkoihin. 

Kirjapaketin saan onneksi sentään matkaan, ja samalla pimenevässä syysillassa kävely on hyvä työmatka ja laittaa pään hieman enemmän vapaa-ajan asetuksille  (kun työmatkaa ei muuten olisi, kotona kun työskentelen).




I thought I would do something else today but sitting next to my computer screen doing office work, but when I check out my to do list, the most important stuff is really those office ones. It takes me a couple of hours to first go through all my bank and money things, and then I have to fill out some forms to proceed with one of my future projects. I print all my bank account statements for September and make some notes for my accountant. Then I print the same info about iZettle sales, and I noticed that I have forgotten to do so in the end of August. All kinds of annoying stuff happens: suddenly my computer doesn't read excel files. I go through zillions of phases before finally getting the files to open, and then I forgot to change the printer settings from letter to A4, which makes my printer unwilling to co-operate. This kind of waste of time takes nearly an hour, and I'm starting to remember why I hate these tasks. Especially when I really would like to return to my creative work.

I also will finish some of yesterday's extranet registrations since something apparently went wrong at the first time. And so, suddenly it's already three o'clock in the afternoon. And I haven't even gotten to the actual thing I had planned to do today. Well, my papers for my accountant are finally ready to go, but I decide to take them tomorrow, since it's already almost the end of day at the offices.

The small things:
I have some questions about the book cover design job, and I also get some replies. I file all the materials in one place for the start of the project.
I still do a few publicity / some stuff for a few artists (this I meant to do last weekend, but I didn't have time) and one web site update (I have finished all kinds of web site jobs in practice, but there are still some fading projects left.)
And not everything goes smoothly. I send my replies to a few emails too hastily, I just didn't read the emails through to see the answers to my questions there. (The same thing happened yesterday and once last week, I should probably slow down, before these kinds of incidents turn me to be the overly pedant annoying one.)

Originally I had planned to pack and send prints to some galleries and orders to clients, but that was the plan only when I thought that I could finish all my paper work before noon. I decide, that I'll start the packing today, but I'll really finish just one parcel: the book order from day before yesterday. I'll then continue packing tomorrow with a clear head.

I'm happy to get the book packed. The walk to the post office is a good walk 'from work' and sets my thoughts a bit more towards free time (- I work at home, so there wouldn't be this kind of transition otherwise).

.

Toimistopäivä - An Office Day

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Lunch break. Back to my freetime artsy project. I decided to use all my natural dye test yarns and some undyed damaged woollen, linen and cotton threads to make a sort of canvas. At first at least. I'm not sure what this will be in the end, if anything, but that's not the point. It's also a sort of a diary. Oddly I can remember what I was doing and thinking a month ago or a year ago (yes, this has been a long process) when I look at certain 'lines'. . #crotchet #naturaldyes #inprocess

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Loka 2, 2018 kello 5.28 PDT

Kupillinen kahvia, ja toinenkin, ja aamu ja iltapäivä ohittuu nopeasti sähköpostin äärellä. Lähtötilanne: 76 lukematonta/reagoimatonta viestiä. Toiveena olisi hoitaa ainakin puolet alta pois. Onneksi kaikki eivät ole niin aikaa vieviä, ja osa on tullut kahteen, tai kolmeen kertaankin, saa heitellä viestejä roskikseen lukemattakin.

Olen saanut näyttelykutsun (en kerro mistä, ennen kuin kaikki on selvillä ja sopimus allekirjoitettu, mutta mistään perinteisestä galleriasta ei ole kyse). Vastaan ja saan tarkempaa informaatiota. Printtaan papereita ja teen niihin muistiinpanot, ja jätän asian hautumaan vähäksi aikaa.

