Näytetään tekstit, joissa on tunniste väsymys ei kestä ikuisesti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste väsymys ei kestä ikuisesti. Näytä kaikki tekstit
tiistaina, kesäkuuta 25, 2024
Todellisuuspakomatkalla
keskiviikkona, syyskuuta 22, 2021
Superperjantai - Super Friday 24.9.21
Kuten niin moneen kertaan olen todennut: ensin ei tapahdu kuukausiin mitään, ja sitten kaikki yhtäaikaisesti. (Vaikka harmittaakin, niin melkein enemmän ei harmita, että Habitare peruttiin tältäkin vuodelta. En ihan oikeasti usko, että olisin pysynyt tolpillani Habitare-viikkoa kolmen viikon tiiviin ja runsastöisen näyttelyviimeistelyviikon jälkeen.) Perjantai 24.9.2021 on taas se päivä, kun kaikki tapahtuu melkein samanaikaisesti.
As I have already mentioned several times: first nothing happens at all, and then everything happens simultaneously. (Although it bugs me quite a lot that Habitare was canceled this year also, I'm actually more relieved about it. I really don't think that I've could have handled Habitare week after three weeks of almost non-stop heavy project working.) Friday, September 24, 2021 is the date this time.
Klo 11 aukeavat oman työhuoneeni ovet Jyväskylässä (avoimet ovet klo 11-17, tervetuloa!) ja TEOS 2021 ovet Kattilahallissa, Helsingissä (teosmyyntitapahtuman ensimmäinen päivä, ovet avoinna klo 11-18, tervemenoa!), ja sitten klo 19 on Suomen käsityön museossa Vihreää väriä -näyttelyn avajaiset! Ja sitten sama vähän pidemmin:
At 11am the doors to my studio will open in Jyväskylä (open doors day from 11am to 5pm, welcome!) and also at the same time the doors of TEOS 2021 will open at Kattilahalli, Helsinki (the first day of the art sale event, doors open from 11am to 6pm, welcome!), and then at 7pm there's the exhibition opening of Sustainable Colour exhibition at the Craft Museum of Finland. And then the same with more words:
***
Tervetuloa työhuoneelleni perjantaina 24.9.2021 klo 11-17! Työhuoneellani on katsottavissa ja ostettavissa kaikenkokoisia ja -hintaisia teoksia, mutta tällä kertaa valokiilassa saavat olla pienet teokset, joiden maksimihinta on 50€. (Huom.! Ei alennusmyynti! Yli viidenkympin teokset on lähimaksupäivänäkin yli viisikymppiä – mutta tokihan niitäkin voi ostaa osamaksulla alkaen 20e/kk!)
Welcome to my studio on Friday September 24, 2021 from 11am to 5pm! The artworks of all sizes and prices can be viewed and bought at my studio, but this time the focus will be at the prints priced 50€ or under. (Note! Not a sale!)
***
TEOS 2021 24.9.–3.10.
Kattilahalli, Suvilahti (Helsinki)
Avoinna / Open Ma–pe MON-FRI 11–18 La–su/SAT-SUN 11–17
teosvälitys.fi/kauppa
Osallistun tänäkin vuonna taidegraafikkojen ja kuvanveistäjien TEOS 2021 -teosmyyntitapahtumaan! Tänä vuonna en ehtinyt kehystyttää yhtään teosta, joten seiniltä teoksiani ei voi bongata, mutta verkkokaupasta ja paikan päältä vedoslaareista voi näitä etsiä! Mukana tapahtumassa minulta ihan uudet Vahva, Viisas ja Yksi -vedokset (editio 30) ja kolme uniikkia Lähestyminen-sarjan työtä.
My prints are sold at the TEOS 2021 which is an art sale event organized by the Association of Finnish Printmakers and the Association of Finnish Sculptors! This year I didn’t have time to frame any of my artworks, so you won’t be seeing them at the walls, but please take a look at a large selection of unframed prints! I’ve send three new prints to the event, Strong, Wise and One, and also three unique prints from the series Approaching.
***
Vihreää väriä – Sustainable Colour
Suomen käsityön museo – the Craft Museum of Finland
11.9.–5.12.2021
Näyttelyssä Suomen käsityön museo, Helsingin yliopiston johtama BioColour-hanke, Coloria.net ja juhlavuottaan viettävä Värjärikilta sukeltavat värisammioon ja tutkailevat tekstiilien värjäämistä eri näkökulmista. Näyttelyssä käsitellään mm. luonnonväriaineilla värjäystä, värjäämisen trendejä, tulevaisuutta ja kestävää kehitystä sekä erilaisia värjäystekniikoita ja niiden ekologiaa.
In the Sustainable Colour exhibition, the Craft Museum of Finland, the BioColour project led by the University of Helsinki, Coloria.net and the Finnish Dyer’s Guild celebrating its anniversary, dive into a colour tank and study the dyeing of textiles from different perspectives. Dyeing with natural dyes, dyeing trends, future and sustainable development, as well as various dyeing techniques and their ecology are discussed in the exhibition.
,,,
torstaina, kesäkuuta 18, 2020
Valoa horisontissa!
Kesähaiku II - Summer Haiku II, 2020
Heinäkuun alussa pääsen aloittamaan puolentoista kuukauden työskentelyn Taiken apurahalla, mistä olen ihan suunnattoman kiitollinen! Olen koko kevään toteuttanut aiemmin tekemääni työsuunnitelmaa (luontoon ja valoon sidottuna antotypia-projektin lykkäämisellä ei ole ollut paljon vaihtoehtoja), ja sen rinnalla räpiköinyt pientä ylimääräistä silpputyötä pinnalla pysyäkseni - vähän niinkuin kolmivuorotyötä kolmessa vuorossa neljäsosapalkalla normaalista - ja kieltämättä kesäkuun alussa alkoi tuntea jo lievää taisteluväsymystä. Mutta ei mitään sellaista oikeaa: lähinnä vain ärsyyntymistä asioiden etenemättömyydestä. Se meni helposti ohi, kun nosti jalat olohuoneen pöydälle ja laittoi jonkun hyvän leffan (tai tositeeveetä) pyörimään.
