Jimmy Cliff — One More

[Laivat purjehtivat ohi jo vuosia sitten / The Ships Sailed Past Years Ago. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus), ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.]

Aika hieno olo, joskin väsynyt. Ajattelin irrottautua työkoneesta joksikin aikaa, ja mikä sen paremmin kruunasikaan tämän lomalleirrottautumishetken kuin se, että Jyväskylän taiteilijaseuran teosvälitystilaisuudesta meni ihan hyvin töitä kaupaksi.

Nyt on laukku pakattu (melkein), työt tehty, taksi tilattu aamuksi ja kotimme valvojille kirjoitettu hyvät ohjeet huushollin ylläpitoon. Toivottavasti eivät saa slaagia pienestä epäjärjestyksestä luovasta sisustuksesta. Oman Italian avaimemme saamme huomenna lentokentällä (hieman jännittää tiukka aikataulu avainten luovutuksen ja koneeseen nousun välillä... Löydämmeköhän toisemme?) On jotenkin epätodellinen olo.

Random Prints -projektista on itselleni kahden edellisen toteutuskerran jälkeen tullut niin rakas, etten voinut edes kuvitella matkaa ilman sitä. Vedokset on valmiina, kirjeet pitää vielä taitella ja kirjekuoret täyttää, sitten taas salaperäinen missio kirjeiden kanssa alkakoon.

The Ravishing Beauties — Arctic Death

Kuvat lähtevät kohti Tamperetta, itse kohta perässä. Kuvitusteema tuntuu päsähtäneen nyt kunnolla päälle. Huomaan näin näyttelytöiden valmistuttua, että viime kesän Euroopan interrail-tourneen vanhoista museoista ja symbolistien antiikkiaiheista jäi päälle jonkinlainen viehtymys vanhoihin tarustokuviin ja merenneitoja, merihevosia ja muitakin sekä merellisiä että maallisia ja taivaallisia myyttejä tuli todistettua useammassakin muodossa. Tajusin matkalla näkemäni visuaalisen annin laajuuden, kun kävin teosprosessia varten läpi kesällä kuvaamiani materiaaleja (pintoja, puita, maisemia) - tuntien suurta kateutta viimekesäistä minääni kohtaan. Paljon on kuvia museoista, mutta myös pieniä hetkiä muualta.

Itsellenikin muistutukseksi muutamia otteita viime kesä- ja heinäkuusta:


Vaaleanpunainen tyttö siniharmaassa huoneessa ja siniharmaa mies vaaleanpunaisessa huoneessa (Berliini.)


Lihava ja hoikka mies (Berliini.)


Berliiniläinen tv-lähetys.


Seesteinen hetki keskellä Berliiniä.


Kuolleiden saari ja kolme miestä (Berliini.)


Taivaallinen ja maallinen (Berliini.)


Tuntemattomat ihastuneet Berliiniläisessä puistossa.


Berliinin taivaan alla.


Berliinin taivaan alta.


Kohtaaminen.


Valo Leipzigissa.


Tila Leipzigissa.


Mies japanilaisen puutarhan puussa Erfurtissa.


Sateenvarjo müncheniläisessä roksiksessa.


Zürichin arkkitehtuuri.


Ovi Luzernissa.


Sveitsin vuoria ylöspäin.


Sveitsin vuoria alaspäin.


Uskon varassa.


Gigerin taiteen kimpussa.


Koira Baselissa.


Mies Baselissa.


Auringonlasku Hampurissa.

Goldheart Assembly — Going Down Well

[Vieras 10. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Ihmeellinen ihana valo! Pitäisi taistella loput odottavat rästityöt kuntoon, mutta huomaan vaeltelevani asunnossa ja availevani ikkunaverhoja mahdollisimman levälleen, jotta pehmeä talvivalo pääsee sisälle. Onko tämä valo oikeasti kellertävän vaaleanpunaista vai onko edellisestä valon näkemisestä vain liian pitkä aika?

