Mistä tämä hämäryys ja kylmyys tuli? // Where did this dusk and chill come from?

Kylmäpihlaja majakkasaari / lighthouse island

Näkymä Isokarin majakasta / A view from the Isokari Lighthouse

Isokarin majakka / the Isokari Lighthouse

Ilta Isollakarilla / A sunset at Isokari

Vanha Rauma / Old Rauma Unesco World Heritage site

Making Colour exhibition / London

Töiden ripustus Habitare-messuille / Getting ready for Habitare fair

Helsinki by night

Eilen kävin vierailulla Ulla Lapiolahden värjäyskurssilla, tarkoituksenani dokumentoida hieman morsinko- ja indigovärjäystä ja kokeilla hieman jakkilangan värjäystä. Nuotioiden sammuttua tajusin ensimmäisen kerran, että ilma on jo oikeasti viilentynyt, auringonpaisteesta huolimatta. Joku muistutti, että nyt pitäisi nauttia auringosta, koska sitä ei sitten sunnuntain jälkeen vähään aikaan näy. Hän taisi olla oikeassa.

Aamulla heräsin kymmenen maissa hämärään ja ennenkuin nousin vuoteesta, ehdin katsella pari minuuttia ikkunaverhojen välistä, kun tuuli riepotteli saarnea ikkunan takana (en ole varma tuosta puusta, se voi olla jokin muukin; pitää varmaan käydä lähemmin joskus tutustumassa, jotta tietää, minkä ympäröimänä elää). Jotenkin olen äärimmäisen onnellinen siitä, ettei tänään tarvitse mennä mihinkään. Ja että löysin mukavan villapaidan oloasuksi.

Syksy ehti tulla huomaamatta, kun viimeisen kuukauden aikana on ollut elämässä melkein liikaa elämistä. Elokuussa vietimme pari päivää Raumalla ja teimme muutaman päivän majakkaretken Isonkarin majakalle (matkalla poikkesimme myös Kylmäpihlajan majakalla, jossa muutamia vuosia sitten näin elämäni ensimmäisen kerran värimorsinkoa kasvamassa luonnossa, mutta tällä kertaa en sitä löytänyt kuvattavaksi). Majakkasaarella nautimme sileistä kallioista ja veden loiskeessa ja illalla pilkkopimeässä rämmittiin ulkohuussiin, jonka seinillä asusteli suuri kauhua herättävä ristilukkiyhteiskunta, ja muutaman päivän päästä kävelimmekin jo Lontoossa Regent Streetillä hotellilta The National Galleryn Making Colour -näyttelyyn - ja kävimme samantien katsomassa National Galleryn kokoelmat. (Ostin museon kaupasta mukavan määrän värikirjoja, joita ei aiemmin hyllystäni löytynyt, ja silti oli pakko vielä jättää osa ostamatta, kun en yksinkertaisesti jaksanut kantaa.) Ja jälleen, pari päivää paluun jälkeen kävimme purkamassa Höyry-gallerian näyttelyn ja viikon päästä siitä löysin itseni kuolemanväsyneenä Helsingin messuhallista, pakkaamassa viime tingassa teoksia sellofaniin ja kirjoittamassa niille nimilappuja Habitare-messuja varten (jaoin osaston kolmen muun taiteilijan, Pia Feinikin, Janne Laineen ja Anne Mäkelän kanssa.) Siinä välissä ehti tapahtua kaikenlaista yksityiselämässä, sekä itselle että läheisille, vähän liikaa niin pienessä ajassa sulatettavaksi.

Viime viikon olen epätoivoisesti yrittänyt hoitaa paperihommia ajantasalle, mutta jostain kumman syystä väsymys on suorastaan pinttynyt kiinni. En oikein tiedä, millä sen saisi jynssättyä pois. Kasvava pimeys ei edistä asiaa. Lepäämistä olen yrittänyt, samoin leffojen (ja Doctor Who -uusintojen sekä Farscape-sarjan) katsomista, mutta kun pienet rästitehtävät nakuttavat koko ajan takaraivossa, niiltä ei oikein saa mieltään suljettua. Seuraavaksi aion istua ikkunan äärelle nojatuoliin, ottaa käteeni jonkun noista Lontoosta ostamistani värikirjoista ja toiseen käteen uuden kupillisen vaniljakahvia ja kuuntelen ikkunalautaan ropisevaa sadetta ja hiljalleen humisevaa tuulta. Jospa muutaman tunnin kuluttua olisi sen verran virittynyt, että saisi jotenkin rutistettua itsensä paperihommiin.

