Voi ihme tätä elämää / I'm just wondering about my life...

Niin kuin vannoin, että oppisin jättämään aikaa projektieni / prosessieni välille, jotta ehtisin joskus nauttimaankin työni hedelmistä... Koko heinäkuu oli melkoista myllytystä, mutta tästä kuluneesta viikosta en varmaan muista jälkeenpäin yhtään mitään. Viime viikonloppuna istuin koneen ääressä kirjoittamassa kirjoituksen perusopintojen viimeiset tehtävät läpi, kun opinto-oikeuteni päättyi heinäkuun viimeisenä. Ensin ei ollut edes minkäänmoista kiirettä, kun olin varannut työlle vielä maanantainkin, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että lähden jo maanantai-illaksi Helsinkiin, koska jos joudun heräämään aamuviideltä ehtiäkseni ripustamaan Grafoteekin pikkunäyttelyni, eihän siitä mitään tule. Joten kirjoitin sormet vipattaen lauantaista maanantaiaamuun, menin nukkumaan neljän maissa, matkasin iltapäivällä Helsinkiin, ja tiistaina ripustin Grafoteekin näyttelyn, nousin viiden bussiin Jyväskylään ja olin illalla kotona kymmenen tienoilla. Sitten parin päivän asiantoimitusmaratoni Berliinin näyttelyä varten, jonka seurauksena eilen sain julisteen käsiini ja työtkin jo pakattua. Enää on jäljellä muu pakkaaminen, ja kaikki ne pienet rästityöt, joita olisi nyt päivässä runtattava noin viiteen tuntiin. En ole pariin päivään edes ajatellut mitään, edennyt vain to do -listalla yksi asia kerrallaan ja yrittänyt olla ajattelematta tekemisiä mahdollisimman vähän.

(Ja kun olin vielä haaveillut vähän valmistelevani Habitaren (Helsingin messukeskus 13.-17.9.2017 / osasto 3c20) ja Hyggen (Jyväskylän Paviljonki, 30.9.-1.10.2017 D-204) osastojeni mainontaa, puhumattakaan heti näyttelyresidenssini jälkeisestä Jyväskylän Designtorista (2.9.2017), johon onnistuin myös heinäkuussa ohimennen ilmoittautumaan...)

Concept (of) art. An hour ago I started mounting my #exhibition at #Grafoteekki #Helsinki, and now I'm at this point... :) #artistlife #workingday #workdiary #kyynelpuu #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #thetreeoftears #thediaryofateargardener

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu 1. 08ta 2017 klo 2.04 PDT

Mutta hopeareunat! Vaikka tekemisestä ei ole ollut pulaa, stressi ei ole tuntunut pahalta - vaan päin vastoin, tämähän on ollut suorastaan nautinnollista aikaa! Grafoteekin näyttelyripustus oli ihan tavattoman mukava homma. Sain maanantai-iltana nukuttua hotellissa edellisen yön valvomisväsymykset pois, ja seuraavana aamuna pääsin galleriaan sekä hyvin nukkuneena että runsaan aamupalan nauttineena. Ripustus sujui näpsäkästi henkilökunnan avulla, ja missään välissä ei tullut kiireen tuntua.

Erityisen ylpeä olen Hyvän ja pahan kyynelpuun ripustuskaaviosta, jonka tein työhuoneella jo pari viikkoa sitten. Käytin paperina Bilteman pakkaussilkkipaperia (jotain muuttopaperia tms.), joka ei paina paljon mitään. Teippailin siitä yhteen seinän mittojen mukaisen yhtenäisen pinnan, johon asettelin pienet työt, kunnes layout oli valmis. Piirsin tussilla paperiin töiden ääriviivat, kirjoitin niiden nimet ja mittasin jokaisesta niiden naulan paikan, jonka merkkasin paperiin myös. Paperi lähti viikattuna pienten töiden mukana Grafoteekkiin, missä ensi töikseni teippasin sen seinälle paikalleen yläreunasta (ja koska paperi on niin tolkuttoman kevyttä, se pysyi paikallaan ihan vain muutamalla maalarinteipin palalla). Nakuttelin naulat paperin läpi, ja poistaessani paperia laitoin teosten nimet maalarinteipillä naulojen alle. Jonka jälkeen vain nostelin työt paikalleen. Olihan etukäteisvalmisteluissa vähän työtä, mutta kyllä se nopeutti niin hurjasti ripustusta, että otan jatkossakin tämän käyttöön tuollaisten moniosaisten juttujen kanssa. Ja miksei vaikka messuosastoja suunnitellessakin?

Grafoteekin Kuukauden taiteilija -näyttely on siis paikallaan (Pieni Roobertinkatu 10, Helsinki) 27.8. saakka. Mutta nyt vielä viimeiset pinnistykset, jotta pääsen maanantaina ripustelemaan Kyyneltarhaani Galerie Pleikuun, Berliiniin. Se kukkii 26.8. saakka. Tervetuloa käymään - ja avajaisiin, jotka ovat tiistaina 8.8. klo 19. Facebook-sivultani löytyy piakkoin ajankohtaista tietoa!


---

I did promise myself, that I would leave some space between my projects / processes, so I could also find some time to enjoy my accomplishes too... The whole July was quite a ride, but it was this last week, that I probably won't be remembering anything about later. Last weekend I sat writing my last essays to my writing class (basic studies), as my study licence in open university ended July 31. First I didn't even have any kind of hurry, since I had marked also Monday for my writing day - but then I start to think, that I should leave to Helsinki already on Monday, because otherwise I should wake up at about five am to get myself early enough to Grafoteekki in Helsinki, to set up my small exhibition, and that sounded quite horrible. So I just wrote and wrote from Saturday until Monday morning, went to bed in about four am, took a train to Helsinki in afternoon, and on Tuesday I set up my Grafoteekki exhibition, after which I took a bus to Jyväskylä at five pm, and returned home at about ten. Then I had this few days working/chore marathon for my Berlin exhibition, and yesterday I finally got the poster and all my artworks packed. Only those tiny tiny things to do, and all those other jobs that I have missed during this weeks, and that I should now try to do in just about five hours. I haven't thought nearly about anything in these few days, just crossed one thing after another from my to do list. And I just try to continue that way.

(I just had planned to prepare a little bit the publicity thingies for my Habitare (Helsinki Fair, September 13-17, 2017, 3c20) and Hygge (Jyväskylä Fair September 30 - October 1, 2017 - D-204) booths, or me taking part to Jyväskylä Designtori on September 2, 2017.

