Tässä on reilu pari viikkoa Habitareen, ja tänä aikana pitäisi saada muutama uusi teos tehtyä (kuvassa muuten yksi uusi työ tee-sarjaani; olen tehnyt sen aiemmin, mutta se on ekan kerran esillä Habitaressa). Ja pitäisi pakata koko Habitaren lasti (missä on aika iso homma, koska tavarat on levällään monessa paikassa tilanpuutteen takia), tyhjentää ja paketoida koti putkiremontti ja keittiöremonttikuntoon, ja remonttievakkomuuttaa pois. Mikään pienempi asia ei edes enää mahdu to do -listalle.
Tässä kaiken keskellä sain pienen hiljaisen viikonloppuhetken värien parissa. Olen jonkin aikaa kirjoitellut Ikoni & kulttuuri -julkaisuun (ent. Ikonimaalari) väriaiheisia kolumneja, ja elokuulle osui seuraavan deadline - juttu napolinkeltaisesta. Niinpä varasin työpöydälleni kasan kirjoja ja kupillisen teetä, ja pakenin päiväksi värien pariin. Itse kolumni on aika lyhyt, mutta varaan aina kirjoittamiseen koko päivän, koska sitten voin käyttää jäljellä olevan ajan muiden värijuttujen kirjoitteluun ja Colorian päivittämiseen.
Napolinkeltaisesta kertova juttu lähti ajallaan, sain pariin muuhun pigmenttiin liittyviä epäselviä asioita vähän selvitettyä, ja suomalaisesta väristä kertova kirjasuunnitelmanikin sai muutaman uuden muistiinpanon. Koko kirjoittamisprosessi oli ajatuksellinen keidas keskellä tätä hulvatonta kaaosta, joka toivottavasti vielä joskus takaisin kodiksi muuttuu - on vähän vaikea palata muuttolaatikoiden pariin, mutta kyllä se siitä. Itsekurilla.
Mutta jos vielä ihan vähän noita värijuttuja...
---
It's only a few weeks before Habitare fair, and in this time I should finish a few artworks, pack everything for the fair (which is quite a big job since the stuffs are in four places due to the lack of space), we should empty our home and pack everything for pipe and kitchen renovation, and we should also move to another place for the renovation. There's no room for any smaller things in my to do list.
In the mids of everything I managed to have a small silent moment with colours. For a some time now I've been writing a colour themed column for one Finnish publication (Ikoni & kulttuuri = Icon & culture), by Valamo monastery publications, and the deadline for my next column, about Naples yellow, is in August. So, I selected some books and tea to my desk and escaped for a day. The column itself is quite short, but I always book the whole day for writing, because then I can spend the reamining time to write other colour stories and update Coloria website.
The article about Naples yellow left on time, I managed to solve a few unclear questions about a couple of other pigments, and I also made some new notes to my book plan about Finnish colour. The whole writing process was like a oasis for my thoughs in the mids of this overwhelming chaos around me - which, in some day, hopefully, will turn to be our home again. It's just a little bit difficult to return to the packing and cleaning, but I will do that. Just need a bit self-discipline.
But maybe I can still spend a few minutes with colour before returning on what I should do...
Neljä vuotta sitten Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamo oli esillä Jyväskylän asuntomessuilla, ja tuolloin kirjoitin blogikirjoituksen Pelkoa ja vihaa taidelainaamossa. Messuilla tapaa kansan kirjon koko komeudessaan, myös taiteeseen suhtautumisen osalta: on niitä, jotka tulivat taidelainaamon osastolle suorastaan riemastuneina, niitä, jotka tulivat uteliaina, ja niitä, ohitsekävelijöitä, joita ei kiinnostanut lainkaan. Mihin en ollut varautunut, olivat ne suoranaiset vihaajat, jotka kokivat taiteen olemassaolon jonkinlaisena uhkana koko elämälleen. Onneksi viimeksi mainittuja oli vain alle promille kaikista kävijöistä.