---


Yesterday I visited the dyeing course held by my friend Ulla Lapiolahti. I wanted to document dyeing process with woad and indigo and also try to dye some yak yarn samples. After the fires went down, I realised for the first time, that the weather has already cooled down. Somebody reminded that we should enjoy the sun in any way we can, because after this Sunday it won't be seen for a while. I guess she was right.

This morning I woke up around 10 am and it was still dark. I didn't get up right a way but kept looking at how the wind teased the ash outside (not sure about the tree, if it is ash or something else - maybe I should check it our more closely so I'd know by which trees surround my life). Somehow right now I am extremely happy about the fact, that I don't have to go anywhere today. And that I've found a warm woolly sweater for myself.

The autumn has come unnoticed and suddenly, because I have had too much living in my life during last month. In August we spent a few days in Rauma (old town is a Unesco World Heritage site), and we did a few days trip to Isokari lighthouse island (we also visited Kylmäpihlaja lighthouse island, where I sawa the natural woad growing a few years back, but I didn't find it again this time). In lighthouse island we enjoyed the smooth rocks against the sea and in the evening I had horror trips to the outdoor toilet, in pitch black night only with a small electric torch helping to find a way and also to see all the large cross spider communities on the walls; and after a few days we were already in London Regent Street walking towards the Making Colour exhibition at the National Gallery (and of course we did go to see the collections at the same time). (I bought a big pile of colour books from the museum shop, and I just had to leave some there, simply because I couldn't carry any more.) And again, after a few days back in Finland we went to pack the Höyry gallery exhibition and a week from that I found myself deadly tired at the Helsinki Fair Centre, packing some prints to cellophane bags and labeling them (I had a booth at the Habitare Furniture Fair with three other artists, Pia Feinik, Janne Laine and Anne Mäkelä). In between this time all things happened, both to myself and to my close ones, a bit too much to handle right now, in this short time.

During the last week I've desperately tried to do all my paper work, but for what ever reason the tiredness has grown very tight, like grime, on me. I don't really know how to get rid of it. The growing darkness doesn't help the situation. I've tried to rest, also watching movies (and Doctor Who reruns and Farscape dvds), but when all those little unfinished jobs are hanging there, on the back of my brain, it's hard to really relax and empty your mind. The next thing I'm going to do is to take one of the colour books I purchased from London, and take a big cup of vanilla coffee and to go sit to an armchair next to the window, and to listen the rain drumming on windowsill and the wind humming outside. After a few hours I just might be powered enough to get myself to work again.

The National Gallery, London

Dog at the Regent Park

Camden Lock Market

Parliament House, London

Skateboard Graveyard at the Millennium Bridge

More Like Trees - The Night

[Kuningattaren kuolema / The Death of the Queen. Pigmenttimustetuloste, 27x27cm (+marginaali), ed. 15.]

Kas, kävin Espanjassa. Madridin reissua edelsi miltei kahden viikon tauoton 24/7-työskentely ja Madridissakin joka päivä oli työpäivä, joten eilinen täysuni paluulennolla ja tämänpäiväiset pakkaus- ja inventointisessiot tuntuivat miltei lomalta vain. Illalla jollain energialla sain myös varastotilanteeni ajantasalle - huomenna voin vihdoin vastata viikon aikana tulleisiin tiedusteluihin, ja suurimpaan osaan suosiollisesti.