Vaikka elämä normaalitilanteessakin on taloudellisesti hyvin arvaamatonta (kuten kaikilla, jotka eivät saa säännöllistä palkkatuloa), keväällä epävarmuus nousi potenssiin sata. Siltikin, jos pään päällä tummana pilvenä roikkunutta uhkaa työhuoneen menettämisestä ei oteta huomioon, kaikkein raskaimmalta on tuntunut kaikki muu epämääräisyys. Valuutallisesti kuiviin kausiin on tottunut, mutta silloinkin voi yleensä suunnitella ja keskittyä tulevien projektien siihen toteutukseen, joka ei vaadi killinkejä tilin pohjalla. Mutta miten voimaton voikaan olo olla, kun häviää suunnittelun mahdollisuus ja tulevien päivämäärien tukiranka. Kun yksikään projekti ei etene mihinkään suuntaan, koska kukaan ei voi tietää, mitä on tapahtumassa. Ei kannata valmistella mitään, eikä voi lyödä lukkoon mitään, eikä voi... mitään.
Tässä hetkessä eläminen on yllättävän vaikeaa, kun normaalisti joutuu miettimään asioita kaksi tai kolmekin vuotta etukäteen, jotta asiat rullaisivat. (Nyt esimerkiksi haetaan vuoden 2022 näyttelyaikoja.)
Kavereiden kanssa jutellessa huomasi, etten ole ainoa uuden opettelun äärellä.
Yksi kollega kuvasi prosessia päämäärälliseksi hapuiluksi: tavoite on tiedossa, mutta ei mitään aavistusta, miten perille pääsee. Siispä vain sokeana sumussa kovinta ääntä kohti.
Toinen kollega kuvasi kevättä labyrintiksi: ei tiedä, mihin pitäisi mennä, sitten kulkee innolla johonkin suuntaan, kunnes törmää seinään, ja taas uusi yritys, uusi seinä, uusi yritys, uusi seinä. Ja sitten, kun luulee, että on perillä, onkin labyrintin keskustassa ja tajuaa, että edessä on toinen samanlainen etsintäprosessi ulos.
Kolmas kollega kuvasi kevättä kyydissä istumiseksi. Kun on itse oppinut pitämään ohjaksista kiinni ja viemään kärryjään (tai kivirekeään, kuten kollegan alkuperäiset sanat kuuluivat) mihin suuntaa haluaa, on kyllä ollut hankalaa heittäytyä passiivisena kyytiin istumaan - varsinkin, kun on koko ajan tietoinen siitä, ettei ohjastajaa ole lainkaan. Virran vietävänä, tuulen tönimänä, nuoralla tanssimista tyhjän päällä, mitä näitä vertauksia nyt onkaan.
Omalla kohdallani jonkinlaisen teosmyynnin jatkuvuus ja se, että oman teosmyynnin varassa eläminen nyt vain on normaaliaikoinakin niin epävarmaa, ehkä vaikutti siihen, että minkäänlaista oikeasti epätoivoista oloa ei itselleni päässyt keväällä syntymään. Työprosesseja oli jo valmiiksi työn alla niin monta, että projektien moniajo rinnakkain sen päättömän räpiköimisen rinnalla piti kompassin suurinpiirtein samassa suunnassa. Sitä vain keskittyi tekemään. Ja kiipeämään esteiden yli, ja ryömimään niiden alitse. On väsyttänyt (kyllä!) mutta toisaalta ideoita on tullut enemmän kuin mitä pystyy toteuttamaan. Kirjoittelemani to do -listat huomioineen ovat antaneet sitä pientä kaipaamaani tukirankaa tekemiselle ja maneerista mekaanista tekemistä (kuten pahvien leikkaamista) on ollut tarpeeksi täyttämään ne tyhjät kohdat päivistä, jolloin pää ei tuota mitään merkityksellistä. Loppukevät oli loppujen lopuksi tasaista ja säännöllistä epäsäännöllisyyttä, päiville syntyi epämääräisyyden vakiorytmi.
Sitten, yhtä-äkkiä, eilen iltapäivällä, takavasemmalta yllättäen iski aivan tolkuton ja totaalinen uupumus.
Aikalailla tasan yhdeltätoista sähköpostiin tuli viesti Habitarelta: tapahtuma on siirretty syyskuulta marraskuun loppuun. Tämän vuotinen Habitare olisi tuonut itselleni uutta sumplittavaa ilman koronakevättäkin, kun joudun miettimään uusiksi sekä kuljetus- että kalustekuviot ja melkein kaikki käytännöt, joiden vakiintuminen on helpottanut aiempia osallistumisia. Kaikenlainen suunnittelu (tai siis lähinnä se, etten ole ehtinyt suunnitella) alkoi kummitella jomotuksena takaraivossani jo toukokuun puolella - ja nyt, yhtä-äkkiä kuin taikaiskusta sain yli kaksi kuukautta lisää peliaikaa! Helpotus siis sinänsä, mutta pienenä sivuprosessina olen ehtinyt jo useamman kuukauden jännittää, miten käy hotellivaraukseni, jos Habitare perutaan tai siirtyy (edullisin hinta oli etukäteen maksettu, vailla perumis- tai muutosmahdollisuutta). Viestittelyä, odottelua ja lopulta iltapäivällä tieto siitä, että majoitusvaraus saatiin siirrettyä uusiin päivämääriin ilman lisäkuluja. Helpotus, joka tuntui aivan käsittämättömän suurelta. Ja se oli se hetki, kun oma akkuni tyhjeni täysin.
