Projektipäiväkirja / A Project Diary

Koska olen joka tapauksessa jo kuukauden myöhässä suunnittelemastani aikataulusta antotypiakokeilujeni kanssa, ajattelin, ettei parin päivän viive enää missään tunnu. Koska joudun nyt porrastamaan testipapereiden valottumista ja muutenkin projektiin liittyvää "sälää" on kertynyt niin paljon, että ajattelin, että on selkeämpi muistiinpanojeni kannalta, jos porrastan ainakin ensimmäiset pari osaa projektistani alkamaan joko kuun ensimmäinen päivä tai viidestoista päivä. (Joskin viimeisen osion kanssa tulee niin kiire, että laittanen testipapereita valottumaan ehkä jopa päivittäin - pitää sitten vain skarpata merkintöjen kanssa, että saa jonkinlaisen yhdenmukaisen tuloksen.) Kiwinkuorikokeilujen piti olla viimeinen testipaperierä ennen ensimmäisen osion valottumista, mutta koska laitan ensimmäisen setin valottumaan vasta toukokuun ensimmäisenä päivänä, ja koska sen vuoksi tässä nyt on vielä pari päivää aikaa, ajattelin lisätä testipapereihin vielä sipulinkuorilla tehdyt kontaktivärjäysnäytteet sekä koristeomenapuun omenista tehdyn värin. Ne molemmat ovat nyt keittiössä valmistumassa: kuivaneet omenat kattilassa ja sipulinkuoret papereiden päälle levitettynä painot päällään.

Hiljalleen päivittelen myös Anthotypical-sivuani. Nyt olen vihdoin saanut päivitettyä Anthotypical-sivulle projektisuunnitelman (englanniksi). Varsinainen kuvaus teoksista, joita varten olen näitä testejä tekemässä vielä sivulta puuttuu, mutta senkin kyllä jossain vaiheessa haluan esille laittaa - kunhan on oikea aika. Tällä hetkellä käytän kaiken likenevän ajan siihen, että saan testipaperit ajoissa valottumaan, ja että saan tehtyä kaikki näytteet, jotka ovat olleet suunnitelmissa.

Nyt on aika monta kertaa joutunut hokemaan itselleen, että "kyllä se tästä". Mutta kyllä siihen hiljalleen alkaa uskoakin.

---

Because I'm alread about a month late with my original schedule with my anthotype testing, I'm thinking that a couple of more extra days delay won't do any harm. Because I now have to make this project in several stages instead of one, I thought that it would be a great idea to have starting days for exposure times in the beginning of the month or in the fifteenth day. (Though, I think I'll be in such a hurry then with the latest stage / batch, that I'll add print to exposure each day - I just have to then be especially alert with all the notes, so that the results can be uniformly read.) Testing with kiwi peels was supposed to be my last test set before preparing the first batch for exposure, but because I'll set the first batch out for sun exposure only on May 1st, there's still a few days left for more tests. So, there are currently crab apples boiling and some onion skin contact dyeing happening in my kitchen.

Gradually I'll also add more information on my Anthotypical page. Finally I got to write my project plan and schedule. The introduction to my art processes to which I'm making these tests is still missing from the web page, but I will update that some day too - when it's the right time. At this moment I'll have to use every minute possible to get those test papers to exposure as soon as possible, and to make all the samples that I have planned to make.

So many times I have now repeated "There, there - It´ll be allright". But maybe I'm actually starting to believe in it too.


.

Antotypiaa - Anthotype

Siihen nähden, että tässä viime viikkojen (voisi sanoa viime kuukauden) aikana ei ole ehtinyt tekemään juuri mitään tuottavaa työtä, väsymys on ihan suhteeton. Juuri nyt pitäisi keksiä kaikkea innovatiivista ja heitellä pelastusrenkaita itselleen, mutta tekee mieli jäädä vain tähän lankulle makaamaan ja antaa olla. Pienet asiat alkavat olla ihan ylitsepääsemättömiä. Kun näppäimistön ajurit sekoavat ja kirjaimeen osuessa tuleekin monta kiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiirrrrrrrrrrrrrrrrrrrrjainta tai niitä jaa väliin (ongelma, joka ilmeni pari viikkoa sitten ja jonka luulin jo korjanneeni), sitä vain jaa tylsänä tuijottamaan monitoria, ja lopulta siirtyy sohvalle tuijottamaan ulos. Tsemppi on vähän haussa. Samalla niitä pieniä lohdun siemeniä: jokainen pienikin vedostilaus on tässä tilanteessa tuntunut niin Suurelta Lahjalta, että on pitänyt pidätellä itseään, ettei matkusta kielletyille alueille halailemaan ihmisiä. Jos olen jotain aiemmin puhunut tunteiden vuoristoradasta, niin en ole tiennyt, mistä puhun.

Olen jo hyväksynyt sen, että antotypiakokeiluni eivät todennäköisesti tänä vuonna mene niinkuin pitäisi. Olen yrittänyt muistuttaa itseäni, että valmistelin tälle projektille aikaa vuoden, ja voin ihan hyvin odottaa toisen vuoden, jotta pääsen oikeasti sen tekemään. Tämäntyyppiset projektini ovat muutenkin yleensä pitkiä, mikä kiire minulla on? Silti pieni paine jyskyttää koko ajan päässä - ei sille vain voi mitään, että kun on selvä visio, on vaikea tehdä vain jotain "sinne päin", eikä luovuttaakaan halua. Luonnonvärien kanssa läträäminen on tuonut pientä iloa elämääni. Prosessit ovat hitaita (- peräti hyötyisivät tästä eristyksen ajasta, ellei kaikkea muuta säätöä olisi ilmaantunut siihen rinnalle viemään sitä hitauden vaatimaa aikaa). Yritän suhtautua kaikkeen zeniläisellä rauhallisuudella. Aamuisin nostan testipaperit keittiön pöydälle ja sivelen hitain, pitkin vedoin väriä niiden pintaan. Olen myöhässä, kyllä, mutta en aikaa voi kiirehtimällä hidastaakaan.

Työskentelyä antotypia-prosessin parissa voi seurata Anthotypical-blogissani. Blogia kirjoitan työvaiheista. Täydennän sinne myöhemmin varsinaiset teoskuvaukset - minulla on kaksi erillistä teossuunnitelmaa, missä tätä antotypiatekniikkaa tulen hyödyntämään ja mitä varten testejä juuri nyt teen.

---

When I think about how little I've worked in last few weeks with anything productive, I could state that my tiredness is disproportionate. Right now I should be very innovative and find new lifebuoys for myself, but I just want to lay here on slowly sinkin plank and let everything be. Even small things start to be insurmountable. When my keyboard drivers go mad and after hitting a letter I get seeeeeeeeeeeeeeeeeeeverrrrrrrrrrral letters or missing out some (a problem I thought I've already fixed when it first happened about few weeks ago), I just boringly stare the monitor before moving to couch to stare outside. The fighting spirit is a bit lost right now. At the same time there are some seeds of consolation: every little print order has been so Great Gift that I've had to stop myself from getting out to hug these people who are buying my art. If I've spoken about roller-coaster of feelings before, I've not known what I've spoken then.

I've already accepted that my anthotype testing won't probably happen as I had planned. I've tried to remind myself that I've already waited for a year, and I can really wait for another year to make it happen the way I planned. These kinds of projects are slow anyway - so what's my hurry? Even then a little pressure is in my head - I really can't help it: I have a clear vision, and it's really hard to do something just about, and in no case I want to give up. Besides, playing with natural dyes has brought some gladness in my life. The processes are slow (and would benefit of this time of isolation, if everything else hadn't come to eat the valuable time these processes need). I try to zen my way through it. In every morning I set the test papers on our kitchen table and brush dye upon them, layers upon layers, slowly. I'm late with this process, yes, but I can't make time go any slower by rushing things.

You can follow my work with this process in my Anthotypical blog. At the moment it's all about preparation but later I'll update the information about the art projects for which I'm making these tests.

.

