Värit, rakkaani / Colours, my love

 

Tänään tajusin, mihin aikani kuluukaan. Värien kanssa puuhailu (niillä tekeminen ja niiden tekeminen, niiden tutkiminen ja niistä kirjoittaminen) on kaikkein rakkain harrastukseni. Coloria.net -verkkosivua olen ylläpitänyt parikymmentä vuotta ja myös sen sisarsivusto Coloriasto - vanhojen väriartikkeleiden kokoelma - on jo kaksitoistavuotias. Tänään julkaisin Coloriastossa neljännentuhannennen (!) kerran - eikä tämä suinkaan tähän lopu.

Parasta on, kun nämä kaksi saan yhdistettyä: värit ja luovan työn. Yksi sellainen projekti on parhaillaan esillä Serlachius-museo Göstassa - Vaskenruosteyrttitarhassani kasvaa espanjanvihreää pigmenttiä Kaukana viileä varjo -näyttelyssä syyskuulle saakka. Toinen projekti on alkamassa: pari kuukautta sitten valokuvaaja Jalo Porkkalan kumipainokurssilla harhauduin kurssiaiheesta ja tutustuin aivan toiseen tekniikkaan, kasviväripohjaiseen anthotypiaan - joka tuntuu olevan juuri se tekniikka, jota olen pitkään erääseen katoavuutta käsittelevään installaatiomaiseen teokseeni etsinyt.

Tänään vielä värit ja taideprojektit kulkevat kuitenkin vielä erillään. Pian on tämän päivän värihommat on tehty ja palaan kuvataiteellisen työni pariin: käyn Jyväskylän Taiteilijaseuran taidelainaamossa tekemässä mini-inventaarion, palautan muutamia vedoksiani työhuoneelleni, valikoin kesän näyttelyitä varten kehystettäviä töitä ja yritän saada muutaman uuden kuvan luonnokset valmiiksi, jotta ehdin ne tekemään ajoissa näyttelyyn. Mutta ehkä jo ensi viikolla pääsen aloittamaan anthotypia-väritestit!

---

Today I realised where my time is spent. Working with colours (and making colours, studying colours, pigments and dyes, and writing about them) is my most important and dearest hobby. I've maintained Coloria.net website (only in Finnish) already about twenty years and also its sister website Coloriasto - an archive for old and vintage colour related texts, in various languages - is already turning twelve. Today I posted an article in Coloriasto for the 4000th time (!) - and I won't end this project anytime soon.

The best thing is, when I can combine these two: colours and my creative work. One of those projects can be seen at the moment at the Serlachius Museum Gösta in Mänttä: my Copper Rust Herb Garden is growing Verdigris pigment in Distant Cool Shadow exhibition until September 2019. And another project is on its way: a few months ago I attended in photographer Jalo Porkkala's gum bichromate printing and got lost in a totally different direction. I got to know a plant based anthotypia technique, which just seems to be the technique I've been looking for to one of my print based installation about vanishing.

Still today colour and art projects are separate, though. Soon I've made my colour related stuff for today, and I'll return to my work as artist: I visit the Jyväskylä Artists Association artotheque to check some prints, I'll return a couple of prints to my studio, I'll select a few prints for framing for the summer exhibitions, and I'll try to finish sketches for a couple of new artworks, wishing I could then finish them on time for my exhibition. But maybe already next week I'll be able to start my anthotypia tests!

.

Toisessa puutarhassa / In another garden

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Helmi 8, 2019 kello 7.35 PST

Naurahdin ääneen, kun huomasin, että projektini vievät puutarhasta toiseen - kun ei ole puutarhurin lahjoja oikeassa elämässä, ne pitää sitten keksiä. Nyt helmikuussa olen palannut hetkeksi Kyyneltarhan parista vuonna 2011 aloittamaani Vaskenruosteyrttitarha-projektiin.

Viimeksi Vaskenruosteyrttitarha-installaatio oli esillä Oulun taidemuseossa 2015. Olin jotenkin jo varautunut siihen, etten enää toisi installaatiota esille, mutta kun Serlachius-museosta kysyttiin, ja vielä väriteemaiseen näyttelyyn (Kaukana viileä varjo), ei tarvinnut kauan aikaa miettiä.