Viime viikon loppupuolen olin jälleen asuntomessuilla, tällä kertaa Porissa ja Taiteilijatallin omalla osastolla talkootöissä. Hyvin samanlainen jakauma on myös näillä messuilla - ja valitettavasti myös se vihaosastokin on jo tullut koettua. Sunnuntaina osastollemme asteli kaksimetrinen äijänköriläs, joka varmasti oli omasta mielestään hyvin hauska. Mielenkiintoista oli se, että toisin kuin aiemmin kohtaamani taiteen (ja taiteilijoiden) vihaajat, hän ei juossut vierestä ja kommentoinut ohimennen suupielestään, vaan oikeasti katsoi koko osastomme tarkkaan läpi, ja käytti ihan huolella aikaa meidän ammattimme ja teostemme dissaamiseen.
Koko hommaan suhtautui alussa huvittavana episodina, varsinkin, kun samaan aikaan paikalla ei ollut muita näyttelyvieraita, jotka olisivat voineet tilanteesta säikähtää. Sekin vielä meni irvokkaan koomisuuden piikkiin, kun tuo urpo seisoi keskellä näyttelytilaa ja mesosi, että "miten te kehtaatte tehdä tuollaista työtä?" - mutta siinä vaiheessa, kun kommentointi alkoi lipua kohti hyvin ääri-ilkeää tasoa (mm. taiteilijoiden on edesvastuutonta lisääntyä), alkoi jo toivoa, että urpo ihan oikeasti saisi nyt niin tarpeekseen taiteesta, että lähtisi paikalta pois. Joskus varttituntikin voi tuntua tunneilta.
Äijän poistuttua oli samanlainen olo kuin huonon sketsin jälkeen: ei oikein tiennyt, missä vaiheessa piti nauraa, vai olisiko enemmän itkun paikka. Varsinaisesti sapettaa alkoi vasta kahden maissa yöllä, kun kotimatkalla Onnibussi hyytyi matkan varrelle ja oli aikaa ajatella kaikkea päivällä tapahtunutta.
Ehdin siinä odotellessa kehitellä myös pari teoriaa tähän käyttäytymiseen. Osastomme on hyvin pitkä, siinä on noin 15-20 metrin matka, ja etenkin, jos hitaasti kävelee, kyllä siinä ajatella ehtii. Urpomme astui sisään aivan osaston toisesta päästä, ja kahden ensimmäisen looshin kohdalla keskustelu oli vielä suurinpiirtein asiallista. Hän kyllä ihmetteli, että miksi tällaista tehdään ja miksi joku on valinnut taiteilijan ammatin, mutta se oli vielä sellaista "viatonta" tietämättömyyttä, ei mitenkään asennelatautunutta. Mutta mitä pidempään urpo osastolla vietti, sen aggressiivisemmaksi hän muuttui ja sitä enemmän sana kehtaaminen ja vastuuttomuus alkoi esiintyä puheessa. Tuli mieleen, että ehkä hän yksinkertaisesti oli vähän liian pitkän aikaa henkisesti hukassa, ja kun ei saanut otetta asioista, sen nyt vain piti purkautua jotenkin. Vähän niinkuin jotkut kuskit syyttävät eksyessään auton ajettavuutta, kun eivät osaa lukea reittiä hyvistä kartoista huolimatta.
Jäi mieleen myös "ei työstä tykätä tarvi, kunhan tekee hyödyllistä" -kommentti. Ehkä hänen toiveensa on aina ollut tehdä jotain käsillään - vaikka puusepän hommia - mutta sitten jostakin on käsketty menemään "oikeisiin töihin". Voin vain kuvitella, miten voi korveta siinä vaiheessa, jos on koko elämänsä käyttänyt työhön, josta ei tykkää, ja sitten tapaa joukon ihmisiä, jotka ovatkin tehneet juuri sitä mitä haluavat.
Tai sitten yksinkertaisesti joidenkin aivojen kapasiteetti ei vain riitä käsittelemään minkäänlaista poikkeusta omasta totutusta ympäristöstä.