Olen hiljalleen yrittänyt ottaa taas normaaliarjesta kiinni kolmen kuukauden 24/7 Live Herring -rutistuksen jälkeen. Tapahtuma ei ole vielä loppunut: Saarijärven Live Herring '11 -näyttely (Saa osallistua!) on auki vielä kesäkuun alkuun, mutta oheisohjelman osalta on sen verran hiljentynyt, että jää aikaa muutama minuutti vuorokaudessa omalle päällekin. Näyttelyn pystytys oli aivan mieletön kokemus. Raahauduin pystytysviikon maanantaina paikalle ihan järjettömän väsyneenä ja vähän huolestuneena siitä, että mitäköhän hommasta tuleekaan, kun asiat putoilevat päästä eikä tavarat enää edes pysy käsissä. Mutta jo ekan pystytyspäivän jälkeen olin aivan täynnä virtaa: ihan mielettömän mukava porukka ja tajuttoman positiivinen fiilis. En muista, onko missään koskaan ollut samanlaista yhteishenkeä. Puhumattakaan siitä, että näyttelyteokset ovat oikeasti jotain sellaista, mitä näillä leveyksillä ei ole aiemmin nähnyt. Pystytysviikon loputtua ja avajaisten jälkeen tiesi olleensa mukana jossain keskivertoa paremmassa - sama tunne on onneksi säilynyt.

Eilen kohtasin kyllä aika ison takaiskun: aloin signeerata talvi-iltojen pimeydessä valokuvapaperille printtaamiani vedoksia ja huomasin, että suurimmassa osassa niistä oli aivan käsittämättömiä raitoja. Keinotekoisella valolla niitä ei talvella huomannut, mutta kevään auringonvalo oli armoton. Ainakin viikon intensiivinen työrupeama ja sadan - todennäköisesti kahdensadan - euron edestä paperia ja mustetta hukkaan, koska en tuota sekundaa halua päästää markkinoille, vaikka sitä ei tavallinen katsoja ehkä huomasikaan. Voisi kyllä harmittaa vähän vähemmänkin.

Jotain lohtua antaa se, että viikon päästä tähän aikaan olen Pariisissa. Jos nyt vain Islannin tulivuoret ymmärtävät vaieta tänä keväänä.

Crocodiles — Groove Is In The Heart / California Girls

[Poissa 121. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Paluu arkeen ja syksyn harmauteen on ollut turhan tiukka juonikäännös elämässä. En ole vielä onnistunut saamaan varsinaista flunssaa, mutta sellainen olo on, että moinen vaanii nurkan takana heti, kun vain esittelen itseni muulle kaupunkiyhteisölle. Vaikka syksy on ollut aina lempivuodenaikani, jotenkin nyt ei nappaa ollenkaan. Pitää varmaan kaivaa kynttilät ja kattokruunu esiin, jotta pääsee jonkinlaiseen lämpimään fiilikseen. Metsästä saattaisi löytyä veriseitikkejäkin, jos saisi aikaiseksi lähteä etsimään...

Viikonloppuinen Ween ja Maan Wiljaa -tapahtuma ei ollut hirveän hyvä katalysaattoritapahtuma laskeutumiselle: siinä missä Italiassa ruokakaupassakin joka ikinen viipaloitu metwurstinpala aseteltiin huolellisesti limittäin pakettiin ja muutenkin pakattiin niin, ettei minkäänlaista hikeentynyttä lihakönttiä olisi päässyt missään olosuhteissa syntymään, tässä paikallistapahtumassa ei ollut kuin yksi leipämyyjä, joka ei ollut ennakkopaketoinut leipiänsä muovipussiin, vaikka se tuntui ainoa kuljetusväline leiville olevankin. Siinä vaiheessa, kun katselin täyteviinereiden (onneksi ei omieni) pakkaamista kostuneisiin muovipusseihin ja niitten lämähtämistä pussin sisäosan seinämiin, ei voinut olla ajattelematta muuta kuin totaalista ruoan kunnioituksen puutetta. Oikeasti: jos on itsetehtyä ja tuoretta, miksi se pitää palata tiiviillä kelmutuksella tai hapettomalla, hikeentyvällä muovikääreellä? Ei ymmärrä. Mutta sitä kai myydään, mihin ostajat tyytyvät.

