Kirja - A Book

Noin kuukausi sitten, sanoo Facebook ylläolevasta päivityksestä ajankohdaksi tätä kirjoittaessani, ja sitä samaa minäkin ihmettelen! Kuukausi Kyynelpuutarhurin teehetkestä Jyväskylän taidemuseolla ja jo puolitoista kuukautta julkkareista Espoossa. Heti tapahtumien jälkeen ryntäsin kalenterimerkintöjen mukaan aina vain seuraavaan tilaisuuteen, enkä ole oikeasti ehtinyt oikein kunnolla fiilistellä, mitä tässä oikein on tapahtunut.

Nyt, kun olen viettänyt suhteellisen toimetonta aikaa, vihdoin kaikki keväästä lähtien tekemäni ja aikaansaamani alkaa vyöryä voimalla tajuntaan, ja olen kellahtaa kumoon kaiken painosta. Päällimmäisin tunne on kuitenkin lievä säikähdys: miten ihmeessä olen saanut tehtyä yli-inhimillisen paljon, ja miten ihmeessä olen selvinnyt tuosta ehjin nahoin? (Ehkä en selvinnytkään?) Nyt, kun olen saanut vetäytyä tauolle, väsymys on ryöminyt ihon alle moninkertaisena. Viimeiseen kahteen päivään en ole käynyt ulkona, vaan potenut lamauttavaa päänsärkyä asunnon pimeimmässä nurkassa. Tänäänkin mielelläni jäisin nukkumaan, mutta on sovittu jo muuta.

Ei tämä silti mitään masennusta tai työuupumusta ole, vaan ihan silkkaa väsymystä. Väsymys on kasvanut siitä kaikesta, mitä en ehtinyt levätä pois liki puolen vuoden tauottomalla työmaratonillani. Se tulkoon vapaasti nyt, kun pystyn ottamaan sen vastaan ja antamaan aikani sille. Samalla toivon vain, että jotenkin pystyisin saamaan jälkikäteen nuo hetket, joissa saisi paistatella aikaansaannoksiensa valossa tunnin sijaan edes muutamia päiviä. Väsymys tulee automaattisesti, mutta riemua aikaansaamisesta joutuu jälkikäteen oikein kaivelemaan.

Häivähdys riemusta kyllä tuntuu joka kerta, kun joku tilaa Kyynelpuutarhurin päiväkirjan, mutta silti asiat muuttuvat arjeksi niin nopeasti. Sormet seuraavat Excel-taulukon rivejä, ja mielen valtaa huoli siitä, pääsenkö korkeiden kulujen jälkeen tarpeeksi ajoissa plussan puolelle (ei ole enää pitkä matka!) Mietin, mihin saan vielä myymättömät kirjat varastoitua, kun eivät ne eteisessäkään voi olla - mutta missään muualla tilaa ei ole. Ajattelen jälleenmyyjien mahdollisuutta: minulla ei oikeasti olisi varaa myydä kirjaa provisiolla suuressa mittakaavassa, mutta ei kirjan hintaa voi toisaalta paljon nostaakaan, koska sitten se on liian korkea. Ihmettelen, miksi painin niin tuskaisasti tämän jälleenmyyjäkysymyksen kanssa, koska eihän se alunperinkään ollut mikään suunnitelma. - Mutta tällaisiin asioihin mieli tarttuu sen sijaan, että pystyisi nauttimaan aikaansaamisesta.

Eilen huomasin, että en ole itsekään lukenut kirjaa painettuna. Olen kyllä pikaselannut sen läpi, ja tarkistanut, että tekemäni korjaukset todella päätyivät kirjaan - mutta en ole istunut ajan kanssa alas ja lukenut sitä. En ole nähnyt, miltä sanat tuntuvat kirjan muodossa. Ei irtopapereilta luettuina, sivumerkintöjen sumentamana tekstinä, tai taitto-ohjelman työkalujen ympäröimänä sähköisessä välkkeessä, vaan kirjana, langalla toisiinsa sidotuilla sivuilla. Ehkä nyt viikonloppuna on aika. Aion keittää lohikäärmeen kyyneleitä - helmiteetä, jota tilasin tuohon kuukauden takaiseen teehetkeen, ja istua nojatuoliin ikkunan eteen, ja lukea. Ehkä sillä konkretisoituu itsellenikin se, että olen saanut aikaiseksi jotain, mistä voin oikeasti olla ylpeä.

---

About a month ago, says Facebook about the posting above. I'm wondering the same - how can it be? It has been a month from the Tea seremony with a Gardener of the Garden of Tears at the Jyväskylä art museum (sort of post-publishing event) and already a month and a half from the actual publishing in Espoo. Right after the events I just rushed towards the following event on my calendar, and I've haven't got really time to absorb what has happened.

Now, after spending about a week doing nothing, everything I've done since last spring has been swarming to my mind in a force, and I've almost collapsed under the weight of it. The topmost feeling is however a slight fright: how in earth have I made this superhumanly much, and however I have managed to survive intact? (Maybe I haven't?) Now, after having a small break, the tiredness has crawled under my skin. For the last few days I haven't even went outside, but just slept away my crippling head ache in the darkest corner of my home. Today I would sooo like stay in and just sleep, but the plans have already been made.

This isn't depression or burnout however, but just pure exhaustion. It has grown of all that, that I couldn't rest off during my half-year long working marathon. It may come freely now, when I'm able to receive it and give my time to it. I just hope, that I also would get back those happy moments, where I could enjoy my achievements for at least a few days instead of couple of hours. The exhaustion comes automaticly, but the joy of everything doesn't, afterwards.

Although I can feel a glimpse of it every time someone orders my book, but somehow these things turn to everyday life so quickly. My fingers are following rows in Excel when I'm worrying if I get the massive expenses ever paid off (I'm really near the zero balance!) Also, I'm thinking where to put those still unsold book, since they can't stay in my hallway forever - but there's no room anywhere else. I thing about the possibility to have resellers: I really don't have a possibility to sell this book with commission sales in larger scale, but at the same time I really can't push up the price of the book up, since then it's just too high. I'm wondering why I'm having this hard time with the reselling thought, since it wasn't the original plan anyway. - But these are the things my mind is working with instead of enjoying all I have done.