Toinen päivän näyttelyjuttu koskee Serlachius-museon ensi vuoden puolella aukeavaa näyttelyä, johon Vaskenruosteyrttitarha-teokseni on menossa esille. Ajattelen vastata näyttelyarkkitehdille nopeasti teoksen mitoista ja muusta, mutta prosessiin uudelleen ajattelu ja uuden skissin tekeminen (joka ei onnistu; lähetän rautalankaversion) viekin aikaa. Kahdelta huomaan, etten ole vielä syönyt mitään, juonut kahvia vain, ja heti viestin lähetettyäni pidän ruokatauon. (Thaimaalaista jauheliha-tomaatti-nuudeliruokaa, kunnon tujaus kuivattua chiliä ja tuoretta korianteria annoksen päälle; katson Netflixiltä jotain ja askartelen hetken luonnonväriprojektini kanssa.)

Lounaan jälkeen yritän perehtyä tarkkaan Sanaston ja Kopioston materiaaleihin. Liityin Sanastoon viime viikolla, ja sain sieltä postitse esitteen ja papereita. Kopiosto vastasi muutamaan kysymykseeni pitkällä ja perusteellisella meilillä, ja käyn rekisteröitymässä myös Kopioston lainauskorvauspalveluun (vaikka tuskin pääsen koskaan Kopioston lainamääriin perustuvien korvausten piiriin).

Päivitän Plankkon sivuille Hanna Holman haastattelun ja hoiden myös muita Plankkoon ja taiteilijoiden viestintään liittyviä asioita.

(Muut nippelihommat:
Society6:lta dollarimuodossa tulleiden tilitysten konversio euroiksi ja kuittien tulostus kirjanpitoon;
Yritän mennä myöntämään Suomi-valtuutukset kirjanpitäjälle, mutta eihän se tietenkään onnistu (tässä vaiheessa tunnustan, etten edes tiedä, mitä tein, seurasin vain ohjeita - eikä sittenkään onnistunut);
Neuvottelut ensi vuoden Habitare-paikasta ovat alkaneet - en ole ihan tyytyväinen minulle tarjottuun osastoon, joten asiasta vielä neuvotellaan;
Tiedustelen eräästä kirjankansiprojektista, jonka olen luvannut tänä vuonna tehdä;
Nipotan sähköpostissa eräälle taidekentän toimijalle sanavalinnoista - ärsyttää, kun sanoja käytetään hutiloiden, miten sattuu, eikä nähdä, millainen merkitys niillä voi olla viestinnässä - sitten tunnen itseni inhottavaksi pikkutarkaksi pilkunnuolijaksi.)

Loppuiltapäivää kohden alan hermostua. Olen jo muutamia tunteja vilkuillut ulkona hohtavaa auringonpaistetta kärsimättömänä, mutta joudun pasteeraamaan sisällä, kun odotan DHL:n lähetystä. Arvioitu toimitusajankohta oli alunperin aamupäivällä, mutta täällä edelleen odottelen, ja ulkona olisi juuri sellainen huikea tummien pilvien, auringonpaisteen ja ruskassa kimaltelevien lehtien valo- ja värileikki, jonka kuvaamista olen odottanut viikkotolkulla. Yritän ottaa muutamia kuvia avonaisesta ikkunasta, mutta ne näyttävät juuri siltä, avoinaisesta ikkunasta otetuilta. Viideltä saan viestin, että paketti tuodaan päivän loppuun mennessä, ja se tuodaan lopulta seitsemän maissa.

Olen odottelusta ärtynyt, ja siitä, etten koko päivänä ehtinytkään tekemään mitään luovaa. Ja että postilaatikkoon jäi 70 viestiä, vaikka niitä ei tullut kuin muutama lisää. En haluaisi lipsua tavoitteestani, koska sillä tavoin asiat alkavat kasautua - mutta päätän olla järkevä ja luovuttaa tältä päivältä. Ulos on päästävä, vaikka sitten kävelylle kauppaan hakemaan lamppuja pimenevään asuntoon. (Nostan kuitenkin illaksi vihkon ja tussin sohvan viereen, jos sitä vaikka myöhemmin telkkaria katsellessaan piirtäisi jotain.)