Oli miten oli, lohdullista on se, että loput 99,99% messuilla tapaamistamme ihmisistä eivät ole samanlaisia urpoja, vaan Ihmisiä, isolla iillä. Kaikkia taide ei kiinnosta, ja niin sen pitääkin olla - sehän on vain rikkaus, ettemme ole samasta puusta veistetty. Mutta vielä mahtavampaa on se, että valtaosa ihmisiä on tullut sisään joko taiteen ystävinä tai avoimen uteliaina, hyvässä hengessä. Sisääntulijoissakin on ollut ihmisiä, joihin teoksemme eivät ole kolahtaneet, ja joille taide ei ole mukana jokapäiväisessä elämässä, mutta kommentit ja kohtaamiset ovat olleet aivan huikeita! Yhteyksiä taiteeseen on löydetty niin kalastuksesta kuin moottorinrassauksesta. Eräs liki seitsemänkymppinen mies jo harkitsi elämänsä ensimmäisen teoksen ostamista. Hän oli juuri miettinyt, millä yli neljänkymmenen avioliittovuoden jälkeen enää vaimonsa yllättäisi - mutta ajatteli sitten, että ehkä teoksen ostaminen voisi järkyttää niin, että vaimo saisi sydänkohtauksen. "Parempi tulla ensin yhdessä katsomaan!" hän sanoi sitten - ja tämä kyllä nauratti meitä molempia.
Sunnuntai-illan pelasti kokemus aivan toisesta ääripäästä: eräs nainen liikuttui silmin nähden Kyyneltäjä-teoksistani. Juttelin hänen kanssaan hetken, ja jälkeenpäin harmittelin, ettei minulla ole hänen yhteystietojaan. Siinä, kun Jämsän kohdalla istuin pysähtyneessä Onnibussissa yöllä ja mietin sitä onnetonta urpoa, päivän viimeinen kohtaaminen palasi rauhoittamaan mieltä ja antamaan toivoa. On sillä omalla työllä sentään merkitystä muillekin kuin itselle.
---
Four years ago the Jyväskylä Artists' Society's artotheque was visiting at the Jyväskylä Housing Fair, and at the time I wrote a blog entry Fear and Lothing in Artotheque. You can meet all kinds of people at the fair, also when it comes to art. There are people who enter our site enthusiastic, those who come curiosly to take a look, and those by-passers, who just are not interested at all. But I was not prepared for the fourth group of people at all: those who downright hate, who experience art and artists as a threat to their own life. Luckily there's just a tiny amount of those people of all visitors.
At the end of last week I was visiting the housing fair again, this time in Pori and in Taiteilijatalli booth. I've already noticed that the distribution of people is quite the same, and unfortunately I have already experienced the haters group too. On Sunday some big jerk walked to our booth, and I guess he thought that he was very funny with his comments. Unlike the art-haters I've met before, he didn't just walk fast by and say briefly something, but he really took time to look our artworks through - and to make negative comments about our occupation and artworks.
At first I thought this was a bit entertaining, especially when there were no other visitors at the tme. I even found it amusing, when he stood in the middle of our exhibition space shouting "how dare you do that kind of work!" - but at the point when the comments started reaching the level of extreme nastiness (for example, it's irresponsible for artists to have kids), I started to wish so much, that this moron just would finally got enough of art and just left. Sometimes even a quarter of an hour can feel like eternity.
After this moron finally left I felt like after a bad joke: I just didn't know at where point I was supposed to laugh, or would crying be the right thing to do. But really this started bothering me only at two o'clock in the night, when my bus broke and there was time to think all things that happened during the day.
During my bus trip I managed to develope a few theories about why this dude behaved this way. Our exhibition space is quite long, about 15-20 meters, and especially if you walk slow, you have time to think all kinds of things. This guy entered from the other end of the hall, and for some time the conversation was more or less appropriate. He was wondering why anyone makes art and why anyone chooses to be an artist, but that was kind of "innocent" ignorance, not really loaded with attitude of any kind. But the more this dude spent time in our hall, the more aggressive he turned, and the more the words to dare and irresponsibility started to show in his talk. It just came to my mind, that maybe he simply was "lost" for a bit too long time, and when he couldn't grasp the things, it just had to came out in some way. Just like some drivers blame the features of a car, when they get lost and can't figure out maps themselves.
