Parin viikon työputki ruksahti tänään rikki, kun aamulla pään ympärille kiertynyt vanne alkoi painaa useita kiloja ja vaivutti takaisin pedin uumeniin. Iltapäivällä sulkeuduin pimeään kylpyhuoneeseen, appelsiinintuoksuiseen kylpyyn ja tulin ulos vasta kun kuuma vesi oli melkein jäähtynyt ja iho rusinoituneena. Kauttaaltaan kurttuisena. Mutta helpotti. Loppupäivän makoilin nojatuoleilla ja ihailin kaihdinten takaa sisään sujahtavaa pehmeää valoa. Sen hidasta matkaa ikkunan laidalta toiselle. Varmaan koskaan aikaisemmin olohuoneessamme ei ole tuntenut samanlaista levollista hämärää. Hetki muuttui pidemmäksi ja huomasin, että olen ollut hiljaa paikoillani, hereillä, kolme tuntia. Valvekooma. Pää alkaa olla kunnossa ja muu ruumis toivottavasti seuraa perässä. Ei olisi varaa sairastaa. Mutta ehkä tuo pieni levähdystauko oli jotain, jota tarvitsin.
Velvoitteet vetivät takaisin koneen ääreen tänäänkin, vaikka niska nuokuttaa ja silmät siristävät kirkkaan ruudun edessä. Harmittaa, kun jäävät juhlinnat väliin ja suunniteltu suklaatehdaskin. Mutta onneksi sain päivän merimiesannokseni herra Hornblowerista, joka on minua kovin ystävällisesti jo muutaman kuukauden ajan viihdyttänyt (digiläiset: syöksykää FSTlle, vielä yksi jakso jäljellä, ensi keskiviikkona, puoli seitsemältä).
Mummon virkkaaman viltin alla on hyvä potea.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti