Juuri eilen kerroin ystävälleni, että on se kumma, kun elokuun alun sairaalareissun jälkeen ei ole työpöydällä ollut muuta kuin melko karskeja vastoinkäymisiä (vedostilausten dramaattinen väheneminen ja suunnitteilla olleen tilaustyön peruuntuminen, laitteistojen rikkimeneminen, koevedosten epäonnistuminen ja palaaminen ihan alkupisteeseen muutamassa projektissa...) - mutta mikään ei oikein enää tunnu hetkauttavan. Sen kun sanoo vain jaa, tällaistakin ja puksuttaa vain eteenpäin seuraavaan hommaan sen enempiä vatvomatta. Ainoa, mistä olen jotenkin ärsyyntynyt, on uusi normaali -termin käyttö, enkä tiedä miksi. Mutta kaipa se niin on, että tästä jatkuvasta säädöstä ja pienten tulipalojen sammuttelusta on tullut se uusi normaali, ja että kaikkeen vain tottuu.
Mutta tänään, kun sain siirrettyä (jo maksetun ja jo kerran siirretyn) Habitarea varten ottamani majoitusvarauksen ensi vuodelle, itku tuli. Kyse ei ollut mistään pienestä rahasta, koska olin tehnyt varauksen hyvissä ajoin alkuvuonna (ennenkuin koronasta oli tietoakaan) ja ajatellut pyöreiden vuosieni vuoksi elellä kerrankin Habitaren läpi herroiksi ja siinä samalla nautiskella olemisestani... Mutta olin jo henkisesti valmistautunut menettämään maksamani rahat, ja olin liikkeellä enemmän sellaisella mentaliteetilla, että pyydän jonkinlaista paperia vakuutusyhtiötä varten, jos sieltä vaikka jotain onnistuisin itselleni saamaan takaisin edes joitakin pennosia. Majoitusvarauksen siirtäminen vielä kerran oli hiljainen pieni toiveeni, mutta jotenkin ehdin jo ajatella sen mahdottomaksi. Ja kun se onnistuikin, tajusin vasta omasta yllättävästä reaktiostani, kuinka suuri merkitys niillä asioilla lopulta on, vaikka niiden samantekevyyden tuntua ääneen ihmettelisikin.
No, uutta normaalia taitaa olla myös se, että olen jälleen kerran laittanut työhuoneen ovet kiinni kaikilta vierailuilta ja päättänyt, että aina sen ajan, kun ne ovat kiinni, tilattujen teosteni postitus on ilmainen. Ja se, että katson tilannetta kuukauden kerrallaan.
Nykäyksittäin, niin tämä lokakuu yskii eteenpäin.
Mutta siitäkin selviää, kun laittaa lämpimät sukat jalkaa ja nauttii kupillisen teetä, kaikessa hiljaisuudessa.
Vapaapäivä. Ensin äitiä katsomaan ja sitten loppupäiväksi isän luo. Pari päivää sitten kehittämäni selkäsärky pääsi siihen pisteeseen, etten uskalla ulos lähteä edes asianmukaisesti topattuna ja lupaamani isän auton imurointisessio saa jäädä odottamaan tulevaisuuteen. Olin suunnitellut sunnuntaiksi kunnon kävelyreissua kameran kanssa, mutta kyllä peli alkaa jo heti lauantai-aamupäivällä näyttää selvältä: tästä tuli sisäviikonloppu. Kotona olin suunnitellut siivoavani viikonloppuna ja raivaavani vanhaa tavaraa pois tehdäkseni tilaa uudelle ja tekemiselle, mutta ei siitäkään taida tulla mitään. Kirjahyllyyn sain sentään ujutettua lattialla odotelleet kesähankintani. Ehkä loppuillan lekottelen lokoisasti sohvalla ja yritän olla liikkumatta, kun liikkuminen näköjään vähän pahentaa olotilaa. (Mutta vähän hermostuttaa tämä rapistuminen. Kurkussakin tuntuu kumman karhealle. Tulevan näyttelyn kanssa ei ole vielä mikään hengenhätäkiire, mutta ei myöskään varaa minkäänlaisille sairasteluille. Edes päivän pausseille.)