Kun seuraavaa näyttelyä ei ollut tiedossa Oulun installoinnin jälkeen, luulin pakkaavani yrttitarhani pakettiin lopullisesti, joten keräsin astioissa kasvaneen espanjanvihreän pigmentin talteen ja otin suurimman osan lasiastioista muuhun käyttöön tai lahjoitin pois. Niinpä tänä vuonna on ollut kiva kierrellä kirppareita sopivien lasiastioiden toivossa. (Mihin liittyen mielenkiintoinen havainto: kun edellisellä kerralla oikein etsimällä etsin jotain sopivan hintaisia karahveja, en löytänyt yhtään, mutta nyt niitä ovat kirpparit pullollaan!)

Jo kukkineita kupariyrttejä oli tallella vanhempieni parvekkeella koristeena (!), ja osan niistä otin uusiokasvatukseen, mutta suurin osa on uusia. Tammi- ja helmikuun aikana olen puuhaillut työhuoneellani työhanskat käsissäni, hengitysmaski ja suojalasin päässäni, porannut reikiä puupalloon ja kuorinut vanhoista antennijohdoista esiin kuparipitsiä. Suojaimet sen takia, että usein noista vanhoista johdoista esiin käärittävä kupari on ihan pirullisen ohutta ja haurasta, ja ei ole suotavaa, että tuota tajuttoman pientä kuparimurua menisi ihon alle, saati sitten, että se ajautuisi hengitysteihin tai silmiin...

Tuosta tiiviimmästä rupeamasta olisin saanut kyllä hienoja työkuvia, mutta eipä tuossa kaikessa suojavarustuksessa tullut mieleen kaivaa kameraa esiin. Ja nyt ovat yrttiset jo odottamassa matkaansa kuljetuslaatikoissa: omissa astioissaan suojapapereihin pakattuna.

Työhuonekin on jo imuroitu ja pyyhitty seuraavaa projektia varten. Huomenna olisi tarkoitus hakea TEOS 2019-tapahtumaa varten kehystyttämäni teokset kehystämöstä ja pakata sekä ne että irtovedokset pakettiin ja viedä Matkahuoltoon, jotta ovat perillä ajoissa Kaapelitehtaalla.

Sitten palaan hetkeksi kuvien pariin, ja alan koota teoksia seuraavaa näyttelyä varten.

...

I laughed out loud, when I noticed that my projects take me from one garden to another - as I don't have any talent for gardening in real life, I have to fabricate it. Now in February I've returned from my Garden of Tears project to the Copper Rust Herb Garden project which I started in 2011.

The last time Copper Rust Herb Garden was on view was at the Oulu Art Museum in 2015. I had already thought, that I wouldn't show the installation anymore, but when Serlachius museum inquiried about it, and especially for a colour themed exhibition (Distant Cool Shadow), I didn't need any time to think.

As there wasn't any exhibition agreed when the Oulu exhibition ended, I thought I was packing my herb garden away for good, so I collected all verdigris pigment growing in jars, and I gave some of the glass jars away. So, it has been fun to wander around flea markets searching for proper glass vessels for my project. (Last time I searched for affordable and showy carafes but didn't find any, but now there are more than enough of them!)

I had some flowered copper herbs saved at my parents' balcony (!), and I took some of them to bloom again, but most of the herbs are now new. During January and February I have worked in my studio with protective gloves on, as well as protective glasses and respirator on my face, drilling holes to a wooden ball, peeling copper lace from the old aerial cables. I've used masks and all because often the very very thin copper on those old cables is deviously brittle and it's not very desirable to have any under your skin, and less so in one's mouth or eyes...

I've could have had absolutely great process photos of this project, but with all those gear it didn't came to my mind to take camera out. And now those herbs are already packed on their boxes, waiting for the museum to come and pick up them. 

My studio is also already wiped clean for my next project. Tomorrow I've planned to pick up my artworks from the frame shop for TEOS 2019, and then I'll pack the framed ones and the non-framed ones for the shipping, so they'll reach Kaapelitehdas in Helsinki early enough.

After that, I'll return to work with my prints again, and I'll start to pack for my next exhibition.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Helmi 5, 2019 kello 3.32 PST

Työpöytä ja sähköposti ovat taas täyttyneet kaikenlaisista pienistä tilpehööriasioista, enkä tunnu löytävän energiaa minkään hoitamiseen. Kun yhden saa tieltä pois, kaksi tulee tilalle.