Madridin aurinkoiset säät ja puut lehtineen antoivat kyllä melkoisen energiapläjäyksen tämän pimeän sumun keskelle. Viikon keskittyminen aivan muuhun (kuusi työpajaa roskisvärjäyksestä; kuulumisia piakkoin Suloisia värejä -sivuilla: suloisiavareja.wordpress.com/) tyhjensi sopivasti päätä ja värjäsi sormet keltaisiksi ja vihreiksi, eikä tullikaan ollut kiinnostunut epämääräisistä nyssäköistä matkalaukuissamme. Päädyin taas itselleni räätälöityyn turismiratkaisuun: Pradon sijaan päädyin sen taakse, uskomattoman kauniiseen kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa vingutin kameraani ja sauhutin kynääni muutamia tunteja. Kuvamateriaalia sielulle ja jotain myös tuleviin artsuiluihin.

Kaikessa upeudessaan Madrid näytti myös kääntöpuoltaan ja paikallisten kanssa jutellessa sai käsityksen siitä, kuinka tukalalta monen tilanne maassa näyttää. Hotellimme sijaitsi parlamenttitalon lähellä, joten todistimme melkein livenä yleislakkopäivän mielenosoitusta. "Melkein" siksi, että seurasimme mielenosoitusta televisiosta ja kuulimme parvekkeelta mielenosoituksen ääniä, mutta kun katsoimme kadulle, näkyvissä oli vain leppoisaa keskiviikkoiltaa viettäviä nauravia ihmisiä. Tosin, koska asuimme niin lähellä parlamenttia, kadullamme oli jonkin aikaa ihan oma poliisibarrikadi, ja koska pidimme suurimman osan työpajoista vilkkaimman mielenosoitusalueen toisella puolella, poliisien ja barrikadien näkeminen kuului jokapäiväiseen arkeen. Työpajoihin osallistuvien ja muiden uusien tuttavuuksiemme kanssa jutellessa sai nopeasti käsityksen siitä, kuinka kattava ja epätoivoinen työttömyystilanne on ja kuinka tiukassa raossa monien ihmisten elämä on. Jos opiskelijat käyvät muotoilukoulua kahdessa tai kolmessa vuorossa ja opettajan päivä saattaa kestää aamuvarhaisesta kymmeneen saakka illalla, jotenkin oma elämänrytmi kaikkine kiireineen ja tilapuutteineenkin tuntuu kummallisen leppoisalta ja väljältä.

Aretha Franklin — No No I'm Losing You

Kotiloista saatava purppuraväri oli yksi matkan pääteemoja.

Viikko Ranskassa luonnonvärien parissa oli hienompaa kuin mitä olin uskaltanut toivoa ja rankempaa kuin mitä olin osannut kuvitella. Seminaariohjelmaa oli aamuvarhaisesta iltaan, eikä taukoja juuri pidetty - ja ne vähätkin käytettiin sosiaalisesti tehokkaasti. Pää oli jo kahden päivän jälkeen niin täynnä uutta informaatiota, uusia nimiä ja uutta kaikkea mahdollista, että ellei kolmannen päivän aamu olisi alkanut retkellä, pää olisi varmaan räjähtänyt. Viisi täyttä päivää informaatiota alkaa olla jo oman pääkunnon rajamailla - alkupään tietoja alkoi jo varmaan hävitäkin. Jossain vaiheessa varmaan pystyy jo vähän jäsentelmäänsä kaikkea kuullutta - vielä ei. Oma rämiskäixukseni monen vuoden takaa kiukutteli, ei tarkentanut ja muutenkin oli epävakaa toiminnaltaan, joten sisätilan luentokuvista tuli kaikista sen verran taiteellisia ja tärähtäneitä, että niitä ei tässä valokuvashowssa näy.

