Näytetään tekstit, joissa on tunniste synkistely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste synkistely. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, lokakuuta 02, 2018

Toimistopäivä - An Office Day



Kupillinen kahvia, ja toinenkin, ja aamu ja iltapäivä ohittuu nopeasti sähköpostin äärellä. Lähtötilanne: 76 lukematonta/reagoimatonta viestiä. Toiveena olisi hoitaa ainakin puolet alta pois. Onneksi kaikki eivät ole niin aikaa vieviä, ja osa on tullut kahteen, tai kolmeen kertaankin, saa heitellä viestejä roskikseen lukemattakin.

Olen saanut näyttelykutsun (en kerro mistä, ennen kuin kaikki on selvillä ja sopimus allekirjoitettu, mutta mistään perinteisestä galleriasta ei ole kyse). Vastaan ja saan tarkempaa informaatiota. Printtaan papereita ja teen niihin muistiinpanot, ja jätän asian hautumaan vähäksi aikaa.

Toinen päivän näyttelyjuttu koskee Serlachius-museon ensi vuoden puolella aukeavaa näyttelyä, johon Vaskenruosteyrttitarha-teokseni on menossa esille. Ajattelen vastata näyttelyarkkitehdille nopeasti teoksen mitoista ja muusta, mutta prosessiin uudelleen ajattelu ja uuden skissin tekeminen (joka ei onnistu; lähetän rautalankaversion) viekin aikaa. Kahdelta huomaan, etten ole vielä syönyt mitään, juonut kahvia vain, ja heti viestin lähetettyäni pidän ruokatauon. (Thaimaalaista jauheliha-tomaatti-nuudeliruokaa, kunnon tujaus kuivattua chiliä ja tuoretta korianteria annoksen päälle; katson Netflixiltä jotain ja askartelen hetken luonnonväriprojektini kanssa.)

Lounaan jälkeen yritän perehtyä tarkkaan Sanaston ja Kopioston materiaaleihin. Liityin Sanastoon viime viikolla, ja sain sieltä postitse esitteen ja papereita. Kopiosto vastasi muutamaan kysymykseeni pitkällä ja perusteellisella meilillä, ja käyn rekisteröitymässä myös Kopioston lainauskorvauspalveluun (vaikka tuskin pääsen koskaan Kopioston lainamääriin perustuvien korvausten piiriin).

Päivitän Plankkon sivuille Hanna Holman haastattelun ja hoiden myös muita Plankkoon ja taiteilijoiden viestintään liittyviä asioita.

(Muut nippelihommat:
Society6:lta dollarimuodossa tulleiden tilitysten konversio euroiksi ja kuittien tulostus kirjanpitoon;
Yritän mennä myöntämään Suomi-valtuutukset kirjanpitäjälle, mutta eihän se tietenkään onnistu (tässä vaiheessa tunnustan, etten edes tiedä, mitä tein, seurasin vain ohjeita - eikä sittenkään onnistunut);
Neuvottelut ensi vuoden Habitare-paikasta ovat alkaneet - en ole ihan tyytyväinen minulle tarjottuun osastoon, joten asiasta vielä neuvotellaan;
Tiedustelen eräästä kirjankansiprojektista, jonka olen luvannut tänä vuonna tehdä;
Nipotan sähköpostissa eräälle taidekentän toimijalle sanavalinnoista - ärsyttää, kun sanoja käytetään hutiloiden, miten sattuu, eikä nähdä, millainen merkitys niillä voi olla viestinnässä - sitten tunnen itseni inhottavaksi pikkutarkaksi pilkunnuolijaksi.)

