Työhuoneella ja muuallakin / At my studio and also somewhere else

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Hyvän työhuoneen salaisuus: paksut lämpimät villasukat, kupillinen kuumaa teetä ja pieni vaaleanpunainen matto. Vierailijoita odotellessa... . The secret of a good #studio / #atelier: thick warm woollen socks, hot cup of tea and a rose-coloured rug. Waiting for some guests to arrive... . . #artistlife #taiteilijaelämää #workingday #workdiary #työhuone

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Loka 5, 2019 kello 1.10 PDT

Viimeksi oli Konstrundanin aikaan niin kova pöhinä työhuoneella heti aamupäivällä, että ajattelin aikaistaa työhuoneaukioloani parilla tunnilla. Kun ennen olen tullut tänne puolelta päivin, tänään päätinkin avata ovet jo kymmeneltä. No, onneksi en eilen illalla raatanut itseäni ihan uuvuksiin viimeisten Habitare-pakettien purkamisen kanssa, sillä kello lähentelee puolta kahtatoista, eikä täällä ole käynyt ketään!

Siitä huolimatta on ollut jotenkin aivan ihana aamu. Olen herätellyt itseäni pienillä hommilla (kylttiteksti valmiiksi ja kyltti ulos; näyteikkunalle jotain pientä esille; värikkäät matot lattialle) ja kun sitten äsken istahdin hetkeksi nojatuoliini kuuma teekuppi kädessäni ja katselin ulkona hitaasti (ja vain hitusen aikaa) satanutta lunta, tunsin itseni yhtä-äkkiä aivan järjettömän onnelliseksi siitä, että minulla on tämä tila.

Etenkin nyt, kun oma prosessori on ollut koko vuoden melko jumissa ja sisäisessä kovalevyssä ilmeisesti joku pysyvä lukuvirhe, tuntuu, että todella tarvitsin tämän hetken. Ja tämän päivän. Istua, olla ja katsella.

Jo onkin aika sille näyttelypaussille, jota olen suunnitellut jo vuosia, ja joka piti viime vuonna pitää. Työtä en siis lopeta, mutta gallerianäyttelyitä en ole ensi vuodelle hakenut - on pakko vähän aikaa voida keskittyä täysin luovaan työhön. Hiljalleen alan päästä luomisen rytmiin jälleen kiinni.

Tänä vuonna on tosin kolmekin tapahtumaa, joihin aion vielä osallistua: Korjaamon Design Marketissa kävin viime vuonna ensimmäisen kerran ja oli niin hienosti järjestetty, että pakko on mennä toisenkin kerran (9.-10.11.2019 Korjaamo, Helsinki); Tampereen Designtorille hain kokeeksi nyt ensimmäisen kerran (7.-8.12.2019 Tullikamari) ja Jyväskylän Taidemuseon Jouluinen taidebasaari (14.-15.12.2019) on ihan jokavuotinen jouluperinne - siitä itsellä alkaa jouluaika. Mutta nämä on kevyttä kenttäurheilua: sekä Helsinkiin että Tampereelle lähden kahden matkalaukun kanssa ja se mitä laukkuun mahtuu, lähtee mukaan. Jyväskylän Taidemuseo on puolestaan ihan tuossa kulman takana työhuoneeltani. Tällainen roudaaminen, jota ei tarvitse viikkokaupalla pakata ja sitten saman verran purkaa, tuntuu mielekkäältä (ja kasvonaamio illalla hotellihuoneen sängyssä take awayta mussuttaessa tuo sen levollisen lisäarvon noihin matkalaukkureissuihin).

Työhuonettakin aion pitää avoinna. Tämän päivän jälkeen seuraavan kerran 16.11. ja sitten joulun alla pidemmän aikaa (päivät tarkentuvat lähiaikoina). Ja ensi vuoden puolella jatkan ovien auki pitämistä noin kerran kuussa. Nyt, kun tavarat ovat löytäneet paikkansa ja niiden esille ottoon ja pois laittoon on tullut rutiini, eivät nämä aukiolopäivät tunnu enää lainkaan vaivalloisilta ja väsyttäviltä - päin vastoin!

Eikä sekään haittaa, jos kukaan ei käykään. Vaikka rästihommiakin olisi tehtävänä ja niitä hyvin pystyisin tekemään odotellessa, tärkeämpää on se, että minulla on villasukat, teetä ja mattoja lattian lämmittäjinä, pehmeä mukava nojatuoli ja hetki aikaa vain istua ja olla.

---

The last time my studio was open during Konstrundan event there were so many people visiting my studio already in the morning, that I thought to start my open door day earlier today. Before I've always opened my doors at noon, and now I opened already at ten pm. Well, I'm glad I didn't work too late yesterday cleaning the studio, since the time already about half past eleven and no one has visited so far!

