Todellisuuspakomatkalla

Olen pitänyt jonkinmoista työpäiväkirjaa niin ahkerasti Instagramin puolella, että olen melkein unohtanut tämän blogin olemassaolon. Osittain se on jäänyt siksi, että on tuntunut, että olisi niin läkähdyttävän paljon mielestä purettavaa, että ajatus on pysähtynyt ensimmäiseen kirjaimeen. Olen jäänyt odottamaan sitä "sitten joskus" -hetkeä, kun olisi aikaa. Mutta sitten kun on marmattanut asiat kavereille ja Facebookin keskusteluryhmissä, katharsiksen puolesta homma on hoidettu, eikä kirjoitustarvetta enää olekaan. Vaikka ne epäkohdat ja ihmeellisyydet ei olisi mihinkään hävinneet. On tästä tullut melkoista tarpomista. Kieltämättä muutaman viime vuoden aikana on tapahtunut melkein joka kuukausi jotain niin lannistavaa, että sitä alkaa pakostakin kyseenalaistaa tällä alalla - tai oikeastaan millään yksinyrittäjäalalla - toimimista. Mutta välillä on näitä ilon hetkiäkin! Tässä on tapahtunut paljon upeita juttuja, Värinkeräilijän pienen käsikirjan ilmestymisestä neljän kuukauden työskentelyapurahaa. Nyt olen iloinnut siitä, että näyttelyteokset ovat valmiina, huomenna on näyttelyn ripustus ja lauantaina on näyttelyn kesäjuhlamaiset avajaiset Höyry-galleriassa, tervetuloa! Että kyllä se tästä!

Toimistotöissä - Office work

On kyllä ihan käsittämätöntä, mistä kaiken maailman paperityötä ilmaantuu työpöydälle ja vastaamattomia meilejä sähköpostiin... yhden viikon aikana. Olen jo vuosien ajan pitänyt maanantaita toimistopäivänä ja hiljalleen siitä alkaakin tulla ihan siedettävä rutiini, kun muistaa ottaa työpöydälle lepäämään kahvikupin ja korviin hyvää kuunneltavaa. 

It always astonishes me when I realise how much paper work there is on my desk and how much email to be replied there is in just one week's time. For years now, I've had office-Mondays and slowly it has turned in bearable routine, as long as I remember to bring a coffee cup on my desk and plug my earphones in.

Viime vuoden aikana maanantairutiinini täydentyi sillä, että päätin pyhittää sen täysin työkoneen äärellä istumiselle. Aiemmin yritin hoitaa kaikki paperiasiat nopeasti iltapäivään mennessä ja sitten vielä syöksyä luovan työn pariin illaksi, mutta jos jotain inhoan, niin aikataulun säläisyyttä. Sitä, että on koko ajan kiireen tuntu ja varttitunnin silpuiksi jaettu aika tuntuu karkaavan käsistä. Jossain vaiheessa tajusin, että en tuolla ryntäilyllä tuo toivomaani aikaa luovaan työhön, vaan ihan hirveän kuluttavaahan se oli ja heijastuu seuraavan päivänkin olotilaan.

During last year my Monday routine was once more changed a bit: I decided to dedicate it totally to sitting by my computer. Before I tried to clear all my paperwork by afternoon and then I ran back to my creative work for the evening, but if there's something I really hate, it's the scattered schedules. The feeling of hurry all the time and when the time just feels slipping away in short pieces. At one point I realised, that when I run around, it doesn't make me more any creative time, but it was just consumptive and I felt it often still in the very next day.

Joten nyt istun maanantaisin ihan kaikessa rauhassa toimistokoltussani koneen ääreen, hoidan vakuutukset, laskut ja kaiken muun virallisen, vastaan meileihin, teen kaikki muutkin paperiasiat ilman kiirettä. Ja jos aikaa jää, niin en paniikinomaisesti syöksy päätyöni ääreen, vaan teen ihan jotain muuta. Päivittelen Colorian väriartikkeleita tai - niin kuin nyt - jatkan harjoituksiani Illustratorin käytössä. Sen osalta erityisen mielekäs on projekti, jossa tutkin vanhoja väriympyröitä ja toisinnan ne Illustratorilla - ja teen niistä myös sellaiset versiot, jossa huomioin, mikä näiden yli satavuotiaiden ympyröiden alkuperäinen väri on todennäköisesti ollut. (Ja samalla totta kai tutustun niitä koskeviin alkuperäisiin materiaaleihin). Valmiit kuvat laitan myyntiin Colorian Society6-kauppaan.

That is why I now put my office worker's glasses on on Mondays, take care of all the insurances, bills and all the other official things, I reply my emails and do all the other paper stuff without any hurry. And if there's some time left, I don't rush to my main work, but do something completely different. I update Coloria colour articles - or, like at the moment - I continue my Illustrator practises. Especially I like my project where I study old colour wheels and re-make them using Illustrator - I also make interpretations where I try to find out which were the original colours of these colour systems, which were printed often over hundred years ago. (And of course I get to know the original materials at the same time.) The finished images can be bought at my Coloria Society6 store.

Yllättävää, kuinka paljon tämä lataa energiaa viikkoon: kiireettömyys ja se, että tekee jotain, joka on lähellä varsinaista päätyötä, mutta kuitenkin niin kaukana, että se ei painele samoja kuormittavuusnappuloita.

It's surprising how energizing this feels: the feeling of having time enough - and to do something which is near enough my main work, but still so far, that it doesn't burden so much.

.

Kuvia uudesta työtilasta... / Photos from my new extra studio

Näyttää ehkä varastolta, mutta sehän se oikeasti onkin! Kevyt onni on saada kaikki luonnonväritavarat hyllyihin järjestykseen, josta saan tarvitsemiani aineita nopeasti käyttöön, eikä työhön ryhtyminen tarkoita enää kymmenien laatikoiden nostelua paikaltaan, jotta saa sen, mitä tarvitsee. Hyllyihin sain myös paperini ja kaikki lankani asianmukaiseen järjestykseen. Tässä kuvassa tuossa takaosassa ei ole valo päällä, mutta testin jälkeen olen todennut, että uuden pöydän ääressä on aivan erinomaista piirrellä ja maalailla.

It might look like storage room, but then again, it is one! What a light feeling of happiness when you get all your natural dye stuff on those shelves, on their own places, where I can get all stuff easily for use not needing to lift dozens of boxes to just get the one thing I need. I also got my papers and yarns on their places. In this photo there isn't light on at the back of the room, but I've already found the desk just perfect for drawing and painting.

Vielä on joitakin asioita, jotka on järjestelemättä, mutta näiden kassien purkaminen onkin sopivaa taukojumppaa istuskelun välillä. Niiden purkaminen sujuu nopeasti, kun tavaroilla on paikat, joihin ne laittaa.

There are still some things not on their places, but emptying these bags is just a perfect thing to do in between the work sessions. And it goes fast when there are places to put everything in.