Here it is! My small exhibition at #Grafoteekki in #Helsinki is open until August 27, #welcome! Already some small works sold of the Tree of Tears of Good and Evil. #artistlife #workdiary #workingday #näyttely #kyynelpuu #thetreeoftears #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #thediaryofateargardener

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu 1. 08ta 2017 klo 5.43 PDT

But those silver linings! Although I have had even too much to do, the stress hasn't felt bad at all - on the contrary, it has felt even enjoyable! The exhibition set up at Grafoteekki was absolutely great. On Monday evening I got some sleep after the staying awake process last night, and next morning I got to the gallery well-slept and after generous breakfast. The set up went easily with the help of stuff, and there was not any kind of rush throughout the day.

I'm especially proud of my plan for the Tree of Tears of Good and Evil, which I finished at my studio already about two weeks before. I used some very thin and light Biltema wrapping tissue of which I taped a sheet exactly the size of the wall. I then placed the artworks to it, until the layout was finished. I drew the outlines of the artworks on paper, as well as the places for nails, and wrote their names. I sent the paper folded to Grafoteekki with exhibition works, and when I arrived to the gallery, I hanged the paper to the wall attaching it from the top with painter's tape (and since it's so very light, I didn't need that much of tape). Then I just hammered the nails through paper, and taped the names next to the nails when I removed the paper. Then I just placed the works on the wall, one by one. The prework was quite laborious but it made the setup itself so much faster, that I will use this later - maybe also with planning the fair booth layouts...

So, the Grafoteekki Artist of the month exhibition is open until August 27, 2017 (Pieni Roobertinkatu 10, Helsinki). But now I have to finish those little things to get to setup the Garden of Tears to Galerie Pleiku, Berlin, on Monday. It will be growing there until August 26. Welcome to visit - and to opening, of course, on Tuesday August 8, at 7pm. Up-to-date info on my Facebook page soon!




.

Reidar ja minä / Reidar and I

Aina silloin tällöin kysytään, tykkäsinkö jo pienenä piirtää tai tiesinkö jo lapsena, että minusta tulee taiteilija. Yleensä olen vastannut, että piirsin varmaan siinä missä muutkin, mutta ei minusta pitänyt tulla taiteilijaa, vaan kirjailija. Katselinpa tässä kerran vanhempieni luona vanhaa valokuva-albumia, ja sieltähän tuo totuus tietenkin löytyi: 25.4.1974 tekemäni muotokuva Reidar Särestöniemestä. Äitini on kuvan yhteyteen kirjoittanut selityksen: 3v 10kk ikäinen Päivi piirsi tämän televisio-ohjelman "Reidarin värilliset aistumukset" innoittamana. Todellista varhaistuotantoa siis! (Huomatkaa vasemman käden hieno elegantti asento, joka tuskin on ollut kylläkään tarkoitus. Ja hienot muumimaiset varpaat, kaikki viisi.) Seuraavilla sivuilla on valokuvien lomassa muita pieniä nelivuotiaan minun piirroksia ja sitaateissa kommenttini: Minäpä olen oikea taiteilija.

Näköjään olen keittiöjakkaran kokoisena tiennyt tulevaisuuteni, vaikka sen välillä olin jo unohtanutkin. Itse en edes muista taiteilijan urasta ikinä haaveilleeni - lienevätkö kirjaimet ja sanojen taika vähän myöhemmin syrjäyttäneet kuvan? Muistan halunneeni vain kirjailijaksi niin kauan,  kuin mihin asti muisti riittää; aloitin ensimmäisen romaanini kirjoittamisen ensimmäistä kouluvuottani edeltävänä kesänä (en kylläkään tainnut päästä hienoa kansikuvitusta ja ensimmäistä sivua pidemmälle; käsinkirjoitettuna tuo romaani jäi varmaankin noin kolmen konekirjoitusrivin mittaiseksi.)

Tämä ylläoleva dokumentaatio ilmeisesti vastaa myös hyvin kysymykseen, minkä eräs toimittaja esitti minulle muutama vuosi sitten näyttelyni yhteydessä, ja johon tuolloin en osannut vastata: "Muistatko mitään lapsena kokemiasi suuria taide-elämyksiä?"

Mikä ihmeellisintä, minulla todella ON muistikuvia tuosta Reidar Särestöniemi -dokumentista! Muistan selkeästi sen värit ja sen tunteen, kun väriä levitettiin ruudun päälle.

Huomasin, että tuo värikylläinen Eeli Aallon dokumenttielokuva löytyy YLE Areenasta: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/08/18/reidarin-varilliset-aistimukset - ja se näytti aivan niin värikkäältä, kun muistinkin.

Tietenkin oli melko hämmentävä hetki, kun jossain vaiheessa kesken dokumentin katselun tajusin, että en ole voinut nähdä tätä väreissä. Ensimmäinen väritelkkari kotiimme hankittiin, kun olin jo koulussa. Todennäköisesti moni dokumenttiin liittyvä muistikuvani on tullut myöhemmin, kun olen nähnyt valokuvakansiossa tämän äitini sinne ujuttaman piirrokseni - mutta kummallisen tutulta dokumentti tuntui silti, kun sen nyt uudelleen Areenasta katsoin.

Neljänkymmenen kolmen vuoden jälkeen.


---

Every now and then someone asks, if I liked to draw when I was little, or if I knew already as a child that I will be artist one day. I've usually replied, that I think I drew as much as every child, but I never ment to be a visual artist, but a writer. One time I was at my childhood home looking at an old photo album, and found out the truth: a portrait I had drawn in April 25.1974 of Finnish artist Reidar Särestöniemi. My mom had written a note below my artwork: 3 years, 10 months old Päivi drew this inspired about 'Reidar's colourful sensations' film on television. Truly early work that is! (Notice the elegant position of the left hand, which, probably, has been an accident. And the very Moomin-world like toes, all five of them.) The next pages of the photo album shows more small drawings by four-year-old me, with my comment: I am a real artist.

It seems that I have known my destiny when  I was the size of a kitchen stool. I had just forgot about it in between now and then. I really can't remember ever dreaming about being an artist - maybe the letters and the magic of words pushed the images away a bit later? I just remember wanting to be a writer as long as I can remember; I started my first novel the summer before my first school year begun (though I didn't manage to get any further than the very detailed cover illustration and first written page; which means, with my handwriting, that the novel was about three machine written lines long.)

This documentary piece of work also answers very well to a question, which one journalist asked me a couple of years ago, and which I couldn't then ansver: "Do you remember any big art experiences when you were a child?"

It's amazing, that I really DO remember this Reidar Särestöniemi documentary! I remember clearly the colours of it, and the feeling I had, when the paint was spread over the television screen.

