Oletko taiteen ystävä? - Ole myös taiteilijan ystävä!

Viimeiset viikot ovat kyllä olleet melkoinen taloudellinen horror-show. Alkuvuoteen osuneet kalliit pakkohankinnat ja laskujen suma tyhjensivät tiliä niin tehokkaasti, että kylmä hiki on ollut pinnassa monena aamuna herätessä. Tukalaa oloa on lisännyt asunnon viime vuotisen putkiremontin vuoksi tuplaantuva vastike. Ja sitten alkoi maaliskuu. Teostilaukset loppuivat melkein kuin seinään ja muutamia jo sovittuja peruttiinkin, kun asiakkaat alkoivat olla huolestuneita omasta taloudestaan. Jouduin perumaan kerran kuussa pitämäni avointen ovien päivät, joiden avulla olen tähän mennessä melkein takuuvarmasti saanut työhuoneeni vuokran maksettua. Sitten, ihan yhtä-äkkiä olin tilanteessa, jossa mikään ei ollut niin varmaa kuin epävarmuus. Samalla on ollut hieman hämmentävää huomata, kuinka monelle on tullut täytenä yllätyksenä se, ettei taiteilijalla tai pienryrittäjällä todellakaan ole mitään tyhjyydestä ilmaantuvaa kuukausipalkkaa. Ja paitsi, ettei ole säännöllisiä tuloja, on kuitenkin säännöllisiä menoja - siis niiden normaali kodin vuokrien ja vastikkeiden ja muiden elinmenojen lisäksi. Oli pysähdyttävää havahtua siihen, että ehkä parin kuukauden päästä minulla ei ole enää työhuonetta, eikä mahdollisuutta jatkaa.

The last few weeks has been quite a financial horror show. I emptied my account on the beginning of the year with some very expensive (but necessary) equipment purchases and received some other very big bills, and I've bathed in cold sweat watching my money flying out of window. And then came March. Suddenly all the art orders stopped suddenly and some of them were cancelled, when people started to worry about their own economy. I had to cancel those once-a-month open doors days, which have provided a months studio rent at least. I was already a bit worried, but then, suddenly I was at the situation where nothing was so certain as uncertainty. At the same time it has been strange to realise, that so many people have been surprised to find out that there's really not a certain monthly pay check for artists and small enterprises - you earn what you sell. And besides that, you have all those monthly payments to pay - besides the normal living costs. It's very blood freezing to suddenly realise, that maybe in a couple of months time I won't have a studio anymore, or even a possibility to continue making art.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Cocoa and a cookie in my hideaway from the world (otherwise known as my studio). I am so deeply grateful of this space, and it makes my heart to break thinking that I may need to let it go. I've calculated that I'm able to pay my rent until the autumn at least, but then... It all depends on how this situation with corona virus will go, and if people will continue buying art. The truth is, however, that the art sales go low in every economical crises, and they will stay low for a long time afterwards. Let's hope this time it's different. ❤ A hug to all you who are in the same situation. I know there are many of you! ❤ . . #artistlife #taiteilijaelämää #workingday #workdiary #työhuone

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Maalis 18, 2020 kello 8.36 PDT

Nyt, muutaman viikon jälkeen asiat alkavat hieman kirkastua. Tai tilanteeseen alkaa sopeutua. Mitenkään selvillä vesillä en ole edelleenkään, mutta järjestelyillä ja hyvällä onnella olen saanut hieman lisäaikaa. Koskaan aiemmin en ole ollut niin iloinen apurahoista kuin juuri nyt. Jyväskylän kaupunki myönsi minulle pari viikkoa sitten avustusta työhuonekuluihin, ja sen avulla selviän kesän yli. Taikelta alkuvuonna materiaalikustannuksiin saamani apurahan ehdin osittain käyttää ennen tätä kriisiä, mutta loput ovat säästössä loppuvuotta varten, ja voin hätätilanteessa lainata itseltäni näistä rahoista yhden työhuoneen vuokran verran. Vuokranantajani on luvannut paitsi maksuaikaa vuokrien maksuun, myös alentanut pariksi kuukaudeksi vuokraa jonkin verran. Nyt tiedän, että jos vain nipistän joka ikisestä asiasta, selviän ainakin kolme kuukautta, vaikka kukaan ei tilaisi yhtään mitään, ja mistään ei tulisi myyntitilityksiä.