I also thought about the comment "You don't have to like you work, but you just have to do something useful". Maybe he has always dreamed to do something with his hands - like some carpentary job - but then someone has told him to get "a proper job". I just can only imagine how it can annoy at the point, if you have spent your whole life doing something you don't really like, and then meet a group of people who have done just what they have wanted.
Or simply: there are people whose brain capacity is just not enough to process anything different from the own familiar surroundings.
Anyway, it's very comforting to know that the rest 99,99% of the people we meet at the fair are not same kind of morons, but People, Humans with a capital letter. Not everyone is interested in art, and so it should be - it's just makes this world much more rich that we are not all the same with all the same passions. But the most fantastic thing is, that majority of people visiting us have been either those who already love art, or those who are openly curious, and in positive spirit. There has also been visitors who have not found "it" in our art, and who don't have art present in their every day life, but conversations and meeting those people have been absolute treasure experience! We have found connections to art both in fishing and fixing motor cycles. One man, almost seventy years, thought about buying his first artwork ever. He had just thought about surprising his wife, but didn't know what would do the thing after fourty years of marriage. But then he thought that maybe buying art could shock his wife so hard, that the danger of heart attack was there. "Better to come to see together", he then thought, and for this we laughed - both.
My Sunday, after this moron had visited, was largely saved by a totally different experience: one lady was really moved after seeing my Tear Artisans prints. I talked with her for a moment, but afterwards I've felt sorry I don't have her email. When I sat there on the broken bus on Monday night, and I was thinking about that sad moron, the last encounter of the day came to ease my mind and give hope. It feels absolutely great to know that someone appreciates something I've done.
Muutenkin olen jännittänyt heinäkuusta alkavaa ajanjaksoa, kun loppukesälle ja alkusyksylle ruuhkautuu melkoinen määrä asioita - alkaen isosta putki- ja keittiöremontista ja suurinpiirtein koko asunnon tyhjentämisestä ja työvälineiden siirtämisestä toisaalle, ja siihen päälle vielä kolme deadlinea, josta yksi on vielä hutera "ehkä". Olen kauhistellut omaa aikatauluani ja jälleen yhden kesän lipsahtamista täysin työn merkeissä, joten oli ihan outo tunne, kun sanottuani joo Porin Asuntomessujen Taiteilijatallille, valahdinkin outoon kaikki-kyllä-järjestyy-tunteeseen.
Nyt nautiskelen tästä olosta niin kauan, kun se vielä päällä säilyy.
Asuntomessut on Porissa 6.7.-5.8.2018 ja itsekin pasteeraan joinakin päivinä paikan päällä - tarkempaa aikataulua pukkaa tietoon lähempänä tapahtumaa ja nopeimmin info tulee esille Taiteilijatallin omalla FB-sivulla. En vielä ihan tarkkaan tiedä, mitä tuonne asuntomessuille mukaan lähtee, mutta todennäköisesti jotain vähän isompaa, ja ihan varmasti pieniä Toisenlainen arki -sarjan vedoksia (kuten Avantouinti alla), jotka mahtuvat vaikka käsveskaan, jos ei autossa ole tilaa. Jospa sitä yrittäisi muutaman uudenkin työn saada mukaan.
...
I DID reply 'yes', once again, when I was asked. I've been a bit horrified thinking about the time period starting next July, because there's such a lot of things piling up for the end of this summer and for the beginning of the autumn. Starting with a large scale pipe repair and kitchen reneval in our house, including emptying almost the whole home and moving my workstuff yet to another place, and on the top of that three deadlines, of which one is still a 'maybe'. I've been regretting my schedule already, thinking that there will be yet another summer that I'll spend working, so I was feeling very weird about it, when after replying yes to this Pori Housing Fair artist group, I suddenly felt that everything will just be ok. Now I'm enjoying this feeling as long as it lasts. The Pori Housing Fair will take place from July 6 to August 5, 2018 and I will be there in some days also - more information will be available closer to the event. I don't know yet for sure which artworks I will take with me to the fair, but very possibly something bigger with frames, and absolutely those small prints from Another Kind of Life series (like Ice Swimming below), which will fit to one's purse, if there's no room in the car. Maybe I'll try to make also a few very new pictures also...
Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Hygge 2017 -osastostani tuli ihan siedettävän näköinen, kun päällystettiin koko osasto A0-kokoisilla papereilla: kiinnitys tapahtui yksinkertaisesti nitomalla ne seinäkkeeseen kiinni. (Olisin tietenkin voinut vähän edullisempaakin paperia käyttää, mutta nytpähän on taas materiaalia uniikkivihkoihin, joita jälleen telkkaria katsellessani voin iltaisin näprätä.) Hämäräähän osastolla oli koko tapahtuman läpi, kun tein tilannearvion (olla hankkimatta maksullista valaistusta) perjantaina ripustusaikaan, kun hallin valot olivat vielä päällä, enkä osannut yhtään arvioida, että kun lauantai-aamuna saapuisin paikalle messuilumielellä, valot olisikin himmennetty "tunnelmalliseen" hyggehimmeyteen. No, hätäavuksi otettiin kotoa se valo, joka irtosi ja jonka pystyin minisähköliittymääni kytkemään: pari pattereilla toimivaa Clas Ohlsonin lediketjua ja yksi himmeävaloinen pöytälamppu. Onneksi huumoria riitti niin itsellä kuin asiakkailla, eikä lopputulos ollut lopulta yhtään hassumpi. Teosten nimiä ei kyllä kukaan nähnyt lukea, mutta siinäpähän tuli sitten jutusteltua.
Kaappasin itselleni käyttöön myös ihmeellisen metrin mittaisen näköesteen, jota ei osaston alkuperäisissä piirustuksissa ollut, mutta joka oli siihen sitten jostakin ilmaantunut. Ensiharmituksen jälkeen se ei ollutkaan yhtään paha juttu: ylimääräinen metri Café-Bistro Miniprintille - ne kun ovat vähän värikkäämpiä huomionkaappaajia ja näkyivät tuossa hyggevalaistuksessakin metrejä kauemmas.
Itse tapahtumaan ei valitettavasti mikään suuri yleisöryntäys ollut. Välillä oli melkein kiusallisenkin hiljaista... mutta toisaalta, enpä ole muilla messuilla ehtinyt itse istumaan kaikessa rauhassa hierovassa tuolissa ja askartelemaan kuurankukkia viereisellä Taito-keskuksen osastolla! Eikä se ihmisten määrä, vaan laatu: viikonloppuun mahtui jälleen aivan uskomattomia kohtaamisia ja ehti rauhassa jutella melkein kaikesta maan ja taivaan välillä. Tarpeeksi moni teokseni löysi uuden kodin, etten jäänyt tapahtumasta varsinaisesti miinuksellekaan (= osaston sain maksettua teosmyynnillä, vaikka palkkaa viikonlopun työstäni en saanutkaan - mutta se nyt on jo ihan vakio näissä hommissa).
Moni asia meni vähän vierestä, mutta silti tuli naurettua sekä osastollani vierailleiden että naapuriosastojen kanssa niin valtavasti, että poskiin alkoi sattua. Se ei ole huono merkki lainkaan.
Nyt maanantaina olen hyggeillyt kotona villasukat jalassa ja kurkkutabletti suussa. Päivä menee nopeasti, vaikkei tee mitään (paitsi seurannut masentavia uutisia sekä Espanjasta että USAsta).
Huomenna muutama vedostoimitus Galleria Beckerille / taidelainaamoon, teosten laittaminen paikalleen ja mini-inventaario työhuoneella, teosten pakkaaminen Kakslauttaseen ja pahvilähetyskin on tulossa. Keskiviikkona ajattelin jälleen viettää vähän relamman päivän, mutta sitten - täysin uusien teosten pariin!
Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu
All well that ends well. I managed to get my Hygge 2017 booth tolerable with covering the whole booth with a0 sized cream white papers: we just stapled the papers to the walls. (Of course it could have been much wiser to use some cheaper paper, but now I'm having new material for my unique notebooks that I can continue working with while watching telly.) On Friday evening, while we were setting up the booth, I estimated that I would do just fine with the existing general light, it was a bit shady but I wouldn't use another hundred euros for extra light - but I didn't guess at all that when I'd arrive to the place on Saturday morning, the lights would be dimmed to about half for this very atmospheric "hygge ambiance". Well, I grabbed the only battery-lights at home, as well as one dim-lighted desk lamp. It wasn't the most sophisticated solution, but not so bad as you could think, and my clients and I had a laugh about it. A lot. No possibility to read the pencil written names of the artworks but it was a great way to start the conversation. I also conquered the extra wall that had appeared next to my booth (which wasn't at the original floor plan, when I decided to book the booth). After the irritation first, it turned out to be quite good thing: an extra wall for my Café-Bistro Miniprint illustration works - they are a lot colourful than my 'serios' art and were seen a lot further in that hygge lighting. Unfortunately, not too many people found their way to the event. It was almost awkwardly silent now and then... but in another hand, in no other events I haven't got enough time to get myself a treat in a massaging chair or go and do some crafts on the booth next to me. And it's not really about the quantity but the quality of the people I met: there were some amazing moments and enough time to talk about nearly anything. And the biggest plus was, that enough many of my artworks found a new home, and I did make some profit, kind of (= I did pay my booth with the sales, even I didn't get enough for my work through the whole weekend - but that's kind of constant in this job.) A lot of things were a bit out of tune, but still I did laugh so much through the weekend, both with the visitors at my booth and the next booth neighbors that my cheeks started to hurt. Not a bad sign. Now, on Monday, I have hygged my way through the day wearing woollen socks and sucking a throat pastille. The day has passed fast even I haven't done anything (but watched the sad, sad news, both from Spain and from US). Tomorrow I'm going to take a few print deliveries to Gallery Becker, and then put everything on their places at the studio, with some mini inventory, and packing a few artworks to Kakslauttanen - and some cardboard is arriving. On Wednesday I'm going to have a bit easier day again, but then, on Thursday - I'll get to work with totally new artworks!
Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu
...Enkä mitään viikon taukoa ehtinyt pitää. "Tauko" alkoi sillä, että eteen alkoi sataa kaikenlaista pientä pikaisesti korjattavaa. Osan olisi voinut tietenkin lykätä kalenterissa eteenpäinkin, mutta ajattelin, että mieluummin hoidan asioita vähän kerrallaan semikiireettömästä kuin sitten parin päivän päästä panikoin niiden kanssa.
Korjailin myös huomaamiani pieniä juttuja, jotka ovat saaneet odottaa sitä legendaarista parempaa aikaa, ja samalla jouduin virran vietäväksi yllätystehtävästä toiseen. Habitaressa muutamakin asiakkaani kertoi, että sivuiltani on vaikea löytää teoksia, kun teossarjasivuilla ei ole otsikoita. Menin tarkistamaan, ja kas kummaa, otsikot ovat vain hävinneet johonkin. Puoli päivää css-tyylejä turhaan räplättyäni päädyin lisäämään otsikot manuaalisesti sivuille. Siinähän yksi "lomapäivistäni" hujahtikin tuosta vain. Otsikointia tehdessäni huomasin, että kaikki Poissa-työni ovat kadonneet sivulta samalla, kun sivun galleriasysteemi on muuttunut. Toinen päivä meni niiden laittamisessa uudelleen verkkoon - onhan niitä sentään kaksisataa. Nyt ovat Poissa-teokset jälleen esillä, mutta sivulta puuttuvat vielä tiedot siitä, mitkä ovat myyty tai vähissä. Palaan siihen joskus tässä lähitulevaisuudessa.
