Loppuja - ja uusia alkuja / Some endings - and new beginnings

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Heinä 30, 2020 kello 2.01 PDT

Ajattelin, että kesällä työhuoneeni avointen ovien päivinä ehtisin kirjoitella blogiini kaikista meneillään olevista projekteistani - mutta kun vihdoin pääsen blogini äärelle, onkin jo päivää vaille heinäkuun viimeinen päivä, ja niin niin monet prosessit loppuvaiheissaan. Eilen sovin kuukauden taiteilija -mininäyttelyni purkamisesta Jyväskylän Taiteilijaseuran Galleria Beckerissä huomeniltana (esillä siis vielä tämän päivän ja huomisen), ja heinäkuun viimeiseen päivään loppuu myös teostilausteni ilmaiset postitukset (elokuun ekasta lähtien pakkaus- ja lähetyskulut taas 10e per tilaus).

Ja tässä nyt istun tämän kesän viimeistä neljän päivän avoinnaoloputkea "valvomassa". Työhuoneeni ovet ovat avoinna torstaista sunnuntaihin klo 12-18, ja sitten seuraavan kerran elokuussa perjantaina 14.8.2020 klo 10-18. Täysin erakoituneen kevään jälkeen mieli ja sydän sanoisi, että elokuussa olisi pitää jatkaa vaikka päivittäisellä aukiololla, mutta tosiasia on, että työn alla on sellaisia prosesseja, jotka vaativat huomiotani moneksi perkkäiseksi päiväksi, ja joita on todella vaikea toteuttaa samalla, kun pitää työhuonetta avoinna. Siispä pitää heittäytyä taas luovan työn pariin: sekä kuvien että hieman huonolle hoidolle jääneen Anthotypical-projektini.

Heinäkuun mittainen nelipäiväinen työhuoneviikko on kyllä näinkin lyhyessä ajassa muuttunut tavaksi, josta on vaikea irrota. Käynhän työhuoneella muutenkin yleensä vähintään sen neljä päivää, ja vietän täällä vielä pidempiä aikojakin per päivä, mutta työn tekeminen on niin erilaista aukiolopäivien aikana, että päivien luonnekin on ihan erilainen - kuin kävisi päivätöissä. En yksinkertaisesti pysty keskittymään mihinkään aikaa vieviin prosesseihin, jos koko ajan odotan, että joku tulee ovesta. Mutta onneksi nurkkiin on kertynyt vaikka millä mitalla sellaista työtä, mikä on odottanut tekemistään vaikka kuinka kauan, mutta jolle ei ole olut aikaa. On tehnyt hyvää saada kaikki sekaiset kasat kuplamuovinyssäköitä puhdistettua ja järjestettyä paikalleen. Olen leikannut tukipahveja vanhoista pahvilaatikoista. Olen saanut tehtyä hirmuisen pinon sellaisia ärsyttäviä pikkuasioita, joiden tekeminen ei kestä kauan, mutta jotka sitten pääsevät kertymään tolkuttoman mittaiseksi to do -listaksi ja sitten hiljalleen muuttuvat ylivoimaiseksi urakaksi.

Toki huomaan myös, että tämä yhtä-äkkinen sosiaalisuus on paitsi antoisaa ja energisoivaa, myös yllättävän uuvuttavaa. Kun olen illalla palannut kotiin, en jaksa tehdä juuri mitään. Vaikka usein olenkin kotimatkallani saanutkin poimittua muutamia kasveja antotypia-projektiini, kotona ne jäävät keräilykassiin odottamaan ja kuivumaan, kun kaikki energia valahtaa kantapäistä ulos siinä vaiheessa, kun ulkokengät saa jalastaan. Päivällä sitä kuvittelee kaikkea, mitä illalla vielä kevyesti tekee, ja kuinka aikaa jää vielä kirjan parissa rentoutumiseenkin, mutta tosiasiassa sitä vain lössähtää sohvalle ja katsoo televisiosta suurin piirtein ihan mitä vain.

Ehkä juuri siksikin tämä heinäkuu oli niin tervetullut. Olen elänyt täysin erilaisessa rytmissä kuin normaalisti ja erilaisen päiväjärjestyksen sisällön mukaan, ja vaikka iltaisin veto onkin poissa, tuntuu, että muuten tässä on jollain kummalla tavalla latautunut. Tuntuu ihan mahtavalta ajatukselta se, että ensi viikolla pääsee uudelleen oman hiljaisen ja hitaan luovan työnsä pariin.

Mutta eletäänpä ensin tämä tämän kesän osalta viimeinen aukioloputki läpi. Täällä istun ja odottelen vierailijoita sunnuntaihin saakka - tervetuloa!

---


I thought that I would have some time to write in my blog during these open doors days in July. But when I finally got to my blog, it's already the end of July, and so many processes ending in a few days time. And here I am, sitting at my studio and keeping the doors open for the last four-day session for this summer. After last spring my heart tells me to continue these open doors days in August, but the reality is that I have so many work processes going on, which all are really hard to make if I keep my studio doors open. That's why I need to get back to my creative work: to some new images and to my Anthotypical project.

The four-day working week in July has turned (in a really short time) into a custom, which is hard to give up. I do work at my studio at least four days a week anyway, and even longer days, but working in these open doors days differs so much from my "usual" days that it's like going to any day job. I simply can't concentrate on those time-consumin processes, if I'm in alert waiting for someone to arrive. But luckily there are a lot of chores around that have just been waiting on me to get to them, and I've never had any time. I've cleaned and arranged all my packing materials and cut support cardboards from used cardboard boxes. I've done a mass of those annoying small things, that won't really take long time to do, but which often get to pile and then they turn into an overwhelming job.

And I've noticed that this socialicing through the day - besides being very energizing and inspiring - is also very wearing. After getting home every day, I really don't have any energy to do anything. Often I pick some plants on my way home for my anthotype project, but then, when I get home, those will stay in my collecting bag and dry. During each day I plan all those things I'll do when I get home, and imagine how I'll have some time to enjoy reading, too, but the reality is that I just sat on sofa and turn the telly on.

Maybe that is why the July was so welcome. I've been living on a totally different rhythm than normally and doing very different kind of work, and while I am really lazy in the evenings, I feel, that on another levels I've been charging myself all through the summer. Right now it feels absolutely wonderful to think that I'm about to return to my slow and silent creative work next week!

But first, let's live through this weekend. Here I am, at my studio, waiting for people to arrive - welcome!


.

Valoa horisontissa!

Kesähaiku II - Summer Haiku II, 2020

Heinäkuun alussa pääsen aloittamaan puolentoista kuukauden työskentelyn Taiken apurahalla, mistä olen ihan suunnattoman kiitollinen! Olen koko kevään toteuttanut aiemmin tekemääni työsuunnitelmaa (luontoon ja valoon sidottuna antotypia-projektin lykkäämisellä ei ole ollut paljon vaihtoehtoja), ja sen rinnalla räpiköinyt pientä ylimääräistä silpputyötä pinnalla pysyäkseni - vähän niinkuin kolmivuorotyötä kolmessa vuorossa neljäsosapalkalla normaalista - ja kieltämättä kesäkuun alussa alkoi tuntea jo lievää taisteluväsymystä. Mutta ei mitään sellaista oikeaa: lähinnä vain ärsyyntymistä asioiden etenemättömyydestä. Se meni helposti ohi, kun nosti jalat olohuoneen pöydälle ja laittoi jonkun hyvän leffan (tai tositeeveetä) pyörimään.