Muutenkaan tapahtuma ei onnistunut tälläkään kertaa herättämään hirveän positiivisia tunteita, mutta sikäli ei mitään uutta, että sama oli nähtävissä jo viime vuonna: kuinka monta samanlaisten hunajan, sinapin ja valkosipulisäilykkeiden valmistajaa alueelle mahtuu? Ruokatarjontana sentään makkaraperunoitakin useamman muikkupisteen lisäksi. Tämänkertaisena huippuna oli (vai huomasinko tämän vain ensimmäistä kertaa?) ainakin kahden aivan samoja tuotteita myyvän pisteen sijainti kahdessa eri paikassa. Paikallisia tuottajia oli vähän hankalampi löytää, vaikka tapahtuma onkin olevinaan lähiruokafestari, mutta suuri kiitokseni osallistumisesta niille muutamalle juuresmyyjälle, jotka oli sijoitettu oman reittini katveeseen.

Voi olla, että pettymys tapahtumaan maksimoitui vielä olotilan muutoksella ja sateessa talsimisella. Pitkän semiloman jälkeen on ollut vaikea asettua takaisin työpaniikin pariin: ensin alta kolmen viikon rästit ja muutama katalogipäivitys, sen jälkeen Hankasalmen töiden viimeistely ja lopulta valmistautuminen Helsingin näyttelyyn, jota lähden maanantaina pystyttämään. Kyllä tästä vauhtimuutoksesta taas pian kiinni saa.

Ajattelin taukotyönä jossain välissä päivitellä tuonne Italia-postausten väliin muutamia kuviakin - ihan itsellekin muistoksi. Oikein jännittää katsoa, mitä kamera on syönyt.

Sataa sataa ropisee

...Pehmeä lasku kohti kotimaata: kolmen jälkeen tänään alkoi taivas pimetä ja sen jälkeen on ukkostanut ja satanut ihan kunnolla. Ensimmäistä kertaa koko Firenzessä olomme aikana moinen myräkkä: aiemmin on tullut vain muutamana päivänä pienen pieni kuuro. Luin muutamia paikallisuutisia netistä eilen ja niiden kuvitus, valokuvia harmaasta Jyväskylästä, aiheutti melkein pakokauhun. Ihmettelen, sillä syksy on ollut aina lempivuodenaikani, enkä ole juuri kesähelteistä koskaan nauttinut. Mutta nyt en vaihtaisi aurinkoa mihinkään.

Jotain hyvää tummasta taivaastakin: saipahan kerrankin pakattua kapsäkit ajoissa, eikä mene viimetingan paniikkipakkailuksi. En muka ole ostanut mitään, mutta matkalaukku on ihmeellisesti täyttynyt... ja onhan niitä ostoksiakin sinne kertynyt: kirjoja ja pronssikehyksiä, jotka painavat ihan mukavasti. Saa nähdä, kuinka paljon menee ylipainoksi. Villaostokseni onneksi painaa vain sen 150grammaa. :)

Ilta on mennyt pakkailun lisäksi siivoillessa. Kerrankin silittäminenkin tuntui jotenkin mielekkäältä toiminnolta: olin pimeässä kattoterassilla, kuuntelin sateen ropinaa kattoon ja katselin vastakkaisessa talossa käytävää keskustelua, jossa kädet huitoivat villisti edessuntaas kaikkialle. Muotoonommeltujen lakanoiden sielunelämää en ole oppinut vieläkään ymmärtämään: viikkasimme kaappiin jonkinlaisen nytyn, joka näyttää suurinpiirtein sisäsiistiltä.

