Väriä kohti

Otin Habitaresta mukaani jonkun taudin, joka piti pedin pohjalla melkein kolme viikkoa. Kun sitten nousin jalkeille ja katsoin ikkunasta ulos, kesä olikin jo mennyt ja syksy louskutteli vettä ikkunalasiin. Ja minä katsoin kalenteriani järkyttyneenä siitä, että oli jo lokakuu ja Värinkeräilijän pieni käsikirja II pitäisi jo melkein olla painossa. Sen sijaan se oli vielä pieninä muistilappusina pöydälläni. Joten lokakuun olen kirjoittanut. Vielä on hommaa tehtävänä, mutta välillä häivähtää jopa usko siihen, että se ehtii ajoissa painoon. Tällä kertaa deadline ei ole vain omassa päässäni: olen menossa marraskuun puolen välin jälkeen Jyväskylän kirjamessuille, ja olisihan se hienoa, jos osastolla olisi myös uudempi kirjani viimevuotisen rinnalla. On ollut suunnaton kiire - mutta olen nauttinut jokaisesta hetkestä! Kunpa nyt saisin vietyä kirjan loppuun saman olotilan vallassa... Maaliviiva melkein näkyy jo, vielä vähän pitää ponnistaa.

Toimistotöissä - Office work

On kyllä ihan käsittämätöntä, mistä kaiken maailman paperityötä ilmaantuu työpöydälle ja vastaamattomia meilejä sähköpostiin... yhden viikon aikana. Olen jo vuosien ajan pitänyt maanantaita toimistopäivänä ja hiljalleen siitä alkaakin tulla ihan siedettävä rutiini, kun muistaa ottaa työpöydälle lepäämään kahvikupin ja korviin hyvää kuunneltavaa. 

It always astonishes me when I realise how much paper work there is on my desk and how much email to be replied there is in just one week's time. For years now, I've had office-Mondays and slowly it has turned in bearable routine, as long as I remember to bring a coffee cup on my desk and plug my earphones in.

Viime vuoden aikana maanantairutiinini täydentyi sillä, että päätin pyhittää sen täysin työkoneen äärellä istumiselle. Aiemmin yritin hoitaa kaikki paperiasiat nopeasti iltapäivään mennessä ja sitten vielä syöksyä luovan työn pariin illaksi, mutta jos jotain inhoan, niin aikataulun säläisyyttä. Sitä, että on koko ajan kiireen tuntu ja varttitunnin silpuiksi jaettu aika tuntuu karkaavan käsistä. Jossain vaiheessa tajusin, että en tuolla ryntäilyllä tuo toivomaani aikaa luovaan työhön, vaan ihan hirveän kuluttavaahan se oli ja heijastuu seuraavan päivänkin olotilaan.

During last year my Monday routine was once more changed a bit: I decided to dedicate it totally to sitting by my computer. Before I tried to clear all my paperwork by afternoon and then I ran back to my creative work for the evening, but if there's something I really hate, it's the scattered schedules. The feeling of hurry all the time and when the time just feels slipping away in short pieces. At one point I realised, that when I run around, it doesn't make me more any creative time, but it was just consumptive and I felt it often still in the very next day.

Joten nyt istun maanantaisin ihan kaikessa rauhassa toimistokoltussani koneen ääreen, hoidan vakuutukset, laskut ja kaiken muun virallisen, vastaan meileihin, teen kaikki muutkin paperiasiat ilman kiirettä. Ja jos aikaa jää, niin en paniikinomaisesti syöksy päätyöni ääreen, vaan teen ihan jotain muuta. Päivittelen Colorian väriartikkeleita tai - niin kuin nyt - jatkan harjoituksiani Illustratorin käytössä. Sen osalta erityisen mielekäs on projekti, jossa tutkin vanhoja väriympyröitä ja toisinnan ne Illustratorilla - ja teen niistä myös sellaiset versiot, jossa huomioin, mikä näiden yli satavuotiaiden ympyröiden alkuperäinen väri on todennäköisesti ollut. (Ja samalla totta kai tutustun niitä koskeviin alkuperäisiin materiaaleihin). Valmiit kuvat laitan myyntiin Colorian Society6-kauppaan.

That is why I now put my office worker's glasses on on Mondays, take care of all the insurances, bills and all the other official things, I reply my emails and do all the other paper stuff without any hurry. And if there's some time left, I don't rush to my main work, but do something completely different. I update Coloria colour articles - or, like at the moment - I continue my Illustrator practises. Especially I like my project where I study old colour wheels and re-make them using Illustrator - I also make interpretations where I try to find out which were the original colours of these colour systems, which were printed often over hundred years ago. (And of course I get to know the original materials at the same time.) The finished images can be bought at my Coloria Society6 store.

Yllättävää, kuinka paljon tämä lataa energiaa viikkoon: kiireettömyys ja se, että tekee jotain, joka on lähellä varsinaista päätyötä, mutta kuitenkin niin kaukana, että se ei painele samoja kuormittavuusnappuloita.

It's surprising how energizing this feels: the feeling of having time enough - and to do something which is near enough my main work, but still so far, that it doesn't burden so much.

.

Kuvia uudesta työtilasta... / Photos from my new extra studio

Näyttää ehkä varastolta, mutta sehän se oikeasti onkin! Kevyt onni on saada kaikki luonnonväritavarat hyllyihin järjestykseen, josta saan tarvitsemiani aineita nopeasti käyttöön, eikä työhön ryhtyminen tarkoita enää kymmenien laatikoiden nostelua paikaltaan, jotta saa sen, mitä tarvitsee. Hyllyihin sain myös paperini ja kaikki lankani asianmukaiseen järjestykseen. Tässä kuvassa tuossa takaosassa ei ole valo päällä, mutta testin jälkeen olen todennut, että uuden pöydän ääressä on aivan erinomaista piirrellä ja maalailla.