Vuoden naiveimman ajatuksen palkinto menee pitkään hallinneelle käsitykselleni siitä, että selviän ensi viikonlopun Hygge2017-tapahtumasta rennosti hyggeillen. Ajattelin, että vain vien Habitaressa olleen satsin muutamilla päivityksillä ja karsinnoilla paikalle, lunkisti hyräillen ja karkkia syöden, ja siinä se. Tottakai suora tie tukkiutui heti alkuunsa muutamiin käytännön juttuihin ja kiertoteiden etsiminen on ollut vähän takkuista. Viimeisin haaste tuli eilen: OSB-levyseinien peittäminen jotenkin - kun niitä ei saa esimerkiksi maalata. Ihan omaa tyhmyyttäni saan tästäkin syyttää: taas oletin, enkä tarkistanut. Osastoa varatessani näin pikkuruisen kuvan puurakenneosastosta ja jotenkin vain oletin, että seinät ovat varmaankin koivu/havuvaneria tms. silmää miellyttävää (koti-teemainen osasto, ajattelin automaattisesti kotona viihtymistä ja siihen liittyvää estetiikkaa). Moni muukin levyvaihtoehto kävi mielessä, mutta ei kuitenkaan ihan itsensä värinen suurlastulevypuriste... Se on siis sitä samaa levottoman näköistä puulastupuristetta, mitä näkee kaikilla rakennustyömailla.
Menin muutenkin tätä messua kohti Habitare-asetuksilla: bonuksena tajusin vasta varsin myöhään, että tähän valmisosastoon ei kuulu ilman lisämaksua valaistusta ja mattoa (toisin kuin Habitaressa), joten luvassa taitaa olla sofistikoituneen "lämmin taidekokemus kotiin" -osaston sijaan hämärä takapihan taidevajaparakki, jossa vielä sitten kaupanpäällisiksi nurkassa nököttää nuutunut ja flegmaattinen taiteilija.
Kaikenlaisten pikkuprobleemien kanssa räpeltäminen väsyttää tällä hetkellä niin paljon, että en meinaa kuulla, kun optimisti jossain sisälläni huutaa, että nämä kaikki ovat pikkuprobleemeja, ja ne on ylipäätään tehty sitä varten, että pääsee soveltamaan luovuuttaan.
Joka tapauksessa, tervetuloa taideparakkiini Hygge2017-tapahtumaan ensi viikonloppuna!
---
...Well, I didn't get to have any break. My 'break' begun with all kinds of small errands starting to pile in front of me. I could have left some of them to do later, but I thought that I rather make them in no rush now than in panic mode a couple of days later. I also started to fix some smaller things, that have long-waited better time, and went with the flow from one surprise task to another. At Habitare a couple of my clients told, that they've found it hard to find any print series from my website, as there aren't any headlines in any of the pages. I went to check upon this, and yes, somehow all the headlines had vanished. After trying several hours to solve the problem with css I ended up to add the headlines manually to each page. That took one of my 'holidays' just like that. While I was working with headlines I also noticed that all of my Absent prints were missing from the website since the gallery system had changed. I spent the second day remaking the site - there are 200 of them, so it took some time. Now they are all shown again, but the sold out / only few left infos are still missing from the page. I'll have to return to the matter sometimes soon. The prize of the naiiviest thought of the year was my long-dominated assumption, that I would just hygge my way through the following weekend's Hygge2017 lifestyle event (where I have booth D204). I had planned just to update and edit stuff I had with me in Habitare, relaxing and eating candy, and that's about that. Of course the straight forward road was blocked with a few practical stuffs that I couldn't forsee in anyway, and it has been a bit hard to find roundabouts. The latest challenge revealed itself yesterday: how to cover the OSB walls, when you can't paint them. It's my own stupidity: once again I assumed things and not verified how it is. When I booked the booth I just saw a tiny photo of a 'timber booth' they had to offer, and I just somehow assumed that the walls must be birch plywood or something else more eye-pleasing (the theme of the area is home, so I instantly thought about the aesthetic surroundings while you are spending time home). Well, I thought about some other timber panel options, but oriented strand board was not one of them... It is the same busy-looking flakeboard you can often see in building sites. I had my Habitare settings ruling my head also otherwise... I realized quite late that the spotlights and carpet are extrapaid option (not included like in Habitare), so I'm guessing that instead of sophisticated 'warm art experience for your homes' themed booth I had planned, I'm offering a shady backyard art shed experience, with a very tired and flegmatic artist sitting mute in the corner. These all kinds of small problems are making me so tired, that I almost can't hear the voice of my little optimist inside me: these are all small things and any problems are made for you to use your creativity. Anyway, welcome to my art shed in Hygge2017 next weekend!