Now, after a few weeks time, things are starting to get more clear. Or maybe I've just got used to this uncertain situation. I'm not in the clear yet (far from it), but with some agreements and good luck I've bought myself a bit more time. Never before have I been so happy about getting grants but now. The City of Jyväskylä gave me a grant for my studio rent, which helps me over the following summer. I've already spent a part from the grant for material expenses I received from Taike (art council of Finland) earlier, but some it are saved for the rest of the year, and in emergency situation I can borrow myself a one month rent from it. Also my lessor has given me extra time to pay my rents and they have also lowed my rent a bit for the next couple of months. Now I know that, if I just save in every turn of everything, I can manage three months at least, even if no one would buy anything.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Maalis 21, 2020 kello 2.59 PDT

Tuttavani kommentoi (hyvää tarkoittaen), että nythän on aika sitten tehdä luovaa työtä, kun kaikki on peruuntunut. Mutta ainakin omalla kohdallani kävi juuri päin vastoin. Nyt aika on käytännössä juossut sormien välistä, kun kaikki päivät ovat menneet asioiden järjestämiseen ja pienten tulipalojen sammuttelemiseen. Tänään olen saanut lomakeurakkani valmiiksi (kaikki lisäaika-anomukset, ennakkoveron alennukset, apurahahakemukset), ja tulevina viikkoina rumba ehkä rauhoittuu sen verran, että pystyn jo johonkin muuhunkin. Eri asia sitten, saako itsensä keskittymään minkään luovan tekemiseen - ja tuleeko se luova työ sieltä ulos, kun mieli velloo ongelmanratkaisutilassa. Ja jaksanko? Tämän pari viikkoisen tauottoman hässäkän jälkeen olen niin tolkuttoman uupunut, että pienetkin asiat tuntuvat suurilta. Facebook-postauskin saattaa viedä tunteja.

Luovassa mielessä eniten huolta on aiheuttanut antotypia-projektini, jonka testivedosten aktiiviseen tekemiseen olin varannut nämä kevätkuukaudet. Koska kasvivärien haalistuvuuteen perustuva antotypia on riippuvainen valosta (työt valotetaan auringonvalossa ja aika on viikosta kuukausiin), ja koska aikani on kulunut pääasiassa juoksevien asioiden hoitoon, nyt juoksen kellon kanssa kilpaa, että saan testikappaleet valottumaan ajoissa, eikä projekti siirry vuodella eteenpäin. Toisaalta: nyt kiittelen itseäni ja järjestelmällisyyttäni. Tutut joskus naureskelevat pedanttisuudelleni, mutta kuinka järjettömän suuri apu onkaan hyvästä työsuunnitelmasta, josta voi oikeasti luntata, mitä pitää tehdä seuraavaksi, kun pää on ihan liian täynnä (tai tyhjä), että ajatus pyörisi siellä omaehtoisesti. Myös tämä vaihe, jossa sivelen valotettavat paperit kasviväreillä, on ihanan mekaanista työtä. Tällainen valmisteleva työ on normaaliaikoina hermostuttavan aikaa vievää ja hidasta, kun haluaisi vain jo siihen valmiiseen lopputulokseen, mutta juuri nyt ei ole mitään ihanampaa kuin saada aikaiseksi edes jotain - vaikka se sitten olisi näitä yksinkertaisia pieniä testipapereita. Pienetkin jutut vievät eteenpäin.

Joten: pysytään pystyssä - ja pysytään terveinä! ❤


One acquaintance of mine commented (meaning well) that now I have all the time I need for creative work, when everything else is cancelled. But, at least in my case, it's just the opposite. The time just runs between my fingers, when all days are spent with trying to fix things. Today I've finished filling forms and applying more time for payments, and maybe, just maybe, it will get a bit easier in future weeks and I'll be able to do something else too. Though, it's completely other thing, if I'll be able to make anything creative - and it anything creative happens when my mind its working with heavy problem solving. And if I'll manage and have enough strength. After these two weeks hassle I'm so totally exhausted, that even small things turn gigantic. Even Facebook-posting might take hours.