Aiemmin tänään teimme kävelylenkin Piazza Ghibertillä sijaitsevaan kauppahalliin, joka on huomattavasti autenttisempi kuin liki sijaitseva Mercato Centrale; valikoimaa ei ole yhtä runsaasti, mutta aivan tarpeeksi. Ostimme kotiinviemisiksi makkaraa, joka myyjän mukaan oli "best in the world" (ja niin se kyllä onkin). Matkalla tietenkin kävimme jäätelöllä: menomatkalla Via Pietrapienalla sijaitsevassa paikassa, jonka nimestä en ole varma (Procolo?) ja paluumatkalla Borgo degli Albizilla Vestrissä, jota Lonely Planetin matkaopas suosittelee, mutta minä kyllä en (kallista ja aika hidas ja huono palvelu; vaikkakin jäätelö oli hyvää, mutta niin se on monessa muussakin paikassa) ja ihan kiven heiton päässä siitä toisessa jäätelöbaarissa, joka oli ulkoasultaan kliinisempääkin kliinisempi, mutta jäätelö oli silti hyvää. Luulin jo vihdoin löytäneeni silakkajäätelön (Alice muistini mukaan tarkoittaa silakkaa?), mutta se osoittautuikin mascarponevetoiseksi malliksi.

Päivän - ja varmaan koko reissun - tärkein kulinaristinen anti oli kuitenkin se, että uskaltauduimme vihdoin syömään trippaa, eli täkäläistä lehmän mahalaukusta paloiteltua herkkua. Emme perinteisen sopan muodossa, vaan sämpylän välissä: kauppahallin lähellä, Piazza Sant' Ambrogiolla sijaitsi pieni kärry, jossa tatuoitu rock-henkinen herrasmies pisteli trippa-sämpylöitä kasaan hyvällä vauhdilla. Voitti eilen nautitut Via dei Cimatorin veljesten (Fratellini) pikasämpylät 1-0; jälkimmäiset tosin voittivat mäkkärin Mozzarello-hampurilaisen 50-0, joten voin suositella molempia. (Paikallista Mäkkärituotetta en sen sijaan osaa hirveästi kehua.)

Eilen nautimme lämpimästä aurinkoisesta päivällä kävelemällä Oltrarnon puolelle Piazza Santo Spiriton sunnuntaikirpparille, jossa mukaani tarttui useampikin pronssinen pikkukehys. Olen ylpeä itsestäni: kaupanteko ja kaikenlainen kommunikointi sujui melkeinpä täysin italiaksi. On lohdullista, kun käsillä puhumisella on niin suuri rooli paikallisessa puheessa; sillä saa helposti suoritettua ne asiat, joihin ei sana vielä taivu.

The Dead Weather - Treat Me Like Your Mother

[Poissa 5. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Torstai oli jotenkin niin painava päivä vaikean viikon kakunkoristeeksi, että siitä toipuminen on vienyt aikansa. Ja vie varmaan vähän vielä lisääkin aikaa. Parin viikon yöunet ovat jääneet minimiin, kun on taistellut deadlineja vastaan uskomattomalla paineella, joten kaikki artsuilujutut ja kuvien eteenpäin toimittamiset jäivät viime tinkaan. Kun sitten torstai-aamuna heräsin viimeiseen mahdolliseen lähetyspäivään ja olin laittamassa paperia printteriin, paperipesässä odotteli tyytyväisen näköisenä Kaksi Pientä Osaa, jotka olivat ilmiselvästi irronneet printteristä. Toimi se kahden portfoliokuvan verran. Vielä. Kuvasin osaset varmuuden vuoksi huoltokyselyä varten - pakko se on hoitaa heti ensi sijassa, kun palaan normaalitilaan.

Seuraavana odotti taistelu Photoshopin kanssa. Se vain yksinkertaisesti lakkasi toimimasta, eikä paljastanut miksi. Mikään ei vaan auttanut: koneen uudelleen käynnistys tai kiukkuisesti tuijottaminenkaan. En ehtinyt jäädä odottelemaan, koska eräällä isolla projektilla oli ehdoton deadline - ja kun sen lopulta sain käsistäni, oli jo pitkällä seuraava päivä ja oli tullut paljon suurempikin pettymyksen aihe: aavistus siitä, että kaiken säädön ja raatamisen koossa pitävä voima - kolmen viikon tyhjentävä matka Firenzeen - oli muuttumassa tuhkaksi vain.