It might look like storage room, but then again, it is one! What a light feeling of happiness when you get all your natural dye stuff on those shelves, on their own places, where I can get all stuff easily for use not needing to lift dozens of boxes to just get the one thing I need. I also got my papers and yarns on their places. In this photo there isn't light on at the back of the room, but I've already found the desk just perfect for drawing and painting.

Vielä on joitakin asioita, jotka on järjestelemättä, mutta näiden kassien purkaminen onkin sopivaa taukojumppaa istuskelun välillä. Niiden purkaminen sujuu nopeasti, kun tavaroilla on paikat, joihin ne laittaa.

There are still some things not on their places, but emptying these bags is just a perfect thing to do in between the work sessions. And it goes fast when there are places to put everything in.

Työtilan kohokohta ei ehkä näytä juuri miltään, mutta on sitäkin tärkeämpi! Ihan oma pöytä (joku puutarhurin kasvi-istutus taso) paperien värjäämiselle. Erityisesti tämä on se työ, jota en voi oikein tehdä Keskustien päätyöhuoneellani, ja joka aiemmin vei keittiössämme kaiken tilan: värjättäviä papereita kun pitää liottaa vuoissaan aika pitkiä aikoja ja se vie aika paljon pöytätilaa. Tähän saan lisähyllyjen avulla kuusi settiä yhtäaikaa - ja vielä pigmenttisaostuksen samanaikaisesti!

The hightlight of my extra work space doesn't look like much, but it is even more important! A desk just for dyeing papers. Especially this is the job I can't really do at my Keskustie main studio, and which earlier took all the space at our kitchen: you need to soak those papers for a long time and it takes a lot of space from the kitchen table. In this desk I can set up six dye sets at one time with the help of some extra shelves - plus the lake pigment jars at the same time.

Alla kuva siitä, mitä olen tehnyt viime aikoina: jauhanut aiemmin valmistamiani substraatti-/metallikompleksipigmenttejä. Suoraan sanottuna se on oikeastaan sivujuonne työssäni, mutta toivottua vaihtelua työpäivään. Päähommanani teen nimittäin nyt filmejä lopullisen teoksen valotusta varten; se vaatii keskittymistä ja työskentelyä oudossa asennossa, enkä voi tehdä sitä kuin puolisen tuntia kerrallaan. Paussin aikana teen fyysisesti ihan erilaista hommaa, eli jauhan näitä pigmenttejä, jonka jälkeen voin palata  taas filmien pariin.

And below a photo of what I've been doing lately: grinding lake pigments I've made earlier. Frankly this is just an extra job, but it's needed change as I'm making my films ready for the final artpiece exposure. It's very detailed work and I can't do it more than an half an hour at the time - and then I have a pause and grind some pigments for a while before getting back to making films.

Värisade - Coloria Rain

 

Niitä suuria pieniä asioita. Värisade syntyi viime vuoden kesällä työhuoneeni ikkunaan coloria.net-sivustoni 20-vuotisjuhlan kunniaksi, kasvoi siinä reilun vuoden ja lopulta sai lopullisen muotonsa syyskuun alussa. Nyt se on esillä Vihreää väriä -näyttelyssä Suomen käsityön museossa 5.12.2021 saakka. Pilvissä roikkuu muutamia satoja virkattuja pisaroita, jotka on kaikki värjätty luonnonväreillä.

Teos on hyvä esimerkki siitä, miten nämä suuret projektini syntyvät: totaalisesta mittasuhteiden ymmärtämättömyydestä. Pisaroita pilviin kiinnittäessäni manailin sitä, etten kykene ymmärtämään hienovaraisia vihjailuja. Kuten sitä, että jos joku ihmettelee hämmästyneen näköisenä, että aionko todella kiinnittää noin paljon pisaroita, ihmetys saattaisi sisältää jonkinlaisen vihjeen projektin suuritöisyydestä. Mutta ei - kuulen kyllä sanat, mutta jotenkin onnistun sivuuttamaan kaiken muun. Toistuvasti löydän itseni roikkumassa jossain vaiheessa projektia epätoivon ja totaalisen epäuskon rajamailla ihmetellen sitä, että olen taas ihan järjettömään työmäärään hautautuneena.

Enkä tietenkään opi mitään. Sinä iltana, kun olin saanut pisarat kiinni ja vaelsin voipuneena kotiin, ajattelin, että mitään vastaavaa en kyllä koskaan ikinä enää tee. Mutta kaksi päivää sen jälkeen, kun pilvet olivat nousseet kattoon, ajattelin jo, että ei se niin hirveää ollutkaan, ja voisin ihan hyvin toteuttaa (alunperin ihan vitsinä ilmaan heittämäni) kymmenen tuhannen pisaran projektin.

Ja aloin virkata pisaroita sitä vielä suurempaa installaatiota varten.

Ilman apua ei tämäkään työ syntynyt. Epätoivon hetkellä pisaroita tuli avukseni kiinnittämään puolisoni Timo Sälekivi, joka myös keksi helpomman tavan ja nopeutti siten prosessia. Pilvet teokseeni rakensi Suomen käsityön museon museomestari Janne Syrjänen, jolle kuuluu myös suurin kiitos ripustustyöstä. Ripustuksessa pilvimestarin apuna hääräsi Otto Vepsäläinen. Jannelle kiitos myös upeasta valaisusta, jonka seurauksena Värisade sai seinälle seurakseen uskomattoman hienon, läpikuultavan varjosateen! Suomen käsityön museolle olen suuresti kiitollinen aika monesta asiasta tämän työn suhteen!

