Näytetään tekstit, joissa on tunniste televisio hämmästyttää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste televisio hämmästyttää. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, lokakuuta 16, 2010

The Burns Unit — You Need Me To Need You

Olen ollut vähän hämmentynyt viime viikon journalismin tasosta - monellakin taholla. Neutraliudenkin nimissä kirjoitettuja juttuja tehdään iltapäivälehtimäiseen tyyliin, äärimmäisen sensaatiohakuisesti ja - ainakin tuntuu siltä - mielipiteitä valikoimalla ja manipuloimalla. Ajankohtaisen kakkosen homoillassa sentään annettiin ääni kummallekin osapuolelle, mutta kieltämättä välillä keskustelijavalintojen painotus tuntui oudolta. Toisella puolella räksytti kovaan ääneen "kirkko", vaikka suinkaan kaikki penkillä istuvat eivät edustaneet kirkkoa (kylläkin yhtä ja melko yksipuolista Raamatun tulkintaa); toisella puolella puolestaan istui (käsittääkseni) yksi kirkon edustaja ja loput edustivat lähinnä itseään, elämäntapaansa ja omakohtaisesti syntyneitä mielipiteitään / elämänkatsomustaan. Toinen puoli puolusti "annettuja säädöksiä" ja "ohjekirjan" mukaan toimimista, toinen puoli reagoi enemmän tunteella ja puhui omasta näkökulmastaan. Ohjelma oli aika järkyttävää katseltavaa ja kirkkopuolen mielipiteitä oli vaikea kuulla - keskustelun alta pilkisti epäsuvaitsevaisuus ja välillä suoranainen viha. Mutta varsinkin näin jälkeenpäin jälkipyykkikirjoittelua seuranneena - ja kun on ottanut lähteeksi myös muut kanavat kuin päätiedotusvälineet, facebookin liikehdinnän, lukuisat kirkkoa parjaavat kolumnit ja mielipidekirjoitukset ja tutustunut myös maltillisempien keskustelupalstojen ja listojen sananvaihtoon - on alkanut mietityttää, että ohitettiinko varsinainen pointti. Ja aiheuttamansa keskustelun määrästä huolimatta: oliko tämä hyvää journalismia?

Vertasin Facebookissa Ajankohtaisen kakkosen ohjelman keskusteluilmapiiriä Monty Python -dokkarisarjan viidennessä osassa nähtyyn n. 70/80-lukujen vaihteen keskusteluohjelmaan, jossa kaksi pythonia puolusti Brianin elämä -elokuvaansa vanhoillista juontajaa ja piispaa vastaan (löysin siitä pienen pätkän youtubesta The 'Life of Brian' Debate (1979)). Kieltämättä nyt tuntuu, että vaikka myös leffan sisältö on ihan suoraa allegoriasyöttöä tuosta keskustelun "kirkkopuolesta", kyllä se kieltämättä on hyvä allegoria myös tästä ilmiöstä, mikä on tapahtunut jälkeenpäin. Itselleni tuli ohjelmassa esille tulleesta ahdaskatseisuudesta melkein fyysisesti paha olo, mutta samalla ihmettelen mediakritiikin/-kritiitikkömyyden puuttumista valtatiedotusvälineistä ja etenkin kolumneista. Moni odotti ohjelman synnyttävän rakentavaa keskustelua, mutta sen sijaan saatiinkin Brianin elämä -filmin muunnelma teemalla "Kirkko paha. Kivitetään, kivitetään."