Reissun hienoin anti oli ilman muuta uusiin ihmisiin tutustuminen. Ruotsalaisen taiteilija Jeanette Schäringistä kirjoitinkin toissapäivänä Coloria-blogissa (Botanic transformation - colour of plants and matter in motion). Yoshiko Iwamoto Wada piti työnäytöstä shiboritekniikoista (lisää: yoshikowada.wordpress.com) ja kutsui meidät myös illalla syömään hilpeälle illalliselle, jossa puhuttiin asiaa ja vierestä - ja suunniteltiin uusia kansainvälisiä tapahtumia. Viisitoista ihmistä olisi varmaan vaatinut tuplasti tilan, jossa olimme, mutta sopu sijaa antoi ja tunisialainen ruokakin oli ihan maittavaa, ja mielenkiintoisista asioista jutellessa ahtauskin pääsi unohtumaan. Käyntikortteja kertyi lopulta laukun pohjalle parisenkymmentä - vielä kun muistaisi kuka on kuka ja mistä päin maapalloa.


Louvren pihalla kääntymässä. Seuraavalla kerralla ehkä sitten sisään saakka. Ehkä. :)


Pariisin taivaan alla.


La Rochelle on meren äärellä.


Ilta La Rochellessa.


Iltaongella.


Sardinipyramidi. La Rochellen tärkeimpiä elinkeinoja on kalastus.


Aamukävely hotellilta konferenssipaikalle.


Workshoppeja ja työnäytöksiä laidasta laitaan, perinteisistä käsityönäytöksistä uusiin innovaatioihin. Painantaa sekä käsinkaiverretuilla painolaatoilla että tietokoneen avittamana.


Osanottajia oli paikalla viitisensataa, kansallisuuksia yli 60 ja kieliä vaikka mitä. Onneksi luennot oli englanniksi tai ranskaksi - simultaanitulkattuna. Joskin tulkki välillä huokaili tuskastuneena ja välillä oli pitkä tauko ja sitten ...and... something about colours.


Ekskursiolla käytiin osterifarmilla...


...luontoretkellä värikasveja bongaamassa...


...mutta reissun pääkohteena olivat värikotilot ja niiden kokeilu.


Matkaevääksi oli tietenkin ostereita. Ja eväspaketti, jossa oli briepatonki, couscousia ja kolmioleipä. Joka päiväiseen symposium-ruokailuun kuului vähintään alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka ja kahvi.


La Rochellen akvaario on Euroopan suurimpia yksityisiä akvaarioita. Osanottajille oli ilmainen sisäänpääsy - ja akvaariotilassa myös näyttely purppuravärjäyksestä.


Glaziereita La Rochellessa oli melkein yhtä paljon kuin Firenzessä gelaterioita, mutta täytyy kyllä sanoa, ettei jäätelö päässyt ihan samalle tasolle. Se oli myös vaikeasti tavoitettavaa, kun seminaariohjelma oli niin tiukka.

Mexican Institute Of Sound - White Stripes

[Poissa 8. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Kaikkea muuta olen tehnyt paitsi töitä, joita olen kyllä yrittänyt tehdä. Elämä on vähän hangoitellut vastaan, mutta ehkäpä tämä vielä iloksi muuttuu. Jämsän näyttely hurahti ohi niin nopeasti, etten oikein ehtinyt edes tajuta, että näyttely oli paikalla - ainakaan en ehtinyt promota näyttelystä millään tavalla. Näyttely pystytettiinkin melko nopeasti, mutta ikinä en ole yhtä nopeasti purkanut näyttelyä: meni varmaan viisi minuuttia. Sitten, kun perille päästiin. Olimme purkumatkalle lähtiessämme hyvissä ajoin pysäkillä odottamassa Jämsään menevää bussia, mutta kun sitä ei varttitunninkaan kuluttua kuulunut, lähdimme kävelemään Matkakeskukseen (eikä bussi tullut vastaan tuolloinkaan). Perille päästyämme Matkahuollon iloinen tyttö osasi virkeällä äänellään kertoa, että edellinen bussi oli mennyt kolme minuuttia aiemmin - ja se aiempi... "Kuski varmaan unohti ajaa sitä kautta". Selityshän se tuokin. Junalla olikin mukavampi ja nopeampi mennä perille, mikäli unohtaa alkumatkalla häiriköineen *kovaa* pauhanneen radion, joka oli juuri hitusen aseman vieressä - tai ainakin särisi siihen malliin.