I noticed that the  colourful documentary film by Eeli Aalto can be seen at YLE Areena YLE Areenasta: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/08/18/reidarin-varilliset-aistimukset (no English subtext though) - and it looked just as colourful as I remembered.

So, it was quite distracting moment, when I, in midst of watching the documentary, realised, that I haven't actually seen this in colour originally. The very first colour television was bought to our family when I was already in school. Probably many memories that I have, have been born later, when I have seen this picture in the family photo album - but strangely familiar the documentary still was, when I now watched it again. 

After forty three years.

Kesäpäivä museossa / A Summer Day at the Museum

Kesäpäivä II - Summer Day II

Kun ei taidettaan museoon esille saa, se pitää salakuljettaa sinne itse! :D

Aloitin pari päivää sitten järjestyksessään kahdeksannen Random Prints -projektini, joka tälläkin kertaa tapahtuu Suomessa. Kesäpäivä II-vedos on kuvallista jatkumoa viime vuoden erityisprojektille, joka toteutettiin geokätkentätyylisesti Porissa. Tänä vuonna taidekaupungiksi profiloitunut Mänttä sai kunnian olla ensimmäinen paikka, johon kirjeitä jäi löydettäväksi.

Tosiasiassahan matkasin Mänttään ja Serlachius-museoon, koska yksi teokseni on kutsuttu mukaan pienimuotoiseen näyttelyyn syksyllä 2018, joten olen oikeasti saamassa teokseni esiin museoon. Mutta voihan sitä ohjat ottaa omiin käsiinsä ja vähän nopeuttaa teostensa päätymistä museon seinien sisälle! En ollut suunnitellut jättäväni kirjeitä itse näyttelytilaan, mutta kun huomasin, että päänäyttelyn nimi oli Kesäpäiviä, en voinut vastustaa kiusausta. Näyttely oli niin hyvin vahdittu, että vaati jo melkoista sumplimista, että sain livautettua kuoren penkillä lepäävän näyttelyjulkaisun väliin - mutta onnistuipa se sittenkin. Toivottavasti joku on löytänytkin sen!

Pari muuta Mänttään jättämääni vedosta on ainakin löytynyt. Tarinoita voi lukea:
facebook.com/randomprints
randomprints.blogspot.fi

(Ja peukkuja vastaanotetaan #kaupunkienergiaa -stipendihaussa edelleenkin osoitteessa www.helen.fi/kampanjat/kaupunkienergiaa/2017-tapahtumakalenteri/random-prints (sivun alareuna, peukalon kuva mustalla taustalla.)

--

(Tämä Kesäpäivä II -vedos oli itseasiassa melko vaikea toteuttaa, koska halusin siihen värin, joka ei kuulunut musteiden väriskaalaan. Tein veden ensin sinisellä, sitten lisäsin sen päälle kerroksen vihreää ja keltaista. Se itseasiassa lopulta toimi ihan mainiosti, vaikka koevedoksia kertyi melkoinen määrä, ennenkuin sain ideasta kiinni. Kaikki koevedokset ja muut hukkavedokset ja hyvin työlään prosessin mukaanlukien tämä oli itseasiassa selvästi kallein Random Prints -vedos, jonka olen tehnyt - mutta olen iloinen, että vihdoin sain kokeiltua tätä kauan mielessä piillyttä ideaa, ja vielä onnistuin!)

I promised a hint about the whereabouts of some #randomprints2017 envelopes... Here is one. And honestly: I didn't know anything about this #Kesäpäiviä #SummerDays exhibition and book! But what could be more perfect place to leave my #Kesäpäivä2 #SummerDay2 print! #randomprintsproject #randomprints

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu 4. 07ta 2017 klo 2.22 PDT

When I can't get my art shown at the museum in other ways, I just have to smuggle it in myself! :D

A few days ago I started my eight Random Prints, which, also this time, takes place in Finland. Summer Day II print continues the theme of the last years Random Prints Special Edition, which was made with geocaching idea in Pori. This time Mänttä, a small Finnish town which has been profiling itself as a Art Town, was the very first of the several Random Prints locations this year.

In fact I travelled to Mänttä and Serclachius Museum because one of my artworks has been chosen to a small exhibition in autumn 2018 - so, I actually will get my art shown at the museum. But who can wait a whole year to get one's artwork inside museum walls? I really hadn't planned to leave any Random Prints envelopes to the exhibition space of the museum, but as I noticed that one exhibition was titled Summer Days, I just couldn't help myself. The exhibition was so well guarded, that it took a little bit of planning and a little bit of sneaking around, before I could slip my envelope in between covers of the exhibition book resting on a bench. But I managed! Hopefully someone has also found it!

A couple of other prints I left in Mänttä actually have been found already. The stories can be read at:
facebook.com/randomprints
randomprints.blogspot.fi

(And I still invite you all to like my #kaupunkienergiaa application at www.helen.fi/kampanjat/kaupunkienergiaa/2017-tapahtumakalenteri/random-prints (page bottom, white thumb on black background.)

---

(This Summer Day II print was actually a bit hard to execute, because I defied the gamut area and created a turquoise colour that really cannot be printed. I made this by printing the picture first in blue, and then overprinting it with green and yellow layers. It actually worked out quite nicely, although it took several misprints before I got a hang of it. So, because all the misprints and the very laborious work itself this is by far the most expensive of the Random Prints to make - but I'm very happy I finally tried this out with success!)

Ihanaa olla töissä! // I just love to work again!

Just building the Tree of Tears. A bit horrified about the amount of work, but the best way to act in this situation is to just continue... Besides, I love this job - right now I couldn't think of anything better! #workingday #workdiary #artistlife #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #kyyneltarha #thediaryofateargardener #gardenoftears #galleriaratamo #exhibitioncomingsoon #inprocess #inmaking

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 27. 12ta 2016 klo 4.05 PST

Ihanaa olla vihdoin työn ääressä! Jotenkin tuo joulua edeltänyt aika oli kaikkine tapahtumineen ja menoineen niin säläistä ja sirpaleista, että vaikka sain ihan hyvin työskenneltyä näyttelytöitteni parissa, joulu tuntui lähinnä ikävältä työ-flown katkaisijalta. Pari kolme päivää työn äärestä pois olivat toisaalta ihan mukavaa pakkolomaa, mutta toisaalta eivät: pää pörräsi kuitenkin koko ajan työn parissa ja aivo askarteli ratkaisuja ongelmiin, ja huomasin hermostuvani, kun en päässyt ideoitani ja ratkaisujani heti kokeilemaan. Joskus sitä vain toivoisi, että osaisi kytkeä aivonsa off-asentoon ja olla ajattelematta meneillään olevia töitä, mutta tähän astisessa elämässäni en siihen ole kyennyt, vaikka olen kuinka yrittänyt. Eikä lomakaan tunnu lomalta, jos sen joutuu viettämään väärässä kohtaa työrupeamaansa.