Parin viime viikon aikana olen valmistellut mahdollisimman pitkälle Vaskenruosteyrttitarha-installaatiotani (mikä sanahirviö!), joka tulee esille Oulun taidemuseossa ensi viikolla aukeavaan Checkpoint Leonardo -näyttelyyn. Eilen kävi kuljetusfirma noutamassa paketit. Nyt yritän vielä kasata kokoon kaiken, mikä varmasti unohtui, vaikka kuinka ajatuksella yritinkin kaiken pakata. Vielä pitäisi ehtiä selvittämään, mikä installaation yhteyteen kiinnitettävässä kamerassa on vikana; siinä ei intervallikuvaus tunnu nyt toimivan...

Onhan tässä viikko aikaa, ennenkuin hyppään junaan ja lähden kohti pohjoista, mutta tällä hetkellä viikon aika tuntuu jotenkin suhteettoman lyhyeltä.

---

My desk and email have filled with all kinds of small things and chores, and I can't seem to find any energy to anything. When I finally manage to take care of one thing, there are two things waiting when I come back.

During the last few weeks I've tried to make preparations for my Copper Rust Herb Garden installation, which will be exhibited in Checkpoint Leonardo exhibition at the oulu art Museum, opening next week. Yesterday the transportation company picked up the parcels. Now I try to check the things I forgot to pack - that happens every time. I should still try to find out, what is the problem with the camera that will be attached to the installation...

I have a whole week before I'll jump to the train and take a trip to north, but at this moment one week's time feels very short.

Kuparia ja lasia pakatessa // Packing copper and glass

Viisi päivää uutta uutta vuotta takana, ja niistä suurin osa mennyt Vaskenruosteyrttitarha-installaation valmistelun kanssa. Installatio oli edellisen kerran esillä Taidehalli TR1:ssä Tampereelta syksyllä 2013 ja palasi sieltä siis jo yli vuosi sitten, mutta vasta nyt, kun uusi näyttely kolkuttelee oven takana, sain aikaiseksi vihdoin käydä purkamassa paketit. Nesteet olin melkein kaikista tyhjentänyt jo samantien Tampereen näyttelyn päätyttyä, mutta koko koko viime vuoden saivat kuparikukkaseni kasvaa laatikon pohjalla rauhassa aivan uskomattoman sinisiksi/turkooseiksi ryöpyiksi. Mutta ei voi mitään, pakko oli saada astiat uuteen käyttöön. Niinpä kuvasin kaikki kupariyrtit, keräsin espanjanvihreän pigmentin talteen ja siivosin sekä kukat että lasiastiat, laitoin uudet kukat valmiiksi istutusta varten ja pakkasin hellästi kuplamuoviin ja sanomalehtipaperiin. Nyt ovat laatikot työhuoneella valmiina noutoa varten. Prosessi jatkuu parin viikon päästä Oulussa.

---

Five days past already, of this new year, and most of those I have prepared my Copper Rust Herb Garden installation. The installation was shown last time at Taidehalli TR1 in Tampere during fall 2013 and it came back over a year ago, but it was until now, when a new exhibition is soon coming, when I finally got myself to unpack the parcels. I had already emptied all the liquids right after the Tampere exhibition ended, but during the whole last year my small copper herbs were forgotten, so they could peacefully grow to be those unbelievable blue/turquoise flowers. But no can do, I had to re-use those vessels. So, I documented all my copper herbs, I collected the verdigris pigment and cleaned both the herbs and glass vessels, I made some new flowers ready to be planted and I gently packed them in bubble wrap and old newspapers. Now there are new parcels waiting at the studio, to be picked and shipped to Oulu, where the process continues after a few weeks.

Dead Sara - Weatherman

Tampereen taidemessuviikonloppu takana ja pari lepopäivääkin sen jälkeen vietetty. Uskomatonta, kuinka voi messumeininki samanaikaisesti sekä imaista mehut että tuoda ihan uutta energiaa.