Viimeisen kahden viikon sisällä on tapahtunut myös seuraavat kaksi kulinaristista epäonnekasta sattumusta: kaupasta on tarttunut mukaan jäätelöpaketti, jossa on vain puolet jäätelöä (kyllä, tämä on dokumentointu ja asiasta valitetaan asiallisesti, kunhan joskus tulisi sopiva vinkupäivä) ja Memphisissä odotimme ruokaa luvattoman kauan - koska tilauksemme oli tippunut POMMIKONEEN (kuten ensin kuulin) taakse (hieman lohdutti, että saimme annokset puoleen hintaan ja terassiaidan sisällä oli varsin mukava päivä istua).

---

Paras alkupuheen pätkä ikinä:

K:ta ei tässä teoksessa ole g:ksi pehmitetty, koska se waan nenä-äänen (nasaljud) tapaisena kuuluu g:ltä, mutta tämä wiimeiksi sanottu ei suinkaan ole suomalaisen äänen merkki, mikä siitäkin huomataan, että waikka miten sitä tyrkyttäisi suomalaiselle, ääntää hän sen aina "keeksi." Se onkin jo, werraten entisiin aikoihin, suurimmaksi osaksi wieroitettu kielestämme. Miksikä nyt jo ei kokonansa? Monet ruotsalaiset kirjailiat owat jo peräti hyljänneet q-kirjaimen. Minä tein suomenkielessä g-kirjaimelle samoin.
- Suomentaja J. J. / Kuusisataa Talouden hoitannossa käytettäwä, kunnollista sekä koeteltua keinoa kaikille säädyille, eli Todellinen mukawuuden, menestyksen, terweyden, työn ja kulunkien säästämisen Neuwonantaja. G. W. Wilénin ja Kumpp. kirjapaino, Turku 1877

Hyvä, että jollain on ollut päämäärä.

Thecocknbullkid - On My Own Again

Tänä vuonna on tullut pidennystä kesään kevään Firenzen reissusta ja nyt Eestin reissusta - reissussa oli niin lämmin, että pakostakin huvitti rinkkaan pakattu villapaitavarustus. Lähdimme Ullan kanssa Helsingissä nukutun yön (ja runsaan hotelliaamiaisen) jälkeen aamupäivällä lautalla Tallinnaan, siellä junaan kohti Türia ja bussilla Laupaan. Matka sujui nopeasti ja notkeasti ja palvelu niin rautatieasemalla kuin junassakin ystävällistä.

Kummalliselta vaan tuntuu, kun on ulkomailla ja pärjää melko hyvin omalla kielellään ja ostaa tuttuja tuotteita. Rautatieasemallakin tuli Ärrältä ostettua evääksi Taffelin sipsejä ja Hartwallin vettä - onneksi sentään sikäläistä jäätelöä, jotta tuli jotain autenttistakin maistettua. Heti alkumatkasta tosin syntyi hirmuisen suuri henkinen nolotus siitä, ettei ollut opetellut etukäteen mitään eestiläisiä sanoja. Yleensä, kun lähtee reissuun, niin etukäteen opettelee perussanaston (huomenta, päivää, iltaa, kiitos, ole hyvä, anteeksi jne.), mutta nyt koko reissu tuli eteen vain niin yhtä-äkkisesti, että opettelu jäi. Matkan päällä oli vähän outo olo, kun ei tiennyt pitäisikö yrittää suomeksi vai englanniksi, joten monessakin kohdassa meni puhe yleiseksi mutinaksi. Ymmärrys kuitenkin kasvoi matkan varrella: eestin kieltä alkoi puhuttunakin ymmärtää paremmin, kun tajusi, että kieli on paljon nopeampaa kuin suomi. Eli kun väänsi nopeusmittarin eri tahdille ja antoi aivon raksuttaa, ainakin pääasiat selvenivät nopeasti.