Vaikka elämä normaalitilanteessakin on taloudellisesti hyvin arvaamatonta (kuten kaikilla, jotka eivät saa säännöllistä palkkatuloa), keväällä epävarmuus nousi potenssiin sata. Siltikin, jos pään päällä tummana pilvenä roikkunutta uhkaa työhuoneen menettämisestä ei oteta huomioon, kaikkein raskaimmalta on tuntunut kaikki muu epämääräisyys. Valuutallisesti kuiviin kausiin on tottunut, mutta silloinkin voi yleensä suunnitella ja keskittyä tulevien projektien siihen toteutukseen, joka ei vaadi killinkejä tilin pohjalla. Mutta miten voimaton voikaan olo olla, kun häviää suunnittelun mahdollisuus ja tulevien päivämäärien tukiranka. Kun yksikään projekti ei etene mihinkään suuntaan, koska kukaan ei voi tietää, mitä on tapahtumassa. Ei kannata valmistella mitään, eikä voi lyödä lukkoon mitään, eikä voi... mitään.

Tässä hetkessä eläminen on yllättävän vaikeaa, kun normaalisti joutuu miettimään asioita kaksi tai kolmekin vuotta etukäteen, jotta asiat rullaisivat. (Nyt esimerkiksi haetaan vuoden 2022 näyttelyaikoja.)

Kavereiden kanssa jutellessa huomasi, etten ole ainoa uuden opettelun äärellä.

Yksi kollega kuvasi prosessia päämäärälliseksi hapuiluksi: tavoite on tiedossa, mutta ei mitään aavistusta, miten perille pääsee. Siispä vain sokeana sumussa kovinta ääntä kohti.

Toinen kollega kuvasi kevättä labyrintiksi: ei tiedä, mihin pitäisi mennä, sitten kulkee innolla johonkin suuntaan, kunnes törmää seinään, ja taas uusi yritys, uusi seinä, uusi yritys, uusi seinä. Ja sitten, kun luulee, että on perillä, onkin labyrintin keskustassa ja tajuaa, että edessä on toinen samanlainen etsintäprosessi ulos.

Kolmas kollega kuvasi kevättä kyydissä istumiseksi. Kun on itse oppinut pitämään ohjaksista kiinni ja viemään kärryjään (tai kivirekeään, kuten kollegan alkuperäiset sanat kuuluivat) mihin suuntaa haluaa, on kyllä ollut hankalaa heittäytyä passiivisena kyytiin istumaan - varsinkin, kun on koko ajan tietoinen siitä, ettei ohjastajaa ole lainkaan. Virran vietävänä, tuulen tönimänä, nuoralla tanssimista tyhjän päällä, mitä näitä vertauksia nyt onkaan.

Omalla kohdallani jonkinlaisen teosmyynnin jatkuvuus ja se, että oman teosmyynnin varassa eläminen nyt vain on normaaliaikoinakin niin epävarmaa, ehkä vaikutti siihen, että minkäänlaista oikeasti epätoivoista oloa ei itselleni päässyt keväällä syntymään. Työprosesseja oli jo valmiiksi työn alla niin monta, että projektien moniajo rinnakkain sen päättömän räpiköimisen rinnalla piti kompassin suurinpiirtein samassa suunnassa. Sitä vain keskittyi tekemään. Ja kiipeämään esteiden yli, ja ryömimään niiden alitse. On väsyttänyt (kyllä!) mutta toisaalta ideoita on tullut enemmän kuin mitä pystyy toteuttamaan. Kirjoittelemani to do -listat huomioineen ovat antaneet sitä pientä kaipaamaani tukirankaa tekemiselle ja maneerista mekaanista tekemistä (kuten pahvien leikkaamista) on ollut tarpeeksi täyttämään ne tyhjät kohdat päivistä, jolloin pää ei tuota mitään merkityksellistä. Loppukevät oli loppujen lopuksi tasaista ja säännöllistä epäsäännöllisyyttä, päiville syntyi epämääräisyyden vakiorytmi.

Sitten, yhtä-äkkiä, eilen iltapäivällä, takavasemmalta yllättäen iski aivan tolkuton ja totaalinen uupumus.

Aikalailla tasan yhdeltätoista sähköpostiin tuli viesti Habitarelta: tapahtuma on siirretty syyskuulta marraskuun loppuun. Tämän vuotinen Habitare olisi tuonut itselleni uutta sumplittavaa ilman koronakevättäkin, kun joudun miettimään uusiksi sekä kuljetus- että kalustekuviot ja melkein kaikki käytännöt, joiden vakiintuminen on helpottanut aiempia osallistumisia. Kaikenlainen suunnittelu (tai siis lähinnä se, etten ole ehtinyt suunnitella) alkoi kummitella jomotuksena takaraivossani jo toukokuun puolella - ja nyt, yhtä-äkkiä kuin taikaiskusta sain yli kaksi kuukautta lisää peliaikaa! Helpotus siis sinänsä, mutta pienenä sivuprosessina olen ehtinyt jo useamman kuukauden jännittää, miten käy hotellivaraukseni, jos Habitare perutaan tai siirtyy (edullisin hinta oli etukäteen maksettu, vailla perumis- tai muutosmahdollisuutta). Viestittelyä, odottelua ja lopulta iltapäivällä tieto siitä, että majoitusvaraus saatiin siirrettyä uusiin päivämääriin ilman lisäkuluja. Helpotus, joka tuntui aivan käsittämättömän suurelta. Ja se oli se hetki, kun oma akkuni tyhjeni täysin.

Kävelin kotiin jonkinlaisessa henkisessä usvassa. Istuskelin kampuksella kiviportailla tuulen viilennettävänä ja kuuntelin punakylkirastaan asioita. Kiireen häviäminen tuntui konkreettisesti ensin viipyilynä kotimatkalla ja sitten aikaansaamattomuutena kotona. Työkoneen avaaminen nappia painamalla vaati varttitunnin maanittelua ja ponnistuksen jälkeen kesti vielä toinen vartti ennenkuin sain itseni lähettämään muutaman pakollisen meilin - vaikka ne mieleisiä asioita olivatkin. Olin aivan varma siitä, etten jaksa enää mitään tänä kesänä. Ajattelin, että heittäydyn sängylle selälleen makaamaan ja annan kärpästen lentää avonaiseen suuhun. Nukahdin ennenkuin pää koski tyynyä.

Tänä aamuna heräsin ukkoseen ja sateeseen. Maailma tuoksui hyvälle. Väsytti, mutta hyvällä tavalla. Totaalinen uupumus oli poistunut, tilalle oli tullut rento raukeus. Aamukahvia juodessani kuuntelin autoja märällä asfaltilla ja katselin esiin pyrkivää auringonpaistetta - ja yhtä-äkkiä oli ihan itsestäänselvyys, että heinäkuussa on jälleen aika avata työhuoneeni ovet jälleen vieraille. Edessäni pöydällä on kalenteri. Muutamia päivämääriä pitää vielä järjestellä, mutta eivätköhän ovet aukea viimeistään heinäkuun toisena päivänä.