Yesterday I noticed, that I myself haven't read the printed book. I have flipped it through and checked that all my corrections have been made - but I really haven't sat down and read it. I haven't seen, how the words are in book format. Not read from the loose papers filled with markings, or from the electronic screen surrounded by InDesign tools, but read from the book, from pages that are attached to one another with a thread. Maybe this weekend it is time. I'm planning to make myself dragon tears tea, and sit by the window, and read. Maybe then it will then manifest to myself too, that I have made something to be proud of.

.

Taiteilijatalli / Coming up...

Pakkohan oli sanoa taas "kyllä", kun kysyttiin!

Muutenkin olen jännittänyt heinäkuusta alkavaa ajanjaksoa, kun loppukesälle ja alkusyksylle ruuhkautuu melkoinen määrä asioita - alkaen isosta putki- ja keittiöremontista ja suurinpiirtein koko asunnon tyhjentämisestä ja työvälineiden siirtämisestä toisaalle, ja siihen päälle vielä kolme deadlinea, josta yksi on vielä hutera "ehkä". Olen kauhistellut omaa aikatauluani ja jälleen yhden kesän lipsahtamista täysin työn merkeissä, joten oli ihan outo tunne, kun sanottuani joo Porin Asuntomessujen Taiteilijatallille, valahdinkin outoon kaikki-kyllä-järjestyy-tunteeseen.

Nyt nautiskelen tästä olosta niin kauan, kun se vielä päällä säilyy.

Asuntomessut on Porissa 6.7.-5.8.2018 ja itsekin pasteeraan joinakin päivinä paikan päällä - tarkempaa aikataulua pukkaa tietoon lähempänä tapahtumaa ja nopeimmin info tulee esille Taiteilijatallin omalla FB-sivulla. En vielä ihan tarkkaan tiedä, mitä tuonne asuntomessuille mukaan lähtee, mutta todennäköisesti jotain vähän isompaa, ja ihan varmasti pieniä Toisenlainen arki -sarjan vedoksia (kuten Avantouinti alla), jotka mahtuvat vaikka käsveskaan, jos ei autossa ole tilaa. Jospa sitä yrittäisi muutaman uudenkin työn saada mukaan.

...

I DID reply 'yes', once again, when I was asked.

I've been a bit horrified thinking about the time period starting next July, because there's such a lot of things piling up for the end of this summer and for the beginning of the autumn. Starting with a large scale pipe repair and kitchen reneval in our house, including emptying almost the whole home and moving my workstuff yet to another place, and on the top of that three deadlines, of which one is still a 'maybe'. I've been regretting my schedule already, thinking that there will be yet another summer that I'll spend working, so I was feeling very weird about it, when after replying yes to this Pori Housing Fair artist group, I suddenly felt that everything will just be ok.

Now I'm enjoying this feeling as long as it lasts.

The Pori Housing Fair will take place from July 6 to August 5, 2018 and I will be there in some days also - more information will be available closer to the event. I don't know yet for sure which artworks I will take with me to the fair, but very possibly something bigger with frames, and absolutely those small prints from Another Kind of Life series (like Ice Swimming below), which will fit to one's purse, if there's no room in the car.  Maybe I'll try to make also a few very new pictures also...






Avantouinti / Ice Swimming

Voi ihme tätä elämää / I'm just wondering about my life...

Niin kuin vannoin, että oppisin jättämään aikaa projektieni / prosessieni välille, jotta ehtisin joskus nauttimaankin työni hedelmistä... Koko heinäkuu oli melkoista myllytystä, mutta tästä kuluneesta viikosta en varmaan muista jälkeenpäin yhtään mitään. Viime viikonloppuna istuin koneen ääressä kirjoittamassa kirjoituksen perusopintojen viimeiset tehtävät läpi, kun opinto-oikeuteni päättyi heinäkuun viimeisenä. Ensin ei ollut edes minkäänmoista kiirettä, kun olin varannut työlle vielä maanantainkin, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että lähden jo maanantai-illaksi Helsinkiin, koska jos joudun heräämään aamuviideltä ehtiäkseni ripustamaan Grafoteekin pikkunäyttelyni, eihän siitä mitään tule. Joten kirjoitin sormet vipattaen lauantaista maanantaiaamuun, menin nukkumaan neljän maissa, matkasin iltapäivällä Helsinkiin, ja tiistaina ripustin Grafoteekin näyttelyn, nousin viiden bussiin Jyväskylään ja olin illalla kotona kymmenen tienoilla. Sitten parin päivän asiantoimitusmaratoni Berliinin näyttelyä varten, jonka seurauksena eilen sain julisteen käsiini ja työtkin jo pakattua. Enää on jäljellä muu pakkaaminen, ja kaikki ne pienet rästityöt, joita olisi nyt päivässä runtattava noin viiteen tuntiin. En ole pariin päivään edes ajatellut mitään, edennyt vain to do -listalla yksi asia kerrallaan ja yrittänyt olla ajattelematta tekemisiä mahdollisimman vähän.

(Ja kun olin vielä haaveillut vähän valmistelevani Habitaren (Helsingin messukeskus 13.-17.9.2017 / osasto 3c20) ja Hyggen (Jyväskylän Paviljonki, 30.9.-1.10.2017 D-204) osastojeni mainontaa, puhumattakaan heti näyttelyresidenssini jälkeisestä Jyväskylän Designtorista (2.9.2017), johon onnistuin myös heinäkuussa ohimennen ilmoittautumaan...)

Concept (of) art. An hour ago I started mounting my #exhibition at #Grafoteekki #Helsinki, and now I'm at this point... :) #artistlife #workingday #workdiary #kyynelpuu #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #thetreeoftears #thediaryofateargardener

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu 1. 08ta 2017 klo 2.04 PDT

Mutta hopeareunat! Vaikka tekemisestä ei ole ollut pulaa, stressi ei ole tuntunut pahalta - vaan päin vastoin, tämähän on ollut suorastaan nautinnollista aikaa! Grafoteekin näyttelyripustus oli ihan tavattoman mukava homma. Sain maanantai-iltana nukuttua hotellissa edellisen yön valvomisväsymykset pois, ja seuraavana aamuna pääsin galleriaan sekä hyvin nukkuneena että runsaan aamupalan nauttineena. Ripustus sujui näpsäkästi henkilökunnan avulla, ja missään välissä ei tullut kiireen tuntua.

Erityisen ylpeä olen Hyvän ja pahan kyynelpuun ripustuskaaviosta, jonka tein työhuoneella jo pari viikkoa sitten. Käytin paperina Bilteman pakkaussilkkipaperia (jotain muuttopaperia tms.), joka ei paina paljon mitään. Teippailin siitä yhteen seinän mittojen mukaisen yhtenäisen pinnan, johon asettelin pienet työt, kunnes layout oli valmis. Piirsin tussilla paperiin töiden ääriviivat, kirjoitin niiden nimet ja mittasin jokaisesta niiden naulan paikan, jonka merkkasin paperiin myös. Paperi lähti viikattuna pienten töiden mukana Grafoteekkiin, missä ensi töikseni teippasin sen seinälle paikalleen yläreunasta (ja koska paperi on niin tolkuttoman kevyttä, se pysyi paikallaan ihan vain muutamalla maalarinteipin palalla). Nakuttelin naulat paperin läpi, ja poistaessani paperia laitoin teosten nimet maalarinteipillä naulojen alle. Jonka jälkeen vain nostelin työt paikalleen. Olihan etukäteisvalmisteluissa vähän työtä, mutta kyllä se nopeutti niin hurjasti ripustusta, että otan jatkossakin tämän käyttöön tuollaisten moniosaisten juttujen kanssa. Ja miksei vaikka messuosastoja suunnitellessakin?

Grafoteekin Kuukauden taiteilija -näyttely on siis paikallaan (Pieni Roobertinkatu 10, Helsinki) 27.8. saakka. Mutta nyt vielä viimeiset pinnistykset, jotta pääsen maanantaina ripustelemaan Kyyneltarhaani Galerie Pleikuun, Berliiniin. Se kukkii 26.8. saakka. Tervetuloa käymään - ja avajaisiin, jotka ovat tiistaina 8.8. klo 19. Facebook-sivultani löytyy piakkoin ajankohtaista tietoa!


---

I did promise myself, that I would leave some space between my projects / processes, so I could also find some time to enjoy my accomplishes too... The whole July was quite a ride, but it was this last week, that I probably won't be remembering anything about later. Last weekend I sat writing my last essays to my writing class (basic studies), as my study licence in open university ended July 31. First I didn't even have any kind of hurry, since I had marked also Monday for my writing day - but then I start to think, that I should leave to Helsinki already on Monday, because otherwise I should wake up at about five am to get myself early enough to Grafoteekki in Helsinki, to set up my small exhibition, and that sounded quite horrible. So I just wrote and wrote from Saturday until Monday morning, went to bed in about four am, took a train to Helsinki in afternoon, and on Tuesday I set up my Grafoteekki exhibition, after which I took a bus to Jyväskylä at five pm, and returned home at about ten. Then I had this few days working/chore marathon for my Berlin exhibition, and yesterday I finally got the poster and all my artworks packed. Only those tiny tiny things to do, and all those other jobs that I have missed during this weeks, and that I should now try to do in just about five hours. I haven't thought nearly about anything in these few days, just crossed one thing after another from my to do list. And I just try to continue that way.

(I just had planned to prepare a little bit the publicity thingies for my Habitare (Helsinki Fair, September 13-17, 2017, 3c20) and Hygge (Jyväskylä Fair September 30 - October 1, 2017 - D-204) booths, or me taking part to Jyväskylä Designtori on September 2, 2017.

Here it is! My small exhibition at #Grafoteekki in #Helsinki is open until August 27, #welcome! Already some small works sold of the Tree of Tears of Good and Evil. #artistlife #workdiary #workingday #näyttely #kyynelpuu #thetreeoftears #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #thediaryofateargardener

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu 1. 08ta 2017 klo 5.43 PDT

But those silver linings! Although I have had even too much to do, the stress hasn't felt bad at all - on the contrary, it has felt even enjoyable! The exhibition set up at Grafoteekki was absolutely great. On Monday evening I got some sleep after the staying awake process last night, and next morning I got to the gallery well-slept and after generous breakfast. The set up went easily with the help of stuff, and there was not any kind of rush throughout the day.

I'm especially proud of my plan for the Tree of Tears of Good and Evil, which I finished at my studio already about two weeks before. I used some very thin and light Biltema wrapping tissue of which I taped a sheet exactly the size of the wall. I then placed the artworks to it, until the layout was finished. I drew the outlines of the artworks on paper, as well as the places for nails, and wrote their names. I sent the paper folded to Grafoteekki with exhibition works, and when I arrived to the gallery, I hanged the paper to the wall attaching it from the top with painter's tape (and since it's so very light, I didn't need that much of tape). Then I just hammered the nails through paper, and taped the names next to the nails when I removed the paper. Then I just placed the works on the wall, one by one. The prework was quite laborious but it made the setup itself so much faster, that I will use this later - maybe also with planning the fair booth layouts...

So, the Grafoteekki Artist of the month exhibition is open until August 27, 2017 (Pieni Roobertinkatu 10, Helsinki). But now I have to finish those little things to get to setup the Garden of Tears to Galerie Pleiku, Berlin, on Monday. It will be growing there until August 26. Welcome to visit - and to opening, of course, on Tuesday August 8, at 7pm. Up-to-date info on my Facebook page soon!




.