Kävelin kotiin jonkinlaisessa henkisessä usvassa. Istuskelin kampuksella kiviportailla tuulen viilennettävänä ja kuuntelin punakylkirastaan asioita. Kiireen häviäminen tuntui konkreettisesti ensin viipyilynä kotimatkalla ja sitten aikaansaamattomuutena kotona. Työkoneen avaaminen nappia painamalla vaati varttitunnin maanittelua ja ponnistuksen jälkeen kesti vielä toinen vartti ennenkuin sain itseni lähettämään muutaman pakollisen meilin - vaikka ne mieleisiä asioita olivatkin. Olin aivan varma siitä, etten jaksa enää mitään tänä kesänä. Ajattelin, että heittäydyn sängylle selälleen makaamaan ja annan kärpästen lentää avonaiseen suuhun. Nukahdin ennenkuin pää koski tyynyä.
Tänä aamuna heräsin ukkoseen ja sateeseen. Maailma tuoksui hyvälle. Väsytti, mutta hyvällä tavalla. Totaalinen uupumus oli poistunut, tilalle oli tullut rento raukeus. Aamukahvia juodessani kuuntelin autoja märällä asfaltilla ja katselin esiin pyrkivää auringonpaistetta - ja yhtä-äkkiä oli ihan itsestäänselvyys, että heinäkuussa on jälleen aika avata työhuoneeni ovet jälleen vieraille. Edessäni pöydällä on kalenteri. Muutamia päivämääriä pitää vielä järjestellä, mutta eivätköhän ovet aukea viimeistään heinäkuun toisena päivänä.
Jos sitten tilanne muuttuu... se on sitten sen ajan juttu. Virran vietävänä, kuskittomassa kyydissä, tuulen tönimänä - kyllä tässä johonkin suuntaan on menossa.
keskiviikkona, huhtikuuta 22, 2020
Aallon harjalla
[Poissa - Absent 14]
Ensin ajattelin, ettei tämä koronakevät juuri itselläni missään tunnu, kun kevät on yleensäkin itselleni aikaa, jolloin keskityn luovaan työhön. Ja kun keskityn luovaan työhön, aikalailla eristäydyn. Tarvitsen aikaa ajatuksilleni ja "ehjälle" tekemiselle. En käy kahvilla tai lounaalla ystävien kanssa (ja usein unohdan syödä koko lounaan), enkä muutenkaan tapaa juuri ketään tai käy yhtään missään. Sellaisina aikoina teen töitä kotona ja työhuoneella ja kävelen näiden kahden paikan väliä usein pitkiä kiertolenkkejä ajatuksiani keräillen. Se, mikä on erilaista tähän poikkeustilaan verrattuna, näkyy lähinnä kaupassa käynnissä työmatkalla (nyt en käy). Työhuoneeni ovet pidän normaaliaikoina avoinna vain kerran kuussa, ja se on sen verran harvoin, että ei sen pois jäämistä oikeastaan tajua (ennenkuin katsoo tiliotettaan). Ja sen huomaan myös, että kun nyt ei ole tapahtumia, joihin myyntipöydälläni osallistun - se jatkuva lähtöpakkaaminen ja paluupurkaminen on jäänyt pois.
Kuitenkin kaikki on totaalisen eri tavalla. Minulla on kova luottamus tulevaisuuteen, mutta silti kaikki tuntuu epävarmalta, ja hyvin toisella tavoin epävarmalta kuin normaalisti. Jossain välissä havahduin siihen pelottavaan tunteeseen, että ehkä katselen työhuoneeni ikkunan takana hiljalleen eloon herääviä puita viimeisen kerran. Tahdonvoima on kumma juttu, ja olen vakaasti päättänyt, että ensi keväänä katson samasta ikkunasta ulos - mutta siltikin ajoittainen epävarmuus muljahtelee vatsanpohjassa. Vaikka päivisin luulen uskovani siihen, että kyllä tämä tilanne vielä selviää, yöllä herään siihen, että huomaan puoliunissani tekeväni suunnitelmaa siitä, mitä tavaroita pystyn työhuoneeltani siirtämään kotiin, ja mitkä esineet pitää laittaa myyntiin.
Koko kevät on ollut melkoista aaltoliikettä. Maaliskuu ja huhtikuun alku meni jonkinlaisessa lamaannuksessa, siellä aallon pohjalla. Sitä teki paljon, mutta ei oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä ja mihin pitäisi fokus suunnata. Vedosten postittaminenkin alkoi stressata, kun itsellä ei ole mitään intoa postissa asiointiin, ja toisaalta, asiakkailta alkoi tulla viestiä, että he eivät halua noutaa vedoksia postin toimipisteestä tai edes automaatista. Sitten huomasin, että minullahan on pieniä teoksia, jotka voin itse sujauttaa suoraan postilaatikkoon ja jotka jaetaan asiakkaille suoraan postilaatikkoon tai postiluukkuun. Ja aika pian huomasin olevani jälleen aallon huipulla: kun nollamyyntimaaliskuun jälkeen saa pakata vedoksen pakettiin ja lähettää sen uuteen kotiinsa... se jos mikä valaa uskoa tulevaisuuteen.