Jos sitten tilanne muuttuu... se on sitten sen ajan juttu. Virran vietävänä, kuskittomassa kyydissä, tuulen tönimänä - kyllä tässä johonkin suuntaan on menossa.

Luonnonvärijuttuja / Natural dye stuffs

Nyt on antotypia-projektini ensimmäiset testikuvat saaneet olla jo viikon olohuoneen (!) ikkunassa valottumassa, ja yksi suuri helpotuksen huokaus hengähdetty. Tämä oli testauksen ylivoimaisesti tärkein, hankalin ja pitkäkestoisin osio toteuttaa. Nyt kakkosvaiheessa, sillä välin kuin ensimmäiset testivedokset valottuvat, jatkan prosessia luonnonväreillä ja myöhemmin kesällä pääsen keräilemään kukkia ympäristöstä projektiini, mutta nämä jälkimmäiset työvaiheet eivät ole yhtään niin kuormittavia. Pyrin nyt keskittämään värien tekemisen kahteen päivään viikossa, jotta voin muina päivinä levittää pöydille muita projekteja.

Helpotus oli myös se, kun sain kirjoitettua projekteille kunnon aikataulut. Tai pikemminkin otettua käyttöön lukujärjestyksen kaltaisen systeemin, johon yritän nyt nojautua, etten tee vähän kaikkea yhtä aikaa (ja muistan syödä ja pitää kahvitauonkin).

Toinen helpotus on ollut projektien jakaminen pienempiin osioihin. Kun valmista ei synny joka päivä tai edes joka toinen viikko, helposti ajautuu siihen huonoon harhaan, ettei ole saanut aikaiseksi mitään - vaikka asiat ovat edistyneet hyvinkin nopeaa tahtia kaksitoistatuntisina työpäivinä seitsemänä päivänä viikossa. Kummasti auttaa, kun saa yliviivattua työlistaltaan pieniä juttuja, kun ne tulevat tehdyksi. Sitä vain kaipaa jonkinlaista todistetta itselleen siitä, että asiat ovat edistyneet, ja edistyvät!

On vain tyydyttävä siihen, että kun on paljon työn alla ja työläitä projekteja, asiat eivät loikkaa hetkessä maaliin saakka.

Kyllä se tästä.

---

Now my first exposure batch of my anthotype project have been exposuring about for a week in our living room (!) window. This was the most important as well as difficult part of the project to make. Now I'm making second batch of the traditional natural dyes, and later, in summer, I'll be able to pick flowers to my project, but these phases will be nowhere near as hard as this first one. Now I'm trying to concentrate this project in two days of the week, so I can make other projects on other days more freely.

A big relief was also, when I finally made schedules for all of my projects. Or more likely, a time table for each day, for what to do and when. It helps so I don't do everything at the same time (and also remember to eat and have a coffee break).

Another relief has been dividing these projects into smaller sections. When I don't get things finished each day or even every other week, it easily brings out the delusion, that I haven't done anything - even though the projects have progressed well in twelve-hour workdays in seven days a week. It helps a lot, when I can over line things from my list after I've done them. Apparently I just need a proof to myself that the things are proceeding and they will!

I just have to be content on the fact that when there is lot on it's way and the projects are laborious, the finish line won't be reached in a day.

Everything will work out just fine.

Projekteja projektin perään / Projects after project

Ensin lamaantuu, sitten löytää itsensä superhypertehomoodista. Pöydällä on jälleen ihan liian paljon projekteja, mutta mitään ei voi karsia pois. Pitää vain yrittää tasapainotella niin, että jokainen pääsee vuorollaan työn alle ja akuuteimmat aina ensin.

Koska olen luonteeltani luetteloija, tein tietenkin itselleni työlistan:

• Antotypia-projektit. Työprosessia voi seurata omassa blogissaan osoitteessa anthotypical.wordpress.com ja IG:ssa hashtagilla #kuvienkaiku
• Coloria 20v -projektit. Väriteemainen sivustoni täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Suunnitellut miitit ja workshopit peruuntuivat (tai siirtyivät hamaan tulevaisuuteen), mutta en ole luovuttanut kokonaan. Luvassa on mm. kaksi ikkunanäyttelyä, joiden valmistelua voi seurata IG:ssa hashtagilla #coloria20 (Ei vielä paljon seurattavaa, kun just aloitin homman...) Toinen näyttelyistä (luonnonvärit) tulee oman työhuoneeni näyteikkunaan heinäkuussa, ja toisesta lisätietoa, kunhan se edistyy vähän pidemmälle.
• Uusia teoksia:
  8 uutta vedosta Toinenlainen arki -sarjaan.
  6 uutta vedosta Ihmisiä saarillaan -sarjaan.
  12 uutta vedosta / uudet sarjat.
  Nämä ovat olleet työn alla ja melkein valmiitakin jo vaikka kuinka kauan, mutta kun en meinaa löytää tarpeeksi "ehjää" aikaa, jotta oikeasti pääsisin viimeistelemään työt ja tekemään edes koevedokset niistä, että asia edistyisi vähän. Mutta kunhan tuon antotypia-projektini akuuteimman osan saan ensin kiireellisimpänä alta pois...
• Colour Wheels Gone Mad - monotypia / monoprint -projekti Coloria.netin 20-vuotisjuhlavuoteen liittyen. Materiaalit sain kokoon vihdoin tällä viikolla, joten työn pääsen aloittamaan toukokuun alkupuolella. Tätä projektia voi seurata IG:ssa hashtagilla #colourwheelsgonemad
• Toinen monoprinttiprojekti, vielä vähän salainen, mutta ollut suunnitelmissa jo viime vuoden keväästä! Pari kuukautta sitten vihdoin keksin, kuinka toteutan tämän ja tähänkin on jo materiaalit koossa, joten toukokuussa pääsen vihdoin tämänkin pariin. Lisätietoa, kunhan speksit on täysin kunnossa.
• Värit ja kemia -kirjanen, joka on vielä kuvitusta ja taittoa vailla. Työajaksi olin (tottakai) epäonnisesti valinnut tämän kevään ja kirjanen piti suihkauttaa jo loppukesästä Coloria.net 20v -juhlavuoden tuotoksena ulos, mutta uusiksihan tämä aikataulu meni, kun tuli muuta säätöä. Työn alla kumminkin, ja johonkin meinaan sekä kuvittamiselle että taittotyölle aikaa varata. (Painatus onkin sitten eri juttu, kun siihen varaamani rahat kuluvat nyt muuhun. Mutta eiköhän sekin jotenkin järjesty - ja murehdin sitä sitten, kun kirja on muutoin kasassa.)

Nämä ne akuuteimmat, jotka ajattelin pusertaa kokoon juhannukseen mennessä. Ei ehkä ihan realistinen aikataulu tosin, koska useimmat näistä projekteista sisältävät kymmeniä aikaavieviä alaprojekteja. Mutta epärealistinen tässä täytyy olla, jotta saa jotain aikaiseksi.