Yhtä-äkkiä onkin melkein marraskuu / And suddenly it is almost November

I just cleaned the hallway yesterday. #homesweethome #anotherproject #artistlife #workingday #workdiary #inmaking

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 18. 10ta 2016 klo 3.29 PDT

Mitäpä minä? No, tätä. Kiire, kaaos, kaikkialle sohiminen. Viime viikonloppuna järjestetystä Jyväskylän taiteilijaseuran teosvälityksestä en ehtinyt edes blogissani mainostaa, vaikka ylväs aikomus oli. Otin projektin järjestääkseni, ja kuten aina, vetäisin taas jotenkin koko homman läpi niin hanat auki, että olin aivan valveunessa sen jälkeen. Vaikka ei olisi ehkä tarvinnut: ihania vapaaehtoisia kollegoita oli tilassa valvomassa ja ripustus, valvominen/myyntityö ja purkaminen sujuivat kaikki kuin pienen ohjelmoidun työläisarmeijan tekemänä. Teoksia myytiin ihan kivasti, mutta harmittaa, että muutamilta kaikkein ahkerimmilta jäi kaupat tekemättä. Toivottavasti tulee jälkimyyntiä, että jokainen talkoolainen saisi "palkkansa" muunakin kuin hyvänä mielenä (ja väsymyksenä).

Alkuviikko sujuikin vielä teosmyynnin jälkihommissa samalla, kun toisella kädellä kirjoitin tiedotetta Rikhardinkadun kirjaston lastenosaston marraskuiseen kuvitusnäyttelyyni, ja toisella pitelin imuria, kun luonnonvaloloisteputkien asentaja porasi kattoon reikää. Tarkistin painosta saapuneet akyliittikuvat kirjastonäyttelyyn, ihmettelin Ikean kehystilaustani (ei ollut eka edes lähtenyt, huolimattomuuttani - ja nyt jännään ehtiikö), kävin noutamassa kaakkuja isäni syntymäpäiväjuhlille ja juhlissa ollessani kauhistelin Berliiniin asiakkaalle mukamas hyvässä paketissa lähetetyn työn totaalista turmeltumista postin käsissä (korvausprosessi on pahoin kesken). Kävin Recenartilla kuvassa puhumassa väreistä ja muustakin (mikä ihana henkinen tauko kaikkeen muuhun); palaveerattiin lyhyesti Tourulan kuvataiteilijoiden avointen ovien tapahtumasta, pakkasin Helsinkiin popupiin lähtevät tavarat kasaan. Juoksin paketteja Matkahuollosta ja Matkahuoltoon, Postista ja Postiin, ja kun eilen tulin takaisin kotiin, en enää jaksanut tehdä mitään, vaikka olisi pitänyt.

Tänään olen hiljalleen käynyt yksi posti kerrallaan läpi viikon aikana kertyneitä työjuttuja, joita en ole aiemmin ehtinyt hoitamaan. To do -lista alkaa olla aika hälyttävän pitkä, mutta eiköhän se siitä. Luulen, että pitkä, lämmin kylpy auttaa jäsentämään asiat niin, että kun jossain vaiheessa palaan takaisin työn ääreen, kaikki sujuu suit sait vain!

---

What have I done lately? Well, this and that, usual stuff. Hurry, chaos, running around like a headless chicken. I didn't even find time to advertise the Jyväskylä Artists' Association's art sales last weekend, even though I planned to do so. I somehow ended to organize the whole project, and it's sort of my way of doing things in full steam, which always leads to an almost total stand-by brain after the event. And I didn't even have to: there were my wonderful artists collagues volunteering, and setting up the event, volunteering there during the event and then packing everything off happened so fast that it was like a small, programmed working army doing stuff. There vere plenty of artworks sold, but I'm a little bit bummed that some of the most devoted volunteers didn't sell anything. I wish that there will be some after-sales, so every volunteer could get 'paid' in some way.

The beginning of the week was all about the small finishing touches of the event, at the same time when I wrote my press release for my illustration exhibition at the Rikhardinkatu Library Children's department in November with my other hand, while the other was helding a vacuum cleaner, as the lighting fitter placed full spectrum natural fluorescent tubes onto my ceiling. I checked the akylite prints that came from the printing house, and I wondered about my Ikea frame order (which I hadn't even placed, and now I'm keeping my fingers crossed that they will make in time), I picked some cakes for my father's birthday and as I was at the birthday I received email from my customer in Berlin, about the print that was totally crushed in the mail. I visited the new premises of Recenart (what a joyful mental pause on everything else surrounding me right now); I was at the meeting about an open doors event in Tourula Artists' Studio, and I packed my Helsinki Plankko Popup packages ready. I did pickup some parcels and sent some, and yesterday when I finally got back home, I was too tired to do anything anymore...

Today I've been reading my email, one by one, finishing all the stuff I didn't have time to do last week. My to do list is starting to be alarmingly long, but I guess I'll manage. I think that maybe it's the long hot bath that makes me organize everything in my head in a way, that when I'll in some point return to my work, everything happens hands down.

Tyhjää täyttä / Full emptiness

Hyvinkään näyttely on paikallaan Promenadigalleriassa ja odottaa katsojiaan 25.5. saakka.

Olen aina karsastanut yksinkertaista työt rivissä seinällä tasavälein -ripustusta. Sitäkin toki teen (kerrankin sain melkein koko Missä tuuli lakkasi -sarjan sievään miltei tasaväliseen ketjuun!), mutta etenkin silloin, kun täytän tilan suhteellisen pienikokoisilla vedoksilla, alan kaivata ripustukselta erilaista rytmiä - taukoja ja rytmityksiä, installaatiomaisuutta. Kyse ei ole koskaan yksittäisistä teoksista, vaan kokonaisuudesta.

Olen tyytyväinen Hyvinkään ripustukseen, jonka toteutin vanhan talon ja tilan ehdoilla. Vanhoja seiniä suojasivat lastulevypaneelit, jotka myös pätkivät yhtenäisiä seinäpintoja visuaalisesti palasiksi. En viitsinyt lisätä repaleisuuden tuntua kuvilla, joten jätin paljon myös tyhjää seinäpinta-alaa: tila ja jumalainen valo saavat hoitaa omat tehtävänsä. (Kotona katselin, että jotkut näyttelystä otetut valokuvat tuolista ikkunan edessä, voisivat olla suoraan jostain Hammershøin maalauksesta... Se valo!)