Jo itsessään tilausten pakkaus ja lähetys on tuntunut suunnattomalta helpotukselta lomakesulkeisten ja loputtomalta tuntuvan budjetoinnin ja tulevaisuuden suunnittelun keskellä. Sitten koitti se hetki, kun tajusin, että yhden kuun vuokrarahat on koossa - olen jälleen saanut kuukauden lisäaikaa työhuoneelleni. Outo ilmiö, jonka olen huomannut aikaisemminkin: kun perusasiat saa kuntoon, tulevan suunnittelukin on aivan erilaista. Viime päivät olen suorastaan kylpenyt ideoissa; sellaisissa, jotka voin toteuttaa tässä poikkeuksellisessa tilanteessakin, ja materiaaleilla, joita minulla jo on. Sen tahmean, siirappisen epätoivossa kylpemisen sijaan pää on vapautunut jälleen (eikä toivottavasti vain hetkeksi) riemukkaaseen suunnitteluun: tulevaisuuden pelkäämisen sijaan sitä ja tulevien projektien käynnistymistä suorastaan odottaa.
(Muutenkin asiat näyttävät ratkeavan ihan itsekseen: vien mielelläni postiin nyt myös niitä suurempia vedoksia - minulle neuvottiin luukku, jonne voin isommat pakettini viedä sisällä asioimatta! Minkä vuoksi ajattelin pitää postikuluttoman kevään koskien kaikkia minulta tilattavia vedoksia. Vastaanottajan tosin pitää lähetys noutaa sellainen isompi lähetys joko Postin toimipisteestä tai pakettiautomaatista (pienet työt tulevat xxs-pakettina muun postin mukana kotiin saakka). Kotiinkuljetuskin on Postilla tarjolla, mutta siitä joudun perimään 15 euron maksun. Jos olet kiinnostunut tilaamaan jotain, laita viestiä Facebook-sivuni kautta tai vaikka sähköpostilla paivi.hintsanen(a)coloria.net)
maanantaina, elokuuta 20, 2018
Lempeät elokuun päivät / These gentle days of August
On outo olo, kun työlistalla on hirmuinen joukko pieniä asioita, mutta mikään niistä ei huohota niskaan kärsimättömänä - niillä on aikaa odottaa ja itselläni aikaa tehdä. Viivaan to do -listalta yli tehtävän toisensa jälkeen, ja tuntuu melkein siltä, etten tee mitään. Kesän työrupeama oli niin tiukka, että nyt normaalit kahdeksan tunnin päivät tuntuvat livahtavan ihan leikkinä käsistä. Moni tehtävä on pientä askartelua, jota voin tehdä telkkarin ääressä. Seuraavana on vuorossa ennakkotilauksiin mukaan tulevien Kyyneltäjät-korttien niputus. Korttinippuja pitää tehdä melkoinen määrä, mutta siinähän tuo menee jotain hyvää leffaa katsellessa.
Ennakkotilauksiakin on tullut jo niin mukavasti, että tiedän saavani kirjan painokulut maksettua. (Eilen kävi mielessä, että jos tilauksia tulee tähän tahtiin, niin riittääköhän julkkareihin asti yhtään kappaleita... mutta tänä aamuna palautin itseni maan pinnalle, kun totesin, että vasta neljännes pienestä painoksesta mennyt, ihan hyvin niitä on jäljellä.)
Tervetuloa julkkareihin la 25.8. klo 14 Galleria Aarniin, Espooseen
https://www.facebook.com/events/466615923813020/
sekä
tervetuloa myös Kyynelpuutarhurin teehetkeen to 30.8. klo 16.30 Jyväskylän taidemuseolle
https://www.facebook.com/events/276639329815755/
--
I'm feeling weird: so much little things to do, but none of them is weighing too much - they have time to wait and I have time to do. I cross over things from my to do list one after another, and still it almost feels like I'm doing nothing. The work schedule on summer was so tight, that now these normal eight-hour working days feel like play, and they are, in many ways. Many of my to-dos is just small things, easy to do watching telly at the same time. The next thing on my list is sorting out the Tear Artisans postcards. I have to make a lot of the card stacks, but watching some good film at the same time - it doesn't sound so bad at all.
Next weekend I'll have my book publishing party and the following week a tiny event here in my hometown. After that I'll start to seek some funding for translating the book.
.
maanantaina, marraskuuta 27, 2017
Avajaiset / Vernissage
Talvihaiku II / Winter Haiku II (2017, ed.30, 15x15cm+marg., 80€
Yöllä heräsin moneen otteeseen siihen, että rannetta ja sormia kivisti. Järki sanoisi, että nyt pitää heittäytyä lepuuttamaan käsiä, mutta vielä kovempi ääni sisälläni kannustaa viimeisten tuntien rutistukseen. Sain venytettyä deadlinea, ja tänään on viimeinen päivä saada vedoksia kehystykseen, jotta ne ehtivät näyttelyyni saakka loppuviikosta. Eikä töitä ole enää kuin muutama, melkein jo valmiina. Vedosten leikkaaminen oikeaan kokoonsa ei kiusaa käsiä tolkuttomasti ja signeerata ja numeroida voin vain kehystykseen menevät työt, ja loput ehdin sitten myöhemminkin. Kuuden tunnin päästä käteni pääsevät lepäämään, ja minä myös. Aion heittäytyä sohvalle loppuillaksi - levitän kasvonaamion kasvoilleni ja upotan varpaani jalkakylpyyn ja katselen televisiota tyhjäpäisenä.
Isompi palkinto odottaa sitten vajaan viikon päästä: avajaiset. Tällä kertaa avajaiset merkitsevät itselleni vähän isommankin tikistyksen loppua: viimeiset pari kolme vuotta elämä on ollut tauotonta pakkaamista ja valmistelua, kun näyttelyväli on tullut vähän turhan tiheäksi, mutta tämän Höyry-gallerian näyttelyn jälkeen jään näyttelytauolle. Seuraava yksityisnäyttelyni tämän jälkeen on vasta elokuussa 2018. Kevät ja kesä on varattu kalenterissani luovalle työlle. Ja ehkä ensimmäistä kertaa vuosiin pääsen viettämään jonkinlaisen kesäloman.