Tajuttiin jo menomatkalla autoa pakatessa, että en mahdu autoon kyytiin - joten menin maitojunalla perässä. Palatessa sama juttu. Töitä oli kyllä autoon vähemmän, mutta muutamat Timpan suuremmat työt vaativat sen, että takapenkkimatkaajalle ei ollut tilaa, joten hektiset messupäivät päättyivät rauhalliseen ja hiljaiseen rentoutumishetkeen ainoana matkustajana junan perhehytissä. Jonka ison pöydän ääressä aloittelin jo seuraavan teossarjan piirtelyä.

---

Checkpoint Leonardo -näyttelystä on lyhyesti juttua YLEn Radio 1:n Kultakuume-ohjelmassa (ma 30.9.2013), kuunneltavissa Areenalla vielä muutaman viikon osoitteessa: http://areena.yle.fi/radio/1991626/?start=41m41s (siis kohdasta 41min 41sek, ellei mene automaattisesti). Kuunnellessa tuli mieleen muutamat kommentit Jyväskylän näyttelystä, se, kuinka jotkut pitivät näyttelyä liian hankalana lapsille; teosprosessien hitaus ja etenkin Teriken In and Out of Time -teokseen liittyvä kuoleman teema tuntuivat askarruttavan. Aikuisia siis. Lapsilla ei tuntunut olevan teosten kanssa mitään ongelmaa Jyväskylässä eikä näytä olevan myöskään nyt Tampereen näyttelyssä, kuten voi tuosta radioklipistäkin päätellä.

Ajatus lasten aliarvioimisesta taiteen kuluttajina tuli mieleeni useammankin kerran Tampereen taidemessuilla - tai oikeammin sanottuna: aloin miettiä, millä tavalla asennemaailma, pelot, toiveet ja muut vastaavat perusasetukset meidän päähämme ohjelmoidaan. Timpan osasto oli nimittäin omaa osastoani vastapäätä, joten väistämättä kuulin useampaankin kertaan, kuinka vanhemmat totesivat hyvin yksimalkaisesti joko toisilleen tai lapsilleen: "Nämä ovat synkkiä" tai "Nämä on pelottavia." Mieleen jäi erityisesti äiti, jolla oli rattaissa aivan pieni lapsi ja rattaiden vierellä kulki toinen noin neljävuotias, joka osoitteli tauluja ja totesi simppelisti: "Lintuja". Äiti kommentoi: "Nämä on pelottavia, mennään pian pois!" Lapsi ei meinannut liikahtaa kärryjen mukana, vaan osoitti Timpan Lennä nyt -teosta ja totesi: "Äiti ja lapsi". Äiti toisti, että taulut ovat pelottavia ja kiskoi lapsensa osastolta pois. Vastaavantyyppisiä tapauksia oli useampiakin viikonlopun aikana. Onneksi oli niitäkin, jotka antoivat lapselleen edes valinnan varaa. Ainakin yksi äiti kysyi alle kouluikäiseltä pojaltaan: "Onko nämä sun mielestä pelottavia?" Johon poika vastasi "Ei".

Huomattavaa on, että yhdelläkään lapsella ei automaattisesti tuntunut olevan mitään pelotusfiksaatiota teoksista, vaikka monilla - varsinkin pienten lasten - vanhemmilla olikin. Useammatkin lapset katsoivat täysin tummien värien ohi ja bongasivat teoksista äidin ja lapset, ja lintujen lemmikkieläimet, eikä Musta ikkuna -teoskaan ollut kummitustalo (kuten mukana ollut vanhempi tarjosi), vaan iso talo Hollywoodissa...

Oman Poissa -installaationi kohdalla olen huomannut, kuinka voimakkaita ja vastakkaisia tulkintoja herkästä henkisestä painostavaan painajaiseen katsoja voi tehdä - ja lopulta se, mitä näkee, riippuu täysin katsojan oman pään sisäisestä maailmasta. Ehkä lapsilla ei vielä viime viikonloppuna ollut messuilla aivoissaan valmiita asetuksia pelätä tummasävyisiä teoksia. Jäin vain miettimään, että mitenkähän käy myöhemmin - mitä tapahtuu, kun tulee seuraavan kerran kohtaaminen samojen teosten kanssa?

Muse - Follow Me

[Vaskenruosteyrttitarha Tampereella TR1 / Checkpoint Leonardo 17.8. – 20.10.2013.]