But still it has been absolutely wonderful morning. I've woken myself with tiny tasks (like writing the outdoor sign and setting the display window) and then when I just sat onto my chair with a hot tea cup on my hands, I suddenly felt myself unbelievably happy about the fact that I have this space.

Especially now, when my own inner processor hasn't work well all year and there's some problems with my inner hard drive, I feel, that I really needed this moment. And this day. To sit, to watch, to just exist.

FInally it's the time for my break on exhibitions, which I have been planning on for years and which I'm finally keeping. I won't stop working, but I haven't applied any gallery exhibitions for the next years - I just need some time to concentrate fully on my creative work. Slowly I'm getting back to the rhythm of creating.

There are still three events in my calendar this year: Korjaamo Design Market in Helsinki, to which I took part for the first time last year and I just had to apply there once again (November 9-10); Tampere Design Market to which I applied now for the first time ever (December 7-8, at Tullikamari) and Jyväskylä Art Museum Christmas Art Bazaar (December 14-15) which is already a tradition for me - that's where my Christmastime starts. But this is just lightweight working: the trip to both Helsinki and Tampere happens with two suitcases with me, nothing else. The Jyväskylä Art Museum is situated right across the corner from my studio. This kind of travelling where there's no need to pack for a couple of weeks and then unpack for another two weeks, is no work at all (plus there's something extra with laying a clay mask on your hotel room at the evening, eating takeaway and watching telly),

I also intend to continue my studio open doors days. After today the next opening date is November 16, and then there are more dates just under Christmas (dates to be announced soon). And in 2020 I'll keep my doors open about once a month. Now when there are places for things, there is a routine of how to set everything up and then in dismantling everything, which makes these open doors dates quite easy.

And it won't matter either, if no one comes. There are some work waiting to be done, and I just might be able to do them as I am waiting, but somehow it feels much more important that I have my woollen socks, tea and rugs warming my floor, a nice comfy chair and a moment just for sitting and breathing.


.

Hidasta ja aikaansaamatonta - Slow, not achieving much

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

I took Tears of Sorrow and a few other prints to #galleriabecker #jkltaidelainaamo @jyvaskylantaiteilijaseura - and tjat's almost everything I've done today. Lazy Thursday. . #artistlife #taiteilijaelämää #workingday #workdiary

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Loka 4, 2018 kello 8.29 PDT

Aamu lähtee vähän hitaasti käyntiin. Illalla ei vain nukuttanut, ja lopulta menin kahdelta vuoteeseen ja kuuntelin kuulokkeilla Areenasta pari tuntia radio-ohjelmia, ennenkuin tabletin akku loppui ja jäin kellumaan hereillä hiljaisuuteen. Ehdin jo mietiskellä kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta ilmeisesti jossain välissä lopulta nukahdin, koska jonkinlaisesta unesta kymmenen maissa heräsin. Myöhään, kyllä, mutta silti tuskin nukuin kovin paljon yli neljä tuntia. Siltä ainakin tuntuu.

En halua aloittaa tätäkin päivää tietokoneruudun äärestä vain huomatakseni istuneeni siinä koko päivän, joten siirryn toisen ruudun ääreen: katan itselleni monimuotoisen brunssin olohuoneeseen. Nautin brunssini katsellen Areenasta Kulttuurien juurilla -sarjan Värien lumo -jakson. Samalla luonnostelen muutamia yöllä mieleeni tulleita aiheita, ja heti tulee levollisempi olo. Miten se onkin, että pää lukee oikeaksi työksi vain tämän luovan osuuden, ja kaikki muu - mitä suurin osa työstä joinakin päivinä kuitenkin on - tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta.

Tiedän hyvin pian, etten tänäänkään tilitoimistoon ehdi, mutta lohdutan itseäni, että papereilla ei ole vielä kiire. Lykkään niiden viemisen vielä kerran huomiseen, mikä on logistisestikin viisaampaa, kun olen muissa asioissa ohi kulkemassa joka tapauksessa. Tänään valikoin ja pakkaan vedoksia lähetettäväksi eteenpäin: työpöydän puutteessa perustan lajittelukeskuksen vuoteen päiväpeiton päälle ja nostelen vedokset omiin kasoihinsa jatkokäsittelyä varten.

Pakkaaminen vie aina yllättävän paljon aikaa. Osan vedoksista voi lähettää sellaisenaan (kuten Grafoteekkiin), mutta suurin osa vaatii oikein perusteellisen pakkauksen tukipahviin ja sellofaanipussiin. Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamoonkin voisi periaatteessa viedä vedokset ilman suojamuovia, mutta joskus asiakkaat ovat penkoneet vedoslaatikkoani tavalla, joka on vahingoittanut vedoksia; kun muutama vuosi sitten keräsin laatikosta pois toista kymmentä naarmuuntunutta vedosta (joista kaikki eivät olleet enää korjattavissa), päätin pussittaa vedokset varmuuden vuoksi.