Kuivaa - Dry

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

I'm trying to trash the frozen and dried herbs from the balcony, but it's a slow process, since they are so #pretty and I have to photograph everything. . #sunday #thebeautyofeverything #shades #colours #tones #thesemoments

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Loka 7, 2018 kello 5.31 PDT

Ystäväni on lukenut blogiani tämän viikon ajan, ja kysyy nyt: Onko sun työ oikeasti noin tylsää? Vastaan rehellisyyden nimissä, että ei se aina ole. Mutta näitä monotonisia paperiasiainhoitoviikkoja on kyllä turhan paljon. Olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että pitää ottaa toinen otanta työviikosta sitten, kun näyttelyteosten valmistelu on se suurin työagenda. (Tosin - onko sitten aikaa kirjoittaa yhtään mitään?)

Ärsyttävintä tässä on se, että viikon alussa työlistallani luki ensimmäisenä:
- Korjaamon Designmarkkinoiden esittelyteksti ja kuvat!
- Malmin apurahaselvitys (koskien viime vuonna Colorialle saamaani apurahaa)
- Mela-vakuutuksen hakeminen (koskien tämän vuoden työskentelyapurahaani)
- Kyyneltäjä-korttien leikkaus (yksi erä korteista saapui hieman epäkeskitettynä; ostin ne käytännössä koodilla, jonka sain kompensaatioksi edellisestä reklamaatiostani, ja olin niin täynnä reklamointia, etten enää jaksanut reklamoida toista - tai itseasiassa kolmatta kertaa)
(- Inktober)

Yhtään näistä en saanut hoidettua, kun meiliin tuli koko ajan akuutimpia asioita. Ehkä sitten tänään, sunnuntaina. Ennen nukkumaanmenoaikaa, jossain välissä.

Oikeastaan kaiken muun ehdin ensi viikollakin, paitsi Inktoberiin osallistumisen, jota olin haudutellut jo pitkään. (Some-juttu, lähinnä Twitterissä, mustepiirustus per päivä tai ainakin joinakin päivinä.) Ajattelin, että tänä vuonna osallistun siihen, mutta vieläpä sellaisella twistillä, että teen projektia varten itse omat kasviväripohjaiset musteeni. Ne eivät ole ehkä tarpeeksi kestäviä lopullisiin teoksiin, mutta käytän kasvivärejä ja omia musteita paljonkin luonnosteluun ja skannattuina elementteinä niitä näkyy joskus myös lopullisissa teoksissani. Syyskuun lopun taudeissa lojuessani tajusin, että haaveeksi se jälleen jää, enkä viitsi pakkoahtaa tekemistä muun keskelle, kun virkistystoiminta muuttuu silloin helposti vastakohdakseen. Joten jääköön Inktober tällä(kin) kertaa itseltäni väliin, ja musteen tekeminenkin (en löydä arabikumikätköäni mistään!) Mutta keittiön pöydällä odottavat vielä syysöissä paleltuneet ja ylikasvaneet thaibasilikat. Olen kuullut, että niistäkin jotain väriä saattaa irrota, joten päätän kokeilla ennenkuin viskaan puolikuolleet kasvit roskiin. (Kun katselen haaleankellertävää värilientä, totean, että odotukseni olivat ehkä liian korkealla, mutta toisaalta, muista kuivaneista yrteistä saa otettua aivan jumalaisen kauniita kuvia.)

Päätän, että selkäni on tarpeeksi hyvässä kunnossa, jotta voin mennä ulos, mutta yhä liian rikki siivoamiseen. Pitää odottaa myöhempään ajankohtaan sen suhteen. Kyllä se sunnuntai näinkin menee.

---

My friend has read my blog for a week, and asks now if my life is always this dull. I reply honestly, that not always. But still there are too many of of these weeks made of filling and sending forms and papers around. I agree with her that I should make another daily blogging project at some time, when it's more about my work with exhibition preparation. (Though - do I have then time to write anything?)

The most annoying thing is, that the first things on my to do list at the beginning of the week were:
- Send short description and press images to Korjaamo Design Market
- Make a report of a grant use for Malm foundation (last year for Coloria)
- Apply Mela insurance (for this years working grant)
- Cutting the Tear Artisans portcards (one batch arrived a bit noncenteres; but as I bought them actually using a code that I had received from my reclamation before, and I was so filled with reclamations one after another, I didn't bother to make yet another one
(- Inktober)

Not one of these I managed to do, when more acute stuff arrived to my email the whole time. Maybe then today, on Sunday. Before bed time, at some point.

Almost everything else I'll get to do next week, except taking part to Inktober, which I had planned for a long time. (Some thing, mostly on Twitter, daily ink drawing or so.) I thought, that this year I would take part to the event, and with a twist: I decided to make my own plant dye based inks for the project. They are not maybe durable and fast enough to be used in final artworks, but I use my own inks a lot in sketching and they can be seen also in my final artworks as scanned / digitized. But when I was lying fluishly in bed in the end of September, I realised, that it won't be happening this year either. I don't want to force it to fit in my schedule, because then it stops being fun. So, I miss Inktober this year (too), and also making ink (can't find my arabic gum anywhere!) But there are some overgrown thai basil waiting on my kitchen table. I've heard that they might give some dye, so I decide to try before tossing them to trash. (When I look at the very light yellowish dye, I agree that maybe I have wished too much, but on the other hand, those other dried out herbs photograph divinely well.)

I decided that my back is well enough to have a long walk, but absolutely too aching still to cleaning. So, cleaning must wait. I don't really mind, this is a good Sunday as it is.


.

Lisää loppuja... / More 'Endings'...

'The Storm Rising', I still have a few prints myself, and there are some in the galleries, but for the ones who wish to have the last ones of the series: 29/30 is now at the #Jyväskylä Artist Association's @jyvaskylantaiteilijaseura Artotheque and 30/30 at #grafoteekki by the #finnishprintmakers @suomentaidegraafikot (#print size 15x15cm, paper 23x23cm, edition of 30, #pigmentinkprint 80€) . #taidegrafiikka #taidegraafikko #illo #illustration #kuvitus #kuvittaja #illustrationdaily #kommuneo #shooart #illustrations #island #myrsky #myrskynnousu #storm #ihmisiäsaarillaan #peopleontheirislands

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Touko 14, 2018 kello 12.30 PDT

Toisenlaisia loppuja... Yritän nyt ennakoida loppukesän ja alkusyksyn kiirettä tekemällä valmiiksi vedoksia jo olemassa olevista teoksista, jotta sen jälkeen voin rauhassa keskittyä täysin uusiin. Samalla tulin ottaneeksi loppuun muutaman vedossarjan. Myrskyn nousu oli viimeinen Ihmisiä saarillaan -sarjan 2014-2016 teoksista, joka sai reunaansa 30/30 merkinnän (vuoden 2017 teoksista on vielä noin kolmasosa tekemättä). Mutta viimeisen numeron piirsin myös Murheen kyyneltäjään (30/30) ja Pian lähtevän linnun varjo -työhön (20/20).

On se outoa, kuinka haikea olo voi tulla tuon viimeisen numeron kirjoittamisesta. Vähän niinkuin muuttaisi paikasta toiseen ja katsoisi viimeisen kerran tyhjää asuntoaan - että hei hei vaan, oli iloa ja surua, mutta tämän aika oli nyt tässä. -

Tarkoitus on viedä mahdollisimman moni Porin Asuntomessuille (heinäkuu), Galleria Aarnin näyttelyyn (elokuu) ja Habitareen (syyskuu) menevä työ kehystykseen jo nyt toukokuun aikana. Piti jo tänään viedä ensimmäinen setti, mutta signeerauskäsi alkoi eilen antaa sellaisia varoitusmerkkejä väsymisestä, että pakko pitää kynätön päivä, ettei kramppi muutu krooniseksi.

Edit: Maanantain ensimmäinen posti oli luonnollisestikin lasku tilaamistani papereista: 917,90. Käden palautumista odotellessa pitää laskea varmaankin tarkka kehystyssuunnitelma budjetteineen, ettei käy niinkuin viime vuonna, kun paperi-, muste- ja kehystyskulujen vuoksi heinäkuun viikkobudjetti oli noin neljä euroa (onneksi kesällä uusi peruna on hyvää ja halpaa!) :D

---

The other kinds of endings... I tried to prepare myself to the rush at the end of this summer and beginning of next autumn by making prints of the series of my old images, so I could then concentrate fully on the new ones. At the same times I took the last prints of some series. The Storm Rising was the last of the People on Their Island 2014-2016 prints to have 30/30 marking on it (there are still about one third not printed of the 2017 prints from that series). But I also made the last prints of the The Artisan of the Tears of Grief (30/30) and A Shadow of the Bird Leaving Soon (20/20).