Työtilan kohokohta ei ehkä näytä juuri miltään, mutta on sitäkin tärkeämpi! Ihan oma pöytä (joku puutarhurin kasvi-istutus taso) paperien värjäämiselle. Erityisesti tämä on se työ, jota en voi oikein tehdä Keskustien päätyöhuoneellani, ja joka aiemmin vei keittiössämme kaiken tilan: värjättäviä papereita kun pitää liottaa vuoissaan aika pitkiä aikoja ja se vie aika paljon pöytätilaa. Tähän saan lisähyllyjen avulla kuusi settiä yhtäaikaa - ja vielä pigmenttisaostuksen samanaikaisesti!

The hightlight of my extra work space doesn't look like much, but it is even more important! A desk just for dyeing papers. Especially this is the job I can't really do at my Keskustie main studio, and which earlier took all the space at our kitchen: you need to soak those papers for a long time and it takes a lot of space from the kitchen table. In this desk I can set up six dye sets at one time with the help of some extra shelves - plus the lake pigment jars at the same time.

Alla kuva siitä, mitä olen tehnyt viime aikoina: jauhanut aiemmin valmistamiani substraatti-/metallikompleksipigmenttejä. Suoraan sanottuna se on oikeastaan sivujuonne työssäni, mutta toivottua vaihtelua työpäivään. Päähommanani teen nimittäin nyt filmejä lopullisen teoksen valotusta varten; se vaatii keskittymistä ja työskentelyä oudossa asennossa, enkä voi tehdä sitä kuin puolisen tuntia kerrallaan. Paussin aikana teen fyysisesti ihan erilaista hommaa, eli jauhan näitä pigmenttejä, jonka jälkeen voin palata  taas filmien pariin.

And below a photo of what I've been doing lately: grinding lake pigments I've made earlier. Frankly this is just an extra job, but it's needed change as I'm making my films ready for the final artpiece exposure. It's very detailed work and I can't do it more than an half an hour at the time - and then I have a pause and grind some pigments for a while before getting back to making films.

Tänä vuonna värejä, värejä, värejä / This year colours, colours, colours

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu

 

Että mitäkö olen tehnyt tässä alkuvuoden? Ĺukenut perhosista ja väreistä, tilannut kirjoja väreistä, tilannut vielä lisää kirjoja väreistä ja vieläkin lisää kirjoja väreistä. Uusia ja vanhoja ja kertaakaan avaamattomia ja moneen kertaan käytettyjä. 

Ja päivät on olleet täynnä kirjailua muutenkin. Päivätyönä muistiinpanoja ja kässäriä antotypiaprojektiini. Uusia paperikokeiluja: innostavia pieniä rohkaisevia havaintoja ja muutama ikävä pettymys.

Iltatyönä olen palaillut uudelleen Väri ja kemia -kirjaseni pariin - sen piti ilmestyä viime vuonna Colorian 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi, mutta kun elämä elokuussa puuttui peliin, syksyn suunnitelmat menivät uusiksi. Mutta hiljalleen, hiljalleen... Tällä kertaa tähtäimessä ensi syksy. Ja jos kirjasen saan julkaistua, niin jos vaikka Colorian venttijuhlat viettäisi, kun ne 20-vuotisbileet jäivät vähän laimeiksi tuon epidemian vuoksi... 

Tuntuu ihan poikkeuksellisen hyvältä tehdä työtä. On niin paljon juttuja, joiden pariin pääsemistä  ja valmistumista tuskin malttaa odottaa! 

---

What have I done this year? I've read about butterflies and colours, ordered books about colours, and more books about colour and still more books about colour. New and old and those which haven't been ever opened and those which have been used several times.

I've spent my days with words in other ways too. During my (grant-paid) day job I've written pages of notes and script for my anthotype projects. New paper experiments: some small successes which have made me happy and some frustrating disappoinments.

As my evening job I've been getting back to my Colour and chemistry booklet which should have come out last year as part of Coloria's 20 yrs anniversary, but as the universe had other plans, all my plans for autumn were rewritten. But slowly getting back there... This time I'm thinking next autum. And if the book will come out, I should probably celebrate Coloria's blackjack party (read: 21st anniversary)...

It feels exceptionally good to work right now. There are so many things I can hardly wait to get work with or to get them finished!

.

--

Puu (ja prosessi) / A Tree (and a process)

Tässä on puu. Ei vielä ehkä kaikille ilmiselvänä, mutta siinä se on, hiljalleen tulossa näkyviin.

Työprosesseistani kysytään usein, ja aina kysymyksiin on yhtä hankala vastata, kun ei ole yhtä tapaa tehdä. Jokainen työ vaatii oman lähestymistapansa ja tekniikkansa. Usein työn vaikein vaihe onkin siinä, että löytää juuri ne oikeat keinot ja välineet toteuttaa se, mikä mielessä pyörii.

Yhteistä melkein kaikille kuvilleni on se, että teen kasapäin luonnoksia ja kokeiluja. Joskus kymmenen, joskus kymmeniä. Usein kokeilujen vaihe on hidas. Se vie vähintään viikkoja, yleensä kuukausia. En pidä kompromisseista, joten jatkan niin kauan, kunnes saavutan sen, mitä haluan.

Yhteistä on myös se, että vaikka kuvan ääriviivat olisivat mielessäni kuinka selkeinä tahansa, useimmiten en aloita niitä piirtämällä. Aivan luonnostelun alkuvaiheissa, varsinkin, jos kuva mielessäni ei ole kovin tarkka, toki hahmottelen muotoa piirtämällä, kunnes tiedän suurinpiirtein, miten kuva paperille asettuu, mutta sen jälkeen hylkään piirtämisen luonnostelun viimeiseen vaiheeseen saakka (ellei piirros ole oleellinen osa kuvan lopullista jälkeä). Tuntuu, että piirtojäljessä kontrolloin kuvaa liikaa: vaikka ei olisi tarkoitus "pysyä viivojen sisällä", niin siinä kuitenkin käy. Jos mitään sattumanvaraisuutta ei ole, kuvasta tulee jollakin tavalla kankea.

Sen vuoksi luonnostyön edetessä aloitan muusta kuin ääriviivoista. Väripinnoista, joita harjoittelun jälkeen pystyn jonkin verran hallitsemaan, mutta joihin tulee kulloisenkin tekniikan mukana sen verran sattumanvaraisuutta, että kuvista (toivoakseni) häviää vääränlainen jäykkyys. Valon ja varjon dynamiikasta. Siitä sattumanvaraisuudesta, jota pintaan syntyy, kun raavin tai rypistelen paperia, tai käsittelen mitä erilaisemmin keinoin.

Tämäkin valokuva on yksi lukuisista luonnoksista uuteen projektiini - ja yksi yhden luonnoksen lukuisista vaiheista. Seuraavaksi ehkä jo kaivan tussin esille, ja etsin sen puun. 

Tästä valokuvan kuvasta tiedän melko varmasti, että se todella on luonnos. Toisinkin voi käydä. Joskus olen tekemässä luonnosta, mutta laskettuani työvälineet pöydälle huomaankin, että edessäni onkin valmis työ. Se on tosin harvinaista. Useimmiten tiedän tässä vaiheessa, että vielä on paljon tekemistä edessä, ja vielä monia luonnoksia edessä.

***

This is a tree. Maybe not obvious to everyone, but there it is, slowly coming visible.

I'm often asked about my work processes, and it's always difficult to reply to those questions, because there's not just one way to make a picture. Each work need its own approach and techniques. Often the most challenging part of the process is to find just right means and tools to realise the image in one's mind.