Pakkaan muutkin vedokset valmiiksi, mutta Jyväskylän taidelainaamon vedoksista kirjoitan samalla lähetyslistan, koska aion kiikuttaa ne perille vielä saman päivän aikana. Mukana on yksi vedos, josta on tullut jo varaus, ja se pitää saada asiakkaalle mahdollisimman pian. Ja melkein yhtä painavana syynä tälle toimitukselle oma kasvava tarpeeni päästä ulos. Vilkaisen säätiedotusta ja tiedän, ettei huominen ole enää samanlainen: aurinkoinen ja värikäs, kuiva syyspäivä, ja se on aivan täydellinen tekosyy lopettaa tämä työpäivä tähän.




Morning starts slowly. I just wasn't sleepy at all last night, and finally I ended up going to sleep at about two and then listened radio until my battery ran out. I still was awake for a long time, thinking all things, but apparently I had fallen asleep at some point because I woke up at ten from some kind of dream. Late, yes, but still I hardly slept over four hours. And that's exactly how it feels.

I don't want to start this day too sitting next to my computer screen just to notice later that I have sat there through the whole day, so I just move to another screen: I make myself quite a brunch and sit down in living room and watch some colour documentary. At the same time I'm sketching some ideas that came to my mind at night, and it makes me feel eased rightaway. How can it be, that I somehow feel that only the creative job is work, and everything else - which is then a big part of my job anyway - is just time wasted.

I know quite soon, that this won't be my day to visit my accountant either, but I also know, that I'm not in a hurry. I will take them tomorrow, which is also logistically wiser. Today I'll pick and pack some prints to be sent to galleries. Since I don't have a proper desk, I'm spreading the stuff on my bed.

Packing takes always surprisingly long time. Some of the prints can be sent as they are (like to Grafoteekki), but some of them - most of them - must be packed in cellophane bag with supporting (acid free) cardboard. I could take prints to the Jyväskylä Artists' Association Artotheque without cellophane bags, but sometimes the clients have handled my prints in a way that has damaged the prints; when I noticed over dozen damaged prints (some of them not repairable) a few years ago, I decided to pack them all.

I decide to take the prints to the artotheque rightaway, because one of the prints is already booked, and I need to get it there as soon as possible. And also: I need to get out. I just look at the weather forecast and know that tomorrow won't be like this: sunny and colourful, dry autumn day, so that's a good excuse to just go out and enjoy.


.

Toimistopäivä - An Office Day

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Lunch break. Back to my freetime artsy project. I decided to use all my natural dye test yarns and some undyed damaged woollen, linen and cotton threads to make a sort of canvas. At first at least. I'm not sure what this will be in the end, if anything, but that's not the point. It's also a sort of a diary. Oddly I can remember what I was doing and thinking a month ago or a year ago (yes, this has been a long process) when I look at certain 'lines'. . #crotchet #naturaldyes #inprocess

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Loka 2, 2018 kello 5.28 PDT

Kupillinen kahvia, ja toinenkin, ja aamu ja iltapäivä ohittuu nopeasti sähköpostin äärellä. Lähtötilanne: 76 lukematonta/reagoimatonta viestiä. Toiveena olisi hoitaa ainakin puolet alta pois. Onneksi kaikki eivät ole niin aikaa vieviä, ja osa on tullut kahteen, tai kolmeen kertaankin, saa heitellä viestejä roskikseen lukemattakin.

Olen saanut näyttelykutsun (en kerro mistä, ennen kuin kaikki on selvillä ja sopimus allekirjoitettu, mutta mistään perinteisestä galleriasta ei ole kyse). Vastaan ja saan tarkempaa informaatiota. Printtaan papereita ja teen niihin muistiinpanot, ja jätän asian hautumaan vähäksi aikaa.

Toinen päivän näyttelyjuttu koskee Serlachius-museon ensi vuoden puolella aukeavaa näyttelyä, johon Vaskenruosteyrttitarha-teokseni on menossa esille. Ajattelen vastata näyttelyarkkitehdille nopeasti teoksen mitoista ja muusta, mutta prosessiin uudelleen ajattelu ja uuden skissin tekeminen (joka ei onnistu; lähetän rautalankaversion) viekin aikaa. Kahdelta huomaan, etten ole vielä syönyt mitään, juonut kahvia vain, ja heti viestin lähetettyäni pidän ruokatauon. (Thaimaalaista jauheliha-tomaatti-nuudeliruokaa, kunnon tujaus kuivattua chiliä ja tuoretta korianteria annoksen päälle; katson Netflixiltä jotain ja askartelen hetken luonnonväriprojektini kanssa.)