Ilta-avajaisten sijaan Muisto meren rannalta -näyttelyssäni on jälleen avajaispäivä: tervetuloa lauantaina 2.12.2017 klo 12-16, Höyry-galleriaan, Korpilahdelle (Jyväskylä)!
---
Last night I woke up several times because my wrist and fingers were hurting so much. My brain says that I should stop working right now and rest my hands, but there's even stronger voice inside me pushing me to work still these few hours left. I did manage to push the deadline a little bit further, but today is the very last day to get the rest of my prints to the frameshop, so that I could have them on my exhibition at the end of the week. There are only a few prints left, and they're almost finished. Cutting those prints won't tease my hands too much, and if I'll sign and number only those prints which are going to be framed... The other prints can wait for another day. Six hours still, and then my hands will get the well-earned holiday, and me too. I'll throw myself on sofa for the evening - I'll have myself a relaxing face-mask, I'll sank my toes in gentle feet bath and I'll just watch telly with no brain activity.
A more luxurious prize is waiting for me at the end of the week: vernissage. This time it means more to me than usually, the end of overly busy era: for the last two, three years my life has been packing and preparing, because of a continuous line of my solo exhibitions, but after this Höyry gallery exhibition I'll have a break. My following private exhibition will be only in August 2018. Whole spring and summer is booked for my creative work. And maybe, for the first time in years, I'll be able to have a summer break of some kind.
No evening vernissage for me, but the whole day of celebrating my A Souvenir From the Seaside exhibition: welcome to Höyry gallery in Korpilahti (Jyväskylä) on Saturday December 2, 2017 from 12 noon to 4pm!
maanantaina, lokakuuta 02, 2017
Viikko alkaa lomapäivällä / Starting the week by having a day off
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Hygge 2017 -osastostani tuli ihan siedettävän näköinen, kun päällystettiin koko osasto A0-kokoisilla papereilla: kiinnitys tapahtui yksinkertaisesti nitomalla ne seinäkkeeseen kiinni. (Olisin tietenkin voinut vähän edullisempaakin paperia käyttää, mutta nytpähän on taas materiaalia uniikkivihkoihin, joita jälleen telkkaria katsellessani voin iltaisin näprätä.) Hämäräähän osastolla oli koko tapahtuman läpi, kun tein tilannearvion (olla hankkimatta maksullista valaistusta) perjantaina ripustusaikaan, kun hallin valot olivat vielä päällä, enkä osannut yhtään arvioida, että kun lauantai-aamuna saapuisin paikalle messuilumielellä, valot olisikin himmennetty "tunnelmalliseen" hyggehimmeyteen. No, hätäavuksi otettiin kotoa se valo, joka irtosi ja jonka pystyin minisähköliittymääni kytkemään: pari pattereilla toimivaa Clas Ohlsonin lediketjua ja yksi himmeävaloinen pöytälamppu. Onneksi huumoria riitti niin itsellä kuin asiakkailla, eikä lopputulos ollut lopulta yhtään hassumpi. Teosten nimiä ei kyllä kukaan nähnyt lukea, mutta siinäpähän tuli sitten jutusteltua.
Kaappasin itselleni käyttöön myös ihmeellisen metrin mittaisen näköesteen, jota ei osaston alkuperäisissä piirustuksissa ollut, mutta joka oli siihen sitten jostakin ilmaantunut. Ensiharmituksen jälkeen se ei ollutkaan yhtään paha juttu: ylimääräinen metri Café-Bistro Miniprintille - ne kun ovat vähän värikkäämpiä huomionkaappaajia ja näkyivät tuossa hyggevalaistuksessakin metrejä kauemmas.
Itse tapahtumaan ei valitettavasti mikään suuri yleisöryntäys ollut. Välillä oli melkein kiusallisenkin hiljaista... mutta toisaalta, enpä ole muilla messuilla ehtinyt itse istumaan kaikessa rauhassa hierovassa tuolissa ja askartelemaan kuurankukkia viereisellä Taito-keskuksen osastolla! Eikä se ihmisten määrä, vaan laatu: viikonloppuun mahtui jälleen aivan uskomattomia kohtaamisia ja ehti rauhassa jutella melkein kaikesta maan ja taivaan välillä. Tarpeeksi moni teokseni löysi uuden kodin, etten jäänyt tapahtumasta varsinaisesti miinuksellekaan (= osaston sain maksettua teosmyynnillä, vaikka palkkaa viikonlopun työstäni en saanutkaan - mutta se nyt on jo ihan vakio näissä hommissa).
Moni asia meni vähän vierestä, mutta silti tuli naurettua sekä osastollani vierailleiden että naapuriosastojen kanssa niin valtavasti, että poskiin alkoi sattua. Se ei ole huono merkki lainkaan.
Nyt maanantaina olen hyggeillyt kotona villasukat jalassa ja kurkkutabletti suussa. Päivä menee nopeasti, vaikkei tee mitään (paitsi seurannut masentavia uutisia sekä Espanjasta että USAsta).
Huomenna muutama vedostoimitus Galleria Beckerille / taidelainaamoon, teosten laittaminen paikalleen ja mini-inventaario työhuoneella, teosten pakkaaminen Kakslauttaseen ja pahvilähetyskin on tulossa. Keskiviikkona ajattelin jälleen viettää vähän relamman päivän, mutta sitten - täysin uusien teosten pariin!