Ja ihan kuin näissä ei olisi tarpeeksi tekemistä, aloin tänään askarrella itselleni verkkokauppaa. En ole nyt tehnyt nettihommia pariin vuoteen, ja aika tehokkaasti tieto päästä näköjään häviää. Piti googlata erikseen ohjeet lapsi-teeman tekemiseen, joten ei tämä kauppa varmaan ihan heti aukea :D

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Huhti 28, 2020 kello 9.50 PDT

First I almost paralyzed and got nothing done, and now I've found myself in this super hyper over active mode with dozens of project on my desk, and not even one I could leave without attention. I just have to balance in a way that every project gets some attention at some point.

Because I like doing lists, I made a list of these:

• Anthotype projects which you can follow in their own work diary at anthotypical.wordpress.com and on my IG with hashtag #kuvienkaiku
• Coloria 20 years projects - my colour themed website turns twenty this year. All the events and workshops I planned were cancelled, but I've not given up. There will be two display window exhibitions, and you can follow preparing of those in IG with hashtag #coloria20 (Not much yet...) The other tiny exhibition on natural dyes will be shown in my studio display window, and I'll share more information of the other later on.
• New artworks
  8 new prints to the Another kind of life series.
  6 new prints to the People on their islands series.
  12 new prints / new series.
  These have been on my desk for ages, and almost finished, but I just can't find "clear" time to really finish those sketches and print the first test prints of them. But until the most acute phase of my anthotype project is over...
• Colour Wheels Gone Mad - monotype / monoprint -project for my Coloria.net 20 year anniversary. I finally received all the materials I need this week, so I can start the work by the beginning of may. This project can be folloed in IG with hashtag #colourwheelsgonemad
• Another monoprint project... there's a bit secrecy still, but I have planned this since the spring last year! A couple of months ago I finally figured out how to do this, and I also have now materials for this, and I can start working with it in May too. More information to come!
• A booklet about colour and chemistry (in Finnish only) has been written already a few years ago, but is still missing illustrations and layout. I had preserved some time to do this (of course) unluckily from this spring, and of course I had to reschedule everything. But it's on its way and I'm planning to find time somewhere. (Printing it will be whole another thing, since all the money I've saved for this are needed now elsewhere. But it will be ok in some way - and I worry about it then, when the booklet is otherwise ok.)

Here are the most important ones, which I thought to make by Midsummer. Not very realistic scheduling though, because most of these projects include all kinds of time-consuming subprojects. But I need to be unrealistic, if I just want to get something done.

And like this wasn't enough... I just started setting up a web shop for myself today. I haven't worked with web site projects for a couple of years now, and I can tell, that all the knowledge vanishes pretty fast. I had to google the instructions for making a child theme... so I won't be expecting this to open anytime soon... :D

Antotypiaa - Anthotype

Siihen nähden, että tässä viime viikkojen (voisi sanoa viime kuukauden) aikana ei ole ehtinyt tekemään juuri mitään tuottavaa työtä, väsymys on ihan suhteeton. Juuri nyt pitäisi keksiä kaikkea innovatiivista ja heitellä pelastusrenkaita itselleen, mutta tekee mieli jäädä vain tähän lankulle makaamaan ja antaa olla. Pienet asiat alkavat olla ihan ylitsepääsemättömiä. Kun näppäimistön ajurit sekoavat ja kirjaimeen osuessa tuleekin monta kiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiirrrrrrrrrrrrrrrrrrrrjainta tai niitä jaa väliin (ongelma, joka ilmeni pari viikkoa sitten ja jonka luulin jo korjanneeni), sitä vain jaa tylsänä tuijottamaan monitoria, ja lopulta siirtyy sohvalle tuijottamaan ulos. Tsemppi on vähän haussa. Samalla niitä pieniä lohdun siemeniä: jokainen pienikin vedostilaus on tässä tilanteessa tuntunut niin Suurelta Lahjalta, että on pitänyt pidätellä itseään, ettei matkusta kielletyille alueille halailemaan ihmisiä. Jos olen jotain aiemmin puhunut tunteiden vuoristoradasta, niin en ole tiennyt, mistä puhun.

Olen jo hyväksynyt sen, että antotypiakokeiluni eivät todennäköisesti tänä vuonna mene niinkuin pitäisi. Olen yrittänyt muistuttaa itseäni, että valmistelin tälle projektille aikaa vuoden, ja voin ihan hyvin odottaa toisen vuoden, jotta pääsen oikeasti sen tekemään. Tämäntyyppiset projektini ovat muutenkin yleensä pitkiä, mikä kiire minulla on? Silti pieni paine jyskyttää koko ajan päässä - ei sille vain voi mitään, että kun on selvä visio, on vaikea tehdä vain jotain "sinne päin", eikä luovuttaakaan halua. Luonnonvärien kanssa läträäminen on tuonut pientä iloa elämääni. Prosessit ovat hitaita (- peräti hyötyisivät tästä eristyksen ajasta, ellei kaikkea muuta säätöä olisi ilmaantunut siihen rinnalle viemään sitä hitauden vaatimaa aikaa). Yritän suhtautua kaikkeen zeniläisellä rauhallisuudella. Aamuisin nostan testipaperit keittiön pöydälle ja sivelen hitain, pitkin vedoin väriä niiden pintaan. Olen myöhässä, kyllä, mutta en aikaa voi kiirehtimällä hidastaakaan.

Työskentelyä antotypia-prosessin parissa voi seurata Anthotypical-blogissani. Blogia kirjoitan työvaiheista. Täydennän sinne myöhemmin varsinaiset teoskuvaukset - minulla on kaksi erillistä teossuunnitelmaa, missä tätä antotypiatekniikkaa tulen hyödyntämään ja mitä varten testejä juuri nyt teen.

---

When I think about how little I've worked in last few weeks with anything productive, I could state that my tiredness is disproportionate. Right now I should be very innovative and find new lifebuoys for myself, but I just want to lay here on slowly sinkin plank and let everything be. Even small things start to be insurmountable. When my keyboard drivers go mad and after hitting a letter I get seeeeeeeeeeeeeeeeeeeverrrrrrrrrrral letters or missing out some (a problem I thought I've already fixed when it first happened about few weeks ago), I just boringly stare the monitor before moving to couch to stare outside. The fighting spirit is a bit lost right now. At the same time there are some seeds of consolation: every little print order has been so Great Gift that I've had to stop myself from getting out to hug these people who are buying my art. If I've spoken about roller-coaster of feelings before, I've not known what I've spoken then.

I've already accepted that my anthotype testing won't probably happen as I had planned. I've tried to remind myself that I've already waited for a year, and I can really wait for another year to make it happen the way I planned. These kinds of projects are slow anyway - so what's my hurry? Even then a little pressure is in my head - I really can't help it: I have a clear vision, and it's really hard to do something just about, and in no case I want to give up. Besides, playing with natural dyes has brought some gladness in my life. The processes are slow (and would benefit of this time of isolation, if everything else hadn't come to eat the valuable time these processes need). I try to zen my way through it. In every morning I set the test papers on our kitchen table and brush dye upon them, layers upon layers, slowly. I'm late with this process, yes, but I can't make time go any slower by rushing things.