Olivathan - varsinkin toisen puolen - keskustelija provosoivia ja provosoituvia, mutta edustivatko he todella koko kirkkoa? Aihe nousi keskusteluun myös eräällä lukemallani graafisen suunnittelun listalla ja kävi ilmi, että yksi listan jäsenistä on kristitty homoseksuaali. Hän toi esiin, kuinka vaikeaa oli katsoa ohjelmaa, mutta että jälkipyykki oli vielä vaikeampaa. Hän piti hyvänä sitä, että keskustelua syntyy, mutta koki tavan provosoivana, lähinnä keskustelijoiden epätasaisen valinnan vuoksi. Hänen mielestään rakentavampi ja tasapuolisempi keskustelu oltaisiin saatu aikaan, jos omaan Raamattu-käsitykseensä perustavat kirkon ja ylipäätään uskonnon edustajat olisivat saaneet vastapuolekseen niitä kirkon työntekijöitä, jotka tulkitsevat Raamattua toisella tavalla - koska heitäkin löytyy. Keskustelupalsta johdatti minut Kallion seurakunnan pastori Jaana Partin (työskentelee nimenomaan seksuaalivähemmistöjen kanssa) Kirkko ja kaupunki -lehden haastatteluun, jossa hän kertoi tuntevansa muitakin pappeja, jotka siunaavat homopareja. Heitä on vähän, mutta heitä on olemassa - lainatakseni artikkelia: Akavan kirkollisten ammattiliittojen jäsenkysely osoitti vuonna 2006, että koko maassa kaksi prosenttia papeista ja kanttoreista oli ollut toimittamassa rekisteröidyn parisuhteen kirkollista siunaamista. Runsas kolmannes kaikista papeista toivoi kyselyssä, että samaa sukupuolta olevat kumppanit voisivat saada rekisteröidylle parisuhteelleen siunauksen.

Ei siis enemmistö, mutta ei myöskään yksi ainoa ihminen, kuten monelle tuntuu jääneen mieleen. Olisiko keskusteluasetelmasta voinut todella tehdä neutraalimman: molemmille puolille maallikkoja ja kirkon edustajia yhtä paljon? Äärifleimaajat pois tai - jos nyt välttämättä kohua haluttiin nostaa, niin tasapuolisesti kummallekin puolelle. Ohjelman alussa kirkon kahtia jakautuminen asiassa tuotiin esiin lyhyesti, mutta koska keskustelijavalinnoissa kirkon jakautuminen ei näkynyt selvästi, koko asia hävisi melko pian kiihtyneen keskustelun alle. Keskustelusta hävisi täysin toivo ja muutoksen mahdollisuus - mistään ei käynyt ilmi, että kirkossa on myös kolmannes niitä pappeja, jotka toivoivat muutosta. Vai menikö se vain itseltäni ohi? Tuntuu, että tällä keskustelukokoonpanolla saatiin aikaiseksi mitä haluttiinkin, äänekäs keskustelu ja kunnon kohu. On hyvä, että asiat nostetaan esiin, mutta jos ne nostetaan esiin niin, että samalla piilotetaan se pieni toisinajattelevien osa, niin kuka tilanteesta lopulla hyötyy? Ja on jollakin tavalla hienoa, että mieltään voi osoittaa nopeasti eroamalla kirkosta ja että tällaisella mielipiteen ilmauksella on oikeasti ihan vakavasti otettavia seuraamuksia - kansaa ei voi enää johtaa ylhäältäpäin, vaan sillä on oikeasti voimaa vaikuttaa ja ehkä ohjaillakin suuria instituutioita. Samalla nousee se kysymys, että onko tämä se asia, mitä keskusteluun mukaan lähteneet toivoivat.

Miten käy keskustelupalstatoverini ja Mr. Gay Finland Kenneth Liukkosen, joille on tärkeää päästä kirkossa naimisiin? Ohjelman alussa jälkimmäinen oli sitä mieltä, että kirkon rakennetta ja asenteita ei voi muuttaa ulkopäin. Hän on ehdokkaana seurakuntavaaleissa tavoitteenaan muuttaa kirkon rakennetta sisäpuolelta - ja sanoi toiveikkaasti, että kirkon suhtautuminen homoliittoihin *tulee* muuttumaan seuraavissa kirkollisvaaleissa. Tuleeko? Ei, jos kaikki ne ihmiset, joilla olisi ollut mahdollisuus ja halua tehdä muutos, erosivat samantien kirkosta. Keskustelupalstatoveriani luvalla siteeraten: Kirkkohäät ovat olleet kaukana aiemminkin, mutta nyt tuntuu, että ne ovat tuon ohjelman takia tavoittamattomissa.