All well that ends well. I managed to get my Hygge 2017 booth tolerable with covering the whole booth with a0 sized cream white papers: we just stapled the papers to the walls. (Of course it could have been much wiser to use some cheaper paper, but now I'm having new material for my unique notebooks that I can continue working with while watching telly.) On Friday evening, while we were setting up the booth, I estimated that I would do just fine with the existing general light, it was a bit shady but I wouldn't use another hundred euros for extra light - but I didn't guess at all that when I'd arrive to the place on Saturday morning, the lights would be dimmed to about half for this very atmospheric "hygge ambiance". Well, I grabbed the only battery-lights at home, as well as one dim-lighted desk lamp. It wasn't the most sophisticated solution, but not so bad as you could think, and my clients and I had a laugh about it. A lot. No possibility to read the pencil written names of the artworks but it was a great way to start the conversation.
I also conquered the extra wall that had appeared next to my booth (which wasn't at the original floor plan, when I decided to book the booth). After the irritation first, it turned out to be quite good thing: an extra wall for my Café-Bistro Miniprint illustration works - they are a lot colourful than my 'serios' art and were seen a lot further in that hygge lighting.
Unfortunately, not too many people found their way to the event. It was almost awkwardly silent now and then... but in another hand, in no other events I haven't got enough time to get myself a treat in a massaging chair or go and do some crafts on the booth next to me. And it's not really about the quantity but the quality of the people I met: there were some amazing moments and enough time to talk about nearly anything. And the biggest plus was, that enough many of my artworks found a new home, and I did make some profit, kind of (= I did pay my booth with the sales, even I didn't get enough for my work through the whole weekend - but that's kind of constant in this job.)
A lot of things were a bit out of tune, but still I did laugh so much through the weekend, both with the visitors at my booth and the next booth neighbors that my cheeks started to hurt. Not a bad sign.
Now, on Monday, I have hygged my way through the day wearing woollen socks and sucking a throat pastille. The day has passed fast even I haven't done anything (but watched the sad, sad news, both from Spain and from US). Tomorrow I'm going to take a few print deliveries to Gallery Becker, and then put everything on their places at the studio, with some mini inventory, and packing a few artworks to Kakslauttanen - and some cardboard is arriving. On Wednesday I'm going to have a bit easier day again, but then, on Thursday - I'll get to work with totally new artworks!
sunnuntaina, syyskuuta 10, 2017
Tiellä Habitareen / On my way to Habitare
Viime viikolla vastasin aloittelevan taideopiskelijan koulutehtävähaastatteluun, joka käsitteli taiteilijan ammattia hyvin laajasti. Yksi kysymys oli: "Luomisen ohella minkä muun taidon koet erittäin tarpeelliseksi?"Vastaukseni tuli sadasosasekunnissa, täysin miettimättä: "Pakkaustaito."
Mistähän johtuu?
Huomenna lähtee auto kohti Helsinkiä ja Habitarea, ja itse menen perässä junalla, kun en mahdu autoon tavaroitteni sekaan. Onneksi on melkein kokonaiset kaksi päivää askaroida osasto (3c20) pystyyn. Ja onneksi tänään nukuin piiiiiitkään, ja vietin levollisen sunnuntai-aamun pitkän tv-brunssin äärellä. Vielä on valtavasti kaikenlaista pientä tekemistä, mutta melkein kaikki sellaista kivaa ja aivoja vaatimatonta mekaanista, jonka voi tehdä olohuoneen sohvalla telkkarin ääressä istuen.
----
Last week I was interviewed by a new art student for her schoolwork, about the profession of artist. One of the questions was: "Besides creating, which other skill you find very important?" My answer came to mind instantly, without thinking at all: "Packing skills."
Wonder why?
Tomorrow our car leaves towards Helsinki and Habitare, and I will follow by train, because I can't fit amongst my art. :D Luckily we have a two whole days to set up the booth (3c20). And I'm so happy I got to sleep laaaaate this morning, and spend a slow morning with a long tv-brunch. There's a lot of all kind of small chores to finish, but almost all of it is easy and sort of I-don't-have-to-use-my-brains kind of stuff, that I can do on living room next to telly.
perjantaina, tammikuuta 06, 2017
Voiton puolella / Getting there...
Tänään koko päivä koevedoksia, ja sitten varsinaisia. Ensimmäiset työt ovat jo kehystämössä ja tämän päivän viisi - Vartteet-sarjan - vien huomenna aamupäivällä. Signeeraaminenkin pitää varmaan jättää huomiseen: jos vaikka tänään ehtisin Kyynelpuutarhurin päiväkirjan merkintöjen ensimmäiset vedokset ottaa, niin ehtisin nekin kiikuttaa kehystäjälle ennen avajaisia. Kehystäjän kanssa jo puhuinkin, että vielä maanantaina saatan viedä sinne pari työtä, jos hän mitenkään pystyisi kehystämään niitä vuorokaudessa. Onnistuuhan se, kuulemma. Sitä en tiedä, onnistuuko minulta niiden muutaman työn viimeistely. Olen taas jättänyt vaikeimmat viimeiseksi.
Huomenna ohjelmassa siis signeeraus ja sitten kehystämö, sitten vaihteeksi vielä lakkaamista ja maalaamista ja Kyynelpuu-teossarjan muuta viimeistelyä, ja vasta sitten aion käydä vaikeimpien vedosten kimppuun. Ne ovat niin turhauttavan aikaa vieviä, että tiedän jo nyt, että kun työhön käyn, ei mitään muuta ole olemassa ennen projektin loppua.