Loppuiltapäivää kohden alan hermostua. Olen jo muutamia tunteja vilkuillut ulkona hohtavaa auringonpaistetta kärsimättömänä, mutta joudun pasteeraamaan sisällä, kun odotan DHL:n lähetystä. Arvioitu toimitusajankohta oli alunperin aamupäivällä, mutta täällä edelleen odottelen, ja ulkona olisi juuri sellainen huikea tummien pilvien, auringonpaisteen ja ruskassa kimaltelevien lehtien valo- ja värileikki, jonka kuvaamista olen odottanut viikkotolkulla. Yritän ottaa muutamia kuvia avonaisesta ikkunasta, mutta ne näyttävät juuri siltä, avoinaisesta ikkunasta otetuilta. Viideltä saan viestin, että paketti tuodaan päivän loppuun mennessä, ja se tuodaan lopulta seitsemän maissa.

Olen odottelusta ärtynyt, ja siitä, etten koko päivänä ehtinytkään tekemään mitään luovaa. Ja että postilaatikkoon jäi 70 viestiä, vaikka niitä ei tullut kuin muutama lisää. En haluaisi lipsua tavoitteestani, koska sillä tavoin asiat alkavat kasautua - mutta päätän olla järkevä ja luovuttaa tältä päivältä. Ulos on päästävä, vaikka sitten kävelylle kauppaan hakemaan lamppuja pimenevään asuntoon. (Nostan kuitenkin illaksi vihkon ja tussin sohvan viereen, jos sitä vaikka myöhemmin telkkaria katsellessaan piirtäisi jotain.)


---

One cup of coffee, and another one, and so the morning and early afternoon go by fast reading and replying to emails. Starting point: 76 messages to read and react. I wish that I could manage about half of them. Luckily not all of them are not so time consuming, and some of them I've received in two or three times, so I can toss some to trash without doing anything.

I've received an exhibition invitation (more about this one after writing contract, but it's not a traditional gallery space anyway). I reply and receive more information. I print some papers and make some notes, and leave it to be for a while.

There's also another exhibition coming up: next year an exhibition opens in Serlachius museum where my Copper Rust Herb Garden will be included. I thought that I could reply the exhibition architect fast about the size and requirements of my artwork, but thinking the whole process throughout and making a new draft of design takes time. At two I finally realise that I haven't eaten anything during the day, just drank coffee, and right after sending the message I'll have my lunch break. (Some thai cooking, minced meat with tomatos, noodless, a lot of dried chilli and fresh coriander; I watch Netflix for a while and continue with my natural dye freetime project for a while.)

After lunch I try to familiarize myself with the materials I received from some Finnish copyright organisations. I joined Sanasto (writers) last week, and received some printed material which I read through. I also went and registered myself to Kopiosto (pictures).

I update Hanna Holma's interview to Plankko page and make also some other publicity / media work for Plankko artists.

(Other small bits and bobs:
Converting Society6 payments from dollars to euros, and printing receipts to my bookkeeping;
I try to go and make some important system changes for my accountant, but that doesn't just work out - I need to continue with this later;
I start the negotiations about next year's Habitare booth;
I ask about one book cover project that I've promised to make this fall;
I sent a bit annoying email to one person about one press release - I'm always meticulous about some word choices and can't really stand when people use words without thinking what they actually mean, and how significant they can be in communication - and then I feel myself as a too pedantic fussy.)

When time gets closer to four I start to get annoyed. For a few hours already I have watched the beautiful sunlight outside, but I have to wait inside, while waiting DHL delivery to come. I thought it would come before lunch time, but here I am still waiting, and there would be just a beautiful dark clouds + sun shine + colourful foliage combo outside, that I have been waiting for weeks. I try to take some photos through an open window, but the photos looks just like they were taken from the window. At five I finally receive a message that my delivery is arriving before the end of the day, and finally it arrives at seven.

I'm a bit vexed about waiting, and about the fact, that I didn't have time to do anything creative during the day. That about the fact that there are still 70 messages waiting in my email, even though I received just about a dozen new ones. I just worry that the things are starting to pile again - but still I decide to act sensibly and give up work for today. I need to get out, even if it's just a walk to a shop to get more light bulbs to this darkening apartment. (I still fetch my notebook and pigment ink pen and place them next to couch, in case I'll draw something later while watching telly.)