What is common to all my artwork is, that I make a lot of sketches and try outs. Sometimes ten, sometimes dozens. Often this phase of experimenting is the slow one. It takes weeks at least, but often months. I do not like compromizing, so I just continue as long as I see what I want to see.

It's also common, that however detailed the outlines of the artwork would be in my mind, I don't often start images by drawing. Yes, in the very beginning of the project, especially if the idea of the image is not so clear in my mind, I start sketching the shapes by drawing, until I roughly know the composition, but after that I don't draw before the final step of the design  (unless drawing isn't essential part of the final image). I feel that if I draw, I tend to control the image too much: even if I decide to not to "keep inside the lines". that is what happens. If there's not any randomness, the image will be stiff.

That's why, when the sketching process goes forward, I start from something else. I make colour surfaces, which I can, after getting some experience by training, control a bit, but not too much. I play with the dynamics of the highlights and the shadows. I play with creating randomness to the paper surface by scrathing the paper, or creasing it, or find another way to play with it.

This photo is also one of my numerous sketches for my new project - and one phase of the several phases. Next I'll probably find a fineliner, and find the tree.

When I'm looking at this photo, I'm pretty sure it is just a sketch. It could go differently. Sometimes I'm working with a sketch, but as I lay down my pens and brushes, I may notice that it is actually a finished artwork. Though that is unusual. In most of the cases I know this point, that there is still a lot to do, and lots of sketches ahead of me.

EDIT:

-

Kuvia matkalta Kyyneltarhaan / Pictures from the Way to the Garden of Tears

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Some unique aquarelles (fruits of the tree of tears) and six prints from the series #Lähestyminen #Approaching now exhibited @kirjakahvila #turunkirjakahvila through May. There's also a book of my #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #thediaryofateargardener at the cafe for viewing. This brings memories: almost 30 years ago I studied in #Turku and I spent here time quite a lot then - the book cafe hasn't really changed since! I just hope this exhibition won't end as badly as the previous one at the nearby Raatihuone gallery in 2011: eleven prints were stolen from my exhibition then... If everything goes well this time, maybe I'll apply exhibition time from #galleriajoella @galleriajoella, where we also visited today - I fell in love with the exhibition space filled with light. . #artistlife #taiteilijaelämää #työturismi #workcation #työmatkalla

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Touko 3, 2019 kello 6.10 PDT

Loppuviikosta kävin ripustamassa Turun kirjakahvilaan hyvin, hyvin pienimuotoisen näyttelyn, muutamia kuvia matkalta Kyyneltarhaan: akvarelleja Kyyneltarhan keskellä kasvavan Hyvän ja pahan kyynelpuusta ja testivedoksia, jotka syntyivät etsiessäni yhdeksää puutarhassa työskentelevää kyyneltäjää. Siinä vaiheessa, kun olin vielä kahden vaiheella, jäävätkö testivedokset pöytälaatikkoon, vai tulevatko ne esille, ajattelin vielä, että uniikkiteossarjan nimi olisi Kyyneltäjiä etsimässä - mutta lopulliseksi nimeksi tuli Lähestyminen. Kirjoitin siitä Kyynelpuutarhurin FB-sivulla aiemmin näin:

Kyynelpuutarhurin päiväkirjassa kerron, kuinka vaikea kyyneltäjien muotokuvia oli tehdä, mutta paljon on jäänyt myös kertomatta. Kymmenien kokeilujen ja joukkoon mahtui useita eri tekniikoita musteesta ja akvarelleista kopiopainoon ja valokuvaan - ja useita eri papereita ohuen ohuesta 15 grammaisesta japanilaisesta mulperipaperista 600 grammaiseen puuvillapaperiin. Erilaisia muotokuvaversioita kertyi melkein kaksi sataa. Suurin osa on hyvinkin luonnosmaisia luonnoksia, jotka selkeästi heijastelevat etsintäprosessia, eivätkä ole saaneet itsenäistä luonnettaan. Mutta sitten on joitakin kuvia, joista ei ehkä tullut sitä, mitä tuolloin hain, mutta niistä tuli jotain muuta: itsenäisiä teoksia, fragmentaarisia muistoja matkalta Kyyneltarhaan.

Yksi niistä on kuudentoista kuvan sarja, jonka kaivoin pääsiäisen aikana luonnoslaatikosta esille. Viimeisimpänä (ennen lopullisia kyyneltäjäkuvia) kokeilin päällekkäistulostusta Hahnemühlen Torchon-paperille, jonka tekstuuriin olin kovin ihastunut. Kuvat toistavat itseään ja toisiaan, samat kasvot eri versioina, samat silmät kiinni painettuina. Etsin alkukohtaa, jotain vihjettä oikeasta paikasta, mutta silloin en vielä tavoittanut kuvista kyyneltäjiä. Kuitenkin näissä kuudessatoista kuvassa alkaa olla jo merkkejä Sanattomasta kyyneltäjästä, Murheen kyyneltäjästä ja Kylmän kyyneltäjästä. Tämän kuvasarjan ja lopullisten kyyneltäjä-teosten välillä oli yli puolen vuoden tauko.

Ajattelin alunperin pitää nämä torchon-vedokset laatikossa - ovathan ne tavallaan vain työvaiheita kohti lopullisia vedoksia. Mutta nyt kun katson niitä, en näe enää pelkästään sitä tavoittamatonta, jota tuolloin etsin. Kyyneltäjät ovat jo asettuneet omiin muotokuviinsa, eikä etsiminen ole enää näiden kuvien taakkana: ne voivat olla juuri sitä mitä ovat - uniikkeja teoksia.

Kirjakahvilaan niitä päätyi (kyynelakvarellien lisäksi) esille kuusi. Vähän ahtaasti ovat, ja pohjustamaton paperi hieman rullaantuu yhden siiman kiinnityksessään, mutta tässä paikassa se ei oikein tunnu häiritsevän.

Turun kirjakahvilassa kävin usein piirtelemässä ja kirjoittelemassa silloin, kun melkein kolmekymmentä vuotta sitten asuin vuoden Turussa. Kun nyt olen jäljittänyt Kyyneltarhan syntyä ja löytänyt aina vain vanhempia ja vanhempia merkintöjä, en lopulta ihmettelisi lainkaan, jos ne ihan ensimmäiset merkinnät ja luonnokset olisin kirjoittanut jo tuolloin samassa paikassa. Kuka tietää?

(Instassa myös muutamia muita kuvia reissulta: lähinnä ruokaisaa hemmottelua - jäisessä kelissä italialaista jäätelöä ja äyriäisiä jääpedillä.)

---

At the end of the week I went to hang a few pictures from the Way to the Garden of Tears to the Turku Book Café: Fruits from the Tree of the Tears of Good and Bad aquarelles and some test prints that were born when I was searching my way to the nine Tear Artisans. When I was still pondering if I'll leave the prints hidden in my drawers or if I'll exhibit them, I titled the series Searching for the Tear Artisans, but last week I gave it the title Approaching.

