The Black Keys — Tighten Up

[Äärellä - Near. Pigmenttimustetuloste, 27x42cm.]

Vein eilen yliopistolle muutaman työn varainhankintakampanjaan liittyvän gaalan taidehuutokauppaa varten. Viime vuonna valmistunut vanhojen valokuvien ja uusien piirrosten ja pintojen kollaasi, Äärellä (Near) ei vain jotenkin ole sopinut mihinkään suunnittelemaani näyttely-yhteyteen ja olen vähän miettinyt, että mitä sen kanssa tekisin - joten olen varsin tyytyväinen, kun sillekin löytyi nyt paikkansa tässä maailmassa. Tai eihän sitä vielä ole löytynyt: nyt saa sitten jännittää, huutaako tuota uniikkiteosta kukaan, vai jääkö se hyljättynä johonkin nurkkaan.

---

Aika on ollut jotenkin tahmeaa ja tänään oli ilmakin sitä. Koko päivän on ollut sellainen tunne, että kohta tulee taivaalta gallonittain vettä - mutta ei sitä sitten tullutkaan, vaan pitkän pinnistyksen jälkeen aurinko. Lähdin puolen päivän jälkeen Beckerille täydentämään numeroimattomien kuvien kansioita, mutta kaikenlaisten kummallisten sattumusten vuoksi matka venyikin melkein tuntitolkulla :) Lopulta päädyimme Timpan kanssa Lounaispuiston kioskille syömään alkupalana mustekalarenkaita ja kuuntelemaan lintujen moniäänistä konserttia. Paluumatkalla ihmettelin, kuinka kevät osaa pitää kiirettä, kun sille päälle vaan sattuu: pari päivää sitten puut olivat vielä ihan lehdettömät ja nyt ne jo selkeästi vihertävät. Ensi vuonna pitää yrittää lepytellä kevättä jotenkin tehokkaammin. Aina oppii.

Voisi sanoa, että erikoinen päivä. Kerrassaan.

Wild Beasts - Hooting & Howling

[Poissa 119. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Elämän organisointia kalenteriin sopiviksi biiteiksi. Näyttelypäiviä merkitty ylös: alkamisia, päättymisiä, kuljetuksia, purkamisia. Kesä alkaa Saarijärvellä, sitten Kuopiossa (osittain samaan aikaan); syksyllä Helsinki ja Hankasalmi (osittain samaan aikaan) ja perjantaina tuli tieto myös yhteisestä näyttelyajasta Timpan kanssa Turussa ensi vuoden alussa.

Häiritsevä tunne tosin: pitäisi viimeistellä kaikki uudet näyttelytyöt ja huomiota vaatisi muutama muukin artsuilu, mutta nyt tuntuu, että kaikki luovuus on rynnännyt tuonne sanailuosastolle. Ei tarvitse kuin laskea sormensa näppäimistölle, niin alkaa tulla kaikenlaisia ja erikokoisia lauseita - aikaavaativia ja seuraa kaipaavia. Kuvien tekemisen sijaan olisi suuri palo keskittyä sanojen tuottamiseen ja aloittaa uudelleen se ajat sitten unohdettu kirjailijan uralle rämpiminen.

Vaikka ajan riittävyydestä kaikkeen Tärkeään olenkin huolissani, onhan se todettava, että ei tämä kuitenkaan ole ääripäästä toiseen syöksymistä: näen kaikki kirjoittamani tarinat kuvana ja yleensä tekemäni kuvat ovat vain hetkiä tarinoista, joten kaipa nuo päässäni liikkuvat elokuvat johtavat myös uusiin kuvasarjoihin. Oikeastaan kaikki kuvani ovat vain eräänlaisia kuvituksia tarinoille, tai paikoille, joissa tarinoiden pitäisi tapahtua. (Enkä missään nimessä pahastu, jos joku laittaa tittelikseni kuvittajan - vaikka jotkut taiteilijat pitävät sitä Suurena Loukkauksena ja en voi oikein käsittää miksi. Omien lempitaiteilijoitteni kärjessä on ehdottomasti englantilainen kuvittaja Arthur Rackham, jonka itkettävän kauniiseen kynänjälkeen voi vain toivoa joskus ulottuvansa.)

Näinkin voi käydä: yritin kirjoittaa "uniikkivedos", ja kun silmät eivät seuranneet mihin sormet osuivat, tulikin "imoollovedos". Jostain syystä loppuosa meni ihan oikein, vaikka nonstopina kirjoitinkin. Joten mahdollisesta tulevasta romaanista voi tulla viehkeän vaikeaselkoinen ja iiöyta,pfrtmo.

Golden Silvers - True Romance

[Poissa 81. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Niin jäi ilkeän tulivuoren takia keväinen (ja kuulemma tällä hetkellä myös tuulinen ja sateinen) Firenze siis kokematta, mutta kuusi päivää räntäisessä Tallinnassa neljän tähden hotellissa ja pari päivää hyvän ystävän luona oli ihan kohtuullinen väliaikaisirtiotto - varsinkin, kun tietää, että siellä se kaupunki odottaa meitä myöhemmin tänä vuonna.

Joutilaisuus oli hetken verran juhlaa: en ole ehtinyt tarttua kirjaan aikoihin, eikä totta puhuen ainakaan kymmeneen vuoteen ole edes tehnyt mieli lukea (lukuunottamatta Harry Pottereita). Ostin Helsingistä matkapokkariksi Mikkel Birkegaardin Libri di Lucan arvoitus -kirjan (alkoi melko maukkaasti, mutta jotenkin latistui elokuvakässäriksi - joskin antaa maailmanselityksen mm. lukemiseni aikaan uutisoidulle Pekkarisen ydinvoimalasäädölle) ja lukemisen makuun päästyäni ostin Tallinnasta Sebastian Barryn kirjan The Secret Scripture - jota en kerta kaikkiaan kyennyt päästämään käsistäni. Olen jo ehtinyt vauhkota kirjasta tuttavilleni ja myös jonkinlaisesta semijärkytyksestäni, kun huomasin, ettei Barryn kirjoja ole suomennettu! En tiedä, mikä siinä oikein iski, mutta tuntui, että sanat oikein tanssivat päähän sisään - toisaalta on hyvin vaikea kuvitella kirjaa suomennettunakaan; tämä varmaan pitääkin lukea alkuperäiskielellään.

Kaikesta lukemisesta innoittuneena aloitin uudelleen myös kirjoitusharrastukseni ja ajattelin aloitella Ihka Oikean Romaanin kirjoittelun. Pitkään aikaan sanat eivät ole soineet näppäimistöllä niinkuin ne nyt tekivät, eikä toivoa siis on - jospa oikeasti saisinkin päässä liikkuvat tarinat paperille ja kustantamoon saakka?

Se jää nähtäväksi. Todellisuus nimittäin vaani kotona heti, kun kotioven avasi: kymmenet keskeneräiset projektit ja se ikuinen ajan puute. Tänäänkin on mieli vetänyt sekä kirjoittamaan että kuvien tekemiseen, mutta on pitänyt pakottaa itsensä hoitamaan kaikkea vähemmän runollista, mutta pakollista: loman aikana kertyneitä rästitöitä sekä tuleviin näyttelyihin liittyviä kehysasioita (käytännön järjestelyistä kehysasioihin kirjaimellisesti).

Aurinko sentään palasi hetkeksi taivaalle. Joskin väliaikaisesti, kuulemma.

The Dead Weather - Treat Me Like Your Mother

[Poissa 5. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Torstai oli jotenkin niin painava päivä vaikean viikon kakunkoristeeksi, että siitä toipuminen on vienyt aikansa. Ja vie varmaan vähän vielä lisääkin aikaa. Parin viikon yöunet ovat jääneet minimiin, kun on taistellut deadlineja vastaan uskomattomalla paineella, joten kaikki artsuilujutut ja kuvien eteenpäin toimittamiset jäivät viime tinkaan. Kun sitten torstai-aamuna heräsin viimeiseen mahdolliseen lähetyspäivään ja olin laittamassa paperia printteriin, paperipesässä odotteli tyytyväisen näköisenä Kaksi Pientä Osaa, jotka olivat ilmiselvästi irronneet printteristä. Toimi se kahden portfoliokuvan verran. Vielä. Kuvasin osaset varmuuden vuoksi huoltokyselyä varten - pakko se on hoitaa heti ensi sijassa, kun palaan normaalitilaan.

Seuraavana odotti taistelu Photoshopin kanssa. Se vain yksinkertaisesti lakkasi toimimasta, eikä paljastanut miksi. Mikään ei vaan auttanut: koneen uudelleen käynnistys tai kiukkuisesti tuijottaminenkaan. En ehtinyt jäädä odottelemaan, koska eräällä isolla projektilla oli ehdoton deadline - ja kun sen lopulta sain käsistäni, oli jo pitkällä seuraava päivä ja oli tullut paljon suurempikin pettymyksen aihe: aavistus siitä, että kaiken säädön ja raatamisen koossa pitävä voima - kolmen viikon tyhjentävä matka Firenzeen - oli muuttumassa tuhkaksi vain.