---

One cup of coffee, and another one, and so the morning and early afternoon go by fast reading and replying to emails. Starting point: 76 messages to read and react. I wish that I could manage about half of them. Luckily not all of them are not so time consuming, and some of them I've received in two or three times, so I can toss some to trash without doing anything.

I've received an exhibition invitation (more about this one after writing contract, but it's not a traditional gallery space anyway). I reply and receive more information. I print some papers and make some notes, and leave it to be for a while.

There's also another exhibition coming up: next year an exhibition opens in Serlachius museum where my Copper Rust Herb Garden will be included. I thought that I could reply the exhibition architect fast about the size and requirements of my artwork, but thinking the whole process throughout and making a new draft of design takes time. At two I finally realise that I haven't eaten anything during the day, just drank coffee, and right after sending the message I'll have my lunch break. (Some thai cooking, minced meat with tomatos, noodless, a lot of dried chilli and fresh coriander; I watch Netflix for a while and continue with my natural dye freetime project for a while.)

After lunch I try to familiarize myself with the materials I received from some Finnish copyright organisations. I joined Sanasto (writers) last week, and received some printed material which I read through. I also went and registered myself to Kopiosto (pictures).

I update Hanna Holma's interview to Plankko page and make also some other publicity / media work for Plankko artists.

(Other small bits and bobs:
Converting Society6 payments from dollars to euros, and printing receipts to my bookkeeping;
I try to go and make some important system changes for my accountant, but that doesn't just work out - I need to continue with this later;
I start the negotiations about next year's Habitare booth;
I ask about one book cover project that I've promised to make this fall;
I sent a bit annoying email to one person about one press release - I'm always meticulous about some word choices and can't really stand when people use words without thinking what they actually mean, and how significant they can be in communication - and then I feel myself as a too pedantic fussy.)

When time gets closer to four I start to get annoyed. For a few hours already I have watched the beautiful sunlight outside, but I have to wait inside, while waiting DHL delivery to come. I thought it would come before lunch time, but here I am still waiting, and there would be just a beautiful dark clouds + sun shine + colourful foliage combo outside, that I have been waiting for weeks. I try to take some photos through an open window, but the photos looks just like they were taken from the window. At five I finally receive a message that my delivery is arriving before the end of the day, and finally it arrives at seven.

I'm a bit vexed about waiting, and about the fact, that I didn't have time to do anything creative during the day. That about the fact that there are still 70 messages waiting in my email, even though I received just about a dozen new ones. I just worry that the things are starting to pile again - but still I decide to act sensibly and give up work for today. I need to get out, even if it's just a walk to a shop to get more light bulbs to this darkening apartment. (I still fetch my notebook and pigment ink pen and place them next to couch, in case I'll draw something later while watching telly.)


.

Asioiden kertymä / Oh, how many things there are to do

Say what you want, but my vernissage tent in kitchen is pretty beautiful. (I'm using water solvent vernissage, not any too toxic, the tent is mostly for preventing dust entering the surface.) . #artistlife #workingday #workdiary #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #thediaryofateargardener #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #thediaryofateargardener #hyvänjapahankyynelpuu #thetreeoftearsofgoodandevil #workingathome

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Kesä 21, 2018 kello 9.16 PDT

Nyt voisi vaikka alkaa panikoida... Olen asettanut itselleni Kyynelpuutarhurin päiväkirjan sisällön deadlineksi 30.6., joka on nyt häkellyttävän lähellä. Tekstiä on vähän liikaa, sen editointi sopivaan mittaan on hankalaa, ja järkevään, luettavaan muotoon vielä vaikeampaa. Kuvia on puolestaan liian vähän: olin varannut sivuja myös uusille teoksilleni, jotka ovat puolivalmiina, mutta en tiedä, saanko niitä viimeisteltyä ajoissa. Sisällön ongelmat ei sinänsä ole varsinaisia ongelmia, koska nautin tekemisestä silloin, kun vain pääsen työn pariin. Mutta se työn äärelle pääseminen on taas ihan tolkuttoman hankalaa. Miten tämä projekti taas koukkaakin niin pitkän kiertoreitin vastoinkäymisten polulla? Aikataulun suunnitteleminen ja lisäajan haaliminenkaan eivät oikein ole ratkaisuja, koska se lisäaika menee säännönmukaisesti jostain nurkan takaa ilmestyvälle uudelle säädölle, ei tekemiselle.