It's the weirdest feeling, writing the last number. Like you were about to move from one place to another, and you were standing there, looking at your old place, thinking - bye, bye, it was both joy and sorrow, but there's time for everything. -

I'm planning to take prints to be framed during May, as many of those that I possibly can. I need the framed ones to Pori Housing Fair (July), Gallery Aarni exhibition (August) and Habitare (September). I had planned to take the first ones to the frameshop already today, but my signing hand started to send warning signs - too much writing. So, I just have to take a break of signing the prints, so the pain wouldn't turn to chronic one.

Edit: Monday. Of course the first mail was a bill of the papers I ordered: 917,90. While waiting my hand recovering, I propably should make a proper budget for my framing plan, so I could avoid what happened last year: because of my paper, ink and framing orders I only had about four euros for a week to use in daily stuff through the whole July! (Luckily in summertime the new potatos are both delicious and cheap!) :D

Pian lähtevän linnun varjo / A Shadow of the Bird Leaving Soon (17x17cm+marg, 100€)

Sanoilla, sanoista, sanoihin / With words, from words, to words

My life as a columnist has started! :) I just received my first ever colour/pigment column printed in #Ikonimaalari ('Icon painter') magazine, about ochre. The magazine comes out twice a year, so I'm not having any kind of stress about it - in fact I'm already waiting for the next one... (Not being orthodox / Greek catholic myself, I must confess, that I don't really know much about religious icons themselves, but the articles in this magazine are actually quite fascinating!) #okra #pigmentit

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Maalis 26, 2018 kello 5.55 PDT

Alan tässä taas heräillä jälleen yhden flunssaviikon jälkeen. Ja vanha tuttu aikapaniikki alkaa rakentaa pesää päähäni. Alunperin tarkoitukseni oli työskennellä maaliskuusta kesän loppuun kiireettömästi omien projektieni parissa, mutta (itsestäni riippumattomista ja inhimillisistä syistä) eräs projekti lykkääntyi alkuvuodesta maaliskuulle. Lievää aiempaa paniikintunnettani tasoittelin ajattelemalla, että koko homma hoituu maaliskuussa, ja huhtikuussa pääsen aloittamaan jälleen täysipainoisesti oman työni, mutta ensin tuli viivettä ennakoimattomien asioiden kanssa ja sen jälkeen flunssa, ja yhtä-äkkiä myös huhtikuu on isoksi osaksi hävinnyt kalenteristani. Oman luovan työn tekeminen on taas ahtautumassa pieniin ajanmurusiin, jotka jäävät jäljelle kaiken muun jälkeen. Eikä tunnu kovin lupaavalta, kun toipilasaika tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan.

Ihan jumissa en ole sentään. Puolitainnuksissa olen saanut vähän tekstejäni eteenpäin: kynällä en ole jaksa kirjoittaa, mutta mieli on kirjoitellut ja muokannut, ja olen merkinnyt muistiin aina sen, mitä olen jaksanut. Luonnon editointijärjestelmä, ja itseasiassa ihan hyvä. Lisäintoa toi viime viikolla eteisen lattialle kopsahtanut Ikonimaalari-lehti, jossa oli ensimmäinen pigmenttikolumnini, hienosti präntättynä.

Ja onneksi tästä tukkoisesta päästä saa revittyä myös tahatonta kapinamieltä. En tiedä, miten Earth Hour - valojen sammuttaminen tunniksi - melkein joka vuosi pääsee unohtumaan, mutta nyt flunssaisena ja maailmanmenosta ulossulkeutuneena suorastaan ylitin itseni! Tämän kerroin kavereilleni Facebookissa, miksen sitteen tunnusta sitä täälläkin: Makasin koko päivän vuoteen pohjalla flunssaisena ja heräsin illalla pimeään. Räväytin tottakai valot päälle, ensin makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen; sitten eteiseen, kun poimin päivän mainospostit lattialta; sitten keittiössä menin laittamaan teeveden liedelle ja jätin valot päälle, siksi aikaa, kun menin lukemaan meilini työhuoneeseen, johon myös laitoin valot. Enempää meillä ei huoneita olekaan. (Paitsi kylppäri.) Olin sit jotenkin hitaalla ja kaikki kesti sen verran, että vasta noin tunnin kuluttua aloin palata teemuki kourassani kohti leposijaa, ja samalla räpsyttelin valot pois. Siinä sitten tajusin, että koko tuon Earth Hourin, ja vain sen ajan, asuntomme oli loistanut pimeydessä kuin lyhty. (Paitsi se kylppäri, jossa ei ollut valoja, mutta ei siellä kyllä ole ikkunaakaan, josta kukaan ulkopuolinen olisi voinut nähdä, että osallistuin Earth Houriin edes yhdellä pimeällä huoneella.)

Tällä hetkellä tuntuu, että yllä kuvattu on vertauskuva koko elämästäni tällä hetkellä.

Ehkä sitä pitää vain hyväksyä, että elämä nyt menee kuin menee, ja istun vain kyydissä. Tulee niitä flunssia jatkossakin, ja ehkä sitten osaan seuraavan kerran todella Arvostaa, kun sitä Ehjää Aikaa omalle työlle on taas tarjottimella. Ja ehkä ensi vuonna Earth Hourin aikaan muistan räpsäyttää valot pois - tai ainakaan en laita niitä kaikkia päälle.


---




I'm slowly getting back to life after one more flu week. And my old friend, Time Panic, is trying to visit me again. Originally I planned to work with my own creative projects from March until the end of summer, but one project was postponed from the beginning of the year. At first I tried to calm myself thinking that I can manage the project fully in March - it's only one month and then I'll have time from April on - but then there was some unexpected delay with other stuff, and then my flu begun, and suddenly the April has vanished partly from my calendar. There's some time for my own creative work in small fragments only, left when everything else is finished. And it's not very promising, when I feel convalescent all the time, not healthy...

I'm not totally stuck, however. I've written some of my texts in bed: not using pen, but my mind has both written and edited, and I've tried to make some concrete notes now and then. Natural editing system, that is, and actually quite a good one. Last week I also received my copy of Ikonimaalari magazine (Icon Painter) in which my very first pigment column was published.

And I'm happy that my state brings out some unintented rebellion. I don't know why is it, that I tend to miss Earth Hour - putting lights out for an hour - almost every year, but this time I exceeded myself! I shared this for my friends in Facebook, so why not here: First I lied the whole day in my bed with flu, and when I woke up, it was sooo dark. I of course put the lights on: first to bedroom and living room, and then to hallway; then I went to put a tea kettle on and left the kitchen light on while I went to read my email to my office room (where I also put the lights on). Well, we don't have any more rooms (except the bathroom). I had planned to just check out my email very fast and then return to kitchen to my tea, but I somehow it took me almost an hour, before I returned to kitchen, took my tea, and returned to my bed, turning off the lights as I went. It was only then when I realised that it had been the Earth Hour, and through that time, and only for that hour, our apartment had shined like a lantern in the darkness. (Except the bathroom, which was dark, but there is not window which would have shown to the people outside that there was even one room dark...)

Right now I feel that this story above is like allegory of my life at the moment.

Maybe I should just accept  the fact, that life goes as it goes, and I'm just enjoying a ride. There will be yet another flu in some time, and maybe then, the next time, when I get some True Time for my own creative work, I can really Appreciate it. And maybe next time during Earth Hour I remember to turn the lights off - or at least I try to not turn them all on. 




 

Töissä / Working

The very first glimpse of my 'Artist of the Month' wall at Gallery Becker. We first painted the wall with Tuija the gallery coordinator, then I had a lovely sushi lunch, before hanging ten small prints on the wall. This just might be one of those growing exhibitions... I still have another ten prints almost finished, maybe I'll add them to this set during November. What a nice day we've had. (I still have to visit post office, but otherwise I think my workday is finished.) #workdiary #artistlife #galleriabecker #workingday

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu 1. 11ta 2017 klo 7.42 PDT

Jälleen kerran: kun olisi kirjoitettavaa, ei ehdi kirjoittaa. Loka- ja marraskuu ovat olleet työtä täynnä ja kaasun saa pitää pohjassa vielä melkein vuoden loppuun. Lokakuussa viimeistelin pieniä vedoksia yhden seinän Kuukauden taiteilija -näyttelyyni Galleria Beckerille, ja  työskentelin myös Höyry-gallerian joulukuisen näyttelyni teosten kanssa. Lokakuun lopussa kävin viemässä muutaman teoksen Palokkaan Galleria Palkkiin, Jarmo Laaksosen kokoamaan Juuret Palokassa -näyttelyyn ja pari päivää myöhemmin kävin ripustamassa Beckerille pienet työni. Sen jälkeen olenkin yrittänyt työskennellä ihan täysipäiväisesti vain ja ainoastaan Höyry-gallerian näyttelytöiden parissa.