In the Diary of the Tear Gardener I write about how hard it was to create the portraits of these Tear artisans, but there are still a lot of untold stories on that subject. I really made dozens of tryouts before finding the final technique and final images. I tried ink drawings and aquarelles, and paper / photocopy printing and photographic techniques - and I tried several papers from very very thing 15 g/m Japanese mulberry paper to 600 g/m cotton paper. I made almost two hundred versions of portraits. Most of them are very sketchy, which truly are reflecting the search process, and are really not independent artworks as themselves. But then there are some images, that really didn't became what I then was looking for, but they turned out to be something else: artworks themselves, some fragmentary memories from my way to the Garden of tears.

One of those artworks is the sixteen pictures series, which I took out for the first time in three years in last Easter. This was the last test series before the final Tear Artisan artworks: I made these works by over-printing images on Hahnemuhle Torchon paper - I just love the texture on that paper. The images repeat themselves and others of the series, the same faces in various versions, the same eyes closed. I was searching for the place to begin, I was looking for some clue about being at the right spot, but at that point, then, I didn't reach the Tear Artisans I was searching. Still these pictures already show something about the future Tear Artisans, of the Silent one, of the Artisan of the Grief, and of the Artisan of the Frost. There's a six months interval between this series and the final Tear Artisans prints.

Originally I was thinking to save these torchon prints on their archival box - after all, they are only stages towards the final images. But now when I look at those, I really don't see them only as a process as I did then. The Tear Artisans are already in their own portraits, having their own selves, and the search process no longer bothers these prints: they can be what they truly are - unique artworks.

I took six of the prints from this Approaching series to the book cafe (plus the tear aquarelles). It was not really any conventional exhibition set up - the prints are quite close to each other and the un-grounded paper curls up a bit when it is hanging only with one fishing-line, but in this place I didn't find it disturbing at all.

When I was living in Turku almost thirty years ago, I often came to the cafe to draw and write. Now when I have examined my work with the Garden of Tears theme, and after finding always older and older sketches and notes about it, I would not be surpised at all, if the first markings were made right here. Who knows?

(On my IG account some other images of my Turku trip too: mostly indulging myself wth food - Italian ice cream / gelato and seafood served on ice on snowy icy weather.)

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Here I am, on a train to #Turku, with some #tears (aquarelles) and prints from the series #Approaching #Lähestyminen in my suitcase. I'm not yet sure of which works I'll choose to my tiny exhibition at #turunkirjakahvila @kirjakahvila but we'll see tonight when we'll start the exhibition setup late at this evening. . #taidegrafiikka #taidegraafikko #illo #illustration #kuvitus #kuvittaja #illustrations #shooart #dailyillustration #illustrationoftheday #kommuneo #artoftheday #dailyart #instaartist #portrait #päivihintsanen

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Touko 2, 2019 kello 1.08 PDT

.

Toinenkin toimistopäivä - Another Office Day

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

One book order to go. Possibly to some library somewhere... Facebook.com/kyynelpuutarhuri ♡ #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #thediaryofateargardener #tietokirja #taidekirja #kirjat #kirjasto #kirjatilaus #päiväkirja

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Loka 3, 2018 kello 6.01 PDT

Ajattelin, että tänään teen jotain muutakin kuin roikun toimistotöissä, mutta kun katson työlistaani, akuuteimmat jutut näyttävät olevan juuri niitä, paperinpyöritystä pahimmillaan. Pankki- ja muiden rahaasioiden hoitoon menee ensin pari tuntia, sitten tarvon hetken lomakelandiassa. Printtailen syyskuun tiliotteet ja merkitsen niihin huomiot kirjanpitäjälle. Printtailen iZettle-tiliotteet ja myyntiraportit ja huomaan, että olen unohtanut tehdä saman elokuun loppuosalta, joten teen sen samantien. Kaikenlaista ärsyttävää: kone ei yhtä-äkkiä ymmärrä excel-tiedostojen muotoja, eikä osaa avata niitä. Käyn läpi melkoisen ruljanssin, ennenkuin saan vihdoin tiedostot avautumaan; sen jälkeen unohdan muuttaa oletusasetuksen letteristä A4:ksi ja printteri alkaa temppuilla. Säätö tämän ja muiden vastaavien juttujen kanssa vie liki tunnin ja alan muistaa, miksi näiden asioiden hoito on aina niin vastenmielistä. Varsinkin silloin, kun mieli palaisi päästä jo tekemään luovaa hommaa.

Hoidan loppuun myös Kopioston kirjautumisen, joka ei sujunut eilen ihan oikein. Ja hups, kello on kolme iltapäivällä. Enkä ole vielä päässyt edes (mielestäni) varsinaiseen työpäivän asiaan kiinni. Paketti kirjanpitäjälle on vihdoin valmis, mutta siirrän sen viemisen suosiolla huomiselle: en enää jaksa juosta kilpajuoksua kaupungille vain huomatakseni, että toimistoaika on jo loppunut ja kolkuttelen kiinni menneen toimiston ovella.

Pienet sälät:
Meilaan kirjan kansisuunnittelusta muutamia kysymyksiä, saan vastauksia, ja kerään tarvittavat materiaalit yhteen paikkaan;
Hoidan vielä muutaman taiteilijoiden tiedotushomman (nämä oli tarkoitus hoitaa viikonloppuna, mutta en ehtinyt) ja yhden nettisivupäivityshomman (olen käytännössä lopettanut kaikki nettisivuhommat, mutta joitakin säikeitä menneestä vielä on jäljellä);
Tehopäivään mahtuu myös sählinkiä, ihan omasta takaa. Mukakiireessä kommentoin näköjään liian hätäisesti muutamaa viestiä, joissa vastaus olisi löytynyt, jos vain olisin osannut keskittyä tarpeeksi hyvin. (Sama tapahtui eilen ja kerran viime viikolla, pitänee painaa vähän jarrua, etten muutu kaikkien silmissä ärsyttäväksi nipottajaksi.)

Alunperin minun oli tarkoitus tänään pakata ja lähettää vedoksia muutamaan galleriaan sekä tilauksia asiakkaille, mutta se oli suunnitelma vielä siinä vaiheessa, kun luulin, että ehdin hoitaa paperihommat alta pois puoleen päivään mennessä. Päätän, että aloitan vedosten pakkaamisen tänään, mutta lähetettäväksi paketiksi ja Postiin saakka aion tänään viedä vain toissapäivänä tulleen kirjatilauksen. Muiden pakettihommien kanssa jatkan aamulla uudella päällä. Vedoksia lähetettäessä kun on oltava niin tarkkana, jotta varmasti lähettää oikein numeroidut vedokset oikeisiin paikkoihin. 

Kirjapaketin saan onneksi sentään matkaan, ja samalla pimenevässä syysillassa kävely on hyvä työmatka ja laittaa pään hieman enemmän vapaa-ajan asetuksille  (kun työmatkaa ei muuten olisi, kotona kun työskentelen).




I thought I would do something else today but sitting next to my computer screen doing office work, but when I check out my to do list, the most important stuff is really those office ones. It takes me a couple of hours to first go through all my bank and money things, and then I have to fill out some forms to proceed with one of my future projects. I print all my bank account statements for September and make some notes for my accountant. Then I print the same info about iZettle sales, and I noticed that I have forgotten to do so in the end of August. All kinds of annoying stuff happens: suddenly my computer doesn't read excel files. I go through zillions of phases before finally getting the files to open, and then I forgot to change the printer settings from letter to A4, which makes my printer unwilling to co-operate. This kind of waste of time takes nearly an hour, and I'm starting to remember why I hate these tasks. Especially when I really would like to return to my creative work.