Those big small things. My Coloria Rain was born in summer 2020 to celebrate the twentieth anniversary of my coloria.net website, and has grown since, until it received it final form at the beginning of September. Not it is shown at the Sustainable Colour exhibition at the Craft Museum of Finland, until the beginning of December. There are few hundred of those crotcheted, natural dyed droplets hanging from three clouds.

The installation is a perfect example of the birth of my biggest projects: they are born from a total lack of understanding proportions. As I was attaching droplets, I cursed my unbelievable uncapablity of reading between lines. Like, if someone is looking astonished and wondering out loud, if I am really attach that many droples, there could be some kind of hint about the size of the project. But no - I hear the words, but somehow always dismiss everything else. From time to time again I find myself despair in the mids of some project, wondering why, again, I've got this kind of insane amount of work.

And of course I won't learn anything. After I had attached all droplets and I was walking back home completely tired, I swore I would never make these kinds of project ever again. Never! But two days after the clouds had been placed on the ceiling, I was already thingking, that it was really not as bad, and why not continue with a ten thousand droplets of the same kind (of which I had started talking as a joke a bit earlier).

And I actually have started to crothet droplets for my even bigger installation.

This would have been nothing without help. At the deepest moment of despair my life-partner Timo Sälekivi came to help with me to attach the droplets and invented an easier way to do it, which made the project a lot faster to do. The clouds were built by the museum technician Janne Syrjänen, who also mastered the setting up of the installation. In building the installation he was helped by Otto Vepsäläinen. Janne was responsible also for the lights which created  the most beautiful, translucent shadow rain on the walls! The Craft Museum of Finland helped me with so many things with this installation, I really can't even list them all. So I just say: thank you!

Yhtäaikaisuus

Tänään kirjoitin Instagramissa, kuinka puoleentoista vuoteen ei ole työrintamalla tapahtunut mitään, ja nyt kaikki tapahtuu yhtäaikaa. Aloin miettiä, että sehän ei ole totta, koska koko ajanhan on tapahtunut kaikenlaista, mutta nyt vain sattuu useampi pitkä ja suunniteltu projekti toteutumaan yhtäaikaa, syyskuun alkupuolella. Niin sanottu kulminoitumispiste on kaikilla sama: Konstrundan 4.-5.9.2021, Vihreää väriä -näyttelyn avautuminen Suomen käsityön museossa 11.9.2021 ja Habitare seuraavalla viikolla. (Tai no, tilannehan ainakin Habitaren osalta voi vielä muuttua. AVI antanee uusia rajoituksia huomenna tai ylihuomenna.)

Näistä Vihreää väriä -näyttely on ehkä se Suurin ja Tärkein - olen työskennellut näyttelyn parissa monin tavoin jo viime vuoden loppupuolelta. Olen ollut mukana käsikirjoittamassa näyttelyä ja luonut kirjoittanut näyttelytekstejä, ideoinut näyttelyyn luonnonväriympyröiden sarjan ja organisoinut niiden värjäyksen (Värjärikilta ry:n jäsenet ovat värjänneet suurimman osan, mutta tokihan värjäsin muutamia näytteitä itsekin), olen käsikirjoittanut muutamia näyttelyyn esille tulevia lyhyitä värjäysprosessivideoita, ja vielä on muutama pienempi näyttelyyn liittyvä juttu työn alla. Ja näyttelyssä on esillä myös yksi luonnonväriteokseni - kuva antaa siitä hieman vinkkiä.

Tämä on ollut jotenkin kaikin puolin ihana projekti. Väristä kirjoittaminen on aina ollut itselleni terapiaa, ja tällä kertaa paitsi tiesi, että tekstilläni on tarkoitus (usein tuntuu, että Coloriaan kokoamani tieto on vain tärkeämmältä työltä aikaa vievä harrastus---) - koko projekti on myös tukenut apurahatyöskentelyä antotypiaprojektini ja siihen liittyvien juttujen parissa. Harvoin loksahtaa kaksi projektia niin hyvin yhteen kuin mitä nyt on käynyt!

Montaa muutakin työprojektia olen tämän vuoden aikana toki edistänyt - moni projekti etenee hissukseen taustalla, ja tänä vuonna poikkeuksellisen hyvässä symbioosissa keskenään!

--

I just was thinking that in my work scene nothing has happened in one and a half year, and now suddenly everything happens. But that is not true at all. All kinds of things are happening all the time, but now it just happens, that many of those longer planned projects will take place at the same time, at the beginning of September. First Konstrundan event on September 4-5, then the opening of an exhibition Sustainable colour at the Craft Museum of Finland on the very following week, and Habitare event the next week. (If Habitare happens at all - new safety guidelines will be announed tomorrow or a day after that.)

Of these, the Sustainable colour exhibition is probably the biggest and the most important one for me. I've worked with the exhibition in many ways from the end of last year. I've taken part in planning the exhibition as well as I have written exhibition texts. I've also planned the way the natural dyes are exhibited and I've organised the dyeing process of the samples (the sample yarns are dyed by the members of Värjärikilta, which is a Finnish natural dyer's association; and of course I dyed a few samples also myself). I've transcripted a few short natural dye process videos, and there are still a few things on their way. And also one of my natural dye pieces will be exhibited at the museum - the main photo gives a hint what will be shown.

This has been absolutely wonderful project in every way. I've always considered writing, and especially writing about colour, some kind of therapy, and this time I knew all the time, that there will be a purpose with my words (usually I feel, that writing for my Coloria.net website is just a vain hobby taking time from everything important---) Also, the whole project has been so important for my work with my anthotype project. It's not usual that two of my project are so perfectly inline as these two have been!