Lounaan jälkeen yritän perehtyä tarkkaan Sanaston ja Kopioston materiaaleihin. Liityin Sanastoon viime viikolla, ja sain sieltä postitse esitteen ja papereita. Kopiosto vastasi muutamaan kysymykseeni pitkällä ja perusteellisella meilillä, ja käyn rekisteröitymässä myös Kopioston lainauskorvauspalveluun (vaikka tuskin pääsen koskaan Kopioston lainamääriin perustuvien korvausten piiriin).

Päivitän Plankkon sivuille Hanna Holman haastattelun ja hoiden myös muita Plankkoon ja taiteilijoiden viestintään liittyviä asioita.

(Muut nippelihommat:
Society6:lta dollarimuodossa tulleiden tilitysten konversio euroiksi ja kuittien tulostus kirjanpitoon;
Yritän mennä myöntämään Suomi-valtuutukset kirjanpitäjälle, mutta eihän se tietenkään onnistu (tässä vaiheessa tunnustan, etten edes tiedä, mitä tein, seurasin vain ohjeita - eikä sittenkään onnistunut);
Neuvottelut ensi vuoden Habitare-paikasta ovat alkaneet - en ole ihan tyytyväinen minulle tarjottuun osastoon, joten asiasta vielä neuvotellaan;
Tiedustelen eräästä kirjankansiprojektista, jonka olen luvannut tänä vuonna tehdä;
Nipotan sähköpostissa eräälle taidekentän toimijalle sanavalinnoista - ärsyttää, kun sanoja käytetään hutiloiden, miten sattuu, eikä nähdä, millainen merkitys niillä voi olla viestinnässä - sitten tunnen itseni inhottavaksi pikkutarkaksi pilkunnuolijaksi.)

Loppuiltapäivää kohden alan hermostua. Olen jo muutamia tunteja vilkuillut ulkona hohtavaa auringonpaistetta kärsimättömänä, mutta joudun pasteeraamaan sisällä, kun odotan DHL:n lähetystä. Arvioitu toimitusajankohta oli alunperin aamupäivällä, mutta täällä edelleen odottelen, ja ulkona olisi juuri sellainen huikea tummien pilvien, auringonpaisteen ja ruskassa kimaltelevien lehtien valo- ja värileikki, jonka kuvaamista olen odottanut viikkotolkulla. Yritän ottaa muutamia kuvia avonaisesta ikkunasta, mutta ne näyttävät juuri siltä, avoinaisesta ikkunasta otetuilta. Viideltä saan viestin, että paketti tuodaan päivän loppuun mennessä, ja se tuodaan lopulta seitsemän maissa.

Olen odottelusta ärtynyt, ja siitä, etten koko päivänä ehtinytkään tekemään mitään luovaa. Ja että postilaatikkoon jäi 70 viestiä, vaikka niitä ei tullut kuin muutama lisää. En haluaisi lipsua tavoitteestani, koska sillä tavoin asiat alkavat kasautua - mutta päätän olla järkevä ja luovuttaa tältä päivältä. Ulos on päästävä, vaikka sitten kävelylle kauppaan hakemaan lamppuja pimenevään asuntoon. (Nostan kuitenkin illaksi vihkon ja tussin sohvan viereen, jos sitä vaikka myöhemmin telkkaria katsellessaan piirtäisi jotain.)


---

One cup of coffee, and another one, and so the morning and early afternoon go by fast reading and replying to emails. Starting point: 76 messages to read and react. I wish that I could manage about half of them. Luckily not all of them are not so time consuming, and some of them I've received in two or three times, so I can toss some to trash without doing anything.

I've received an exhibition invitation (more about this one after writing contract, but it's not a traditional gallery space anyway). I reply and receive more information. I print some papers and make some notes, and leave it to be for a while.

There's also another exhibition coming up: next year an exhibition opens in Serlachius museum where my Copper Rust Herb Garden will be included. I thought that I could reply the exhibition architect fast about the size and requirements of my artwork, but thinking the whole process throughout and making a new draft of design takes time. At two I finally realise that I haven't eaten anything during the day, just drank coffee, and right after sending the message I'll have my lunch break. (Some thai cooking, minced meat with tomatos, noodless, a lot of dried chilli and fresh coriander; I watch Netflix for a while and continue with my natural dye freetime project for a while.)

After lunch I try to familiarize myself with the materials I received from some Finnish copyright organisations. I joined Sanasto (writers) last week, and received some printed material which I read through. I also went and registered myself to Kopiosto (pictures).

I update Hanna Holma's interview to Plankko page and make also some other publicity / media work for Plankko artists.

(Other small bits and bobs:
Converting Society6 payments from dollars to euros, and printing receipts to my bookkeeping;
I try to go and make some important system changes for my accountant, but that doesn't just work out - I need to continue with this later;
I start the negotiations about next year's Habitare booth;
I ask about one book cover project that I've promised to make this fall;
I sent a bit annoying email to one person about one press release - I'm always meticulous about some word choices and can't really stand when people use words without thinking what they actually mean, and how significant they can be in communication - and then I feel myself as a too pedantic fussy.)