.







maanantaina, marraskuuta 13, 2017

Töissä / Working


Jälleen kerran: kun olisi kirjoitettavaa, ei ehdi kirjoittaa. Loka- ja marraskuu ovat olleet työtä täynnä ja kaasun saa pitää pohjassa vielä melkein vuoden loppuun. Lokakuussa viimeistelin pieniä vedoksia yhden seinän Kuukauden taiteilija -näyttelyyni Galleria Beckerille, ja  työskentelin myös Höyry-gallerian joulukuisen näyttelyni teosten kanssa. Lokakuun lopussa kävin viemässä muutaman teoksen Palokkaan Galleria Palkkiin, Jarmo Laaksosen kokoamaan Juuret Palokassa -näyttelyyn ja pari päivää myöhemmin kävin ripustamassa Beckerille pienet työni. Sen jälkeen olenkin yrittänyt työskennellä ihan täysipäiväisesti vain ja ainoastaan Höyry-gallerian näyttelytöiden parissa.

Paino sanalla yrittänyt - elämässä on taas asioita, jotka ovat saaneet mielen harhailemaan muualla. On outo tunne, kun periaatteessa tekee juuri sitä mitä haluaakin, mutta silti välillä tuntuu kuin tervassa tarpoisi. Kun ei saa mieltään pysymään työn ääressä, vaan se harhailee toimintakyvyttömänä niissä asioissa, joille ei voi mitään. Välillä tahtoisin ripustaa pääni vähäksi aikaa naulakkoon ja ryömiä peiton alle pimeään kuuntelemaan musiikkia kuulokkeet korvilla ja ulkomaailma ulos suljettuna. Näinä hetkinä sitä vain toivoo, että olisi ne viimekesäiset pinot pahveja vielä odottamassa leikkaamista, tai jotain muuta mekaanista työtä, johon voisi keskittyä kokonaisen päivän päänsä käyttämisen sijaan.

Viime lauantain Tourulan kuvataiteilijoiden avointen ovien tapahtuma sai sentään vähän harhautettua tätä epäfokusoitunutta mieltä. On ihan tavattoman virkistävää tavata ihmisiä, jotka saavat teoksistani jotain - ehkä jotain sellaistakin, jota ei oikein sanoin voi selittää. Tällaisista tapaamisista saa merkityksen sille tahmealle pakottamiselle, mitä töiden ääreen pääseminen välillä on - ja kas kummaa, työn ääreen palaaminen tuntuukin jälleen mukavalta.

Ja toisaalta: olen löytänyt myös itse lohtua omista teoksistani. Höyry-gallerian joulukuista näyttelyä varten tyhjennän ideoita pöytälaatikostani. Välillä raskaampaakin, mutta pääosin aika paljon kevyempää kuvitusmaista juttua, jonka tekeminenkin tuo hymyn huulille.

Pieniä Suuria asioita.

---

Once again the same thing: when there's something to write about, there's no time to write. Both October and November have been filled with work and my calendar is filled right until the end of year. Last month I finished small prints for my one-wall Artist of the Month exhibition at Gallery Becker, and at the same time I worked with my new artworks for my exhibition in December at the
Höyry Gallery. At the end of October I brought a couple of my artworks to Gallery Palkki in Palokka, where I went high school, and a few days later I hang my tiny prints at Gallery Becker. After that I've tried to work fully and only with the prints going to be shown at the Höyry gallery.

The emphasis on the word tried - my life is filled again with some things, that have made my mind travel to everywhere else but work. It's weird when you're quite doing what you really want to do, but still it feels so heavy it's almost impossible. When you can't get your mind to stay in work, but it just wanders unleashed and forceless in just the thoughts that you really can't do anything about. There are those moments when I'd just like to put headphones on and crawl under covers to listen some good music and keep the outside world totally outside. In those moments I just wished that the large amounts of cardboard, that were so annoying in our flat last summer, were still here and I could just cut them all day through - or if there was any other mechanical work that I could do, instead of using my head all the time.