Puuhaviikko, jolla ei ole loppumispistettä. Työn alla on kaksi todella suuritöistä nettinäyttelyä, oma SULOisia värejä -opas (jonka tekemiseen saimme Jyväskylän taide- ja tiedesäätiöltä apurahan, jonka saamme paradoksaalisesti kokonaisuudessaan vasta, kun opas on tehty! - mikä ei käytännössä ole juurikaan mahdollistanut sitä, että työhön olisi voinut keskittyä millään tavalla, vaikka kiitollisena olen ko. rahaa ajatellutkin) ja useita pieniä projekteja. Tämän viikon bonusaikataulutettavana on ollut vielä Checkpoint Leonardo -näyttelyn rantautuminen Tampereelle, TR1:een.

Tiistaina kävimme pystyttämässä. Onneksi ei itse tarvinnut tehdä raskaasta työstä juuri mitään muuta kuin osoitella paikka ja näyttää tärkeältä ja ammattitaitoinen henkilökunta ruuvaili hyllyt seinälle tuosta vaan. (Suurkiitos myös Timpalle, joka käytännössä teki sen osuuden, joka minun olisi pitänyt hoitaa). Lasipurkkienkin kanssa olin onneksi jo tehnyt kaikki käytännössä valmiiksi jo kesän aikana, joten kokonaisuudessaan pystytys saatiin tehtyä 6-7 tunnissa, mikä oli juuri sen verran, mihin kolmen tunnin yöunien jälkeen juuri ja juuri kykeni.

Seuraavana päivänä matka jatkui työvireiselle vapaa-ajan matkalle Hämeenlinnaan, josta palasin yöjunalla takaisin aivan uitettuna. Sade ei lakannut hetkeksikään koko päivänä. Vaikka se aamulla vielä tuntui virkistävältä ja raikastavalta, jossain välissä, kun laukun sisällä paperit käpristelivät kosteuttaan, alkoi tempaus tuntua aivan tolkuttomalta. Torstain taistelin deadlineja vastaan aivan kanveesissa, työ kieltämättä oli kuin tervan juontia. Matkailu ehkä avartaa, mutta kotimaanmatkailu vaikuttaa kuin nuijanukutus.

Nonstop-puuhaviikon väsymys kulminoitui tietenkin sitten Checkpoint Leonardo -näyttelyn avajaispäivään. Perjantai-aamuun liittyi sekä piristävä ja kevyt lounas ystävän seurassa että väsyttävää ja kiukuttavaa tekijänoikeussäätöä (josta varmaan kirjoitan monta ruudullista tekstiä myöhemmin); kolmen jälkeen pääsin näyttelytilaan viimeistelemään teoksen jo valmiiksi ryytyneenä, mutta onneksi ehdin vähän hoitaa meiliasioitani ja hengitellä ylhäisessä yksinäisyydessä ennen avajaisia.

Mikä siinä on, että nykyään, kun kavereita näkee muissa kuin kotikaupungissaan lähinnä näyttelynavajaisissa, tilanteessa on aina melkein puolikuollut ja keskustelu on lähinnä yksisanaista vastailua - tai sitten hirvittävä sanojen vuolas dadaistinen pulppuilu, jossa ei ole päätä eikä häntää? Kerta toisensa jälkeen huomaa, ettei näyttelyn avajaiset ole mikään ihana, palkitseva hetki, kun kaikki on valmista, vaan pääosin toivoo vain, että kaikki olisi jo ohi, että pääsisi nukkumaan. Jos paikalle ei satu ystäviä. Se kummasti aina siirtää fokuksen väsymyksestä johonkin muuhun. Onneksi nyt sattui, vaikka joutuivatkin sitten kuuntelemaan vuoroin lyhytsanaista vastailuani kysymyksiin tai täysin asian viereen osuvaa puhetulvaa.