Vaikka maanantain lähtötilanteesta ilmoitettiin vasta sunnuntaina, olihan jo torstai-iltana päivän selvää, että lähteminen peruuntuu. Perjantaina vielä mietimme lannistumattoman angstisina vaihtoehtona Interrail-lipun hankkimista ja junalla menoa, mutta jotenkin aavisti, että ehkä ne kaikki muutkin sadat tuhannet ottavat junavaihtoehdon. Tarkoitus oli käydä Matka-Töysässä (jonka kautta lennot varattiin) kysymässä, miten lentojen kanssa menetellään, mutta siellä oli tiedonpanttauspäivät menossa ja tiedon murusia sai suorastaan kaivella esiin. Siinä tilanteessa ei yksinkertaisesti jaksanut. Robottivastauksena tuli ainoastaan, että seuratkaa uutisia huolimatta siitä, että kysymyksemme eivät liittyneet tuhkatilanteeseen tai lentojen peruutukseen - vaan nimenomaan siihen, miten toimitaan, kun halutaan uusi lippu tai jos haluamme palata paluulipulla käyttämättä menolippua. Huvittavin esimerkki oli kysymys siitä, että miten peruutettujen lippujen kanssa menetellään:
- Tulette tänne toimistolle, niin ne voi kirjoittaa uudelleen.
- Mutta kun me menemme joka tapauksessa Helsinkiin maanantaina.
- Ette kai te Helsinkiin mene, jos teidän lentonne ei lähde?
- Kyllä me menemme. Eikö niitä lippuja voi kirjoittaa muualla kuin täällä?
- Ei.
- Siis ettei onnistu millään, jos me olemme Helsingissä.
- Ei.
- Eikö se onnistu esimerkiksi sähköpostitse?
- Onnistuu.
...WTF? Toisessa yhteydessä tuli myös ilmi, että myös uudet liput voi hakea myös Lufthansan tiskiltä, mutta jossain toisessa yhteydessä myöhemmin vasta "ehkä, jos he suostuvat". Kun kysyin, että voivatko he tsekata meille junareitin (kansainvälisten junavarauksien nettisivu oli koko päivän jumissa), selitykseksi tuli, että "en näe sitä tästä heti, mun pitäisi soitella"... Täti toimi aivan randomilla. Tuohon matkatoimistovierailuun saakka olin vain reissun menetyksestä pettynyt ja surullinen, mutta kieltämättä tuo virkailijan omatoimettomuus sai vähän jo pikeäkin pintaan. Lufthansan sivuilta lopulta löytyi kaipaamamme tieto: kyllä, saamme lipun hinnan takaisin.

Vakuutustoimistossa oli niin empaattinen täti, että itseäni alkoi vain enemmän säälittää oma tilanteeni - mutta ehkä se empaattinen äänensävy on vain opeteltava, kun joutuu kertomaan ihmisille, että korvauksia ei saa force majeure -tilanteissa. (Ja jos nyt siitäkin vinkuisi jotain, kun on kerran vinku päällä: If:in puhelinvalikossa on kaikenmaailman auto-, vene-, henkilö- ja vastuuvakuutuksia, mutta matkavakuutuksista ei kyllä mitään). Onneksi vuokraamamme firenzeläisen asunnon vuokraemäntä oli kyllä enemmän kuin ymmärtäväinen ja käymme keskusteluja kolmen viikon vuokrauksen siirtämisestä loppukesäksi tai alkusyksyksi. Jospa tuo tulivuori siihen mennessä rauhoittuisi.

Kohtuullisen murskana siis henkisesti. Mutta ajatus siitä, että reissu ei ehkä peruuntunut täysin vaan vain siirtyy tulevaisuuteen, helpottaa jonkin verran. Ja se, että voin tosiaan ilman Firenzeäkin viettää pari hetkeä tekemättä töitä. Esimerkiksi ystävien luona.

Doves — Andalucia

[Poissa 158. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Sen verran tiukaksi on vetänyt aikataulu, etten ole juurikaan koneen ääreltä päässyt irtoamaan. Alkuviikosta alkoi tuntua, että pää räjähtää to-do-listan kanssa - joten luonnollinen seuraus sen tajuamiselle, että Giger on viimeistä viikkoa Tampereella esillä, oli, että eilen aamulla juna vei Tampereelle ja jalat museoon. Koska etukäteen tiesin, että esillä on elokuvaretrospektiivi, en asennoitunutkaan katsomaan perinteistä "taidenäyttelyä", mutta silti onnistuin löytämään sisäisen kitisijäni. Muuten kohtuullisen asiallisen ripustuksen sotki yksi pieni yksityiskohta: yhdessä huoneessa oli originaalin maalauksen eteen mäiskäisty vitriinissä joku alienhahmo. Vitriinialusta oli maalauksen alla kiinni seinässä ja vitriini siinä noin metrin päässä, ei siis mahdollisuutta tsekkailla maalausta edestä päin vaan ainoastaan sivuilta kuikuillen. Tilanpuutteen tajuan ja hätäratkaisutkin, mutta erityisen ärsyttäväksi tuon teki sen, että esillä olisi ollut vaikka kuinka monta reproduktiota (lue: printattua julistetta), joiden eteen moisen örkin olisi voinut ängetä mieluummin kuin alkuperäisen eteen. Jne. ärinää ja murinaa. Mutta kokonaisuudessaanhan näyttelyreissu oli inspiroiva. Ja btw: meno IC:llä ja paluu pentillä ja molemmat olivat ajallaan. Pentti itseasiassa saapui asemalle kolme (3!) minuuttia etuajassa!

Mutta arki on takaisin ja saa ollakin melkein koko pääsiäisen: kolme jättiläisprojektia päällekäin ja vielä omat artsuilut päälle. Saa nähdä, miten aivotoiminta pysyy hallussa huhtikuun auringon alla...

Brett Anderson — The Hunted

[Poissa 116. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Pari viikkoa sitten oli haastattelu m2hz-kanavalle, jossa olen nyt maaliskuun kuukauden taiteilijana. Piti valita neljä esiteltävää työtä. Jotenkin onnistuin unohtamaan aivan totaalisesti Poissa-teoksen, jonka olin ehdottomasti aikonut esitellä. Nyt kaikki esiteltävät on vähän vanhemman puolisia - tai ainakin aloitettu aiemmin. Tasan viisikymmentä prosenttia on edelleen prosessissaan: valmistuu, kunhan ehtii saamaan valmiiksi. Mikä lannistava muistutus kaikesta tekemättömästä ja kesken jääneestä.

Odotettu tauko koneella istumiselle: Ullan kanssa vedetään kansalaisopistolla kokeellista kankaanpainantaa ja viimeinen viikonloppu alkamassa. Minun osuutenani on ollut painomallien suunnittelun opettaminen koneella ja Ullan osuutena varsinaisen painamisen opastus. Oma osuuteni alkaa olla ohi: viikonloppuna luvassa päivä konkreettista painotyötä - ei vain tätä koneella nököttämistä. Gnirreh Evil -seulan valotin jo aiemmin, mutta ehkä ehdin tehdä toisenkin seulan vaikka vahatekniikalla. Värietsiin on jo paidat valmiina, mutta jospa ehtisi vielä ostaa kankaat polttopainoakin varten.

Koneen äärestä irtautumisella saa aina kovasti kerättyä voimia näitä joitakin henkisiä voimia riipiviä arkitöitä varten. Myönnettävä on, että tällä hetkellä on työn alla niin ääripään projekteja, ettei moista vuoristorataa ole työolosuhteissa rullattu aikoihin. Muutamia hommia en malttaisi lopettaa lainkaan ja niissä parissa inhassa on mukana kaupanpäällisiksi ankeuttajien sielunelämä. Uh.

Edit: Tuli sitten tämäkin koettua: kuuntelin Steve Lamacqin ohjelmaa BBC:ltä ja siinä sattui olemaan "Contains language which may offend" -varoitus. En tiedä miten, mutta jotenkin onnistuin laittamaan itselleni jonkun lapsilukon päälle BBC:lle. Öh.

Midlake — Acts Of Man

Vaikka työt ja projektit ovat jatkaneet eksistenssiään normaaliin tapaan, tämä viikko on mennyt jonkinlaisen hiljaisuuden merkeissä.

Kiitos ystävälle.

Two Door Cinema Club — I Can Talk

[Poissa 155. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Reilu kuukausi sitten olin sitä mieltä, että rauhoitan tämän vuoden näyttelyiltä enkä ainakaan lähde tarpomaan yksityisnäyttelyiden suohon. En vieläkään koe yksityisnäyttelyitä oikein omaksi jutukseni ainakaan perinteisessä formaatissa, mutta viime vuoden näyttelykierros Timpan kanssa sujui kaikinpuolin mainiosti. Tälle vuodelle ei vaan tullut haettua yhdessä näyttelyitä, kun viime vuosi veti aikataulut niin tiukiksi. Nyt vähän harmittaa, kun olisi ollut kiva jatkaa kierrosta tänä vuonna edes yhdellä näyttelyparilla.

Viime viikolla sitten havahduin nimeä paperiin vetäessäni, että hupsis, ikäänkuin huomaamatta kalenteriini on kasautunut ainakin kolme yksityisnäyttelyä tälle vuodelle, vaikka en erityisesti niitä haeskellut. Saa nähdä saanko mitään uutta tehtyä. Päässä vilisee ideoita ja folderit on täynnä puolivalmiita juttuja, mutta jotenkin kaikki muu vain imaisee ajan, jolloin voisin tehdä jotain omaa. Ei edes enää harmita, kun ei ehdi osallistumaan juttuihin joihin on kutsuttu ja joihin olisi kiva osallistua. Lähinnä vain ärsyttää aina, kun joutuu repimään seinältä alas muistilappuja projekteista, joihin ei ehtinyt mukaan.

Vaan en valita: viime viikko oli merimiesköhästä huolimatta tämän vuoden antoisin. Keskiviikkona Live Herringin vieraaksi saapui Sami van Ingen, joka illalla esitteli Just One Kiss -leffansa ja torstaina ja perjantaina sitten veti kokeellisen elokuvan työpajan. Paitsi, että projektien järjestely on aina rankempaa kuin kuvittelee, tämä ainakin maksoi itsensä takaisin kunnolla. Toisaalta: innostuin filmistä välineenä ehkä vähän liikaakin - pitäisi yrittää keskittyä nyt puolihallinnassa oleviin, ettei taas häröilisi kaikkialle. Jotain maagista siinä omassa parin sekunnin filmissä kuitenkin oli. Filmin riipiminen ja raapiminen jatkuu kotona...