Paino sanalla yrittänyt - elämässä on taas asioita, jotka ovat saaneet mielen harhailemaan muualla. On outo tunne, kun periaatteessa tekee juuri sitä mitä haluaakin, mutta silti välillä tuntuu kuin tervassa tarpoisi. Kun ei saa mieltään pysymään työn ääressä, vaan se harhailee toimintakyvyttömänä niissä asioissa, joille ei voi mitään. Välillä tahtoisin ripustaa pääni vähäksi aikaa naulakkoon ja ryömiä peiton alle pimeään kuuntelemaan musiikkia kuulokkeet korvilla ja ulkomaailma ulos suljettuna. Näinä hetkinä sitä vain toivoo, että olisi ne viimekesäiset pinot pahveja vielä odottamassa leikkaamista, tai jotain muuta mekaanista työtä, johon voisi keskittyä kokonaisen päivän päänsä käyttämisen sijaan.

Viime lauantain Tourulan kuvataiteilijoiden avointen ovien tapahtuma sai sentään vähän harhautettua tätä epäfokusoitunutta mieltä. On ihan tavattoman virkistävää tavata ihmisiä, jotka saavat teoksistani jotain - ehkä jotain sellaistakin, jota ei oikein sanoin voi selittää. Tällaisista tapaamisista saa merkityksen sille tahmealle pakottamiselle, mitä töiden ääreen pääseminen välillä on - ja kas kummaa, työn ääreen palaaminen tuntuukin jälleen mukavalta.

Ja toisaalta: olen löytänyt myös itse lohtua omista teoksistani. Höyry-gallerian joulukuista näyttelyä varten tyhjennän ideoita pöytälaatikostani. Välillä raskaampaakin, mutta pääosin aika paljon kevyempää kuvitusmaista juttua, jonka tekeminenkin tuo hymyn huulille.

Pieniä Suuria asioita.

---

Once again the same thing: when there's something to write about, there's no time to write. Both October and November have been filled with work and my calendar is filled right until the end of year. Last month I finished small prints for my one-wall Artist of the Month exhibition at Gallery Becker, and at the same time I worked with my new artworks for my exhibition in December at the
Höyry Gallery. At the end of October I brought a couple of my artworks to Gallery Palkki in Palokka, where I went high school, and a few days later I hang my tiny prints at Gallery Becker. After that I've tried to work fully and only with the prints going to be shown at the Höyry gallery.

The emphasis on the word tried - my life is filled again with some things, that have made my mind travel to everywhere else but work. It's weird when you're quite doing what you really want to do, but still it feels so heavy it's almost impossible. When you can't get your mind to stay in work, but it just wanders unleashed and forceless in just the thoughts that you really can't do anything about. There are those moments when I'd just like to put headphones on and crawl under covers to listen some good music and keep the outside world totally outside. In those moments I just wished that the large amounts of cardboard, that were so annoying in our flat last summer, were still here and I could just cut them all day through - or if there was any other mechanical work that I could do, instead of using my head all the time.

Though, last Saturday's Tourula Artists' open doors day helped this unfocused mind a bit. It was really really refreshing to meet some people who can get something out of my works, even if they can't put it into words what that something is. This kind of meetings with people gives some kind of purpose to that heavy feeling which sometimes prevents to get to work - and suddenly getting back to my pictures feels nice again.

And also: I've found some comfort from my own works too! For the December exhibition I'm currently getting back to my old sketches and unfinished projects. There is some heavier stuff, but mainly the images are light illustration-like things, which bring smile to my face when I'm making them.

Those Little Great things.

Näyttelyvalmistelua / Preparing for my exhibitions

At the studio, planning the next 'The Tree of Tears of Good and Evil' installation, which will be at #Grafoteekki, #Helsinki in August. I should also photograph these, but I'm running a bit low in energy... #workdiary #workingday #artistlife

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu 17. 07ta 2017 klo 5.14 PDT

Sunnuntaina ajattelin, että ehdin ihan hyvin pussittamaan Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamossa olevat irtovedokseni sellofaanipusseihin neljässä aukiolotunnissa. No, pääsin yli puolen välin kyllä, mutta aika paljon jäi tekemättä. (Eikä kaikkia sellofaanipusseja ollut edes mukanani.) Täytyy ottaa jatkokierros tällä viikolla, paremmin varautuneena.

Eilen lähdin työhuoneelle aikomuksenani purkaa Joensuun Galleria Kohinasta tulleet teoslähetykset, tehdä Kyynelpuu-sommitelma osviitaksi tulevaa Grafoteekin näyttelyä varten ja samalla kuvata teokset. Ajattelin, että illalla ehdin vielä hyvin kirjoittelemaan Galerie Pleikun pressimatskut ja muun, ja evääksikin varasin vain pikkusalaatin, jonka halvalla kaupasta sai. Kuuden maissa tajusin, että alkaa olla aikamoinen nälkä ja pääkin alkaa tulla kipeäksi, ja lopulta yhdeksän maissa olin saanut kaikki kuvat valokuvattua ja uudelleen pakettiin Grafoteekkiin lähetystä varten. Loput kaksi näyttelyteospakettia vielä hampaat irvessä puolipurin: tarkistin, että kaikki on suurinpiirtein ehjinä. Sinne ne jäivät lattialle, en jaksanut enää niitä paikalleen yrittää. Olin kotona kymmenen jälkeen.

Eli on se ajan hallinta hukassa itseltänikin. Ei kaikki viiveet näköjään johdu ulkopuolisista tekijöistä. Mutta toisaalta: tilanteelle ei juuri mitään voi. Kun heinäkuun loppu on deadline niin monelle asialle, x määrä asioita vain pitää yrittää tuossa ajassa runtata läpi. Olen sijoittanut ne mahdollisimman tasaisesti kuun loppupäiville. Välillä tulee iloisia yllätyksiä toisinkin päin - ehdin tekemään päivässä jo seuraavankin päivän hommia - mutta yleensä, valitettavasti, menee juuri toisinpäin. Se on kompromissin paikka taas. Ja toivontain. Se toivottavasti löytyy paikaltaan jostain keskiviikon ja torstain välistä.

---

On Sunday I thought, that I have plenty of time to bag all my prints at Jyväskylä Artists' Association's Artotheque into sellophane bags during its four hour opening time. Well, I did get over half of them done, but I still missed a lot. (And I hadn't even taken enough bags with me.) I have to take another round of it later this week, with better preparation.

Yesterday I left to my studio planning to check out the three parcels containing my works, sent from the Gallery Kohina in Joensuu, and to make some kind of rough plan for my Tree of Tears installation for my Grafoteekki exhibition in August, and take photos of the artworks at the same time. I somehow thought that I would have plenty of time to write my press materials for Galerie Pleiku exhibition in the evening, and because I thought I would be only a short time at the studio, I also bought only a tiny salad for my lunch there. At six pm I noticed, that I'm quite hungry and my head is starting to hurt, and finally at nine in the evening I had all the pictures photographed and re-packed for sending to Grafoteekki. I still half-opened the last two parcels from Joensuu: I just checked that everything looks just about right. I left them there, on the floor, I just didn't even try to put everything on their place. I was at home after ten.

So, I have a poor time management skills... But on the other hand: I can't really do much about this. When the end of July is the deadline for so many things, you just have to push yourself to make x amount of things. I've placed them on my calendar, on the rest of the July days quite evenly. Occasionally I have a happy surprise - I get some of the next day's jobs done already - but mostly, sadly, it's just the another way around. Then it's about compromising again. And that one extra day, which hopefully lies somewhere between Wednesday and Thursday.

