Värisade - Coloria Rain

 

Niitä suuria pieniä asioita. Värisade syntyi viime vuoden kesällä työhuoneeni ikkunaan coloria.net-sivustoni 20-vuotisjuhlan kunniaksi, kasvoi siinä reilun vuoden ja lopulta sai lopullisen muotonsa syyskuun alussa. Nyt se on esillä Vihreää väriä -näyttelyssä Suomen käsityön museossa 5.12.2021 saakka. Pilvissä roikkuu muutamia satoja virkattuja pisaroita, jotka on kaikki värjätty luonnonväreillä.

Teos on hyvä esimerkki siitä, miten nämä suuret projektini syntyvät: totaalisesta mittasuhteiden ymmärtämättömyydestä. Pisaroita pilviin kiinnittäessäni manailin sitä, etten kykene ymmärtämään hienovaraisia vihjailuja. Kuten sitä, että jos joku ihmettelee hämmästyneen näköisenä, että aionko todella kiinnittää noin paljon pisaroita, ihmetys saattaisi sisältää jonkinlaisen vihjeen projektin suuritöisyydestä. Mutta ei - kuulen kyllä sanat, mutta jotenkin onnistun sivuuttamaan kaiken muun. Toistuvasti löydän itseni roikkumassa jossain vaiheessa projektia epätoivon ja totaalisen epäuskon rajamailla ihmetellen sitä, että olen taas ihan järjettömään työmäärään hautautuneena.

Enkä tietenkään opi mitään. Sinä iltana, kun olin saanut pisarat kiinni ja vaelsin voipuneena kotiin, ajattelin, että mitään vastaavaa en kyllä koskaan ikinä enää tee. Mutta kaksi päivää sen jälkeen, kun pilvet olivat nousseet kattoon, ajattelin jo, että ei se niin hirveää ollutkaan, ja voisin ihan hyvin toteuttaa (alunperin ihan vitsinä ilmaan heittämäni) kymmenen tuhannen pisaran projektin.

Ja aloin virkata pisaroita sitä vielä suurempaa installaatiota varten.

Ilman apua ei tämäkään työ syntynyt. Epätoivon hetkellä pisaroita tuli avukseni kiinnittämään puolisoni Timo Sälekivi, joka myös keksi helpomman tavan ja nopeutti siten prosessia. Pilvet teokseeni rakensi Suomen käsityön museon museomestari Janne Syrjänen, jolle kuuluu myös suurin kiitos ripustustyöstä. Ripustuksessa pilvimestarin apuna hääräsi Otto Vepsäläinen. Jannelle kiitos myös upeasta valaisusta, jonka seurauksena Värisade sai seinälle seurakseen uskomattoman hienon, läpikuultavan varjosateen! Suomen käsityön museolle olen suuresti kiitollinen aika monesta asiasta tämän työn suhteen!

Those big small things. My Coloria Rain was born in summer 2020 to celebrate the twentieth anniversary of my coloria.net website, and has grown since, until it received it final form at the beginning of September. Not it is shown at the Sustainable Colour exhibition at the Craft Museum of Finland, until the beginning of December. There are few hundred of those crotcheted, natural dyed droplets hanging from three clouds.

The installation is a perfect example of the birth of my biggest projects: they are born from a total lack of understanding proportions. As I was attaching droplets, I cursed my unbelievable uncapablity of reading between lines. Like, if someone is looking astonished and wondering out loud, if I am really attach that many droples, there could be some kind of hint about the size of the project. But no - I hear the words, but somehow always dismiss everything else. From time to time again I find myself despair in the mids of some project, wondering why, again, I've got this kind of insane amount of work.

And of course I won't learn anything. After I had attached all droplets and I was walking back home completely tired, I swore I would never make these kinds of project ever again. Never! But two days after the clouds had been placed on the ceiling, I was already thingking, that it was really not as bad, and why not continue with a ten thousand droplets of the same kind (of which I had started talking as a joke a bit earlier).

And I actually have started to crothet droplets for my even bigger installation.

This would have been nothing without help. At the deepest moment of despair my life-partner Timo Sälekivi came to help with me to attach the droplets and invented an easier way to do it, which made the project a lot faster to do. The clouds were built by the museum technician Janne Syrjänen, who also mastered the setting up of the installation. In building the installation he was helped by Otto Vepsäläinen. Janne was responsible also for the lights which created  the most beautiful, translucent shadow rain on the walls! The Craft Museum of Finland helped me with so many things with this installation, I really can't even list them all. So I just say: thank you!

Lokakuista loiskintaa

Juuri eilen kerroin ystävälleni, että on se kumma, kun elokuun alun sairaalareissun jälkeen ei ole työpöydällä ollut muuta kuin melko karskeja vastoinkäymisiä (vedostilausten dramaattinen väheneminen ja suunnitteilla olleen tilaustyön peruuntuminen, laitteistojen rikkimeneminen, koevedosten epäonnistuminen ja palaaminen ihan alkupisteeseen muutamassa projektissa...) - mutta mikään ei oikein enää tunnu hetkauttavan. Sen kun sanoo vain jaa, tällaistakin ja puksuttaa vain eteenpäin seuraavaan hommaan sen enempiä vatvomatta. Ainoa, mistä olen jotenkin ärsyyntynyt, on uusi normaali -termin käyttö, enkä tiedä miksi. Mutta kaipa se niin on, että tästä jatkuvasta säädöstä ja pienten tulipalojen sammuttelusta on tullut se uusi normaali, ja että kaikkeen vain tottuu.

Mutta tänään, kun sain siirrettyä (jo maksetun ja jo kerran siirretyn) Habitarea varten ottamani majoitusvarauksen ensi vuodelle, itku tuli. Kyse ei ollut mistään pienestä rahasta, koska olin tehnyt varauksen hyvissä ajoin alkuvuonna (ennenkuin koronasta oli tietoakaan) ja ajatellut pyöreiden vuosieni vuoksi elellä kerrankin Habitaren läpi herroiksi ja siinä samalla nautiskella olemisestani... Mutta olin jo henkisesti valmistautunut menettämään maksamani rahat, ja olin liikkeellä enemmän sellaisella mentaliteetilla, että pyydän jonkinlaista paperia vakuutusyhtiötä varten, jos sieltä vaikka jotain onnistuisin itselleni saamaan takaisin edes joitakin pennosia. Majoitusvarauksen siirtäminen vielä kerran oli hiljainen pieni toiveeni, mutta jotenkin ehdin jo ajatella sen mahdottomaksi. Ja kun se onnistuikin, tajusin vasta omasta yllättävästä reaktiostani, kuinka suuri merkitys niillä asioilla lopulta on, vaikka niiden samantekevyyden tuntua ääneen ihmettelisikin.

No, uutta normaalia taitaa olla myös se, että olen jälleen kerran laittanut työhuoneen ovet kiinni kaikilta vierailuilta ja päättänyt, että aina sen ajan, kun ne ovat kiinni, tilattujen teosteni postitus on ilmainen. Ja se, että katson tilannetta kuukauden kerrallaan. 

Nykäyksittäin, niin tämä lokakuu yskii eteenpäin.

Mutta siitäkin selviää, kun laittaa lämpimät sukat jalkaa ja nauttii kupillisen teetä, kaikessa hiljaisuudessa.