You can follow my work with this process in my Anthotypical blog. At the moment it's all about preparation but later I'll update the information about the art projects for which I'm making these tests.

.

Laskentaa tonneissa / Counting Thousands

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Reposted from @sisustussuunnittelu_studio_m3 (@get_regrann) - Tervetuloa lauantaina 11-15 - vieraana taidegraafikko Päivi Hintsanen #päivihintsanen #studiom3 #sisustussuunnittelu_studio_m3 #taidegrafiikka #taidegraafikot #mikkeli182 #visitmikkeli - #regrann EdIT: Täällä ollaan, tule Sinäkin!

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Maalis 7, 2020 kello 1.09 PST

Vuoden olen aloittanut tyhjentämällä tililtä säästöjäni. Keittiöremppa on nyt maksettu (useita tonneja), samoin muut arkeen liittyvät jutut, ja vuoden alussa teen aina vähän suuremman paperitilauksen (noin tonni) ja mustetilauksen (melkein tonni), jotta voi työskennellä alkuvuoden rauhassa murehtimatta materiaalien loppumista. Mutta mitä sitten käy, kun rahatilanne on heikoimmillaan (ja tämä alkuvuosi on tulojen puolesta aina kovin hiljaista, eli täytettä ei kovasti tule tilalle)? Pöytäkoneeni ottaa ja sekoaa totaalisesti. Sain sen väliaikaiskorjattua, mutta ilmiselvää oli, että uusi kone on hankittava (reilu tonni). Tilasin myös uuden ammattitulostimen (puolitoista tonnia) ja siihen toisen setin musteita (yli puoli tonnia). En uskalla mennä katsomaan pankkitiliäni. Pitää vain yrittää muistutella itseään, että tämä kaikki on sijoitus, joka maksaa itsensä takaisin. (Todennäköisesti.) (Ehkä.)

(Iiik!)

(Tätä kirjoittaessa posti toi pari laskua ja lapun, joka kertoo, että vastikkeemme liki tuplaantuu huhtikuun alusta lähtien viime syksyisen putkirempan takia. Yritän tässä nyt hengitellä rauhallisesti. Tiedossahan se oli, mutta asioiden realisoituminen aina vaatii hetken totuttautumista.)

Tosiasiassa tuo tilin haihtuminen on tuntunut vain pieneltä käytännön asioihin verrattuna. Uusien laitteiden hankkiminen kun on aiheuttanut kunnon pyörityksen kodin työhuoneessani, kun ne eivät mahdu samaan järjestykseen kuin ennen. Kun käytettävissä ei ole avaraa studiota, vaan vaatehuoneesta raivattu pienehkö tila, tuntuu, että tämä huonekalujen ja laitteiden järjestely on jo kovimman luokan tetristä, jossa en oikein pärjää. Ja jotta järjestelemään pääsee, pitää ensin vielä siivota huoneen toinen puolisko, jossa on vieläkin pakattuna tavaraa syksyisen putkiremppaevakon jäljiltä - pieneen tilaan nähden tardismaisen paljon. Yleensä pystyn hahmottamaan kolmiulotteisuutta ja mittasuhteita melko hyvin ja hoksaan nopeasti, mitä pitäisi laittaa mihinkin, jotta toiminnallisuus säilyisi, mutta tämä homma ei nyt ole ollenkaan hallussani. Helpottaisi kyllä, kun pystyisi tekemään mittatilaushuonekalut, mutta kun niitä tonneja ei enää ole kovasti jaossa tähän projektiin, pitää yrittää askarrella toimivuus niillä huonekaluilla (ja vanerilevyillä ja muilla härpäkkeillä), mitä on saatavissa. Se nyt on selvää, että mitään sisustuksellista ihmettä tästä ei ainakaan tule.

Ja miten ärsyttävää, kun ei oikein osaa tehdä melkein mitään muuta niin kauan, kun tämä prosessi on kesken. Olin varannut helmikuun Väri ja kemia -kirjaseni tekstimuokkausten tekemiselle ja maaliskuun ko. kirjan kuvitusten tekemiselle, mutta kumpaankaan en ole päässyt käsiksi. Uusia kuvateoksia oli tarkoitus lähettää jo helmikuun lopun Teos 2020 -tapahtumaan, mutta näillä näkymin en pääse uusien töiden pariin kunnolla kuin vasta - aikaisintaan - toukokuussa, kun varmaan kuukausi menee musteiden testailuun (uudet musteet, uusi väriavaruus, uudet kujeet). Kun vain nyt löytäisi itsestään tarpeeksi kärsivällisyyttä, että jaksaisi tehdä asiat järjestyksessä ja yhden vaiheen aina loppuun saakka, kun eivät ne asiat siitä ainakaan helpommiksi muutu, että säntäilee kiireellä seuraavaan juttuun ja säätää sitten monta asiaa yhtä aikaa.

Eli: ensin odotetaan laitteet kotiin ja kodin työhuone järjestykseen, sitten saa pää alkaa ulotella muualle.

Onneksi tässä sekavan arjen välissä ehtii tapahtua hienoja asioitakin. Viime lauantaina ajelimme Neuvosen Kirsin kanssa Mikkeliin, jossa meillä oli yhteinen taiteilijatapaaminen Studio M3:ssa. Brita-kakkua, shamppanjaa ja kävijäennätys, ja ihan mahtavia uusia kohtaamisia - virtaa ja perspektiiviä tähän perusarkeen. Ja kaksi automatkallista jutustelua Ystävän kanssa. Se on tärkeintä.

***

I've started the year by emptying my bank account savings. Kitchen renovation has now been paid (several thousands), as well as other everyday life things, and in the beginning of each year I order a big amount of paper (about a thousand) and ink (almost a thousand), so I can start working without worrying about materials ending. But what then, when you're almost used your savings (and when this starting of the year is always more quieter sales-wise)? My computer lost it totally. I managed to temporarily fix it, but it's obvious that I needed to buy a new one (over one thousand). I also ordered a new professional printer (about a thousand and a half) and one set inks for it (over half a thousand). I don't dare to check my bank account. I just need to remind myself of that this all is an investment that will pay back itself someday. (Most likely.) (Maybe.)

(As I was writing this, the mail arrived: two bills and a paper to remind me, that our home maintenance charge about doubles from the beginning of April because of the last autumn's pipe renovation. I just try to breath calmly right now. I knew that, but it just takes time to realize these things...)

But really, this vanishing of my savings feels small to some practical things I'm facing. Buying these new equipments has messed my home studio completely, because I can't fit them to the same order as before. As I don't have any wide open space studio, but this very small space taken from our walk-in wardrobe, the whole thing has turned into a hardcore real-life tetris, which I'm not very good at. Before I'll get to organize my work space, I still need to clean the other half of the room, which is filled with stuff from the autumn when we had to remove all our stuff from the living room temporarily somewhere - very very small space, but tardis-like much stuff there. I usually understand well three-dimensionsal plans and proportions, and I can fast figure out how to build a functional space, but not this time. It would make it so much easier if I could just order the custom-made furniture, but since those thousands are running out, I just need to try to build something with those furnitures I already have (and using plywood and stuff). One thing is clear: this won't be any interior decoration jewel.