Ja kuinkas sitten sattuikaan: eilen, kun tarkoitus oli päästä kunnolla työn syrjään kiinni, iski tauti. En tiedä mikä, mutta en pystynyt tekemään yhtään mitään muuta kuin makaamaan tietoisena pääni kaikista kolkista ja kolotus kaverina joka puolella. Ehkä normaalia hurjempi migreenikohtaus vain, ja onneksi (toivottavasti) myös normaalia lyhempi. Tämä päivä alkoi edelleen hieman huterassa olotilassa, mutta ainakin pääkipu on poissa. Ja töiden pariin pääseminen itsessään on helpottanut. En muista milloin viimeksi olisin ollut yhtä huojentunut ja onnellinen kuin avatessani aamupäivällä lakkapurkin kannen.

Työviikon aloituksen kruunasi tämä postaus:


I'm so happy to work again! Somehow the time preceeding Christmas with all events and happenings was so splittered, that even though I could work ok with my exhibition artworks, the Christmas itself just felt more or less just an annoyance in my flow. Two-three days off-work were also sort of nice forced holidays, but in a way they weren't: I was thinking about my work all the time and my brain battled with the solutions for the small problems I've had - and I found myself getting irritated when I just couldn't go and test my ideas and solutions rightaway. Sometimes you just wish that you could switch your brain to off mode and just be without thinking the ongoing processes, but in my life so far I have never succeeded in that, even after several tryings. And the holidays don't feel holidays when they are placed in a wrong moment.

And what happened: yesterday, when I was meant to continue my work, I was sick. I don't know what it was, but I just couldn't do anything else but to lie down with a deep knowledge of all parts of my hurting head. Maybe it was just a migraine, more harder than normally, and luckily (hopefully) also shorter than normally. I started this day still a bit shaky, but at least the headache is gone. And getting to work again - itself - has helped a lot. I don't remember when was the last time I was this relieved and happy as I was today when I opened the lid of the lacquer jar this morning.

Teos2016 (II)

Vuotuinen taidegrafiikan ja veistosten myyntitapahtuma järjestetään 25.2.-6.3.2016 Kaapelitehtaalla. Nämä löytyvät sieltä!

Julkaissut Päivi Hintsanen 24. helmikuuta 2016

Kävin Helsingissä. Vein teokset Kaapelille, kävin tutustumassa kahteen tilaan ja kuvaamassa ne tulevia projekteja varten, hain Puunsielut-sarjan Rööperin taidesalongista kotiin, vein teoksia Grafoteekkiin ja kävin materiaaliostoksilla. Tehosuorittamisen jälkeen ei haitannuut vaikka juna ei liikahtanut puoleen tuntiin mihinkään, koska kuljettajaa ei ollut, ja naurattikin, kun konduktööritär alkoi kuulostaa jo niin väsyneen sekavalta kuulutuksissaan, koska se kuljettaja ei tullut. Mutta onneksi joku otti junan ohjaimet käsiinsä ja päästiin puksuttamaan kotia kohti ja oltiin eteisessämme jo kymmenen jälkeen, ihan säälliseen aikaan siis. Vielä ehdin tajuamaan hukanneeni yhden kokonaisen viikon, ennenkuin pääsin nukkumaan asti, ja sen hukatun viikon katoamista selvitellessä ja paikkaillessa tämä päivä onkin kulunut rattoisasti.

---

I took a trip to Helsinki. I took my works to Cable Factory, I visited two spaces and photographed them for my future projects, I got my Wood Spirits artworks back home from Rööperin taidesalonki, I took some prints to Grafoteekki and did some material shopping. After this efficient running around I didn't mind at all waiting the train to leave for over half an hour - because it was missing a driver. And I did laugh a bit, when the train conductorness started to sound very tiredly confused in her announces, because the train driver just didn't show up. But luckily someone did take control of the train in some point and we got to leave back home in which we arrived at about ten at the evening. Still I had time to realise that I had lost one whole week somewhere, and trying to find out where that week did go and trying to figure out where fit all those seven days tasks has kept my day today full.

Goldfrapp - Drew

[Puutarhan kasvatti / Foster Child of Garden III. Pigmenttimustetuloste, 27x18cm (+marginaali), ed. 30.]

Mainitsin viime postauksessai Plankkon joulunkuun uutiskirjeestä, mutta unohdin mainita, että Plankkon kuukauden taiteilijana olen minä! Haastatteluni löytyy osoitteesta: www.plankko.fi/site/2013/12/joulukuun-2013-taiteilija-paivi-hintsanen.

Agnes Obel — Riverside

Kiire kiire, Kapriisin näyttely oven takana! Omat työt on pääasiassa melkein valmiit, mutta niiden ulossaaminen on osoittautunut normaalia hankalammaksi, joten Vappu menee hyvässä työmoodissa, juhlimaan ei ehdi. Jos tänään pysyin tavoitteissani, voi olla, että käyn huomenna munkkikahvilla vanhempien luona, että tulee edes jonkinlaista sosiaalista elämää tähän väliin. Vaan aika huonoltahan tilanne tällä hetkellä näyttää.

Kiireen sain aikaiseksi näyttelyn suhteen sillä, että kaikki muutkin muka-kiireiset projektit osuivat juuri tähän hetkeen. Sketchbook-projektin Limited edition SB -version deadline oli tänään ja siitä osasin kyllä pitää kiinni (sain kuin sainkin lähtemään ajoissa Brooklyniin!), vaikka onkin silkkaa terapiatekemistä itselleni, mutta olen onnistunut tekemään myös paljon sellaista, jotka olisi viisas jättänyt näyttelyn avajaisten jälkeiseen aikaan. Toisaalta, pöytä tyhjänä tekemättömistä antaa aivoille enemmän tilaa.

Koko viikko onkin ollut melkein tauotonta tekemistä. Kuvitelma-myyjäisissä ei varsinaisesti mennyt hyvin: porukkaa oli paikalla harmittavan vähän ja pääsin juuri ja juuri omilleni. Mutta kun sieltä kotiuduin maanantaina, alkoi välitön pakkaaminen Porvoota varten; ma-ti aamuyöstä pakatut työt saatiin aamulla roudattua Matkahuoltoon. Plankkon minigalleria Porvoon taidetehtaalla Anitta Ruotsalaisen työhuoneella aukeaa 2.5. - ja on sitten auki koko loppuvuoden. Sitten laukkujen purkamista, rästitöiden hoitamista ja sitä yletöntä hohhailua, kun ei pää meinaa toimia.