--- My day off. First we go to see my mun and then we spent the rest of the day with my dad. The back ache I developed a few days ago, has finally reached the point that I don't dare to go outside even with heavy winter clothes, and vacuuming my dad's car (a promise I made) must wait for a while now. I had planned a good long walk for Sunday, but it's clear to me already on Saturday morning: this weekend will be spent inside. I had also planned to clean our house during this weekend and trash some extra stuff to make room for some new and for my work, but that's not happening. I managed to place a few books I bought last summer to their shelf, but that's all, so far. Maybe I'll just watch a movie and rest this evening, since moving around just makes the aching worse. (But this all makes me feel a bit worried. My throat also feels a bit sore. I'm not in a horrible hurry with my upcoming exhibition, but I don't have time to any kind of sickness. Not right now. Not even for a day.)
Nyt voisi vaikka alkaa panikoida... Olen asettanut itselleni Kyynelpuutarhurin päiväkirjan sisällön deadlineksi 30.6., joka on nyt häkellyttävän lähellä. Tekstiä on vähän liikaa, sen editointi sopivaan mittaan on hankalaa, ja järkevään, luettavaan muotoon vielä vaikeampaa. Kuvia on puolestaan liian vähän: olin varannut sivuja myös uusille teoksilleni, jotka ovat puolivalmiina, mutta en tiedä, saanko niitä viimeisteltyä ajoissa. Sisällön ongelmat ei sinänsä ole varsinaisia ongelmia, koska nautin tekemisestä silloin, kun vain pääsen työn pariin. Mutta se työn äärelle pääseminen on taas ihan tolkuttoman hankalaa. Miten tämä projekti taas koukkaakin niin pitkän kiertoreitin vastoinkäymisten polulla? Aikataulun suunnitteleminen ja lisäajan haaliminenkaan eivät oikein ole ratkaisuja, koska se lisäaika menee säännönmukaisesti jostain nurkan takaa ilmestyvälle uudelle säädölle, ei tekemiselle.
Kun on jatkuvasti tällaisia päiviä kuten ja toissapäivänä, jotka vatkaavat aikataulun uusiksi:
Keskiviikkona piti keskittyä täysin teosten tekemiseen, mutta aamupäivä menikin yllättäen kaiken maailman pikaisesti hoidettavien muiden asioiden hoitoon (reklamaatiota "happovapaasta" kehysteipistä (tästä lisää myöhemmin) ja tilaamistani flyereistä, jotka saapuivat aivan vihreinä; pikaisesti hoidettavia laskutuksia ja muita pankkiasioita, paperia, paperisotaa, lomakejahtia). Sain vihdoin iltapäivällä kahden maissa kaikki akuutit asiat hoidettua, ja ajattelin, että pidän samantien lounastunnin, kun en ole koko päivänä ehtinyt syömään mitään, edes aamupalaa. Mutta jokin idioottimainen ääni sisälläni kehotti hoitamaan samaan syssyyn yhden vakuutusasian, joka on vaivannut jo pidemmän aikaa. Edellisestä lauseesta voinee päätellä, että oli virhe. Sain ensimmäisessä yhteydenotossa vääriä neuvoja, ja kun toimin niiden mukaan, seuraava tunti meni yrittäessä korjata virheellisesti tehtyä asiaa - ja siinä ohessa huomasin vielä toisen virheen vakuutuksessa, josta piti olla erikseen yhteydessä. Jäin ihmeelliseen lumipallobumerangiin: sovin asioita yhden virkailijan kanssa, kun toinen virkailija hoiti asiaa toisesta keskustelusta tietämättä toisaalla, ja asia vain palasi takaisin, kun luulin jo hoidetuksi, ja aina vain isommalla kehällä, kun sitä hoidettiin aina vain uudella taholla. Kun neljä tuntia myöhemmin olin puhunut yhden vakuutusvirkailijan kanssa, chatannut kahden muun ja vielä viestitellyt vakuutusyhtiön viestipalvelun kanssa neljännen kanssa, olin ihan hermoraunio. Oli kuitenkin aika isoista asioista kysymys, joten ehdin jo säikähtää ihan kunnolla, ja siihen lisättynä koko päivä syömättä ja aikalailla vähäisellä vedellä - olin kyllä aika lähellä purskahtaa itkuun siinä väsymyksen ja turhautuneisuuden tilassa. Syötyäni kävin kahden tunnin kävelyllä ja totesin, että koko päivä oli jo varsinaisen työn osalta menetetty: päätin loppupäivän vain olla ja maata. Mutta kun pääsin kotiin ja pistin telkkarin päälle katsoakseni jotain, nukahdin sen saman tien, ja nukuinkin kymmenen tuntia putkeen ihan suvereenisti.