Laupan kartano on aivan upea paikka! Paikka on oikeasti maalla ja öinen pimeys, usva ja hiljaisuus veti mielen aivan hämmennyksiin. Verkosta luin, että paikalla sijaitsi jo aiemmin kartano, jonka kapinoivat työläiset ja maanviljelijät polttivat maan tasalle 1905. Viisi vuotta myöhemmin von Taubet rakensivat nykyisen jugend-tyylisen kartanon ja se on toiminut kouluna vuodesta 1922. Opinpa sellaisenkin tiedon, että kartano on päätynyt postimerkkiin vuonna 2001. Sain kartanosta niin hienoja kulmia ja paikkoja kuvattua, että se pakostakin tulee näkymään tulevissa artsuiluväännöissäni tavalla tai toisella.


Perjantaina ohjelma alkoi London Print Studion johtajan, John Phillipsin hauskalla luennolla ja sitten perunat käteen ja muitta mutkitta paperin kimppuun.

Sain jo tuosta kartanosta sellaiset kicksit, että varsinainen pottupainanta oikeasti taisi jäädä osaltani toiselle sijalle - mutta ei paljon. Ensin kärsin hetken valkoisen paperin - tai sanoisinko: koskemattoman perunan - kammosta, mutta se meni nopeasti ohi. Sama juttu kuin värjäämisen kanssa: on jotenkin äärimmäisen ilahduttavaa kokea saavansa jotain aikaan käsillään. Motorinen kömpelyyteni tosin näkyi jokaisessa työssä, kun peruna ei kädessä meinannut pysyä vaan sinne tänne tipahteli tahattomia läiskiä.


Festarit itsessään sujuivat hienosti: ruoka oli hyvää, meininki rentoa ja ihmiset ihania! Ehkä tuollaisessa teemassa yhdistää jonkinlainen samanhenkisyys, kun tuntui, että kaikki tulivat niin mainiosti toimeen keskenään. Toivottavasti olen tulevaisuudessa yhteyksissä monien osanottajien kanssa. Rento meininki ja kiireettömyys saivat äkkistopin, kun tuli lähdön aika: muut onneksi pidättelivät bussia sillä välin, kun Ulla ja minä juoksimme henkihieverissä rinkat selässämme niityn poikki - pitäähän joka reissussa yksi adrenaliinihölkkä olla. Paluureissu sujui (Helsinkiin saakka) yhtä sujuvasti kuin menomatkakin.



Kartulitrüki-sivut löytyvät osoitteesta: www.printpotato.pri.ee. Festareilla painetuista töistä kootaan näyttely EKA Galeriihin (Eesti Kunstiakadeemia, Tallinna) 3.-15.9.2008. Siitä lisää ajallaan...

Jeremy Warmsley - Lose My Cool

Ja wohl. Pakkaan nyt tavarat ja lähden pottupainofestareille Viroon.

M. Ward - Let's Dance

Hektinen viikko Helsingissä takanapäin ja hektisempi alkamassa.


Lupasin mennä pystytysavuksi Timpan näyttelyyn (Galleria Dix 7-25.11.2007, Uudenmaankatu 19) viime maanantaina. En mahtunut taulujen kanssa, joten lähdin aamuseltaan junalla. Jossain Muuramen kohdalla poimimme kyytiin tuntia aiemmin lähteneen pendolinon matkustajat, jotka ryömivät junaan sepelisoramontusta raiteitten poikki. (Myöhemmin samana päivänä eräs näyttelyvieras joutui vaihtamaan toisesta pendolinosta toiseen junaan Tampereella, koska pendolinon ovet jäätyivät kiinni?! Tällä pakkasella?)


Näyttely nousi pystyyn melko näppärästi ja seuraavana päivänä avajaisissa oli suorastaan tungos! Ei ihan samanlaista väkihyökyä kuin Beckerin avajaisissa on ollut, mutta sen verran, että välillä oli lieviä mahtumisvaikeuksia. Seuraavana aamuna Hesarin kulttuurikalenterisivulla oli pieni kuvakin, joten toivotaan, että mahdollisimman monet löytävät tiensä näyttelyyn.