There are many other projects I have continued with this year. They are evolving slowly in the background - and this year everything is happening in some kind of symbiotic relationship!

Tänä vuonna värejä, värejä, värejä / This year colours, colours, colours

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu

 

Että mitäkö olen tehnyt tässä alkuvuoden? Ĺukenut perhosista ja väreistä, tilannut kirjoja väreistä, tilannut vielä lisää kirjoja väreistä ja vieläkin lisää kirjoja väreistä. Uusia ja vanhoja ja kertaakaan avaamattomia ja moneen kertaan käytettyjä. 

Ja päivät on olleet täynnä kirjailua muutenkin. Päivätyönä muistiinpanoja ja kässäriä antotypiaprojektiini. Uusia paperikokeiluja: innostavia pieniä rohkaisevia havaintoja ja muutama ikävä pettymys.

Iltatyönä olen palaillut uudelleen Väri ja kemia -kirjaseni pariin - sen piti ilmestyä viime vuonna Colorian 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi, mutta kun elämä elokuussa puuttui peliin, syksyn suunnitelmat menivät uusiksi. Mutta hiljalleen, hiljalleen... Tällä kertaa tähtäimessä ensi syksy. Ja jos kirjasen saan julkaistua, niin jos vaikka Colorian venttijuhlat viettäisi, kun ne 20-vuotisbileet jäivät vähän laimeiksi tuon epidemian vuoksi... 

Tuntuu ihan poikkeuksellisen hyvältä tehdä työtä. On niin paljon juttuja, joiden pariin pääsemistä  ja valmistumista tuskin malttaa odottaa! 

---

What have I done this year? I've read about butterflies and colours, ordered books about colours, and more books about colour and still more books about colour. New and old and those which haven't been ever opened and those which have been used several times.

I've spent my days with words in other ways too. During my (grant-paid) day job I've written pages of notes and script for my anthotype projects. New paper experiments: some small successes which have made me happy and some frustrating disappoinments.

As my evening job I've been getting back to my Colour and chemistry booklet which should have come out last year as part of Coloria's 20 yrs anniversary, but as the universe had other plans, all my plans for autumn were rewritten. But slowly getting back there... This time I'm thinking next autum. And if the book will come out, I should probably celebrate Coloria's blackjack party (read: 21st anniversary)...

It feels exceptionally good to work right now. There are so many things I can hardly wait to get work with or to get them finished!

.

--

Värejä / Colours

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Tammi 21, 2020 kello 4.26 PST

Joulun jälkeen tilasin itselleni kunnon satsin joululahjoja (= väriä käsitteleviä julkaisuja) ja nyt paketteja on alkanut saapua. Olen kyllä kirjannut tammikuun työsuunnitelmaan myös apurahahakemusten kirjoittamisen, mutta eihän siitä mitään tule, kun päivät kuluvat värin parissa. Onneksi värikirjoihin uppoutuminen ei kumminkaan tunnu ihan totaaliselta lintsaamiselta - värit ovat kuitenkin oleellinen osa työtäni. Tänään pääsin hetkeksi kirjoista eroon siksi aikaa, kun kirjoitin väriteemaisen kolumnini Ikoni & kulttuuri-julkaisuun (johon olen kirjoittanut väriteemaisia juttuja parin vuoden ajan). Kirjoittaessa sain yhtä-äkkiä idean pikkuriikkisestä luonnonvärinäyttelystä, jonka aion koota oman työhuoneeni näyteikkunaan kesällä (samalla, kun pigmenteistä tulee näyteikkunanäyttely toisaalle - siitä lisää myöhemmin). Jälleen olen niin innoissani ideoiden paljoudesta, etten oikein tiedä mistä aloittaa. Joten painun takaisin lukemaan värikirjojani.

...

After Christmas I ordered some late Christmas presents for myself (that is, books about colour). Now the parcels are finally arriving. My working plan for January includes also writing grant applications and such, but that's not really happening, as I'm spending all my days with colour. However, it's not  really skipping work - as colours are my work, at least one essential part of it. Today I put the books aside for a while as I wrote my article on pigments to a Ikoni & kulttuuri publication (to which I've written colour themed articles for a couple of years). As I was writing, I suddenly got this idea about a tiny natural dye exhibition, which I will show on my studio display window next summer (at the same time as there will be another display window exhibition in another place - more about that later). Now I'm too excited about all these ideas coming into my head, that I really don't know where to begin. So, I'll get back to my colour books.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Tammi 16, 2020 kello 4.17 PST

Värien vietävänä - Taken away by colours

[Sadepäivä, Rainy Day, 2019]

Tässä on reilu pari viikkoa Habitareen, ja tänä aikana pitäisi saada muutama uusi teos tehtyä (kuvassa muuten yksi uusi työ tee-sarjaani; olen tehnyt sen aiemmin, mutta se on ekan kerran esillä Habitaressa). Ja pitäisi pakata koko Habitaren lasti (missä on aika iso homma, koska tavarat on levällään monessa paikassa tilanpuutteen takia), tyhjentää ja paketoida koti putkiremontti ja keittiöremonttikuntoon, ja remonttievakkomuuttaa pois. Mikään pienempi asia ei edes enää mahdu to do -listalle.

Tässä kaiken keskellä sain pienen hiljaisen viikonloppuhetken värien parissa. Olen jonkin aikaa kirjoitellut Ikoni & kulttuuri -julkaisuun (ent. Ikonimaalari) väriaiheisia kolumneja, ja elokuulle osui seuraavan deadline - juttu napolinkeltaisesta. Niinpä varasin työpöydälleni kasan kirjoja ja kupillisen teetä, ja pakenin päiväksi värien pariin. Itse kolumni on aika lyhyt, mutta varaan aina kirjoittamiseen koko päivän, koska sitten voin käyttää jäljellä olevan ajan muiden värijuttujen kirjoitteluun ja Colorian päivittämiseen.