I also will finish some of yesterday's extranet registrations since something apparently went wrong at the first time. And so, suddenly it's already three o'clock in the afternoon. And I haven't even gotten to the actual thing I had planned to do today. Well, my papers for my accountant are finally ready to go, but I decide to take them tomorrow, since it's already almost the end of day at the offices.

The small things:
I have some questions about the book cover design job, and I also get some replies. I file all the materials in one place for the start of the project.
I still do a few publicity / some stuff for a few artists (this I meant to do last weekend, but I didn't have time) and one web site update (I have finished all kinds of web site jobs in practice, but there are still some fading projects left.)
And not everything goes smoothly. I send my replies to a few emails too hastily, I just didn't read the emails through to see the answers to my questions there. (The same thing happened yesterday and once last week, I should probably slow down, before these kinds of incidents turn me to be the overly pedant annoying one.)

Originally I had planned to pack and send prints to some galleries and orders to clients, but that was the plan only when I thought that I could finish all my paper work before noon. I decide, that I'll start the packing today, but I'll really finish just one parcel: the book order from day before yesterday. I'll then continue packing tomorrow with a clear head.

I'm happy to get the book packed. The walk to the post office is a good walk 'from work' and sets my thoughts a bit more towards free time (- I work at home, so there wouldn't be this kind of transition otherwise).

.

Voi ihme tätä elämää / I'm just wondering about my life...

Niin kuin vannoin, että oppisin jättämään aikaa projektieni / prosessieni välille, jotta ehtisin joskus nauttimaankin työni hedelmistä... Koko heinäkuu oli melkoista myllytystä, mutta tästä kuluneesta viikosta en varmaan muista jälkeenpäin yhtään mitään. Viime viikonloppuna istuin koneen ääressä kirjoittamassa kirjoituksen perusopintojen viimeiset tehtävät läpi, kun opinto-oikeuteni päättyi heinäkuun viimeisenä. Ensin ei ollut edes minkäänmoista kiirettä, kun olin varannut työlle vielä maanantainkin, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että lähden jo maanantai-illaksi Helsinkiin, koska jos joudun heräämään aamuviideltä ehtiäkseni ripustamaan Grafoteekin pikkunäyttelyni, eihän siitä mitään tule. Joten kirjoitin sormet vipattaen lauantaista maanantaiaamuun, menin nukkumaan neljän maissa, matkasin iltapäivällä Helsinkiin, ja tiistaina ripustin Grafoteekin näyttelyn, nousin viiden bussiin Jyväskylään ja olin illalla kotona kymmenen tienoilla. Sitten parin päivän asiantoimitusmaratoni Berliinin näyttelyä varten, jonka seurauksena eilen sain julisteen käsiini ja työtkin jo pakattua. Enää on jäljellä muu pakkaaminen, ja kaikki ne pienet rästityöt, joita olisi nyt päivässä runtattava noin viiteen tuntiin. En ole pariin päivään edes ajatellut mitään, edennyt vain to do -listalla yksi asia kerrallaan ja yrittänyt olla ajattelematta tekemisiä mahdollisimman vähän.

(Ja kun olin vielä haaveillut vähän valmistelevani Habitaren (Helsingin messukeskus 13.-17.9.2017 / osasto 3c20) ja Hyggen (Jyväskylän Paviljonki, 30.9.-1.10.2017 D-204) osastojeni mainontaa, puhumattakaan heti näyttelyresidenssini jälkeisestä Jyväskylän Designtorista (2.9.2017), johon onnistuin myös heinäkuussa ohimennen ilmoittautumaan...)

Concept (of) art. An hour ago I started mounting my #exhibition at #Grafoteekki #Helsinki, and now I'm at this point... :) #artistlife #workingday #workdiary #kyynelpuu #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #thetreeoftears #thediaryofateargardener

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu 1. 08ta 2017 klo 2.04 PDT

Mutta hopeareunat! Vaikka tekemisestä ei ole ollut pulaa, stressi ei ole tuntunut pahalta - vaan päin vastoin, tämähän on ollut suorastaan nautinnollista aikaa! Grafoteekin näyttelyripustus oli ihan tavattoman mukava homma. Sain maanantai-iltana nukuttua hotellissa edellisen yön valvomisväsymykset pois, ja seuraavana aamuna pääsin galleriaan sekä hyvin nukkuneena että runsaan aamupalan nauttineena. Ripustus sujui näpsäkästi henkilökunnan avulla, ja missään välissä ei tullut kiireen tuntua.

Erityisen ylpeä olen Hyvän ja pahan kyynelpuun ripustuskaaviosta, jonka tein työhuoneella jo pari viikkoa sitten. Käytin paperina Bilteman pakkaussilkkipaperia (jotain muuttopaperia tms.), joka ei paina paljon mitään. Teippailin siitä yhteen seinän mittojen mukaisen yhtenäisen pinnan, johon asettelin pienet työt, kunnes layout oli valmis. Piirsin tussilla paperiin töiden ääriviivat, kirjoitin niiden nimet ja mittasin jokaisesta niiden naulan paikan, jonka merkkasin paperiin myös. Paperi lähti viikattuna pienten töiden mukana Grafoteekkiin, missä ensi töikseni teippasin sen seinälle paikalleen yläreunasta (ja koska paperi on niin tolkuttoman kevyttä, se pysyi paikallaan ihan vain muutamalla maalarinteipin palalla). Nakuttelin naulat paperin läpi, ja poistaessani paperia laitoin teosten nimet maalarinteipillä naulojen alle. Jonka jälkeen vain nostelin työt paikalleen. Olihan etukäteisvalmisteluissa vähän työtä, mutta kyllä se nopeutti niin hurjasti ripustusta, että otan jatkossakin tämän käyttöön tuollaisten moniosaisten juttujen kanssa. Ja miksei vaikka messuosastoja suunnitellessakin?

Grafoteekin Kuukauden taiteilija -näyttely on siis paikallaan (Pieni Roobertinkatu 10, Helsinki) 27.8. saakka. Mutta nyt vielä viimeiset pinnistykset, jotta pääsen maanantaina ripustelemaan Kyyneltarhaani Galerie Pleikuun, Berliiniin. Se kukkii 26.8. saakka. Tervetuloa käymään - ja avajaisiin, jotka ovat tiistaina 8.8. klo 19. Facebook-sivultani löytyy piakkoin ajankohtaista tietoa!


---

I did promise myself, that I would leave some space between my projects / processes, so I could also find some time to enjoy my accomplishes too... The whole July was quite a ride, but it was this last week, that I probably won't be remembering anything about later. Last weekend I sat writing my last essays to my writing class (basic studies), as my study licence in open university ended July 31. First I didn't even have any kind of hurry, since I had marked also Monday for my writing day - but then I start to think, that I should leave to Helsinki already on Monday, because otherwise I should wake up at about five am to get myself early enough to Grafoteekki in Helsinki, to set up my small exhibition, and that sounded quite horrible. So I just wrote and wrote from Saturday until Monday morning, went to bed in about four am, took a train to Helsinki in afternoon, and on Tuesday I set up my Grafoteekki exhibition, after which I took a bus to Jyväskylä at five pm, and returned home at about ten. Then I had this few days working/chore marathon for my Berlin exhibition, and yesterday I finally got the poster and all my artworks packed. Only those tiny tiny things to do, and all those other jobs that I have missed during this weeks, and that I should now try to do in just about five hours. I haven't thought nearly about anything in these few days, just crossed one thing after another from my to do list. And I just try to continue that way.