Uni teki hyvää. Heräsin seuraavana aamuna optimistisena ja toiveikkaana. Hyvä mieli oli myös siksi, että edellisen päivän kaiken säädön keskellä näin, että paperitilaukseni on vihdoin liikahtanut eteenpäin. Tai korvaavat paperit: jo kuukauden odottamieni paperien piti saapua viimeistään kuluvan viikon
alussa, mutta maahantuoja on ilmoittanut, että ne tulevat 1-2 viikon
päästä. Silloin on myöhäistä jo sekä kirjan että Porin
asuntomessujen suhteen, joten kammokeskiviikkona, onneksi, onnistuin sutjakkaasti vaihtamaan
tilauksesta kaksi pakettia toiseen paperiin ja teen sitten uudet teokset
niille. Onneksi paperi on melkein samanlaista. Tekstuurin eroa on,
mutta silmin sitä ei erota, ja painossa on vain muutaman gramman ero,
joten ottanee värin vastaan melko samalla tavalla. Eihän tämäkään nyt ihan ilman ekstra-aikaa suju: sen sijaan, että pääsisin heti tekemään työt, pitää katsoa värit uudelleen. Mutta värisäätöön menee
toivottavasti vain tunti pari (verrattuna siihen, että jos täysin
erilainen paperi, aikaa menee päivästä kahteen).
Heti aamulla tein tarkan aikataulun itselleni: tiukkaa työskentelyä kolmeen asti, sitten kaupunkikierroksella alta pois kaikki irtoasiat, ettei tarvitse enää ensi viikolla "rikkoa työpäiviä" niiden hoitoon. Ensimmäiset pari tuntia menivätkin hyvin. Hioin aiemmin pilalle menneet pohjat ja pohjustin ne. Rakensin keittiöön teltan pintakäsittelyn pölysuojaksi vaneriteosten välikerrosten lakkaamista varten (käytän välikerroksiin vesiohenteisia lakkoja ja mediumeja, joten uskallan ne tehdä kotonakin). Olin oikein hyvällä fiiliksellä, ennenkuin huomasin, että peltipurkista on päässyt ripauttamaan vähän ruostetta lakka-aineeseen, ja sehän on kirkkaan värittömän sijaan oranssia. Luonnollisestikin huomasin tämän vasta sitten, kun olin onnistunut lakkaamaan teokset. Onni onnettomuudessa: aloitin melkein kaikissa teoksissa lakkaamisen taustapuolelta, joten vain muutaman työn kuvapuoli meni pilalle ja pitää hioa pois. Mutta tämä tietenkin pisti koko suunnitelman uusiksi.
Ajatuksenani oli ennen postiin lähtöä käydä Beckerissä / Jyväskylän taiteilijaseuran
taidelainaamossa pakkaamassa muutama teos valmiiksi Poriin viemistä
varten. Mutta kun huomasin lakan keltaoranssin värin, tuli kiire, koska
taiteilijatarvikekauppa (Taidetarvike Flyktman) oli auki vain viiteen - pakkaamishomma jää siis sittenkin ensi viikolle, ja vie yhden "ehjäksi" toivomani päivän. Onneksi visiitti Flyktmannilla oli aivan uskomattoman piristävä. Sain mukaani haluamani ja lisäksi roppakaupalla hyvää mieltä: juttelimme hyvän aikaa leimasimista, väreistä ja kaikesta muustakin. Postiin kävellessä alkoi tuntua, että tuurini suunta on nyt vaihtumassa. Tietenkin postissa oli vielä normaalia sähläystä: paketin operoiminen auki, ja konttaaminen postin lattialla laatikoita leikellen, että mahtuivat mukaan - mutta kun tulin bussilla puolinäännöksissä painavien kantamusteni kanssa kotiin, sade ymmärsi aloittaa shownsa vasta, kun olin katoksessa avaamassa ulko-ovea.
Eli kyllä tämä tästä.
Maaliviivaa kohden, vaikka ryömien.
---
Too long to translate all details in English in this state of mind... But shortly I'm having a lot of misfortune in proceeding with my artworks. My papers haven't arrived, the lacquer I used was corrupted and I'll have to go a few steps back with some of the works, there has been annoying things happening with my insurance, and with some art supplies and flyer orders which I have to complain about. It really doesn't go smoothly right now... But I tend to think, that the better the prize is then, when I'll get to the finish line!
Tekstit