When time gets closer to four I start to get annoyed. For a few hours already I have watched the beautiful sunlight outside, but I have to wait inside, while waiting DHL delivery to come. I thought it would come before lunch time, but here I am still waiting, and there would be just a beautiful dark clouds + sun shine + colourful foliage combo outside, that I have been waiting for weeks. I try to take some photos through an open window, but the photos looks just like they were taken from the window. At five I finally receive a message that my delivery is arriving before the end of the day, and finally it arrives at seven.

I'm a bit vexed about waiting, and about the fact, that I didn't have time to do anything creative during the day. That about the fact that there are still 70 messages waiting in my email, even though I received just about a dozen new ones. I just worry that the things are starting to pile again - but still I decide to act sensibly and give up work for today. I need to get out, even if it's just a walk to a shop to get more light bulbs to this darkening apartment. (I still fetch my notebook and pigment ink pen and place them next to couch, in case I'll draw something later while watching telly.)


.

Tauko / A Pause

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

This is from my kitchen, #recycling before recycling :) I save all my misprints on photo papers and high-quality print papers. One use for them is to contact #print all kinds of stuff, like this time sunflower petals and other dropouts from the bouquets I received in my book publishing events, last nights tea and apple tree leaves which are now on my misprinted exhibition poster, glossy photo paper. I moist them a little bit and then lay other print papers on top and put some pressure on them. After a while there will be imprints on both papers. I'll scan or photograph them and uae the random print imagery as part of my future works, and I'll save some of them for my future colour talks, to be shown as samples. (These kind of colours are not often fast enough to be used as is.) . #artistlife #workingday #workdiary #taiteilijaelämää #kontaktivärjäys #contactprint #ecoprint #naturaldyes #naturaldyesonpaper #nowaste

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Syys 20, 2018 kello 1.55 PDT

On ihan uskomatonta herätä aamulla siihen tunteeseen, ettei pöydällä odota hirmuisen pitkää, tavoitteellista tehtävälistaa asioista, jotka olisi yksinkertaisesti pakko tehdä juuri tänään, ettei koko systeemi romahtaisi. Takana on Kyynelpuutarhurin päiväkirjan kirjoittaminen ja taittaminen painatushärdelleineen, julkkarit ja muu siihen liittyvä, Kyyneltarha-näyttely valmisteluineen ja ripustuksineen ja purkamisineen, Habitare-messujen valmistelut ja jälkihoito, ja nyt - vähään aikaan ei mitään.

Joulukuussa häämöttää Galleria Beckerin näyttely, jota alan tässä hiljalleen työstää, joten ei tämä ihan täyttä lomaa tarkoita. Mutta kun on elänyt melkein viisi kuukautta minuutilleen aikataulutetussa elämässä, on ihan juhlaa valmistella rauhassa ja ajatella. Tehdä pieniä sivuun jääneitä asioita ilman kiirettä ja sekuntikellon tikitystä. Lähteä kävelylle, jos siltä tuntuu. Herätä aamuisin lievään päämäärättömyyteen, kun kalenterissa ei lue mitään aikataulua sitouttavaa.

Nyt on aikaa istua onnellisena Kyynelpuutarhurin päiväkirjan ensimmäisen viiden tähden arvion kanssa, ja lukea kirjani ja kuvateokseni herättämiä ajatuksia Sanna Aavaluoman blogista. Tavallaan sadonkorjuun aika siis.

Ylellisyyttä.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Annual #postcard inventory going on in our living room. This is fun: good takeaway, Netflix ...and it really doesn't feel like I'm working at all! :) . You can find my postcards for example @jkltaidemuseo #museumshop + @jyvaskylantaiteilijaseura #galleriabecker #jkltaidelainaamo in #jyväskylä + @hoyrygalleria #emalipuu in #Korpilahti +@pikkukylanpuoti in #uusikaupunki . . #artistlife #workingday #workdiary #taiteilijaelämää #postikortit

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Syys 21, 2018 kello 2.04 PDT

It's unbelievable to wake up and know that there isn't a long long you-have-to-do-this-today-otherwise-everything-will-fall-down type of to do list waiting anywhere. I've written my book (only in Finnish at the moment) and made a layout to it and followed through the whole printing thing, publishing and all things connected to it, my Garden of Tears exhibition with all stuff, then Habitare fair booth preparing, a marathon week at the fair and then taking care of things to follow, and now - for a while I have nothing in my calendar.

On December I'll have an exhibition at Gallery Becker in Jyväskylä, for which I have started working, so it isn't a total holiday. But after living almost five months with a minute schedule with no free time, it's just fantastic to prepare things in time and to think all through. It's fantastic to do those little things I missed whole summer, taking my time. To go and take walk if I feel like it. To wake up to this slight aimlessness, when there's nothing too binding in my calendar.