Kuulin sen verran myöhään (tai todennäköisesti joku tärkeä meili on jäänyt kriittisessä kohdassa huomaamatta), että olisi ollut mahdollisuus yöpyä Tampereella avajaisten jälkeen, että olin jo ehtinyt sopia itselleni muuta ohjelmaa lauantaiaamuksi, enkä halunnut sitä perua. Skippasin epäkorrektisti myös tarjotun illallismahdollisuuden, osittain samasta syystä: tsekkasin, että ehdin suurinpiirtein istua alas, kun jo pitäisi sompailla toiselta puolen kaupunkia rautatieasemalle. Väsymyksen tilassa tuntui Oikealta Ratkaisulta lähteä kahville ja pienelle purtavalle Ystävien seurassa ja illasta tulikin aika rentouttava ja kerrassaan ihana. Lyhyt tosin, kun juna ei odota. Silti tunnen omantunnon pistoksen, kun jättäydyin itsekkäästi pois taideympyröistä ja tarjotusta ohjelmasta.

Junassa nukahdin lippu kädessä ennenkuin se lähti edes liikkeelle ja ilmeisesti konduktööri oli saanut helposti skannattua viivakoodin paperista herättämättä. Onneksi päätepysäkki oli Jyväskylä, muuten olisin tehnyt varmaan illan päätteeksi vielä itäisen Suomen ekskursion.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Työ on pystyssä ja saa kasvaa omillaan pari kuukautta - tosin jännittää millaisia yrttejä tällä kertaa tarhani tuottaa. Eilinen rentouttava päivä SULOisia värejä -projektin kanssa, pottupainellen ja valokuvaillen ja sitten kevyessä sateessa kotiin kävellen (ennenkuin se muuttui kumisevaksi kaatosateeksi) oli kovin virkistävä poikkeus koneen äärellä ähöttämiseen. Ja tänään aurinko paistaa jälleen.

Puheen aikana katosta lankesi niin taivaallinen valo, että pakko oli tallentaa. Laadullisesti ja rajauksellisestikin parempia valokuvia ko. tilanteesta löytyy, mutta tähän tallentui kertakaikkiaan niin hyvä pyhä kolminaisuus taustakööreineen, etten voinut jättää laittamatta.

The Byrds - Everybody’s Been Burned

Vaskenruosteyrttitarha, Jyväskylän taidemuseossa Checkpoint Leonardo-näyttelyssä 28.4.2013 saakka.

Miten taas on käynyt niin, että kaikki projektit, sekä omat että tilausjutut, pienet että suuret, ne viimevuotiset että tulevat, ovat jotenkin kaikki taas jysähtäneet näiden parin viikon ajalle. Yritän edetä asioissa, yksi kerrallaan, jotta suurinpiirtein tiedän missä menen.

Jyväskylän taidemuseon Checkpoint Leonardo -näyttely on nyt pystyssä ja auki. Omalle näyttelyprosessilleni olin kerrankin varannut ruhtinaallisesti aikaa ja hyvä niin, muuten ei olisi ollut aikaa sairastaa viittä päivää ennen näyttelyn alkua. Lopulta päädyin siihen normaaliin prosessiin: työstämään teosta toisella kädellä ja tekemään muita teoksia toisella, mikä johti aivan järkyttävään väsymykseen - mutta sain tehtyä! Vaskenruosteyrtit saatiin kuitenkin paikalleen, istutettua lasipurkkeihinsa, ja siellä ne nyt kukkivat ja kuihtuvat rauhassa. Pientä hienosäätöä on vielä installaation kanssa, mutta periaatteessa kaikki on paikallaan.

Oli myös aivan mahtavaa tavata jälleen Jeanette (Schäring), jonka kanssa olisin kernaasti jutellut enemmänkin. Jeanettella on kenties näyttelyn ajankohtaisin työ: tämä on kansainvälinen veden vuosi ja näyttelyn ajankohtaan osuu myös ensi perjantaina vietettävä vesipäivä. Jeanetten työ tuo hienosti estetiikan kautta esille veden ominaisuuksia - ja epäpuhtauksia. Harmittaa ihan valtavasti, kun paikallinen lehdistö uupui massiivisen tiedotustilaisuuden alle eikä jaksanut kiinnittää Jeanetten työhön huomiota kovin paljon. Toivottavasti hänen työnsä saa huomiota ansaitsemansa määrän jatkossa...

Kaikkein ärsyttävintä tällaisessa ruuhkaelämässä on, kun ei ehdi nauttia työnsä tuloksista, vaan on heti syöksyttävä seuraavaan juttuun. Alan hiljalleen ymmärtää, mistä downshiftaamisen tarve syntyy... Mutta jotakin palkitsevaa on siinäkin, että kirjoittaa kaikki tekemisensä pitkäksi listaukseksi ja pääsee vetämään paksulla tussilla viivoja jokaisen tehdyn työn päälle.