About my art processes, I'm most worried about my anthotype projectm, for which (making test prints) I had booked these spring months. Because the anthotype process is depending on natural light (prints are made by using sun light and the exposure time is from weeks to months), and because I've had to spent all my time to these errands, I now compete with time. I just need to get those sample and test papers ready for exposure in time, so that I don't have to wait another year to continue with it. On the other hand: currently I'm praising myself and how systematic I am. My friends sometimes make fun of my pedantic way of doing things, but at the moment my overly detailed work plan helps me more than I had ever guessesd: I can just follow the instructions without needing to think at all, which is perfect when my head is now too filled (or too empty?) to think about anything. Also the phase of this project is perfect: I just need to make the dyes and brush the papers with dyes, which is perfectly mechanical work. This kind of preparatory work is nerve-breakingly slow and time-consuming in normal times, when you just would like to see the finished work ready, but right now nothing feels better than to get at least something done - even though it would be just small test papers. Even small things carry me forward.

So: just keep on going - and stay safe! ❤

Perjantai // Friday

Ensimmäisen kerran tänä kesänä kuulin ukkosen jyrinää. Aiemminkin on jyrähdellyt, ehkä, koska jyrinä on ollut niin kaukana, etten ole ollut varma, onko ääni ukkosta vai onko se tullut yläkerran naapureistamme (niillä on varmaan keilarata siellä) vai Ruusupuiston työmaalta. Ehkä juuri ukkosen takia päätäni on kiristänyt näkymätön vanne koko päivän ja kaikki on tapahtunut tuskaisan hitaasti ja nolon nihkeästi.

Eilen tuli ilmoitus, että tilaamani musteet (tai ainakin osa niistä) on saapunut, mutta aika pian tajusin, että tänään ei ole mitään mahdollisuutta hakea niitä. Aamupäivä olisi pitänyt käyttää täysin miniprinttikuvitusten viimeistelyyn, mutta homma ei jotenkin juossut ja päädyin vastaamaan väreistä kyselleille, jotka ovat saaneet odottaa vastaustaan useampia päiviä. Vastailin myös muihin tärkeisiin sähköposteihin ja sovin tapaamisia ensi viikolle. Muutama asiakas on tulossa katsomaan vedoksia ja sovin tapaamiset Timpan työhuoneelle, jossa vedosvarastoni sijaitsee. (Saanpahan samalla vihdoin purettua näyttelyteoslaatikot - Vaasasta tulleet teokset ovat olleet paketissaan miltei kuukauden.)

Muutaman tunnin vielä yritin tikistellä piirtämisen kanssa, ennenkuin oli aika lähteä roudausreissulle. Autottoman pitää järjestellä asiat somaan riviin niiksi päiviksi, kun on kuski (yleensä isä) käytettävissä, mikä ei ole välttämättä paha asia. Oppii organisoimaan ja tehostamaan toimintaansa kummasti, kun ei ole paljon vaihtoehtoja. Tietenkin, jos olisi ajatellut täydellä aivokapasiteetilla, olisi odottanut kunnes Neste Ralli -viikko olisi jo muisto vain. Kaupungissa kadut eivät oikein vetäneet autoja, eikä oikein ihmisiäkään, liikkuminen ei ollut mitenkään juhlaa.

Mukanani oli jo lähtiessä paljon tavaraa (suurin osa menossa vanhempieni luo), joten jännitti, miten kehystämöstä noudettavat teokset ja Matkahuollosta noudettavat Uudestakaupungista tulleet paketit mahtuvat autoon, mutta hyvinhän siinä kävi. Kehystämöreissu tosin vaikeutui asteen verran, kun autolla ei päässyt kehystämön pihaan saakka katujuhlien takia. Poliisi päästi kyllä oman esteensä läpi, mutta juuri kehystämön kulkuväylän eteen oli viritetty banderolli, joka esti pihaan pääsemisen. Onneksi töitä oli kohtuullisen vähän, eikä satanut, joten työt saatiin autoon murheitta. Silti harmitti kehystäjän puolesta: eihän se kivaa ole, kun asiakkaat eivät pääse liikkeeseen. Paketit vietiin Tourulaan Timpan työhuoneelle, siellä laitoin kehystämöstä tulleet teokset nurkkaan odottamaan järjestelypäivää ja purin Uudenkaupungin paketeista irtovedokset. Kehystetyt teokset roudasin takaisin autoon ja sen jälkeen nokka kohti Galleria Beckeriä / Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamoa.