Kun on jatkuvasti tällaisia päiviä kuten ja toissapäivänä, jotka vatkaavat aikataulun uusiksi:

Keskiviikkona piti keskittyä täysin teosten tekemiseen, mutta aamupäivä menikin yllättäen kaiken maailman pikaisesti hoidettavien muiden asioiden hoitoon (reklamaatiota "happovapaasta" kehysteipistä (tästä lisää myöhemmin) ja tilaamistani flyereistä, jotka saapuivat aivan vihreinä; pikaisesti hoidettavia laskutuksia ja muita pankkiasioita, paperia, paperisotaa, lomakejahtia). Sain vihdoin iltapäivällä kahden maissa kaikki akuutit asiat hoidettua, ja ajattelin, että pidän samantien lounastunnin, kun en ole koko päivänä ehtinyt syömään mitään, edes aamupalaa. Mutta jokin idioottimainen ääni sisälläni kehotti hoitamaan samaan syssyyn yhden vakuutusasian, joka on vaivannut jo pidemmän aikaa. Edellisestä lauseesta voinee päätellä, että oli virhe. Sain ensimmäisessä yhteydenotossa vääriä neuvoja, ja kun toimin niiden mukaan, seuraava tunti meni yrittäessä korjata virheellisesti tehtyä asiaa - ja siinä ohessa huomasin vielä toisen virheen vakuutuksessa, josta piti olla erikseen yhteydessä. Jäin ihmeelliseen lumipallobumerangiin: sovin asioita yhden virkailijan kanssa, kun toinen virkailija hoiti asiaa toisesta keskustelusta tietämättä toisaalla, ja asia vain palasi takaisin, kun luulin jo hoidetuksi, ja aina vain isommalla kehällä, kun sitä hoidettiin aina vain uudella taholla. Kun neljä tuntia myöhemmin olin puhunut yhden vakuutusvirkailijan kanssa, chatannut kahden muun ja vielä viestitellyt vakuutusyhtiön viestipalvelun kanssa neljännen kanssa, olin ihan hermoraunio. Oli kuitenkin aika isoista asioista kysymys, joten ehdin jo säikähtää ihan kunnolla, ja siihen lisättynä koko päivä syömättä ja aikalailla vähäisellä vedellä - olin kyllä aika lähellä purskahtaa itkuun siinä väsymyksen ja turhautuneisuuden tilassa. Syötyäni kävin kahden tunnin kävelyllä ja totesin, että koko päivä oli jo varsinaisen työn osalta menetetty: päätin loppupäivän vain olla ja maata. Mutta kun pääsin kotiin ja pistin telkkarin päälle katsoakseni jotain, nukahdin sen saman tien, ja nukuinkin kymmenen tuntia putkeen ihan suvereenisti.