[EDIT: (Hienoa. Yritin täydentää juttua, niin se intoutui tuplaantumaan, samalla otsikolla, mutta eri päivämäärillä. Kai se on pakko uskoa, että toistan itseäni turhan paljon.)]

The Mummers - Wonderland

[Poissa 112. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Joo-o. Ei ole minun viikonloppuni. Tarkoitus oli tänä viikonloppuna siivota uutta vuodetta varten ja muutenkin ja sitä ennen aktiivishopata taloudesta puuttumaan jääneet oleelliset osaset, mutta jotenkin maailmankaikkeus oli taas tätä vastaan. Eilinen päivä alkoi sikainfluenssapiikillä. En ole koskaan uskonut sivuvaikutuksiin, kun niitä ei ole pahemmin ikinä tullut. Pientä kipua joskus kyllä, mutta ei tällaista moukaroitua junan alle jääneen überväsyneen ihmisen olotilaa. Periaatteessa sain shopattua kaikki työhön tai projekteihin liittyvät ja kävin kässämuseolla kuvaamassa kauppatuotteet, mutta sen jälkeen sitten kaikki menikin vinosti pieleen. Päivän kaksi ehdotonta kohokohtaa (tai ehkä tässä tapauksessa syvännettä) oli:

a) Memphisissä chevrekana-annos oli muuten aivan mainion makuinen, mutta mukaan oli eksynyt pilaantuneita ranskalaisia, joista ehdin syödä muutaman ikävähköltä maistuvan. Loppuvaiheessa ruokailua tunsin nielaisevani jotain kovaa terävähköä ja tarkkuuspureskelin ko. suullisen ruokaa ja sieltä tulla tupsahti vielä pieni reilun sentin mittainen luunpala. Memphis tarjosi korvaukseksi jälkiruoan (tietenkin otin), eikä noista parista pilalle menneestä ranskalaisesta perunasta tai nielaisemastani mistälie tullut ainakaan niin isoja seurauksia, että ne olisivat voittaneet tämän rokotusjyräyksen, mutta silti jäi jotenkin kumma olo, joka iltaa kohden vahvistui. Valitettavasti suklaakakku ei oikein pessyt pois ikävää tunnetta (vaikka hyvää olikin). En usko, että pitkään aikaan syön mitään kanaruokaa, enkä usko palaavani Memphisiin ainakaan tämän vuoden puolella. Mikä on sääli, koska siellä on ehdottomasti kaupungin mukavimmat tarjoilijat ja muutenkin ehkä paras fiilis - yleensä.

b) Ruokailun jälkeen piti käydä ostamassa kotiin ruokavarastoa ja pakkasen takia päätimme lohduttaa kurjaa oloamme bussikyydillä, vaikka matka ei niin pitkä olekaan. Sokkarin alakerrassa tsekkasin, että ajoituskin oli loistava: talomme ohi kulkevan bussin nro 21 oli määrä olla pysäkillä neljän minuutin päästä noin varttia vaille viisi, eli meillä olisi vain muutama minuutti odotteluaikaa. Joka venyi ja venyi ja venyi. Pakkasessa JA tuulessa vietetyt minuutit ovat moninkertaisia mitaltaan. Lopulta päädyimme menemään kotiin aivan toisella bussilla, joka lähti parin kymmenen minuutin kuluttua. Säälittää kyllä bussin 21 matkustajia, koska suurin osa heistä ei liene kaltaisiamme lähimatkustajia, jotka noin vain voivat pomppia bussista toiseen.

Kotiin päästyä tuntui, että voimat loppuvat aivan totaalisesti. Se siitä suursiivouksesta. Jaksoin sentään kuoria pahimmat homeet tammikuun alussa alkaneesta värjäysprosessistani, joka on seissyt nurkassa käsittelemättömänä jo viikkotolkulla. Mutta tuli aivan uskomattoman hienon värisiä lankoja! Laiskuus ja aikaansaamattomuus ovat aliarvostettuja taitoja!

Sivuseikkana mainittuna: Jyväskylä tarjoaa tällä hetkellä oivalliset puitteet surrealistiseen shoppailuun. Dark City -ilmiö: Sokos on remontissa ja Anttila muuttamassa ja joka päivä esineet muuttavat paikkaansa. Sokos on kyllä ihan huikea: sinne ilmestyy uusia portaikkoja ja kun seuraavan kerran menee paikalle, portaikko onkin suljettu ja pitää kiertää muuta kautta. Puhumattakaan tuotteista, jotka löytyvät tänään hyllystä x, huomenna hyllystä q ja ylihuomenna koko hyllystö on suljettu pois tietoisuudesta.

Fred Astaire and Janis Paige — Cinemascope And Sterophonic Sound

[Poissa 74. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Vuorotellen Seinäjoella. Timppa kävi Pohjanmaalla visiitillä viikon lopulla, kun Jyväskylän taiteilijaseuran ryhmänäyttely otti tilaa VarikkoGalleriasta ja viikon alussa oli oma vuoroni pakata kapaasit ja suunnata kohti lakeuksia ja takaisinkin sieltä pääsi, hienosti heiluttavalla taajamajunalla. Luulen, että sekä luentopäivä että seminaaripuheenvuoroni (molemmat sosiaalisesta mediasta) menivät kohtuullisen hyvin, vaikka seminaariesiintyminen lyökin aina kylmän hien pintaan. Varsinkin nyt, kun tajusi olevansa "suorassa lähetyksessä". Headset-mikin olemassaolon unohti melko helposti ja niinpä Ähtäri sai varmaan valmistautuessani seurata ikimuistoisia hetkiä siitä, kuinka headsetti on takkutukassani kiinni oudolla tavalla ja kuinka itse mumisen, että "nämä on tehty kaljuille miehille, murr". Toivottavasti en sanonut mitään painokelvotonta tai übernoloa.

Etukäteen vähän stressasin, kuinka kolmen päivän irtiotto mahtuu elämääni, mutta kaikki menikin paremmin kuin hyvin: hotellioleminen meni oikeasti levon piikkiin ja itse seminaari oli aivan huippu. Tutustuin aivan huimiin ihmisiin ja etenkin Minna Aution luento sai veren kohisemaan päässäni. Asia oli lähellä, mutta näkökulma juuri sopivasti erisuunnasta - jotenkin luentomme osuivat yksiin aika hyvin menemättä toistensa päälle. Reissusta nuutunut mieleni sai sellaisen energiasatsin, että vieläkin tutisuttaa.

Tänään on ollut paluu arkeen: palaveri, palaveri, palaveri ja - yllätys - palaveri. Onneksi kaikki epämuodollisia, yhtä lukuunottamatta. Kotimatkalla ehdin käydä pikaisesti Beckerillä kääntymässä. Teija Immonen oli galleriassa pystyttämässä näyttelyään - toivottavasti ehdin huomenna avajaisiin!

Frank Turner - The Road

[Poissa 3. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]
Jonkin aikaa sitten Maikkarin jossain uutisväläyksessä luki jotain tyyliin "Kim Räikkönen ei ole kommentoinut *henkilökohtaista* elämäänsä". Yksityiselämä on näköjään sitten poistettu sanavarastosta. Vaikka ymmärrän kyllä tuon "henkilökohtaista elämää" -termin käytönkin. Siltä tuntuu tällä hetkellä, kun joutuu pitämään kaikki kanavat kiinni ystäviltäänkin, että ehtii tekemään kaiken rästipinoihin kasautuneen työkuonan alta pois, eikä aika vain mene mihinkään ylimääräiseen hömppään, kuten sosiaalisten suhteiden ylläpitoon.

Vapaapäivän ihmekin on kuitenkin tämän vuoden puolella jo nähty: se oli viime torstaina, kun lopulta saimme tehtyä kuukausia (ja voisin kyllä sanoa vuosia) odottaneen huonekaluhankinnan. Kun tämä työsuma on purettu, velvollisuudet hoidettu ja Unikulman tieteellisesti mittauttama vuode parin viikon kuluttua saapunut, otan pääsääntöiseksi päiväohjelmakseni nukkumisen.

*Sigh.*

The Dawn Chorus - The Hope Will Kill Us

[Poissa 152. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Niin kiireessä, ettei kellon tikityskään pysy perässä. Säieteoriatkin olen varmaan huomaamattani tullut todistaakseni. Alkuvuosi on tullut hypittyä braanista toiseen ja todennäköisimmin olen tehnyt hommia ja sairastanut yhtäaikaa rinnakkaistodellisuuksissa - kun toisaalta tuntuu, että olen ehtinyt vain tauteilemaan ja toisaalta tuntuu, etten ole ehtinyt muuta tekemäänkään kuin leipätöitä. Totuus lienee siinä välissä, fifty sixty.

Tänään tajusin, kuinka hirmu vaikeaa on kirjoittaa omasta artsuilustaan. Toisaalta on aina hirveä tarve kertoa, mistä työt ovat syntyneet, mutta toisaalta en halua aukikoodata kaikkea luurangoksi. Tällä kertaa on erityisen vaikeaa, koska pitäisi kertoa nimenomaan sellaisista asioista, mitkä itse koen toissijaiseksi: piilomerkityksistä ja kaikenmaailman alitajuntahommeleista. Totta kai olen kertonut näyttelyiden yhteydessä teosten yleisteemasta, omista tekemisen lähtökohdistani ja aika paljon tekniikastanikin, mutta jotenkin nyt liikutaan alueella, johon itselläni ei tunnu olevan mitään sanottavaa. Jotenkin haluaisin pysyä artsuiluni suhteen vähän etäämmällä: tehdä työn, jättää sen katsottavaksi ja poistua paikalta. En haluaisi millään olla ohjaamassa katsojan reaktiota tai nollareagointia mihinkään suuntaan. Työ saisi toimia itsenään: joko kolahtaa tai sitten ei, ja joko jäädä alitajuntaa hiplailemaan tai sitten ei.