Joten tässä ollaan: jälleen deadlinen varjossa puskemassa aikaa vastaan. Onneksi suurin osa "luovasta" työstä on tehty - yksityiskohtien viimeistely ja printterin kanssa  tappelu ei vaadi niin tyhjää päätä kuin fantasiamaailmaan uppoutuminen.

The Undertones — When Saturday Comes

Osuipa oiva biisi soittolistalta - sillä kun lauantai tulee, liihotan minä iloissani sosiaaliseen tilanteeseen: Jyväskylän taidemuseon joulubasaariin, jossa myytävänä mm. kuvassa oleva Surullinen ilmapallonisti -pinssi sekä muita surullisia, iloisia ja hirviöittäviä pinssejä. Ja kortteja. Ja artsua. Ja puolinukuksissa oleva minä (todennäköisesti).

Jyväskylän taidemuseon joulubasaari
La ja su 10.-11.12.2011 klo 11-18
Jyväskylän taidemuseo, Kauppakatu 23, Jyväskylä
Pöytä nro 15 (portaiden vieressä)

-------

Tänään käväisin kaikkien muiden säätöjen välissä lepuuttamassa hermojani Galleria Beckerissä, jossa pidin monimutkaisen esityksen työstäni graafikkona kristillisen opiston oppilaille. Muutama tuttu kävi paikalla katsomassa näyttelyn "luentoni" aikanakin, enkä heidän kanssaan ehtinyt jutella, mutta mahtava ajoitus oli Hanna-Kaisalla ja Markolla, jotka tulivat juuri, kun oppilaat lähtivät! Tapaaminen oli todellinen piristysruiske muuten työteliäässä päivässä (töitä, pakkausta, töitä, pakkausta etc).

Nyt alkaa olla kamat kasassa huomista varten. Naurattaa tavaran määrä. Itseasiassa vedoksia taitaa olla vähemmän kuin aiempina vuosina, mutta kun äidyin pakkaamaan ne sellofaaneihin pahvilla tuettuna, pakkausten syvyys on noin kymmeenkertainen pelkkään vedokseen verrattuna. Näyttää siltä kuin täältä nyt muutettaisiin wege. Toisaalta - nyt on varmaan sikäli mukavaa, että kun jotain myydään, tulee suurempi aukko varastoon - ja tuntuu siltä, että on myynyt enemmän kuin onkaan.

Viikko on ollut kokonaisuudessaan aika rankka. Toivotaan, että lataudun yön aikana kunnolla, etten ole ihan corpse huomenna.

Lana Del Rey — Video Games

[Pitkä odotus / The Long Wait. Pigmenttimustetuloste, 44x29cm (+marginaali), ed. 15.]

Uh, olikohan sittenkään viisasta jättää työrupeamia sunnuntaiksi, kun olojalka vain vipattaisi. Ja artsuilu- ja kuvittelujalka. Kuvat pyörivät päässä ja nyt on tullut sanoja niiden seuraksi. Mihin minä lokeroin tämän kaiken siksi aikaa, kun teen muille töitä?

Aamu oli joka tapauksessa melko maittava, kun Keskisuomalaisessa oli hyvä kritiikki Taivaanrannanmaalarin kotikirjastoon (Keskisuomalainen 4.12.2011) ja kahvikin kupissa kuumaa ja maittavaa. Häivytti hetkeksi mielestä tuon ulkona vaanivan tasaisen harmauden.

Tekstin ja kahvin maittavuuskaan ei poista sitä kutinaa, joka vetäisi koko ajan printtien ääreen, jatkamaan kokeiluja uuden löydön parissa, jonka sain syliini sattumalta, kun alkuperäinen idea meni poskelleen.

Höyry-galleriassa aukeaa itsenäisyyspäivänä A6-näyttely, jossa nimensä mukaisesti on esillä useampien taiteilijoiden aakuutosen kokoisia pieniä teoksia joulukuusessa. Lisätietoja näyttelystä Höyry-gallerian sivuilta. Harmittaa, kun kädet olivat viikolla siinä kunnossa, etten saanut toteutettua alkuperäistä ajatustani kuultavasta, ompelemalla yhteenliitetystä kuultopaperikuvasta - ehkä ensi vuonna sitten? Olen edellisen artsuprinttaussession aikana miettinyt entistäkin kuumeisemmin, miten voisin hyödyntää kaikki koe- ja virheprintit, joihin paperia on kulunut useiden satojen edestä ja niinpä A6-näyttelyynkin päätyi sitten yksi uniikkiprintti, joka on muunneltu osa yhdestä suuremmasta uniikkityöstä - tai sen koevedoksesta. Jotain ihan toisenlaista joka tapauksessa.

Torstaina miltei myöhästyin kyydistäni Siekkareiden keikalle, kun löysin juuri tuolloin uuden tavan vesinaarmuttaa pintaa. Kuvahan ei irtoa vedessä, mutta kovalla harjalla hankaamalla saa pinnan rikki ja sillä raaputettua kuvaan varsin monisyisiä naarmuja ja viiltoja. Ajattelin lähiaikoina valmistaa osasta printtejä naarmutettuja uniikkipohjia kuvansiirtotöilleni - eli pohjana on yksi printti ja päälle yritän kiinnittää lakan avulla toisen. Lueskelin sen verran foorumeita, että olen aika vakuuttunut siitä, että kuvan fyysinen laatu ei tästä prosessista huonone ja laatumateriaaleja käyttämällä saa laadukasta jälkeä aikaiseksi. Kummasti tulee lisävirtaa aina, kun pääsee johonkin uuteen käsiksi.

Kunpa virta nyt vain pysyisi akussa sen aikaa, että saan muut työrupeamat alta pois...

Billy MacKenzie — Winter Academy

Tehopäivät. Kalenteri on minuuttimerkitty. Huomasin, että syyskuussa on niin paljon happeningia, että pitää tehdä paljon projekteja jo hyvissä ajoin etukäteen, koska sitten ei enää aika yksinkertaisesti riitä. Kaikenlaisista pienistä tehtävistä kertyy aina yllättäen - vaikka yrittäisi varautuakin - hirmuinen vuori; varsinkin kun sekaan mahtuu pari projektia, jotka alkavat pykiä... Koneet kaatuilevat, ohjelmat lakkaavat toimimasta ja muuten vain ei mikään toimi. Jouduin erään projektin tiimoilta mm. soittamaan Soneran puheentunnistusasiakaspuhelimeen ja jäin siinä ihmeelliseen looppiin tavoittamatta lainkaan ihmistä missään vaiheessa - ja ongelman ratkeamatta, koska systeemi ei tunnistanut ongelmaa. Eipä se muutenkaan olisi ollut asiani hoitaa, mutta yritin auttaa ihmistä hädässä - huonoin tuloksin.