Suurkiitos kaikille Habitaressa osastollani käyneille - ja etenkin niille, jotka antoivat uuden kodin teoksilleni! Kyllä tuo viiden päivän messusessio on aina sen verran sekoittava kokemus, että pitäisi pitää kokonainen kuukausi lomaa sen jälkeen (ja miten kummallinen kokemus: samanaikaisesti aivan tolkuttoman uuvuttava ja piristävä, kun kokopäiväinen läsnäolo ja keskustelu yhtäaikaisesti väsyttää ja tuo ihan uudenlaista virtaa). Mutta viikkokin riittää, ja siihen tässä on mahdollisuus ennenkuin tasan viikon päästä torstaina alkaa Hygge2017-osaston D-204 rakentaminen. Viisipäiväiseen Habitareen verrattuna se on kuitenkin kahden päivän tapahtumana lasten leikkiä, ja kun illaksi ja yöksi pääsee kotiin omaan petiin nukkumaan, kevyeltähän tuo meininki tuntuu.
A Big Thanks to all of you who visited my booth at Habitare - especially big thank you for all you who gave a new home to my artworks! The five-day fair session is always so brain-messing experience, that I should really have a whole month off afterwards (and how strange experience it is: both totally exhausting and cheery at the same time, when being there and chatting all day long for five days in a row both makes you tired and brings you totally new kind of energy). But one weeks rest is enough, and that I can have, before building my Hygge2017 booth D-204 will start on Thursday next week. Compared to the five-day Habitare, this two-day Hygge feels much easier, and I'll get to my own home and own bed for the night, so seems to be much lighter in general. More info about Hygge: facebook.com/events/1673640822933403 - please come visit me!
Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu
Viime viikolla vastasin aloittelevan taideopiskelijan koulutehtävähaastatteluun, joka käsitteli taiteilijan ammattia hyvin laajasti. Yksi kysymys oli: "Luomisen ohella minkä muun taidon koet erittäin tarpeelliseksi?"Vastaukseni tuli sadasosasekunnissa, täysin miettimättä: "Pakkaustaito."
Mistähän johtuu?
Huomenna lähtee auto kohti Helsinkiä ja Habitarea, ja itse menen perässä junalla, kun en mahdu autoon tavaroitteni sekaan. Onneksi on melkein kokonaiset kaksi päivää askaroida osasto (3c20) pystyyn. Ja onneksi tänään nukuin piiiiiitkään, ja vietin levollisen sunnuntai-aamun pitkän tv-brunssin äärellä. Vielä on valtavasti kaikenlaista pientä tekemistä, mutta melkein kaikki sellaista kivaa ja aivoja vaatimatonta mekaanista, jonka voi tehdä olohuoneen sohvalla telkkarin ääressä istuen.
----
Last week I was interviewed by a new art student for her schoolwork, about the profession of artist. One of the questions was: "Besides creating, which other skill you find very important?" My answer came to mind instantly, without thinking at all: "Packing skills." Wonder why? Tomorrow our car leaves towards Helsinki and Habitare, and I will follow by train, because I can't fit amongst my art. :D Luckily we have a two whole days to set up the booth (3c20). And I'm so happy I got to sleep laaaaate this morning, and spend a slow morning with a long tv-brunch. There's a lot of all kind of small chores to finish, but almost all of it is easy and sort of I-don't-have-to-use-my-brains kind of stuff, that I can do on living room next to telly.
Tekstit