Olen aina pitänyt ns. pääsiäismunista ja jutuista, jotka eivät ehkä aukea heti, vaan ajan kuluttua, jos silloinkaan. Vaikka tarkoitukseni ei ole tehdä teoksistani mitään jippokokoelmia, erilaisten pienten tahallisten virheiden, huomaamattomien kontekstien ja piiloviitteiden määrä on töissäni melkoinen - ja itselleni hienoimpia hetkiä ovat ne, kun joku on löytänyt niistä "näkyvän kuvan" ja itsestäänselvyyden lisäksi muutakin. Muutaman vuoden takaisen Harmonian näyttelyn kohdalla ehdottomasti palkitsevin hetki oli, kun yli puoli vuotta näyttelyn jälkeen sain meilin, jossa yksi näyttelyvieras kertoi, kuinka oli yhtä-äkkiä kesämökkinsä saunan lauteilla istuessaan tajunnut yhden työn linkittymisen kahteen toiseen työhön ja näyttelyjulisteeseen.

Minulla ei ole tarvetta varjella henkeen ja vereen näitä juttuja paljastumasta, mutta samalla tuntuu siltä, etten halua olla niitä ensisijaisesti tarjoilemassakaan. Niin kauan, kun pienet salaisuudet saavat olla satunnaisesti oivallettavissa, näiden pienten yhteyksien hoksaaminen tuo iloa itselleni ja niille muutamille muille, joille syntyy sama ajatuskuvio - mutta jos kaikki salaisuudet kaiveltaisiin esiin, työt lakkaisivat olemasta itseään ja muuttuisivat nimenomaan jippokokoelmaksi ja gimmickiksi.

Varsinkin, kun nuo teosteni satunnaiset pääsiäismunat eivät ole mielestäni se oleellinen juttu, vaan tietynlainen lisäbonus. Aika usein nuo oivaltamista vaativat pienet seikat syntyvät täysin vahingossa: mielessäni on teema tai tapa, jota lähden toteuttamaan ja lopputulos ajautuu johonkin suuntaan - ehkä joka teoksen kohdalla eri suuntaan. Näkymätön viitesidos syntyy puolivahingossa, kun jätän kertomatta alkuperäisen ajatuksen tai sen, miten kuvat liittyvät toisiinsa, koska teosten valmistuessa en pidä sitä tärkeänä. Koska monet kuvat rakentuvat kollaasina rankasti muunnelluista valokuvista ja esimerkiksi kuvan pohjana käytetystä rakennuksesta saattaa olla jäljellä vain seinä tai silhuetti, pääsiäismuna saattaa syntyä niinkin arvaamatta, että joku tunnistaa rankasti käsitellystä kuvasta alkuperäisen rakennuksen. Suuria pieniä löytöjä.

---

Sainpas kirjoitettua itseanalyysia sen sijaan, että olisin kirjoittanut pyydetyn tekstin teoksistani. Ainakin onnistuin itseni vakuuttamaan siitä, etten avaa teoksiani sen enempää kuin olen tähänkään asti avannut.

Ja jotkut niistä ovat vain kuvia. Ilman mitään taustahärdellejä.

Betty Hutton — Orange Coloured Sky

[Poissa 2. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Miten voi olla vaikeaa ladata kuusikymmentä kohtuupientä kuvaa verkkoon?!! Argh. Tekniikka. Mur mur.

Omat työt vähän junnaa paikallaan, mutta onneksi Live Herringin puitteissa to do -lista lyhenee koko ajan. Vaikka tosin kasvaakin samalla aikaa toisesta päästä - mutta hyvällä "tuskin maltan odottaa" -tavalla. Tänään simultaanimeilailin Sami van Ingenin kanssa, joka tulee maaliskuun alussa Jyväskylään esittämään Just One Kiss -projektiaan (mikä herätti pitkästä aikaa viime syksynä Kuopiossa Todellisia Kateuden Tunteita... olisin niiiiin halunnut itse tehdä tuon projektin). Tuntuu, että tuon projektin kohdalla kaikki alkoi vain napsahdella kohdalleen kuin taikaiskusta! Lisätietoa parin viikon päästä Live Herringin saiteilla.

Äh, deletoin vahingossa aivan loistavan viestin Morning 6am -näyttelystä (saattoi olla Morning 6.30am? 7am?), jossa haettiin omakuvia sellaisena kuin olet -periaatteella - siis kuvia, jotka on otettu aamulla ennen laittautumista, ja jotka pitäisi ottaa ilman poseerausta tai photarointia. Mutta en löydä enää viestiä, en muista lähettäjää eikä googlekaan sano taikasanaa. Jos joku tietää tästä projektista, vinkatkoon asap.

Mistä tuli mieleen, että jonkin aikaa sitten huomasin huvittuneena, kuinka vähän ihmiset näyttävät itseltään Facebookin kuvissa. Kai nuo kuvavalinnat kertovat enemmän siitä, millaisena muut haluavat itsensä nähtävän kuin siitä, miltä oikeasti näyttää. (Varsinkaan omasta avataristani kukaan ei varmaankaan minua tunnista...) Tuo aamukuuden käsittelemätön kuva facessa olisi varmaan hyvä tunnistuskeino niillekin kadonneille kavereille, joista on ollut muutamia vuosia erossa.

Ja kylläpä tämä ajatuksenvirta on täynnä sopivia aasinsiltoja: sellainenkin nimittäin löytyi (kaveri vuosikausien jälkeen - miltei viidentoista). Hassua tässä on, että olemme molemmat ajautuneet miltei samalle alalle, yhtä kauas alkuperäisestä. Videoiden maailma ei sitten ollut kummallekaan se oikea.

Mariachi El Bronx - Cell Mates

[Poissa 107. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! En tehnyt lupauksia, mutta jos olisin luvannut jotain niin ahkerampaa virtuaalielämää blogirintamalla (twiittaaminen sikseen).

Miten voi ihmisraatoon iskeä tällainen väsymys? Ei huvita työ yhtään - siis se leipistyö. Tekisi mieli vain leikkiä uudella pikkuwacomilla, piirrellä badgeja ja tehdä artsukuvia, mutta nyt ei saa antaa periksi: perinteinen joululataus odottaa sähköpostissa. Sentään tänä vuonna osasin jo ennakoida hetkeä, jolloin ihmisille tulee klassinen "pöytä tyhjäksi ja keskeneräiset projektit eteenpäin" -nykäisy juuri viimeisenä työpäivänä ennen joululomaa - ja tännehän ne päätyvät kaikki, megoiksi ja massoiksi omalle koneelleni.

Piristystä päivään toi sentään vierailu Meksikosta palanneen Ullan luona: (hyvänlaatuista) kateutta herättäviä lankoja, käsittämättömistä kokemuksista kertovia kuvia ja meksikolaista kaakaota (KYLLÄ! OIKEASTA SUKLAASTA!) ja vähän myöhemmin kahvia. Tuliaiset kalloisen kiinnostavia! Parissa tunnissa sain henkistä helpotusta elämääni juuri sopivan yliannoksen. Eiköhän näillä eväillä jaksa pusertaa tämän päivän työt plakkariin.

Okei. Koneellani on näköjään levy, jossa Tom Jones laulaa Beatlesia, aivan uskomattoman livelössöversion Long And Winding Roadista. En ole suunnaton Beatles-fani, mutta tämä osui kyllä niin kovaa, että menen nyt loppupäiväksi nurkkaan häpeämään.

Mexican Institute Of Sound - White Stripes

Kaksi viikonloppua sosiaalista sanailua kymmenien (ellei satojen - alan hiljalleen uskoa siihenkin) ihmisten kanssa: toissa viikonloppuna Vanhan koulun joulussa Korpilahdella ja viime viikonloppuna Jyväskylän taidemuseon Taidebasaarissa. Molemmista jäi hyvä maku suuhun ja vähän täytettä lompakon pohjallekin. Olisi voinut tapahtumista tietenkin enemmänkin mainostaa, mutta vaikka viime aikoina olen osoittanut suoranaista maagisuutta organisoimistaidoillani, johonkin se kaikki ylimääräinen aika vilahti. (...Buffyn katsomiseen, tunnustan.)

Mainostettakoon nyt sitten Helsingin myyntinäyttelyä. En ole kylläkään kuullut mitään galleristilta, joten vähän askarruttaa, saapuivatko kehystetyt teokset perille ja jos saapuivat, niin ehjänä vai lasimurskana... Kaikki helsinkiläiset ystävät, kaverit, tutut ja niiden serkut, nyt tassu kohti Isoa Robaa, mars!

Uh, viikon projekteja on yllättävän paljon, mutta yksi akuuteimmista on varmaan Etsyyn uudelleenlistaaminen. Juuri kun Green Eyed Monster oli ottanut värityskuvia listaukseensa, koko kauppani meni kiinni. Äh. Pitänee laittaa uusia matskuja esille...

Yksi annos Buffya (tai kaksi...), sitten nukkumaan, jotta jaksaa huomenna taas rämpiä läpi koodatun viidakon.

Walkmen - The Rat

Jestas mitä löysin: perjantaisten pikkujoulujen innoittamana YouTuben Karaokekanavan! (EDIT: Joka näköjään on myös omana saittinaan) Nyt tiedän, mihin loppuvuoden elämä valuu!