Hyvinkäällä onnistuin rytmittämisessäkin niin lahjakkaasti, että näyttelystä voi ottaa kuvia, joissa teoksia ei näy lainkaan!



My Hyvinkää exhibition at the Promenadigalleria is on until May 25, 2016!

I've always disliked the simple exhibition layout, where the artworks are hanging in straight line, side by side in even intervals. I use also that layout (I'm glad I got to hang almost the whole Where the Wind Stopped series to this neat line this time!), but especially when I fill the space with those rather small prints, I start to look for a different kind of rhythm - pauses and pacing, leaning towards installation. It's never the artworks only, but the whole.

I'm absolutely happy about the Hyvinkää exhibition layout, which I executed having the old house and the space in mind. The old inside walls were covered with chipboard panels, which also cut the uniform wall surfaces into visual pieces. I didn't want to add more to the scattered feel by hanging the artworks everywhere, so I left a lot of empty wall space also because of that: the space and divine light can fulfill their own job. (At home when I looked at some photos from the exhibition, of the chair in the front of the window, and it could be from some Hammershøi painting... The Light!)

In Hyvinkää I succeed in pacing so well, that you can take some photos at the exhibition, where none of my artworks can be seen at all!

Kahden vuoden prosessi // Two Years Process

Nostalgia, 2015.

Alunperin suunnittelin Missä tuuli lakkasi -teossarjaa kymmenen kuvan kokoiseksi, ja takkuisen kahden vuoden taipaleen jälkeen sarja on vihdoin täydentynyt täyteen mittaansa. Viime vuonna, kun tartuin sarjaan vuoden tauon jälkeen, mietin useaan otteeseen, olisiko maaginen luku seitsemän sittenkin parempi. Sarjan seitsemän ensimmäistä työtä olin saanut valmiiksi edellisen vuoden, 2014, aikana ja ne valmistuivat verrattain lyhyellä aikavälillä puolen vuoden sisällä toisistaan. Minulle oli itsestään selvää, että viimeiset kolme työtä joka tapauksessa tulisivat julki vasta Missä tuuli lakkasi -näyttelykiertueen ensimmäisessä näyttelyssä Galleria Rongassa, Tampereella, maaliskuussa 2016, mutta silti harmitti, kun prosessi pysähtyi kesällä ensin musteiden loputtua ja niiden maahantuonnin hitauden vuoksi, sitten printterin rikkouduttua ja lopulta paperien loputtua maahantuojalta. Elämän rivien välistä alkoi lukea vinkkejä joltakin suuremmalta voimalta siitä, että tätä ei ollut tarkoitettu. Itsepintaisesti kuitenkin pidin kiinni muistikirjaan piirtämästäni suunnitelmastani ja niiden kolmen sarjan viimeisen kuvan tekemisestä.

Nostalgia ja Odotus valmistuivat lopulta loppuvuonna 2015 ja Tanssi alkuvuonna 2016. Vielä silloin, kun vedokset olivat kädessäni, kyseenalaistin alkuperäistä suunnitelmaani. Tuntuivatko nuo kolme sarjan iltatähteä vain päälleliimatuilta jo kokonaisuudeksi muokkaantuneille seitsemälle työlle? Ja eikö numero seitsemän muutenkin tuntuisi maagisemmalta ja tavallaan oikeammalta? Pakatessani töitä lähetettäväksi Galleria Rongaan ajattelin vielä, että jätän tarvittaessa työt sitten ripustamatta seinälle.

Kun astuin galleriaan sisään, kaikki kyseenalaistamiset rapisivat pois mielestäni. Yhtä-äkkiä ei ollut enää mitään epäselvyyttä siitä, lunastivatko kolme uutta työtä paikkansa kuvasarjassa. Ripustaessani töitä huomasin, että kymmenen kuvan sarja muodosti (alunperin tahattomasti kylläkin) ihan uudenlaisen sanattoman kertomuksen, ja moni avajaisvieraskin teki saman havainnon, vaikka tulkintoja niiden kertomasta tarinasta oli useita.

Lähestyn aina näyttelyä ennemminkin jonkinlaisena kokonaistaideteoksena kuin vain yksinkertaisena ajatuksena laittaa töitä esille seinille. Ennen Galleria Rongan näyttelyä olin (teossarjan kokonaisuuden kyseenalaistamisen lisäksi) hyvin levoton siitä, häviävätkö vähäväriset teokseni gallerian vaaleaan tilaan ja saanko kokonaisuudesta tasapainoisen tilassa. On outoa, kuinka nopeasti jonkinlainen levollisuus valtasi minut heti ensimmäisen työn (Varjo betoniseinällä) ripustamisen jälkeen: ajatus kokonaisuudesta ja ripustamisesta muodostui hyvin selkeäksi, yksinkertaisesti vain tiesin, mihin mikäkin teos kuului.

Olen hyvin tyytyväinen näyttelyyn. En joutunut tekemään ripustuksellisesti yhtä ainutta kompromissia, eikä ole mitään, mitä olisin tehnyt toisin. Tämä on harvinaisen tyydyttävä tunne. Ei kai sitä muuten voi ilmaista: olen ylpeä näyttelystäni ja siitä, miten tila ja teokset muodostavat yhdessä jotain itseään suurempaa.

Tilaa, hiljaisuutta.

---

Originally I planned the series 'Where the Wind Stopped' to include ten pictures, and after very difficult two year process the series is finally completed. Last year, when I continued working with the series after one year pause, I thought seriously, if the magical number of seven works would be better. I had finished the first seven pictures of the series during the previous year, 2014, and they all were finished in rather short time window, in half a years time. I had planned that the three last works of the series would be shown first at the first 'Where the Wind Stopped' exhibition at Gallery Ronga, in Tampere, on March 2016, but still I was annoyed, when the process paused last summer first because I ran out of inks and importing them took time, and then because my printer broke down, and then after the importer ran out of papers I use. In between the written lines of life I started to read hints from some bigger power, that maybe this wasn't meant to happen. Stubborn as I am, I just held on to my plan and finishing the final three works.