Eilen sain muiden töiden lomassa käsiteltyä muutamia printtikuviani uuteen webbimuotoon uusia nettisivuja varten; ne saattavat jopa valmistua ennen Porvoon näyttelyä, jos kaikki vain menee nappiin (ja jos jätän visuaalisen loppuhionnan jonnekin loppusyksyyn). Paperi on loppu maahantuojalta (joka ei osannut arvioida, milloin paperia saadaan) ja printtauksen jälkeen myös minulta, joten jännityksellä odotan, milloin pääsen tekemään uusia töitä - vai pääsenkö? Osa musteistakin on vielä tilausprosessissa, eipä silti. Onneksi Porvoon näyttelyyn ei tarvitse mitään ja onneksi on jonkin verran omaa varastoa jäljellä eli ei tässä mitään jättimäistä hätää.

Tänään sain sentään lopulta signeerattua töitäni kehystykseen; niiden pitäisi ehtiä tiistaina Porvoon teoskuljetukseemme, josta ne sitten ystävä roudaa Helsinkiin ja Habitareen kolmen viikon päästä. Huomenna jatkunee paketointi ja työkalupakin lataus. Ja henkinen sumu, todennäköisesti.

Taide tulee korvista

Tänään oli puolipakollinen käynti Uffizissa. Onhan tuo taideaarteiden jättiläismäinen kammio varmasti monen unelmakohde, mutta tunnustan, etten saanut valtavia kiksejä edellisellä kerralla, enkä hirveästi nytkään. Botticellin työt kyllä olivat vaikuttavia ekalla kerralla ja olivat sitä nytkin ja onhan siellä eittämättä muitakin hienoja teoksia, mutta se ultimaattinen kuuluisa taideshokkisairaskohtaus jäi kyllä saamatta. Vinkuna mainittakoon myös, että suurella teholla mainostetussa Caravaggio + koulukuntansa -näyttelyssä ei ollut juurikaan Caravaggion teoksia (no, se Meduusan pää, joka Uffizissa olisi muutenkin esillä). Näyttelyn vaikuttavin teos oli oikeastaan 1990-luvun alun terrorismi-iskussa tuhoutunut, kohtuullisen suurikokoinen maalauksen jäännös, joka oli laitettu sellaisenaan, rappeutuneena itsenään esille. Pysäytti.

Itselleni se todellinen houkutin Uffiziin menemiselle oli alakerran kirjakaupparykelmä, joka mieleeni olit piirtynyt suurempana kuin sitten oikeasti olikaan. Viimeksi tein sieltä niin hienon Indigo-kirjalöydön (kirja, jota olin metsästänyt jo hyvän aikaa ja joka oli ilmoitettu loppuunmyydyksi), että tällä kertaa varasin oikein kunnolla käteistä megashoppailuun - mutta tällä kertaa ei kadonneita aarteita löytynyt. Pari mielenkiintoista väriaiheista kirjaa kuitenkin: Leonardo da Vincin The Treatise on Painting ja Spike Bucklow'n The Alchemy of Paint, jotka täydentävät ihan hyvin eilen ostamaani aarretta, Michel Pastoureaun Black-kirjaa. Mutta siis: mitään kaksikymmenkiloisia puolen ruokapöydän kokoisia väriaarteita ei tällä kertaa tarttunut mukaan.

Vaikka loma onkin, sen verran kuitenkin alkoi sormenpäitä kutittaa, että oli pakko käydä ostamassa muutama temperatuubi ja sivellin, että saa ideat talteen. Muistikirjan puutteessa onnistuin raapustamaan kassakuitit täyteen loistavaa kaunokirjallisuuden poikasta odotellessani Timppaa levykaupasta via dei Nerillä. Jonka vieressä kävimme sitten tilaamassa sen ultimaattisen jäätelökokeilun: gorgonzolajäätelöä. Ei ollut ollenkaan niin hirveää kuin ennakkoluuloisena ihmisenä olin etukäteen pelännyt, vaikka en mitenkään überriemuissani ollut mausta, johon suuhuni jäi. Tulipahan koettua.

Huomenna on edessä Timpan synttäriaamiainen Café Deluxeéssa, ruoan täydennyskierros Mercato Centralissa ja illalla Leonard Cohenin keikka Piazza Santa Crozella. Toivotaan, että lämmin ilma jatkuu: eilen illalla alkoi (toivottu) sade ropista ikkunan pieliin ja yöllä lämpötila laski ilmeisesti aika alas, koska aamulla oli aika viileää... Päivällä aurinko kumminkin lämmitti taas, mutta pysyttiin ihan hyvissä turismilukemissa siinä 25-27 asteen hujakoilla. Oli jo ihan ilo liikkua kaupungilla, kun jokainen askel ei tuottanut hikivirtaa selkään. Cohenin keikka alkaa vasta yhdeksän jälkeen, kun on jo aivan pilkkopimeää ja varmaan jo vähän viilennytkin... Odotan. Kovasti.

Revere - The Escape Artist

Aika kiitää vimmattuna, mitään ei meinaa ehtiä. Iitissä on näyttely ollut esillä jo muutaman viikon - Värikeskuksessa on esillä Olipa kerran... -printtejä ja muutamia väreihin liittyviä juttuja, mm. vanhoista kirjojen kansista ja metsän antimilla värjätyistä neulesivuista koostetuista Metsän tarinoita I-III -kirjasarjasta.

Tällä hetkellä on päällimmäisenä projektina Live Herringin maailmaan saattaminen. Projekti on taas osoittaunut suuremmaksi kuin kukaan ajattelikaan, mutta tällä kertaa näyttää olevan kohtuuhyvin hallinnassakin. Live Herringistä ja sen sivuprojekteista piakkoin rutkasti enemmän...

Viime viikko oli kohtuullisen paniikinomainen. Alkuviikosta oli kaikenmaailman kaavakkeiden täyttöä, pidin ehkä huonoimman koulutuksen ikinä, olin juurihoidettavana hammaslääkärissä ja loppuviikoksi päädyin Tampereelle suu särkien. MindTrek oli oudon tyhjä kokemus: tuntui, että samat asiat saan verkkolehtiä lukemalla puolet nopeammin, selkeämmin ja tiiviimmin ilman tuotemainoksia. Tampereelta onnistuin palaamaan sillä junalla, joka tuli ajallaan, joskin lippujonossa ehdin jonottaa huolestuttavan pitkän ajan. Kotiin kuitenkin pääsin.