Uni teki hyvää. Heräsin seuraavana aamuna optimistisena ja toiveikkaana. Hyvä mieli oli myös siksi, että edellisen päivän kaiken säädön keskellä näin, että paperitilaukseni on vihdoin liikahtanut eteenpäin. Tai korvaavat paperit: jo kuukauden odottamieni paperien piti saapua viimeistään kuluvan viikon alussa, mutta maahantuoja on ilmoittanut, että ne tulevat 1-2 viikon päästä. Silloin on myöhäistä jo sekä kirjan että Porin asuntomessujen suhteen, joten kammokeskiviikkona, onneksi, onnistuin sutjakkaasti vaihtamaan tilauksesta kaksi pakettia toiseen paperiin ja teen sitten uudet teokset niille. Onneksi paperi on melkein samanlaista. Tekstuurin eroa on, mutta silmin sitä ei erota, ja painossa on vain muutaman gramman ero, joten ottanee värin vastaan melko samalla tavalla. Eihän tämäkään nyt ihan ilman ekstra-aikaa suju: sen sijaan, että pääsisin heti tekemään työt, pitää katsoa värit uudelleen. Mutta värisäätöön menee toivottavasti vain tunti pari (verrattuna siihen, että jos täysin erilainen paperi, aikaa menee päivästä kahteen).

Heti aamulla tein tarkan aikataulun itselleni: tiukkaa työskentelyä kolmeen asti, sitten kaupunkikierroksella alta pois kaikki irtoasiat, ettei tarvitse enää ensi viikolla "rikkoa työpäiviä" niiden hoitoon. Ensimmäiset pari tuntia menivätkin hyvin. Hioin aiemmin pilalle menneet pohjat ja pohjustin ne. Rakensin keittiöön teltan pintakäsittelyn pölysuojaksi vaneriteosten välikerrosten lakkaamista varten (käytän välikerroksiin vesiohenteisia lakkoja ja mediumeja, joten uskallan ne tehdä kotonakin). Olin oikein hyvällä fiiliksellä, ennenkuin huomasin, että peltipurkista on päässyt ripauttamaan vähän ruostetta lakka-aineeseen, ja sehän on kirkkaan värittömän sijaan oranssia. Luonnollisestikin huomasin tämän vasta sitten, kun olin onnistunut lakkaamaan teokset. Onni onnettomuudessa: aloitin melkein kaikissa teoksissa lakkaamisen taustapuolelta, joten vain muutaman työn kuvapuoli meni pilalle ja pitää hioa pois. Mutta tämä tietenkin pisti koko suunnitelman uusiksi.

Ajatuksenani oli ennen postiin lähtöä käydä Beckerissä / Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamossa pakkaamassa muutama teos valmiiksi Poriin viemistä varten. Mutta kun huomasin lakan keltaoranssin värin, tuli kiire, koska taiteilijatarvikekauppa (Taidetarvike Flyktman) oli auki vain viiteen - pakkaamishomma jää siis sittenkin ensi viikolle, ja vie yhden "ehjäksi" toivomani päivän. Onneksi visiitti Flyktmannilla oli aivan uskomattoman piristävä. Sain mukaani haluamani ja lisäksi roppakaupalla hyvää mieltä: juttelimme hyvän aikaa leimasimista, väreistä ja kaikesta muustakin. Postiin kävellessä alkoi tuntua, että tuurini suunta on nyt vaihtumassa. Tietenkin postissa oli vielä normaalia sähläystä: paketin operoiminen auki, ja konttaaminen postin lattialla laatikoita leikellen, että mahtuivat mukaan - mutta kun tulin bussilla puolinäännöksissä painavien kantamusteni kanssa kotiin, sade ymmärsi aloittaa shownsa vasta, kun olin katoksessa avaamassa ulko-ovea.

Eli kyllä tämä tästä.

Maaliviivaa kohden, vaikka ryömien.

---

Too long to translate all details in English in this state of mind... But shortly I'm having a lot of misfortune in proceeding with my artworks. My papers haven't arrived, the lacquer I used was corrupted and I'll have to go a few steps back with some of the works, there has been annoying things happening with my insurance, and with some art supplies and flyer orders which I have to complain about. It really doesn't go smoothly right now... But I tend to think, that the better the prize is then, when I'll get to the finish line!

.

Sunnuntai, kaksi päivää jäljellä / Sunday, two days to go

Sanaton kyyneltäjä, The Silent Artisan of the Tears
2016, pigmenttimustevedos / pigment ink print, 27x27cm +marg.