Napolinkeltaisesta kertova juttu lähti ajallaan, sain pariin muuhun pigmenttiin liittyviä epäselviä asioita vähän selvitettyä, ja suomalaisesta väristä kertova kirjasuunnitelmanikin sai muutaman uuden muistiinpanon. Koko kirjoittamisprosessi oli ajatuksellinen keidas keskellä tätä hulvatonta kaaosta, joka toivottavasti vielä joskus takaisin kodiksi muuttuu - on vähän vaikea palata muuttolaatikoiden pariin, mutta kyllä se siitä. Itsekurilla.

Mutta jos vielä ihan vähän noita värijuttuja...

---

It's only a few weeks before Habitare fair, and in this time I should finish a few artworks, pack everything for the fair (which is quite a big job since the stuffs are in four places due to the lack of space), we should empty our home and pack everything for pipe and kitchen renovation, and we should also move to another place for the renovation. There's no room for any smaller things in my to do list.

In the mids of everything I managed to have a small silent moment with colours. For a some time now I've been writing a colour themed column for one Finnish publication (Ikoni & kulttuuri = Icon & culture), by Valamo monastery publications, and the deadline for my next column, about Naples yellow, is in August. So, I selected some books and tea to my desk and escaped for a day. The column itself is quite short, but I always book the whole day for writing, because then I can spend the reamining time to write other colour stories and update Coloria website.

The article about Naples yellow left on time, I managed to solve a few unclear questions about a couple of other pigments, and I also made some new notes to my book plan about Finnish colour. The whole writing process was like a oasis for my thoughs in the mids of this overwhelming chaos around me - which, in some day, hopefully, will turn to be our home again. It's just a little bit difficult to return to the packing and cleaning, but I will do that. Just need a bit self-discipline.

But maybe I can still spend a few minutes with colour before returning on what I should do...

Värit, rakkaani / Colours, my love

 

Tänään tajusin, mihin aikani kuluukaan. Värien kanssa puuhailu (niillä tekeminen ja niiden tekeminen, niiden tutkiminen ja niistä kirjoittaminen) on kaikkein rakkain harrastukseni. Coloria.net -verkkosivua olen ylläpitänyt parikymmentä vuotta ja myös sen sisarsivusto Coloriasto - vanhojen väriartikkeleiden kokoelma - on jo kaksitoistavuotias. Tänään julkaisin Coloriastossa neljännentuhannennen (!) kerran - eikä tämä suinkaan tähän lopu.

Parasta on, kun nämä kaksi saan yhdistettyä: värit ja luovan työn. Yksi sellainen projekti on parhaillaan esillä Serlachius-museo Göstassa - Vaskenruosteyrttitarhassani kasvaa espanjanvihreää pigmenttiä Kaukana viileä varjo -näyttelyssä syyskuulle saakka. Toinen projekti on alkamassa: pari kuukautta sitten valokuvaaja Jalo Porkkalan kumipainokurssilla harhauduin kurssiaiheesta ja tutustuin aivan toiseen tekniikkaan, kasviväripohjaiseen anthotypiaan - joka tuntuu olevan juuri se tekniikka, jota olen pitkään erääseen katoavuutta käsittelevään installaatiomaiseen teokseeni etsinyt.

Tänään vielä värit ja taideprojektit kulkevat kuitenkin vielä erillään. Pian on tämän päivän värihommat on tehty ja palaan kuvataiteellisen työni pariin: käyn Jyväskylän Taiteilijaseuran taidelainaamossa tekemässä mini-inventaarion, palautan muutamia vedoksiani työhuoneelleni, valikoin kesän näyttelyitä varten kehystettäviä töitä ja yritän saada muutaman uuden kuvan luonnokset valmiiksi, jotta ehdin ne tekemään ajoissa näyttelyyn. Mutta ehkä jo ensi viikolla pääsen aloittamaan anthotypia-väritestit!

---

Today I realised where my time is spent. Working with colours (and making colours, studying colours, pigments and dyes, and writing about them) is my most important and dearest hobby. I've maintained Coloria.net website (only in Finnish) already about twenty years and also its sister website Coloriasto - an archive for old and vintage colour related texts, in various languages - is already turning twelve. Today I posted an article in Coloriasto for the 4000th time (!) - and I won't end this project anytime soon.

The best thing is, when I can combine these two: colours and my creative work. One of those projects can be seen at the moment at the Serlachius Museum Gösta in Mänttä: my Copper Rust Herb Garden is growing Verdigris pigment in Distant Cool Shadow exhibition until September 2019. And another project is on its way: a few months ago I attended in photographer Jalo Porkkala's gum bichromate printing and got lost in a totally different direction. I got to know a plant based anthotypia technique, which just seems to be the technique I've been looking for to one of my print based installation about vanishing.

Still today colour and art projects are separate, though. Soon I've made my colour related stuff for today, and I'll return to my work as artist: I visit the Jyväskylä Artists Association artotheque to check some prints, I'll return a couple of prints to my studio, I'll select a few prints for framing for the summer exhibitions, and I'll try to finish sketches for a couple of new artworks, wishing I could then finish them on time for my exhibition. But maybe already next week I'll be able to start my anthotypia tests!

.

Toisessa puutarhassa / In another garden

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Helmi 8, 2019 kello 7.35 PST

Naurahdin ääneen, kun huomasin, että projektini vievät puutarhasta toiseen - kun ei ole puutarhurin lahjoja oikeassa elämässä, ne pitää sitten keksiä. Nyt helmikuussa olen palannut hetkeksi Kyyneltarhan parista vuonna 2011 aloittamaani Vaskenruosteyrttitarha-projektiin.