Ulkonakin paistaa vihdoin aurinko.

Loop - Straight To Your Heart

Ffffriend (What? We *all* love Flowers, don’t we?)

'

Montakohan vuotta olen suunnitellut e-korttien lähetyssysteemiä ja nyt sain sen melkein puoliunessa tehtyä Kuvituksia.com-sivuille. Käykäätten sinne vain hirviömäisen hyvää ystävänpäivää toivottamaan!

Vaskenruosteyrttitarha-installaation kokoaminen edistyy hiljalleen. Hyllysysteemeistä on nyt jonkinlainen hahmotelma ja sain tilattua kymmenen metriä luonnonvaloledinauhaa kilkkeineen. (Samalla päässäni iskostui ajatus täysspektrisen luonnonvalolampun tilaamisesta työhuoneeseeni, jossa printtien katsomisesta ei tule oikein yhtään mitään nykyvalossa ja talvisin päivänvalo saattaa olla parikin päivää pois käytöstä... Kaamos.)

"Ministudio" on melkein valmiiksi rakennettu huoneeseeni ja sähköjohtokin ujutettu hankalaan paikkaan paikalleen, mutta varsinainen projekti saa silti vielä odotuttaa itseään siihen saakka, että saan pari eheää kotipäivää projektin aloittamiseen. Nyt tulevat päivät ovat silppua, mutta hyvällä tavalla: nyt torstaina (joka on jo oikeasti tänään, vaikka henkisesti minulle tässä vaiheessa vielä huomenna) on PV Lehtisen elokuvantekijätapaaminen Arktisen Upeeta -festareilla (Live Herringin vieraana) ja lauantaina Lähikuva - keskisuomalaisten elokuvatoimijoiden tapaaminen. Maanantainakin on menoa.

Mutta ehkä ensi viikon tiistaina saan sitten vihdoin käynnistettyä prosessikuvauksen. Huh. Jos ajalle antaisi vallan, se voisi taas käydä vähiin, joten ehkä parempi pitää se tiukasti suitsittuna.

Animal Collective — Today's Supernatural

Vaskenruosteyrtti-projekti on työn alla ja keittiö muuttunut pieneksi dokumentaatioministudioksi. Parhaillaan yritän raivata työhuoneeseeni sellaista pientä koloa, johon saisin ko. projektin siirrettyä, jotta ruokaakin pääsisi joskus syömään. Ei muutenkaan ole niin terveellistä sählätä noiden metallijuttujen kanssa keittiössä. Suurin osa tosin on purkissa. Yhden pienen pienen kokeilun tein ihan suoraan kuparilevylle, kun ajattelin hieman kerätä materiaaliani Checkpoint Leonardo -näyttelyn yhteydessä Jyväskylän taidemuseossa huhtikuussa pidettävään luentooni espanjanvihreästä (samaiseen näyttelyyn tuo Vaskenruosteyrtti-installaationikin menee). Nämä kuvat tästä nimenomaisesta värikokeilusta, kokeilin roueninvihreän valmistamista suolan avulla. (Ei ole varsinaisesti myrkyllistä, mutta haitallista kyllä, joten en suosittele kokeilemaan kuin siihen sopivissa tiloissa. Keittiöhän ei ole sellainen...)



Muutenkin tammikuu sujui varsin sutjakasti, kun vauhtiin pääsi. Prahan näyttelyn päivämääriksi varmistuivat 26.2.-5.4.2014 ja pääsimme myös Berliinin Galerie Pleikuun pitämään näyttelyä ja residenssiin 14.4.2014 alkaen. Ensi vuonna siis odottaa kosmopoliittielämä :) Kunhan nyt selviäisi ensin tästä täkäläisestä. Kasaantuneiden hommien purku vienee vielä hyvän aikaa päiviä ja uusia ja isojakin työprojektejakin odottaa.