Vaikka maanantain lähtötilanteesta ilmoitettiin vasta sunnuntaina, olihan jo torstai-iltana päivän selvää, että lähteminen peruuntuu. Perjantaina vielä mietimme lannistumattoman angstisina vaihtoehtona Interrail-lipun hankkimista ja junalla menoa, mutta jotenkin aavisti, että ehkä ne kaikki muutkin sadat tuhannet ottavat junavaihtoehdon. Tarkoitus oli käydä Matka-Töysässä (jonka kautta lennot varattiin) kysymässä, miten lentojen kanssa menetellään, mutta siellä oli tiedonpanttauspäivät menossa ja tiedon murusia sai suorastaan kaivella esiin. Siinä tilanteessa ei yksinkertaisesti jaksanut. Robottivastauksena tuli ainoastaan, että seuratkaa uutisia huolimatta siitä, että kysymyksemme eivät liittyneet tuhkatilanteeseen tai lentojen peruutukseen - vaan nimenomaan siihen, miten toimitaan, kun halutaan uusi lippu tai jos haluamme palata paluulipulla käyttämättä menolippua. Huvittavin esimerkki oli kysymys siitä, että miten peruutettujen lippujen kanssa menetellään:
- Tulette tänne toimistolle, niin ne voi kirjoittaa uudelleen.
- Mutta kun me menemme joka tapauksessa Helsinkiin maanantaina.
- Ette kai te Helsinkiin mene, jos teidän lentonne ei lähde?
- Kyllä me menemme. Eikö niitä lippuja voi kirjoittaa muualla kuin täällä?
- Ei.
- Siis ettei onnistu millään, jos me olemme Helsingissä.
- Ei.
- Eikö se onnistu esimerkiksi sähköpostitse?
- Onnistuu.
...WTF? Toisessa yhteydessä tuli myös ilmi, että myös uudet liput voi hakea myös Lufthansan tiskiltä, mutta jossain toisessa yhteydessä myöhemmin vasta "ehkä, jos he suostuvat". Kun kysyin, että voivatko he tsekata meille junareitin (kansainvälisten junavarauksien nettisivu oli koko päivän jumissa), selitykseksi tuli, että "en näe sitä tästä heti, mun pitäisi soitella"... Täti toimi aivan randomilla. Tuohon matkatoimistovierailuun saakka olin vain reissun menetyksestä pettynyt ja surullinen, mutta kieltämättä tuo virkailijan omatoimettomuus sai vähän jo pikeäkin pintaan. Lufthansan sivuilta lopulta löytyi kaipaamamme tieto: kyllä, saamme lipun hinnan takaisin.

Vakuutustoimistossa oli niin empaattinen täti, että itseäni alkoi vain enemmän säälittää oma tilanteeni - mutta ehkä se empaattinen äänensävy on vain opeteltava, kun joutuu kertomaan ihmisille, että korvauksia ei saa force majeure -tilanteissa. (Ja jos nyt siitäkin vinkuisi jotain, kun on kerran vinku päällä: If:in puhelinvalikossa on kaikenmaailman auto-, vene-, henkilö- ja vastuuvakuutuksia, mutta matkavakuutuksista ei kyllä mitään). Onneksi vuokraamamme firenzeläisen asunnon vuokraemäntä oli kyllä enemmän kuin ymmärtäväinen ja käymme keskusteluja kolmen viikon vuokrauksen siirtämisestä loppukesäksi tai alkusyksyksi. Jospa tuo tulivuori siihen mennessä rauhoittuisi.

Kohtuullisen murskana siis henkisesti. Mutta ajatus siitä, että reissu ei ehkä peruuntunut täysin vaan vain siirtyy tulevaisuuteen, helpottaa jonkin verran. Ja se, että voin tosiaan ilman Firenzeäkin viettää pari hetkeä tekemättä töitä. Esimerkiksi ystävien luona.