Viimeksi Vaskenruosteyrttitarha-installaatio oli esillä Oulun taidemuseossa 2015. Olin jotenkin jo varautunut siihen, etten enää toisi installaatiota esille, mutta kun Serlachius-museosta kysyttiin, ja vielä väriteemaiseen näyttelyyn (Kaukana viileä varjo), ei tarvinnut kauan aikaa miettiä.

Kun seuraavaa näyttelyä ei ollut tiedossa Oulun installoinnin jälkeen, luulin pakkaavani yrttitarhani pakettiin lopullisesti, joten keräsin astioissa kasvaneen espanjanvihreän pigmentin talteen ja otin suurimman osan lasiastioista muuhun käyttöön tai lahjoitin pois. Niinpä tänä vuonna on ollut kiva kierrellä kirppareita sopivien lasiastioiden toivossa. (Mihin liittyen mielenkiintoinen havainto: kun edellisellä kerralla oikein etsimällä etsin jotain sopivan hintaisia karahveja, en löytänyt yhtään, mutta nyt niitä ovat kirpparit pullollaan!)

Jo kukkineita kupariyrttejä oli tallella vanhempieni parvekkeella koristeena (!), ja osan niistä otin uusiokasvatukseen, mutta suurin osa on uusia. Tammi- ja helmikuun aikana olen puuhaillut työhuoneellani työhanskat käsissäni, hengitysmaski ja suojalasin päässäni, porannut reikiä puupalloon ja kuorinut vanhoista antennijohdoista esiin kuparipitsiä. Suojaimet sen takia, että usein noista vanhoista johdoista esiin käärittävä kupari on ihan pirullisen ohutta ja haurasta, ja ei ole suotavaa, että tuota tajuttoman pientä kuparimurua menisi ihon alle, saati sitten, että se ajautuisi hengitysteihin tai silmiin...

Tuosta tiiviimmästä rupeamasta olisin saanut kyllä hienoja työkuvia, mutta eipä tuossa kaikessa suojavarustuksessa tullut mieleen kaivaa kameraa esiin. Ja nyt ovat yrttiset jo odottamassa matkaansa kuljetuslaatikoissa: omissa astioissaan suojapapereihin pakattuna.

Työhuonekin on jo imuroitu ja pyyhitty seuraavaa projektia varten. Huomenna olisi tarkoitus hakea TEOS 2019-tapahtumaa varten kehystyttämäni teokset kehystämöstä ja pakata sekä ne että irtovedokset pakettiin ja viedä Matkahuoltoon, jotta ovat perillä ajoissa Kaapelitehtaalla.

Sitten palaan hetkeksi kuvien pariin, ja alan koota teoksia seuraavaa näyttelyä varten.

...

I laughed out loud, when I noticed that my projects take me from one garden to another - as I don't have any talent for gardening in real life, I have to fabricate it. Now in February I've returned from my Garden of Tears project to the Copper Rust Herb Garden project which I started in 2011.

The last time Copper Rust Herb Garden was on view was at the Oulu Art Museum in 2015. I had already thought, that I wouldn't show the installation anymore, but when Serlachius museum inquiried about it, and especially for a colour themed exhibition (Distant Cool Shadow), I didn't need any time to think.

As there wasn't any exhibition agreed when the Oulu exhibition ended, I thought I was packing my herb garden away for good, so I collected all verdigris pigment growing in jars, and I gave some of the glass jars away. So, it has been fun to wander around flea markets searching for proper glass vessels for my project. (Last time I searched for affordable and showy carafes but didn't find any, but now there are more than enough of them!)

I had some flowered copper herbs saved at my parents' balcony (!), and I took some of them to bloom again, but most of the herbs are now new. During January and February I have worked in my studio with protective gloves on, as well as protective glasses and respirator on my face, drilling holes to a wooden ball, peeling copper lace from the old aerial cables. I've used masks and all because often the very very thin copper on those old cables is deviously brittle and it's not very desirable to have any under your skin, and less so in one's mouth or eyes...

I've could have had absolutely great process photos of this project, but with all those gear it didn't came to my mind to take camera out. And now those herbs are already packed on their boxes, waiting for the museum to come and pick up them. 

My studio is also already wiped clean for my next project. Tomorrow I've planned to pick up my artworks from the frame shop for TEOS 2019, and then I'll pack the framed ones and the non-framed ones for the shipping, so they'll reach Kaapelitehdas in Helsinki early enough.

After that, I'll return to work with my prints again, and I'll start to pack for my next exhibition.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Helmi 5, 2019 kello 3.32 PST

Sanoilla, sanoista, sanoihin / With words, from words, to words

My life as a columnist has started! :) I just received my first ever colour/pigment column printed in #Ikonimaalari ('Icon painter') magazine, about ochre. The magazine comes out twice a year, so I'm not having any kind of stress about it - in fact I'm already waiting for the next one... (Not being orthodox / Greek catholic myself, I must confess, that I don't really know much about religious icons themselves, but the articles in this magazine are actually quite fascinating!) #okra #pigmentit

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Maalis 26, 2018 kello 5.55 PDT

Alan tässä taas heräillä jälleen yhden flunssaviikon jälkeen. Ja vanha tuttu aikapaniikki alkaa rakentaa pesää päähäni. Alunperin tarkoitukseni oli työskennellä maaliskuusta kesän loppuun kiireettömästi omien projektieni parissa, mutta (itsestäni riippumattomista ja inhimillisistä syistä) eräs projekti lykkääntyi alkuvuodesta maaliskuulle. Lievää aiempaa paniikintunnettani tasoittelin ajattelemalla, että koko homma hoituu maaliskuussa, ja huhtikuussa pääsen aloittamaan jälleen täysipainoisesti oman työni, mutta ensin tuli viivettä ennakoimattomien asioiden kanssa ja sen jälkeen flunssa, ja yhtä-äkkiä myös huhtikuu on isoksi osaksi hävinnyt kalenteristani. Oman luovan työn tekeminen on taas ahtautumassa pieniin ajanmurusiin, jotka jäävät jäljelle kaiken muun jälkeen. Eikä tunnu kovin lupaavalta, kun toipilasaika tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan.