Vaikkakin tunnustettava on, että itselleni viikon kohokohta oli (New Model Armyn lauantaisesta Nosturikeikasta huolimattakin) R&C: Size Matters -pelin mätkiminen maanantai-illasta lauantaiaamuun. Lainasin PSP:n veljeltäni, joka oli myös käynyt ko. pelin minulle hankkimassa (kiitos, tämä saatetaan jopa muistaa!) Viiden päivän aikana peliä tuli mätkittyä noin 22 tuntia, mikä on suhteellisen hyvä saavutus, ottaen huomioon, että päiväsaika meni tehokkaasti turismissa.

Perjantaina tapasimme Luovan Foorumin retkueen Korjaamolla (jossa sitä ennen miulla oli jopa yksi työpalaveri) ja jatkoimme heidän kyytiläisinään WeeGeehen Dalin näyttelyä tsekkaamaan. Ei kyllä oikein irronnut. Jotenkin kaiken tehomainonnan perusteella olisi odottanut suurempaakin juttua. Paljon voimakkaampi kokemus oli Goyan näyttely Sinebrychoffilla (kirjoitinkohan edes lähelle oikein) ja yksittäisenä maalauksena Rembrandt nousee edelleen ykköseksi.

Eilen palattiin iltapäivällä ja eilisen vielä pidin pääosin lomana, vaikka huomasinkin sähköpostiini kertyneet ziljoona viestiä. Peliaddiktio heräsi siinä määrin, että yritin vähän mätkiä Kingdom Hearts II:n piraatteja (jumissa edelleen) ja aloitin uuden Slyn.

Mutta tällä viikolla on sitten pelitaukoa, kun ohjelmakanava on niin täyteen buukattu, että epäilyttää ehtiikö sitä hengittämäänkään ollenkaan. Tänään on luvassa illalla avajaiset Palokan koulukeskuksessa, jonne lupasin muutaman työni koulun 30v -juhlanäyttelyyn ja torstaina on Nooran ja minun Lepidophobia-ensi-ilta, johon flashia pitää vielä hioa vaikka kuinka.

Nyt menee kone kiinni: videotykkien ja läppäreiden roudaus alkaa ja pieni hengitystauko ennen avajaisia.

- ZZZZZZZZZZZzzzzz -

Ministry - Lies Lies Lies

Tapettimallia pukkaa.

Ajan hallinta on reissailun jälkeen osoittautunut ongelmalliseksi. Jotenkin ajattelin, että olisin Islannin reissun jälkeen alkanut tehdä omia projektejani, mutta sen sijaan olenkin semihallitsemattomassa työkaaoksessa. Jotakin roikkoja olen sentään saanut jo hoidettua alta pois ja tulevienkin kanssa olen vielä sellaisessa NormaaliAhistuksessa, ettei tässä mitään hätää ole. Kunhan vaan olisi se toivontai, että ehtisi hengittääkin välillä.

Ennakkoon ajattelin stressaavani / väsyväni eniten viikonloppuluennoimisesta Viitasaarella ja Saarijärvellä, mutta olenkin kokenut reissut suorastaan rentouttavina. Aihepiiri on niin tuttua, ettei valmisteluun mene puolta vuotta ja bussimatkustelu on ollut puolitranssista nautintoa (paitsi Saarijärveltä paluu oli melkoista hökkyytystä). Porukkakin on mukavaa, eikä kukaan ainakaan vielä ole poistunut ilkeyteni vuoksi itkien takavasemmalle, joten tässähän on toivoa...

Parissa kuvitusprojektissa en ole oikein vielä niskan päällä. Toinen on (tai toivottavasti menivät läpi - eli "oli") sellainen, johon alunperin suunnittelin piirtäväni ja kun viime viikolla onnistuin kipeyttämään käteni niin, ettei kynä meinannut pysyä handussa, meinasi jo Kriisi iskeä. Käsi parani, mutta silti kuvien laadun suhteen on vielä sellainen henkisesti hutera olo. Melkein jännittää.

Toinen Suuri Jännityksen kohde ovat omat projektini: taas olen jotenkin onnistunut sotkeutumaan useampaan projektiin kuin ehkä olisi aiheellista. Pitäisi tuottaa kuvamateriaalia ja leikkiä jälleen myös flashin kanssa. Toisaalta projektit ruokkivat itse itseään, niistä melkein tulee energiaa saman verran kuin vievät.