Jotain muuta, osa mones | Something else, part ?

I finally finished this on my lunch break! A crotcheted blanket, made sooooo soft and warm #Peruvian #ecological #wool which I found about a year ago or so at the @lankakauppatitityy It took about eight 250gr skeins shich weren't too cheap, so it's also by far the most expensive #blanket I have... And now I don't mind this chilly spring time at all :) #cascadeyarns

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu 20. 03ta 2017 klo 5.34 PDT

Huomenna piti olla erään pitkäaikaisen henkilökohtaisen projektini lopputuotoksen julkaisupäivä, mutta kaikenlaisten pienten vastoinkäymisten takia huominen on lopulta ihan tavallinen tiistai: aamulla herään, vien muutaman vedoksen postiin asiakkaille, ja sen jälkeen palaan kotiin tekemään muita työjuttuja. Mikään Suuri Menetyshän tämä ei ole, vaan julkaisu vain pitkittyy, ja tulee esiin sitten aikanaan, ja toivoakseni parempana kuin piti. Mutta silti vähän kirpaisee. Yritän lohduttautua ajattelemalla, että eteen tulleisiin mahdottomuuksiin en olisi millään voinut varautua, mutta ei ole ihan vielä näköjään aika hyväksyä tätä asiaa.

Huomaan, että melkeinpä enemmän kuin projektini loppuunsaattamista olin oikeastaan kaivannut pientä irtiottoa arjesta, lupaa juhlia ja riemuita aikaansaamisensa johdosta. Tässähän on ollut viimeisen parin vuoden aikana enemmänkin mahdollisuuksia moiselle, mutta juhlafiilis on liian usein hautautunut väsymyksen - ja kaikenlaisen muun vastapainon - alle. Mutta tämän projektin suhteen: pidänpähän isommat kekkerit sitten, kun se oikea aika on.

Tällä ajatuksella takaisin arjen tylsien hommien pariin.

---

In my original plan, tomorrow was supposed to be the publication day of one of my long-term personal project, but because all kinds of small ups and downs tomorrow will be just another kind of Tuesday: I will wake up in the morning, I go to post-office to send some prints to my clients, and then I'll return home to continue my workstuff. It's not a Loss with capital L, it's just that the publishing of this project will be moved to some future date, and hopefully it will be all the better then. But still it's bringing me down a bit. I try to think, that there's nothing I could have done to make this go different way, but maybe it's not yet time to settle wih this.

I notice, that it's the small off-break from the everyday I had waited for the most, even more than finishing my project - to having a party and feeling joyjous because of something I had achieved. There has been several possibilities to that kind of party during the last few years, but somehow the party feeling has too often been berried under my tiredness - and all kinds of sad things in my life. But with this project: when I finish it finally, I'll have the biggest party ever.

With this thought it is good to continue with boring everyday stuff.

Kyynelpuuta kasvattamassa / Growing up the Tree of Tears

This is the 'Tree of Tears' in making, to be (hopefully) shown for the first time in my Gallery #Ratamo exhibition starting in January. Yesterday I went to an apotheque to buy headache pills and hand cream, and I realized that I could buy some vinyl gloves for my work at the same time. When I was waiting my turn to pay, one guy looked at my pills, cream and this large package of 100 vinyl gloves, which stated boldly 'Examination gloves', and stated: 'You must have an interesting weekeng coming'. He looked a bit scared. #galleriaratamo #treeoftears #KyynelpuutarhurinPäiväkirja #TheDiaryOfATearGardener #kyyneltarha #gardenoftears #kyynelpuu

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 3. 12ta 2016 klo 3.19 PST

Ihana lauantai. Tänään vihdoin pääsin Kyynelpuun äärelle. Ostin viime viikolla Helsingistä titaanivalkoista ja Sennelierin Iridescent-pigmenttiä (siinä kiilto tulee micasta, joka on simpukan helmiäistä). Timo on avustanut projektissa sahaamalla sopivan kokoisia paksuja vanerilevyjä ja nyt on niistä ensimmäiset hierottu pigmentillä ja lakattu ensimmäisen kerran. Työt eivät ole lähelläkään valmista ja Galleria Ratamon näyttelyn alkuun on enää reilu kuukausi, mutta jo alkuun pääseminen helpotti niin paljon, että hengityskin tuntuu kevyemmältä. Teen ohuita kerroksia kerrallaan, joten tässä menee aikaa, mutta prosessivaiheessa on ihana olla. Asiat etenevät, se on tärkeintä.

Olimme Helsingissä perjantaista keskiviikkoon Plankko Popupin valvontavuorojen ja taiteilijatapaamisten vuoksi. Itselläni oli pari vapaapäivääkin: kävin perjantaina ja lauantaina ostamassa projektiini tarvitsemiani työvälineitä, pigmenttejä ja musteita (sekä jaoin Random Prints -vedokset ympäriinsä) ja nautin vain hotellihuoneessani lojumisesta. Tapasin Ystävän, jota en ole nähnyt kahteenkymmeneen viiteen vuoteen! Ihan käsittämätön aika ja ihan käsittämätön tapaaminen: kuin aikaa ei olisi ollut lainkaan välissä. - Ja sitten pari päivää myöhemmin toinen samanlainen tapaaminen, toinen Ystävä yhtä kaukaa menneisyydestä.

En tiedä, mikä se oli - noiden kahden itselleni aikanaan niin tärkeän ihmisen näkemisen herättämä tunnekuohu vai ne muutamat vapaat hetket, kun saattoi vain olla tekemättä mitään, vai ne molemmat yhdessä: vaikka sisälläni kupliva pieni stressinpoikanen ei kutistunut pois, kaikki tuntui muuttuvan hallittavammaksi ja oudolla tavalla pääni alkoi täyttyä jälleen ideoista ja kuvista. Kaikki ei ole vielä tammikuussa aukeavan näyttelyn osalta selvää, mutta nyt on jotenkin luottamus siihen, että asiat selkenevät.


I love this Saturday. Today I finally got to work with my Tree of Tears project. Last week I bought some titanium white from Helsinki, as well as Iridescent pigment by Sennelier (including mica, which is the nacre / mother-of-pearl in shellfish). Timo has been helping me by cutting me right-sized plywood pieces, and I've already rubbed them with pigment and made the first lacquer layer. They are not nearly to be finished soon, and I know it's only about one month until my exhibition at the Gallery Ratamo will open, but starting the project already eased my anxiety so much, that even breathing feels more lighter. I'm making thin layers one at a time, so this will take some time, but it's so wonderful to be at the process, finally. Things are going forward, that's important.

We spent last week in Helsinki because of our Plankko Popup shifts and artist meetings. I also had a few off days: in Friday and Saturday I purchased some equipment, inks, and pigments for my project (and I left 30 Random Prints envelopes around), and I just enjoyed watching telly at the hotel room. And I met a Friend whom I hadn't seen for a quarter of decade! It's really an incomprehensible time and meeting: like there hadn't been time in between the last time we met and now. - And then, a couple of days later, another meeting like that, another Friend from the same time.

I don't know what it was - meeting those two people, very important persons me in one time, or those few free moments without any obligations, or both of them together: even though the little stress bubbling inside me didn't vanish totally, everything just turned to be more controllable and strangely my head started filling again with ideas and images. Everything is not clear yet with the exhibition starting in January, but somehow I now trust everything to go well.

Habitare 2016 - osasto/booth 3b20

Vuosisatojen vaeltaja - The Wanderer of Centuries.
2015, 1/1, pigmentin siirto vanerille / pigment transfer on plywood

Kohta lähtee juna kohti Pasilaa ja Habitarea, ja mietin, että kuuleekohan kukaan osastollani (3b20) käyvä yhtään järjellistä ja ymmärrettävää lausetta koko viikolla. Sen verran väsyttää valmiiksi.