(Ja tulihan se arvostelukin Satakunnan sanomiin toiseksi viimeisenä näyttelypäivänä. Mutten urputa, kun kehuttiin :D)

The Used - Blood On My Hands

[Poissa 69. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Jo olisi vientiä. On pyydetty puhumaan ensi ja seuraavalla viikolla ties minne ja tänne, mutta elämä näyttää olevan niin hyvin pakattu, ettei mihinkään pääse. Täyteenpakkauksen lisäksi menoa heikentää tehoton kunto. Live Herring järkkää tänään yliopistolla Media on meidän -seminaarin ja sekin jää tautiselta väliin. Huomiseen Galleria Henkevän Silakan reinkarnaatiojuhliin ja demoskeneklubille haluan kyllä mennä, vaikka ryömimällä sitten. (Tervetuloa! Vakiopaineessa esillä demoja 21 alkaen, 3€ liput, lue lisää: www.liveherring.org)

Kun on koko ajan tottunut tekemään jotain, ottaa todella paljon voimille vain maata ja ihmetellä. Ratchet & Clank - Crack in Time -peli kopsahti vihdoin postiluukusta, mutta pelata en vielä jaksa. Eilen tosin osui kohdalle aika hyvä löhöily, kun telkkarista tuli keskustelua median vallasta ja myöhemmin uusia teknologisia ihmeitä käsittelevän kolmiosaisen dokun eka jakso - molemmat olisi jääneet terveeltä ruumiilta väliin.

Äkkiä se aika vierähtää. Ensi viikolla onkin jo näyttelyn purku. Paikallinen valtalehti Satakunnan sanomat on ainakin vaiennut tähän saakka. Ennakkojuttua ei ollut, mutta jospa kritiikki vielä tulisi. Näyttelyn viimeinen päivä on kyllä aina jotenkin epäkiitollinen päivä... Saa nähdä onko galleriaan löytänyt tietään kukaan - ainakaan palautetta ei ole ropissut sähköpostiin, niinkuin muiden näyttelyiden kohdalla on yleensä käynyt.

Kärsimättömänä peliin pääsyä odotellen. (Ja putkimiestä, jonka piti tulla remppaamaan keittiön hanaa kuntoon jo maanantaina tai tiistaina.)

Järjestyshäiriö - Karkuri

[Poissa 4. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Porin näyttelystä tuli kohtuullisen onnistunut (vaikka: jos olisin hahmottanut tilan paremmin etukäteen, olisin jättänyt seinillä olevat teokset pois ja jättänyt esille vain "Poissa" -teoksen). Avajaisissa sai kumminkin mukavaa palautetta - ja onneksi avajaisissa oli ihmisiä (eikä vain kahden käden sormilla laskettavaa määrää) huolimatta vaakaan sataneista räntäisistä jääpiikeistä ja siitä, että Porin alue on melko tuttavaköyhää aluetta. Vieraaksi tuli sentään tuttukin: Hanna toi mukanaan muistot viime vuoden ankarista opintokamppailuista ja syvän nostalgian tunteen ja kohtuullisen haikeuden.

Pitkästä aikaa näin reissulla myös jotain vaikuttavaa: Porin taidemuseossa esillä oleva Zineb Sediran Under the Sky and Over The Sea -näyttely kyllä ohitti totaalisesti kroonisesti minua vaivaavan visuaalisen väsymyksen. Itsellekin tuli taas intoa tehdä jotain uutta (jos olisi vain aikaa - ja saisi edellisten projektien jälkihoidot ensin kunnolla loppuun).

Itse mielikuva Porista kyllä jäi kytemään varsin mielenkiintoisesti... tiheään rakennettu harvaan asuttu kaupunki. Missä kaikki olivat? Porissa oli jotain äärimmäisen kiehtovaa ja pakkohan sinne on mennä kesällä uudelleen - talviaika, ja varsinkin tällainen loskan täyttämä musta aika, ei varmaan anna mistään kaupungista parasta kuvaa. Huvittavaa oli huomata, kuinka erilainen ensikosketus voi johonkin paikkaan olla: Timppa, joka meni paikalle autolla, näki Porista ensin nostalgista puutaloaluetta ja sitten kiviporin vanhat kauniit rakennukset, kun taas itse porhalsin Poriin junalla ja kävelin galleriaan katsellen jonkinlaista arkkitehtoonista hällävälismiä ja 70-luvun kolkkoja kerrostaloja.

Kesä ja polkupyörä voisi tuoda ihan uuden näkökulman...

Lost Knives - Cold Morning

Poria pukkaa.

Ja lienen joutunut TEOSVARKAUDEN uhriksi! 200-osainen Poissa-sarja oli esillä Lahdessa syyskuussa ja sama setti on nyt menossa vieraisille tuonne Porin suuntaan. Purkutilanteessa ei töitä laskettu: kasattiin vain pahvilaatikoihin tarkoituksena järjestää kuvat kotona uudelleen. Järjestämisen hetki sai tietenkin luontevasti odottaa loppuhetken panikointia Porin suhteen, ennenkuin eilen sain vihdoinkin aikaiseksi laittaa kuvat numerojärjestykseen - ja voilà - °179 puuttuu! Päättelin, että tilaan ei varmaankaan jäänyt mitään, koska silloin galleriasta oltaisiin varmasti otettu yhteyttä. Pahvilaatikoita ei ole purettu välillä. Syntyi epäilys, että kuva olisi voinut pudota ikkunan liki sijaitsevan patterin väliin, mutta epäilen sitä, koska ko. kuva oli sijoitettu melko keskelle huonetta.

En millään viitsi soittaa Lahteen galleriaan ja kysyä, josko voisivat kurkata patterin taakse ja metsästää kadonnutta kuvaa. Jospa oikeasti on todella niin, että olen nyt kohonnut väärinymmärrettyjen joukosta varkauden-arvoisten ryhmään!

Vaikka mahdolliselle vorolle pitää kyllä sen verran kuitata, että ei tuo Uusi Kipinä nyt vartioinniltaan mikään Louvre thi Uffizi ollut, eikä niin ollen varkaudellisesti mitenkään erityisen haasteellinen.

Näissä merkeissä siis siiman setvimistä Poria varten. Ja vähän harmillisten takaiskujen säveltämänä: G9 tippui lattialle ja meni mäsäksi. Toimi ensin, mutta kun sen laittoi uudelleen päälle, objektiivi suvaitsi tulla ulos pesästään ja siihen se kaikenlainen toiminta sitten loppuikin. Ei kuulu edes surrrurr.

Ja tiedotusluonteisesti tietenkin:
Poriginal
avajaiset pe 6.11. klo 18
tervetuloa!

Tapio Rautavaara - Peltoniemen Hintriikan surumarssi

[Poissa 151. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Ihanaa - nettiyhteys palasi! Kyllä ehti olo olla orpo parin tunnin ajan, kun oli napanuora maailmankaikkeuteen poikki.

Teki kyllä ihan hyvää. Aamulla oli sen verran tervehtynyt olo, että ajattelin pistää vertauskuvalliset hihat heilumaan. Mutta kun bitit eivät kulje, ei kulje työkään, joten tein sijaistoimintoja: päivitin kalenterini ja to-do-listani ja istuin ikkunan ääressä auringossa neulomassa järkyttävän hienoilla värilangoillani. Eteisessä odottaa kaappiin arkistointiaan ja tulevaa käyttöä kassillinen verihelttaseitikkejä. Jossain välissä pistän taas liemet kiehumaan.

...Pois on asukas, autioituu
Pirtti ja seinät sammaloituu.
Pois veivät Peltoniemen Hintriikan.

------------

Edit vähän myöhemmin: nettiyhteys siis palasi ja meni pois. Palasi ja meni pois. Palasi...

Unkle / Ian Brown - Be There

Huolimatta loistavista uutisista taiderintamalla (työni valittiin Keski-Suomen sairaanhoitopiirin lahjavedokseksi ja Englannista tuli tänään ihan hillittömän kaunis palaute), olo ei juurikaan voisi olla surkeampi. Raato on kuin uitetulla koiralla, vaikken vettä ole nähnytkään kuin ikkunan läpi. Olin osallistumassa tällä viikolla Lumiere40100-projektiryhmän järjestämälle VVVV-kurssille, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa puolen vuoden ajan - mutta toisin kävi: kurssin sijaan olen pyöritellyt peukaloitani ja lojunut puolikoomaisena kuumeessa television äärellä ja kuluttanut nenäliinapakettia satunnaisessa järjestyksessä. Taas iski tauti. Elimistö toivoo ihan ilmiselvästi jotain totaalista elämänmuutosta kuten ympärivuorokautisesta työnteosta luopumista. Jo on kumma.

Olen huomannut mummoilun alkaneen. Kun ei ole mitään tekemistä, eikä keskittymiskyky televiission äärellä riitä kuin yksinkertaiseen juonikuvioon (edes pikakelaus ei auta), olen tänään seurannut keittiön ikkunasta, kuinka ihmiset käyttäytyvät uusissa liikennevaloissa. Noin joka kolmannes jalankulkijoista (tai lähemminkin pyöräilijöistä) hurauttaa punaisia päin. Vielä vaan suora linja poliisille, niin henkinen mummous on korkattu. Naapureita en ole vielä hoksannut tarkkailla, mutta eiköhän sekin ala kohta.

Muse — MK Ultra

[Poissa 104. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Tälle repesin aivan totaalisesti tänään:

Nokialta tuli viesti, jossa luki Oletko eksynyt kalenterisi syövereihin ja haluat palata nopeasti takaisin nykyiseen päivämäärään? Voit palata nykyhetkeen valitsemalla Valinnat > Tänään.