'Nostalgia' and 'Waiting' were finished at the end of the year 2015 and 'Dance' at the beginning of 2016. I still continued to question my original plan and the three last prints, when they were already in my hands. Did they just feel like an add-on to my previous seven works that had already formed some kind of entity themselves? And didn't the number seven feel more magical and somehow right anyway? When I packed my works to be shipped to Gallery Ronga I still thought about the possibility to leave them out of the final exhibition.

When I first stepped into the gallery, all my doubts vanished. Suddenly I had no unclarity of if the three final works wouldn't take their place in the series. As I hang the pictures, I noticed that this series formed (though originally accidentally) a new kind of wordless story, and many exhibition vernissage guests made the same observation, although there were many interpretations on the story they tell.

I always think about my exhibition as some kind of installation like artworks themselves, rather than just placing works to be shown in the gallery walls. Before Gallery Ronga exhibition (in addition to questioning the entity of the print series) I was very anxious about the space itself: I was worried if my low-tinted works will vanish into the very light gallery space and if I could build balanced exhibition in that space. It was weird how fast some kind of tranquility took over right after hanging up the first work ('A Shadow on a Concrete Wall'): the idea of the whole and how to place the artworks was suddenly very clear, I just simply *knew*, in which place each artwork belonged to.

I am very pleased with the exhibition. I didn't have to compromise with anything, and there's nothing I had done differently. This is unusually satisfying feeling. I can't put it in any other way: I am very proud of my exhibition and of the way, how the space and artworks together form something greater than themselves.

Space, silence.

Galleria Ronga, Tampere

#galleriaronga #tampere Hämäriä kuvia näyttelystä, joka on oikeasti paljon valoisampi...Shady photos from a light and airy exhibition.

Julkaissut Päivi Hintsanen 13. maaliskuuta 2016

En muista milloin näyttelyn ripustus olisi mennyt yhtä kivuttomasti kuin Galleria Rongassa, Tampereella, viime perjantaina. Kyllähän siinä työtä riitti, mutta ei mennyt kuusitoistatuntiseksi tauottomaksi äheltämiseksi, ja vaikka ruokataukoa ei tajunnut pitää ajoissa, ei kuitenkaan ollut taju kankaalla prosessin jälkeen. Gallerian puolesta kaikki hoitui hienosti, itse olin osannut mitoittaa projektin jotenkin järkeviin mittasuhteisiin ja onni oli muutenkin puolellamme (eikä junakaan verottanut työaikaa kuin varttitunnin myöhästymisen verran).

Avajaiset olivat poikkeuksellisesti lauantai-päivällä johtuen omasta hankalasta aikataulustani. Onneksi en edes yrittänyt ahtaa niitä perjantai-iltaan, koska sitten näyttelyn ripustuksesta ei olisi jäänyt samanlaista hyvää fiilistä - valmiiksi olisi kyllä saatu, mutta huomattavasti kovemmalla pulssilla. Hienoa, että monet avajaisvieraat kommentoivat sitä, että lauantai-päivä oli paljon miellyttävämpi aika: perjantaina ei olisi illalla jaksanut rahtautua paikalle. Itsekin kerrankin pääsin nauttimaan avajaisista. Se on harvinaista herkkua; turhan usein sosiaalinen kanssakäyminen heti näyttelyn pystytyksen jälkeen tuntuu raskaalta ja edellisillä muutamalla kerralla on ollut ihan taistoa seisoa avajaiset läpi (viime vuotisen Black Wall Galleryn näyttelyn avajaisissa Vaasassa olin niin järjettömän väsynyt, etten oikein osannut nauttia kunnolla muuten hienoista avajaisista ja sen jälkeen Runonkulman gallerian näyttelyn avajaisissa Uudessakaupungissa pönötin kuumeessa ja olo oli aivan hirveä, vaikka olikin ihana kesäinen päivä ja ihmisiä paljon paikalla).

Mikään ei jäänyt harmittamaan, edes se, ettei pressiin tullut tälläkään kertaa ketään. (No joo, jos olisin tiennyt, olisin ehtinyt ottamaan pitkän rentouttavan kylvyn Tammerin leijonanjalkaisessa isossa kylpyammeessa, myönnetään, että vähän harmittaa kylvyn väliin jääminen. Mutta en myöskään tehnyt oikein töitä pressin eteen aktiivisesti, joten mitäpä siitä.)

---

I don't remember the last time when the exhibition building was so easy as it was at the Gallery Ronga in Tampere last Friday. We had to work, all right, but the process didn't turn inta mindless sixteen hour nonstop work, and even though I didn't realise to have my lunch break early enough, I was all ok after the whole process. The gallery staff did everything perfectly, I myself somehow managed to keep everything on suitable scale, and we had luck on our side in other ways too (and even coming with train did take only fifteen minutes of our time, being fashionable late again).

The vernissage was exceptionally at the Saturday afternoon, because of my own difficult schedule. I'm so glad I had enough sense not to try to fit them into Friday night, because then I wouldn't have this good feeling about the whole exhibition - yes, we would have finished the setup in time, but heart beating much faster. I'm also glad that many exhibition vernissage quests commented on that that the Saturday afternoon was much better time, they would've not managed to get there on Friday evening. I actually *enjoyed* the vernissage, which doesn't often happen. It's actually rare thing; most of the time the vernissage is too soon after the exhibition building and it just feels very heavy to have any kind of social activities then. During the last few times I've actually have had to force myself to survive the vernissage (last year at the Black Wall Gallery vernissage in Vaasa I was so ridiculously tired, that I just couldn't enjoy fully of the otherwise great vernissage, and after that at the Runonkulma gallery in Uusikaupunki I was in fever and feeling terrible, although it was a beautiful summer day and lots of people on site).