Olen aloittanut projektin kuin valmistumalla toiselle aikavyöhykkeelle lähtöön: kahden viikon ajan olen siirtänyt herätyksen aina viidestä kymmeneen minuuttia aiemmaksi joka aamu, kunnes tänään vihdoin pääsin ylös seitsemältä (ja päässä pyörii). Tämä kaikki, jotta ehdin messuille aamuilla ajoissa, vaikka nauttisin hyvin ja rauhassa hotellin aamupalan (johon pitää panostaa, koska se kuuluu hintaan ja muuta itselläni on tuskin varaa koko viikkoon syödä). Kello seitsemän aamuherätyshän ei varmaan kuulosta järin aikaiselle, mutta kun oma elämä on pyörinyt melkein neljäsosavuorokauden verran toisessa rytmissä... Tai, sanotaan näin, että seitsemältä herääminen ei tuottaisi tuskaa ja väsymystä, jos osaisi säätää vuorokausirytmiään myös sieltä toisesta päästä päivää, eikä ilta aina venyisi seuraavan päivän puolelle. Mistä ihmeestä se johtuu, että ideoille ja niiden työstämiselle otollisin aika alkaa vasta viisareiden kierähdettyä kahdentoista yli?

Olen ylpeä itsestäni siinä mielessä, että kerrankin aloitin valmistautumisen ajoissa. Kuukausi sitten ajattelin olevani työssä naurettavan aikaisin, pari viikkoa sitten meinasi iskeä lievä paniikin tunne, ja kyllä viimeiset päivät ennen auton pakkaamista lauantaina tuntuivatkin melko painostavilta. Paperihommat jäivät vielä viikonloppuun. Ja osastohan on vielä rakentamatta: se prosessi on edessä tänään.

Ihmeitäkin tässä matkalla on koettu. Kun torstaina koko päivä kului sutjakkaasti tavaroiden kokoamisessa ja lopputulos täytti työhuoneen edustan Tourulan taiteilijoiden tiloissa, alkoi hieman hermostuttaa, miten kaikki mahtuu autoon. Tein jo varasuunnitelmia. Mutta autoon olisi mahtunut vielä enemmänkin... (Osastolleni kyllä ei.)

FB-tapahtuma (saa jakaa)

Just to be clear: I have only 4sqm booth... #3b20 #gettingreadyforhabitare #habitare2016 #habitare16 #Habitare #workdiary #workingday #artistlife

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 1. 09ta 2016 klo 6.20 PDT

Soon I'll catch a train to Pasila (Helsinki) and Habitare Fair, and I'm wondering if I can form any understandable sentences during the whole week, when I'm standing at my booth (3b20). I'm that tired already.

I've started this project like preparing myself to travel into another timezone completely: during a few weeks time I've let my alarm clock ring about five to ten minutes earlier each morning, until today I finally got up at seven (and my head is spinning). This all, because I want to be at my booth early enough each day, even after the hotel breakfast (which I have paid and which I will enjoy, because I hardly have any money to eat anything else the whole week). Waking up at seven doesn't probably sound very early, but when your life has been in whole another life rhythm, say almost quarter of the day later... Well, let me put it this way: waking up at seven would not be hard at all, if I could fix my rhythm also at the end of the day and if I'd learned to go to sleep much earlier. Why in the earth it is, that the best time for all the ideas and working with them is always after the midnight?

I'm very proud of myself in that I started preparing for the fair early enough this time. A month ago I was thinking that I started working ridiculously early for this, then a few weeks ago a slight panicky feeling started to form, and the two last day before packing the car on Saturday were quite horrible. Still I did some paperworks during the weekend. And the actual building of the booth is still ahead: today.

I have seen some wonders too. When at Thursday the whole day was spent on packing the materials for the fair and I got the whole hallway filled with mys stuff, I started to be a little bit nervous of how it would all fit in the car. I already made some b-plans. But we could have put even more stuff into the car, easily. (But for my tiny booth... probably not.)


FB event, please share

Really? Yesterday I made several plan b scenarios, of what to leave out and what to take with me to #habitare2016 ...It looked so overwhelming, when the stuff was lined up in the hallway (check out the previous pics). But the car ate it all easily. And there would have been still a good place for even more stuff in the back, and the other front seat was empty. This is very strange. Magic. #Volvo - the #Tardis of the car world (you know, bigger on the inside).

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 3. 09ta 2016 klo 4.24 PDT

Elämää värin kanssa // Life With Colour

Näkymä Illustratorin työpöydältä / Screenshot of Illustrator workspace

Eilen loppui Suomen taidegraafikoiden Summer Prints -näyttely Helsingissä ja kohta loppuu Keski-Suomen valokuvataiteen 12. aluenäyttely. Pitäisi lähteä hakemaan teoksia pois Galleria Ratamosta, mutta en millään malttaisi lähteä koneen äärestä.

Olen viime päivinä askarrellut erilaisten värikuvioiden toisintojen kanssa. Ajatukseni on ollut iskeä vähintään kolme kärpästä yhdellä iskulla: saada tuotekuvituksia viime viikolla avaamaani Colorian Society6-kauppaan (jonka myyntituotto menee Coloria-projektien ylläpitoon ja kehittämiseen), saada kuvitusta Colorian uudistuville nettisivuille sekä harjoittaa jo puoliksi unohtuneita Illustrator-ohjelman käyttötaitojani. Illustratorin verestämiseen väriympyrät aiheuttavatkin mukavaa ja monimuotoista työkaluharjoittelua, kun yksinkertaisissa kuvioissakin on paljon pieniä toistettavia juttuja, ja kerta toisensa jälkeen saa ilahduttavia ahaa-elämyksiä. Omaan haasteensa heittää kehiin vanhojen kuvioiden näennäinen symmetrisyys: kun ympyrä ei olekaan ihan ympyrä ja kuusikulmiot ja tähdet ovat mittasuhteiltaan vaihtelevaisia.

Tämä väriympyröiden ja -pyramidien ja ties minkä systeemien kanssa pelaaminen on todellista sunnuntaiterapiaa työn keskelle.

(Coloria-blogissa kirjoitan hieman enemmän siitä, miten väritystyötä olen tehnyt ja miten värit olen valikoinut.)

---

Yesterday the Finnish Print Makers Association's Summer Prints exhibition ended in Helsinki, and today the 12th Regional Exhibition of Photography in Central Finland will end just in couple of hours. I should go and pick up my works from the Gallery Ratamo, but it's hard for me to make myself go...

During the few last days I have worked with remaking of colour wheels and systems. I thought that I could both make new illustrations available at my Coloria Society6 Shop I opened last week (the profits of any sales go straight to funding my Coloria projects) and to have some illustration material in Coloria.net website that I'm renewing at the moment, and also to practise my halfly forgotten Illustrator skills. For the latter purpose the colour systems are really good ones for tool practice, as there are many repeatable processes in even the simplest of the shapes, and I have had an heureka moment after another! And whole another trick is to redo the polygons and star shapes which are not really symmertrical even they first look like it.

Playing with these colour wheels and pyramides and what-ever-systems is the Sunday Therapy at its best.

Näkymä Illustratorin työpöydältä / Screenshot of Illustrator workspace

Taidealetalkoissa // Art sale volunteering

Yläkaupungin Yö Galleria Beckerissä / Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamossa alkaa jo puolelta päivin taidealella! Esillä myös pieni kuukauden taiteilija -näyttelyni, ja jos haluat tulla moikkaamaan, olen paikan päällä talkoissa iltapäivällä! #galleriaBecker #GalleryBecker #JyväskylänTaiteilijaseuranTaidelainaamo #taidelainaamo #yläkaupunginyö2016 #yläkaupunginyö16 #yläkaupunginyö #Jyväskylä

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 20. 05ta 2016 klo 23.18 PDT

Olen tässä kohtapuoliin lähdössä kohti Galleria Beckeriä, jossa olen talkoohommissa ainakin iltapäivään saakka, ehkä myös sitten illalla jälleen (kun olen ensin käynyt syömässä). Aamulla olen ehtinyt jo piirrellä kukan terälehtiä ekstraohuella pigmenttimustekynällä hentoisella otteella: olen jatkanut vesiväriluonnosten sivutuotteena syntynyttä työtä, jota olen tehnyt valokuvauksen ohella koko viikon. Katsotaan nyt, mitä tästä tulee, vai tuleeko mitään.

Ja kyllä: kuvata voi niin paljon, että kameralaukaisinta painavaan sormeen voi tulla rakko. (Tai ehkä se on vain merkki siitä, etten ole tehnyt tarpeeksi töitä - eikö se niin ole, että työhön tottumattomiin käsiin ne rakot tuppaavat tulla?)