Perjantai meni koko viikon (tai no, kuukauden) jälkeisen väsymyksen seurauksena verrattain adhd:lla, mutta se anteeksi annettakoon tämän kerran. Opintosessiot herättivät jälleen enemmän ajatuksia jälkikäteen kuin tunnilla, mutta sama kai, milloin se ajatus mobilisoituu, kunhan se vain tapahtuu. Jotenkin kaikki vaan tuntuu niin sata neljä kertaa hitaammalta, kun istuu pulpetin takana.

---

Ja mitä on tapahtunut aidolle ihmistenkyyläysviihteelle? Big Brotherin keskustelupalsta on täynnänsä off-topiceja ja tälläkin hetkellä siellä on toppina "Suomenkielikö vaikeaa" ja "Saatana saapuu Moskovaan". Grrr.

Thecocknbullkid - On My Own Again

Tänä vuonna on tullut pidennystä kesään kevään Firenzen reissusta ja nyt Eestin reissusta - reissussa oli niin lämmin, että pakostakin huvitti rinkkaan pakattu villapaitavarustus. Lähdimme Ullan kanssa Helsingissä nukutun yön (ja runsaan hotelliaamiaisen) jälkeen aamupäivällä lautalla Tallinnaan, siellä junaan kohti Türia ja bussilla Laupaan. Matka sujui nopeasti ja notkeasti ja palvelu niin rautatieasemalla kuin junassakin ystävällistä.

Kummalliselta vaan tuntuu, kun on ulkomailla ja pärjää melko hyvin omalla kielellään ja ostaa tuttuja tuotteita. Rautatieasemallakin tuli Ärrältä ostettua evääksi Taffelin sipsejä ja Hartwallin vettä - onneksi sentään sikäläistä jäätelöä, jotta tuli jotain autenttistakin maistettua. Heti alkumatkasta tosin syntyi hirmuisen suuri henkinen nolotus siitä, ettei ollut opetellut etukäteen mitään eestiläisiä sanoja. Yleensä, kun lähtee reissuun, niin etukäteen opettelee perussanaston (huomenta, päivää, iltaa, kiitos, ole hyvä, anteeksi jne.), mutta nyt koko reissu tuli eteen vain niin yhtä-äkkisesti, että opettelu jäi. Matkan päällä oli vähän outo olo, kun ei tiennyt pitäisikö yrittää suomeksi vai englanniksi, joten monessakin kohdassa meni puhe yleiseksi mutinaksi. Ymmärrys kuitenkin kasvoi matkan varrella: eestin kieltä alkoi puhuttunakin ymmärtää paremmin, kun tajusi, että kieli on paljon nopeampaa kuin suomi. Eli kun väänsi nopeusmittarin eri tahdille ja antoi aivon raksuttaa, ainakin pääasiat selvenivät nopeasti.


Laupan kartano on aivan upea paikka! Paikka on oikeasti maalla ja öinen pimeys, usva ja hiljaisuus veti mielen aivan hämmennyksiin. Verkosta luin, että paikalla sijaitsi jo aiemmin kartano, jonka kapinoivat työläiset ja maanviljelijät polttivat maan tasalle 1905. Viisi vuotta myöhemmin von Taubet rakensivat nykyisen jugend-tyylisen kartanon ja se on toiminut kouluna vuodesta 1922. Opinpa sellaisenkin tiedon, että kartano on päätynyt postimerkkiin vuonna 2001. Sain kartanosta niin hienoja kulmia ja paikkoja kuvattua, että se pakostakin tulee näkymään tulevissa artsuiluväännöissäni tavalla tai toisella.


Perjantaina ohjelma alkoi London Print Studion johtajan, John Phillipsin hauskalla luennolla ja sitten perunat käteen ja muitta mutkitta paperin kimppuun.

Sain jo tuosta kartanosta sellaiset kicksit, että varsinainen pottupainanta oikeasti taisi jäädä osaltani toiselle sijalle - mutta ei paljon. Ensin kärsin hetken valkoisen paperin - tai sanoisinko: koskemattoman perunan - kammosta, mutta se meni nopeasti ohi. Sama juttu kuin värjäämisen kanssa: on jotenkin äärimmäisen ilahduttavaa kokea saavansa jotain aikaan käsillään. Motorinen kömpelyyteni tosin näkyi jokaisessa työssä, kun peruna ei kädessä meinannut pysyä vaan sinne tänne tipahteli tahattomia läiskiä.


Festarit itsessään sujuivat hienosti: ruoka oli hyvää, meininki rentoa ja ihmiset ihania! Ehkä tuollaisessa teemassa yhdistää jonkinlainen samanhenkisyys, kun tuntui, että kaikki tulivat niin mainiosti toimeen keskenään. Toivottavasti olen tulevaisuudessa yhteyksissä monien osanottajien kanssa. Rento meininki ja kiireettömyys saivat äkkistopin, kun tuli lähdön aika: muut onneksi pidättelivät bussia sillä välin, kun Ulla ja minä juoksimme henkihieverissä rinkat selässämme niityn poikki - pitäähän joka reissussa yksi adrenaliinihölkkä olla. Paluureissu sujui (Helsinkiin saakka) yhtä sujuvasti kuin menomatkakin.



Kartulitrüki-sivut löytyvät osoitteesta: www.printpotato.pri.ee. Festareilla painetuista töistä kootaan näyttely EKA Galeriihin (Eesti Kunstiakadeemia, Tallinna) 3.-15.9.2008. Siitä lisää ajallaan...

Jam - Down In The Tube Station At Midnight

Oleellinen If You Justista.

Toissapäivänä istuin keittiössä muutaman tunnin ompelukoneen äärellä ompelemassa yhteen pergamiiniliuskoja If You Just -projektin harjoituksia varten. Osaavalta tuohon olisi mennyt varmaan kymmenen minuuttia, mutta tässä kun ei ole tekniikan ihmelapseksi syntynyt, piti lukea ohjekirjaa useampaankin otteeseen. Hassua, kuinka tuo langan pujottaminen ompelukoneeseen on säilynyt jonkinlaisessa lihasmuistissa - käsi veti oikean reitin, piti etsiä vain ne oikeat namikat. Pitkän ja luistavan materiaalin työstäminen ei tosin ollut mitään ergonomian juhlaa. Kehittelin ihan omat asentoni projektia varten, mistä jo valmiiksi nirskuvat niskanikamani eivät yhtään pitäneet.