And how annoying is that, when I can't do anything else during this process is on-going. I had booked February to edit the text of my little booklet about colour and chemistry (in Finnish only), to which I had planned to finish the illustrations on March, but I haven't got to start neither of those projects. I also had planned to send some new artworks to Teos 2020 even in the end of February, but now it seems that I won't be able to start working with my new prints before May - if even then. Testing new inks and materials takes time. ...I just need to find some patience in me to do these things one at a time - it won't turn any easier if I just try to do everything at once.

So: first waiting my new studio equipment to arrive, and after then finishing my studio renovation, and after that the other projects.

I'm just so happy that there are some brilliant things happening in-between these brain-hurting days. On last Saturday, Kirsi Neuvonen and I drove to Mikkeli, where there was an artist meeting at Studio M3. Brita cake, shampagne and the record amount of visitors, and amazing encounterings - a new kind of energy and a different perspective on my every day life. And two times sitting in a car and chatting with a Friend. That's something.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Reposted from @sisustussuunnittelu_studio_m3 (@get_regrann) - T Ä N Ä Ä N 11-15 Tervetuloa! #päivihintsanen #kirsineuvonen #taidegalleria #taidegrafiikka #taidettakotiin #studiom3 #sisustussuunnittelu_studio_m3 #savilahdenkatu14 #mikkeli #visitmikkeli #taideverkkokauppa #taidettanetistä - #regrann

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Maalis 7, 2020 kello 3.13 PST

Värien vietävänä - Taken away by colours

[Sadepäivä, Rainy Day, 2019]

Tässä on reilu pari viikkoa Habitareen, ja tänä aikana pitäisi saada muutama uusi teos tehtyä (kuvassa muuten yksi uusi työ tee-sarjaani; olen tehnyt sen aiemmin, mutta se on ekan kerran esillä Habitaressa). Ja pitäisi pakata koko Habitaren lasti (missä on aika iso homma, koska tavarat on levällään monessa paikassa tilanpuutteen takia), tyhjentää ja paketoida koti putkiremontti ja keittiöremonttikuntoon, ja remonttievakkomuuttaa pois. Mikään pienempi asia ei edes enää mahdu to do -listalle.

Tässä kaiken keskellä sain pienen hiljaisen viikonloppuhetken värien parissa. Olen jonkin aikaa kirjoitellut Ikoni & kulttuuri -julkaisuun (ent. Ikonimaalari) väriaiheisia kolumneja, ja elokuulle osui seuraavan deadline - juttu napolinkeltaisesta. Niinpä varasin työpöydälleni kasan kirjoja ja kupillisen teetä, ja pakenin päiväksi värien pariin. Itse kolumni on aika lyhyt, mutta varaan aina kirjoittamiseen koko päivän, koska sitten voin käyttää jäljellä olevan ajan muiden värijuttujen kirjoitteluun ja Colorian päivittämiseen.

Napolinkeltaisesta kertova juttu lähti ajallaan, sain pariin muuhun pigmenttiin liittyviä epäselviä asioita vähän selvitettyä, ja suomalaisesta väristä kertova kirjasuunnitelmanikin sai muutaman uuden muistiinpanon. Koko kirjoittamisprosessi oli ajatuksellinen keidas keskellä tätä hulvatonta kaaosta, joka toivottavasti vielä joskus takaisin kodiksi muuttuu - on vähän vaikea palata muuttolaatikoiden pariin, mutta kyllä se siitä. Itsekurilla.

Mutta jos vielä ihan vähän noita värijuttuja...

---

It's only a few weeks before Habitare fair, and in this time I should finish a few artworks, pack everything for the fair (which is quite a big job since the stuffs are in four places due to the lack of space), we should empty our home and pack everything for pipe and kitchen renovation, and we should also move to another place for the renovation. There's no room for any smaller things in my to do list.

In the mids of everything I managed to have a small silent moment with colours. For a some time now I've been writing a colour themed column for one Finnish publication (Ikoni & kulttuuri = Icon & culture), by Valamo monastery publications, and the deadline for my next column, about Naples yellow, is in August. So, I selected some books and tea to my desk and escaped for a day. The column itself is quite short, but I always book the whole day for writing, because then I can spend the reamining time to write other colour stories and update Coloria website.

The article about Naples yellow left on time, I managed to solve a few unclear questions about a couple of other pigments, and I also made some new notes to my book plan about Finnish colour. The whole writing process was like a oasis for my thoughs in the mids of this overwhelming chaos around me - which, in some day, hopefully, will turn to be our home again. It's just a little bit difficult to return to the packing and cleaning, but I will do that. Just need a bit self-discipline.

But maybe I can still spend a few minutes with colour before returning on what I should do...

Siivoamista ja kirppistelyä / Cleaning and flea marketing

Elokuun kaaoksesta, päivää! Yritän nähdä tämän putkiremppaan valmistautumisen ja asunnon tyhjentämisen mahdollisuutena selkeyteen. Paino sanalla "yritän". Elämä on normaalistikin sellaista ajallista palapeliä, mutta nyt, kun pitäisi tehdä pari kuvasarjaa loppuun, kirjoittaa pari tekstiä, valmistautua Habitareen ja samalla pakata asunto remonttikuntoon ja muuttaa väliaikaiseen asuntoon... Ja bonuksena viimeistellä tuleva keittiöremonttisuunnitelma, joka oli huomattavasti selkeämpänä päässäni puoli vuotta sitten.

Mutta aikatauluttamisella, ja aikataulun orjallisella noudattamisellahan tästä selviää. (Kai.)

Aloitan Habitare-valmisteluilla, koska joudumme muuttamaan täsmälleen samaan aikaan, kun Habitare alkaa, ja pahin remonttiasiakiire osuu juuri Habitarea edeltävälle viikolle. Juhlin sillä ajatuksella, että jos saan kaikki Habitare-asiat hoidettua ajoissa, muuttoviikolla voi keskittyä pääasiallisesti nimenomaan muuttoon ja remonttiin.

Olen aloittanut jo heinäkuussa pienten tavaroiden pakkaamisen laatikoihin ja lajitellut työhuoneelle ja kierrätykseen menevät erilleen. Tilapula on ollut ongelma jo kauan, eikä se tämänkään remontin myötä helpotu, joten tässä remonttirytinässähän sitä on helppo katsoa, mistä luopuu. Etenkin kirjoja ja lehtiä on kertynyt runsain mitoin, eikä niitä vain voi kaikkia säilyttää vaikka haluaisikin.

Suunnittelin jo aiemmin osallistuvani Siivouspäivään (joka muuten näkyy ihan harmillisen vähän Jyväskylässä, toivottavasti osallistujia tulee enemmän!) Ensin ajattelin pistää myyntipisteen asuntomme eteen, mutta kaikkien remonttiroinien takia se ei tunnu kovin optimaaliselta paikalta - joten olipa kiva muistaa, että onhan minulla työhuone! Elokuun viimeisenä päivänä katan kirpparitavarat työhuoneeni näyteikkunan eteen pihalle, ja jos sataa oikein kovasti, eikä katos riitä suojaksi, sitten tavarat saa nopsaan sisällekin.