---

I'm soon off to Gallery Becker, where I will be working this afternoon, and possibly also at the evening (after having my late lunch break). This morning I started drawing flower petals with an extrafine archival pigment ink pen with a delicate touch: I have continued the sideproduct project of my aquarelle sketches, which I have made (together with photographing) all week. Time will show, what this will be, if anything at all.

And yes: it is possible to take so many photos that you can have a blister in your shutter-release button pressing finger. (Or maybe that's just a sign of not working enough normally - isn't it so, that the blisters happen for people who haven't used to working?)

Torstai // Thursday

More postcards. Taking some tomorrow to Gallery Becker in Jyväskylä. #everydaylife #artistlife #postcards #ordinaryday #workdiary

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 30. 07ta 2015 klo 9.03 PDT

Tämä päivä tiivistyy hyvin lyhyeen: aamulla tsekkasin eilen tulleen korttilähetyksen läpi ja sen jälkeen olen piirtänyt koko päivän. Käsi kramppaa, mutta pakko vielä vähän - olen aikataulusta myöhässä. Huomiseksi on kasautunut hommaa niin järjetön määrä, että pakko vielä illan päätteeksi listata yhteen mitä kaikkea pitää hoitaa ja missä kaikkialla.

---

This day is described very shortly: this morning I checked out the postcard delivery I received yesterday, and after that I've been drawing the whole day. My hand is getting stiff, but I'll just have to continue just a little bit more since I'm a bit behing with schedule. Tomorrow I'll have such a mindless amount of work, that I still have to white a detailed to-do-list to get it all done.

Tiistai // Tuesday

Heräsin yhdeksän maissa ja siirryin suoraan työkoneen ääreen aamukahvikuppi kädessäni. Pari tuntia vierähti nopeasti, kun yritin etsiä tarvitsemaani värikirjallisuutta. Etsimääni en löytänyt, muita aihetta sivuavia sen sijaan kyllä ja yhden aarteen (Dyes in History and Archaeology 21), jota olen yrittänyt löytää useamman vuoden. Kahvin loputtua hoidin paperityöt: lähetin laskut viime viikolla valmistuneista nettisivu- ja graafisen suunnittelun projekteista.

Pakkasin muutaman vedoksen lähetystä varten ja mietin, että paketointiin pitää satsata vähän. Jos joku tilaa kalliin vedoksen, myös paketista voisi odottaa löytävänsä edes vähän laatua. Kaikki kokoon käärimäni paketit näyttävät viisivuotiaan askartelemilta, ellei huonommilta, riippumatta siitä, käytänkö uusia- vai kierrätysmateriaaleja. Jospa vaikka tekisin jonkun oman kivan kuvaleiman, jolla voisi kuvioida paperin kivasti? Vaikka ehkä ensisijainen korjausliike olisi kuitenkin yrittää opetella käsittelemään teippiä niin, ettei sitä olisi joka paikassa ja epämääräisissä mytyissä.

Ennen kaupungille lähtöäni otin pikaisesti kuvia tabletilla Värikki-vahaliituriipuksista jälleenmyyjiä varten, mutta tabletti+hämärä = epäselvät kuvat - pitää ottaa ihan oikealla kameralla (näidenhän ei ole tarkoitus olla mitään varsinaisia tuotemainoskuvia, vaan ihan suuntaa antavia mistä-on-kysymys-kuvia, mutta voisihan ne nyt edes teräviä olla...)

Oli mukava lähteä asioille, kun kerrankin oli aurinkoinen ilma. Vein kesäkuun kuitit ja muut paperit tilitoimistooni, sieltä kävelin kehystämöön, jonne vein yhden tilatun teoksen ja muutamia töitä Art Fair Finland 2015 -tapahtumaa varten. Ko. tapahtuma on vasta syyskuussa, enkä tiedä, onko kaikki kehystykseen viemäni työt edes valittu mukaan, mutta elo- ja syyskuun kiireiden takia on pakko ennakoida. Kehystämöstä menin postiin viemään eväspaketeilta näyttävät teospakettini. Postin oma pakettitarra sentään antaa niille jonkinlaista virallisuutta ja selkärangan korviketta, tai ainakin peittää ison osan mokapinta-alaa.

Käytännössä työpäivän osuus loppui siihen - loppupäivän kulutin aurinkoisesta päivästä nauttien. Illalla tosin tein vielä muutaman lyhyen paperihomman, mutta en laske niitä tähän, niin voin pitää itselläni illuusion seitsentuntisen työpäivän mahdollisuudesta.

---

I woke up at nineish, and moved straight to my computer with a coffee cup. A few hours went by fast when I tried to search dome colour themed literary I need. I didn't find what I was looking for, but I did find some other books and one treasure (Dyes in History and Archaeology 21), that I have tried to find for several years. After coffee ended I did some paperwork: I send bills of a few web and graphic design projects that were finished last week.

I packed a few prints for shipping and at the same time I was thinking that I should really make some effort in packaking. If someone orders an expensive print, there should be some quolity in packaking too. All my parcels look like they've been made by a five year old, or even worse, and no matter if I use recycled or completely new materials. Maybe I should make a nice picture stamp which I could use to pattern the paper nicely? Although the first move propably should be to learn to handle adhesive tapes in way that it wouldn't be everywhere and in scrappy lumps.

Before heading off to the centre, I took fast snapshops of my Värikki pendants with my tablet, for resellers, but tablet + dim light = unclear photos - I have to redo the process with a real camera (I didn't mean these pics to be any ad quality product photos, but examples of what it is a question about, but still they could be at least sharp ones...)

It was nice to walk outside, when it was sunny for a change. I took my June notes and other papers to my accountant, and from there I took a walk to the frame shop, where I brought one ordered print and some other prints to be framed for Art Fair Finland 2015 event. The event is in September, and I even don't know if all my works are selected in, but I need to have this done early enough because all the other stuff in August and September. From the frame shop I walked to a post office to ship those parcels that look like someone's unfortunate lunch packages. The official package sticker of the postal services luckicly gives some kind of formality for my shipment, or at least covers a large part of the surface.

That was the end of my working day - I spent the rest of the day enjoying the sunny day. Though, I did some paper work shortly still in the evening, but I don't count it to this, so I can have the illustion of that a seven-hour working day can actually exist.

Joan as Police Woman - What Would You Do

[Poissa/Absent 142. Pigmenttimustetuloste / pigment ink print, 15x14cm.]

Rikoimme helatorstain hiljaisuutta kokoamalla toisen Expedit-hyllyn ja porailemalla kummankin hyllyn taakse lisävaneria ja kulmarautoja vahvikkeeksi ennenkuin siirsimme hyllyt paikalleen. Jälleen hyvä päivä työskentelyyn: ulkona on kylmä ja niin harmaata ja synkeää, että on pitänyt pitää valoja päällä koko päivän ja sade ropisee kotoisasti ikkunaan. Sen verran tuo pelkkä rakennusprojekti lohkaisi päivästä aikaa (itse hyllyjen kokoaminen ei juurikaan, mutta tuo vahvistusruuvailu ja pähkäily), että projekti jatkunee vielä viikonloppuna lopullisella seinään pulttaamisella.

Olen ihan villinä riemusta leikellyt kahdeksasta hyllypaketeista taustapahveja teoksilleni. Saan vähäksi aikaa kunnon varaston pakkausmateriaalista, mistä on aina pulaa (en halua maksaa itseäni kipeäksi valmispaketeista - ja muutenkin suosin kierrätettyä). Siinä missä tuo projektihuone alkaa hiljalleen siistiytyä, on oma työhuoneeni muuttunut hiljalleen sekaiseksi pahvi- ja muovivarastoksi. Leikkelen materiaaleja sopivan kokoisiksi hiljalleen zeniläisessä hengessä siistimmiksi kasoiksi. Jospa se työhuonekin täältä joskus tulee uudelleen näkyviin...

Tänään olen hyllyn kokoamisen ohessa kirjoittanut ja lähettänyt tarjouksen melko suuresta kuvitustyöstä. Ei ole  vielä lainkaan varmaa, tilataanko koko urakkaa minulta ylipäätään, mutta olen silti jo luonnostellut paperin kulmat täyteen. Aihe on tärkeä ja itselleni läheinen ja briiffin luettuani tuntui, että kynä vain alkoi liukua automaattisesti paperia pitkin. Toivottavasti tästä pääsen tarinoimaan jatkossa enemmänkin. Peukut pystyyn!