Now I finally have time to sit down and pay attention to those important things. Like the fact that I've got my first five star review on my book. Kind of harvest that is.

Luxury.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Guess what this is? My first #kyynelpuutarhurinpäiväkirja book order for libraries... I was so glad to receive this order for four books, and I was ready to pack them this morning. Only to find out, thst all my packing materials are at the studio, still in Habitare boxes. I did find some packing tape and the cardboard is in courtesy of our cardboard trash - I just had to use so much tape it washes out the recycled ecology of this parcel, since it was Frankestein-like assemble-using-small-pieces thing... 😂 But hey, it's ready to go, and the following ones will be more classy on the outside too! . #artistlife #taiteilijaelämää #workingday #workdiary #kirjasto #kyyneltarha #thegardenoftears #thediaryofateargardener

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Syys 18, 2018 kello 1.43 PDT

Kotona / At home

Viikko sitten päättyi Habitare. Oli ihan mahtavaa viettää sosiaalinen viikko, ja taloudellisestikin tapahtuma meni tarpeeksi hyvin, jotta ajattelin mennä ensi vuonna uudelleen. Ehkä jonkinlaista hienosäätöä pitää tehdä vielä käytäntöihin. Siinä vaiheessa, kun rahtauduimme Pasilan remonttiasemalla kassien kanssa kymmenen jälkeen illalla, aloin vahvasti kyseenalaistaa toiminnan järkevyyttä. Puoli kahden maissa yöllä kotiin tullessa olikin yhtä-äkkiä virkeä kuin peipponen, kun ennen sitä oli koko päivä ollut yhtä usvaista piiperrystä, josta ei ole oikein edes mitään mielikuvaa...

Viikon olen yrittänyt nukkua ja saada itsestäni uudelleen kiinni, mutta oikeasti tarvitsisin vielä viikon tai kaksi, jotta pääsisin jonkinlaiseen normaaliolotilaan. Onneksi ymmärsin pitää maanantain täysin tyhjänä lomapäivänä, muuten kaikenlainen järkiperäinen tahi älyllinen elonmerkki olisi jo kaikonnut. Ja tästä ultimaattisesta väsymyksen tilasta huolimatta olen tyytyväinen itseeni siitä, että hoidin kaikki messujen jälkihoitoon liittyvät asiat (inventaariot, teosten lähettämiset, uudet tilaukset, tavaroiden paikalleen laittamiset) heti tiistaista lähtien. Vaikka sitä aina ajattelee kirjoittavansa kaikki selkeästi itselleen muistiin, enpä enää näin monen päivän jälkeen ymmärtäisi, mitä tarkoittaa irtonaiselle lapulle sotkeentuneella tussilla hätäisesti kirjoitettu kut.pu.(meiliosoite). ("Kutsu popupiin"...)

Työhuone-Posti-Matkahuolto-Becker-kierros keskiviikkona veti takin aika tyhjäksi, mutta vielä jaksoin illalla maksaa ja lähettää laskut (taas mennään aika hyvin plus-miinus-nolla-linjalla taloudellisesti - muttei sentään tällä kertaa miinuksella). Viikonloppuna olen viikon aikana tehdyistä tehosuorituksistani nauttinut: käynyt tekemässä pieniä kävelylenkkejä ja vain istunut parvekkeella offline-tilassa (sekä konkreettisesti että vertauskuvallisesti) ja vain katsellut maailmaa. Aamukahvin juontiin parveke alkaa olla viileä, mutta onneksi villatakki ja villasukat on keksitty.

Ilmassa tuoksuu syksy.

---

Habitare ended a week ago. It was amazing week of social buzz and meeting people who like my artworks, and I managed also financially just so, that I might well take part also next year. Maybe I still have to make some fine tuning on some stuff. In the point, when it was already over ten pm and we were dragging our bags at the renovated Pasila station, I started strongly question the sanity of it all. And when we then arrived home at half past one next night, I suddenly was wide awake, when before that moment I could hardly stay awake during the day, of which I actually don't remember much...

During this week I've tried to sleep and get a hold of myself again, but really I should still need a week or two to recover. I was wise enough to have my Monday as a holiday - if I hadn't I doubt that I could even think right now. And besides this ultimate tiredness I'm very pleased of the fact, that I managed to complete all the little after-the-fair stuff (like inventory, sending artworks, new orders, returning things in their places) starting on Tuesday. I always think I'm writing everything down very clearly, but the fact is that when I look at my messy notes from the last days of the fair week, it takes time to solve those letter puzzles.

On Wednesday I had a studio - post office - bus station (package services) - Becker tour after which I was totally drained - but still I managed to pay all the bills and send some new invoices (again working with +/-/0 in balance, but at least not in negative side this time). And after this heavy load of work, I have now enjoyed my weekend fully, with no obligations: I've been walking around, and just sat on my balcony in offline mode (both concretely and metaphorically) and just viewed the world. It starts to get a bit chilly for drinking the breakfast coffee in the mornings, but that's why there are cardigans and woolen stockings.