La Roux - In For The Kill (Skream's Let's Get Ravey Remix)

Täällähän se elämä on kulunut.

Alkavalla viikolla rästien kiinniotto, artsuilua (saa nähdä viekö mihinkään) ja yleistä säätöä monella tasolla.

Ensi viikolla Lumierea; koko viikko ranskalaisten taitajien opissa.

Love Is Hell - Love Is Hell

[Poissa 60. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Äkkiä se kolmiviikkoinen taas vierähti. Tänään Lahden näyttelyn purku: työt pakettiin ja kuljetus takaisin Jyväskylään. Näyttely loppuu neljältä, joten vielä voi pari tuntia elää toivossa.

Aamupäivällä ehti käydä virkistämässä mieltään ja sieraimiaan Ween Maan Wiljassa Lutakossa. Täytyy kyllä sanoa, että viime vuosi jätti hyvän maun, joka tänä vuonna aika hyvin haihtui. Jotenkin olisin kaivannut myyntiin muutakin kuin muovipussiin pakattuja leipiä ja maustevalkosipuleja ja salaattikastikkeita ja sekavan näköisiä käsityö-säilyke-jotainkaapinpohjalta -pöytiä. Eikä myyjätkään olleet kovin hövelissä markkinavireessä. Onneksi sentään yhteen kirjoitus virheet säilyttävät kotikutoisen arvonsa vuodesta toiseen.

Itsensä kehittäminen on aina tarpeellista - kunhan pääsisi vain nyt kehittämään itseään johonkin. Olen yrittänyt etsiä itselleni sopivia kursseja aiheista, kuten mySQL, php, ruby on rails, flex/air, flash(in integroiminen tietokantoihin yms.), mutta luoja paratkoon täällä missään mitään kursseja on. Ainakaan järjellisen hintaisia - en haluaisi maksaa tonnia kahden päivän kurssista. Tosin niitä kalliitakaan en ole nähnyt. Onneksi Animoitu liike -pajaan liittyen huomenna järjestämme itse (ie. Live Herring) Animata-koulutusta työpaja-avustajille ja parin viikon päästä on tulossa Lumière40100, joten ei tarvitse ihan aivojaan rusinoittaa.
Eikä käsiäkään. Taito-keskuksessa vietetyn opetusviikonlopun jälkeen hakeuduin käsityökouluun oppilaaksi ja kävin siellä jo viime torstaina savea koskettelemassa. Hienoja pyöryläisiä symmetrisiä maljoja ei syntynyt, mutta erilaisten kokeilujen jälkeen päädyin laattoihin...

Hyvää vastapainoa ministressille, joka nurkan takana vainoaa. Pieniä juttuja ja ikuista säätöä ja se perusongelma: mihin aika oikein menee?

Doves - Kingdom Of Rust

[Poissa 103. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Aamu alkoi toimistolla - Animoitui liike on sujunut näpsäkästi, mutta pieneen säätöön menee aina yllättävän paljon aikaa. Joten sähköposteja lähti kilokaupalla aamulla ennen lounasmiittiä (joka konvertoitui käytännössä pelkäksi lounaaksi). Kävin noutamassa tilaamani ohjelman, mutta olin niin tiltissä, ettei löytynyt pattia asentaa sitä. Pari palaveria - ja monta viisariroundia - myöhemmin oli jälleen pakko realisoitua jäätölölle jäätelölle ja tällä kertaa onnistuimme houkuttelemaan Soilen kanssa mukaamme myös naapurihuoneesta Mitran. Jäätelöhetki sujui kohtuullisen älykkään ja vireän keskustelun merkeissä. Tarkoituksenani oli palata Beckerin näyttelyn pressipöydän kautta kotiin, mutta kuinka ollakaan, päädyin Ellinooran kanssa istumaan Kirkkopuistoon. Johon jossain välissä saapui myös Hannele. Yhdessä päädyimme lähtemään kohti yläkaupunkia ja päädyimme Sohwille. Sitten kello olikin niin paljon, että olikin jo Beckerillä Marjan näyttelyn avajaisten aika, joten menimme samantien sinne. Pitkällisen poukkoilun jälkeen päädyin lopulta kotiin ryytyneenä.

---

Ajattelin vilkaista televisiosta jotain virkistävää ja päädyin katselemaan kiinnostavaa, mutta äärimmäisen vastenmielistä dokumenttisarjaa rotusorrosta. En usko, että ensi yön unitarjonta on kovinkaan positiivista sorttia. (Sitten vielä ihmetellään, miksi tositv ja ultimate hömppä houkuttavat.)

Pretty Things - Rosalyn

On kyllä aina yhtä kummallista istua aamupala ja nähdä oma naamansa lehdessä. Onneksi nettijutussa on sentään pääkuvassa Timppa:
Vapaasti improvisoiden tai tarkasti tietokoneella (3.9.2009 Etelä-Suomen sanomat)

Paikallisessa ilmaisjakelulehdessäkin pitäisi olla juttu jossain välissä. Mielenkiintoisena anekdoottina mainittakoon, että kun palasimme Lahdesta kotiin Jyväskylään, Iltalehden nettisivuilta osui silmään kaksikin hyvin erikoista uutista Lahteen liittyen. Toinen kertoi naisesta, joka oli ladannut tavaratalon ruokaosastolta ruokaa koriin, mennyt sitten pukukoppiin vaihtamaan sekä alus- että päällyshousunsa uusiin ja mussuttanut sitten eväänsä pukukopissa, kunnes poliisit olivat noutaneet pois. Emme ehtineet todistamaan tätä. Emme myöskään todistaneet ilmiötä, jonka mukaan kadunpätkä linja-autoaseman ja torin välillä täyttyi ilmaisjakelulehdistä, jotka minkä lie kohtauksen saanut postinkantaja oli heittänyt ikkunasta ulos. En tiedä, onko tämä samanmerkkinen ilmaisjakelulehti, johon haastattelut on tulossa. Harmilliseksi seikan kuitenkin tekee se, että olisi ollut aika hienoa, jos postinkantaja olisi venyttänyt kohtaustaan muutaman päivän. Siitä olisi omaan historiaan jäänyt varsin mielenkiintoinen luku.

Mainoksen paikka: Lahdessa on viikon päästä 12.9.2009 Taidelauantai (ohjelma) - kaikki liki asuvat tutut, sinne! Kauempaakin saa mennä. Vuokratkaa vaikka helikopteri, ellette muuten ennätä.

Catatonia - Mulder And Scully

Placebo — The Never-Ending Why

Biffy Clyro - That Golden Rule

Lahden julisteet ja kutsut on printattu (tosin ainakin kutsut saivat painotalossa oudon värityksen; julisteita en ehtinyt näkemään...) Vielä pitäisi tänään kirjoittaa pressitiedotteet sun muut näyttelyihin liittyvät ja askarrella noin ziljoona päivitystä, jotka pääsivät kertymään, kun viime päivät olen juossut Taitokeskuksessa workshopia vetämässä. Muutamakin projekti on aika pahasti kesken, eikä millään meinaa löytää moottoria niiden valmiiksihiomiseen. Kesällä sain henkilökohtaiselta henkiohjaajaltani neuvon kaikenlaiseen panikoitumiseen: jos lautasella tuodaan rumia rupisammakoita, jotka pitää syödä, aloitetaan isoimmasta ja kylmänä. Ja toisaalta, nyt on plakkarissa tavallisten leipäpäivitysten myös lisäksi sellaisia juttuja, joiden tekemisestä oikeasti nauttii, joten mitä tässä vinkumaan. Ja toissapäiväinen kalakeitto + jäätelö + hyvä seura Ellinooran luona työpäivän päätteeksi piristytti kyllä olotilaa suunnattomasti.

Unohdin katsoa maikkarilta viime viikolla tulleen KesäTilan - siinä kun oli juttua Värjärikillasta Turun keskiaikamarkkinoilla, mutta Tiina informoi ohjelman sunnuntaiuusinnasta. Joten tänäaamuna kömmin juuri heränneenä television ääreen. Sen verran voimakkaan aivokuoleman kaltaisen tilan aiheutti askarteluosuus, jossa tehtiin TARJOTINTAIDETTA, että Värjärikillan osuus meni melkein ohi - taisi olla muutenkin aika lyhyt osuus. Mikäli Maikkari tällä kertaa tarjoaa oikean osoitteen, tässä linkki sekä Värjärikiltaan että Taidetarjottimeen! Voisikin ehdottaa, että jospa taiteilijaseuran seuraava juhlanäyttely perustuisikin täysin noiden taidetarjotinten esillepanoon? Ooh-la-laa.

Tsekkailin juuri Seppälän t-paitasuunnittelukilpailun satoa. Ihan uskomattoman hienoja juttuja - ihan kateus alkaa kurotella kiverää kaulaansa, jotta pitäisikö herätä. Uskomattoman lahjakasta sakkia tässä maassa!

Jaahas, ulkona pimenee. Kilpajuoksu sateen ja ukkosen kanssa alkakoon.

Noisettes - Don't Upset The Rhythm

[Poissa 80. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Tänään on ollut kovasti artsupainotteinen päivä. Aamulla odotti meilissä sähköposti, jossa tiedusteltiin neljän teoksen hintaa. (Hieno temaattinen jatko eiliselle: onnistuin myymään teoksen puhelinmyyjälle!) Vaikka kauppoja ei lopulta koskaan syntyisikään, on aina hienoa kuulla, että joku on löytänyt kuvistani jotain itselleen. Päivä virittyi duuriin heti alussaan.

Työpaikallakin tuli käännyttyä: Lumière40100-palaverissa sain käteeni oikein NUIJAn, jolla kolautin palaverin alkaneeksi ja loppuneeksi. Loistavaa! Hankintalistalle pitää saada kyllä oma nuija - jollain tyylikkäällä respektikoristuksella.