I really didn't have anything annoying about this exhibition building and vernissage, I don't even mind that there was nobody at the press event. (Well, if I had *knew*, I would have filled the beautiful large bathtab of Tammer hotel with warm water and I had taken a relaxing bath before the vernissage, so I admit that I'm a little bit irked about missing the bath... But I actually wasn't active in any manner with the press, so never mind...)

Joan as Police Woman - Holy City

Pitkän aikaa asiaa aikoneena, sain vihdoin aikaiseksi liittyä Society6:een. Oma kuvitustöitten kauppani löytyy osoitteesta http://society6.com/paivihintsanen Postimaksut eivät tunnu pahoilta, mutta en tiedä, miten tulli reagoi (tuotteet tulevat USAsta). Pääosin olenkin kohdentanut tuon kaupan rapakon takaisille asukeille - sieltäkin tulee aina tasaiseen tahtiin kuvakyselyitä, joihin nyt ehkä tätä kautta pystyn vähän vastaamaan. Mutta pitänee ottaa ja tilata muutamia tuotteita ja samalla testata, millä korteilla toimii paypalin lisäksi (sain vinkkiä, että myös Visa electron toimisi tuolla, mutten ole vielä tarkistanut).

Mietin jo, että miten tämä projekti on saanut lykkäytyä niin kauan - kuvituksethan ovat valmiina ja olemassa ja muukin pläkkiselvää. Mutta kylläpähän tuo kuvien lataaminen ja muu siihen liittyvä vain vaati melkoisen keskittymisen, käytännössä tähän meni koko maanantai. Onneksi oli koko päivä käytössä ja tälle varattu, vaikka se sitten merkitsikin työpäivän venymistä klo kolmeen aamulla. Väsymyksestä huolimatta ihana olo, kun jotain tällaista vihdoin saa aikaiseksi ja ajasta löytyy aukko tälle vaikka väkivalloin pakottaen löytyisikin. Vielä kun saisi etsittyä niitä muita aukkoja niille muille ideoille, jotka odottavat.

Berliiniin suunnittelema näyttelykokonaisuus on saanut odotella toteutustaan muiden varjossa niin kauan, että sen tekemiseen on jo vaikea ryhtyä. Ideat on kirjoitettuna paperille ja hahmoteltuna, mutta jotenkin ne lopulliset kuvat ovat jo vähän hämärtyneet mielessäni. Ne ovat jyllänneet pään perukoilla niin kauan, että tässä vaiheessa ovat jo vähän turhautuneet odottamiseen. Uskon kylläkin, että saan niistä kiinni, kun pääsen ihan oikeasti tekemään niitä, muutakin kuin taustavalmisteluja tai aikomista. Hiljalleen olen aloitellut, mutta vielä on pöytä ja mieli niin täynnä muuta sälää, että en ole oikein saanut työstä kiinni. Vaikeutta lisää aihe, joka tuntuu itselleni raskaalta ja jota en, tästä maininnasta huolimatta, tahdo tässä yhteydessä, vielä, kertoa. Sen paikka on sitten, kun teossarja on valmis ja tarina valmis kerrottavaksi.


Valmisteluja olenkin tehnyt melkoisen rahasumman edestä. Tuntuu aika huikealta, kun parin päivän aikana saa kulumaan suorastaan tonneja. Tilasin paperia, pakkaustarvikkeita ja muuta asiallista yli tonnilla ja eilen astelin tilitoimistosta suoraan toiselle puolelle tietä ja ostaa hurautin itselleni uuden koneen. Siihen pitää tehdä vähän personointia ja saan sen vasta ensi viikolla, mutta todennäköisesti asentelen ohjelmat (ja printterin) vasta sen jälkeen, kun olen saanut Berliinin näyttelyn kuosiin ja printteristä ulos.

Edelleen on muuten testaamatta, saanko jatkettua muutamia kesken olevia teossarjoja loppuun tuolla printterillä, vai jäävätkö kesken. Olen niin neuroottisen tarkka värisävyistä ja HP:n printterillekin väriprofiilien askartelu otti aikaa toista vuotta aktiivista työtä, että voi olla, että muutamat kuvasarjat jäävät kesken. Tarkoitukseni oli ehtiä kokeilla sarjojen viimeistelyä nyt keväällä, mutta todennäköisesti en ehdi testaamaan ennen alkukesää: vaikka aikaa löytyisikin jostain toivontaiden sarjasta, niin paperi on nyt niin niukilla, että ajankohtaiset näyttelyrupeamat menevät ensisijalle...

Chicago - 25 Or 6 To 4

Yksi virstanpylväs on saavutettu: Ulla Lapiolahden kanssa tekemäni pieni SULOisia värejä -opas ilmestyi maanantaina e-julkaisuna. (Ilmainen lataus osoitteesta: suloisiavareja.wordpress.com).

Viikonloppuna pidimme DIPDay-työnäytöstä (Dye In Public) Suomen käsityön museon edessä ja jaoimme latausosoitteita ennakkoon. Ilma helli meitä: taivas oli aamupäivällä pilvessä ja peräti yksi sadepisarakin taisi loiskahtaa otsalle, mutta sitten pilvet väistyivät ja saimme paistatella syyslämmössä kattiloidemme kanssa. Väkeä kävi tasaiseen tahtiin ja kotiin viemisiksi tuli punaoransseja (verihelttaseitikit) ja vihreitä (keijunmekko ja samettikukka) lankoja.

Ullan kanssa järjestetyt DIPDay-projektit ja nyt tämä SULOisia värejä -opas ovat kyllä tällä hetkellä valopilkkuja elämässäni. Värijuttuja on ollut hauska järjestää - niissä pystyy aika hyvin irrottautumaan koneen ympärillä pyörivästä arjesta, ja bonuksena vielä esimerkiksi oppaasta tullut positiivinen palaute on ollut kyllä melkoinen mielen nostattaja. Ja opuksen suosio. Ehdin Facebookissa hehkuttaa ekan päivän jälkeen, että opas oli ladattu jo yli 400 kertaa - mutta nyt kolmen päivän jälkeen se on ladattu yli 1200 kertaa.