(I just had planned to prepare a little bit the publicity thingies for my Habitare (Helsinki Fair, September 13-17, 2017, 3c20) and Hygge (Jyväskylä Fair September 30 - October 1, 2017 - D-204) booths, or me taking part to Jyväskylä Designtori on September 2, 2017.

Here it is! My small exhibition at #Grafoteekki in #Helsinki is open until August 27, #welcome! Already some small works sold of the Tree of Tears of Good and Evil. #artistlife #workdiary #workingday #näyttely #kyynelpuu #thetreeoftears #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #thediaryofateargardener

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu 1. 08ta 2017 klo 5.43 PDT

But those silver linings! Although I have had even too much to do, the stress hasn't felt bad at all - on the contrary, it has felt even enjoyable! The exhibition set up at Grafoteekki was absolutely great. On Monday evening I got some sleep after the staying awake process last night, and next morning I got to the gallery well-slept and after generous breakfast. The set up went easily with the help of stuff, and there was not any kind of rush throughout the day.

I'm especially proud of my plan for the Tree of Tears of Good and Evil, which I finished at my studio already about two weeks before. I used some very thin and light Biltema wrapping tissue of which I taped a sheet exactly the size of the wall. I then placed the artworks to it, until the layout was finished. I drew the outlines of the artworks on paper, as well as the places for nails, and wrote their names. I sent the paper folded to Grafoteekki with exhibition works, and when I arrived to the gallery, I hanged the paper to the wall attaching it from the top with painter's tape (and since it's so very light, I didn't need that much of tape). Then I just hammered the nails through paper, and taped the names next to the nails when I removed the paper. Then I just placed the works on the wall, one by one. The prework was quite laborious but it made the setup itself so much faster, that I will use this later - maybe also with planning the fair booth layouts...

So, the Grafoteekki Artist of the month exhibition is open until August 27, 2017 (Pieni Roobertinkatu 10, Helsinki). But now I have to finish those little things to get to setup the Garden of Tears to Galerie Pleiku, Berlin, on Monday. It will be growing there until August 26. Welcome to visit - and to opening, of course, on Tuesday August 8, at 7pm. Up-to-date info on my Facebook page soon!




.

Uusia Kyyneltäjiä / New Tear Artisans

'The Artisan of the Tears of Inevitable', the fifth of the nine Tear Artisans. #pigmentinkprint - I printed and signed the first two yesterday. It will be first exhibited in my solo exhibition in Gallery Kohina, #Joensuu starting in June 20. #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #kyyneltarha #thediaryofateargardener #gardenoftears #galleriakohina #illustration #illustrationdaily #illustrationartists #illustrationgram #illustrationoftheday #illustrationart #illustrator #illustrations #portrait #päivihintsanen #instaart #instaartist #women #shooart #kommuneo #finnishart #finnishartist #kuvataide #taide #taidegrafiikka #grafiikka

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu 6. 06ta 2017 klo 0.51 PDT

Teki hyvää olla pitkän aikaa äärimmäisen pienellä netin käytöllä ja keskittyä vain Italian ihanuuteen ja Oleelliseen. Pienellä halvalla nettiyhteydellä pystyin juuri ja juuri sähköpostit tarkistamaan; Instaan kuvia päivittelin lähinnä alakerran gelaterian vapaalla nettiyhteydellä. Kaikki vähänkin vaatinut työ sai jäädä: nettiä näköjään tarvitsee ihan kaikkeen. Irtiotto, jota eivät haitanneet edes kieltävät apurahapäätökset, joita tuntui tulevan sähköpostiin joka toinen päivä. (No, vähän liioittelua, mutta silti - kuinka montaa apurahaa olen oikein hakenut?)

Ihanuus.

Vaikka se johtikin sitten siihen, että kotiin palattua on ollut ihan käsittämätön paniikinkaltainen hoppu kaikella mahdollisella, kun jonossa ovat pitkän tuon melkein netittömän ajan rästityöt ja niiden perään kasautuneet normaalityöt vaanivat samaan aikaan kuin uusia teoksia pitäisi tehdä. Musteiden ja papereiden tilausten kanssa pelaamiset kaupan päälle, ja yhtä-äkkiä sitä huomaa jälleen käyvänsä epätoivoista kamppailua aikaa vastaan. Kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta sain kuin sainkin kaksi uutta Kyyneltäjää vihdoin viimeisteltyä Joensuun Galleria Kohinan Kyyneltarha-näyttelyyn (aukeaa 20.6.), ja keittiössä on puolivälissä prosessia valmistumassa muutama uusi hedelmä Hyvän ja pahan kyynelpuuhun. (Kunhan saan ensin viimeisteltyä työt Suomen taidegraafikoiden Summer Prints -näyttelyyn, sinnekin pitäisi lähettää teokset ensi viikolla...)

Jotain kuitenkin Italian Ihanuudesta olen säilyttänyt: otan stressini lunkisti. Vaikka on kiire, ei se panikoimalla helpota, päin vastoin. Istun työhuoneessani, ikkunat auki aurinkoon, ja juon kahvia kevyen lämpimän kesätuulen puhallellessa ympärillä. Voi niitä teoksia näinkin tehdä.

---

It was so absolute phenomenally fantastic to almost abandon web for over a month, concentrating on just the beauty of Italy and everything Essential. My cheap prepaid allowed me just about read my email; and downstairs gelateria offered a free wifi to upload some pics to Instagram. But the Work, that I just had to let go (suddenly I noticed how much I use interneet to almost everything I do). It was a little take-off from normal life to somewhere else, which wasn't even destroyed by all those systematical nos to my grant applications, which seemed to pop in my email every other day. (Well, slight exaggeration there - but still - how many grants have I really applied?)

Wonderfulness.

Of course it lead to the homecoming from hell: all those neglected projects for over one months time + the basic job on the top of them, at the same time, when I should totally concentrate on my new artworks. Plus add some problems with inks and paper orders there, and suddenly I find myself in the mids of the desperate fight agains time. Against the unlikelihood of me finishing any new artworks at this mess, I actually did just make two new works for the Tear Artisans series to be shown first time in the Garden of Tears exhibition at the Galleria Kohina in Joensuu (starting June 20), and there are several pigment transfer works for the Tree of the Tears of Good and Evil at the process... (Which I will continue after first finishing the new prints for the Summer Prints exhibition by the Association of Finnish Printmakers, they should be shipped next week...)

But there's something left from the time spent in Italy: I should stress all about this, but I'm taking it easy. Yes, I'm in hurry, but it won't help anything if I'm panicking around, quite an opposite. I sit in my studio, windows open to sun, and I'm drinking coffee while a warm summer wind blows around. I'm loving this my new way of working.

Ihanaa olla töissä! // I just love to work again!