Taidetta ei kirppariltani eikä alennuksessa löydy, eikä edes mitään taiteen tekemiseen liittyvää (paitsi ehkä kirjoja). Jottei tämän kanssa tulisi mitään väärinkäsityksiä, ajattelin alunperin pitää työhuoneeni oven kokonaan kiinni. Vaan sitten aloin miettiä, että eipä tuo paljon haittaa, jos joku haluaa käydä samalla vilkaisemassa työhuonenäyttelyni. Ja sitten ajattelin, että jos kerran siellä paikan päällä joka tapauksessa pasteeraan, niin miksi en samalla voisi pitää työhuoneen ovet avoinna ihan taiteenkin katselijoille ja ostajille.

Siis 31.8. klo 10-15, tervetuloa työhuoneelleni - ulkona kirppis, sisällä työhuonenäyttely ja normaalihintaisia teoksia!

***

It's just another chaotic August... I try to view this renovation preparing as a chance to the clearness. Emphasis on the word 'try'. I should finish a few image series, write a few articles, prepare myself for the Habitare fair and at the same time prepare our home for the renovation and move to a temporary house... And as a bonus I should still finish our kitchen renovation plan, which was notably more clear half a year ago in my head.

I'm pretty sure I can manage this all by scheduling everything and following the plan exactly. (I hope.)

I'll start by Habitare preparations, because our move-out date is exactly the same time when Habitare will start, and the week before is the most busiest week of all. I cherish the thought that if I'll get all the Habitare preparations made in time, I can then concentrate fully on moving and renovation on the week before.

I started packing small stuff already in July, and I've selected those that will go in my studio and those that I'll resell or recycle. The lack of room for all my stuff has been a problem for a while , and it won't get any easier in future, so this is a good time to check which things I am ready to give up. There are, for example, a lot of books and magazines, which I can't keep, even if I'd like to.

I decided to take part to the Cleaning Day event (flea market event) for a long time ago. First I had planned to carry all my stuff outside our house in garage sale style, but there's too much renovation stuff - not an optional choice. So, it was nice to remember my studio in the city center! On the last day of August I'll carry all my flea market stuff in the front of my studio.

Just to be clear: there won't be any of my artworks on flea market or in any sale. First I planned to keep my studio door closed all together, to avoid any misunderstandings, but then I started to think that if I'll be there anyway it would be quite stupid to keep my studio door closed...

So, welcome on August 31 from 10am to 3pm - fleamarket outside and a studio exhibition and normal price artworks inside!

Mitä tuli sanottua / What did I say

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Today's project is to take photos of all fifty unique prints from the series #labellezzadelmondo Just for my web site with my compact camera, though - I have to take proper high resolution images with proper camera+lights later, when I have more time... (Hmmm. +17 degrees at my studio. But not complaining, -20 outside...) . #keskustie21 #artistlife #workingday #workdiary #taiteilijaelämää #kyyneltarha #aikasekuntienvälissä #timebetweenseconds #gardenoftears #prints #taidegrafiikka #taidegraafikko #tears #päivihintsanen

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Tammi 21, 2019 kello 5.31 PST

Ihmeellinen kiireettömyys. Joka päivälle on kyllä jotain hommaa ja joka viikolla on yksi tai useampi deadline ja hommiin mahtuu kaikkea mahdollista tylsistä toimistohommista dokumentointiin ja suunnittelusta luovaan työhön - mutta työlle on aikaa. Vaikka tammikuulle on mahtunut pari päivää vuoteen pohjallakin. Ihmeellinen tunne, kun yksi sairastelupäivä, tai edes kaksi, ei syökse koko elämää ihan hirveään lumipalloefektoituun kiirekierteeseen, jonka seurauksena täytyy sitten tehdä päiviä melkein kellon ympäri korvauksena - ja kun itsensä ja järkevän aikataulun kiinni saaminen kestää pahimmillaan viikkoja.

Sen verran on kuitenkin tekemistä, ettei mitään ylimääräisiä lomapäiviä ole silti voinut pitää. Ja tarkoittaahan "joka päivä" oikeasti viikon jokaista päivää, eikä vain ma-pe -viikkoa, mutta ei suinkaan aina edes kahdeksan tuntista työpäivää - joskus vain muutamaa tuntiakin. Mutta kun saa tehdä juuri sitä, mitä on tarve tehdä, ja kun näin leppoisaa on, eihän tämä aina edes työltä tunnu.

Mietin vain, että olenko nyt taas astunut siihen leppoisan kauden tuomaan ansaan - mitähän elämä on sitten muutaman kuukauden päästä?


Päätin jo pari vuotta sitten pitää näyttelytaukoa, mutta kun näyttelyaikataulut elävät aina kahden (joskus kolmenkin) vuoden syklillä, jo sovitut joka tapauksessa piti pitää alta pois. Tämän vuoden piti alkaa muutamaa pikkujuttua lukuun ottamatta näyttelyvapaana, ja minun piti keskittyä pääasiassa uuden tekemiseen, niin kuvien kuin tekstienkin (ja muutaman videoteoksen).

Ja niinhän se alkoikin, melkein. Tavallaan. Kalenteriin oli merkitty vain kaksi varmaa näyttelyä: molemmat niistä pieniä, eikä kumpikaan mikään perinteinen gallerianäyttely.

(Ja yksi näyttelyehdotus, joka vielä vuoden vaihteessa oli hyvin täsmentymätön, enkä edes oikein muistanut sitä.)

(Ja yhtä näyttelyaikaa onnistuin - vähän niinkuin itseltäni salassa - hakemaan joulukuussa; mutta sen kohtalosta en vielä tiedä.)

(Ja...)

Heti tammikuun ensimmäisillä viikoilla sain muutamia houkuttelevia kutsuja pitämään näyttelyä. Muistin kyllä hyvin päätökseni näyttelyvapaasta vuodesta ja ehätin vastailemaan, että haluan miettiä asiaa, ja palaan asiaan myöhemmin. Olen kyllä hyvä sanomaan myös "ei", mutta kantapään kautta olen oppinut, että näyttelyasioissa ei kannata hosua. Niinpä harkitsin harkitsemisen päällekin. Kirjoittelin plussia ja miinuksia, ja vaikka plussia olikin melkoinen määrä, muistutin itseäni päätöksestäni, ja aloin kallistua kielteisen puolelle.

Samassa aikataulusumplailussa peruin ensi kesältä yhden marraskuussa ex-tempore-sopimani pienimuotoisen kuvitusnäyttelyn - pitkän pohtimisen jälkeen ja hirveissä tunnontuskissa.