Crippled Black Phoenix - Rise Up And Fight

[Ennakkomainontaa: Poissa 8. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Kaukokaipuu on sanoinkuvaamattoman suuri. Toiset kaverit tulee Huippuvuorilta ja toiset on parhaillaan Italiassa ja onhan aina niin kiva saada säännöllisiä viestejä maailman ympäri reissaavilta reppuselkäisiltä, että... (Postikorttitervehdysten lähettäminen ulkomailta on mielestäni pahimman luokan sadismia, ihan vihjeeksi vain. Tuokaa mieluummin isoja ja kalliita tuliaisia, ne helpottavat sentään vähän koettua tuskaa.) Onneksi ikkunasta voi tuijotella ulkona vaanivaa kesää.

Olen tainnut taas ladata vähän liian monta projektia päällekkäin. Välillä sielu kolahtelee kolkosti, kun tuntuu, ettei omien artsuilujen ja näyttelyiden tekemiselle löydy tarpeeksi aikaa. Kevään osalta se on tarkoittanut taas kahden jo ajat sitten aloitetun isomman projektin siirtämistä hamaan tulevaisuuteen (taas) ja siihen, että Art Fair Suomeen ilmoittautuminen jäi kaikista hyvistä aikomuksista huolimatta väliin. Sitä toivontaita ei löytynyt, jonka olisin voinut varata työn viimeistelyyn, enkä lopulta jaksanut tikistää projektia pakkovääntönä muiden hommien rutistuksessa - pakkorutistuksista aina häviää jotain oleellista. Odottakoon siis enemmän ajan ainesosaa sisältävämpää aikaa. Wanhassa Woimalassa kesäkuussa aukeava näyttely sen sijaan alkaa hiljakseen olla muotoutumassa.

Kuvien tekemiseen olen suhteellisen onnistuneesti yhdistänyt kotona puuhailun. Toissa päivänä tyhjensin parvekkeen ja yritän pakata sen jotenkin tehokkaammin, että näin kesäaamuisin voisi työt aloittaa kahvia juoden parvekkeella. Tai sadesäällä voisi muuten vaan lillutella varpaitaan sateessa ja lukea samalla hyvää kirjaa muuten suojassa. Voi kyllä olla, että haaveet pysyvät haaveina, koska vaikuttaa siltä, että parvekesisustus oli jo valmiiksi äärimmäisen tehokas: kun tyhjensin parvekkeen sisällön olohuoneeseen, koko lattiapinta-ala peittyi, vaikka parveke on käytännössä vain suurinpiirtein viidesosan olohuoneesta. Hmmm. Pääasiassa parvekkeen sisältö koostui lähinnä langoista - sekä kaupan että itse värjäämistäni. Pitäisi varmaan alkaa knittailla jotain, jotta saisi kesällä värjättyä rauhassa lisää lankoja...

Mutta yhdistelmä toimii melko hyvin, visuaalista nörttäilyä ja ruumiillista raadantaa sopivassa suhteessa ja ulkoilmaakin saattaa saada hyvän annoksen parvekelasien rakosista. Kesä alkaa sitten oikeasti Wanhan Woimalan avajaisissa 9.6., ajankohta ilmoitetaan lähiaikoina.

Silversun Pickups - Panic Switch

Eilinen oli kummallinen päivä: kuuntelin lähes läpi koko päivän töitä tehdessäni vain yhtä biisiä: Silversun Pickupsin Panic Switchiä, joka soi myös yön päässäni. Joko tästä tulee henkilökohtainen anthemini tai sitten viikon päästä en voi sietää tätä. Ja sen sijaan, että aivo askartelisi lopputyöhön liittyvien kysymysten parissa, se miettii vain, että mistä tuon biisin koukuttava taika oikein johtuu.