Though, last Saturday's Tourula Artists' open doors day helped this unfocused mind a bit. It was really really refreshing to meet some people who can get something out of my works, even if they can't put it into words what that something is. This kind of meetings with people gives some kind of purpose to that heavy feeling which sometimes prevents to get to work - and suddenly getting back to my pictures feels nice again.

And also: I've found some comfort from my own works too! For the December exhibition I'm currently getting back to my old sketches and unfinished projects. There is some heavier stuff, but mainly the images are light illustration-like things, which bring smile to my face when I'm making them.

Those Little Great things.



maanantaina, marraskuuta 21, 2016

Vahaa ja värejä / Wax and colours



Vähän nihkeä päivä: työ ei suju, luovuus kiertää kehää ja käsikään ei tottele, kaarteesta tulee viiva. Päätin siksi tehdä Värikki-vahaliituja. Aiemmin kirjavasta joukosta eri koostumuksellisia vahaliituja olen saanut hyvän sekoituksen (joka ei sekoitu harmaaksi mössöksi) käyttämällä mehiläisvahaa (ja aiemmin karnaubavahani jämiä, ennenkuin hoksasin, kuinka kallista se on), mutta nyt ei meinannut onnistua, ei sitten millään. Lopulta sain muutamia valmiiksi. Ajattelin kuvata ne komeassa kasassa promokuvia varten, mutta siitäkään ei juuri tänään tullut mitään, koska kameran akku on kateissa. Tabletilla räiskäisin muutaman kuvan basilikojen juurella - olin ne aiemmin tuonut leikkurin päälle nauttimaan päivänvalosta, kun ikkunan läpi sellaista ei saa. Jotenkin tuli sellainen olo, että kun itsellä on kaikki mennyt koko päivän vähän sivuraiteellaan, eikä yleensä piristävä väriterapianikaan auttanut, niin nauttikoon edes basilikat väliaikaisesta valokylvystään rauhassa.

It has been one of those days...: nothing goes well, creativity is running one circle around, and even my hand doesn't obey me, all curves turn up as straight lines. So, I decided to make some recycled wax crayons. Earlier I have succesfully used additional beeswax (and carnauba wax, before I realized how expensive it is...) to unify the wax mixture of different crayons (so that it wouldn't be just a grey mass), but this time it just wasn't about to happen for a long while. Finally I got some of them finished. I thought that I would photograph them in a nice high pile for some promo use, but today wasn't a day for it either: the camera battery is missing. I tooks some photos of the wax crayons in between my three basils - I brought them earlier under my full spectre daylight fitting, because they can't get any through the window. Somehow I just felt, that because the day has been a bit low, and not even my - usually so cheering - colour therapy crafts didn't help, let those basils enjoy the light without any disturbance.





tiistaina, joulukuuta 08, 2015

Kotka, Uusikuva



Tämä, jos mikään, on surullista. Näyttelysopimus, jossa lukee selvästi, että koska Kotkan kaupunki säästää, tila on laitettu myyntiin, ja että jos Galleria Uusikuvan tila myydään ja gallerian toiminta loppuu, näyttelysopimus mitätöityy. Kirjeen avattuani ja sopimusta lukiessani päässäni pyöri surrealistinen karuselli. Milloin tällaisesta on tullut todellisuutta?

Tällaisessa epävarmassa tilanteessa mietin muutamaan kertaan uskallanko sitoutua järjestämään näyttelyä, jota ei ehkä sitten olekaan: jos haluaa hankkia majoitukset edullisesti, ne pitää varata hyvissä ajoin, ja kaikki muutkin järjestelyt ja kuljetukset maksavat hyvän summan ...ja jospa saankin kaikki teokset roudattua paikalle vain huomatakseni, että alasajo on niin pikainen, että jään teosteni kanssa sateeseen seisomaan. Mutta sitten ajatukseni valuivat hiljalleen itse galleriaan ja kotkalaisiin. Kaupungissa ei ilmeisesti ihan hirveän montaa galleriatilaa ole ja Uusikuvan menetys jättää varmasti valtaisan aukon kulttuurikartalle. En ole itse päässyt koskaan paikan päällä käymään, mutta tilaa esittelevistä kuvista välittyvä tilan suuruus, valo ja tilaratkaisut ovat lumonneet minut jo etukäteen. Jo sellaisenaan tuntuu harmilliselta menettää tila galleriakäytöstä, mutta jos samalla menetetään myös galleriatoiminta kokonaisuudessaan... Kuinka iso säästö tällaisesta voi tulla? Summat varmasti löytyvät jostain, mutta silti veikkaan, että näennäinen.