Just building the Tree of Tears. A bit horrified about the amount of work, but the best way to act in this situation is to just continue... Besides, I love this job - right now I couldn't think of anything better! #workingday #workdiary #artistlife #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #kyyneltarha #thediaryofateargardener #gardenoftears #galleriaratamo #exhibitioncomingsoon #inprocess #inmaking

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 27. 12ta 2016 klo 4.05 PST

Ihanaa olla vihdoin työn ääressä! Jotenkin tuo joulua edeltänyt aika oli kaikkine tapahtumineen ja menoineen niin säläistä ja sirpaleista, että vaikka sain ihan hyvin työskenneltyä näyttelytöitteni parissa, joulu tuntui lähinnä ikävältä työ-flown katkaisijalta. Pari kolme päivää työn äärestä pois olivat toisaalta ihan mukavaa pakkolomaa, mutta toisaalta eivät: pää pörräsi kuitenkin koko ajan työn parissa ja aivo askarteli ratkaisuja ongelmiin, ja huomasin hermostuvani, kun en päässyt ideoitani ja ratkaisujani heti kokeilemaan. Joskus sitä vain toivoisi, että osaisi kytkeä aivonsa off-asentoon ja olla ajattelematta meneillään olevia töitä, mutta tähän astisessa elämässäni en siihen ole kyennyt, vaikka olen kuinka yrittänyt. Eikä lomakaan tunnu lomalta, jos sen joutuu viettämään väärässä kohtaa työrupeamaansa.

Ja kuinkas sitten sattuikaan: eilen, kun tarkoitus oli päästä kunnolla työn syrjään kiinni, iski tauti. En tiedä mikä, mutta en pystynyt tekemään yhtään mitään muuta kuin makaamaan tietoisena pääni kaikista kolkista ja kolotus kaverina joka puolella. Ehkä normaalia hurjempi migreenikohtaus vain, ja onneksi (toivottavasti) myös normaalia lyhempi. Tämä päivä alkoi edelleen hieman huterassa olotilassa, mutta ainakin pääkipu on poissa. Ja töiden pariin pääseminen itsessään on helpottanut. En muista milloin viimeksi olisin ollut yhtä huojentunut ja onnellinen kuin avatessani aamupäivällä lakkapurkin kannen.

Työviikon aloituksen kruunasi tämä postaus:


I'm so happy to work again! Somehow the time preceeding Christmas with all events and happenings was so splittered, that even though I could work ok with my exhibition artworks, the Christmas itself just felt more or less just an annoyance in my flow. Two-three days off-work were also sort of nice forced holidays, but in a way they weren't: I was thinking about my work all the time and my brain battled with the solutions for the small problems I've had - and I found myself getting irritated when I just couldn't go and test my ideas and solutions rightaway. Sometimes you just wish that you could switch your brain to off mode and just be without thinking the ongoing processes, but in my life so far I have never succeeded in that, even after several tryings. And the holidays don't feel holidays when they are placed in a wrong moment.

And what happened: yesterday, when I was meant to continue my work, I was sick. I don't know what it was, but I just couldn't do anything else but to lie down with a deep knowledge of all parts of my hurting head. Maybe it was just a migraine, more harder than normally, and luckily (hopefully) also shorter than normally. I started this day still a bit shaky, but at least the headache is gone. And getting to work again - itself - has helped a lot. I don't remember when was the last time I was this relieved and happy as I was today when I opened the lid of the lacquer jar this morning.

Perjantai // Friday

Ensimmäisen kerran tänä kesänä kuulin ukkosen jyrinää. Aiemminkin on jyrähdellyt, ehkä, koska jyrinä on ollut niin kaukana, etten ole ollut varma, onko ääni ukkosta vai onko se tullut yläkerran naapureistamme (niillä on varmaan keilarata siellä) vai Ruusupuiston työmaalta. Ehkä juuri ukkosen takia päätäni on kiristänyt näkymätön vanne koko päivän ja kaikki on tapahtunut tuskaisan hitaasti ja nolon nihkeästi.

Eilen tuli ilmoitus, että tilaamani musteet (tai ainakin osa niistä) on saapunut, mutta aika pian tajusin, että tänään ei ole mitään mahdollisuutta hakea niitä. Aamupäivä olisi pitänyt käyttää täysin miniprinttikuvitusten viimeistelyyn, mutta homma ei jotenkin juossut ja päädyin vastaamaan väreistä kyselleille, jotka ovat saaneet odottaa vastaustaan useampia päiviä. Vastailin myös muihin tärkeisiin sähköposteihin ja sovin tapaamisia ensi viikolle. Muutama asiakas on tulossa katsomaan vedoksia ja sovin tapaamiset Timpan työhuoneelle, jossa vedosvarastoni sijaitsee. (Saanpahan samalla vihdoin purettua näyttelyteoslaatikot - Vaasasta tulleet teokset ovat olleet paketissaan miltei kuukauden.)

Muutaman tunnin vielä yritin tikistellä piirtämisen kanssa, ennenkuin oli aika lähteä roudausreissulle. Autottoman pitää järjestellä asiat somaan riviin niiksi päiviksi, kun on kuski (yleensä isä) käytettävissä, mikä ei ole välttämättä paha asia. Oppii organisoimaan ja tehostamaan toimintaansa kummasti, kun ei ole paljon vaihtoehtoja. Tietenkin, jos olisi ajatellut täydellä aivokapasiteetilla, olisi odottanut kunnes Neste Ralli -viikko olisi jo muisto vain. Kaupungissa kadut eivät oikein vetäneet autoja, eikä oikein ihmisiäkään, liikkuminen ei ollut mitenkään juhlaa.

Mukanani oli jo lähtiessä paljon tavaraa (suurin osa menossa vanhempieni luo), joten jännitti, miten kehystämöstä noudettavat teokset ja Matkahuollosta noudettavat Uudestakaupungista tulleet paketit mahtuvat autoon, mutta hyvinhän siinä kävi. Kehystämöreissu tosin vaikeutui asteen verran, kun autolla ei päässyt kehystämön pihaan saakka katujuhlien takia. Poliisi päästi kyllä oman esteensä läpi, mutta juuri kehystämön kulkuväylän eteen oli viritetty banderolli, joka esti pihaan pääsemisen. Onneksi töitä oli kohtuullisen vähän, eikä satanut, joten työt saatiin autoon murheitta. Silti harmitti kehystäjän puolesta: eihän se kivaa ole, kun asiakkaat eivät pääse liikkeeseen. Paketit vietiin Tourulaan Timpan työhuoneelle, siellä laitoin kehystämöstä tulleet teokset nurkkaan odottamaan järjestelypäivää ja purin Uudenkaupungin paketeista irtovedokset. Kehystetyt teokset roudasin takaisin autoon ja sen jälkeen nokka kohti Galleria Beckeriä / Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamoa.