Eilen varsin copypastailuhenkisen työpäivän välissä ehdin virtuaalimatkailla Googlemapsilla Firenzen kaduilla (lievähkö kaukokaipuu) ja kuvasin ihastellen homeisehtavaa vettä sisältäviä pulloja. Ja heitin pitkästä aikaa krappia kattilaan kokeiluneuloksen kanssa - aion antaa sen olla viikonlopun yli ja tutkailla tuloksia maanantai-aamuna.

Tänään on tarkoitus pitää semivapaapäivä. Paketoin työni ja lähetän maailmalle, katsotaan sitten myöhemmin, löytyykö ostajia myös maakunnan ulkopuolelta. Iltapäivällä ajattelin käydä nikkaroimassa ja vilkaisemassa Tourulan taiteilijoiden aktiivista elämää (kts. viesti alla). Huomenna valjastan tämän ison koneen taidetuotannon pauloihin ja läppärin sanojen pukkaamiseen, niin eiköhän tästä vielä kulttuurillinen tehotuotantolaitos saada aikaiseksi.

Ja vielä tiedotusluonteinen juttu:
Tourulan kuvataiteijoilla avoimet ovet tänään perjantaina 17.4. klo 9-18 ja lauantaina 18.4. klo 10-16. Tourulan taiteilijatiloissa työskentelevät: Jaakko Valo, Mervi Hokkanen, Kapa, Annina Sarja, Willie Lahti, Timo Sälekivi, Anu Rinkinen, Jussi Heikkilä ja Pertti Karjalainen.
Tervemenoa!

Ministry - Lies Lies Lies

Tapettimallia pukkaa.

Ajan hallinta on reissailun jälkeen osoittautunut ongelmalliseksi. Jotenkin ajattelin, että olisin Islannin reissun jälkeen alkanut tehdä omia projektejani, mutta sen sijaan olenkin semihallitsemattomassa työkaaoksessa. Jotakin roikkoja olen sentään saanut jo hoidettua alta pois ja tulevienkin kanssa olen vielä sellaisessa NormaaliAhistuksessa, ettei tässä mitään hätää ole. Kunhan vaan olisi se toivontai, että ehtisi hengittääkin välillä.

Ennakkoon ajattelin stressaavani / väsyväni eniten viikonloppuluennoimisesta Viitasaarella ja Saarijärvellä, mutta olenkin kokenut reissut suorastaan rentouttavina. Aihepiiri on niin tuttua, ettei valmisteluun mene puolta vuotta ja bussimatkustelu on ollut puolitranssista nautintoa (paitsi Saarijärveltä paluu oli melkoista hökkyytystä). Porukkakin on mukavaa, eikä kukaan ainakaan vielä ole poistunut ilkeyteni vuoksi itkien takavasemmalle, joten tässähän on toivoa...

Parissa kuvitusprojektissa en ole oikein vielä niskan päällä. Toinen on (tai toivottavasti menivät läpi - eli "oli") sellainen, johon alunperin suunnittelin piirtäväni ja kun viime viikolla onnistuin kipeyttämään käteni niin, ettei kynä meinannut pysyä handussa, meinasi jo Kriisi iskeä. Käsi parani, mutta silti kuvien laadun suhteen on vielä sellainen henkisesti hutera olo. Melkein jännittää.

Toinen Suuri Jännityksen kohde ovat omat projektini: taas olen jotenkin onnistunut sotkeutumaan useampaan projektiin kuin ehkä olisi aiheellista. Pitäisi tuottaa kuvamateriaalia ja leikkiä jälleen myös flashin kanssa. Toisaalta projektit ruokkivat itse itseään, niistä melkein tulee energiaa saman verran kuin vievät.

Kaikkein Suurin Jännitysnäytelmä alkoi eilen, kun kävimme varaamassa lentoliput Firenzeen toukokuuksi. Ullakkoasunto on vuokrattu Firenzen keskustasta muutamaksi viikoksi ja matkat on jo maksettu ja liput tulostettu. Talven aikana ehtii tienata vielä matkarahatkin. Eilinen ilta meni matkaoppaita lueskellessa. Bongasin jo verkosta kuuluisimmat jäätelöbaarit. Viime yönä ehdin jo nähdä painajaistakin: siinä olen suurinpiirtein ainoa ihminen maailmassa, joka ei pidä Firenzen maailman parhaaksi tittelöidystä jäätelöstä. Stendahl-jäätelösyndrooma edessä.