Bat for Lashes — Laura

Että voi pänniä. Kerrankin olin etukäteen ajatellut laskeutuvani rattoisasti joululomalle ja keskittyväni muutaman viikon vain omiin juttuihini... Kiitos flunssan, kurkkuputken tulehduksen ja kaikkien maailman sivutautien koko joulu meni sängyn pohjalla ja vielä uusi vuosikin, eikä senkään jälkeen elämä ole ollut vielä mitenkään auvoisaa. Ei ollut todellakaan mistään pikkunuhasesta kysymys - moneen päivään en yksinkertaisesti kyennyt tekemään mitään muuta kuin nukkumaan ja joko palelemaan tai hikoilemaan. Onneksi otettiin jouluruoan kanssa vähän etulähtö, koska jouluaatosta viime viikkoon en maistanut yhtään mitään. Eikä kyllä tehnyt mitään mieli syödäkään. Onneksi sentään jouluiset maisemat olivat kaunistakin parempia ja se pieni päivittäinen valon tiraus aivan uskomaton. Jotain lohtua aina silloin, kun jaksoi avata silmänsä.

Nyt on sitten melkein normaali olotila saavutettu. Ei ehkä vielä terveyden kannalta, mutta töiden kannalta: rästissä on vino pino asioita, enkä tiedä kuinka monta viikkoa menee, ennenkuin olen kerennyt vastaamaan kaikille muutamien viikkojen aikana meilitse lähestyneille - saati sitten tekemään kaikki meiliin kertyneet työprojektit alta pois. Yritän olla ajattelematta asiaa, niin en rusennu ajatusteni alle.

Ehkä eniten harmittaa Vaskenruosteyrtti-projektini, jonka dokumentaatiokuvaus oli tarkoitus aloittaa ennen joulua - ja joka on edelleen aloittamatta. Ärsyttävää päätyä pielavetisiin ratkaisuihin tällaisten juttujen kanssa, mutta ei kai tässä auta muu kuin lopettaa ininä ja tehdä se, mikä tehtävissä on.

Sitten ensi viikolla, kun pääsen oikeasti tolpilleni. Olen päättänyt.

ps. Timpalle aukesi facebookiin taiteilijaprofiili, josta saa käydä tykkäämässä, jos haluaa pysyä ajan tasalla tulevista tapahtumista: https://www.facebook.com/tsalekivi

Joulukalenteri :) Karkit saivat odottaa tammikuista mässytystä - kiva bonus parantumisprosessille.

Kate — Strange Girl

[Vaikea päätös / Difficult Decision. Pigmenttimustetuloste, 8x8cm (+marginaali), ed. 30.]

Eilen vein Korpilahdelle Höyry-galleriaan muutamia kortteja ja Irtokuvituksia -sarjan pikkutöitä (kuvissa) samalla, kun pakkasin Vaskenruosteyrttitarhani pahvilaatikoihin portaikosta. Myöhemmin vanhempieni luona dokumentoin kupariyrttejäni valokuvaamalla niitä lumihangella - mikä ei ollut hirveän hyvä päätös, koska varjon puolella sininen valo häivytti kaikki sävyt ja valon puolella lumi taas lisäsi valotehoa niin, että itse objektit ovat ihan mustia. Sain kuitenkin suurimmasta osasta kaadettua etikat talteen ja koristeet erilleen; osassa korkki oli tietenkin ruostunut kiinni. Availen kiinniruostuneet purkit nyt lähiaikoina kotona ja kuvailen muutenkin osaa uudelleen, että saan parempia kuvia itselleni talteen. Eli mental note itselle: käytä kumitiivisteisiä tai muita vastaavia purkkeja, ei kiinniruuvattavia. Kamerasta en vielä kuvia saanut ulos - dokumentaation tuloksia pistän näkyviin joku toinen päivä.

Joka tapauksessa: Höyry-galleriassa oli pääsiäishengessä aivan huikea Munaklubin Pesämunia -näyttely. Kädet alkoivat täristä heti, kun tuli ajatelleeksi itseänsä maalaamassa yhtä pientä ja pikkutarkkaa jälkeä ja tasaista kuviota ohuen ja kaarevan munankuoren pintaan. Häkellyttäviä taidonnäytteitä. Varsinkin kun vertaa omiin pääsiäismunavärjäilyihini...


[Nuorallatanssija tuulessa / Tightrope Walker in the Wind. Pigmenttimustetuloste, 8x8cm (+marginaali), ed. 30.]