Ihan jumissa en ole sentään. Puolitainnuksissa olen saanut vähän tekstejäni eteenpäin: kynällä en ole jaksa kirjoittaa, mutta mieli on kirjoitellut ja muokannut, ja olen merkinnyt muistiin aina sen, mitä olen jaksanut. Luonnon editointijärjestelmä, ja itseasiassa ihan hyvä. Lisäintoa toi viime viikolla eteisen lattialle kopsahtanut Ikonimaalari-lehti, jossa oli ensimmäinen pigmenttikolumnini, hienosti präntättynä.

Ja onneksi tästä tukkoisesta päästä saa revittyä myös tahatonta kapinamieltä. En tiedä, miten Earth Hour - valojen sammuttaminen tunniksi - melkein joka vuosi pääsee unohtumaan, mutta nyt flunssaisena ja maailmanmenosta ulossulkeutuneena suorastaan ylitin itseni! Tämän kerroin kavereilleni Facebookissa, miksen sitteen tunnusta sitä täälläkin: Makasin koko päivän vuoteen pohjalla flunssaisena ja heräsin illalla pimeään. Räväytin tottakai valot päälle, ensin makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen; sitten eteiseen, kun poimin päivän mainospostit lattialta; sitten keittiössä menin laittamaan teeveden liedelle ja jätin valot päälle, siksi aikaa, kun menin lukemaan meilini työhuoneeseen, johon myös laitoin valot. Enempää meillä ei huoneita olekaan. (Paitsi kylppäri.) Olin sit jotenkin hitaalla ja kaikki kesti sen verran, että vasta noin tunnin kuluttua aloin palata teemuki kourassani kohti leposijaa, ja samalla räpsyttelin valot pois. Siinä sitten tajusin, että koko tuon Earth Hourin, ja vain sen ajan, asuntomme oli loistanut pimeydessä kuin lyhty. (Paitsi se kylppäri, jossa ei ollut valoja, mutta ei siellä kyllä ole ikkunaakaan, josta kukaan ulkopuolinen olisi voinut nähdä, että osallistuin Earth Houriin edes yhdellä pimeällä huoneella.)

Tällä hetkellä tuntuu, että yllä kuvattu on vertauskuva koko elämästäni tällä hetkellä.

Ehkä sitä pitää vain hyväksyä, että elämä nyt menee kuin menee, ja istun vain kyydissä. Tulee niitä flunssia jatkossakin, ja ehkä sitten osaan seuraavan kerran todella Arvostaa, kun sitä Ehjää Aikaa omalle työlle on taas tarjottimella. Ja ehkä ensi vuonna Earth Hourin aikaan muistan räpsäyttää valot pois - tai ainakaan en laita niitä kaikkia päälle.


---




I'm slowly getting back to life after one more flu week. And my old friend, Time Panic, is trying to visit me again. Originally I planned to work with my own creative projects from March until the end of summer, but one project was postponed from the beginning of the year. At first I tried to calm myself thinking that I can manage the project fully in March - it's only one month and then I'll have time from April on - but then there was some unexpected delay with other stuff, and then my flu begun, and suddenly the April has vanished partly from my calendar. There's some time for my own creative work in small fragments only, left when everything else is finished. And it's not very promising, when I feel convalescent all the time, not healthy...

I'm not totally stuck, however. I've written some of my texts in bed: not using pen, but my mind has both written and edited, and I've tried to make some concrete notes now and then. Natural editing system, that is, and actually quite a good one. Last week I also received my copy of Ikonimaalari magazine (Icon Painter) in which my very first pigment column was published.

And I'm happy that my state brings out some unintented rebellion. I don't know why is it, that I tend to miss Earth Hour - putting lights out for an hour - almost every year, but this time I exceeded myself! I shared this for my friends in Facebook, so why not here: First I lied the whole day in my bed with flu, and when I woke up, it was sooo dark. I of course put the lights on: first to bedroom and living room, and then to hallway; then I went to put a tea kettle on and left the kitchen light on while I went to read my email to my office room (where I also put the lights on). Well, we don't have any more rooms (except the bathroom). I had planned to just check out my email very fast and then return to kitchen to my tea, but I somehow it took me almost an hour, before I returned to kitchen, took my tea, and returned to my bed, turning off the lights as I went. It was only then when I realised that it had been the Earth Hour, and through that time, and only for that hour, our apartment had shined like a lantern in the darkness. (Except the bathroom, which was dark, but there is not window which would have shown to the people outside that there was even one room dark...)

Right now I feel that this story above is like allegory of my life at the moment.

Maybe I should just accept  the fact, that life goes as it goes, and I'm just enjoying a ride. There will be yet another flu in some time, and maybe then, the next time, when I get some True Time for my own creative work, I can really Appreciate it. And maybe next time during Earth Hour I remember to turn the lights off - or at least I try to not turn them all on. 




 

Apurahatyöskentelyn sietämätön keveys / The Unbearable Lightness of Working with a Grant

Detail of small print called 'Red Raven' (#pigmentinkprint 2017, ed.30, 8x14cm +marg. 45e+postage) Just sent one to Oslo. I think it was propably my first order ever from Norway... A lot of 'firsts' this year already! ♡ #raven #morningcoffee #coffee #coffeecup #taidegrafiikka #taidegraafikko #illo #illustration #kuvitus #kuvittaja #illustrationdaily #kommuneo #shooart #dailyillustration #illustrationoftheday #printart #artistsofinstagram #illustratorsofinstagram #instaillo

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Tammi 17, 2018 kello 3.53 PST

Sain viime vuoden puolella Kauppaneuvos Otto A. Malmin Lahjoitusrahastolta apurahan noin kuukauden työskentelyyn Coloria-projektini parissa. Tein jo muutamia kuukausia sitten itselleni suunnitelman asioista, joiden parissa työskentelisin ja selkeän aikataulun työlleni, ja olen nyt tammikuussa toteuttanut suunnitelmaa tunnontarkasti. Itseasiassa - innostuneena vähän tehokkaamminkin kuin piti: ehdin todennäköisesti tehdä apurahalla paljon enemmän kuin mitä olin suunnitellut.

Mutta mikä ihme siinä on, etten pysty tekemään tätä apurahatyötä levollisin mielin? Olen vuosikaudet varastanut Colorialle ja väreille aikaa muulta työltä, ja vahva "ei-nyt-saisi-tehdä-tätä-kun-pitäisi-tehdä-muuta" -ajattelu on näköjään vaikea karistaa päästä pois. Tammikuun päiväjärjestykseeni merkitsin, että värit ovat nyt ensisijainen työni, ja muu työ saa vuoronsa vasta apurahatyöpäivän jälkeen, mutta silti kiukustunut omatunto nalkuttaa heti, kun silmä osuu pakkausta odottaviin vedoksiin työhuoneen pöydällä. Järjestin jo ajat sitten asiat niin, että muu työ ei kärsi yhtään, ja silti en usko itseäni. On todella outo tunne, kun samanaikaisesti puhkun innostusta, ja kuitenkin on vaikea keskittyä ja joudun hokemaan koko ajan mielessäni, että teen tätä ihan luvan kanssa.

Jos olen vihdoin saanut apurahoja jakavan tahon arvostamaan värityötäni niin paljon, että saan apurahan tarkoitukseen - miksi kummassa en saa itseäni sisäistämään samaa asiaa?

---

Last year I received an one month working grant from Otto A. Malm Foundation, to work with my colour project Coloria. I made a working plan and schedule for my grant work already months ago, and now, in January, I have followed my plan strictly. Actually - because I'm so enthusiastic about this, even more efficiently than I had planned: probably I will achieve much more with this grant than I thought.

But why an earth can't I put my mind on ease with this grant work? For years I have stolen time to Coloria from my other projects and works, and now that strong 'you-can't-do-anything-with-colours-because-there's-other-stuff-to-do' thinking is apparently difficult to get rid of. In my January day planner it states that for this month the colours are my primary work, and everything else comes after the grant-workday, but still I find my conscience nagging angrily, when I accidently see the prints on my studio desk waiting for packing. It was already weeks ago when I organised everything in a way, that my other projects won't suffer at all, but still I can't make myself believe it. It really feels weird, when, at the same time, you are filled with enthusiasm, and still it's hard to concentrate and I have to remind myself constantly, that I have a permission to do this.

If I've finally gotten to the point, where a grant-giving organisation is believing in my colour work so much, that I get a grant for it - how come it's so unbelievable difficult to adopt the idea myself?

Kukkia minulle! / Flowers For Me!

Heinäkuu alkoi ilolla! Perjantaina sain kirjeen Otto A. Malmin lahjoitusrahastolta. Olen saanut henkilökohtaisen stipendin Coloria-sivuston kehitystyöhön. Tänään tieto julkisesttiin Otto A. Malmin lahjoitusrahaston nettisivulla.

Olen ollut tästä niin onnellinen, etten tiedä, miten päin olisin. Ajanpuutteen (nimenomaan Ehjän Työskentelyajan puutteen) vuoksi Coloria on jäänyt jo useamman vuoden ajan paitsioon - ja välillä asioiden tekemättömyys on käynyt vähän ahdistavaksikin. Tämä pieni apuraha tarjoaa minulle jonkin verran häiriötöntä laatuaikaa sivuston parissa ja pääsen uudistustyön alkuun.

Viikonloppuna avasin uudelleen Colorian Facebook-keskusteluryhmän. (Itseasiassa luulin, että Facebook oli arkistoinut sen, koska sellainen ukaasi minulle aikanaan tuli, minkä vuoksi siirsin väriuutisten jakamisen Colorian Facebook-sivulle. Siellä tuo ryhmä kuitenkin edelleen oli.)  Facebook-sivu saa jatkossakin toimia uutistenjakoalustana, mutta keskusteluryhmässä on kenen tahansa helpompi aloittaa keskustelu, mistä tahansa väriin liittyvästä.

---

This July started with Joy! On Friday I received a letter from the Otto A. Malmi Foundation. I've been granted a personal stipend for my work with Coloria website. Today the information was published in Otto A. Malmi Foundation page.

I've been sooooo happy about this! Because of my constant lack of time (and for the Distraction-Free Working Time especially) Coloria has been offside for several years already - and at times I've been a bit distressed about it, knowing there's so much left undone. This small grant allows me to Concentrate on my work, and I can finally start the renewal project.

Last weekend I reopened the Coloria Facebook Group. (Actually I had thought that the Facebook had archived it, because it once send me a note that the group would be archived and I should open a Facebook page - which I did, and where I have continued sharing colour related news. But now I found out, that the group is still there!) Bilangual (Finnish & English) Coloria FB page still continues sharing colour news, but in Coloria Group starting discussion about colour is easier for anyone.