Ehkä jotain voi vielä tehdä. Addressit.comista löytyy "Pelastetaan Galleria Uusikuva Kotkassa" -adressi, jonka jokainen asian tärkeäksi tunteva voi käydä allekirjoittamassa.

http://www.adressit.com/pelastetaan_galleria_uusikuva_kotkassa

---

This is so sad. I just signed an exhibition contract, which says, that because Kotka city (or should I day town) needs to get savings, it has put the space of Gallery Uusikuva on sale, and if the gallery space is sold and the gallery activities ended, that also invalidates / cancels the agreement. When I opened the envelope and read through the agreement, the surrealistic merry-go-round started running in my head. When this kind of activities have taken place in reality?

In this very uncertain financial situation I thought about signing the agreement - can I really engage myself to the exhibition that might never happen: if I want to book a cheap accommodation, I would need to do that in good time, and all those other arrangements and shipping of the artworks will cost a good amount of euros ...and what if I get my artworks there just to notice, that the process has been so fast, that I will be left alone with my artworks in the rain. But then I started to think about the gallery itself, and the people in Kotka. It is a very small town, and apparently there aren't many gallery spaces, so losing Uusikuva will absolutely leave a large whole. I have never visited the gallery on site, but what I've seen in photos, the spaciousness, light and the building itself, are fascinating. It would be regrettable enough to lose the space from gallery use, but if at the same time it will be the end of the whole gallery activities... How much savings could that give? I bet there can be found some big sums on paper, but still I guess that they would be just apparent ones.

Maybe there's still something to be done. The Finnish site addressit.com hosts "Pelastetaan Galleria Uusikuva Kotkassa" -adressi - which means "Save the Gallery Uusikuva in Kotka", where everyone who thinks this is important, can go and sign. Please do.

keskiviikkona, marraskuuta 27, 2013

Jake Bugg - What Doesn't Kill You



Kun en jaksa itse tekstiä luoda, niin kopioin suoraan tiedotteemme.

---

Live Herring -työryhmän läänintaiteilijakausi päättyy tämän vuoden loppuun ja läänintaiteilijakauden viimeinen toimijatapaaminen järjestetään ma 2.12. klo 18-19.30 Monitaidetila IKKUNASSA (Kauppakeskus Forum / Asemakatu 7, Jyväskylä). Muistelujen lisäksi tapaamisessa keskitytään myös tulevaan, sillä kerromme tapaamisessa työryhmän tulevaisuuden suunnitelmia sekä ajankohtaisia kuulumisia Live Herring ’14 -näyttelyn osalta. Live Herring ’14 on 23.1.-2.3.2014 Jyväskylässä / Galleria Ratamossa järjestettävä (uus)mediataiteeseen keskittyvä näyttely- ja tapahtumakokonaisuus.
Facebook-tapahtuma




Paikalle Monitaidetila IKKUNAAN kannattaa tulla kuitenkin jo klo 17, sillä silloin juhlistetaan K-S VIEW - keskisuomalaista videotaidetta -näyttelyn avajaisia:


K-S VIEW - keskisuomalaista videotaidetta

avoinna 3.–5.12. klo 11–19 sekä 7–8.12. klo 11–17
Kauppakeskus Forum / Asemakatu 7, Jyväskylä
Näyttelyyn on vapaa pääsy

K-S VIEW -näyttely kokoaa Monitaidetila IKKUNAAN kattauksen keskisuomalaista video- ja valotaidetta. Näyttely valaisee Jyväskylää 3.–5.12.2013 ja 7.–8.12.2013.