Lahden näyttely häämöttää parin viikon päästä ja julisteiden, kutsareiden ja pressin rustaaminen olisi ajankohtaista. Nyt. Näyttelyn sisältö siis pitää lyödä lukkoon myös. Piti viedä galleriaan esille yksi flash-juttu, mutta en saa ajoissa valmiiksi, joten jää odottamaan parempaa elämää. Harmittaa kyllä. Mutta aion viedä Lahteen kolmen työn kombinaation: pimennettävään huoneeseen (johon piti tulla se flash) Wanhassa Woimalassa alkukesästä esillä olleen Poissa -sarjan inkarnaation ja toiseen huoneeseen yhdistelmän parin vuoden takaisesta Harmoniassa esillä olleesta Olipa kerran... -näyttelystä ja Jämsässä ensi-iltansa saaneen Muualla-näyttelystä. Nimeksi tullee siis luontevasti Olipa kerran muualla. Heh. Tätä mielikuvitusta ja verbaliikkaa on vaikea hillitä.

Etenkin jännittää se, miltä tuo Poissa-sarja tulee näyttämään: pienessä luonnonvalottomassa tilassa se tulee olemaan totaalisesti erilainen kuin mitä se suuressa, korkeassa ja ihanan valoisassa Wanhan Woimalan tilassa oli.

Tänään, kun poistuin kaupasta, tuntematon nainen pysäytti minut ja sanoi, että meidän näyttelymme olisi pitänyt olla Wanhassa Woimalassa koko kesän, hänellä oli sitä ikävä. No, niin minullakin.

The Enemy - No Time For Tears

Pää lahoaa. Siitä todisteena on mm. se, että eilisen viestini pääasia, eli Etsyshoppini on auki! -julistus unohtui viestistä kokonaan. Tulkoon siis tässä. Kaikenlaisten näpräämisten pikkupuoti on aloittanut kattavalla setillä kukallisia hirviöitä ja muita olioita sisältäviä värityskuvia. Maksuvälineeksi kelpaa paypal, mutta kotimaiset ihmiset saavat kaikinmokomin maksaa tilisiirrolla tai vaikka raharahallakin. Menkää ja ostakaa ja tehkää minusta upporikas: colorianna.etsy.com

Polyphonic Spree - Soldier Girl

[Lentävä siipyyläinen.]

Ihan oikeasti: mihin tuo aika oikein menee? Tämäkin viikko on mennyt nopeasti, kun olen ollut koko ajan päivän eri ajassa kuin kalenteri. Siis jäljessä.

Viime viikolla piiitkä viikonloppu Siipyyn Kiilissä rannikolla: värjäilyä, lojumista, luento, kurssi ja uusintavierailu Yttergrundin majakalle. Uskomaton paikka tuo Kiili, joskin sateinen ja öisin kalsahtava merisää teki kosteassa kirjailijan mökissä tepposiaan luuraasuille. Kuvia katsottavissa Värjärikillan sivuilta (ja toivottavasti pian myös enemmän). Paluumatkalla kiepattiin Ullan ja Tiinan kanssa kierros Kristiinankaupungissa - vallan valloittava kaupunki. Pieni turistiannos teki hyvää sielulle.

Toin varmaankin nokkosperhosia mukanani... Nimittäin paluusta seuraavana päivänä ikkunan edessä räpytteli yksi ja yritti päästä ulos, mutta kun kutsuin Timpan avaamaan vähän jäykän ikkunan, se ehti räpytellä jonnekin muualle. Kun sitten lähdin kaupungille, huomasin hississä, että perhonen istui PÄÄSSÄNI - menin varovasti ulos ja ravistelin päätäni, niin se pääsi lepattemaan likeisille niityille. Ja kun tulin kotiin, myöhemmin illalla ikkunan edessä räpytteli taas nokkosperhonen. Lieneekö hissimatka päämatkustajana ollut niin mieleenpainuva vai lieneekö ollut vallan toinen yksilö?


[Neulegraffiti Kristiinankaupungissa.]

Harmittaa, kun en päässyt tänään Kari Södön avajaisiin Beckeriin. Kävin nimittäin iltapäiväbrunssilla Lounaispuiston grillillä ja paluumatkalla kieppasin Beckeriillä kaffella, tapasin itse taiteilijan ja näin näyttelynkin. Olipahan pitkästä aikaa jotain, missä visuaalinen väsymykseni tai sielullinen hämmennykseni ei ottanut heti ylivaltaa.

Fever Ray – If I Had A Heart

[Poissa 8. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Kummallisten projektien viikko: ensi viikolla lähden Kiiliin Värjäripäiville, jossa pidän luennon vanhoista värjäysohjeista sekä Tiinan ja Ullan kanssa "kurssin" (tai pikemminkin työpajan), jossa toteutamme muutamia vanhoja reseptejä. Yhteen resepteistä tarvitaan espanjanvihreää, joten pistinpä kemiantehtaan pystyyn: parvekkeella on muutamien päivien ajan ollut kaksi lasikippoa, joissa on kummassakin kuparisuikaleet (kiitos tästä lahjoituksesta toiselle Ullalle, Korpilahdelle) ja toisessa viinietikkaa ja toisessa väkiviinaetikkaa. Katson nyt, kumpi toimii paremmin ja vaikuttaako etikka värisävyyn, mutta ainakin ne toimivat. Väriä oli alkanut muodostua kuparin pinnalle jo ensimmäisen vuorokauden jälkeen. Tarkoitukseni on raportoida projekti jossain välissä Coloria-blogin puolella (samoin kuin kokenillivärjäilyni kalkki- ja sitruunahappokokeiluineen).

Silloin, kun käsi ei riehu näppiksellä tai keri krappilankaa rullalle, piirtää kynä paperille värityskuvia, värityskuvia... Tarkoitus olisi saada pienimuotoinen verkkomarketti pystyyn vielä kuukauden sisällä, kun kuvista on ollut jonkun verran kysyntää.

Viime vuonna Firenzessä onnellisen lukukokemuksen jälkeen suunnittelin ottavani lukemisen päiväohjelmistooni takaisin, mutta kaunokirjallisuutta en ole lukenut sanaakaan reiluun vuoteen. Vielä viikko sitten ajattelin "ihan kohta" roudaavani ruotoni alapihan mummokeinuun hyvän kirjan kanssa, mutta kuka tuolla ukkosen syötävänä haluaisi istua? Tällä hetkellä ei tosin ukkosta, mutta eilisen perusteella uskallan väittää, että ukkonen vaanii nurkan takana ja hyökkää välittömästi, kun olen astunut ovesta ulos. Eikä ole hyvää kirjaakaan. Ehdotuksia otetaan vastaan. (Huomiona tähän, että olen ajatellut kallistua Harlekiinien suuntaan - en tajunnut niiden suuruutta ennenkuin muutamia vuosia sitten Prahan residenssissä, kun sain käsiini jonkun sinne jättämiä kirjoja. Suorastaan masokistisen nautinnollista luettavaa!)

Mexican Institute Of Sound - White Stripes

[Poissa 8. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Kaikkea muuta olen tehnyt paitsi töitä, joita olen kyllä yrittänyt tehdä. Elämä on vähän hangoitellut vastaan, mutta ehkäpä tämä vielä iloksi muuttuu. Jämsän näyttely hurahti ohi niin nopeasti, etten oikein ehtinyt edes tajuta, että näyttely oli paikalla - ainakaan en ehtinyt promota näyttelystä millään tavalla. Näyttely pystytettiinkin melko nopeasti, mutta ikinä en ole yhtä nopeasti purkanut näyttelyä: meni varmaan viisi minuuttia. Sitten, kun perille päästiin. Olimme purkumatkalle lähtiessämme hyvissä ajoin pysäkillä odottamassa Jämsään menevää bussia, mutta kun sitä ei varttitunninkaan kuluttua kuulunut, lähdimme kävelemään Matkakeskukseen (eikä bussi tullut vastaan tuolloinkaan). Perille päästyämme Matkahuollon iloinen tyttö osasi virkeällä äänellään kertoa, että edellinen bussi oli mennyt kolme minuuttia aiemmin - ja se aiempi... "Kuski varmaan unohti ajaa sitä kautta". Selityshän se tuokin. Junalla olikin mukavampi ja nopeampi mennä perille, mikäli unohtaa alkumatkalla häiriköineen *kovaa* pauhanneen radion, joka oli juuri hitusen aseman vieressä - tai ainakin särisi siihen malliin.

Viimeisen kahden viikon sisällä on tapahtunut myös seuraavat kaksi kulinaristista epäonnekasta sattumusta: kaupasta on tarttunut mukaan jäätelöpaketti, jossa on vain puolet jäätelöä (kyllä, tämä on dokumentointu ja asiasta valitetaan asiallisesti, kunhan joskus tulisi sopiva vinkupäivä) ja Memphisissä odotimme ruokaa luvattoman kauan - koska tilauksemme oli tippunut POMMIKONEEN (kuten ensin kuulin) taakse (hieman lohdutti, että saimme annokset puoleen hintaan ja terassiaidan sisällä oli varsin mukava päivä istua).