Oppaan taitto voi olla kyllä vähän horjuvaa. InDesign on ollut omassa Adobe-bundlessani käytössä koko ajan, mutta viimeiseen kymmeneen vuoteen olen tehnyt sillä lähinnä julistetaittoja yms. yhden sivun juttuja. Opusta tehdessäni palauttelin samalla mieleen perusteita, ja vaikka typografisia heittoja on opuksessa vaikka muille jakaa, varmuus kasvoi tehdessä ja uudet omat artsuprojektit vaanivat mielessä.

Jospa saisin muutama vuosi sitten aloittamani Taivaanhoidon tietokirja -sarjan oikeasti työn alle.

Fred Astaire and Janis Paige — Cinemascope And Sterophonic Sound

[Poissa 74. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Vuorotellen Seinäjoella. Timppa kävi Pohjanmaalla visiitillä viikon lopulla, kun Jyväskylän taiteilijaseuran ryhmänäyttely otti tilaa VarikkoGalleriasta ja viikon alussa oli oma vuoroni pakata kapaasit ja suunnata kohti lakeuksia ja takaisinkin sieltä pääsi, hienosti heiluttavalla taajamajunalla. Luulen, että sekä luentopäivä että seminaaripuheenvuoroni (molemmat sosiaalisesta mediasta) menivät kohtuullisen hyvin, vaikka seminaariesiintyminen lyökin aina kylmän hien pintaan. Varsinkin nyt, kun tajusi olevansa "suorassa lähetyksessä". Headset-mikin olemassaolon unohti melko helposti ja niinpä Ähtäri sai varmaan valmistautuessani seurata ikimuistoisia hetkiä siitä, kuinka headsetti on takkutukassani kiinni oudolla tavalla ja kuinka itse mumisen, että "nämä on tehty kaljuille miehille, murr". Toivottavasti en sanonut mitään painokelvotonta tai übernoloa.

Etukäteen vähän stressasin, kuinka kolmen päivän irtiotto mahtuu elämääni, mutta kaikki menikin paremmin kuin hyvin: hotellioleminen meni oikeasti levon piikkiin ja itse seminaari oli aivan huippu. Tutustuin aivan huimiin ihmisiin ja etenkin Minna Aution luento sai veren kohisemaan päässäni. Asia oli lähellä, mutta näkökulma juuri sopivasti erisuunnasta - jotenkin luentomme osuivat yksiin aika hyvin menemättä toistensa päälle. Reissusta nuutunut mieleni sai sellaisen energiasatsin, että vieläkin tutisuttaa.

Tänään on ollut paluu arkeen: palaveri, palaveri, palaveri ja - yllätys - palaveri. Onneksi kaikki epämuodollisia, yhtä lukuunottamatta. Kotimatkalla ehdin käydä pikaisesti Beckerillä kääntymässä. Teija Immonen oli galleriassa pystyttämässä näyttelyään - toivottavasti ehdin huomenna avajaisiin!

Johnny Mathis - By Myself

Ihmisiä lattiassa I. Pigmenttimustetuloste (kuva 18x27cm, paperi 21x29,7 cm)

Pääsen jälleen sanomaan, että lukemattomia sähköposteja on lukemattomia. Mutta voin myös todeta, että perusasetelma on kiehtova: jäkälät kiehuvat hellalla, eteisessä on monta pussia täytevanua ja uusi Adobe Creative Suite nelonen odottaa paketissa pöydällä. Elämästä on tullut kertakaikkista artsuilua.

Olen antanut itselleni henkistä ruoskaa siitä, etten kameroinut sitä sadunomaista lumikimalteista maisemaa, joka viime perjantaina ympäröi kaikkeutta, kun kävelin Ullan työhuoneelta illalla kotiin. (Värjäysohjeisto edistynee.) Perjantain ja lauantainvälisenä yönä heräsin siihen, kun vettyneitä lumiklönttejä tipahteli katolta. Plöts.

Siitä huolimatta viikonlopulla Taidemuseon Bazaarissa oli mukava fiilis ja loskasääkin pääsi unohtumaan. Palaute oli piristävää, rohkaisevaa ja innostavaa. Beckeriin olen vienyt sieltä loppuneita vedoksia ja uusia on työn alla. Galleriaan saakka saanen niitä ensi vuoden alkupuolella. Joitakin saatavilla olevia printtejä löytyy osoitteesta www.coloria.net/dig.art/prints (15 tai 30 kappaleen rajoitetut määrät). Lisäksi saatavilla on pienempiä ja edullisempia kuvia, joiden kappalemäärää ei ole rajoitettu; niitä on joitakin jäljellä Beckerissä ja lisää pyrin viemään sinne viimeistään perjantaina.

----

Eilisen päätteeksi kävin osallistumassa Kässämuseon joululahjavalvojaisiin, mutta lahjoista viis, askartelin *itselleni* komean nappirannerenkaan. Jospa tässä vielä koruja oppisi käyttämään.

Tämä päivä on taas mennyt verkkonäyttelyä vääntäen, ohjeita kirjoitellen ja julkaisujärjestelmällä leikkien, mutta onneksi huomenna pääsee taas hetkeksi ihmisten ilmoille!

The Last Shadow Puppets - My Mistakes Were Made For You

JEEE! Jotain hyvää tässäkin päivässä! Kerrankin puhtaat paperit jostakin testistä. Kiitos Niinalle loistavasta linkistä väritestiin (löytyy Värjärikillan sivuilta).

Pysyisi vaan nuo täydellisen värinäön välineet auki. Hirmuinen väsymys. Tauti ei meinaa väistyä millään, mutta voisi olla jo aika. Olen saanut työasioita hoidettua vain puoliteholla ja hieman alkaa hirvittää tuo kasvava to-do-list. Se on pidempi kuin joulupukille menevä lista. Asialle pitää siis tehdä jotain.

Kunhan nukun vähän ensin.