Tarkoitukseni oli tehdä kortti-inventaario galleriassa olevista korteista, mutta jo ennen paikalle pääsyä tajusin, että siihen ei riitä millään aika - tyydyin vain tunkemaan uudet kortit (majakoita, mustikoita ja puolukoita :) ) telineeseen ja teen inventaarion joku toinen päivä. Kesägalleristi Susannan avustuksella sain purettua Kuukauden taiteilija -seinäni ja suojasin ko. kehystettyjen töiden takakoukut pahvilla, jotta ne eivät raavi taakse jääviä kehyksiä. Muuta en ehtinyt viiteen mennessä tehdäkään. Galleriaan tuomiani teoksia en ehtinyt paketeista purkaa, mutta Susanna lupasi hoitaa homman viikonlopun aikana.

Beckeriltä kävelin keskustaan, kävin ruokakaupassa, tulin bussilla kotiin ja aloin asentaa uutta varaläppäriäni, jonka ostin jo viime viikon keskiviikkona, mutta johon ei ole ollut aikaa koskea. Sillä tiellä olen edelleen. Adoben CS6 Design Premium on jo asennettu, tällä hetkellä Premiere asentuu. Jo väsyttää ja mieli halajaa mansikoiden ja jäätelön pariin. Taitaa mennä yösyömiseksi.

---

First time this summer I heard the thunder today. I've heard some noise before, maybe, but because the thunder has been so far away, I've not been sure if the sound has came from it or from our upstairs neighbours (they probably have a bowling alley up there), or from the Ruusupuisto parking lot where there has been a worksite the whole summer. Maybe because of the thunder my head has been squished by the unvisible band around my head the whole day and everything has happened painfully slow and embarassingly sweaty.

Yesterday I received a message that the inks I ordered have arrived (or at least some of them), but it was still early today when I realised that there's no chance to pick them up today. I should have used the whole morning and noon to finish the miniprint illustrations in making, but somehow I just didn't have the flow and I ended up answering to some people who have asked things about colour and have already waited reply for several days. I also replied to some important emails and agreed about some appointments for the next week. Some clients would like to come and see prints and I agreed to meet them at Timo's studio, where my print storage is. (And maybe I finally got to open those exhibition parcels - artworks that were exhibited in Vaasa have been in their package for almost a month now.)

I tried to draw still for a couple of hours, but then I had to leave for running business.... Because I don't have a car, I have to organise things in a way that I can manage to do as much in one day as I have a chauffeur available (usually my dad), which ofcourse isn't necessarily a bad thing. One learns how to organise and boost one's activities when one doesn't have so much choices. But of course, if I had just THOUGHT a little bit, I had waited until the Neste Rally event would be just a memory. At the city the streets were packed with cars and people, no fun.

When we left home, I already had so much stuff (a lot of them going to my parents' house), so I was a bit nervous if everything from the frame shop and the exhibition works from Uusikaupunki which were picked from Matkahuolto (shipping company) would fit in the car, but it wen't quite well. Only the frame shop gig was not as fluent as normally: there was some kind of street party and we couldn't get car to the frame shop yard. Luckily there weren't so much framed works and it wasn't raining at that time, so we could get the works to the car relatively easily. But still I was a bit bummed: it's not nice for the framer that his clients can't make it to the shop. We took everything to Tourula to Timo's studio, where I placed the framed works in some corner and emptied the unframed prints from the Uusikaupunki parcels. Then I took the framed works back to car and we headed towards Gallery Becker / Jyväskylä Artists' Society' s Artotheque.

I was planning to make a postcard inventory of the cards in gallery, but before getting to the gallery I already realised that it's not possible in this time frame - I just stuffed the new postcards (of lighthouses, blue berries and lingon berries) to my card rack and I will make the inventory some other day. The summer gallerist Susanna helped me to get down the works from my Artist of the Month wall. I covered those works with plastic wrap and put cardboards to cover the hooks back, so they won't harm any other framed pictures. It was all I managed to do before five. I didn't have any time to unpack the works I brought to gallery, but Susanna promised to do the job during the weekend.

From Becker I walked to the center, visited a grocery store, came home by bus and started to install my new second laptop, which I had bought already last Wednesday but to which I haven't had time to touch earlier. That is what I'm still doung. Adobe CS6 Design Premium is already installed, and currently Premiere is installing. I'm so tired already and I so wish I could go and eat some ice cream with strawberries. I think I might have some night snack ahead.