It smells autumn outside.

Uusi alku // New Beginning

Having a hard time deciding should I go on installing this new printer (30+kg) or should I choose the book (a few hundred grms). #artistlife #canonpixmapro1 #whycantsomeoneelsedothisforme

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 30. 09ta 2015 klo 0.59 PDT

Monta asiaa on tässä suhteellisen lyhyen ajan sisällä mennyt uusiksi. Aivoaan on joutunut verryttelemään suuntaan ja toiseen, että on osannut lähteä edes jonnekin suuntaan paikalleen jäämisen sijaan. Nyt on aallokko vähän tasaantunut ja horisonttikin hämärästi näkyvissä - voi jo oikeasti vähän valitakin, kääntyykö ruori tyyrpuuriin vai paapuuriin. Päässä pyörivien kysymysten mittakaava on pienentynyt ja asiat tuntuvat taas suhteellisen ymmärrettäviltä. Tai jos ei ihan vielä täysin ymmärrettäviltä, niin ainakin ne ovat jotenkin käsityskyvyni ulottuvissa, kun vähän pinnistää.

Tämä viikko on tuntunut uudelta alulta monessakin mielessä. Uutuuden tunteen kuorrutti konkretialla eilen uudessa pakkauksessaan saapunut uusi printteri, rikkinäisen tilalle. Hyllyissä on odottamassa myös uutta paperia moneen tarkoitukseen, uusia pigmenttimustekyniä, avaamattomia maalituubeja ja pigmenttijauheita, vielä teroittamattomia kyniä - ja kirsikkana komeuden päälle: juuri avatun kiinanmustepullon tuoksu tulvahti nenääni muutama minuutti sitten.

Ja aivan kuin takaraivossani piileskelisi muutama uusi ajatuskin.

---

In a relatively short time there have been many things in my life, that I have had to think over. It has been an overwhelming brain excercise to get myself to move at least to some direction, instead of just waiting still for something to happen. Now the waves have turned smaller and I can vaguely see the horizon - which gives me some power to choose if I turn my wheel to starboard or to port. The scale of the questions whirling in my head is much smaller and things are somewhat understandable. Or if not yet fully understandable, at least I know that they are within the reach of my comprehension, if I just try a bit.

This week has been a new start in many senses. The frosting on that feeling came from the brand new printer which arrived yesterday to replace the broken one. There are new stuff waiting on my shelves: papers for different purposes, new pigment ink pens, yet unopened paint tubes and pigments, yet not sharpened pencils - and as a cherry to this all: a few minutes ago I smelled the aroma of the freshly opened china ink bottle.

And I sort of sence that there just might be a few new thoughts hiding in my head, too.

Eugene McGuinness - Sugarplum

Toissapäiväisen  hardcore-työpäivän (lähinnä Habitareen valmistautumista pakkailuhenkisesti) ja alati voimistuneen migreenin yhdistelmä johti sanoinkuvaamattoman kammottavaan olotilaan, jonka mustimmassa hetkessä valuin jo melko vahvaan toivottomuuteen. Kun olo alkoi vihdoin eilen illalla parantua, olin vielä jokseenkin angstinen ja mietin, etten mitenkään selviä kaikesta työstä, mikä pitää tänä viikonloppuna tehdä. Mutta tänä aamuna, kun sain jälleen seisoa parvekkeella villasukat jalassa ja kahvikuppi kädessä, syksyn sumuista maisemaa haistellen, adrenaliini suorastaan kuohusi suonissa. Pitkään aikaan ei ole tuntunut näin voimakasta intoa päästä tekemään yhtään mitään, ja nyt pienten piirrosten tekeminen Habitaren VIP-lahjoiksi tuntuu suorastaan palkinnolta rutiiniuurastuksen jälkeen.

Niveleni eivät kovasti tykkää tämän päivän kosteasta usvasta, mutta pää tuntuu siitä pitävän. Usein migreenin jälkeen muutenkin tulee sellainen pieni paleleva hetki - ja usein juuri silloin tietää, että kohtaus alkaa olla ohi, eikä enää tule heti takaisin. Tuota hyvää hytinää olen lisännyt istumalla ulkona vain t-paita päällä, mutta jostain syystä piirtelyhetket ovat nyt tuntuneet suorastaan autuailta. Parvekelasi on saanut toimia kuvien kuivatustelineenä.

Aina välillä olen joutaessani kerinyt yhden kesän aikana värjäämistäni langoista, jotka ovat roikkuneet parvekkeella käsittelyä odottamassa jo viikkoja. Paperia, värejä, ei koneita. Luksusta webbityöläiselle.

Ensi viikko sitten näyttää, oliko tämä alipukeutuneena ulkoilmassa hyppiminen mikään järkevä ratkaisu. Uskon kuitenkin vakaasti villasukkieni lämpimään suojaan - kunhan jalat pysyvät lämpiminä.