---

Paras alkupuheen pätkä ikinä:

K:ta ei tässä teoksessa ole g:ksi pehmitetty, koska se waan nenä-äänen (nasaljud) tapaisena kuuluu g:ltä, mutta tämä wiimeiksi sanottu ei suinkaan ole suomalaisen äänen merkki, mikä siitäkin huomataan, että waikka miten sitä tyrkyttäisi suomalaiselle, ääntää hän sen aina "keeksi." Se onkin jo, werraten entisiin aikoihin, suurimmaksi osaksi wieroitettu kielestämme. Miksikä nyt jo ei kokonansa? Monet ruotsalaiset kirjailiat owat jo peräti hyljänneet q-kirjaimen. Minä tein suomenkielessä g-kirjaimelle samoin.
- Suomentaja J. J. / Kuusisataa Talouden hoitannossa käytettäwä, kunnollista sekä koeteltua keinoa kaikille säädyille, eli Todellinen mukawuuden, menestyksen, terweyden, työn ja kulunkien säästämisen Neuwonantaja. G. W. Wilénin ja Kumpp. kirjapaino, Turku 1877

Hyvä, että jollain on ollut päämäärä.

Peggy Lee - Golden Earrings

Turun keskiaikafestareilla päätin relata aivan täysin ja kulttuurisuorittaa oikein kunnolla. Ullan kanssa kiersimme perjantaina Luostarinmäen käsityöläisalueen ja isomman retkueen kanssa Aboa Vetuksen & Ars Novan ja sunnuntaina Turun linnan (jonka tornin neidolle pitääkin muistaa lähettää vanha mainos lapamato-laihdutuksesta). Museokiintiö on nyt tältä kesältä suoritettu. Itse festareilla tuli nautittua taas keskiajan tunnelmia oikein kunnolla. Pistin juuri muutamia kuvia Värjärikillan galleriaan, joka täydentynee tässä piakkoin muidenkin kuvilla. Itse tekemäni pronssikoru, jonka Risto kehysti hienoilla rautakiinnityksillä, ansaitsi huomiota itse pormestarilta, mikä aiheutti välittömän arvonnousun yhteiskunnassa. Mutta pettymyksekseni miestä ei revitty kahtia, vaan armo tapahtui ennen tuomiota - komiat olivat hevoset kylläkin.

Alkuviikko onkin mennyt sitten jokseenkin usvassa. Olen yrittänyt tarpoa työsuossa kiinni kaikkia projekteja, jotka ovat myöhässä sairastelun ja loman vuoksi ja tässä hommaa riittääkin sitten loppukesäksi. Eipähän tarvitse tuonne ulos aurinkoon mennä.

Arki vaanii: pakko pestä pyykkiä, muuten pitää nakuilla. Lainatakseni jonkin aikaa sitten Coloriastoon laittamaani Pesuongelma -vihkosta: Puhtaat vaatteet, — hohtavat liinavaatteet ja lumivalkoinen, häikäisevän puhdas pesu — kas siinä on suomalaisen perheen­äidin suurin toive, ja pelkkä ajatuskin antaa mielihyvän tun­teen.

Bow Wow Wow - Go Wild In The Country

Tervetuloa kaikki näyttelyni avajaisiin Jämsään, Pikku Galleriaan (Mottilantie 2) tänään maanantaina klo 18!

Näyttely on huomisesta lähtien auki 14.7. saakka arkisin 12-17, viikonloppuisin 12-16.

----

FB:hen en tätä näyttelyä saanut vielä tapahtumaksi, koska alla on uusi kone, joka ei vielä ymmärrä kaikkia maailman ihanuuksia ja ihmeellisyyksiä eikä halua vielä päästää minua moiselle vieraalle sivustolle (hmmm... vaikka profiilit on kopioitu vanhasta koneesta...). Kohta lähden pystyttämään uutta näyttelyä - auringon paistaessa. Kyllä valoa ja kesän tuntua on kaivannutkin.

Wanhan Woimalan näyttelykin on auki vielä viikon (viimeinen päivä sunnuntaina 28.6.) ja sieltä on tullut ihan uskomattoman hyvää palautetta. Mikä on hyvä, koska näyttely vaati veronsa (veli kysyi, että onko tämä nyt sitten taidetta tuskasta vai tuskaa taiteesta...) Jo pystyttäessä oli päällä pieniä flunssaoireita, joita Wanhan Woimalan kylmyyttä ja kosteutta hohkaavat kiviseinät eivät ainakaan helpottaneet ja niinpä avajaiskinkerit päätyivätkin tyylikkäästi siihen, että pää painui tyynyyn jo ennen kahtatoista - mikä on aikaisin arkiajaksikin. Seuraavan perjantain Helsingin palaverin jälkeen meninkin sitten kokonaan hajalle, ääntä myöten.

Harmillista kyllä, voimattomuus on ollut niin kokonaisvaltaista, etten ole kyennyt tekemään yhtään mitään; en näyttelyyn enkä muuhunkaan liittyen. Hirvittää ajatella sitä työpinoa, mikä huomenna aamulla odottaa, mutta näyttelyn suhteen mieli on melko positiivinen. Tänään voi onneksi keskittää ajatuksensa aurinkoiseen kesäpäivään! Ja kesämatkailuun - Jämsässä ei ole tullut käytyä muutamaan vuoteen!

Green Day - Peacemaker

Carter Usm - Rent

[Ennakkomainontaa: Poissa 8. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Luin vanhaa Suomi-lehteä vuodelta 1857, johon Lönnrot on kerännyt ehdotuksia suomenkielen sanoiksi... Tässä muutama, jotka ajattlin ottaa käyttöön:
artikulation - äänitaive
aspiration - huhunta
aspirationstecken - huhumerkki
komparera - verrotella
onomatopoetisk - luontoääninen
person - tekiö, olio
subjekt - alus
vokal - ääntiö

Seuraavassa luvussa onkin sitten Aug. Ahlqvistin kirjoittama "Venäläisiä sanoja Suomen kielessä", jossa esitellään muutamia venäjän sanalainoja. ...Yksinäisiä sanoja on jälkimäinen kieli sitä vastaan lainannut edelliseltä koko joukon ja me käymme nyt niitä luettelemaan sillä muistutuksella, että niiden merkityksiä emme ole katsoneet tarpeelliseksi tähän ottaa, koska useampi lukija ne itseki hyvin tietänee eli ne ovat helposti löydettävät sanakirjoista. (Tuo "eli" minua pitkään häiritsi vanhoissa jutuissa, ennenkuin tajusin, että se on tarkoittanut täsmälleen päinvastaista kuin nykyään: "tai".) Huomasinpa sanastoni köyhyyden. Näistä kaikkien tietämistä sanoista täysin vieraita ovat: aprakka, artteli, huipätkä, jarmankka, jävin, kakari, kammelias, kaplukka, kolpitsa, konovala, kormana, koromusta, kosti, kousa, kussakka, läsiä, melkeä, muittera, muokka, niegla, okvatta, pekuna, perevosa, pertuska, piessa, pohmelo, pokoiniekka, polsta, priiskuttaa, purakka, ristani, riuna, riusta, ropotti, saani, saikka, saverikko, sulkku, sukuna, tereynä, tetri, tokatio, tostoli, utautua,verska, vesselä, viehka, viero, viitikka, vintta, voli ja vuitti. HÄH?

Mutta akkunan, kanavan, kapakan, kartanon (alkujaan "aitaus"!), karstan, kaskun, kassan, kattilan, keltaisen, ruskean, sinisen, kauhtanan, kassaran, konin, kummin, kuoreen, kurituksen, maanittelun, lusikan, lapion, leivän, metelin, miekan, muitteran ja humalan sentään tiesin ja aika monta muutakin sanaa. Ja majakan.
Tämä oli uutta

Lauseessa "ei niin mitään" ja muissa senkalaisissa ei sana niin ole tarpeellinen eikä soveljas meidän kielemme luonnon mukaan, vaan on mukailtu Venäjän kielen jälkeen, jossa sananen ni vahvistaa epäyksen, ja josta sama sananen on, turhasta tarpeettomasta matkimisen halusta, otettu useampaan suomalaiseen kieleen.

----

Pitäisi varmaan jatkaa töiden tekemistä...

Keane - Bedshaped

Aurinkoisena päivänä talo muuttaa ulos.

Töitä, artsua ja värjäilyä siinä välissä. Tai lähinnä puretusta. Aamulenkillä mukaan tarttui lupiininpoikasia, joista lähtee keitettäessä kesäkeittomainen haju. Lisää värjäyspuuhista lähiaikoina Coloria-blogissa.

Mental note: jäätelön syönti on parempi lopettaa viimeistään siinä vaiheessa, kun suusta häviää tunto.


[Niitä on kaksi]

Gossip - Heavy Cross

Aivoon sattuu.

Muse - Uno - BBC Session 1999

[Ennakkomainontaa: Poissa 16. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Ja mitä tapahtuikaan toissa päivänä: pöytäkoneeni kuoli. Se olikin ollut pahaenteisesti niin äärimmäisen hiljainen, että ehdimme jo tuijotellakin toisiamme epäluuloisesti. Veikkaan, että jokin tuuletin ei käynnistynyt oikein kunnolla ja kone vaan ylikuumetessaan sammutti itsensä (maallikon arvio). Tätä tukisi se, että muutamien tuntien kiinni olon jälkeen se onnistuneesti aloitti tutun hurinansa, vaikka ei heti onnettoman tilanteen jälkeen suostunutkaan käynnistymään. Sen verran kuitekin elämä valui epävarmalle pohjalle tuon vuoksi, että marssin kauppaan ja tein konehankinnan: uusi kone saapuu ensi viikolla, samoin kuin kolme kaipaamaani paperiboksia. Siihen saakka yritän säätää sekä töitä että murheenkryyninäyttelyä valmiiksi jännittyneessä tilassa.

Pitänee hankkia avajaisiin niin hyvät tarjoilut, että huomio kiinnittyy niihin.

Aku Ankasta löytyi taas niin loistava ruutu, että ajattelin sen suurentaa tuohon seinälle monitorini taakse. Siinä Roope kävelee peräti masentuneen oloisena ja lausahtaa: "(Huokaus!) Liiketoimet käyvät hermoille."