----------------

Keskustelu eräänä päivänä klo 13:10:
Mikko: Sun leija on sitten hyvässä tallessa.
Minä: Ai, onko se vielä siellä männyssä?
Mikko: No, oikeastaan ei. Se on puoliksi männyssä, puoliksi koivussa.

The Used – Earthquake

Tadaa! Oma henkilökohtainen KIP-projektini jatkuu. Tämän voisi varmaan tehdä viisaamminkin, mutta tapani mukaan teen taas todennäköisemmin monimutkaisimman kautta. Ajattelin piirtää koko kuvion pikselipiirroksena ensin photarilla. Peitossa on 20 ruutua pystyyn ja 14 ruutua vaakaan ja ajattelin, että kussakin olisi 20 silmukkaa+25riviä (ei varmaan ihan neliön muotoa tule silti, mutta se ei haittaa). Tein photarilla valmiiksi saman verran ruutuja käsittävän malliruudukon, jossa yhden ruudun koko oli 20x25px (280x500px) ja sovitin (pienensin ja venytin) piirroksen ruudukkoon sopivaksi. Sitten pistin peliin uuden layerin multiplylle, otin viivatyökalun, aliakset ja muut pois, ja aloin piirtää alta kuultavaa kuviota.

Seuraavaksi teen uuden ruudun kokoisen 20x25px kuvan ja irroitan tekemäni gridin kanssa ruudut yksittäin omiksi layereikseen pikkukuvaan. Kun kaikki ovat omilla layereillaan, muutan koon kymmenkertaiseksi 200x250 (kun vaihtaa kuvan kokoa muuttaessa "resample image"-kohdassa "nearest neighbor" -säätöön, kuvioon ei tule aliasta), teen päälle gridin ja tallennan kuvat erillisenä tiedoistoinaan + printaan paperille malliksi. Pitänee myös kehittää joku nimeämissysteemi langoille ja lajitella lankoja niiden mukaan jo tässä vaiheessa.

Eh, kuulostaa vähän nördeltä?

---

Huushollimme on modernisoitunut kerralla: meillä on nyt mikroaaltouuni! Keittiö tuntuu nyt vähän vieraaltakin. Aina, kun taloon tulee jotain uutuudelta kiiltävää, tulee pakollinen remontoinnin tunne, mutta onneksi uutuudenkiilto aina kaikkoaa nopeasti. Luonnollisesti tähänkin sähköiseen vempaimeen liittyi se sama tekninen epäonni, joka tätä taloutta vainoaa: valmistusvirhe. Eka mikro lähti oston jälkeen samantien kauppaan, koska kiikkui kun paraskin keinutuoli. Pohja oli niin epätasaisesti valettu, että olisi melkein huvittanut, jos tämä roinaruljanssi ei olisi ikuinen ongelma. (Meidän tuurillamme lähes kaikki ostamamme laitteet ovat olleet viallisia siinä määrin, että siitä on kehkeytynyt jo melkein pysyvä vitsi, joten siinäkin valossa tuntuu varsin merkilliseltä Tekniset Kone-Anttilan myyjän vihjailut siitä, että olisimme jättäneet kaupanpäälle tulevan viiden vuoden ylimääräisen takuun ottamatta...) Seppälän Citymarketin palvelu oli niin laadutonta, että tuotteen vaihdon sijasta myös kauppa vaihtui ja hienon näköisen hopeahkoisen Citymarketista ostetun LGn tilalla onkin Prismasta ostettu valkoinen Upo.

---

Sitten kaukokaipuulinkit ihmisille, joiden sisällä asuu vielä toteuttamaton seikkailu:
Mikaelin Viron liftausreissun kuvat ovat verkossa.
Suomen majakkaseuran "Majakanvartijoiden" Märketin päiväkirja.