Vedostelen, lakkaan, vedostelen, lakkaan, signeeraan, vedostelen, lakkaan...

Jollakin kummallisen rauhallisella tavalla asiat vain soljuvat eteenpäin. Taustalla lienee tieto (vai tunne?) siitä, että kaikki varsinainen luova työ on tehty, jäljellä on loppuun vieminen. Loppuaika menee omalla painollaan. Nyt pitää osata vain ajoittaa ja organisoida, että kaikki palaset loksahtelevat paikoilleen oikeina ajankohtina, ja miettiä logistiikkakuviot kuntoon. Kuten: vaneritöihin ripustusreiät ehtii porata vielä galleriassakin, mutta lakkaa niihin ei voi enää siellä lätkiä. (Vai voiko?)

En luota päähäni enää. Pöydälläni on monimutkainen paperilappujen armeija: pinkit muistilaput akuuteille, kirkkaanvihreät seuraavaksi tärkeille, keltaiset sellaisille, jotka pitää saada tehtyä ennen ripustuksen alkua, mutta mieluummin kuitenkin vielä tämän päivän puolella, ja harmaat niille, jotka voi tehdä sitten joskus. Olen jo moneen kertaan tiukasti päättänyt, että ruokataukoa lukuunottamatta en sitten käytä aikaani muuhun. Pinkkejä muistilappuja on kaksikymmentä, kirkkaanvihreitä myös, keltaisia viisitoista ja harmaita neljä. Blogiin kirjoittaminen ei kuulu niistä yhteenkään.

Prosessi jatkuu kapinamielellä siis. :)

---

Printing, brushing lacquer, printing, brushing lacquer, signing, printing, brushing lacquer...

In some very tranquil way things just go forward. Maybe it's the knowledge (or feeling?) about the fact, that all the creative work has been done, it's only the finishing left. The rest of the time will go in its own. Now I just have to know how to time and organize, so every little piece will find its place in just a right time. Like: I can still drill the wall hanging holes to the plywood works when I'm at the gallery, but I can't really use any lacquer there anymore. (Or can I?)

I don't trust my head anymore. There's a complex army of post-it notes on my desk: pink ones for acute jobs, bright green ones for things to come next, yellow ones for those that has to be finished before the exhibition set up starts - still rather during today, and the grey ones to those jobs, that can wait until I have time. For several times now I have firmly decided not to use my time to anything else, except for a short lunch break. There are twenty pink notes, and as many bright green, fifteen yellow ones and four grey ones. Writing my blog isn't mentioned in any of those.

So, off I go with this rebellious mind. :)

Ihanaa olla töissä! // I just love to work again!

Just building the Tree of Tears. A bit horrified about the amount of work, but the best way to act in this situation is to just continue... Besides, I love this job - right now I couldn't think of anything better! #workingday #workdiary #artistlife #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #kyyneltarha #thediaryofateargardener #gardenoftears #galleriaratamo #exhibitioncomingsoon #inprocess #inmaking

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 27. 12ta 2016 klo 4.05 PST

Ihanaa olla vihdoin työn ääressä! Jotenkin tuo joulua edeltänyt aika oli kaikkine tapahtumineen ja menoineen niin säläistä ja sirpaleista, että vaikka sain ihan hyvin työskenneltyä näyttelytöitteni parissa, joulu tuntui lähinnä ikävältä työ-flown katkaisijalta. Pari kolme päivää työn äärestä pois olivat toisaalta ihan mukavaa pakkolomaa, mutta toisaalta eivät: pää pörräsi kuitenkin koko ajan työn parissa ja aivo askarteli ratkaisuja ongelmiin, ja huomasin hermostuvani, kun en päässyt ideoitani ja ratkaisujani heti kokeilemaan. Joskus sitä vain toivoisi, että osaisi kytkeä aivonsa off-asentoon ja olla ajattelematta meneillään olevia töitä, mutta tähän astisessa elämässäni en siihen ole kyennyt, vaikka olen kuinka yrittänyt. Eikä lomakaan tunnu lomalta, jos sen joutuu viettämään väärässä kohtaa työrupeamaansa.