Tarkoitukseni oli tehdä kortti-inventaario galleriassa olevista korteista, mutta jo ennen paikalle pääsyä tajusin, että siihen ei riitä millään aika - tyydyin vain tunkemaan uudet kortit (majakoita, mustikoita ja puolukoita :) ) telineeseen ja teen inventaarion joku toinen päivä. Kesägalleristi Susannan avustuksella sain purettua Kuukauden taiteilija -seinäni ja suojasin ko. kehystettyjen töiden takakoukut pahvilla, jotta ne eivät raavi taakse jääviä kehyksiä. Muuta en ehtinyt viiteen mennessä tehdäkään. Galleriaan tuomiani teoksia en ehtinyt paketeista purkaa, mutta Susanna lupasi hoitaa homman viikonlopun aikana.

Beckeriltä kävelin keskustaan, kävin ruokakaupassa, tulin bussilla kotiin ja aloin asentaa uutta varaläppäriäni, jonka ostin jo viime viikon keskiviikkona, mutta johon ei ole ollut aikaa koskea. Sillä tiellä olen edelleen. Adoben CS6 Design Premium on jo asennettu, tällä hetkellä Premiere asentuu. Jo väsyttää ja mieli halajaa mansikoiden ja jäätelön pariin. Taitaa mennä yösyömiseksi.

---

First time this summer I heard the thunder today. I've heard some noise before, maybe, but because the thunder has been so far away, I've not been sure if the sound has came from it or from our upstairs neighbours (they probably have a bowling alley up there), or from the Ruusupuisto parking lot where there has been a worksite the whole summer. Maybe because of the thunder my head has been squished by the unvisible band around my head the whole day and everything has happened painfully slow and embarassingly sweaty.

Yesterday I received a message that the inks I ordered have arrived (or at least some of them), but it was still early today when I realised that there's no chance to pick them up today. I should have used the whole morning and noon to finish the miniprint illustrations in making, but somehow I just didn't have the flow and I ended up answering to some people who have asked things about colour and have already waited reply for several days. I also replied to some important emails and agreed about some appointments for the next week. Some clients would like to come and see prints and I agreed to meet them at Timo's studio, where my print storage is. (And maybe I finally got to open those exhibition parcels - artworks that were exhibited in Vaasa have been in their package for almost a month now.)

I tried to draw still for a couple of hours, but then I had to leave for running business.... Because I don't have a car, I have to organise things in a way that I can manage to do as much in one day as I have a chauffeur available (usually my dad), which ofcourse isn't necessarily a bad thing. One learns how to organise and boost one's activities when one doesn't have so much choices. But of course, if I had just THOUGHT a little bit, I had waited until the Neste Rally event would be just a memory. At the city the streets were packed with cars and people, no fun.

When we left home, I already had so much stuff (a lot of them going to my parents' house), so I was a bit nervous if everything from the frame shop and the exhibition works from Uusikaupunki which were picked from Matkahuolto (shipping company) would fit in the car, but it wen't quite well. Only the frame shop gig was not as fluent as normally: there was some kind of street party and we couldn't get car to the frame shop yard. Luckily there weren't so much framed works and it wasn't raining at that time, so we could get the works to the car relatively easily. But still I was a bit bummed: it's not nice for the framer that his clients can't make it to the shop. We took everything to Tourula to Timo's studio, where I placed the framed works in some corner and emptied the unframed prints from the Uusikaupunki parcels. Then I took the framed works back to car and we headed towards Gallery Becker / Jyväskylä Artists' Society' s Artotheque.

I was planning to make a postcard inventory of the cards in gallery, but before getting to the gallery I already realised that it's not possible in this time frame - I just stuffed the new postcards (of lighthouses, blue berries and lingon berries) to my card rack and I will make the inventory some other day. The summer gallerist Susanna helped me to get down the works from my Artist of the Month wall. I covered those works with plastic wrap and put cardboards to cover the hooks back, so they won't harm any other framed pictures. It was all I managed to do before five. I didn't have any time to unpack the works I brought to gallery, but Susanna promised to do the job during the weekend.

From Becker I walked to the center, visited a grocery store, came home by bus and started to install my new second laptop, which I had bought already last Wednesday but to which I haven't had time to touch earlier. That is what I'm still doung. Adobe CS6 Design Premium is already installed, and currently Premiere is installing. I'm so tired already and I so wish I could go and eat some ice cream with strawberries. I think I might have some night snack ahead.

The Haxan Cloak - The Fall

[Crab Invaders. Pigmenttimustetuloste, 8x8cm (+marginaali), ed. 30.]

Viikonlopun migreeni huipentui yhtä-äkkiseen (!) hampaan halkeamiseen. Söin kaikessa rauhassa ruisleipää, joka ei ollut edes kovaa, kun hampaasta irtosi pieni palanen. Hampaita harjatessa lavuaariin kolahti sitten suurempi möhkäle. Oli tosin juurihoidettava hammas, joten ei tuntunut juuri missään ja todennäköisesti irronneet kimpaleet olivat paikka-ainetta ja täytettä, mutta kieleen tuntui kuin hampaasta ei olisi muuta jäljellä kuin pieni suikale paraatipuolta. Mitä tästä on pääteltävä: hajoaminen on alkanut. Onneksi päivystykseen pääsi heti aamulla, ei tarvinnut kauan kieltä härnätä suun uudella ulottuvuudella.

Tänään työ on ollut jälleen tahmaa ja paikoillaan polkemista. Tampereen messuille valmistautuminen ei lopulta ole ollut mitään hilpeää rentoilua kuten Habitareen valmistautuminen - kiireestään huolimatta - oli. Viime viikon ruuhka, muutama sairastelupäivä, tekniset ongelmat ja hillitön universumin pilkka - sekä nämä yllättävät lahoamiset kesken parasta työhetkeä - ovat korjaustoimenpiteineen vieneet liian suuren osan aikaa tiheästi aikataulutetusta kalenteristani. Olisin niin halunnut olla valmiina jo tänään ja relata kaksi päivää ihan muissa meiningeissä, mahdollisesti jotain uutta, pientä tehden, mutta vielä tämän illan teen tilaushommia, ja todennäköisesti huomisenkin. Harmittaa kyllä, kun uudet pikkuvedokset eivät vieläkään näe päivänvaloa, mutta ehkä sitten myöhemmin syksyllä.

Tuntuu, etten ole saanut juuri mitään aikaiseksi koko viikonlopun ja maanantain aikana, mutta kun tässä vähän tarkemmin kelailen ja tutkin työpäiväkirjaani, niin ovathan nämä kuitenkin olleet suhteellisen tuotteliaita työpäiviä - en vain ole tehnyt sitä mitä olisi pitänyt. Olen ajelehtinut opettelemaan facebook-appseja ja bootstrappia, kirjoitellut Plankko-ryhmälle tiedotuskirjettä ja tehnyt yli kymmenen pientä päivitys- ja graafista hommaa. Miksi sitten tuntuu siltä, etten ole saanut mitään aikaan? Ehkä siksi, kun ikiomat projektit ovat taas näytelleet vähän turhan hiljaista sivuroolia. Pitää kirjoittaa jatkossa kalenteriin ihan oma päivä niille ja sitten myös pysyä suunnitelmassa.

Nyt on tosin työn alla tilaustyö, jonka pariin pääsemistä maltan tuskin odottaa: kartta fantasiakuvituksin eräälle yritykselle. Tarkoitus on viimeistellä se loppuun vielä tämän päivän aikana: kynttilän valossa, kaakaota juoden ja viinirypäleitä popsien, hyvän musiikin tahdissa.