Mutta tänään uskalsin jo ajatella vähän eteenpäinkin. Aikataulu on tuntunut niin kiduttavan tiukalta, että minkään tulevan miettiminen on tuntunut anteeksiantamattomalta syrjähypyltä ja huteran projektin horjuttamiselta. Mielessä on käynyt niinkin arkisia asioita kuin eteisen seinän maalaaminen ja kylpyhuoneen uusien pyyhekoukkujen laittaminen. Ja kun kevät on kaikin puolin hiljaisempi kuin viime vuosi, jospa sitä saisi kaikki projektikasansakin siivottua.
Toiveajattelua ehkä, mutta ainakin itselle tuli hyvä olo siitä huomiosta, että elämä on edelleen siellä, jossain, odottamassa.
Today I've made first proof prints, then the final ones - the whole day. The first prints are already at the frame shop, and the five I made today - 'Grafts' series - I'll take to the frame shop tomorrow morning. I probably should leave signing process also for tomorrow: if I only could take the first prints of the series 'Notes from the Diary of a Tear Gardener', I just might get them framed before the opening... I've already discussed with my framer about the chance to bring the last prints there on Monday, which leaves him only one day to frame them all. Can be done. If I only can finish those few. I've left the hard ones last, again.
So, tomorrow I'll start with signing and then going to the frame shop, and then some painting and lacquering for a change, and making the final touches on the 'Tree of Tears' entity, and only after then I can get to those difficult ones. They are so frustratingly time consuming, that I know already, that when I'll begin the process, nothing can come between me and those works before the project is over.
But today I had some courage to look a bit further in my life. The schedule with this exhibition has been so torturously tight, that thinking about anything else has been like inexcusable act of infidelity and unsettling the project already fragile. I've started thinking things like painting the hallway wall and adding some new towel hooks in the bathroom. And as this spring will be much quieter than the last year was, maybe I could also get to clean all those project piles allover the apartment.
Wishful thinking maybe, but somehow I've got this warm and fuzzy feeling about the observation, that the life is still there somewhere, waiting.
sunnuntaina, joulukuuta 18, 2016
Vuoden viimeiset myyjäiset / The last market of the year
Eilen lauantaina osallistuin ensimmäistä kertaa Jyväskylän Designtorille. En ole aiemmin koskaan ehtinyt edes käymään tapahtumassa, joten en oikeastaan tiennyt ollenkaan, mitä odottaa. Vähän laiskasti valmistauduin kyllä. Ratamon tuleva näyttely on vienyt kaiken huomioni ja päässä pyörii tauoton teosvalmistelu, vaikka en fyysisesti töiden äärellä olisikaan. Vein vain Designtorille aikalailla samat kassit tavaraa kuin edellisellä viikolla Joulubasaariinkin, lisättynä niillä askartelemillani vihkosilla, joita ehti kertyä kuitenkin ihan hyvä nippu. Muutamaa päivää tapahtumaa ennen tulin ajatelleeksi, että koska taitettavat pöytäni eivät mahdu 2 x 1,5m tilaan samalla tavoin aseteltuna kuin miten ne esimerkiksi Habitaressa olivat, en voi käyttää vaneripäällyksiä sellaisenaan. Pöytäliinojakaan en oikein tuohon systeemiin ja tässä pienessä aikaikkunassa ehtinyt etsiä, mutta sen tiesin, että pöydän alla vallinneen Claes Ohlson- ja Biltema -kassien kaaoksen halusin piiloon. Joten Postista rulla pakkauspaperia ja sillä reippaasti pöytä pakettiin. Hyvin toimiva ja käytännöllinen - ja etten sanoisi peräti maanläheinen - ratkaisu. Lievästi kyllä nauratti oma diy-settini, kun kävin loppuvaiheessa päivää kiertämässä tilan ympäri ja kaikkialla oli niin mahdottoman... - no, mikä sana se olisi vastakohta tee-se-itselle? :D
Mutta kaikessaan: olipa sitten ihan mahtava päivä! Järjestelyt toimivat, tapasin aivan uusia ihmisiä ja asiakkaita ja viileässä jaksoi pysyä virkeänä koko tapahtuman läpi. Mutta kieltämättä pitkän tapahtumasyksyn viimeinen yksittäinen koetus, jonka jälkeen voimat vain valahtivat jäsenistä heti kotiovella. Eilisilta sujui puoliunessa scifileffaa katsoen ja kahtentoista tunnin yöunienkaan jälkeen ei olo ole yhtään voimaantuneempi. Tänään oli tarkoitus vähän siivota, mutta noinkohan jaksan edes purkaa tavaroita kasseista? (Eikä puhuta edes mistään joulusiivosta, vaan jos nyt sen tavallisen "viikkosiivouksen" - loka-, marras- ja joulukuun ajalta - saisi tehtyä ennen parin päivän joululomaa...) Kai se on pakko yrittää. Hyvänä pontimena toimii PS4 Ratchet & Clank -peleineen. Sovimme, että asennamme pari päivää sitten hankitun pelikoneen seinään vasta, kun asunto on siivottu.