sunnuntaina, elokuuta 16, 2009

Biffy Clyro - That Golden Rule



Lahden julisteet ja kutsut on printattu (tosin ainakin kutsut saivat painotalossa oudon värityksen; julisteita en ehtinyt näkemään...) Vielä pitäisi tänään kirjoittaa pressitiedotteet sun muut näyttelyihin liittyvät ja askarrella noin ziljoona päivitystä, jotka pääsivät kertymään, kun viime päivät olen juossut Taitokeskuksessa workshopia vetämässä. Muutamakin projekti on aika pahasti kesken, eikä millään meinaa löytää moottoria niiden valmiiksihiomiseen. Kesällä sain henkilökohtaiselta henkiohjaajaltani neuvon kaikenlaiseen panikoitumiseen: jos lautasella tuodaan rumia rupisammakoita, jotka pitää syödä, aloitetaan isoimmasta ja kylmänä. Ja toisaalta, nyt on plakkarissa tavallisten leipäpäivitysten myös lisäksi sellaisia juttuja, joiden tekemisestä oikeasti nauttii, joten mitä tässä vinkumaan. Ja toissapäiväinen kalakeitto + jäätelö + hyvä seura Ellinooran luona työpäivän päätteeksi piristytti kyllä olotilaa suunnattomasti.

Unohdin katsoa maikkarilta viime viikolla tulleen KesäTilan - siinä kun oli juttua Värjärikillasta Turun keskiaikamarkkinoilla, mutta Tiina informoi ohjelman sunnuntaiuusinnasta. Joten tänäaamuna kömmin juuri heränneenä television ääreen. Sen verran voimakkaan aivokuoleman kaltaisen tilan aiheutti askarteluosuus, jossa tehtiin TARJOTINTAIDETTA, että Värjärikillan osuus meni melkein ohi - taisi olla muutenkin aika lyhyt osuus. Mikäli Maikkari tällä kertaa tarjoaa oikean osoitteen, tässä linkki sekä Värjärikiltaan että Taidetarjottimeen! Voisikin ehdottaa, että jospa taiteilijaseuran seuraava juhlanäyttely perustuisikin täysin noiden taidetarjotinten esillepanoon? Ooh-la-laa.

Tsekkailin juuri Seppälän t-paitasuunnittelukilpailun satoa. Ihan uskomattoman hienoja juttuja - ihan kateus alkaa kurotella kiverää kaulaansa, jotta pitäisikö herätä. Uskomattoman lahjakasta sakkia tässä maassa!

Jaahas, ulkona pimenee. Kilpajuoksu sateen ja ukkosen kanssa alkakoon.

maanantaina, elokuuta 11, 2008

Ladytron - Runaway



(Netti on NIIIN hidas. Onkohan siellä sama tahna jarruna kuin päässäni?)

Aikaa tuntuu aina olevan vain harmillisesti vähemmän ja vähemmän ja se näköjään kuluu joka vuosi edellistä kolmanneksen nopeammin. Ja samalla itse tekee vuosittain asiat hitaammin. Tämä ei ole hyvä yhtälö...

Uuden, itsetehdyn seinäkalenterin piti auttaa kiiresumaa, mutta sen sijaan se aiheutti paniikin. Edellisen suht koht vapaakenttäisen kolmen kuukauden projektisysteemini tilalle tuli jämäkästi oikein viivottimen kanssa mittailtu kalenteri päivänumerointeineen ja nyt näkee koko vuoden eteenpäin ja huomaa, kuinka lomaa ei ole tiedossa pitkään aikaan koskaan. Sitä paitsi, tekovaiheessa tapahtuneen pienen ajatusvirheen vuoksi vuodessani on nyt tästedes neljätoista kuukautta, ja mikä pelottavinta, myös ne kaksi ylimääräistä ovat täynnä.