Dan Sartain - Atheist Funeral

[Muualle - Elsewhere. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Eilinen oli kyllä taas huono päivä yhdelle onnettomalle Amnesty-feissarille, joka pompahti kasvoilleni Coffee Housen edessä... Ja tietenkin, kun tulin yläkaupungilta, reitti oli aika hyvässä määrin taas feissarimiinoitettu alusta lähtien. Vaihtaisivat joskus paikkoja, niin se ei ole aina se onneton Amnesty-aktiivi, joka viimeisenä saa kiukkupuuskan naamalleen. Ja oikeasti: oppisivat vähän tulkitsemaan eleitä - jos oikeasti katsoo ja VÄISTÄÄ KAHTEEN SUUNTAAN, niin se tarkoittaa, ettei ole kiinnostunut. Kieltämättä jäi kyllä surkuhupaisasti naurattamaan yhden Greenpeace-feissarin (melko kovaääninen) purkaus kanssatoverilleen: "***** mä vaan karkotan kaikki. Kaikki vaan ryntää mun luota pois". Toivottavasti nuo ressukat nuoret tajuavat jossain vaiheessa, että se feissarius on karkote, eivät varsinaisesti individuaalit sen takana.

Mutta kun tämä ei näköjään lopu ja käy aina vaan ärsyttävämmäksi, pitänee oikeasti alkaa suunnitella vastaiskua. Tietenkin voisi tehdä perinteisen "feissarit pois kadulta" -adressin, mutta ajattelin pakata hyvän edustuspaketin ja alkaa myymään feissareille kuviani. Pitänee ottaa kortteja ja pinssejä mukaan, koska kolikoilla maksettavaan juttuun voisi olla hyvinkin rahaa.

Kieltämättä silti ärsyttää: miksei saa rauhassa kävellä edes viittäkymmentä metriä kerrallaan ilman, että joku keskeyttää - saati sitten ilman sitä jatkuvaa keskeytysten virtaa? Jos olen yksin liikkeellä, haluan käyttää paikasta toiseen siirtymisen rauhalliseen pään tyhjennykseen ja seuraavaan miittiin valmistautumiseen; jonkinlaiseen keskittymiseen. Ja jos olen kaksin liikkeellä, haluan keskustella keskustelun rauhassa, ilman jatkuvaa keskeytystä. Kiertotien käyttäminenkään ei paljon auta, jos kohteet sijaitsevat kävelykadun varrella.

Äh.

Ärsytystä lievensi hieman feissariryöpytyksen jälkeinen onnistunut kirjoitussessio kahvikupillisen ääressä ja sen jälkeen Hannelen suorittama hoitoprosessi. Uskaltauduin pitkästä aikaa Jyväskylän Memphisiin (edellisen parin huonon kokemuksen jälkeen), kun terassi näytti niin mukavalta - lämpimältä ja varjoisalta. Ja tällä kertaa ruokakin osui nappiin - ihastuin karibialaiseen jerk-tahnaan. Voisi hankkia kotiinkin. Mutta kaupassa ei ollut enää illalla mansikoita. :(

Toissapäivänä aloin toimeliaana puuhastella jo tulevia apurahan hankintakierroksia varten (Coloria-projektille - mihin innoitti muutamakin inspiroiva yhteydenotto; arkistot aukenevat). Prosessia varten päätin pitkästä aikaa käydä vilkaisemassa Coloria-sivuston statistiikkaa. Hieraisin pariinkin otteeseen silmiäni, kun kolmantena Suomen ja USAn jälkeen statistiikassa oli Kiina - ei kävijämäärältään, mutta käytetyn kaistan leveyden osalta. Sitä oli kiinalaisten loudailuun kulunut parin päivän aikana enemmän kuin normaalikuussa yhteensä. WTF? No, Nancy Drew -moodilla tutkailin lisää ja selvisi, mitä ovat Kiinassa ladanneet: koko Uninvited Words -projektini liki 12-tuntinen ääniraitahan on mp3-fileenä verkossa ladattavissa samalla palvelimella. Hurraa! Spämmiteokseni on hitti Kiinassa!

Tänään oli herätys jo yhdeksältä, että ehdin signeeraamaan kehystettäväksi lähtevän työni ja muutaman muunkin. Eilen vein lisää kortteja myytäväksi Beckerille ja tarkoitus olisi askarrella jossain välissä jonkinlainen korttimyymälä nettiinkin (vaan missä välissä?) - kunhan ensin saan valitettua Englantiin siitä, että neljäsosa korteista oli nurkasta mäsänä tai muuten vaan huonolaatuisia. Rasittavaa tämä jatkuva pienten asioiden päälle törmäily.

Sentään aurinko tänään pojottaa vielä ulkona ja kun läpivetokin toimii, niin työntekohan on vallan mukavaa.