We broke the silence of the Ascension Day (which is public holiday in Finland) by assembling the another Expedit shelf and by adding some plywood and angle irons to both before moving them to their final places. Again it was a perfect day for this kind of work: it's cold outside, and so grey and dark, that we've had lights on the whole day. The rain patters comfortable to the window glass (well, it's nice to be inside and warm). Assembling the shelves didn't take much time, but other things - adding the plywood and additional screws and angle irons - took so much hours that the project will continue still maybe a day or two. Hopefully we'll get to bolt the whole thing to a wall next weekend.

With wild joy I've been cutting all the cardboard of the eight shelf packages to my own package use. I'll have a proper stock of packaging material, which is normally almost always finished (because I don't want to use all my finances on buying expensive packaging materials - and also I prefer using this kind of recycled material). While the another room slowly starts to be organized heaven, my work room has turned into a cardboard and plastic wrap storage with piles of stuff lying around. I'm cutting all this material suitable for my purposes and try to make the piles smaller. Maybe I'll see my workroom floor again soon...

Today I've also written and sent an offer of quite large illustration work. It's not certain, that the project will be handed to me, but I've already have filled the paper corners with sketches. The theme of the illustration project is very important and very close to myself, and after reading a brief, my pen just started to move by itself... I hope I can tell more about this project later. Keep your fingers crossed!

James - Frozen Britain

[Poissa/Absent 48. Pigmenttimustetuloste / pigment ink print, 15x14cm.]

Suuria Pieniä elämän iloja: ostimme viime elokuussa yhteen huoneeseen kaksi Ikean 5x5  Expedit-hyllyä  huoneen jakajaksi, tarkoituksena paitsi saada tilaa kirjoille ja levyille, myös erottaa huoneesta pieni lisäpuuhatila minulle. Elämä on ollut niin kiireistä, ettei ole ollut aikaa irrottaa päivää kokoamiseen tätä aiemmin, mutta eilen vihdoin pääsimme aloittamaan projektin. Koko päivä meni urakoidessa: itse hyllyn kokoaminen oli helppoa ja sujui nopeasti, mutta sitä ennen samalla siivosimme huoneesta ylimääräistä tavaraa pois. Kokosimme ensin vain toisen hyllyn, koska tarkoitus on vielä vähän vahvistaa hyllyä taustalevyillä ja lisätä vähän ylimääräisiä hyllyvahvikkeita (koska... Ikea). Jatkamme loppuviikosta, kun taustalevyt ja kulmaraudat on hankittu.

Mutta jo alkaa tuntua toiveikkaalta: pian saa taidekirjatkin läjistä hyllyyn. Ja sitten on myös paikka, missä ajattelin jatkossa signeerata ja hoitaa teosten pakkaamisen - nyt olen tehnyt sen keittiön pöydän ääressä. Muutenhan se ei haittaa, mutta kummallisen työlästä kaikista pikkupuuhistakin tulee, kun joutuu aina erikseen raivaamaan itselleen työtilan ja sitten vielä metsästämään välineet ympäri asuntoa - ja korjaamaan kaikki pois, kun on ruokailun aika.

Tämän järjestelyinnon bonuskierroksena päädyin suunnittelemaan pikkutilan ovenpieleen lataamoa: suunnittelen siihen ständin, johon tulee kaikki talon laturit kameroiden akkulatureista kännykkä-, läppäri- ja padilatureihin. Nimikoituna. Jospa sitten loppuisi myös jokaviikkoinen laturien etsimisruljanssi.

Tämä uusi järjestys kesän kynnyksellä tuntuu uudelta alulta. Inspiroivaa.

---

Big Little joys of life: last August we purchased two Ikea 5x5 Expedit shelves to divide one room in two spaces; in order to have more shelves for our books and lps, but also to have a small extra working space for me. Our lives have been so busy, that we haven't had a whole day to do this before, but yesterday we finally got some time to start the project. We spent the whole day working: assembling the shelf itself was a fast job, but before that we did some cleaning and threw away some stuff. We only assembled the first shelf, because we like to buy some backboards and some additional stuff to strenghten the shelves (because... Ikea). We will continue with the project at the end of the week, when all backboards and angle irons will be purchased.

But I'm feeling so glad already: soon the art books will find their new home on shelves instead of having to spend their life on piles on the floor. And then I'll have a spot, where I will sign my works and pack them to for shipping - until now I have managed to do all this by our kitchen table. It doesn't matter really, but even the smallest chores are strangely laborious when you have to clear the space every time and then search for the stuff you need all around the flat - and clean up everything straigthaway, when it is time to cook.

As a bonus round for this sudden need to organize everything, I ended up planning a chargery next to the doorway of the small extra space: I will design a small stand, which has space for all the chargers of this household, from battery chargers of the cameras to chargers of cellphones, laptops and tablets. With their labels on each cord. Maybe then the weekly searches for some charger would finally stop.

This new order and the summer coming soon feels  all as a new start. Inspiring!

DJ Shadow & Terry Reid — Listen

Kuningattaren syntymä - The Birth of The Queen, 2013.

Galleria Dixin näyttely (Uudenmaankatu 19, Helsinki) on avattu ja avoinna 30.5. saakka; Timo Sälekiven teoksia päägalleriassa ja mulla pieni näyttely Studiossa. Näyttely on auki ti-pe 11-17 aekä la ja su 12-16. FB-tapahtuma

---

Huolimatta siitä, että oma näyttelyni on varsin pieni, se oli suuritöisin pitkään aikaan. Tai sisältää töitä, joita olen yrittänyt tahkota jo useampia vuosia, mutta en ole onnistunut saamaan valmiiksi - ja nyt sain ne vihdoin rutistettua ulos itsestäni. Näyttelyn "pääteos" Kuningattaren syntymä on varmaan pisimmän aikaa valmisteilla ollut teokseni. Ensimmäiset luonnokset (ja versiot - jotka eivät kuitenkaan valmistuneet loppuun saakka) siitä tein vielä Tampereella opiskellessani vuosituhannen vaihteessa. Kun 2007 valmistelin ensimmäistä kuvanäyttelyäni Galleria Harmoniaan, kaivoin vanhat luonnokset esiin ja yritin  jatkaa tämän tekemistä - mutta kesken jäi. Tuon projektin jäljiltä erilaisia versioita oli jo muutama kymmenen, jotkut hyvinkin lähellä, mutta silti se jokin puuttui.

Viime vuonna suunnittelin Seitsemän seireenin suru -sarjaa ja sen rinnakkaissarjaa, josta valmistui vain ensin mainittu. Työstin tätä työtä monta viikkoa, mutta se ei vain tullut. Koevedokset olivat jo hyvin lähellä, mutta silti liian kaukana siitä, mitä halusin saada näkyviin. Sen sijaan tämän työn pohjalta syntyi sen rinnakkaisteos, tummasävyinen Kuningattaren kuolema, joka on esillä myös Dixin näyttelyssä parhaillaan.

Kuva ei van jättänyt rauhaan. Jatkoin sen luonnostelua ja muokkaamista pienissä erin koko viime vuoden loppupuolen ja vihdoin alkuvuonna, talven pimeyden keskellä, kupariyrttejäni taidemuseolle istuttaessa, sain sen lopullisen oivalluksen siitä, mitä kuvalle piti tehdä. Oli jotenkin harvinaisen juhlallinen hetki kuitata teos valmistuneeksi signeerauksella niin pitkän väännön jälkeen.

Naishahmot kukkakruunut tai kasvikruunut päässään ovat niin kliseistä kuvastoa, että teoksen valmistumissaaga kuulostaa ehkä kuvaan ja kuva-aiheeseen nähden epäsuhtaiselta. Nyt kun katson varhaisempia versioita viime vuodelta ja viiden vuoden takaakin, muutos ulkopuolisen silmin on ehkä hädin tuskin havaittavissa, mutta joskus "se jokin" piilee niissä hiuksen hienoissa eroissa, pienissä valinnoissa, sävyjen tarkassa säätämisessä. Itselleni kysymys on ennen muuta siitä, että olen saavuttanut sen, mitä ajoin takaa ja kuva on nyt sellainen kuin sen pitikin olla, huolimatta siitä, että kliseisessä kuvastossa pyörinkin.

Kevyt olo.