---

Mutta menneisyys on vielä pelottavampaa. Jonkin aikaa sitten katselin netistä Ramsayn Kitchen Nightmaresin jakson, jossa entisen musikaalitähden Alan Loven (?) osteribisnekset menevät päin puuta ja - viuuuh - Gordon syöksyy apuun, kiroilee charmikkaasti ja pelastaa paikan. Sivujuonteena näytetään vilaus Alanin uran huippukohdasta, joka oli ilmeisesti maailman kolmanneksi (!?) huonoimmaksi musikaaliksi tituleerattu The Apple (1980), jonka traileri oli pakko metsästää YouTubesta, por favor.

torstaina, kesäkuuta 07, 2007

Linkin Park - Given Up

Olin suunnitellut käyväni tänään visiitillä taidetoimikunnassa, mutta niinhän se on, että työt tulivat ja söivät. Minipalavereita ja skripti lentää. Kuuma on. Onneksi on vesihana, josta tulee kylmää(kin) vettä. Ja verhot, jotta aurinko ei pääse sisään. Poski jo paloi. :)

Kävelylenkki tuolla trooppisessa ilmassa väsähdytti ja mietin television ääreen romahtamista jonkun virkistävän ohjelman pariin, nyt kun tuo näkökone näköjään toimiikin, vaikka eilen jo väitti muuta. (Television oudoista vioista ja takuutaistelusta enemmän, kunhan olen saanut kontaktoitua kuluttajaviranomaisia ja muutenkin taas kerään itseni asian suhteen.)

Kunnon kesäiltaan kuuluvaa kevyttä teemakatseltavaakin on tarjolla. Vaikeuksia on, että minkä näistä kesäleiriteemaisista ohjelmista oikein valitsisi: Ykköseltä voi katsoa kymmeneltä Rangaistuspataljoonan (Päähenkilönä on Puna-armeijan upseeri Vasilii Tverdokhlebov, joka joutuu natsien panttivangiksi mutta pääsee pakenemaan - vain päätyäkseen Stalinin keskitysleirille.), samaan aikaan kakkosella voi seurata sarjaa Perhe kurileirillä (Tosi-tv-sarjassa Perhe kurileirillä (Family Brat Camp) laitetaan uuteen järjestykseen ongelmaisten perheiden arki. Neljä pahasti riitaisaa brittiperhettä viettää kolme viikkoa Idahon erämaassa.); kolmosella menee MTV3.doc: Paha paikka (Itäisessä Kongossa sijaitsevaa Goman kaupunkia on kutsuttu maailman pahimmaksi paikaksi. Siellä sijaitsi 1990-luvulla miljoonan ruandalaisen pakolaisleiri ja tämän vuosituhannen alussa tulivuorenpurkaus pyyhkäisi puolet kaupungista alleen.) ja Teemalla leffa Matka vapauteen (Nuoret afgaanipojat, Jamal ja Enayat, päättävät jättää taakseen tuhoutuneen kotimaansa ja etsiä parempaa tulevaisuutta tuhansien kilometrien päästä - vaikka henkensä uhalla. He pakenevat pakistanilaiselta pakolaisleiriltä ja matkaavat silkkitietä pitkin, läpi Iranin ja Turkin, kohti Italiaa ja Ranskaa. Määränpäänä heillä on Lontoo.) Nelonen ja Sub eivät ole jostain syystä lähteneet lainkaan tähän kello kymmenen kesäleirimeininkiin, vaan kulkevat ihan omia polkujaan 4400 -sarjalla ja Sinkkuelämällä; ja FST5n Krökta rummet - naturlig strålning kertoo ihan muusta (Det strålar omkring oss. Vi äter, dricker och andas radioaktiv strålning. Det går inte att komma undan, den naturliga radioaktiva strålningen strålar emot oss överallt.). JIMinkin kesäinen Kidutuksen historia -doku tulee vasta puoli kahdeltatoista, kympiltä sieltä tulee veljesangstia.

---
Tämä jatkuva tuuletus ja läpiveto tekee jotain hyvääkin: vihdoinkin koolauksen (ei puisen vaan sen toisen) jäljiltä ilmassa leijunut esanssin lemu alkaa haihtua. Lisää projektista Coloria-blogissa.