Villagers - Earthly Pleasure

[Puutarhan kasvatti / Foster Child of Garden VI. Pigmenttimustetuloste, 27x18cm (+marginaali), ed. 30.]

Vihdoinkin: uusi printteri oli kolme viikkoa laatikosta purettuna pöydälläni, ennenkuin ehdin asentaa sen. Eilen uskaltauduin lopultakin purkamaan loputkin mukana seuranneet romppeet pakkauksistaan, seurasin sydän tykyttäen asennusvihkon ohjeita ja pääsin siihen vaiheeseen, että sain musteet ja tulostuspään paikalleen. Tänään sitten tein loppuasennuksen, kun leikkelin teosinfolappuja Habitarea varten.

En tiedä, miksi tuo koneiden ja laitteiden asentaminen on aina itselleni niin hirveän voimia vievää. Nyt oli selkeästi kysymys siitä, ettei ole ollut aikaa keskittyä - pitää olla jonkinlainen fokusoitunut tila, että tekee kaiken varmasti oikein, eikä joudu sitten kolmea päivää googlailemaan keskustelupalstoilta sellaiseen ongelmaan, jota ei oikeasti pitäisi edes esiintyä, mutta on kumminkin tullut juuri minulle, koska jotain nappia on painettu väärässä kohtaa. Aina - minkä tahansa laitteen tai ohjelmiston - asennusvaiheessa mietin, että voisin tehdä jotain muutakin, vaikka jakaa mainoksia. (Mainosten jakaminen on jo pitkän aikaa ollut mielessäni ainoa ammatti, jossa ei - käsittääkseni - tarvitse olla minkäänlaisten laitteiden kanssa tekemisissä. Mikä on itsessään aika pelottavaa.) Niinpä Photoshop CS6 on ollut pakkauksessaan jo vuoden ja eilen tullut iZettlen korttimaksulaite varmaan saa odottaa ainakin Habitaren yli, jos vaikka sitten ymmärtäisinkin jotain siitä, mitä teen.

Jonkinlainen erävoitto siis, että printteri on nyt paikallaan, vaikka varsinaisia vedoksia en ole vielä uskaltautunut testaamaan (tulostuspäiden kohdistuslaput kyllä printtautuivat automaattisesti asennuksen aikana ja niissä jälki on hyvää). Joidenkin vedossarjojen värien kohdilleen saaminen on sellainen urakka, etten ole varma, voinko jatkaa kaikkia sarjoja loppuun saakka. Olen kiusallisenkin niuhotarkka väreistä: haluan eksaktisti ne sävyt ja värin syvyyden, mitä olen ajatellutkin ja niiden toisintaminen / kalibrointi toiselle laitteelle voi jättimäinen taisto. Kysymys ei ole vain ajasta ja työstä, vaan myös ihan taloudellinen kysymys: teen niin pieniä sarjoja, että koevedosten ottaminen tässä vaiheessa, kun monista teoksista on tehty jo suurin osa editiosta, voi nopeasti tulla kalliimmaksi kuin mitä niiden myynnistä saisin. Mutta teoksen omistajia tuskin haittaa, jos sarjan vedosmäärä jää pienemmäksi kuin on alunperin ilmoitettu... Testailen rauhassa syksyn aikana ja ilmoittelen nettisivuillani tilanteesta sitä mukaa, kun asiat selvenevät. Onneksi suurinta osaa vedoksista on ainakin muutama kappale varastossa, etten ihan tyhjän päälle ole jäänyt.

---

Habitaren valmistelut alkavat olla viime metreillä. Plankkon FB-sivuilla on arvottu ja arvotaan muutamia vapaalippuja ja muutenkin infotaan ajankohtaisesti tapahtumista, joten sieltä voi seurata ajankohtaista meininkiä sitten h-hetken koittaessa. Varmaan tiedottelen ajankohtaisista jutuistani myös omalla Facebook-sivullani: facebook.com/phintsanen, jonne pistän myös infoa joistakin teoksista, joita Habitareen vien.

Vielä tässä vaiheessa, kun koti ja työhuone on täynnä erilaisia pinoja pakkaamattomia ja pakattuja teoksia, sellofaanipusseja ja teoslappuja ympäriinsä, tuo varsinainen tapahtuma tuntuu vain vielä niin kaukaiselta. Kaiken hullunmyllyn keskellä on kuitenkin mukavan rauhallinen olo: kuljeskelen ympäriinsä kahvikuppi kädessä ja liimailen post-it-lappuja sinne tänne ja jotenkin on vain sellainen tunne, että asiat järjestyvät kyllä. Oh, ja siirsin teosluettelon kirjoitusurakan parvekkeelle - siellä saa istua nyt auringossakin villasukat jalassa - mutta se valo!