Näyttelyssä on teoksia seitsemältä keskisuomalaiselta tai täältä lähtöisin olevilta taiteilijalta: Päivi Hintsaselta, Jukka-Pekka Jalovaaralta, Anna Koivistolta, Nastja Rönköltä, Jukka Silokunnakselta, Tuukka Toijanniemeltä sekä Seppo Uuranmäeltä.

Näyttelyn kuraattoreina ovat toimineet valokuvataiteilija Maija Holma ja kuvataiteilija Anna Ruth Jyväskylän taiteilijaseurasta.

Näyttelyllä juhlistetaan Live Herring -työryhmän läänintaiteilijakauden lähestyvää loppua. Samalla näyttely toimii uuden alkuna: se on myös Live Herring '14 -näyttelyn ennakkonäyttely. Live Herring ’14 -näyttely järjestetään Galleria Ratamossa 23.1.–2.3.2014.

K-S VIEW -näyttelyn järjestää Taiteen edistämiskeskus / Live Herring -läänintaiteilijatyöryhmä yhteistyössä Jyväskylän taiteilijaseuran kanssa. Jyväskylän taiteilijaseura vastaa näyttelyn sisällöstä.

Näyttelyn avajaisia vietetään ma 2.12. klo 17 Monitaidetila IKKUNASSA. Näyttelyn avajaisten jälkeen ilta jatkuu Live Herring -läänintaiteilijatyöryhmän toimijatapaamisella (klo 18.00 –19.30).

TERVETULOA!

Facebook-tapahtuma

---

Vielä pienen loppukaneetin kirjoitan kumminkin: pää pyörii tuhatta ympyrää kerrallaan. Viime viikkoisella Helsingin reissulla roudasin muutaman teoksen Rööperin taidesalonkiin ja täydensin taidetyökaluvarastoani, mutta ehdin vähän levätäkin - varsin miehisessä ympäristössä Black Sabbathin keikalla keskiviikkona ja sitten hyvän ystävän kanssa loputtoman sushi-seisovan pöydän ääressä torstaina. Perjantaina piti käydä antamassa pieni puheenvuoro Taideyliopiston seminaarissa, mutta aamulla heräsinkin sairaana ja piti perua - harmitti ihan hirveästi, koska sisältö olisi kiinnostanut itseänikin. Luentopalkkion sijaan päädyin maksamaan melkein satasen ylimääräistä, jotta sain maata päivän hotellissa ja toipua - onneksi illalla jaksoin lopulta lähteä aiemmin varaamalla junalla takaisin, eikä tarvinnut kirjautua mihinkään hospitaaliin sisälle eikä tartuttaa Helsingin kavereita ties millä. Sen jälkeen onkin ollut elämä kuin usvan takaa tuijottamista, pienetkin jutut on vaatineet vähän ponnistelua - mutta sellaistahan se toipilaselämä on.

Eilen tosin virkistyin kovasti, kun kävin toimistolla läänintaiteilijahommia hoitamassa, käväisin päivän puolessa välissä Jyväskylän kaupungin tietohallinnon neljäkymmentävuotisjuhlissa ja illalla tapasin ystävän, jota en ollut nähnyt moneen kuukauteen. Täällä omassa yksinäisyydessään työn parissa pyöriessä aina unohtaa, kuinka virkistävää on nähdä välillä muitakin ihmisiä!


tiistaina, toukokuuta 17, 2011

Fight Like Apes — Hoo Ha Henry


[Vieras 11 II. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Eilen reissasin Hartolaan ripustamaan työni Maila Talvio -salonkiin. Harmitti vähän, kun kamera jäi kotiin. Kartanomiljööstä olisi saanut hienoja kuvia synkällä sadesäällä - ilmassa oli sellaista luonnon rehevöitynyttä outoutta. Ja oli kylmä. Aamulla mietin jo vähän aikaa, pitkäisikö jättää toinen pitkähihaisista paidoistani pois päältä, mutta lopulta pysyi vielä takkikin päällä koko pystytyksen ajan.