Oikein Aikuisten Motiivit. :)
---
Yesterday I took part for the Jyväskylä Designtori for the first time. I haven't even visited the event before, so I actually didn't know anything about what to expect. I was totally lazy in all preparations. My next exhibition at the Gallery Ratamo has taken all my attention, and the preparation works for the exhibition are playing in my head constantly, even I wasn't physically doing the job. I just took the same bags to Designtori which I had in Christmas Bazaar the week before, only added those selfmade notebooks. Just a few days before the event I came to think about the table: I have had a custom size plywood covers for the tables, but I realized that because the space size was smaller than in previous events I have used the tables, I couldn't position the tables same way - and thus I couldn't use the plywood covers. I didn't find time to look for any table cloths either, but I knew that I wanted to hide the chaos of Claes Ohlson and Biltema bags under my table. So: I got a roll of brown packaking paper from the postoffice, and covered the table with it. It was a well working and very practical solution. But I was mildly amused of my diy set when I took a round at the event later and saw every other table that were... - well, what's the opposite for diy? :D
But in all: it was a great day! Everything worked fine, I met totally new people and custormers, and it was chilly enough to keep fresh through the event. But also, it was the last event of the long and busy autumn, and after getting back home, I just felt how my powers weakened. Yesterday I just watched some scifi movie in half-sleep, but even after twelve hours of sleep I'm not really energized. Today I had planned to clean a little bit, but I'm not sure if I have it in me to even empty those bags? (And I'm not really talking about any Christmas mega cleaning, but just an ordinary "weekly cleaning" - all of them for October, November and December in one time - if we only could managed to tidy a bit before the Christmas holidays...) I guess I have to try. A good motive is PS4 with Ratchet & Clank game. We agreed that we would install the game console that we bought a few days ago, just after the house is first tidied.
Really a Grown-Up Motive :)
tiistaina, elokuuta 09, 2016
Habitareen menossa / Going to Habitare
Elokuun aion pyhittää pääosin Habitarelle. Olen ensimmäistä kertaa menossa yksin omalla osastollani (3b20) messuille, ja jännittää aivan vietävästi. Kesän aikana olen ehtinyt jännitellä jo sitä, oliko tämä kokonaan taloudellisesti väärä tikki (Habitaressa pitäisi saada myytyä paljon, että pääsisi omilleen, mutta myynti ei ole ollut kovin hyvä koko vuonna, mikä ei luo kovin hyvää ennustetta) ja mistä ihmeestä tempaisen kalusteet osastolle nollabudjetillani (taidetaan mennä vähän diy-otteella, mikä ei omalla diy-kädenjäljelläni ole ehkä ihan hyvä juttu sisustusmessuilla). Mutta kun katselin 4m2 osastoani pohjapiirroksesta, alkoi jännittää eniten se, että huomaako sitä edes kukaan!
Olen viime päivät yrittänyt raapustella itselleni jonkinlaista tiedotussuunnitelmaa, mutta homma, jota ennen tein työksenikin, tuntuu nyt jotenkin ihan ajatukselliselta silpulta. Mieli palaisi luovan työn pariin, mutta yritän pitää sen verran itseäni aisoissa, että saan perushommat hoidettua mahdollisimman pian alta pois - koska miksi ne mahdolliset uudet teokset osastolla prameilevat, jos sinne ei kukaan löydä?
Sain eilen sentään aikaiseksi oman FB-tapahtumasivun, jonne päivittelen tietoa osastolleni tulevista jutuista ennen messuja ja sen aikana. Eilinen ja tämän päivän aamu olivat jotenkin kaikessa sekamelskassa rohkaisevia: pyysin FB-seuraajiani ja ystäviäni jakamaan sivua mahdollisimman paljon, ja sen he ovat tehneet. En näe sitä, kuinka monta kertaa sivu on jo jaettu, mutta näen tilastoista, että se on tavoittanut jo niin suuren määrän ihmisiä, etten ikipäivänä olisi vastaavaan tavoitettuun määrään kyennyt edes ajan kanssa. Viestin leviäminen ei suoraan myyntitilastoihin tietenkään korreloi, mutta ainakin tieto osastoni olemassaolosta on levinnyt ja oikeastaan vieläkin suuremmaksi tunnen tuon Suuren pienen eleen, että niin moni on minua tämän kanssa auttanut.
Hyvillä mielin siis muita valmisteluita kohti, myös sitä luovaa työtä. Aion toteuttaa Habitareen yhden pienen ideani, joka on ollut jonkinlaisena versiona to do -listallani jo vuodesta 2008 (!), mutta oikeastaan vasta nyt jalostui lopulliseen muotoonsa. Toivoakseni saan myös muutaman uuden työn valmiiksi. - Ah, ihanaa aurinkoista toivoa ilmassa!
Tiedote
FB-tapahtumasivu
----
In August I'm concentrating in preparing my Habitare visit (and in writing some colour related stuff). For the very first time I'm entering the Habitare fair by myself (booth 3b20), and I'm soooo nervous about it. During this summer I have already worried, if this was alltogether a financially wrong decision in general (I should really sell a lot in Habitare to get even, but the sales haven't been very good this year, which isn't a good sign), and I've also worried about where I can get furnitures / fittings to my booth with my zero budget (I guess I'm going to go with all diy, which probably isn't very wise considering my diy handcraft and that it is a *interior design* fair). But after checking my 4m2 booth from the base plan, I'm now most nervous about, if anyone even will notice my booth!
For the last few days I've tried to make some kind of PR plan, but this stuff, that I used to do for work, feels now fuzzy and unclear in my mind - just can't get a grip of it. I would so much like to return to my creative work, but I try to control myself in a way, that I can also get all this basic stuff done as soon as possible - because why would I bring brand new works to show in my booth, if no one can find it?
Yesterday I finally got my FB event page published. I will update information there before the fair and during it. Yesterday and this morning were very couraging: I asked my followers and friends to share the page as much as they could, and that they have done! I can't see how many times the event has been shared, but what I can see from the statistic is, that it has already reached more people than I never could reach by myself. Sharing the event page won't probably correlate to the sales, but at least now there are people who know about my booth, and most of all, I'm very thankful for this Grant small gesture of sharing - it feels warming that so many people have helped me with getting the word out there!
So, I'm getting ready with a good mood, including the creative work I will soon begin. To Habitare I'm planning to realize one little idea, that has been (in some version) in my to do list since 2008 (!), but really just this year got its final form. I wish to finish a few new prints also. - This hope of getting everything fresh done is so sunny!
Press release
FB event page
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