Kaikkein Suurin Jännitysnäytelmä alkoi eilen, kun kävimme varaamassa lentoliput Firenzeen toukokuuksi. Ullakkoasunto on vuokrattu Firenzen keskustasta muutamaksi viikoksi ja matkat on jo maksettu ja liput tulostettu. Talven aikana ehtii tienata vielä matkarahatkin. Eilinen ilta meni matkaoppaita lueskellessa. Bongasin jo verkosta kuuluisimmat jäätelöbaarit. Viime yönä ehdin jo nähdä painajaistakin: siinä olen suurinpiirtein ainoa ihminen maailmassa, joka ei pidä Firenzen maailman parhaaksi tittelöidystä jäätelöstä. Stendahl-jäätelösyndrooma edessä.


----------------

Keskustelu eräänä päivänä klo 13:10:
Mikko: Sun leija on sitten hyvässä tallessa.
Minä: Ai, onko se vielä siellä männyssä?
Mikko: No, oikeastaan ei. Se on puoliksi männyssä, puoliksi koivussa.

Islantia

Matkakertomustamme kuvineen voi käydä lukemassa www.coloriasto.net/kuvat/07islanti/

Autokat - Innocence

Palasimme perjantaina Suomeen ja eilen kotiin. Yksi kuva esimakuna Islannista, mutta lisää kuvia ja matkakertomusta on tulossa, kunhan ensin ehdin asettua ja selata läpi kaikki noin viisisataa meiliä, jotka odottavat lukemistaan + hoidan alta pari kiireisintä työjuttua. Reissu oli 4h-luokkaa (hurmaava, hilpeä, hektinen, hieno), mutta tällä hetkellä kaikki tuntuu siltä kuin olisi ollut unta vain. Jossain välissä varmaan taas muistaa päivien oikean järjestyksenkin. Ja ylipäätään, että mitä on tullut tehtyä. Tällä hetkellä ei päästä tyhjenny mitään järjellisessä formaatissa, eikä verbaliikka riitä asialliseen kuvailuun.

Lähimuistissa on tällä hetkellä lähinnä paluupäivä ja eilinen. Aamuherätys perjantaina oli klo 4, jotta ehdimme yöpymispaikka Grottasta pois ennen vuoroveden nousua (jolloin paikka muuttuu saareksi). Keflavikin lentokentällä ehti syömään pienen aamupalan ja sitten jo pääsikin koneeseen (tällä kertaa Timppa ei maihareineen yllättävästi piipannutkaan turvatarkastuksena, mutta joutui luopumaan laukkuun unohtuneesta terrorismin mahdollistavasta nestemäisestä saippuastaan. Turvatarkastusvirkailijamies oli hirmuisen osaaottavan näköinen). Lentokoneessa oli myös Nightwish ja eräinenkin fani jo järkyttyi, kun en ollut pyytänyt nimmareita lahjaksi - ei nyt käynyt ensimmäisenä mielessä. Olisihan se ollut kiva lisä vaikka johonkin tuliaisiksi poimimaani laavakiveen tai simpukankuoreen.



Perjantaina ennen ilotulitusspektaakkelia testasimme englantilaisen kaapissa muutamia kuukausia uskallusta odottaneen spotted dick -säilykepurkkijälkkäriherkun valmistamista. Yllärihyvää! Eilen Timpan synttäreitä juhlittiin syömällä kunnolla alkupaloineen pääruokineen kaikkineen Kynsilaukassa. Varmasti junan kanssamatkustajat olivat ilahtuneita siitä miellyttävästä tuoksahduksesta, joka seurasi pilvenä ympärillämme.


---

Islannissa olisi pitänyt olla mukana jonkinlainen äänten tallennusvälineistö, koska kaiken muun lisäksi myös äänimaailma oli outo ja kiehtova. Vaan kyllä rokkikin kuulostaa hienolta taas.