Vieraat-sarjan töitä päätyi tapetoidun huoneen seinille ja ne näyttivät kyllä siltä, kun olisivat päätyneet kotiinsa! Tilasin Taurilta vähän riskillä töihin tummat harmaansinivihertävät paspat ovaalinmuotoisella kuva-aukolla, kun arvelin, että ne sopisivat hyvin punertavan kuviotapetin ja kattomaalauksen ympäröimäksi - ja sopivathan ne. Sattumalta ovet on maalattu juuri samanvärisellä, joskin vaaleammalla sävyllä! Hienolta tuntuu, kun huoneeseen jäi - ainakin noin sateisena ja synkkänä päivänä - sellainen hyvä pysähtynyt tunnelma, jossa kummitusjuttujakin voisi hyvin kertoa. Toimittaja mainitsi, että hänen mieleensä tulee kauhuromanttiikka ja Edgar Allan Poe - tehdessäni en tuota ajatellut, mutta varsinkin tuon huoneen ja ovaalien kehysten kera mielenyhtymä on varsin oivallinen ja mieluisa. Tiedä häntä sitten, hajoaako koko hieno synkkä illuusio käsiin auringonpaisteisena kesäpäivänä!

Viereisessä valkoseinäisessä huoneessa on esillä Hiljaisia harhoja -sarjan vedoksia; ehkä vähän ahtaalla, mutta ihan kuitenkin kohtuusiistinä nauhana huoneen ympäri. Tunnelma ainakin on ihan erilainen kuin toisessa huoneessa - joku sanoikin, että on vaikea uskoa, että on saman tekijän töitä. Itselleni ero ei näytä niin suurelta, mutta kieltämättä tällä kertaa noista huoneista tuli osa itse teoksia.

Tärkeää on tietenkin myös se, että molemmissa huoneissa on kaakeliuuni, joiden takana esi-isät saavat rauhassa asua.

Pieni ei ehkä niin ilmeinen yllärikin tuonne kahteen huoneeseen mahtuu - ei maailmoja mullistavaa, mutta ehkä hauskaa niille, jotka sen hoksaavat. :D

maanantaina, elokuuta 09, 2010

Graham Parker & The Rumour — Hey Lord Don't Ask Me Questions


[Aamukaste - Morning Dew. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Päivä täynnä ikäviä uutisia.

Katselin netistä kaverien eilen ottamia myrskykuvia. Täällä ei näyttänyt olohuoneen ikkunasta niin valtavan dramaattiselta, vaikka taivaankansi valkoisena välkkyikin. Ukkonen taisi kiertää kaukaa. Sen verran painostavaa ja uhkaavaa kumminkin, että oli pakko siirtyä sisään parvekkeelta. Tämä päivä on jatkunut kummassa olotilassa: maailma on oudon värinen ja sisällä haisee poltetulle puulle ja edelleenkin valo siivilöityy oudon sävyisenä pilvien ja/tai savun läpi. Johtuuko tämä sitten Moskovan paloista vai tuon uuden energialaitoksen avaamisesta?

Jotenkin olisi sellainen olo, että tekisi mieli vain makoilla tai käydä piiiiitkällä kävelyllä, mutta ei auta: työpino ei näköjään katoa toivomalla. Jonkinlaista palkitsevuutta sen oheneminen kuitenkin tuottaa. Olen tehnyt kuten guruni neuvoi: jos työpöydällä on kaksi rumaa ja isoa sammakkoa syötävänä, niin aloitetaan siitä isommasta ja rumimmasta. :)

Sen verran lintsaan töistä kumminkin, että tyhjennän tätä haikeuden ja pienen surunkin täyttämää olotilaani tuonne artsuilun puolelle. Jospa saisin Helsingin näyttelyyni uusiakin kuvia esille.