---

Joka tapauksessa: tammikuun toisella viikolla kävin ripustamassa Helsinkiin Hammas Mehiläisen Hämeentien vastaanotolle koko vuoden kestävään pieneen odotushuonenäyttelyn Taivaanhoitoa ja kohtauksia usvassa. Ehdin etukäteen hieman kammoamaan jo etukäteen näyttelyripustushommaa, sillä edellisen, joulukuisen Galleria Beckerin näyttelyn ripustin ihan hirveässä migreenissä, äärimmäisen pahoinvoivana, ihan painajaismaisessa olotilassa. Mutta ripustusreissu oli leppoisa päiväreissu: kaikki sujui vaivattomasti ja näppärästi, ja ehdin vielä käydä Ystäväni kanssa syömässäkin ennen paluujunaan nousemista.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

I'm the worst ever in documenting my exhibitions! :) Today there was an exhibition set up at the #hammasmehiläinen #helsinki ! I owe a lot to @lumimarja_terttu who was the curator as well as helped me to get my artworks on display (read: did almost everything), it was just a pleasure to work with her! But I didn't take a single good photo from the whole exhibition! Oh well... maybe I'll do that in a year from now when we'll dismantle it :) . #artistlife #workingday #workdiary #taiteilijaelämää

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Tammi 9, 2019 kello 6.50 PST

Paluujunaan astuessani olin kyllä väsynyt, mutta sellaisella hyvällä tavalla, ja niin positiivisessa kierteessä, että unohdin suurinpiirtein kaikki visusti päättämäni. Tarkoitukseni oli paluumatkalla vastailla näyttelytiedusteluihin, ja niin teinkin. Mutta tuli vastattua vähän eri tavalla kuin oli ollut alunperin tarkoitus. Niiden lisäksi seuraavien parin päivän aikana kuvaan tuli myös kaksi ihan uutta näyttelyä. Tammikuun toisen viikon loppuun mennessä kalenteri olikin kivasti täyttynyt, ja hieman hätkähdin kalenteriin kuin tyhjästä ilmestynyttä ruuhkaa, kun kirjoitin helmikuisen TEOS 2019 -teosvälitystapahtuman päivämääriä ylös.

Nyt on siis TEOS 2019 helmikuussa, yksi näyttely huhtikuulta toukokuulle, yksi toukokuussa, yksi kesäkuulta elokuulle, yksi elokuun alusta ja syyskuun loppuun. Ja Habitare syyskuussa. Ja yksi näyttely alkamassa ensi vuoden helmikuussa. Kaksi näyttelyä aikatauluneuvotteluissa ja yhden kohtalo vielä epäselvä. Niin, ja ehkä kaksi isompaa tapahtumaa - niistä ei ole vielä mustaa valkoisella, mutta kyllähän ne huomioon pitää ottaa.

Ja mikä jäi kokonaan mainitsematta: parhaillani työskentelen Serlachius-museon helmikuussa aukeavan ja syyskuulle asti jatkuvan Kaukana viileä varjo -näyttelyyn tulevan Vaskenruosteyrttitarha-installaation kanssa.

Että onhan näitä taas.

Mutta jotenkin tunnen olevani kaikesta tästä ihan eri tavalla innoissani kuin pitkään pitkään aikaan. Varsinaisia "perinteisiä" gallerianäyttelyitä ei joukossa ole: joko paikka on erilainen tai tekotapa on erilainen. Ja ihmiset, joiden kanssa olen ollut tekemisissä! ♥

Silti ihan pikkuisen jännittää se, olenko vielä kesäkuussa samaa mieltä siitä, että näyttelyvapaan vuoden vaihtuminen useamman näyttelyn kimaraan.

Mutta ihan pikkuisen.

...


What a wonderfully strange feeling of going easy. I have something to do every day, and each week includes at least one deadline if not more, and I have various things to do from very boring office job to documenting my artworks, and from planning to creative work - but I have time to do everything. Even though I've spent a few days being sick in January. It's so strange, when one sickday, or even two, won't start a snowball-effect like spirally growing hurry, which leads to making work 24/7 - and when it might take weeks to make everything right again.

I haven't been able to have any holidays though. And 'every day' truly means every day of the week, not just Mon-Fri week - but not always even eight hours a week. Sometimes more, but often only about a couple of hours. But what a joy it is to get to do what I really want and need to do, and with this pace it doesn't even always feel like I was working.

Right now I'm just wondering if I have been deceived by this easiness - it's easy to work with an almost empty calendar, but it just might not be that easy, when there are more deadlines to work with.


I made a decision to have a break with exhibitions already about two, three years ago, but because exhibitions are agreed often two (or three) years beforehand, I had to make the earlier agreeded exhibitions anyway. But this year was supposed to start 'exhibition free', and I had planned to concentrate on my creative work with both images and text (and a couple of video works).

And so it started, almost. In a way. There were only two previously agreed exhibitions, and both of them small and either of them not a basic gallery exhibition.

(And one suggestion of an exhibition, but at the start of the year this was still not specified at all.)


(Oh, and in December I had also applied one exhibition time - like I was eyes closed, not knowing what I was doing - but I don't yet know what is happening with that one.)

(And...)

During the very first weeks of Janurary I received a few very tempting invitations to have an exhibition. I did remember my decision on my 'exhibition free' year, and I replied rightaway that I want to think about these, and I'll return later. I think I'm pretty good at saying no, but I've learned through the hard way, that offered possibilities for exhibitions are not those questions where one should decline without thinking first. So I considered, a lot. I wrote down plusses and minuses, and although there were many positive markings, I reminded myself on my decision and started to lean towards declining.

While I was considering these offers I made myself to cancel one illustration exhibition next summer I had agreed ex tempore last November - after thinking about it for a long time, and feeling really horrible.

---

Anyway: on the second week in January I went to set my small dentist waiting room exhibition to a Hammas Mehiläinen in Helsinki: Taking care of the sky and episodes in mist, which will be shown there through the whole year. I was worried about this beforehand, because when I had my exhibition at the Gallery Becker in December, the setup was truly horrible: I had a splitting migraine and every minute was pure torture. But this one went easily and without problems, and I even got some time to have a late lunch with my Friend before getting to the train back home.

On the train I felt myself tired, but in a very good way, and I was in such a positive feeling, that I forgot about everything I had decided about this year so far. I had meant to reply to those exhibition enquiries on my train trip, and so I did. Except not in a way I had planned. In addition, two more exhibitions were agreed in a following few days. Before the second week of January was over, my calendar was filled quite a it, and I even was a bit startled when I noticed this all when I wrote down dates of the TEOS 2019 art sales event.

So, there's TEOS 2019 in February, one exhibition from April to May, one in May, one from June to August, one from the beginning of August to end of September. And Habitare fair on September. And one exhibition starting in February next year. Two exhibitions of which we're talking about schedules, and one still a bit unclear. Oh, and two bigger events which just might take place too.

And what I missed to mention: at the moment I'm working with my installation work, which will be presented on the Distant Cool Shadow exhibition at the Serlachius museum, starting in February, continuing until September.

Well, there are some, I admit.

But somehow I feel I'm feeling really positive about these all. Any of those exhibitions aren't really a "traditional" gallery exhibition: either the place or concept is a bit different. And those people who I am working with right now! ♥

Still I am a bit worried if I'll agree with myself still  in June - about changing a 'exhibition free' year to a one filled with them.

But just a little bit.

...