Eilen hain aamulla videotykin, keräsin pergamiinit ja Ilokivessä virittelimme systeemin paikalleen. Teknisesti lupaavaa, sisällöllisesti vielä säädettävää. Tänään jatkoimme tutustumalla varsinaiseen esitystilaan ja piirtämällä jopa hienoja kaavioita.

Siinä missä eilinen päättyi epämääräiseen hortoiluun IP:n kanssa (sarjassamme "Miten sadan metrin kotimatka voi venyä kolmituntiseksi spektaakkeliksi, missä kohtaavat Taide isolla Teellä, Kesäteatteri isolla Teellä ja tekniset hienoudet isolla Teellä, sekä musikaalinen karaokeauto tyhjällä päällä"); tänään päädyimme tilannetarkistuksen Nooran kanssa syömään kokorahanedestä-säädöllä Blomstedtin lounaalle. Hyvä lasku produktion hiljaisemmalle tuotantokaudelle.

If You Just... hakee edelleen videokontribuutioita, mutta sivulla on jo jotain tutkittavaakin. Ei paljon, mutta jotain: www.ifyoujust.net

Black Ghosts - Some Way Through This

Verstas V
15.-17.11.2007 Jyväskylässä
kuvataide ja tanssi

Lepidophobia
18.00-19.30 Huoneteatteri
Osoite Sammonkatu 4
Liput 3 €
- tanssitaiteilija Noora Nenonen (Jyväskylä)
- mediataiteilija Päivi Hintsanen (Jyväskylä)
- äänisuunnittelija Mikko Hietaharju (Jyväskylä)

Muu ohjelma luettavissa Verstaan sivuilta www.sisasuomentanssi.fi/ keski-suomi/ verstas





Samaan aikaan toisaalla:
Arktisen Upeeta on alkanut! Marikki Hakolan työpaja on täynnä, mutta tänään on luvassa Hakolan kaksi luentoa (jälkimmäinen tosin menee Verstas-esityksen kanssa päällekäin), tanskalais-ruotsalainen leffa "Häiden jälkeen" ja ensimmäinen kilpailuesitys. Tervemenoa myös sinne!

E.S.G - You're No Good

Perjantaina pakkasin dvd:n Walsh Galleryyn lähetettäväksi ja tänään olisi tarkoitus valita joku edustava kuva näyttelyjulkaisua varten. Onneksi ei minusta itsestäni (kumman paljon irvistyskuvia, ei juurikaan edustavaa ja ylevää) vaan Uninvitedista. Sen jälkeen pitää kirjoittaa enkuksi joku lyhyt steitmentti. Onneksi nuo gallerian puolesta hoitavat jonkun esittelyn kirjoittamisen pienen haastattelusession pohjalta, kun tuon steitmentin kirjoittaminenkin on sellaista tahmassa tarpomista, että usko meinaa mennä.

Kylläpä viime viikolla piristi, kun Ulla pyysi minua kirjoittamaan jutun jostain historiallisesta värikasvista Värjärikillan lehteen. Kiire on melkoinen, mutta kyllähän tuollainen projekti on ihan terapiaa vain, joten tottakai siihen suostuin. Kummasti auttaa leipätyön tänään kankeahkosti sujuvaa suorittamista, kun tietää sen jälkeen pääsevänsä lempiaiheensa pariin.

30 Seconds to Mars - The Kill

Perjantai-illan päätteeksi sähköpostiin ilmestyi kutsu kutsumattomille sanoille Detritus -näyttelyyn Walsh Galleryyn New Jerseyhin. Meni jotenkin pasmat sekaisin, kun en ollut ollenkaan orientoinut moiseen aktiviteettiin juuri nyt. Meilasin takaisin ja lupasin lähettää ensi viikolla dvd:n matskuineen kaikkineen. Katalogia ynnä muuta tulee näyttelyn avauduttua huhtikuussa.

Kutsusta sain hyvän tekosyyn hemmotella itseäni muutamalla uudella vanhalla pelillä: ostin eilen pelidivarista itselleni käytettynä Rayman M -pelin ja jonkun Sonic -pelin, joille aion lahjoittaa laatuaikaa lähitulevaisuudessa.

Työrintamallakin hehkuu. Savi-M -etusivu on tuonut useita ilahtuneita palautteita - mutta kyllä sitä oli mukava tehdäkin! Tuollaista fantasialeikkiä on luvassa toivottavasti myöhemminkin. Iloiset leijakuvitusprojektit jatkuneet ja edistyvät verrattain hitaasti, mutta toivottavasti tähänkin pätee se vanha "parempi myöhään kuin ei..."

Olohuoneessa odottaa muutama kaistale leijakangasta, jotka saavat testiakryylit pintaansa nyt.

Lou Martyr - Slippers

Ehheh. BBC6 soittaa aika tiiviillä tahdilla Nasin Hip Hop is Dead -biisiä (Hip-hop has died this morning and she's dead, she's dead) ja jostain kumman syystä siitä aiheutuu lievästi tukala olo. Jotkut tietävät :)

Viimeisen viikon aikana minusta on kehkeytynyt oman elämäni supersankari, kun olen kyennyt toimimaan koneeni ja töitteni erinomaisena sovittelijana ja hektisetkin prosessit on saatu junailtua kokolailla hyvälle mallille. Eilen kone suosiollisesti sammutti ja käynnisti itsensä ilman välikohtauksia. Onneksi satuin bongaamaan, että tämä liittyi windowsin pakkopäivityksiin, eikä ollut vain satunnainen toimenpide. Tein kuuteen asti aamulla töitä, joten hieman ehti kalvaa pelko koneen uudesta kiukuttelukohtauksesta, mutta rauhallisesti ja sopusoinnussa aamuyö lopulta sujui. Kymmeneltä aamulla heräsin virkeänä kuin peipponen. Sitä kesti noin puoli minuuttia; sen jälkeinen tämänpäiväinen elämä on mennyt hiljaisen räytymyksen puolelle. Mutta ei auta vinkua, työt on tehtävä.

Ai joo, iltapäivän tullen alkoi hiljalleen valjeta, että olen 1/4-taiteilija vuoden verran. Jotkuthan käyttävät apurahansa taiteen tekemiseen, mutta itse olen ajatellut lyödä koko summalla vetoa raviradalla tahi pelata rulettia yhdellä kunnon panoksella. Ehkä kuitenkin kompromissina pistän puolet hevosiin ja puolet rulettiin hienolla kasinolla. Pitänee alkaa säätää fiiniä vaatetusta kokoon puuhkineen kaikkineen, jotta eivät katso nurin tuolla suuren maailman jetset -piireissä.

---

Saa sitä haaveilla.