Ja kuinkas sitten sattuikaan: eilen, kun tarkoitus oli päästä kunnolla työn syrjään kiinni, iski tauti. En tiedä mikä, mutta en pystynyt tekemään yhtään mitään muuta kuin makaamaan tietoisena pääni kaikista kolkista ja kolotus kaverina joka puolella. Ehkä normaalia hurjempi migreenikohtaus vain, ja onneksi (toivottavasti) myös normaalia lyhempi. Tämä päivä alkoi edelleen hieman huterassa olotilassa, mutta ainakin pääkipu on poissa. Ja töiden pariin pääseminen itsessään on helpottanut. En muista milloin viimeksi olisin ollut yhtä huojentunut ja onnellinen kuin avatessani aamupäivällä lakkapurkin kannen.

Työviikon aloituksen kruunasi tämä postaus:


I'm so happy to work again! Somehow the time preceeding Christmas with all events and happenings was so splittered, that even though I could work ok with my exhibition artworks, the Christmas itself just felt more or less just an annoyance in my flow. Two-three days off-work were also sort of nice forced holidays, but in a way they weren't: I was thinking about my work all the time and my brain battled with the solutions for the small problems I've had - and I found myself getting irritated when I just couldn't go and test my ideas and solutions rightaway. Sometimes you just wish that you could switch your brain to off mode and just be without thinking the ongoing processes, but in my life so far I have never succeeded in that, even after several tryings. And the holidays don't feel holidays when they are placed in a wrong moment.

And what happened: yesterday, when I was meant to continue my work, I was sick. I don't know what it was, but I just couldn't do anything else but to lie down with a deep knowledge of all parts of my hurting head. Maybe it was just a migraine, more harder than normally, and luckily (hopefully) also shorter than normally. I started this day still a bit shaky, but at least the headache is gone. And getting to work again - itself - has helped a lot. I don't remember when was the last time I was this relieved and happy as I was today when I opened the lid of the lacquer jar this morning.

Sitä samaa, sitä samaa // The same, the same

Pullopostia I / A Message in a Bottle I

Ihan kuin eläisi jotain déjà-vuta koko ajan. Ihan samaa asiarumbaa käyn läpi nyt Rovaniemen näyttelyä valmistellessani kuin pari viikkoa sitten Tampereen näyttelyä valmistellessani, vaikka ajattelin olevani etukäteen ovela ja tehdä yhteisrysäyksessä monia asioita yhtäaikaa valmiiksi kaikkiin tuleviin näyttelyihin. Sellaisenaan puuduttavaa toistoa, mutta huomaan saavani jotenkin merkillistä hyvänolon tuntua, kun kirjoitan kaikki pikkuasiatkin listaan, ja sitten pääsen yliviivaamaan tehtyjä töitä. Ihan kuin oikeasti saisi jotain suurempaakin aikaan.

Pienet hienot jutut katkovat tasaista arkea: Raisa Jäntti kirjoitti Nokkonen-blogiinsa Tampereen Galleria Rongan näyttelystäni otsikolla Tarinoiden ketju. Siitä iloisena palaan sunnuntaisen arkeni pariin.

---

Like I was living all the time in some déjà-vu. I'm re-doing exactly the same things now as I'm preparing myself for the Rovaniemi exhibition, as I was doing a couple of weeks ago when I was preparing my Tampere exhibition. And I thought I was wise enough to prepare several small things for all my future exhibitions at the same time. Very boring repeating, but I find myself enjoying in a very strange way about my to do lists... I write every little job to the list and then get a good happy feeling about the fact that it is done and I get to overline the job from it. Like I was doing something very meaningful.

Also, some small things break my even everyday life: Raisa Jäntti wrote about my exhibition in her blog (in Finnish only). Glad to continue my Sunday work after reading the positive review.